KUVAUSKAIPUUTA JA KOLMEN KUVAN HAASTE, H NIINKUIN HUHTIKUU

Etsin koneelta kuvia yhdestä tietystä aiheesta, joka kuitenkin oli hukkunut jonnekin tuhansien turhien kuvien syövereihin. En vaan kertakaikkiaan ole kaikista aikomuksistani huolimatta päässyt edes alkuun lannistavan loputtomalta tuntuvassa ylimääräisten kuvien poistamis- ja loppujen järjestämisurakassa. En sen enempää koneelle, puhelimeen kuin paperikuvina kaappiin säilöttyjenkään suhteen.

Siinä kansioita selaillessani eteen tuli kuitenkin myös sellaisia omasta mielestäni onnistuneita otoksia, joiden kohdalla pysähdyin ja aloin pitkästä aikaa potea kuvauskaipuuta. 

Tarkoitan sillä kaipuuta sellaiseen tunteeseen, jossa uppoutuu kuvaamiseen niin, että aika ja paikka tuntuu katoavan. Sitä vaan  jaksaa väsymättä vaihtaa kuvakulmaa ja viilata jotain pientä yksityiskohtaa niin moneen kertaan, että kuvaan lopulta tuntuu tallentuvan se, mitä silmä näkee. On parhaimmillaan maadoittavaa puuhaa, joka vaatii sopivan mielentilan, kiireetöntä aikaa, mielekkään kuvauskohteen ja kameran. Kännykällä en samaan tunnelmaan pääse.   

Kuvausinto vaan on ollut pitkään kadoksissa, kun tuntuu, että kaikki on jo niin moneen kertaan nähty. Mutta jahka kevät tästä vähän etenee, tekee taas mieli ottaa kamera käteen ja katsella miltä maailma näyttää linssin läpi.  

HALKO.

Toin koivuklapin kotiin muistoksi yhdeltä kivalta hiihtolomareissulta, jonka päättyessä iski haikeus. Takkaa meillä ei ikävä kyllä lomakohteen lailla kotona ole, mutta käytin halkoa pehmentämään kirkasta lasia ja asetelmaa, jota kukkien puolesta voisi mielestäni kuvailla sanoilla herkkä, hempeä tai hienostunut.

HAHTUVAT.

Kuvassa on yksi hiljattain uudistuneen Tallink City-hotellin kattovalaisimista. Tykkäsin tosi paljon tuosta rauhallisen tyylikkäästä voikukkateemasta, joka kulki vähän eri muodoissaan läpi hotellin huoneita myöden.  

HAURAS.

Ohutta jäätä, joka ritisee kivasti jalan alla, jos vaan raskii rikkoa kauniit kuviot.   

HARSOT ja HEIJASTUS.

Ylimärääisenä valotuksen puolesta epäonnistunut, mutta ehkä just siksi omalla tavallaan (omasta mielestäni) onnistunut kuva lempparikukistani ja niiden kuvajaisista makkarin seinällä. 

Kiitos jälleen Kristiina K, kun tulit keksineeksi tämän kivan kuvahaasteen. Sain tilaisuuden hyödyntää vanhoja varastoja, joiden kimppuun olen nyt vakaasti päättänyt käydä poistamalla vaikka vaan kymmenen kuvaa päivässä. Tyhjää parempi sekin. 

KOLMEN KUVAN HAASTE, H NIIN KUIN HELMIKUU

Kristiinan keksimään kivaan kuvahaasteeseen oli jo alkanut tipahdella toinen toistaan hienompia helmikuisia otoksia, joten ajattelin minäkin olla tällä kertaa ajoissa liikenteessä, kun oli hyvää aikaa kylmänä aamuna kuvailla. 

Ja huomaan, että meinaa muuten jäädä välillä vähän liiaksikin päälle kaiken h-alkuisen bongailu ja aloin jo ajattelemaankin "Hooksi" :). Vaikka hauskaahan se vaan on. 

HELMET (ja taustalla HORTENSIA)

Aikanaan kun tuli liikuttua enemmän ihmisten ilmoilla ja viitsin vielä kiinnittää huomiota pukeutumiseeni, käytin usein myös koruja, joista yksinä suosikkeinani nuo kuvan kaula- ja rannekorut. Ostin ne joskus kauan, kauan sitten lentokentältä, kun ihastuin noihin suuriin soikean muotoisiin, kauniisti helmiäistä hohtaviin helmiin, jotka tosin eivät ole aitoja. Jos olisivat, hintalappu olisi varmasti ollut sen sorttinen, että olisi vaan pitänyt katsella kaukaa ja kävellä ohi.

Kaulakoru on lyhyt ja siinä on jämäkkä magneettilukko, joka napsahtaa mukavasti kiinni, eikä tarvi pelätä, että koru tippuu. En vaan osaa sitä(kään) enää käyttää, kun jotenkin tunnen nykyään oloni ihan hölmöksi koru kaulassa tai vaikka vaan ranteessa. Ehkä pitäisi harjoitella niiden käyttämistä uudestaan ja uskoa välillä peili-, eikä pelkkää mielikuvaa.

HÖYHENET

Meillä on olkkarin kattovalaisimena tuollainen iso valkoinen höyhenpallero, josta tykkään tosi paljon. Siinä on harvemmin edes valo, tai oikeastaan ei juuri koskaan, koska tilassa käytetään enimmäkseen himmennettäviä ledejä ja pöytälamppuja. Toimii siis ennemminkin kulmikasta huonetta pehmentävänä elementtinä, johon tarkoitukseen sen alunperin ajattelinkin.

Tämähän on toki sellaisten ihmisten kauhu, jotka ajattelevat hankintoja tehdessään ensimmäisenä siivottavuutta tai mahdollista pölyn määrää, mutta itse ohitan sellaiset seikat, enkä myöskään ole havainnut höyhenten tuottavan minkäänlaista ongelmaa. Pölyt saa helposti pois puhaltamalla, jos siltä tuntuu. Enkähän muitakaan kattovalaisimia yleensä kovin montaa kertaa vuodessa kiipeile pyyhkimään, joten siinä mielessä höyhenet ei tee poikkeusta. 

HELMIKUUN VALO

Teen töissä muuttoa nykyistä pienempään, mutta yhtä korkeaan tilaan, johon ompelen parhaillaan verhoja tuosta Lehtisäleikkö-nimisestä kankaasta, joka jotenkin veti heti puoleensa kaikkien Eurokankaan myymälän tuhansien kangaspakkojen keskeltä. Vihreä väri vääristyy kuvassa, mutta on ihanan raikas ja sopii luontoaiheisena työnkuvaani. 

Korkeutta verhoilla on liki neljä metriä, joten pelkästään sivukäänteissä piisaa 16 metriä ommeltavaa ja silitettävää. Kangas on kuitenkin niin hyvälaatuista, että sitä on ilo työstää ja vähintään yhtä iloiseksi teki tuo silityslaudalle osunut ihana helmikuinen valo. 

