Sivut

maanantai 9. marraskuuta 2020

KYYKKYJÄ JA KYSYMYKSIÄ

Reilu viikko sitten olin yhtäkkiä yhden vähän tavallista paremmin nukutun yön jälkeen täynnä kirjoitusintoa ja -aiheita kunnes pam! tapahtui jotain, mikä täytti pään huolella ja tyhjensi sen kaikesta muusta.

Huoli on jo hellittänyt tai ainakin tasaantunut, mutten enää muista, mistä olin alunperin aikeissa kirjoitella, joten turvaudun Kukkapillin Sadun kysymyspatteriin, joka antoi muuta mietittävää.

Ihan alkuun haluan kuitenkin kiittää kaikkia teitä edellistä tekstiäni kommentoineita ihan tosi, tosi lämpimästi. Sain niin paljon viisaita vinkkejä ja vertaistukea omakohtaisista kokemuksistanne, etten valehtele yhtään, kun sanon, että jo niiden avulla pulssi tasaantui ja mieli rauhoittui ihan huomattavasti. Taas kerran kannatti kirjoittaa, koska teitä itseäni viisaampia on siellä ruudun toisella puolen niin paljon. Olen siitä kiitollinen.





Mutta tässä nämä vastaukseni Sadun haastekysymyksiin aiheeseen liittymättömillä viimeaikaisilla maisemakuvilla höystettynä, kun ei ole nyt ollut inspistä kuvailla muuta.

Suosikkirutiinisi

Tällä hetkellä suosikkirutiinini on roikkuminen

Siirsin joitakin aikoja sitten kellarissa tähän asti vähän hankalassa paikassa olleen tangon olkkarin ja keittiön väliseen oviaukkoon, johon pysähdyn roikkumaan, kun kuljen huoneesta toiseen. On muutenkin hyväksi, mutta nyt auttaa myös kipuileviin käsiini, joista epäkiinostavana tietona kerrottakoon, että vasemman käden "klassinen tenniskyynärpää" on jo onneksi näin kolmen kuukauden jälkeen paranemaan päin, mutta oikean olkapään "kiertäjäkalvosimen ärsytystila" vaivaa erityisesti öisin. Siksi käväisen toisinaan myös yöllä roikkumassa, jos särky herättää eikä hellitä. 

Vanha suosikkirutiinini on jokapäiväinen tapani lähteä kokolailla heti töitten jälkeen vähintäänkin tunniksi-pariksi lenkille. Ihan sama mikä keli sattuu olemaan, koska on pakko saada raitista ilmaa ja jalkoihin liikettä. Ei riitä mitenkään nollaamaan päiväaikaista istumista, mutta auttaa kuitenkin, enkä raitisilmariippuvaisena pärjää ilman tätä tapaa.

Uutena, vielä vähän alkutekijöissään olevana rutiinina olen kokeillut slaavikyykkyä. Ihan törkeän hyvä venyttävä asento, johon pääsen helposti, mutta pitkiä aikoja en kyykyssä vielä ole mukavasti pystynyt viettämään. Pari blogipostausta kyllä kyykkysillään luin ja joskus voisin koittaa kirjoittaakin, niin ainakin lyhenisi nämä ylipitkät tekstini.






Viimeisin vieraalla kielellä tekemäsi virhe

Tuskin on viimeisin, mutta mieleen on jäänyt harmiton tapaus, josta on kolmisenkymmentä vuotta aikaa.

Oltiin varattu kaveripariskunnan kanssa mökki Ahvenanmaalta ja mielestäni mökin vuokraan piti kuulua lakanat, joita emme kuitenkaan löytäneet mistään. 

Ajettiin sitten kaverin kanssa lähimmälle puhelinkopille soittamaan mökin omistajalle, jolta tiedustelin asiaa, mutta hän alkoi nauraa ja vastasi, että ihan niin kattava vuokra ei sentään ole. Vähän kummasteltiin asiaa ja ajateltiin, että olipas vähän tyly vastaus  kunnes jälkikäteen tajusin, että olin käyttänyt "linnen" (liinavaatteet) sijasta sanaa "nattlinnen" (yöasut).

Ruotsin kieli on muutenkin jäänyt aikalailla kehnolle käytölle, koska pääasiallinen työkieleni on englanti, eikä ruotsia tarvi täällä sisämaassa missään. 



Luotatko ihmisiin?

Lähtökohtaisesti luotan kunnes toisin todistetaan.

Aika vaikeaksi menisi elämä, jos jokaista pitäisi erikseen epäillä, mutta välillä saatan olla luottamuksessani turhan sinisilmäinen. Niinkin on käynyt. Työasiassa kylläkin, mutta silti se oli kova kolaus, jonka koin suorastaan nöyryyttävänä. Etenkin kun liiallisen luottamukseni takia matkustettiin  varsin kauas, joten hukkaan meni myös sekä aikaa että työanantajan rahaa. On onneksi jäänyt ainoksi kerraksi laatuaan, mutta sai aikaan epäreilun epäluottamuksen koko kyseistä kansaa kohtaan.

