HELMIKUUN K-KUVAHAASTE, 2. VIIKKO

Vuorossa on kuvahaasteen toinen viikko ja olen edelleen tosi innoissani tästä. 

Taustatekstien mitta vaan meinaa itselleni tyypillisesti venyä ja keittiö hajottaa sen verran keskittymistä, että jouduin vähän säätämään kuvauskohteita, mutta uskon, että haasteen keksinyt Kristiina ei soveltamisesta suutu.

Aiheina tällä kertaa:

6.2.   Kirjava

7.2.   Kudin (tämän korvasin toisella sanalla)

8.2.   Kamera

9.2.   Komea

10.2. Kahvi (tämäkin vaihtui) 

11.2. Kurkku 

12.2. Koristeellinen

KIRJAVA

Kuvassa on toinen Sisustusakatemian aikaisista Tikkurilan Symphony-värikarttani opuksista, joista tässä ykkösosassa on kirkkaampia värejä ja kakkosessa enemmän oman makuni mukaisia murrettuja sävyjä. 

Ei niin pientä projektia ettenkö kaiva väriviuhkaa esiin. Ja välillä kaivan ihan vaan terapiamielessä. Viuhkan aukominen ja värilastujen katselu jotenkin rentouttaa ja rauhoittaa. En osaa selittää sitä sen tarkemmin. Ja aina voin myös mielikuvitella mihin mitäkin väriä käyttäisin, jos käyttäisin. Toimii hyvänä keinona irrottautua tästä maailmasta.

KUTIMEN TILALLA KUUSIOKOLO

Koska kutominen ei ole jälkeen nuoruusvuosien kuulunut omiin mielenkiinnon kohteisiini, eikä sen sortin kuvattavaa näin ollen löytynyt, valitsin kutimien sijaan käteeni sattumalta osuneen työkalun. Kuvauksellisuus vähän kärsii, mutta ei välitetä siitä.

Kuusiokolo tuli tutuksi, kun työskentelin yhden lukioaikaisen kesälomani (-83) Itävallassa Linz-nimisen kaupungin Ikeassa, jossa päätehtäviini somistusosastolla kuului huonekalujen kasaaminen tällä varmasti kaikille tutulla ja varmaan aika monella myös inhokkeihin kuuluvalla työkalulla. 

Tärkeisiin tehtäviini kuului myös nuolien leikkely mustasta tarrapaperista :). Niitä käytettiin ohjaamaan kulkusuuntaa huoneesta toiseen.

Kuumottavin työpäiväni oli kuitenkin se, kun jouduin varsinaisen kerhotädin tuuraajaksi vetämään piirustuspajaa lapsille. Siinä oli lukioaikainen saksa ja kantti koetuksella, mutta niin vaan selvisin. Kai :). Lapset ei onneksi välittäneet siitä, onko kyseessä akkusatiivi vai datiivi ja onko jonkun sanan edessä der, die vai das, jotka opettajalle olivat lähinnä pyhä asia, muttei onneksi ollut kuulemassa. 

Tykkäsin kovasti kesätyöstäni Ikean ihmeellisessä maailmassa, jollaista ei Suomessa oltu vielä siihen maailman aikaan nähty, vaan vasta 13 vuotta myöhemmin.

Mutta siis tämähän ei nyt varsinaisesti liittynyt sen enempää kutimeen kuin kuusikokoloonkaan, joten ei muuta kuin eteenpäin.

KAMERA

Kaapissa on säilössä peräti kolme aiempaa kameraani.

Mustan Sonyn järkkärin osti kuopus itselleen rippilahjaksi saamillaan rahoilla ja myi sen sitten pari vuotta myöhemmin minulle vähän kalliimmalla :). Sillä kuvailin ensimmäiseen blogiini surkeita kuvia, koska en oppinut käyttämään kameraa yhtä hyvin kuin alkuperäinen omistajansa. Nyt ehkä osaisin, mutta ensin pitäisi löytää laturi, että voisin kokeilla herääkö akku henkiin.

Sony oli myös sen verran kömpelön kokoinen, että ostin ulkokäyttöön tuon Canonin hopeanvärisen pikkupokkarin, jonka lisävarusteisiin kuului telkkariin liitettävä teline. Sen avulla kuvat ja videot pystyi katsomaan ruudulta suuressa koossa. Tuntui ihan mahdottoman edistykselliseltä tekniikalta ja olo oli kuin elokuvissa.

