TIU TAU TAMMIKUU

Tittididii.... 

Siinä pikku fanfaarit historian ensimmäisen kuukausikovakollaasini kunniaksi. 

Oikeasti en uskonut, että saan tällaista ikinä aikaiseksi, koska kuvia on tullut otettua niin vähän, mutta näköjään siitä pienestäkin määrästä saa ihan mukavasti kaavittua muistoja kasaan. Aikas kiva juttu sinällään.

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä ukkelin kanssa kaksin kotosalla niinkuin jo muutamana vuonna aiemminkin. Eikähän sitä sen kummempaa humua enää kaipaakaan. Ehkä ennemminkin niitä aikoja, kun poikain kanssa oltiin kaikki mahdolliset Rakettikeiju-lehtisistä leikatut tarjouskupongit taskussa aina ensimmäisinä autoliikkeen oven takana, kun rakettimyynti alkoi. Sieltä sitten neljä muovikassillista Kissanpieruja ja Pikkukiinalaisia kainalossa lähdettiin kotiin. Ja minä tietysti myyjälle vakuuttelin, että juu, en tietenkään anna poikien mitään sytyttää, vaan ihan itse aion kaikki pamautella menemään. Mutta varmuuden vuoksi ostin kuitenkin kahdet suojalasit (itselleni nekin tietty)...  

Mitään varsinaisia uudenvuodenlupauksia en tehnyt, mutta jonkunlaiseksi tavoitteeksi otin sen, että opettelen olemaan itseäni kohtaan vähemmän vaativa ja suhtautumaan elämään muutenkin jotenkin rauhallisemmin ja murehtimaan vähemmän. Aika hyvään alkuun tunnen sillä saralla päässeeni, vaikka tietoista muistuttamista välillä vaatiikin.

Päätin myös, etten yritä väkisin keksiä uuteen, tyhjään vuosikalenteriini mitään fiksua kirjoitettavaa, jos ei siltä tunnu. Mutta niin vaan sinne on kertynyt joka päivälle joku muistiinpano. Ei etu- vaan jälkikäteen. Niinkuin nyt vaikkapa jotain niinkin hohdokasta kuin öljysäiliön täyttöpäivä, joka tosin on paljon tähdellisempi tieto kuin joku hieno elämänviisaus tahi aforismi. Eivät paljon auta siinä kohtaa, kun talo pakkasilla kylmenee. 

Enimmäkseen kurjat kelit olen tietoisesti jättänyt ilman sen kummempaa huomiota, koska ulos on päästävä joka tapauksessa. En pärjää ilman raitista ilmaa. Hajoaa pää. Eikähän uloslähtö mielestäni ole oikeastaan edes asenne-, vaan asustekysymys. Ainoastaan jatkuva liukkaus hermostuttaa.

Mieli on päivästä riippuen soutanut talven ja kevään välillä. Toisinaan sitä toivoo, että tulispa vihdoin se kunnon talvi ja lunta, ja toisinaan taas tuntuu, että voisi suoraan hypätä hiirenkorva-aikaan. Ehkä eniten kuitenkin olen kaivannut kirkkaita keväthankia, joilla pääsisi sutjakkaasti suksimaan. (Aina yhtä idyllinen ajatus, kunnes talven ensimmäisen lenkin hiihtokunto toisin todistaa).

Keväisiä värejä olen kantanut kotiin tulppaanien muodossa, vaikka vähän vierastankin muita kuin lemppareitani valkoisia.  Toisin kuin ruokalautasella. Ahdistun värittömästä ruuasta, josta tulikin mieleen jomman kumman pojan pikkujunioriajat ja se, kuinka joukkue valmentajan johdolla pohdiskeli, mitä kaikkia värejä ruokalautaselta voi ja pitäisi löytyä. En muista, kuinka monta väriä piti keksiä, mutta siinä vaiheessa, kun perinteiset kurkut ja tomaatit ja porkkanat oli mainittu, enempää ei millään meinannut löytyä, kunnes yksi pojista hihkaisi, että "Ruskea kastike" :D. (Pahoittelut, jos olen kertonut saman jo aiemmin, mutta oli omasta mielestäni hauska juttu).  

Lunta, pakkasta ja kauniita sinisiä hetkiä oli täällä tarjolla peräti kolmen peräkkäisen päivän ajan. Sen jälkeen tuli yöllinen vesisade, joka vei kaikki edellämainitut mennessään. Sääli, mutta kyllä me suomalaiset varmaan maailman sopeutuvaisinta kansaa ollaan, kun sitä jo päivässä unohtaa, mitä oli eilen. Taivaalta tulee mitä tulee ja niillä se on mentävä. Kuuluu asioihin, joihin ei voi itse vaikuttaa, joten pareen, kun ei sen enempiä mieti.

Lukuunottamatta viime viikkoa, tammikuu oli sellaista tavallisen tasaista eloa. Menin vaan itse sössimään, ja kaikista lupauksistani huolimatta lisäsin salilla vääriin liikkeisiin liikaa painoja, jonka seurauksena niska jämähti niin totaaliseen lukkoon, että maanantai-illan ja sunnuntai-aamun välisenä aikana pää ei kääntynyt senttiä enempää suntaan eikä toiseen. Jomotti vaan. Mutta nyt on taas jo ihan hyvällä mallilla ja pääsen jatkamaan harjoituksia. 

Eilen sain soiton, että marraskuun alkupuolella varaamani kirppispöytä vapautuu ensi viikolla. Alkoi jo vähän kaduttaa koko homma, koska tapoihini on kuulunut suhtautua myytäviinkin niin tunnollisesti, että kaiken on oltava tiptop-kunnossa, vaikka hintaa olisi muutama sentti. Ja tietty ne hintalapun kiinnitykseen käyttämäni nuppineulatkin sävy sävyyn myytävän tuotteen kanssa.. Huuh. Olisko vähän kehittymisen paikkaa tässäkin. Että josko vaikka vähän vähemmällä tällä kertaa...