Kuvan aihe on kuitenkin siinä määrin kaukaa haettu, että lisään tähän vielä yhden ekstrakuvan, joka sattui aamulla olemaan sopivasti silmien alla.

HEMPEÄ

Lehtikuvien värimaailma henkii aina tähän aikaan vuodesta lähestyvää kevättä ja tässä Kotivinkin kannessa tunnelma on vähintäänkin hempeä. Ei ole sitä ominta värimaailmaani, mutta toimii tarkoituksessaan. 

Vielä olisi ollut mielessä monta hoota, joista ainakin hiukset, herkkä, hanki, haalea, himmeli ja halkeama kävivät mielessä. Viimeksi mainittu siinä vaiheessa, kun ohut lasikannu paukahti tiskikoneessa kokolailla kahtia. Koin kuitenkin parhaaksi jättää kameran sikseen ja siivoilla halkeaman välistä lennelleet pienenpienet lasinsirut samantien roskiin ennenkuin ehtivät aiheuttaa vahinkoa.

Kristiina keräilee oman postauksensa loppuun kuvahaasteeseen osallistuneiden blogeja, joten sieltä pääsee katsomaan, mitä muille on tullut helmikuusta mieleen. 

KOLMEN KUVAN HAASTE, T NIIN KUIN TAMMIKUU

 

Kristiina oli kehitellyt kivan kolmen kuvan kuukausihaasteen.

Ideana on julkaista kolme kuvaa,  joiden aiheet alkavat samalla kirjaimella kuin kuluva kuukausi eli T:llä lähdetään liikenteeseen.

Tässähän toki kävi niin, että tammikuun ekana päivänä mielessä oli sen tuhannen t-kirjaimella alkavaa asiaa, mutta kummasti sitä pää tyhjenee, kun ei mitään asian eteen tee ennenkuin kuukausi vetelee viimeisiään. Siinä vaiheessa ei pahemmin loppiaisena leivotut tähtitortut enää kiinnostele, vaikka niistä omasta mielestäni hienon kuvan otinkin.

        TERÄT

Olen täällä aiemmin kertonutkin, että aloitin syksyllä vähän sattumalta uuden harrastuksen eli kalligrafian, joka alkuun tuntui vähän siltä, että onkohan tämä kivaa ollenkaan vaiko kenties liian koulumaista, mutta nyt ollaan päästy siihen pisteeseen, että keskiviikkoiltojen tunnista on tullyt yksi viikon kohokohdista. Tekemisessä on sopivasti sääntöjä, mutta myös luomisen vapautta.

Taustalla näkyy tuorein työni, jonka tehtävänantona oli "piirtää" mikä tahansa kuvitteellinen näkymä lintuperspektiivistä katsottuna pelkkiä kirjaimia käyttäen. Välineinä nuo erilaiset terät, yksi väri ja antikvatyylin kirjaimet, joilla sai kirjoittaa mitä tahansa puutaheinää. Ei meinannut alkuun tulla mitään mieleen, mutta opettaja oli oikeassa siinä, että kunhan vaan aloittaa jostain, homman jatko hahmottuu siinä tekiessä. 

Omastani tuli tuollainen kuvitteellinen pihasuunnitelma ja olin siihen loppupeleissä tyytyväinen, vaikka harmittikin, kun osa väristä levisi kämmensyrjän alla.

TOPPATAKIT

Vasemmassa reunassa oleva ohut untuvatakki on ainut uusi takkini eli vasta jotain kolmisen vuotta vanha. Sillä on mittaa nilkkoihin asti ja käytän sitä enimmäkseen pitkän hameen kanssa silloin harvoin kun on hame päällä muutenkin kuin kesäisin.

Tummansininen on ikivanha puolipitkä yleistakki ja tuntuu, että se on päälläni kesät-talvet. Turkoosi tosin taitaa olla vielä vanhempi, siitä on jo vähätkin toppaukset haihtuneet johonkin ja kävi kertaalleen jo pieneksikin, mutta on taas sopiva, joten käytän sitä "lämpimillä" keleillä. 

Vaaleanharmaa on myös vanha parinkympin aletankolöytö paikallisesta Intersportista. Väri on harvinaisen tylsä, mutta takki on lämpimin kaikista. 

Hailakan vaaleanpunaisesta on vetskari rikki, enkä aio korjata. Kelpaa ihan hyvin lumitöihin. 

Reunimmainen sata vuotta sitten Budgetsportista ostamani ohut pinkki takki kävi sekin kertaalleen pieneksi, mutta mahtuu taas ja on suosikkini. Ohut, mutta tosi lämmin ja käytin sitä kovilla pakkasilla myös toisen toppatakin alla. Toimi hyvin.

Oikeasti olen toivonut jo aika pitkään, että joku noista (paitsi hametakki tai pinkki) hajoaisi sen verran pahasti, ettei enää tarvisi käyttää, mutta olen ennenkin todennut, että mitä edullisempi ostos, sitä kauemmin se tuntuu kestävän ehjänä. Pätee myös sukkahousuihin.

TURKOOSI

Törmäsin näihin värjättyihin harsokukkiin Prismassa ja mietin, että jos luonto olisi värittänyt kukat tuon värisiksi, tykkäisin niistä, mutta värjätyistä kukista en piittaa. Pelastivat kuitenkin täyttämällä kolmannen kuvan kokoisen aukon tässä haasteessa. 

Kiitos Kristiina tästä kivasta "välipalasta". Parisen viikkoa sitten ihan muista aiheista aloittamani teksti jäi kesken, kun elämä heitti taas vähän uusia kapuloita (tai paremminkin jäitä) rattaisiin ja sain riesakseni myös muutama vuosi sitten ekaa kertaa kokemani kammottavan asentohuimauksen. Tällä kertaa pääsin siitä kuitenkin siedettävällä tahdilla eroon ja kaikki on taas hyvin (kunnes toisin määrätään). 

Töissä teen muuttoa ja setvittävää riittää, mutta olen siitäkin hyvillä mielin. Saan miettiä, mitä otan  mukaani, kun tila kutistuu kolmannekseen nykyisestä. Teettää vähän päänvaivaa, mutta tykkään sen sortin suunnittelusta. 

Hienoa helmikuun alkua! 

IHAN PARAS?

Kanavalla lammikon reunalla-blogin Leenalla oli kiva listaus "ihan parhaista" asioista, joita aloin itsekin  mielessäni pyörittelemään.

Ensin ajattelin tavoilleni uskollisena osallistua Leenan kaikille heittämään haasteeseen ihan kirjaimellisesti, mutta se alkoikin tiiviin työrupeaman jälkeen tuntua liiaksi suorittamiselta, joten valkkasin listalta pari nopeimmin spontaaneja ajatuksia herättänyttä aihetta, joita peilailin omaan arkeeni.