Vaatimustaso kuitenkin kasvoi ja hopeista seurasi muutamalla säädöllä varustettu valkoinen Canon, joka on nykyisen Olympuksen minijärkkärini edeltäjä. On edelleen varsin näppärä peli, jonka voisin itseasiassa ottaa ulkoilukäyttöön. Kulkee kokonsa puolesta vaikka taskussa.

KOMEA

Komeus on katsojan silmässä ja varmasti katson tätä kuvaa äidin silmin toisin kuin kukaan muu, mutta mietinnässä ollut valinta oli siinä vaiheessa selvä, kun viriteltiin illan jääkiekko-ottelua vintin telkkariin ja ruutuun ilmestyi tutut kasvot  <3. 

KAHVIN TILALLA KAUHAT JA KAPUSTAT

Juon kahvini tylsästi mustana, joten ei vedä kuvausmielessä vertoja sydänvaahtokoristeisille Baristakahveille tai muille näyttäville nykyjuomille, joiden nimistä tai loputtoman tuntuisista valikoimista olen tyystin pihalla. 

Ja koska ei tullut mieleen mitään muutakaan kahviaiheista kuvattavaa, korvaan tämän kohdan kauhoilla ja kapustoilla, joita putkahteli kaappeja siivoillessani esiin aina vaan lisää ja lisää.

Sanoisin, että 8 paistinlastaa ja 5 kauhaa on hivenen ylimitoitettua suhteessa olemattomaan kokkailuintooni ja hellan levyjen määrään, mutta jostain näitä vaan on kertynyt ja kadonnut lähinnä kuivauskaapin uumeniin. 

Säästin osan, heitin osan roskiin ja sujautin osan uudenveroisista isoon teräksiseen lävikköön yhdessä muutaman muun keittiön käyttökelpoisen pientarvikkeen kanssa, jotka koitan käydä vaivihkaa viemässä lähikirpparin tuulikaapin "saa ottaa"-hyllyyn. 

KURKKU

Olen kohta puolet elämästäni juonut aamuisin tyhjään vatsaan lasillisen yön yli seissyttä vettä, johon puristan puolikkaan sitruunan. Mutta toisinaan saan tarmonpuuskia ja innostun tekemään ikuisen sitruunaveden tilalle viikon satsin kurkkujuomaa, johon puristan yhden ison tai 2 pientä luomukurkkua, 3 luomusitruunaa ja nipun minttua. Lisäksi litra vettä ja ruokalusikallinen hunajaa, jos tykkää vähän makeuttaa, mutta itse en sitä kaipaa.

Tuoremehupuristin on siinä määrin työläs pestävä (ei oikeasti ole, mutta välillä ei viitsi mitään), että teen samalla satsin muitakin mehuja, joista kuvassa kaupan sakean tyrnimehun vieressä on porkkana-inkivääri-appelsiiniversio. Määräänsä enempää ei kannata kerralla mehustella, koska eivät säily hyvänä kovin pitkään. 

KORISTEELLINEN

Käytin aikanaan ahkerasti näitä joltain Espanjan työ- tai lomareissulta ostamiani, omaan silmääni koristeellisia rannekoruja.  Tykkään niistä edelleen ja siksi säilön, vaikken niitä enää käytäkään. Renkaan kullanvärinen rihkama on osin vähän rumaksi tummunutta, enkä koe mustaa väriä enää  omakseni. Toisin kuin noiden korujen aikaan, kun ylläni oli usein joku musta yläosa ja beige alaosa tai päinvastoin.

Ei siis ole sen kummempaa syytä näiden säilytykselle kuin se, että niistä tulee mukavia muistoja mieleen. 

Se oli semmoinen kuvaviikko se. Tulevasta ei vielä tietoa, mutta toiveena on pysyä kyydissä edelleen. 

HELMIKUUN K-KUVAHAASTE, 1. VIIKKO

Kristiinan kiva kuvahaaste K-kirjaimilla alkavista kohteista sai täällä aikaan positiivista pöhinää (hivenen ällö, mutta tämänhetkistä innostustani hyvin kuvaava sana) ja kävin kurkkimassa koko kuukauden aiheet ennakkoon nähdäkseni tuleeko heti jotain mieleen vai lyökö päässä enempi tyhjää.

Ajattelin toteuttaa haasteen niin, että kuvat liittyvät tavalla tai toisella omaan elämääni, jotta voin  lisäillä  vähän tekstiä kuvien kaveriksi. Kokonaan kirjoittamatta on vaikea olla.