Eipä tässä muuta kuin hauskaa helmikuuta!  

KOLME HYVÄÄ ASIAA

Anu muisti mukavalla haasteella, jolla on hyvä aloittaa uusi viikko. Joskin ensimmäisen vastauksen kirjoitin jo lauantaina.

Kolme hyvää asiaa päivässäni:

Siivottu koti ja tuore, kotimainen tulppaanikimppu. Ihanan jämäkkä verrattuna edelliseen, joka oli vetelä jo alunperin. Liekö raukka paleltunut matkalla kauppaan.

Myös kirppiksellä tulevaa käyttöesineaskarteluani varten tekemäni täsmälöytö ilahdutti. Yleensä kun en ikinä löydä mitään etenkään silloin, jos etsin jotain yhtä ja tiettyä juttua. Tällä kertaa tärppäsi.

Hintalapussa luki "Kotelo" 2,50 eur.

Kolmas ilahduttanut asia oli kirpeän kaunis pakkaspäivä, jolta postauksen myöhemmät kuvat ovat peräisin.

Kolme hyvää asiaa minussa:

Painavasti sanottu, mutta siitä huolimatta uskallan sanoa olevani hyvä äiti. 

Olen ehdottoman oikeudenmukainen.

Olen saanut nopeat hoksottimet. (On muuten harvinaisen hassu sana ja piti oikein tarkistaa, olenko kuvitellut koko hoksottimet-sanan olemassaolon itse, mutta kyllä sille selitys sanakirjasta löytyi).

Kolme hyvää asiaa elämässäni:

Ykkössijalla kaikkein tärkeimmät eli pojat ja mies = perhe, jonka kanssa vedetään yhtä köyttä, tapahtui mitä hyvänsä.

Kiva koti.

Turvallisuudentunne.

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna:

Tämä oli vaikea, koska en oikein osaa ajatella, miten tämä vuosi eroaisi muista.

Vastaan kuitenkin, että tekemäni tietoinen päätös alkaa suhtautumaan eteentuleviin asioihin lunkimmin, murehtia ja suorittaa vähemmän, on ikäänkuin huomaamatta alkanut tuottaa toivottua muutosta.

Olen lisännyt ja monipuolistanut liikuntaa iloisin mielin, suhtautunut työstressiin neutraalimmin ja nukkunut yöni paremmin. Ja koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, näistä asioista on muodostunut sellainen positiivinen kierre, joka tuntuu oikeasti kivalta ja rauhoittavalta.

Olen myös ottanut oikeastaan aika yllättäen, vaikkakin samalla pitkän pohdinnan tuloksena rohkean askeleen, jonka tuloksista en vielä tiedä. Onnistuessaan johtaisi merkittäviin muutoksiin ja omalla tavallaan ihan mielettömään vapauteen ja unelman toteutumiseen. Epäonnistuessaan taas pomminvarmaan pettymykseen, mutta silti olen iloinen ja vähän ylpeäkin itsestäni, että uskalsin.

Taisi tulla jo enemmän kuin kolme asiaa, muttei varmaan haittaa. 

Kolme hyvää asiaa blogissani:

Ei kahta sanaa siitä, mikä on parasta. Se on kaikki se aito vastavuoroisuus ja milloin mistäkin aiheesta kommenttikentässä käydyt kivat ja rakentavat keskustelut, joista olen päässyt osalliseksi. 

Koen oikeasti olevani ihan hitsin onnekas tänne muodostuneesta pienestä, mutta sitäkin tiiviimmästä ja aidommasta lukijapiiristä, tai ehkä jopa lukijaperheestä, jota ilman elämäni olisi paljon, paljon köyhempää, enkä oikeastaan edes halua enää kuvitella sitä vaihtoehtoa. Joutuisin luopumaan niin paljosta. 

Parasta on myös se, että olen vapaa kirjoittamaan mitä haluan mistä haluan ja milloin haluan. Ja yhtä vapaa myös pysymään poissa, jos muu elämä niin vaatii tai ei vaan muuten tunnu siltä, että mielen päällä on jotain kirjoittamisena arvoista. 

Tavoitteena oli vastata kysymyksiin ihan vaan ranskalaisilla viivoilla, lyhyesti ja yhdellä lauseella, mutta mönkään meni taas. Vaan ei se mahda olla niin justiinsa.

Sähkökaappiin maalatun pirteän perhosen siivittämänä haastan kolme bloggaajaa, joiden toivoisin vastaavan kysymyksiin:

Maketsu

Outi

Sannis

Mutta vain, jos itse haluatte.

Siivet auki ja keväthankia kohti! 

Harmittaa, kun en tunnista lintuja, mutta olen varma, että joku kevätlintu on jo aloittanut viserryksen. Ihan selvästi aamulla kuulin.

SAMA HIMMELI KESÄT TALVET

Meillä on sisääntuloeteisessä (eikähän meillä kai muita eteisiä olekaan) rakenteellisista syistä tuollainen korkea kolo liukuovikaapiston ja ulkoseinän välissä. 

Näyttää tyhjänä liian öööööö tyhjältä, mutten ole oikein keksinyt sinne koskaan mitään kivaa täytettäkään.  Joku iso viherkasvi on ollut ajatuksissa, mutta paikka on sikäli huono, että ulko-ovea kumminkin availlaan tämän tästä ja siitä tulee pakosti vetoa, jota harva kasvi kestää.

Kokolailla vuosi sitten ripustin koloon värkkäämäni olkihimmelin, joka on roikkunut siellä siitä asti ja passaa paikkaansa mielestäni hyvin. Kaikki muu onkin sitten ihan vaan vahinkoa.