Ihan paras hetki

Vaikken mielläkään itseäni aamuihmiseksi (siis sellaiseksi perinteiseksi kunnon kansalaiseksi, joka pomppaa kukonlaulun aikaan pystyyn täynnä tarmoa), tykkään silti useimmiten aamuista, joista eräs ystäväni kirjoitti kivasti jotenkin niin, että aamu on kuin tyhjä taulu, johon elämä alkaa piirtää tulevaa päivää.

Kiireettömät viikonloppu- tai loma-aamut ovat toki ihan omaa luokkaansa, mutta arkisin ilahduttaa  vaikkapa se, että jääkaapissa on valmiina edellisenä päivänä pyöräyttämiäni smoothielasillisia. Tai se, että viikonloppuna leipomaani mustikkapiirakkaa on jäljellä ja voin syödä siitä aamupalalla siivun ja ottaa toisen mukaan töihin. Sitä sanoisin suorastaan arjen luksukseksi, jos termiä tykkäisin käyttää.

Erityisen ilahduttavaa on myös se, jos herään ensimmäistä kertaa vasta viideltä miehen herätyskellon soittoon. Vaikken sen jälkeen enää juuri nukkuisikaan, olo ilman perinteistä pätkäunta on virkeä. Etenkin, jos aamu valkenee niin, että valo pilkottaa verhojen raosta jo ennen kuin niitä edes avaa.

Toisenlaisiakin aamuja toki on ja joskus päivä lähtee luisumaan alamäkeen heti aamusta, kun huonosti nukutun yön jälkeen keitän kananmunia ja näen niiden muuttuvan kiehuvassa vedessä leijailevaksi valkoiseksi hötöksi. Tai kun täysinäinen märkä suodatinpussi repeää lattialle viime hetkellä ennen ehtimistään jäteastiaan. Siinä vaiheessa tekee mieli painua takaisin pehkuihin ja vetää peitto  pään yli niin ettei kukaan löydä koko päivänä.

Tulevan päivän voi ennustaa paistamallakin

Ja vaikka sanotaan, että ihmisen ei pitäisi elää työelämää, jossa vaan odotetaan viikonloppuja tai lomia, niin kyllä oman arkiviikkoni paras päivä silti on perjantai. Alkaen heti aamun perinteeksi tulleesta yläkerran liikuntakeskuksen kehoa huoltavasta jumppatunnista, joka aloitetaan aina samalla kaavalla silmät kiinni seisten legendaarisella "Voiko ihanammin päivän enää alkaa..."-kappaleella. Voi kuulostaa siirappiselta, mutta oikeasti siitä tulee sellainen mukavan yhteisöllinen fiilis viikon viimeiseen työpäivään, jota jatkan kerrosta alempana yksin.

Etenkin silloin, kun itsellä on tunne, että on saanut viikon mittaan töissä paljon hyödyllistä aikaiseksi ja ehkä sinnitellyt maaliin jonkun itselle erityisen työläältä tuntuneen haastavan tehtävän, tuntuu tosi kivalta ja ansaitultakin jäädä parin päivän vapaalle. Sen on viimeaikoina kevyen viikkosiivon jälkeen kruunannut uusittujen keittiötasojen kulmauksesta paikkansa löytäneeseen lempparimaljakkooni  ostetut perjantaikukat. (Keittiö olisi tällä hetkellä vastaukseni myös Leenan haasteessa olleeseen "Ihan paras paikka kotona"-kohtaan).

Ihan paras rentoutumiskeino

Tämä olikin yllättävän mielenkiintoinen ja samalla haastava, koska ajauduin pohtimaan mitä rentoutumisella oikeastaan edes tarkoitetaan.  

Ensimmäisenä mieleen piirtyy kuva riippumatossa loikoilevasta tai kauniina kesäpäivänä nurmella  selällään makoilevasta, heinä suussa siniselle taivaalle tuijottelevasta henkilöstä. Sinällään kivoja mielikuvia molemmat, mutta omat parhaat rentoutumiskeinoni taitavat useimmiten olla jonkun sortin aktiviista tekemistä ennemmin kuin loikoilua, jolle sillekin toki on aikansa ja paikkansa. 

Aktiivista loikoilua

Se mikä milloinkin parhaiten toimii, riippuu siitä, mille haen rentoutumisella vastapainoa. Ja onko rentoutumisen tarpeessa ennemminkin pää vai kroppa. Vai kenties molemmat. Ja lasketaanko pelkkä pään nollaus rentoutumiseksi?  

Työpäivien jälkeen on joka tapauksessa pakko päästä ulos raittiiseen ilmaan tuulettamaan päätä ja antamaan kropalle liikettä tuntien paikallaanolon jälkeen. 

Jos olen tehnyt töitä enimmäkseen yksin niin kuin yleensä, otan usein lenkille kaveriksi äänikirjan. Mutta jos päivään on sisältynyt pitkiä Teamsejä tai jos koolla on ollut poikkeuksellisesti isompi ja sitä mukaa äänekkäämpi porukka, kävelen mieluiten ihan vaan hiljaisuudessa tai korkeintaan kuuntelen jotain rauhallista taustamusiikkia, jossa ei ole sanoja, joihin tarttua. 

En tiedä onko noissa arkikävelyissä sinällään kyse rentoutumisesta vai onko palautuminen parempi sana, mutta ei sen väliä. Ja selvää on, että jos työni olisi fyysisesti raskasta, tuskin lähtisin ensimmäisenä lenkille.

Myös kaikenlainen luova tai muuten mieluinen käsillä tekeminen ja puuhastelu rentouttaa. Keramiikkakurssi on siitä yksi oiva esimerkki, mutta myös kotona harrastamani askartelut ja viime aikojen remonttihommat lasken samaan sarjaan.

Jos olen jostain syystä ärtynyt tai muuten vaan on sellainen olo, että kaikki on huonosti ja kukaan ei ymmärrä, parhaiten toimii joko raskas tai muuten vaan erityisen nopeatempoinen liikunta yhdistettynä ihan täysillä luukutettuun tavallista raskaampaan musiikkiin. (Oma voimabiisini on Intriguen Orbina, joka löytyy mm. täältä (klik), mutta hivenen ikävästi välkkyvän videon kera. Tätä kun kuuntelen täysillä alusta loppuun ja samalla juoksen metsässä, niin johan helpottaa). 

Jos viikonloppuna on kaunis keli, suuntaan usein suolle tai valitsen jonkun muun lähiseudun kauniista luontokohteista. Joko kameran kanssa tai ilman. Toisinaan rentouttaa kuvailu ja pienten yksityiskohtien tarkastelu linssin läpi, mutta heti jos kuvaaminen meinaa kääntyä suorittamisen puolelle, ymmärrän nykyään lopettaa ajoissa. Se on niin nähty, että kulloinenkin fiilis siirtyy suoraan kuviin. Jos se on hyvä, kuvistakin tulee hyviä kuin itsestään, mutta jos ei, niin sitten ei.