Ensimmäisen viikon aiheina olivat: 

1.2. Keittiö

2.2. Käpy

3.2  Keskellä

4.2  Kaatunut

5.2  Kakku

KEITTIÖ

Näitä hämärässä valossa (sähkäri kävi jo purkamassa osan vanhoista kiinteistä valaisimista) otettuja väritestailukuvia oli kamerassa valmiina. 

Värit vähän vääristyy kuvassa, mutta tuossa on joka tapauksessa mallipala meidän tulevista tasoista  ja välitilasta, joiden rinnalle testailin vihreän eri sävyjä muutamalla valmiiksi kotoa löytyneellä lastulla. Niistä yhtä ostin pienen maalipurkillisen, jota on tarkoitus sutia seinään sen verran,  että pystyy eri vuorokauden aikoina katselemaan miltä väri missäkin valossa näyttää. Voi tosin olla, että vihreä ei ole lopullinen valinta, vaan tasosta poimittu neutraalimpi sävy, jota ostin toisen purkillisen.

KÄPY

Meillä on keittiössä talvisin nämä muutama vuosi sitten ostamani Vallilan Metsän syli-verhot, jotka sopii hyvin tämmöiselle metsän ystävälle ja näyttävät mielestäni kivoilta lumista taustaa vasten. 

Mies tuskin edes muistaisi, miltä meidän verhot näyttää, jos kysyisin. On tullut tässä vuosikymmenten varrella selväksi, että ei vaan kertakaikkiaan kiinnitä huomiota samoihin asioihin kuin minä. Jos kysyn mielipidettään jostain, vakiovastaus on "mulle käy kaikki". Sopii tosin itselleni erittäin hyvin, koska mahdollisesti en pärjäisi suhteessa, jossa toinen haluaisi lähteä mukaan jokaista kangasmetriä valitsemaan. Joskin välillä toivoisin, että ottaisi kantaa silloin, kun en itse osaa päättää kahdesta yhtä hyvästä vaihtoehdosta. Voin sitten valita joko sen minkä mieskin tai päinvastaisen, ei kuitenkaan muista sitäkään :).  

KESKELLÄ

Olen joskus aiemminkin kertonut, että olen suoristusneurootikko, joka ei pysty istumaan sohvalle ennenkuin on tarkistanut, että sohva ja sen edessä oleva matto ovat suorassa linjassa keskenään ja sohva lisäksi kauttaaltaan yhtä kaukana sen takana olevasta seinästä. 

Kun sohva on suorassa, vielä pitää varmuuden vuoksi tarkistaa, että Peikonlehti on täsmästi pyöreän tarjotinpöydän keskellä. Ja että pöydän takajalat osuvat keskenään samaan parkettien välissä olevaan rakoon :). 

Tästä voi nyt saada sellaisen kuvan, että olen kaikessa järjestyksessä yhtä tarkka, mutta se ei valitettavasti pidä paikkaansa. Neuroosi ulottuu vain linjojen suoristeluun tai keskittämiseen. Ja olen onneksi vuosien varrella oppinut siedättämään itseäni pitämällä pehvani penkissä siinä kohtaa, kun mies istuu tapojensa mukaan olkkarin matolle ja nojaa sohvaan niin että kaikki on jälleen vinossa :).   

KAATUNUT

Siivoilin keittiön kaappeja ja totesin, että toissajouluiset pöydälle kaatamani lahja-Budapestit on näköjään menneet toukokuussa vanhaksi, joten niitä ei voi enää säästää mahdollisia pääsiäistrulleja varten niinkuin yleensä teen siltä varalta, etten muista erikseen ostaa  mitään. 

Olen koittanut kaikille kauniisti sanoa, että meille ei ihan oikeasti kannata ostaa suklaata, koska sillä ei ole meillä menekkiä ja tuntuu kurjalta heittää roskiin. Mutta en silti ikinä henno siinä vaiheessa kieltäytyä, kun saan vanhemmilta käteen tutunoloisen paketin, jonka sisältö selviää pienesti ravistamalla. Kiitän vaan kohteliaasti tottakai.

KAKKU 

Kakkukuva piti kaivella aika kaukaa kännykästä. 

Oltiin tässä kesälomakaverin kanssa kahvilla Vuokatin Sokos-hotellin terassilla luontopolkukierroksen jälkeen. Annos oli niin nätti, että päätyi kuvaan muistoksi mukavasta hetkestä ja retkestä, vaikka yleensä keskityn mieluummin ihan vaan syömiseen. 