Asetelma ei ole mitenkään harkittu, vaan Parolan Rottingista muistaakseni keväällä ostamani ihanan iso lyhty ja halkaisijaltaan vähän yli puolimetrinen tarjotin päätyivät tasolle odottamaan lopullista sijoituspaikkaansa, mutta siihen jäivät. Alkuperäinen suunnitelma kun meni mönkään, eikä kumpikaan sopinutkaan sinne, minne olin ajatellut. 

Myös kynttiläsäilönä tilapäisesti toimiva lasilyhty on näköjään parkkeerannut samoille sijoille, mutta tässä taannoin tulin siihen tulokseen, että oikeastaan sopivatkin kaikki sulassa sovussa samaan nurkkaan vallan mainiosti.  Parhaat päivänsä nähneet eukalyptuksen oksat kaverinaan.

Ei ollut alunperin näitä kuvia tänne edes tarkoitus laittaa, koska mieli on tavallaan jo keväässä, mutta näköjään päivän mittaan vaihtelee, ja näin iltaisin kynttilänvalokin vielä käy.  Aamulla sitten toivoo taas näkevänsä aurinkoa.

Nämä ei kuulu niihin "THE" tyynyihin, jotka lupasin aiemmin esitellä.

Kuva vintin sohvalta on Uuden vuoden aattoillalta, kun ukkeli jo oli koisaamassa ja itse kaupungin ilotulitusta  odotellessani räpsin aikani kuluksi muutaman kuvan.  Kovin on talvisia porotkin, mutta ei jotenkaan haittaa sekään, koska kauniit talvikelit ovat vasta viime päivinä rantautuneet näille seuduille. Ja jos nyt itseään kalenterista muistuttaisi, niin nythän siis itseasiassa on vasta tammikuu, joten talvi kuulunee asiaan.

Himmeli kiikkuu katossa vasta toista vuottaan, mutta lasikuistin palkeissa roikkuva oksa on jo vanha konkari. Milloin olen ripustellut siihen pieniä maljakoita valkovuokkoja varten, milloin pääsiäis- ja joulukoristeita tai tuikkulyhtyjä, mutta viime aikoina laiskuuttani tai muuten vaan ihan vaan simppelin valosarjan. Enkä kyllä muuta kaipaakaan.

On hitsin hankala kuvattava, joten ei näytä tässä niin kivalta kuin elävänä. Tai siis olevana.

Nämä kuvat piti ladata tänne illalla, koska aamulla on taas muuta mielessä. Eikähän tässä koko jutussa ollut mitään asiaa edes, mutta haluan kuitenkin osoittaa Tainalle, että pidin hälle antamani kukkalupauksen. Ja kiva kumminkin saada kuvat talteen, kun on kerran tullut otettua.

Ensi kerralla sitten taas niitä valkoisia ;)

Paitsi että toivotan kaikille mitä parhainta loppuviikonloppua, osallistun tällä Tainan perjantaimyysseihin. Osallistu sinäkin.

NOIN VIIDEN PÄIVÄN RUOKAPÄIVÄKIRJA

Emma esitti toiveen viikon ruokapäiväkirjani julkaisusta, mutten voinut luvata (sori Emma :)), koska tiesin entuudestaan, että pitkäjänteisyyteni ei tule siihen riittämään. Ensinnäkin siksi, että syön niin usein, ja toisekseen siksi, että perusteellisena ihmisenä koen, että päiväkirja on heti pilalla, jos jää yksikin syöty manteli välistä... 

Oli vissiin liian tuoreessa muistissa taannoinen 4 kuukauden ohjattu lihaskuntoremontti, jonka aluksi PT halusi nähdä, mitä syön. Ei riittäneet alkuunkaan ne pari aanelosta, jotka sain tehtävän toteuttamista varten, vaikka kuinka pienellä käsialalla koitin kirjoittaa. Ja taisi loppua lukukärsivällisyys PT:lläkin, koska totesi parin ekan päivän pöperöt luettuuan, että hyvällä mallilla on :).  

Emman toive jäi kuitenkin takaraivoon oleskelemaan, ja koska olin sattumoisin juuri lainannut kirjastosta pari ravintoidolini Tiina Hälvän uusinta kirjaa saadakseni taas vähän vaihtelua vakiosapuskoihini (joista suurin osa ennestäänkin Tiinan helppoja ja hyviä reseptejä), päätin yhdistää nämä kaksi asiaa ja paitsi testailla jotain uutta, myös tallentaa tänne löyhänlaista ruokapäiväkirjaa satunnaisessa järjestyksessä viiden päivän ajalta. 

Hirmu palkitsevaa olisi tottakai, jos näistä joku saisi jonkunlaista inspistä tai vaihtelua.

AAMU- JA ILTAPALOJA

Perusaamupalani on ollut kokolailla vakio viimeiset sata vuotta, mutta viikonloppuna innostuin kokeilemaan vähän muutakin. 

Tein mm. ensimmäistä kertaa itse granolaa, josta tulikin ihan hitsin hyvää ja mukavan pureskeltavaa.

Itsetehtynä säilyy lasipurkissa viikon päivät ja vähän mietitytti, noinkohan tulee noin iso satsi (uunipellillinen) siinä ajassa syötyä, mutta ukkeli olikin tietämättämi ratkaissut sen puolen. Oli syönyt yli puolet purkista ja kysyi, että "Saaks näitä muroja ottaa lisää?" (oli lusikoinut sellaisenaan maidon kanssa, mutten todellakaan halunnut alkaa valistamaan, mihin olin ne oikeasti tarkoittanut, koska kaikki vähänkään järkevä, mikä maistuu maksalaatikkomiehelle, on plussaa)

Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen. Sekoita kulhossa 3 dl luomukaurahiutaleita,
1 dl (luomu)kookoshiutaleita, 1 dl murskattuja saksanpähkinöitä, 1 dl kurpitsansiemeniä,
1 dl murskattuja manteleita, 1 dl vaahterasiirappia, 2 rkl appelsiinimehua, 1 tl vaniljajauhetta.
Kaada uunipellille leivinpaperin päälle ja levitä tasaiseksi. Paista 10 min, sekoita ja anna olla uunissa vielä toiset 10 minuuttia. Lisäile raakapuuroon, luonnonjugurttiin tai mihin haluat

Granolan innoittamana halusin kokeilla myös appelsiinigranola-tuorepuuroa.