Oletko koskaan rikkonut lakia, edes näennäisesti?

Olen. Ei unohdu, vaikka tästä on vielä paaaaljon kauemmin kuin Ahvenanmaan reissusta. 

Pikkutyttönä haaveilin niin kovasti ihan oikeasta paperinukesta, jollaisen epätoivoissani näpistin paikallisesta kirjakaupasta, koska tiesin, etten sellaista tule saamaan, vaan joudun piirtämään jatkossakin nukkeni itse.

Tapahtuma painoi kuitenkin omaatuntoa niin paljon, että käännyin takaisin kauppaan palauttamaan vääryydellä hankitun nuken jo ennen kuin ehdin kotiin.

Tavallaan koen sääliä tuota pientä tyttöä kohtaan, vaikka varastaminen on toki väärin.

Sittemmin kähvellettiin kaverini kanssa alaikäisinä juomia hänen isänsä runsaasta baarikaapista. Jokaisesta pullosta vain vähäsen, ettei jäädä kiinni, mutta seurauksena konjakki-punaviini-minkälie-sotkun maistelusta oli niin järkyttävän paha olo, että baarikaappi sai sittemmin olla rauhassa. Enkä tätä kyllä osaa laskea edes näennäiseksi lain rikkomiseksi, mutta tulipahan mieleen tämäkin. Eli aika pienissä vissiin on olleet meikäläisen rötökset, ja lopuista olen rangaistukseni kärsinyt mm. parin parkki- ja ylinopeussakon muodossa.





Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä?

Ulkoinen olemus (eri asia kuin ulkonäkö) vaikuttaa väkisin jossain määrin, mutta jos tällä tarkoitetaan ihmisiä, joiden kanssa päätyy puheisiin, ensimmäisiä asioita, joihin kiinnitän huomiota on se, katsooko ihminen puhuessaan silmiin vai pälyileekö muualle. Myös kättelyllä, joka tosin on tällä hetkellä katkolla, on iso merkitys. Rehti kädenpuristus luo mielikuvan rehdistä ihmisestä. Toisin kuin löysä käsi, joka ei ole omiaan herättämään luottamusta.

Sensijaan asia, jota ei voi oikein selittää on se, että joistakin ihmisistä säteilee heti sellainen "olemisen helppous" ja toisista taas tulee väkinäinen vaikutelma, vaikkei vielä ole vaihtanut kummankaan tyypin kanssa sanaakaan. 

Unelmiesi asuinpaikka

Unelmieni asuinpaikka olisi kauniin suuren järven rannalla, simppelissä, itse meidän perheelle piirtämässäni pienehkössä, mutta toiminnallisessa pulpettikattoisessa hirsitalossa, jossa olisi isot ikkunat ja terassi järvelle päin, mukavat naapurit sopivan lähellä, mutta silti riittävän kaukana ja järkevä matka töihin, harrastuksiin, kauppaan ja muiden oleellisten palveluiden pariin.



Epäsuosittu mielipiteesi

En ole enää olllenkaan niin kärkäs tuomaan omia mielipiteitäni joka käänteessä esiin niinkuin joskus  nuorempana, mutta yleistyksiä olen huono sietämään. Siksi epäsuosittu mielipiteeni mm. näihin sinänsä harmittomiin hokemiin "kaikki naiset rakastavat suklaata" tai "naisella ei koskaan voi olla liikaa kenkiä ja/tai laukkuja" on, että "ei pidä paikkaansa".

Entä millainen on mainoslauseen mukainen vaate, joka on tehty "suomalaisen naisen vartalolle"?

Myös lause "Ikä on vain numero" on sellainen, josta olen eri mieltä. Ymmärrän toki, että lauseella on tarkoitus lohduttaa joko itseään tai jotakuta muuta omaa ikäänsä kriiseilevää, mutta itse ainakin koen tähän ikääni mennessä kokeneeni niin paljon kaikenlaista arvokasta, että sitä ei voi pelkillä numeroilla kuitata. Olkoonkin, että 55 on mielestäni ihan hyvä luku.

Missä olet viettänyt elämäsi parhaan loman?

Ehdottomasti Vuokatissa, jossa ollaan saatu viettää pariviikkoinen kesäloma jo kohta parinkymmenen vuoden ajan. 

Kivoja on toki olleet monet ulkomaanmatkatkin aikoinaan. Samoin kuin lukuisat asuntovaunureissut, joita tehtiin poikien ollessa pieniä. Mutta silti valitsen Vuokatin, josta olen täällä jo moneen otteeseen kirjoitellutkin. 



Vuokatissa <3




Mitä ihailet toisissa ihmisissä?