Tyynen järven tai takkatulen tuijottelu, auringonnousujen ja -laskujen ihastelu, golfkentän aamukasteinen ruoho ja hyvien ihmisten seura kuuluvat kaikki erityisen rentouttaviin arjen ulkopuolisiin hetkiin. Samoin kuin maisemanvaihdokset aina silloin tällöin, jos vaan mahdollista.

Konstit on onneksi monet rentoutumisessakin ja näitä kuvia kaivellessa tuli palattua useampiin mukaviin hetkiin, joka sekin oli varsin rentouttavaa. Samoin kuin se, että lauantaina päästään lähtemään muutamaksi päiväksi meille niin kovin mieluisiin maisemiin. 

Että jos tässä nyt jonkunlaisen yhteenvedon koittaisi tehdä, niin oma rentoutumisen kärkikolmikkoni olisi varmaankin liikunta, luonto ja loma.

Jos yhtään houkuttaa miettiä omia ihan parhaita, Leenan blogista löytyy lisää aiheita.

Iloista mieltä ja kuulumisiin taas!

HELMIKUUN K-KUVAHAASTEEN VIIMEISET JA VÄHÄN KUULUMISIA

Tässä kävi nyt niin kuin vähän enteilin ja kuvahaaste jäi keittiörempan ja kipuilevan vatsan aiheuttamien unettomien öiden jalkoihin.

Jotain olin kuitenkin tallennellut tänne valmiiksi ja ajattelin julkaista ennen kuin maaliskuu ehtii liian pitkälle. 

 KERAMIIKKA

Aina ei keramiikkakurssilla kaikki mene niinkuin kliseisessä Strömsössä, vaan lasituksen jälkeen uunista tulee toisinaan ulos omin silmin katsottuna silkkaa sutta, mutta näistä tekemistäni "kuivamaljakoista" tykkään.

Tein tämmöisiä rinkuloita muutamassa eri koossa ja kaveriksi niille olen laitellut kuivia heiniä tai viljantähkiä, mutta mikä ettei koloon voisi sommitella kukkiakin.  

KATAJA

Osa takapihan katajista paloi tulipalon kuumuudessa, mutta osan sain pelastettua ruskeiksi käpristyneitä oksia leikkaamalla ja havupuubalsamilla, jota voin oman kokemukseni perusteella suositella, jos pelastettavia havuja omalta tontilta löytyy. Ruiskutetaan suoraan neulasille muistaakseni kerran kuussa ja niin hyvin katajat tuntuivat siitä imevän ravinteita, että jo ihan kuolleelta näyttäviäkin yksilöitä sain herätettyä henkiin. Ja toki ravinteista on hyötyä muutenkin, vaikkei kunnossa mitään vikaa näyttäisi olevankaan.

KANNU

Kuva induktioliedelle sopivasta kannusta on Sokoksen verkkokaupan sivuilta.

Alunperin etsin uutta vedenekeitintä vanhan riuskan tilalle, mutta ihastuinkin tuohon kauniiseen kannuun, jollaisen ostinkin ja joka on käytössä osoittautunut vedenkeitintä nopeammaksi. Pitää myös veden kuumana kauemmin ja tykkään, kun on keittiön uusissa pistorasioissa yksi johto vähemmän.

KÖYNNÖS

Työpaikkani seinää pitkin kiipeilee vanha valtava villiviiniköynnös, joka kertaalleen leikattiin alaskin, mutta onneksi kasvoi hyvin pian takaisin. Ilman sitä seinä näytti varsin alastomalta, kun olen köynnökseen 26 rakennuksessa vietetyn työvuoden aikana niin tottunut.

Oman työpöytäni kohdalla oleva ikkuna on tuon alimman pelastustasanteen vasemmalla puolella. 

KYLMÄ

Kuvan jääpuikoista osa on varmasti ranteen vahvuisia, eikä tee mieli kävellä niiden alta.  Vaikka tuskin tuosta kylmällä pakkaskelillä mihinkään putoavat, mutta silti. 

Kotiräystäiden puikoista osa jo tiputtaa vettä ja samalla huurteisesta jäästä tulee kirkasta. Sellaista, jota pienenä nuoleskeltiin ja tehtiin jäätikkareista teräväkärkisiä. Nykyään sellainen hauskuus on varmaan vaaralliseksi julistettua ja siksi kiellettyä, mutta ennenvanhaan kuului niihin ilmaisiin huveihin, joita keväisin harrastettiin. 

KUIVUNUT

Joku oli syksyllä heittänyt muutaman parhaat päivänsä nähneen hortensian kukinnon kuntopolun varteen, josta poimin pari sateen kastelemaa kotiin kuivumaan. 

Mietin miksi joku oli päättänyt hävittää kukat kantamalla ne metsään. Oliko se joku saanut ne joltain sellaiselta henkilöltä, jolta ei olisi halunnut kukkia vai eikö hävittäjä tykännyt hortensioista vai oliko vaan kätevämpää nakata ne metsään mieluummin kuin kotipihan kompostiin tai roskiin. Mutta ei sen väliä, itse tykkään niiden ruskeiksi kuivuneista kukinnoista kovasti.

KALENTERI

Ostin tälle vuodelle Satokausikalenterin aikomuksenani hyödyntää sitä kasvisten ostossa ja uusien reseptien kokeilussa, mutta tunnustan, että ilman tätä kuvaahaastetta olisin unohtanut koko kalenterin. 

Onneksi on vielä monta kuukautta aikaa palata aikomuksen pariin.

Helmikuun kasvis näytti olevan kiivi ja maaliskuun mango.

KELTAINEN

Ylläolevan Hyvä Terveys-lehden tämän vuoden ensimmäisessä numerossa olleen kuvan otti Sanoma Median kuvaaja Tuomas Kolehmainen.

Kaulassani oleva keltainen kaulaliina oli "turvanani" kuvauspäivänä, jota jännitin kovasti etukäteen, mutta turhaan.

Kuva liittyy "Some tuo, some vie"-aiheiseen artikkeliin, jonka tiimoilta toimittaja Noora Valkila otti minuun yhteyttä lokakuussa luettuaan blogistani omaa ajankäyttöäni pohdiskelevan postauksen, jonka lopussa kerroin somen olevan omassa elämässäni häviävän pienessä, mutta omalla tavallaan kovin tärkeässä roolissa. 

Jouduin lähes paniikkiin Nooran haastatteluehdotuksesta ja jo siitäkin, että oli käynyt lukemassa blogiani, jota kuvittelen kirjoittavani ihan piilossa vaan.

Juttuun haettiin kahta ihan tavallista tyyppiä, ei siis ammattisomettajaa. 