Olen aiemminkin yrittänyt alkaa tuorepuurojen ystäväksi, mutta huonolla menestyksellä. Enkä ole ihan vakuuttunut, muuttuuko tilanne tämänkään kokeilun jälkeen, mutta sen voin sanoa, että niin täyttävää oli, että vaikka söin alle puolet annoksesta, se oli todellakin enemmän kuin riittävästi. Jaksoin hyvin käydä lenkillä ja uimassa pelkän puuron energialla.  Normipuuro ei siihen riitä. Ja kun on lukioikään asti pakotettu joka ikinen kouluaamu syömään veteen keitettyä kaurapuuroa, ei se enää aikuisena jaksa niin innostaa. 

Ohjeessa käytettiin lisäkkeenä paitsi granolaa, myös appelsiinin siivuja (itselläni mandariineja, koska olin käyttänyt kaikki appelsiinit tuoremehun valmistukseen), 1 tl hunajaa tai vaahterasiirappia ja karhunvadelmia, joita en muista koskaan syöneeni. Ilokseni niitä löytyi Prisman hevi-osastolta, mutta ihan jäätävään hintaan. 125 g maksoi 4,15 euroa, joten eivät päädy kyllä ihan jokapäiväiseen valikoimaan, vaikka hyviä ja erityisen terveellisiä ovatkin. Toki nyt ei mahda olla mikään erityinen kotimaisten marjojen sesonki, joten hinnat lienevät sen mukaiset.

Sekoita kulhossa 2 dl luonnonjugurttia, 2 dl luomukaurahiutaleita (inan vähempi ehkä riittäisi),
1 tl chian siemeniä, 2 rkl appelsiinimehua (ensi kerralla laitan enemmän, niin tulee notkeampaa)
ja anna tekeytyä jääkaapissa noin puoli tuntia.
Lisukkeet päälle. (Kuvan annos on puolikas ohjeen mukaisesta).

Arkiaamuina ei todellakaan sen enempää aika kuin mielenkiintokaan riitä hedelmäsiivujen sommitteluun, vaan silloin kelpaa vallan mainiosti tuttu ja turvallinen, hyväksi havaittu aamupala, joka itselläni alkaa aina lasillisella yön yli seissyttä vettä, johon puristan puolikkaan sitruunan, joka päinvastoin kuin hapan makunsa antaa ymmärtää, neutraloi kehon happoja. Se myös edesauttaa ruuansulatusta, joten tällä lasillisella kroppa lähtee tavallaan heti aamusta käyntiin. Ja kun antaa veden hapettua, siitä tulee paljon pehmeämpää kuin suoraan hanasta laskettuna. Ainakin täällä meillä, jossa vesi on varsin kalkkista ja muutenkin "kovaa".

Muuten aamiainen koostuu yleensä kupillisesta mustaa kahvia, johon saatan lisätä teelusikallisen kylmäpuristetua kookosöljyä, siivusta tai parista jälkiuunileipää ("niitä kovia koppuroita" sanoo ukkeli), täysjyväleipää (Lidlissä mm. myydään tosi hyvää Realin tyyppistä, mutta vielä täydempää tavaraa) tai siemennäkkileipää, luonnonjugurtista, marjoista, pellavansiemenrouheesta (tällä viikolla vaihtoehtoisesti granolasta), pienestä lorauksesta hunajaa ja yhdestä pienestä tai puolikkaasta isosta keksistä. Jos keksit on loppu, päivä on kokolailla pilalla :).

Useimmiten leivän päällisinä suosimaani kylmäsavuloheen ja tilliin olen tässä viime aikoina ottanut pientä etäisyyttä. Osin siksi, että on alkanut kymmenen vuoden jälkeen kyllästyttää, mutta osin siksi, että hinta muutamalle siivulle on nykyään aika posketon. Ei sillä, että sillä olisi kokonaisuuden kannalta hirveää merkitystä, mutta noinniinkuin periaatteesta. 

Tällä viikolla leiville on päätynyt lähinnä kalkkunaleikettä ja parsakaalisilmusalaattia, jota myydään pienessä rasiassa, mutta jota vaan riittää ja riittää, vaikka kuinka nyhtää.

Vaihtoehtona paahdettua täysjyväleipää, jonka päällä pari ohutta siivua vuohenjuustoa, avokadoa, ripaus merisuolaa, pienesti hunajaa, ja päällä jälleen keko silmusalaattia.






Välillä lisään kyytipojaksi keitetyn kananmunan tai jos olen oikein viitseliäs (viikonloppuina), korvaan perusaamupalan kasvismunakkaalla (esim. kesäkurpitsaa, punasipulia, kirsikkatomaatteja, pari kananmunaa, pari rkl vettä, merisuolaa, mustapippuria).

Jugurtin ja marjojen tilalla voin syödä/juoda smoothien. Ja toisinaan en edes kaipaa sen lisäksi muuta, mutta useimmiten kyllä. Riippuu siitä, mitä aion tehdä päivällä. Treenipäivinä ei pelkällä smoothiella pitkälle pötki, vaikka täyttä ravintoa niistäkin toki saa, kun valitsee ainekset sen mukaan.

Vadelma-chiasmoothie on yksi vakiolemppareistani. 

1 dl mantelimaitoa, 0,5 dl kreikkalaista jugurttia, 1, 5 dl vadelmia,

1 tl vaniljajauhetta, 1 tl hunajaa, 2 tl chian siemeniä.