Hitsiläinen, kun loppui viikko lyhyeen. Ei malttaisi millään odottaa seuraavia kuvauskohteita. On niin helppoa, kun joku on miettinyt aiheet valmiiksi ja tulee vähän vaihtelua tekemisiin.

HELMIKUUN 2022 NIUKAT (MAKSA-ARVO)MUISTELMAT & TULOILLAAN OLEVAA KEITTIÖREMPPAA

Samalla tammikuisella kaavalla näköjään jatkuu tämä aikomani vuosikatsaus. Eli eipä löydy postauksista apuja helmikuunkaan muisteluun, koska niitä ei ole. Lukuunottamatta kymmentä liki samoilla jalansijoilla ottamaani kuvaa. Kävin ne kyllä katsomassa ja totesin, että näyttää olleen varsin kaunista silloin, mutta siinä se.

Muistan kuitenkin erittäin hyvin, mitä heti helmikuun alussa 2022 tapahtui, koska se on vaikuttanut elämääni koko kuluneen vuoden ajan ja vaikuttanee jatkossakin, mutta alan jo tottua tilanteeseen.

Sumuinen tammikuun sunnuntai 22.1.23

Kerroinkin silloin ja varmaan jo kyllästymiseen asti myöhemminkin, että kävin parin koronavuoden jälkeen rutiininomaisessa terveystarkastuksessa, jossa yllättäen todettiin yhden maksa-arvon olevan koholla. Ja hyvin pian sen jälkeen myös kolme muuta kääntyivät jyrkähköön nousuun huolimatta siitä, että ensin karsittiin ilmeisesti yleisen käytännön mukaan satunnaisetkin viinilasilliset ja sen jälkeen myös mahdolliset luontaistuotteet & vitamiinit.

Siitä käynnistyi varsinainen verikoeruljanssi ja vuoden mittaan minusta on otettu kymmenittäin erilaisia kokeita, joiden merkityksiä olen googlaillut pysyäkseni jotenkuten kärryillä siitä mitä milloinkin tutkitaan. Myös ultraäänitutkimus on tehty ja tuloillaan on vielä ainakin tähystys.

22.1.23

Maksa-arvojen nousun aiheuttajaksi epäiltiin ensin harvinaista, alkuvaiheessa oireetonta autoimmuunisairautta nimeltään Primaari biliaari kolangiitti eli "sappikirroosi", johon olisin sukupuoleni ja ikäni perusteella sopinut täydellisesti, mutta josta jatkoverikokeet eivät  antaneet viitteitä. Kesti kuitenkin sen verran kauan saada tuloksia, että olin jo sopeutunut ajatukseen siitä, että tämmöisen sairauden kanssa tässä tästä eteenpäin eletään. Ja valehtelisin jos väittäisin, etten tuntenut samalla pientä katkeruutta, koska sairauden voi laukaista esim. synteettiset hiusvärit, hajuvedet, kynsilakka tms. kemialliset aineet, joita itse en edes käytä. Lukuunottamatta kahden vuoden käsidesiläträystä, jolle kerkisin myös katkeroitua, kun ajattelin, että onhan se aika epäreilua, jos siitä saa palkaksi loppuelämän mittaisen sairauden.

Myöskään kolmannen koronarokotteen aiheuttamaa arvojen nousua ei poissuljettu. Sopii ajallisesti niin täsmästi nousukiidon alkuun. Tätä mahdollisuutta olen molemmilta minua tutkineilta asiantuntijoilta kysynyt ja kumpikin on vastannut, että ei ole täysin mahdoton vaihtoehto. Sisätautilääkärin mukaan "sekä koronan että rokotteiden on todettu joissakin tapauksissa nostaneen maksa-arvoja tilapäisesti". Ei sekään tietty kivalta tunnu, mutta toisaalta ajattelen, että jos näin on, niin toivottavasti häiriö elimistössä tosiaan on tilapäinen, koska alkuvaiheen  arvoista on vuoden mittaan tultu alaspäin ja välillä käyty jopa viitelukemissa. Hassusti vaan niin, että kun joku arvo laskee, joku toinen vastaavasti nousee, mutta varsin maltillisissa lukemissa onneksi pyöritään.