Ensimmäinen reaktioni oli, että kieltäydyn kohteliaasti, mutta mies kannusti mukaan ja jälkikäteen olen iloinen, että teki niin, koska kokemus oli kaikinpuolin kiva. Noora oli tosi mukava nuori nainen ja kuvaaja-Tuomas hauska heppu hänkin. Kuvauspaikaksi olin toivonut tuttua ja turvallista Torronsuota, jonne oli juuri marraskuisen kuvauspäivän aamuna satanut ensilumi. Tuomas tuli paikalle tennarit jalassa ja ensikäsitys suolla liikkumisesta oli ehkä hivenen kaupunkilainen, mutta hyvin saatiin kameran telineet ja kuvausvalot aseteltua paikoilleen, kun kasailtiin pitkospuutyömaalta laudanpätkiä maastoon niin, ettei Tuomas tipahda suonsilmään. 

Kerroin jutusta etukäteen oman perheeni lisäksi vain kolmelle henkilölle ja jälkikäteenkin vain yhdelle. Jännitin niin paljon ja ajattelin, että lukee kuka lukee ja tunnistaa kuka tunnistaa, jos tunnistaa. Ja kivaa palautetta jutusta sainkin, vaikka toki itse tiedän, millainen teksti alunperin oli ja mitä siitä matkan varrella jäi pois ja mikä vähän muuttui. 

KORI

Meillä on olkkarissa kori, jonka kätköihin saa kätevästi kaikenkirjavat välineet mukavasti piiloon, mutta niin että pysyvät silti käden ulottuvilla.

Meillä kun on molemmilla tapana illalla venytellä (yhtä aikaa ei mahduta) lattialla samalla kun katsotaan telkkaria. Kuminauhoista on siinä apua, samoin kuin olkapäiden kuntoutuksessa. Sininen jääpallo puolestaan on kooltaan ja kovuudeltaan just sopiva jalkapohjien alla pyöriteltäväksi. Tekee kipeää, jos jää pitkäksi aikaa väliin, mutta jos joka ilta muistaa pyörittää, pysyy jalat mukavan vetreinä. 

KESÄ

Viime kesään mahtui paljon mukavaa matkustelua ja muuta kivaa, josta yhtenä lämpimät elokuiset illat kotiterassilla. Löydetiin sinne vuosien etsinnän jälkeen uudet mukavat tuolit, joilla istuskeltiin  Tokmannista muutamalla hassulla eurolla ostamieni tunnelmallisten aurinkokennovalaisimien keskellä. 

Tykkäsin kovasti myös ruukkuihin istuttamieni heinien ja kaislojen simppelistä kauneudesta. Leppeässä kesätuulessa tuntui vähän kuin oltaisiin oltu jossain etelässä.

Monta haasteeseen kuulunutta kuvaa jäi nyt välistä, mutta olihan tätä tekstiä taas tässäkin.

Olen kärsinyt viime viikot todella kovista vatsakivuista, jotka alkavat iltaisin ja kestävät pitkälle seuraavaan aamuun tai aamupäivään asti. Kipu on niin kovaa, että nukkumisesta ei tule mitään, mutta onneksi ihan joka yö ei särje. Selitystä kivulle ei ole ainakaan vielä löytynyt ja puolen kuun paikkeilla on edessä tähystys, mutta siihen asti kärvistelen.

Iloinen asia on kuitenkin se, että keittiön muutos on valmis. Sitä oli todella kiva tehdä ja lopputulos on enemmän kuin mieluinen. Jahka saan vielä maton ja verhot hommattua, on kivempi laittaa kuvia tännekin.

Blogien lukeminen on jäänyt pitkälti kipujen aiheuttaman unettomuuden takia väliin, koska en vaan kertakaikkiaan ole töitten päälle jaksanut, mutta just nyt on hyvä hetki ja olen toiveikas tulevan yön suhteen.

Mukavaa maaliskuuta ja palataan taas!

 

HELMIKUUN K-KUVAHAASTE, 2. VIIKKO

Vuorossa on kuvahaasteen toinen viikko ja olen edelleen tosi innoissani tästä. 

Taustatekstien mitta vaan meinaa itselleni tyypillisesti venyä ja keittiö hajottaa sen verran keskittymistä, että jouduin vähän säätämään kuvauskohteita, mutta uskon, että haasteen keksinyt Kristiina ei soveltamisesta suutu.

Aiheina tällä kertaa:

6.2.   Kirjava

7.2.   Kudin (tämän korvasin toisella sanalla)

8.2.   Kamera

9.2.   Komea

10.2. Kahvi (tämäkin vaihtui) 

11.2. Kurkku 

12.2. Koristeellinen

KIRJAVA

Kuvassa on toinen Sisustusakatemian aikaisista Tikkurilan Symphony-värikarttani opuksista, joista tässä ykkösosassa on kirkkaampia värejä ja kakkosessa enemmän oman makuni mukaisia murrettuja sävyjä. 

Ei niin pientä projektia ettenkö kaiva väriviuhkaa esiin. Ja välillä kaivan ihan vaan terapiamielessä. Viuhkan aukominen ja värilastujen katselu jotenkin rentouttaa ja rauhoittaa. En osaa selittää sitä sen tarkemmin. Ja aina voin myös mielikuvitella mihin mitäkin väriä käyttäisin, jos käyttäisin. Toimii hyvänä keinona irrottautua tästä maailmasta.

KUTIMEN TILALLA KUUSIOKOLO

Koska kutominen ei ole jälkeen nuoruusvuosien kuulunut omiin mielenkiinnon kohteisiini, eikä sen sortin kuvattavaa näin ollen löytynyt, valitsin kutimien sijaan käteeni sattumalta osuneen työkalun. Kuvauksellisuus vähän kärsii, mutta ei välitetä siitä.

Kuusiokolo tuli tutuksi, kun työskentelin yhden lukioaikaisen kesälomani (-83) Itävallassa Linz-nimisen kaupungin Ikeassa, jossa päätehtäviini somistusosastolla kuului huonekalujen kasaaminen tällä varmasti kaikille tutulla ja varmaan aika monella myös inhokkeihin kuuluvalla työkalulla. 

Tärkeisiin tehtäviini kuului myös nuolien leikkely mustasta tarrapaperista :). Niitä käytettiin ohjaamaan kulkusuuntaa huoneesta toiseen.

Kuumottavin työpäiväni oli kuitenkin se, kun jouduin varsinaisen kerhotädin tuuraajaksi vetämään piirustuspajaa lapsille. Siinä oli lukioaikainen saksa ja kantti koetuksella, mutta niin vaan selvisin. Kai :). Lapset ei onneksi välittäneet siitä, onko kyseessä akkusatiivi vai datiivi ja onko jonkun sanan edessä der, die vai das, jotka opettajalle olivat lähinnä pyhä asia, muttei onneksi ollut kuulemassa. 

Tykkäsin kovasti kesätyöstäni Ikean ihmeellisessä maailmassa, jollaista ei Suomessa oltu vielä siihen maailman aikaan nähty, vaan vasta 13 vuotta myöhemmin.