Voi juoda tuoreeltaan tai jättää yöksi jääkaappiin tekeytymään, jolloin muuttuu lusikoitavaksi.

Raikkaita vihersmoothieita (jotka eivät todellakaan maistu ruoholle), teen paljon, mutta nyt on ollut babypinaatista ja mintusta pulaa, joten ei nyt satu yhtään valmista kuviin.

Tapanani on pilkkoa raaka-aineita (esim. vihreä omena, pakastemango, babypinaatti, minttu TAI vihreä omena, avokado, banaani, babypinaatti) valmiiksi annoksiksi pakkaseen. Ei tarvi aamulla kuin kipata satsi blenderiin ja lisätä nesteet (vesi & luomuomenamehu tai vesi&mantelimaito) ja teelusikallinen viherjauhetta. Itse ainakin olen aamuisin sen sortin haahuilija, että aika vaan menee johonkin ennenkuin huomaankaan.

Iltapalat menevät kahvia lukuunottamatta kokolailla samalla kaavalla. Vaihteluksi itselleni riittää se, että jos aamulla syön jugurtin kanssa vadelmia, vaihdan ne illalla mustikoihin. Mutta iltajuotava on juttu, jonka haluaisin ratkaista jotenkin muuten kuin teellä, joka tympii, vaikka kaapista löytyy montaa eri lajia. En vaan ole erityinen teen ystävä. Viiniä voisin mieluusti juoda, mutta ei oikein ole kelpo vaihtoehto jokapäiväiseen käyttöön. Eikä vettäkään huvita enää illalla litkiä, koska juon sitä päivän mittaan pari-kolme litraa.

PÄÄRUOKIA

Koska en ole mikään karjalanpaistin tuoksuinen kätevä emäntä, joka jaksaa viettää keittiössä tuntitolkulla patoja hauduttelemassa ja leipiä juureen leipomassa, arvostan sitä, että voin valmistaa ruuan tuoreista hyvistä aineksista käden käänteessä. Aika usein niinkin, että käyn ruokiksella kotona (edellyttää sitä, että olen mennyt töihin autolla, mikä vaatii tietoisen päätöksen aamulla, koska mieluummin kävelen) pyöräyttämässä pikalounaan ja syömässä sen. Meillä kun ei toimistolla ole sen enempää jääkaappia kuin mikroakaan, ja vaikka voisin sellaiset ihan hyvin hankkia, en oikeastaan halua, koska katkaisen mieluummin päivän lähtemällä lounaan ajaksi muualle. Enkä toisaalta edes halua tehdä töitä ruuanhajuisessa huoneessa. Keittiötä kun ei ole erikseen.

Näitä Tiinan terveellisiä pikaruokareseptejä on käytössäni ennestään useita, mutta tässä pari uutta kokeilua.

Ensimmäisenä lehtikaali-tomaattipasta, jonka ainekset ovat tässä. Määrät kuvassa toki vain viitteellisiä.

 Pasta, oliiviöljy, merisuola (vaatii näköjään täydennystä), mustapippuri, lehtikaali, tomaatti, valkosipuli, oliivit ja feta. Siinä kaikki.

Proteiinipitoinen ja runsaskuituinen kikhernepasta oli itselleni uusi tuttavuus ja olin melko varma, ettei sitä normikaupasta täältä saa, mutta olin onneksi väärässä ja Prisman peruspastahyllyltä tämäkin ilokseni löytyi. 

Alla valmis sapuska. Kokonaisvalmistusaika reilut 10 minuuttia. Lehtikaalin kun ehtii pilkkoa ja valkosipulit hienontaa samassa ajassa, jonka pastan keitinveden kiehumisen odottelu kestää. Pastan keittoaika 6-7 min, josta suosittelen maks. 6 min. Itse keitin inan liian kauan ja tuli turhan pehmeää.

2 annosta: 150 g kikhernepastaa, 100 g lehtikaalia, 2-3 valkosipulinkynttä, oliiviöljyä, rasia kirsikkatomaatteja, mustia oliiveja, 80 g fetajuustoa (seuraavalla kerralla vaihdan fetat halloumiin, josta tykkään lehtikaalin kanssa enemmän), merisuolaa ja pippuria.

Keitä pasta ohjeen mukaan, leikkaa lehtikaalista ruodit pois, suikaloi lehdet ja hienonna valkosipuli. Kuumenna öljy pannulla, lisää kaali ja valkosipuli, ja kuumenna kunnes kaali alkaa vähän tummua. Lisää joukkoon kokonaiset tomaatit ja oliivit ja paista vielä 5 min. Kaada pasta tarjoiluastiaan, lisää kaali- ja tomaattiseos, mausta suolalla ja pippurilla, ja murenna lopuksi fetajuusto päälle.

Tämä on oikeastaan kokolailla sama kuin lemppareihini kuuluva halloumi-lehtikaali-paistos, jossa niinikään pyöräytellään kuumalla pannulla kaalit, valkosipuli ja tomaatit, maustetaan luomusoijalla ja lisätään päälle toisella pannulla kauniin ruskeiksi paistetut halloumit.  Toimii hyvin ilman pastaakin, jos ei ole tarvetta suuremmalle proteiinimäärälle, jota taas tuosta pastasta saa.

Tässä toisen uuden kokeiluni, parsakaali-supersalaatin ainekset illan keltaisessa keinovalossa.

 Pääraka-aineina jälleen uusi tuttavuus, Superriisisekoitus (sisältää punaista ja ruskeaa raakariisiä,  vihreitä linssejä, kvinoaa ja kurpitsansiemeniä) ja parsakaali. Loput ainekset yrttikastiketta varten. 

Ja tässä taas valmis sapuska, joka on varsin ravinteikasta ja täyttävää sellaisenaan, mutta käy hyvin myös lisukkeena. Itse syön usein samaa perusjuttua sekä lounaalla että töitten jälkeen, mutta riippuen siitä, paljonko tarvitsen tai olen kuluttanut energiaa, syön jommankumman sellaisenaan ja toisen sitten vaikkapa kalalla tai broilerilla lisättynä.