22.1.23

Minkäänlaisia oireita ei itselläni ole (ei väsytä, ei kutita, ei särje nivelet, eikä mitään muutakaan "maksalistalla" mainittua) ja sehän tässä niin pirullista tavallaan onkin. Siis se, että vaikka vointi on kuinka hyvä, ei välttämättä silti tiedä, mitä kehon sisällä tapahtuu. Siksi olen päättänyt olla täysin sattumalta esiin tulleesta tiedosta ja kaikista menneistä sekä tulevista jatkokokeista kiitollinen. Vaikka tulosten odottelu edelleen stressaa jokaikinen kerta, olen voinut ne kuultuani olla hyvillä mielin. Etenkin, kun kaikki muut arvot ovat peräti priimaa. Se rauhoittaa.

Mutta se siitä aiheesta, joka tuskin on järin kiinnostava. Olen ihan luottavaisella mielellä, koska hoitopolkuni on hyvissä käsissä. 

22.1.23

Tällä hetkellä keskittyminen menee enimmäkseen pitkään haikailemani keittiöremontin järjestelyihin ja hankintoihin. Ei tavallaan tehdä paljoakaan, mutta ihan kiitettävästi hintaa sillekin muutokselle tulee, joten eurojen tarkkaa laskemista on myös tiedossa. Mutta myös kivoja tapaamisia tutuiksi tulleiden nuorten, mukavien, kohteliaiden ja taitavien ammattimiesten kanssa. Tuntee olevansa elossa, kun ympärillä on nuorisoa. Ja on aina jotenkin niin sydäntä lämmittävää seurata kuinka nämä omien poikieni ikäiset omien alojensa erikoisosaajat tekevät työtään suurella sydämellä ja ammattiylpeydellä. Oma samaan sarjaan kuuluva poikani on tällä hetkellä vielä harjoittamassa talviammattiaan Suomen rajojen ulkopuolella, mutta meille on aiempien remonttien myötä muodostunut sellainen mukava rempparinki, josta voin luottaa saavani aina mm. sähkö- ja putkimiehet täsmästi paikalle. On vähän samanlaista tiimipeliä kuin joukkueurheilu, jossa kaikilla näillä tutuilla tekijöillä on taustaa. 

Timpurin hommat kanssani hoittaa luottomies, joka on vähän aikaisempaa saapumiserää :). Viimeksi syksyllä asenneltiin yhdessä olkkarin sormipaneeliseinää ja on tehnyt  myös meidän edellisen keittiörempan 20 vuotta sitten. Meillä menee yhteistyö tosi kivasti yksiin, koska katsellaan asioita samanlaisin silmin, joten odotan innolla, että päästään hommiin. Pitää vaan järkätä itselleni sitä varten vapaata, muttei pitäisi olla ongelma, koska lomapäiviä on varastossa ja pystyn sovittelemaan töitäni niin, ettei asiakkaiden tarvi jäädä vastauksia tai apuja vaille.

Tämä menee nyt vähän samaan kastiin niiden vuoden takaisten 10 muutaman minuutin sisällä otetun kuvan kanssa, mutta oli jotenkin niin hienon harmaa päivä, että seistä tönötin vaan kameran kanssa liki paikoillani. 

Tuon alemman kuvan kokeilin kääntää peilikuvakseen ja yhdistää sen alkuperäisen kanssa sillä mielellä, että näkisin, saisiko siitä aikaiseksi peräti pätkän tapettia tai muuten vaan symmetrisen kuvan seinälle. 

Saattaisi siitä saadakin, kun vähän käsittelisi, mutta tämä nyt on taas näitä "ihan hyvä idea, mutta tuskin koskaan toteutuu"-tyyppisiä juttujani.

Liki värittömästä värityksestä kyllä tykkään.

Tarkoitus on helmikuussa pitää kamera hollilla, koska Kristiinalla on blogissaan kaikille avoin kiva kuvahaaste K-kirjaimilla alkavista kuvauskohteista. Ensimmäisenä aiheena sattumoisin keittiö :). 

Tarkoituksena on julkaista edellisen viikon kuvat aina sunnuntaisin, mutta nähtäväksi jää, kuinka käy. 

Osallistukaa tekin, jos yhtään siltä tuntuu. 

Nyt täytyy taas lopettaa tähän, vaikka tuntuukin, että on nämä tekstit enempi sellaisia tyhjänpäiväisiä "on ilmoja pidellyt"-tyyppisiä nykyään. Ei oikein ole ollut sopivaa tilaisuutta minkään mielessä pyörivän aiheen perinpohjaiseen pohdiskeluun, joka olisi enemmän oma juttuni. Keittiö on pitänyt siitä huolen. Mutta jonain päivänä köökki toivottavasti valmistuu ja tulee päähän taas tyhjää tilaa.