Mutta siis tämähän ei nyt varsinaisesti liittynyt sen enempää kutimeen kuin kuusikokoloonkaan, joten ei muuta kuin eteenpäin.

KAMERA

Kaapissa on säilössä peräti kolme aiempaa kameraani.

Mustan Sonyn järkkärin osti kuopus itselleen rippilahjaksi saamillaan rahoilla ja myi sen sitten pari vuotta myöhemmin minulle vähän kalliimmalla :). Sillä kuvailin ensimmäiseen blogiini surkeita kuvia, koska en oppinut käyttämään kameraa yhtä hyvin kuin alkuperäinen omistajansa. Nyt ehkä osaisin, mutta ensin pitäisi löytää laturi, että voisin kokeilla herääkö akku henkiin.

Sony oli myös sen verran kömpelön kokoinen, että ostin ulkokäyttöön tuon Canonin hopeanvärisen pikkupokkarin, jonka lisävarusteisiin kuului telkkariin liitettävä teline. Sen avulla kuvat ja videot pystyi katsomaan ruudulta suuressa koossa. Tuntui ihan mahdottoman edistykselliseltä tekniikalta ja olo oli kuin elokuvissa.

Vaatimustaso kuitenkin kasvoi ja hopeista seurasi muutamalla säädöllä varustettu valkoinen Canon, joka on nykyisen Olympuksen minijärkkärini edeltäjä. On edelleen varsin näppärä peli, jonka voisin itseasiassa ottaa ulkoilukäyttöön. Kulkee kokonsa puolesta vaikka taskussa.

KOMEA

Komeus on katsojan silmässä ja varmasti katson tätä kuvaa äidin silmin toisin kuin kukaan muu, mutta mietinnässä ollut valinta oli siinä vaiheessa selvä, kun viriteltiin illan jääkiekko-ottelua vintin telkkariin ja ruutuun ilmestyi tutut kasvot  <3. 

KAHVIN TILALLA KAUHAT JA KAPUSTAT

Juon kahvini tylsästi mustana, joten ei vedä kuvausmielessä vertoja sydänvaahtokoristeisille Baristakahveille tai muille näyttäville nykyjuomille, joiden nimistä tai loputtoman tuntuisista valikoimista olen tyystin pihalla. 

Ja koska ei tullut mieleen mitään muutakaan kahviaiheista kuvattavaa, korvaan tämän kohdan kauhoilla ja kapustoilla, joita putkahteli kaappeja siivoillessani esiin aina vaan lisää ja lisää.

Sanoisin, että 8 paistinlastaa ja 5 kauhaa on hivenen ylimitoitettua suhteessa olemattomaan kokkailuintooni ja hellan levyjen määrään, mutta jostain näitä vaan on kertynyt ja kadonnut lähinnä kuivauskaapin uumeniin. 

Säästin osan, heitin osan roskiin ja sujautin osan uudenveroisista isoon teräksiseen lävikköön yhdessä muutaman muun keittiön käyttökelpoisen pientarvikkeen kanssa, jotka koitan käydä vaivihkaa viemässä lähikirpparin tuulikaapin "saa ottaa"-hyllyyn. 

KURKKU

Olen kohta puolet elämästäni juonut aamuisin tyhjään vatsaan lasillisen yön yli seissyttä vettä, johon puristan puolikkaan sitruunan. Mutta toisinaan saan tarmonpuuskia ja innostun tekemään ikuisen sitruunaveden tilalle viikon satsin kurkkujuomaa, johon puristan yhden ison tai 2 pientä luomukurkkua, 3 luomusitruunaa ja nipun minttua. Lisäksi litra vettä ja ruokalusikallinen hunajaa, jos tykkää vähän makeuttaa, mutta itse en sitä kaipaa.

Tuoremehupuristin on siinä määrin työläs pestävä (ei oikeasti ole, mutta välillä ei viitsi mitään), että teen samalla satsin muitakin mehuja, joista kuvassa kaupan sakean tyrnimehun vieressä on porkkana-inkivääri-appelsiiniversio. Määräänsä enempää ei kannata kerralla mehustella, koska eivät säily hyvänä kovin pitkään. 

KORISTEELLINEN

Käytin aikanaan ahkerasti näitä joltain Espanjan työ- tai lomareissulta ostamiani, omaan silmääni koristeellisia rannekoruja.  Tykkään niistä edelleen ja siksi säilön, vaikken niitä enää käytäkään. Renkaan kullanvärinen rihkama on osin vähän rumaksi tummunutta, enkä koe mustaa väriä enää  omakseni. Toisin kuin noiden korujen aikaan, kun ylläni oli usein joku musta yläosa ja beige alaosa tai päinvastoin.

Ei siis ole sen kummempaa syytä näiden säilytykselle kuin se, että niistä tulee mukavia muistoja mieleen. 

Se oli semmoinen kuvaviikko se. Tulevasta ei vielä tietoa, mutta toiveena on pysyä kyydissä edelleen. 

HELMIKUUN K-KUVAHAASTE, 1. VIIKKO

Kristiinan kiva kuvahaaste K-kirjaimilla alkavista kohteista sai täällä aikaan positiivista pöhinää (hivenen ällö, mutta tämänhetkistä innostustani hyvin kuvaava sana) ja kävin kurkkimassa koko kuukauden aiheet ennakkoon nähdäkseni tuleeko heti jotain mieleen vai lyökö päässä enempi tyhjää.

Ajattelin toteuttaa haasteen niin, että kuvat liittyvät tavalla tai toisella omaan elämääni, jotta voin  lisäillä  vähän tekstiä kuvien kaveriksi. Kokonaan kirjoittamatta on vaikea olla.

Ensimmäisen viikon aiheina olivat: 

1.2. Keittiö

2.2. Käpy

3.2  Keskellä

4.2  Kaatunut

5.2  Kakku

KEITTIÖ

Näitä hämärässä valossa (sähkäri kävi jo purkamassa osan vanhoista kiinteistä valaisimista) otettuja väritestailukuvia oli kamerassa valmiina. 

Värit vähän vääristyy kuvassa, mutta tuossa on joka tapauksessa mallipala meidän tulevista tasoista  ja välitilasta, joiden rinnalle testailin vihreän eri sävyjä muutamalla valmiiksi kotoa löytyneellä lastulla. Niistä yhtä ostin pienen maalipurkillisen, jota on tarkoitus sutia seinään sen verran,  että pystyy eri vuorokauden aikoina katselemaan miltä väri missäkin valossa näyttää. Voi tosin olla, että vihreä ei ole lopullinen valinta, vaan tasosta poimittu neutraalimpi sävy, jota ostin toisen purkillisen.

KÄPY

Meillä on keittiössä talvisin nämä muutama vuosi sitten ostamani Vallilan Metsän syli-verhot, jotka sopii hyvin tämmöiselle metsän ystävälle ja näyttävät mielestäni kivoilta lumista taustaa vasten. 