2 (isoa) annosta: 2 dl jyväsekoitusta (keitä ohjeen mukaan,
mutta korvaa suola 1/2 luomukasvisliemikuutiolla) ja 1 parsakaali, noin 250 gr
(irrota kukinnot, leikkaa varsi pieniksi paloiksi ja keitä noin 5 min).

Kaada tehosekoittimeen yrttikastikkeen ainekset 1,5 dl oliiviöljyä, 2 valkosipulinkynttä, 1 tl hunajaa, 1 tl omenaviinietikkaa, 2-3 rkl sitruunamehua, ruukku tuoretta basilikaa, tuoretta lehtipersiljaa (itse laitoin persiljan puutteessa korianteria, koska koitan kouluttaa itseäni syömään sitä, vaikken pidä mausta), merisuolaa ja pippuria. Sekoita kunnes ainekset ovat hienontuneet hyvin ja lisää kastike jyvien ja hienonnetun parsan joukkoon.

Olin aikeissa tehdä jyväsekoituksen itse Tiinan kirjan ohjeella, mutta laiskuuttani skippasin sen, koska valmis Superriisi sisälsi liki täsmälleen samat ainekset. Ja tulee kyllä jäämään vakiovalikoimiin. Oli tosi hyvää ja ihanan pureskeltavaa. Ja tämä pöperö parani "vanhetessaan" yön yli jääkaapissa. Tuoreena ja lämpimänä yrttikastike oli omaan makuuni ehkä turhan hallitseva. Saatan myös tehdä sitä ensi kerralla vähän vähemmän, koska olen niin kuiva tyyppi, että tykkään kuivemmasta ruuastakin.

Tälle viikolle sattui myös yksi perusruuistani eli paahdetut uunijuurekset, joita oli aikomus tehdä joulunpyhinä, mutta ei sitten silloin kaivattukaan, joten hyödynsin juurekset nyt ennenkuin ehtivät nahistua. Osan tosin puristin mehuiksi.

"Niitä kovia mustia paloja" on ukkelin nimitys tälle ruualle, joka tässä tapauksessa sisältää punajuuria, porkkanoita ja sipulia, joiden päälle ripottelin rosmariinia ja timjamia, 
paahdoin uunissa vain hieman pehmeiksi (noin 20 min) ja murustelin lopuksi fetajuustoa päälle.

Lounasruokalassa söin tällä viikolla pari kertaa. Siellä ei kuulu tapoihin kuvailla, mutta tässä kuitenkin hätäinen otos päivän annoksesta, johon valitsin punajuurikeittoa, rucolaa, marjamoussea ja ekstrana palan perunarieskaa (kai), jonka sijasta yleensä syön näkkäriä, mutta nyt ei huvittanut.

Ja tässä vihoviimeinen tähän viiden päivän jaksoon sattunut kotona kasattu pikaruoka savulohisalaatti.

Friseesalaattia, rucolaa, tomaattia, aurinkokuivattua tomaattia, kurkkua, loimulohta, kananmunaa, tuoretta minttua, 

sitruuna-avokadoöljyä, kurpitsansiemeniä ja limepippuria.

Valmistusaika pari-kolme minuuttia, jos kananmunat on keitetty aiemmin.

Siinäpä ne tälle viikolle sattuneet varsinaiset ruuat. Pari uutta ja muuten tuttuja.

En ole mitenkään erityisen vaihtelunhaluinen, ja huomaan, että tulee niitä omia hyviksi havaittuja suosikkeja aika usein pyöriteltyä muutaman päivän jaksoissa.

Tuoreessa muistissa on tosin nekin ajat, kun tuskailin "pakkoruuanlaiton" kanssa ja mielikuvitus riitti tasan makaronilaatikkoon, spagettiin&jauhelihakastikkeeseen ja kalapuikkoihin. Että on tämä nykyinen vaihtelu siihen nähden kumminkin aika paljon enemmän ja etenkin värikkäämpää. Joskin nuo edellämainitut kuuluvat edelleen ukkelin lempiruokiin (plus se maksalaatikko). Ja itseasiassa vähän tyrkytti omaa annostaan kuvasarjan jatkoksi.

Lautasellaan oli muutama päivä sitten hälle tekemääni makaronilaatikkoa, jota lämmitti pannulla ja lisäsi sekaan chorizo-nakkien palasia, joiden lisukkeeksi laittoi varmaan ihan kuvausmielessä muutaman punajuuren eli "niitä mustia paloja".

Arvaan, että osa teistä miettii noista ukkelin eväistä, että jess! joku sentään syö perheessä ihan kunnon ruokaakin :)


VÄLIPALOJA

Luontainen ruokarytmini on neljä isompaa ateriaa päivässä neljän tunnin välein. Ei ole mikään opeteltu juttu. Sattuu vaan sopimaan omaan suht säännölliseen päivä(työ)rytmiini juurikin passelisti. Pysyy energia tasaisena pitkin päivää.

En tiedä, miten pärjäisin vuorotyössä tai muuten epäsäännöllisessä rytmissä, koska olen aika huono kestämään pitkiä ateriavälejä. Ensin tulee heikotus ja sitten muutun vihaiseksi.

Työpöydälläni on aina vesikannun lisäksi lemppareitani kuorimattomia manteleita, cashew- tai saksanpähkinöitä (joista en niin piittaa, mutta syön kumminkin hyvien rasvojensa vuoksi), kuivattuja karpaloita tai muita marjoja (tällä hetkellä mustia Luomu-mulpereita) ja tummaa suklaata (kaakaota 70% tai yli), jota syön palan silloin tällöin. Levy voi hyvin kestää pari-kolme viikkoa, mutta voi kulua nopeamminkin. En ole sen kummemmin tarkkaillut.