Mies tuskin edes muistaisi, miltä meidän verhot näyttää, jos kysyisin. On tullut tässä vuosikymmenten varrella selväksi, että ei vaan kertakaikkiaan kiinnitä huomiota samoihin asioihin kuin minä. Jos kysyn mielipidettään jostain, vakiovastaus on "mulle käy kaikki". Sopii tosin itselleni erittäin hyvin, koska mahdollisesti en pärjäisi suhteessa, jossa toinen haluaisi lähteä mukaan jokaista kangasmetriä valitsemaan. Joskin välillä toivoisin, että ottaisi kantaa silloin, kun en itse osaa päättää kahdesta yhtä hyvästä vaihtoehdosta. Voin sitten valita joko sen minkä mieskin tai päinvastaisen, ei kuitenkaan muista sitäkään :).  

KESKELLÄ

Olen joskus aiemminkin kertonut, että olen suoristusneurootikko, joka ei pysty istumaan sohvalle ennenkuin on tarkistanut, että sohva ja sen edessä oleva matto ovat suorassa linjassa keskenään ja sohva lisäksi kauttaaltaan yhtä kaukana sen takana olevasta seinästä. 

Kun sohva on suorassa, vielä pitää varmuuden vuoksi tarkistaa, että Peikonlehti on täsmästi pyöreän tarjotinpöydän keskellä. Ja että pöydän takajalat osuvat keskenään samaan parkettien välissä olevaan rakoon :). 

Tästä voi nyt saada sellaisen kuvan, että olen kaikessa järjestyksessä yhtä tarkka, mutta se ei valitettavasti pidä paikkaansa. Neuroosi ulottuu vain linjojen suoristeluun tai keskittämiseen. Ja olen onneksi vuosien varrella oppinut siedättämään itseäni pitämällä pehvani penkissä siinä kohtaa, kun mies istuu tapojensa mukaan olkkarin matolle ja nojaa sohvaan niin että kaikki on jälleen vinossa :).   

KAATUNUT

Siivoilin keittiön kaappeja ja totesin, että toissajouluiset pöydälle kaatamani lahja-Budapestit on näköjään menneet toukokuussa vanhaksi, joten niitä ei voi enää säästää mahdollisia pääsiäistrulleja varten niinkuin yleensä teen siltä varalta, etten muista erikseen ostaa  mitään. 

Olen koittanut kaikille kauniisti sanoa, että meille ei ihan oikeasti kannata ostaa suklaata, koska sillä ei ole meillä menekkiä ja tuntuu kurjalta heittää roskiin. Mutta en silti ikinä henno siinä vaiheessa kieltäytyä, kun saan vanhemmilta käteen tutunoloisen paketin, jonka sisältö selviää pienesti ravistamalla. Kiitän vaan kohteliaasti tottakai.

KAKKU 

Kakkukuva piti kaivella aika kaukaa kännykästä. 

Oltiin tässä kesälomakaverin kanssa kahvilla Vuokatin Sokos-hotellin terassilla luontopolkukierroksen jälkeen. Annos oli niin nätti, että päätyi kuvaan muistoksi mukavasta hetkestä ja retkestä, vaikka yleensä keskityn mieluummin ihan vaan syömiseen. 

Hitsiläinen, kun loppui viikko lyhyeen. Ei malttaisi millään odottaa seuraavia kuvauskohteita. On niin helppoa, kun joku on miettinyt aiheet valmiiksi ja tulee vähän vaihtelua tekemisiin.

KOLMEN ASIAN HAASTE

Kristiina  haastoi miettimään näitä kolmen kohdan kysymyksiä, joihin oli itse vastaillut omassa blogissaan niin hyvin ja samaistuttavasti, että mietin, mahdanko saada aikaiseksi mitään omaa vai lyökö päässä ihan vaan tyhjää.

Päätin kuitenkin hetken mielijohteesta kirjoittaa mitä ensimmäisenä mieleen tulee näin perjantaina, joka on itselleni poikkeuksellinen postausajankohta.

Kolme asiaa, joiden tekemistä olen lykännyt

1. Ajan varaamista kampaajalle

Edellisestä kampaajakäynnistä olisi tullut kohta kuluneeksi kokonainen vuosi, mutta pistin töpinäksi ja varasin ajat tälle ja ensi viikolle (eilen tehtiin ihana intialainen päähieronta & merileväpuhdistushoito ja ensi viikolla on vuorossa savivaalennusraidat, joilla pärjään taas pitkään)

2. Yhtä työhön liittyvää yhteydenottoa, jonka koen haastavaksi nimenomaan sen takia, että olen pitkittänyt sitä ihan liian kauan. Asioilla kun on tapana pitkittyessään myös mutkistua ja tästä on syyttäminen ihan vaan omaa itseäni.

3. Piharakennuksen siivousta, jota taidan lykätä edelleen. Ei vaan lähde.

Kolme asiaa, joita kaipaan

1. Hyviä uutisia lääkäriltä 

Kävin tänä aamuna jälleen kerran kontrolliverikokeissa vajaa vuosi sitten todettujen mystisesti kohonneiden maksa-arvojeni vuoksi ja toivon hartaasti, että olisivat vihdoin ja viimein palanneet  normaaleiksi, eikä muissakaan kokeissa ilmenisi mitään huolestuttavaa. 

Muuten tämä kysymys oli tosi vaikea, koska en koe tällä hetkellä kaipaavani mitään muuta erityistä. 

Toki aurinko saisi mielellään näyttäytyä vähän useammin (tai edes joskus), eikä joku kiva yhteinen lomanpätkä ukkelin kanssakaan olisi ollenkaan hassumpi, mutta koska en voi kumpaankaan vaikuttaa, on parempi, etten keskity liiaksi haikailemaan niiden perään. 

Kolme asiaa, jotka olen pannut merkille

1. Koen pitkästä aikaa kauan kaipaamaani kirjoittamisen iloa.

Pää pursuaa aiheita, mutta koitan välttää yli-innostusta ja ottaa rauhallisesti asian kerrallaan. Ja jos yhtään alan liiaksi pyörittelemään tuoreita tai tulevia tekstejä päässäni nukkumaanmenoaikaan niinkuin toisinaan tahtomattani käy, pidän koneen kannet suosiolla kiinni niin kauan kuin on tarvis.

2. Lihaskuntoni ja hapenottokykyni on viime aikoina parantunut 

Molempien mieluisien, mutta sinällään yllättävien muutosten koen tapahtuneen ikäänkuin huomaamatta ilman minkään valtakunnan pakottamista, rehkimistä, suorittamista tai ylipäätään yhtään mitään sen kaltaista. Päinvastoin, koen keventäneeni tekemisiäni, mutta ilmeisesti liikuntatottumusten vaihtelu on tehnyt hyvää paitsi mielelle, myös kropalle.

3. Myös korkea leposykkeeni on rauhoittunut ja olen nukkunut paremmin kuin vuosiin tai peräti vuosikymmeniin

Tätäkään en osaa selittää oikein muulla kuin edellisen kohdan lajinvaihdoksilla, joihin on kuulunut itselleni poikkeuksellisen paljon sykettä nostavaa liikuntaa, joka lienee vaikuttanut  niin, että olen voinut iltaisin ja öisin tavallaan unohtaa sydämen olemassaolon kokonaan. Siis siinä mielessä, etten enää tarkkaile korkeaa leposykettä ja aiheuta huolestumisella sen nousua entisestään. 

Olen myös tietoisesti rauhoittanut tekemisiäni niin, että ihan tosissani yritän keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Meillä naisilla kun on vähän tapana ylpeilläkin sillä, kuinka pystytään multitaskaamaan vaikka mitä juttuja samaan aikaan, mutta se ei pidemmän päälle voi olla hyväksi. Tai ainakin itse olen päättänyt, että oma mieli ansaitsisi olla välillä ihan rauhassa yhden asian äärellä kerrallaan. 

Kolme asiaa, jotka tekevät minut iloiseksi

1. Kaikki edellisen kohdan kolme asiaa

2. Se, ettei viikonloppuna ole mitään ennalta sovittua ohjelmaa

3. Se, että olen päässyt eroon itseäni häirinneestä tavasta, jossa saattoi olla kyse jopa riippuvuudesta

Tämä on yksi aiheista, joista haluaisin joskus myöhemmin kirjoittaa, mutta se on vaikeaa, joten vielä en ole niin pitkällä.

Kolme asiaa, joita suosittelen

1. Oman itsensä arvostamista

2. Pitkiä rauhallisia kävelylenkkejä kelissä kuin kelissä

Eilen, kun vedin taas kerran goretex-housut ja nastakengät jalkaan, pujottelin heijastinhenkselit sadetakin päälle ja laitoin mahdollisimman pitkään vettä pitävän pipon päähän, mietin pimeän illan vesisateessa lenkkiä kävellessäni, että jollain kieroutuneella tavalla näillä arkilenkeillä tuntuu sitä paremmalta olla liikkeellä, mitä kurjempi keli on. Mistään voittajafiiliksestä ei sinällään ole kyse, koska lähteminen ei koskaan tee itselleni tiukkaa, mutta jotenkin se vaan tuntuu hyvältä, kun sataa päin kasvoja ja loppulenkistä alkaa vähintäänkin sukat olla jo märkinä, mutta koko ajan tietää, että kotona voi riisua märät pois ja vaihtaa lämpimät kuivat vaatteet päälle. Ei näillä lenkeillä kunto kohoa, enkä sitä tavoittelekaan, mutta korvienväli puhdistuu raittiissa ilmassa ihan aina ja se on varmaan se suurin syy, miksi lähden ulos joka päivä, säästä viis.

Myös arvostamani psykologi Pirkko Lahti on sanonut, että mikään ei tee ihmisen mielenterveydelle yhtä hyvää kuin tylsä, pitkäkestoinen kävely. 

3. Omaa, itselle mieluisaa harrastusta tai harrastuksia

Yli kolme vuotta vanha kuva, joka on paitsi yksi harvoista omakuvistani, myös omalla tavallaan itselleni tärkeä. Ja kuvaa harrastusta, joka on jäänyt viime aikoina tosi vähiin, vaikka toivoisin taas viihtyväni myös kameran kanssa enemmän. 

Kaikki eivät elä parisuhteessa, mutta luulen, että yksi oman pitkän liittoni salaisuuksista on se, että meillä on miehen kanssa sekä yhteisiä että omia harrastuksia. Ja vaikkei tämä sinällään olekaan ainut tai pääasiallinen peruste tuolle kolmoskohdalle, niin voisin kuvitella, että jos vain toisella olisi omia harrastuksia, eikä niiden lisäksi yhtään yhteistä, ennen pitkää siitä voisi aiheutua jonkunlaista kitkaa. Tai peräti kateutta tai katkeruutta siitä, että toinen on "aina menossa". Ehkä, en tiedä, mutta kuvittelen, että itsestä saattaisi alkaa tuntua tuolta.

Ekstroverttimies harrastaa mieluiten joukkuelajeja ja itse introverttina taas tykkään eniten sellaisista, joissa voi tehdä omaa juttuaan omassa tahdissaan, mutta silti "kuulua porukkaan" saman mielenkiinnon jakavien ihmisten kanssa. Keramiikkakurssi tai ryhmäliikunnat kuuluu omalla kohdallani näihin.

Kolme asiaa, jotka haluan tehdä pian

1. Mennä kukkakauppaan ostamaan kimpun värikkäitä tulppaaneja 

Kaukaa vuosien takaa haettu kuva kimpusta, jonka sain ystävältäni 50-vuotissynttärinä

2. Kokeilla lisää uusia vegaanihaasteen reseptejä

Tofu-parsakaalipasta

Klikkasin itseni kolmen vuoden tauon jälkeen mukaan värikkääseen vegaanihaasteeseen, josta olen saanut taas uutta inspistä ja vaihtelua ruuanlaittoon, joka ei kuulu sen enempää omiin vahvuuksiini kuin isoimpiin mielenkiinnon kohteisiinikaan, vaikka haluaisinkin. 

3. Kävellä pitkästä aikaa perjantai-illan kunniaksi uimahalliin, istua hetken saunassa, käydä kylmäaltaassa, uida ihan vähän vaan, ottaa jumittaville hartioille ja liukaskelikävelyn kiristämille jalkapohjille vesihierontaa ja mennä lopuksi kylmäaltaan kautta höyrysaunaan. 

Tämän aion toteuttaa nyt samantien. Kunhan ensin varustaudun vesisateeseen.

Edit klo 20.11. Hallilla oli meneillään lasten uimakoulu, kilpauimareiden treenit ja vesijumppa, joten ei ihan toteutunut tämä aikomus, mutta kylmäaltaassa seisoskelu auttoi lihasjumeihin ja höyrysaunassa oli helppo hengittää, joten ihan hyvä käynti silti. Ja tiedänpähän jatkossa, milloin ei kannata mennä.

Kiitos Kristiina tästä perjantain pohdiskeluhetkestä, jonka päätteeksi heitän vapaaehtoisen haasteen eteenpäin erikseen seuraaville kolmelle:

Marika Kinttupolut

Thilda Thildan kuvasto

Satu Kukkapilli

Ja lisäksi kaikille, joista omien vastausten miettiminen tuntuisi mukavalta.

Omista vastauksistani ei nyt tullut sellaisia kuin olin ennalta ajatellut, vaan varsin yksipuolisia. Luulen, että alitajuisesti jännitän labrakokeiden tuloksia sen verran paljon, että terveysasiat pyörivät päällimmäisenä mielessä. 

Hyvää viikonloppua!