Lisäksi mukana käsilaukussa kulkee yleensä paitsi manteleita tai pähkinöitä, myös Stevialla makeutettuja lakuja siltä varalta, että joskus venyy ruokailuvälit reissussa liian pitkiksi. Hyvä pika-apu heikotukseen ja maistuvat hyviltä.

Jos joskus syön aamulla kotona vähemmän, otan vastaavasti töihin mukaan enemmän. Yleensä smoothien tai luonnonjugurtti-marjaseoksen.

Nyt meinaa turnauskestävyys loppua ihan justiinsa, mutta siltä varalta, että joku vielä jaksaa sinnitellä siellä ruudun ääressä, esittelen nämä pari kirjastosta lainaamaani Tiinan kirjaa. Aiempia teoksiaan olen ostanut itselleni, mutta nyt ei ole kaapissa enempää tilaa, joten nämä käyvät nyt vaan kääntymässä.

Vaikkei ainuttakaan reseptiä kirjoista kokeilisi, voin ihan todella lämpimästi suositella näitä ihan vaikka vaan kauniiden kuvien vuoksi. Ja itse ainakin olen näistä saanut paljon hyvää tietoa eri raaka-aineiden hyödyistä. Kaikki teksti on tiinamaisen lempeään, mutta asiantuntevaan tyyliin kirjoitettu.

Reseptit ovat luontaisesti gluteenittomia, eivätkä sisällä valkoista sokeria, joka on kaikkien muitten haittojensa ohella sekä nopeimmin ikääntymistä edistävä ruoka-aine että kuivan & atooppisen ihon vihollinen. Enkä kyllä keksi mitään, missä valkoisesta sokerista olisi hyötyä.

Itselleni ruoka on ensisijaisesti energianlähde, ja maku tulee vasta hyvänä kakkosena. Mutta vaikka olisi toisinkin päin, en vaihtaisi nykyisestä siltikään mitään.

Jos Luoja suo, täytän reilun kuukauden päästä 53, mutten kärsi "ikääntymisen mukanaan tuomista" vaivoista, mielialan heittelyistä, väsymyksestä, turvonneesta alavatsasta, flunssakierteistä, tummista silmänalusista, enkä oikeastaan mistään, ja haluan uskoa, että se on ruokavalion ansiota. Ja se taas on ihan puhtaasti Tiinan ansiota, että aikanaan kehoa alkalisoivaa PH-ruokavaliota päädyin kokeilemaan ja sille tielle jäin. Siitä olen ikuisesti kiitollinen. Voihan kaikki toki olla pelkkää hyvää säkääkin, mutta siihen taas en usko, koska on kokemusta siitä toisenlaisestakin olosta ja olomuodosta, jotka muuttuivat niin selvästi, kun säädin syömisiäni entistä vihreämpään, tuoreempaan ja luomumpaan.

Mutta nyt lopetan. Sanonpahan vaan, että vaikkei lopputulos ole tämän kummempi,  oli meikäläiselle sen verran haastava homma, ettei tule ihan äkkiä toistumaan. Parhaani yritin kumminkin :)

VUODEN ENSIMMÄISEN VIIKON MIETTEITÄ

Jo muutamana vuonna vuodenvaihteen kohokohtiini on kuulunut uuden muistikirjan hankinta. Sellaisen, jossa on kauniit kannet ja paaaaaljon tyhjiä sivuja kaikille niille viisaille ajatuksille ja suunnitelmille, ja kaikelle sille, mitä milloinkin olen ajatellut niihin erityisen huolellisella käsialalla ja sillä parhaalla kynälläni kirjoittaa.

Ja ihan yhtä usein kirja on parin sivun jälkeen jäänyt tyhjäksi, kun en vaan kertakaikkiaan ole keksinyt mitään järkevää kynäiltävää.  Tuijotellut vaan niitä paria jostain kopioimaani, omasta mielestäni viisasta ajatelmaa tai mietelausetta, ja miettinyt, että noinkohan niiden avulla sittenkään muutun paremmaksi ihmiseksi. 

Kuvan perhoskalenterin ostin, kun poikkesin työreissullani eräässä hiljattain avatussa pienessä sisustuskahvilassa, ja koska olin sillä hetkellä ainut asiakas, halusin löytää ihan vaan kannatusmielessä edes jotain pientä ostettavaa. Mutta oikeastaan kalenteri onkin pienen kokonsa takia ihan kiva, ja ajattelin, että nyt en edes yritä kirjoittaa etukäteen mitään, vaan kirjaankin siihen tärkeäksi kokemiani tapahtumia tai huomioita jälkeenpäin. Toimii paremmin ja jää jonkunlainen jälki asioista, joita ehkä haluan jälkikäteen muistaa. 

No entä mitä sitten toivoisin tänä vuonna itseltäni?

Yleisimpiin uudenvuodenlupauksiin liitettävää liikuntaa en lupaa lisätä, koska sen suhteen olen taas päässyt ihan hyvään ja itselleni sopivaan rytmiin, kun huimausepisodin jälkeen pidin päätökseni ja palasin takaisin salitreenin pariin, joka on itselleni mieluisaa erityisesti siksi, ettei ole sidoksissa aikatauluihin, eikä riippuvainen kenestäkään muusta. Ja tuntuikin ihan tosi kivalta, kun muutamakin samaan aikaan paikalla ollut tuttu miespuolinen salikävijä kommentoi, että "Sua ei olekaan näkynyt vähään aikaan" tai että "Ollaankin jo kaivattu". Tuntui vähän siltä kuin olisin kotiin tullut. Mutta ettei tuo miespuolisuuden mainitseminen kuulostaisi liian itsekeskeiseltä, voin kertoa, että ovat kaikki kesäharrastuksen parista tuttuja, ja ukkelin suosimaa ikätermiä lainatakseni "aikaisempaa saapumiserää" :).  Silti tuntui mukavalta, että poissaoloni oli noteerattu.

Myöskään ravintopuoli ei kaipaa pientä hienosäätöä kummempaa. Päinvastoin, tulee rikastumaan uuden mehupuristimeni myötä. Kunhan vielä saisin ukkelinkin uskomaan, että yhteen raakamehulasilliseen saa helposti mahtumaan ainakin puolet suositeltavasta päivittäisestä puolen kilon kasvismäärästä. Eli on periaatteessa ennemminkin ihan täyttä ravintoa kuin mehua. Toistaiseksi ukkeli on vähän nikotellut, koska on meistä kahdesta se sokerin ystävä ja tottunut lipittelemään kaupan valmismehuja, joita itse en pysty parhaalla tahdollakaan juomaan, kun tarttuu sokeri kurkkuun. Muutenkin olisi pari valittua sanaa tuosta turhaakin turhemmasta sokerista sanottavana, mutta säästän sen tuonnemmaksi.


Mitä uutta sitten haluaisin opetella tai tehdä tänä vuonna?   

Rehellinen vastaus on, että en mitään. Paitsi opetella olemaan itseäni kohtaan lempeämpi ja oppia olemaan murehtimatta asioita etukäteen. Eli aika isoja ja itselleni vaikeita asioita sittenkin. Joskin olen molempia jo jonkun aikaa harjoitellut, ja ilokseni päässyt jo niinkin pitkälle, että salilla en joka ikisellä kerralla pyri ylittämään itseäni, tai edes orjallisesti suorita itselleni räätälöityä ohjelmaa, jos joskus en vaan jaksa. Keskityn iloitsemaan niistä päivistä, kun virtaa piisaa ja olo on levännyt, vahva ja jaksaa. 

Myös töissä opettelen ottamaan rauhallisemmin. Niin, että muistutan itseäni siitä, että kyseessä on kuitenkin "vaan" työ, eikä koko elämä. Ja jos joskus joku itse itselleni asettamani aikataulu vaan kertakaikkiaan pettää, enkä pystykään siihen, en enää menetä muutenkin kepuleita yöuniani sen takia, vaan päätän, että se mihin pystyn, riittää. 

Kaikinpuolin haluaisin siis oppia ottamaan lunkimmin. Ja pukeutumaan sievemmin, enkä aina menemään siitä, mistä aita on matalin ja mukavin. Siihen vaan on niin hitsin pitkä matka, koska vaatekaappiprojekti on edelleen vaiheessa.
Ja kyllähän se olisi muutenkin kiva olla välillä vähän huolitellumpi. Lakata vaikka kynnet tai jotain. Elän vaan niin miehisessä maailmassa, ja niin paljon ulkoilmassa keleistä huolimatta, ettei niin tule kiinnitettyä moisiin huomiota, vaan mentyä kelit ja käytännöllisyys edellä. Mutta koitan opetella, koska kyllä siitä itsellekin kivempi olo tulee, jos joskus näyttää ihmismäisemmältä kuin yleensä.

Tämä kuva oli ihan puhdas vahinko, mutta kuvastakoot vaikka sitä, että vanha vuosi saa nyt mennä.

Tässä muun ohessa olen myös pohtinut aina ajoittain esille nousevaa kirjoittelua koskien blogien sisältöjä.

Yleinen mielipide tuntuu olevan, että blogit koetaan liian siloitelluiksi ja niihin kaivataan enemmän rosoa ja rouheutta. Mutta mitä tuolla rosolla ja rouheudella tarkkaanottaen tarkoitetaan? Entä rohkeudella? Muutakin kuin sitä, että esittelee kuvissa kotinsa pahimmat sotkut ja oman aamunaamansa, joihin lukijat sitten voivat kommentoida, että hihhii, oletpas ihanan rohkea.

Entä millaista on kriittisiksi lukijoiksi ilmoittautuvien peräänkuuluttama syvällinen sisältö? Miten se määritellään?

Blogien pitäisi arvostelijoiden mukaan myös jatkuvasti kehittyä ja mennä eteenpäin. Miksi? Millä sitä kehitystä mitataan ja kuka sitä arvioi? Muu kuin blogin kirjoittaja itse, joka on taas ihan oma asiansa, koska se, että joku päättää itse kehittyä ja tietää ne omat kehityskohteensa, on pelkästään hatunnoston arvoinen asia.

Nämä ovat ihan aitoja kysymyksiä, joihin ihan oikeasti mielelläni kuulisin vastauksia viisaammilta, koska itse en ole niitä keksinyt, vaikka olen yrittänytkin.

Ymmärrän vaatimukset ammattimaisten asiantuntijablogien kohdalla. Mutta se tuntuu jotenkin kohtuuttomalta, että ihan vaan omista mielenkiinnon kohteistaan vapaaehtoisena, vastikkeettomana harrastuksenaan kirjoittava harrastelijabloggarikin koetaan sisällöntuottajana, jonka pitäisi pystyä vastaamaan kriittisiksi lukijoiksi imoittautuvien alati kiristyviin vaatimuksiin.

Itselläni olisi sen sata kehityskohdetta, joista heti top-kakkosena lyhyempien tekstien kirjoittamisen opettelu, mutta siitä huolimatta aion jatkaa ihan sellaisena kuin olen, koska muuhun en pysty, enkä ole ollenkaan varma, haluankokaan.

Jaa niin. Sisustusblogit ja erityisesti alalajinsa sisustustyynyjen esittely tuntuu olevan suuren yleisön toimesta rankattu blogistanian turhimpaan kastiin. Josta tulikin mieleeni, että pitääkin ensi kerralla esitellä ostamani sisustustyynyt :). Ei piikittelynä edellämainittua kohtaan, vaan ihan siitä ilosta, että olen vihdoin ja viimein löytänyt mieluisat, ja se on paljon se.