Ihailen suuresti omassa lajissaan lahjakkaita ihmisiä. Olkoot kyse sitten laulu- tai soittotaidosta, erityisistä puhujan- tai kirjoittajanlahjoista, urheilullisista taidoista tai ihan mistä vaan erityisosaamisesta.

Ihailen myös ihmisiä, jotka ovat kotoisin vaatimattomista oloista ja aloittaneet luomaan omaa yritystä tyhjästä, mutta uskoneet itseensä ja ideaansa niin, että ovat määrätietoisella tekemisellään ja mahdollisista epäonnistumisista lannistumatta saaneet aikaan jotain merkittävää ja ennenkaikkkea merkityksellistä.  

Ja vielä lisäisin lyhyen listan ominaisuuksista ja piirteistä, joita ihmisissä arvostan. Niitä  ovat mm. aito ystävällisyys, periksiantamattomuus, kiitollisuus, vilpittömyys sekä tunne- ja tilanneäly, joihin mielestäni liittyy myös maltti kuunnella keskeyttämättä mitä toisella on sanottavaa ja osoittaa olevansa  siitä sanottavasta kiinnostunut. Erityisesti jos kyseessä on joku murhe tai muu kertojalle iso asia. 

Ihan ensin kyllä meinasin heittää tähän helpon "aitouden", mutta tarkemmin asiaa ajateltuani, tulin siihen tulokseen, että jos ihminen on aito, mutta täysi moukka, en arvosta, vaan siinä tapauksessa valitsen mieluummin epäaitouden. Siis jos se tarkoittaa sitä, että moukka edes yrittää käyttäytyä sivistyneesti.

Toki on myös ulkoisia piirteitä, joita ihailen, mutta niitä on vaikeampi pelkin sanoin kuvailla. 


Kello viiden lenkkikeli lokakuun lopulla kännykällä kuvattuna


Minkä asian suhteen olet intohimoinen?

Tylsää vastata näin, mutta en koe olevani erityisen intohimoinen minkään asian suhteen. Paitsi läheisiini kohdistuviin mahdollisiin vääryyksiin tai epäoikeudenmukaisuuksiin puuttumisen.

Mutta jos elämästäni otettaisiin pois vaikkapa mahdollisuus kirjoittaa, kuvailla tai harrastaa itselleni mieluista liikuntaa, olisin kyllä aika onneton.



Kysymykset "Oletko koskaan menettänyt ystävää?" ja "Milloin olet ollut eniten peloissasi?" jätin tarkoituksella väliin, koska itseni tuntien vastaukset ja niiden miettiminen jäisivät pyörimään mieleen, jossa on tällä hetkellä rajallisesti tilaa muille kuin akuuteille huolenaiheille. Ja olihan tätä tekstiä tässä taas muutenkin. 

Jos innostut itse vastailemaan, käy kurkkaamassa Sadun alkuperäispostaus, joka löytyy täältä.

Eipä tässä tällä erää muuta kuin roikkumisiin! Ja pian ehkä myös kyykkimisiin :)

 



keskiviikko 7. lokakuuta 2020

TÄSTÄKÖ SE ALAMÄKI NYT ALKAA?


Otsikko ei viittaa syksyyn, joka on ainakin tähän mennessä ollut kaunis ja värikäs. Ja välillä ihanan sumuinen. 




Oikeasti haaveilen siitä, että heräisin aikaisin aamulla veden äärellä jossain kauniissa paikassa, jossa pääsisin ikuistamaan aamu-usvaa auringonnousun aikaan, mutta koska en herää, kaupunkisumukin kelpaa oikein hyvin. 
Se kun saa tututkin maisemat näyttämään jotenkin mystisen kauniilta. 








Mutta mitä tuohon otsikkoon tulee, olen tässä viime aikoina kärsinyt erinäisistä terveydellisistä ongelmista ja tuntemuksista, jotka ovat pistäneet miettimään, että tästäkö se alamäki nyt alkaa, eikä paluuta omaksi teräksiseksi itsekseni enää ole. Enkä myöskään tiedä, onko stressini perua tuntemuksista vai sittenkin tuntemukset perua stressistä. Vai kenties sekä että. 

En niinkään selkeistä fyysisistä ongelmista kuten vasemman kyynärpääni ja oikean käteni koukistajalihaksen jänteen tulehduksista piittaa, vaikka särkyä on jatkunut jo kohta pari kuukautta (erityisesti tämä tekstin näpyttely, jota teen kokolailla päivät pitkät työkseni, on myrkkyä molemmille), mutta epämääräisistä oireista en tykkää.




Vaikka luonnossa liikkuminen rauhoittaa, lepopulssini on nykyään jatkuvasti yli 80, toisinaan yli 90. On nuoresta asti ollut tosi korkea ("ehkä sulla on niin pieni sydän" sanoi työterveyshoitaja), mutta palautunut rasituksesta nopeasti niinkuin kuuluu, joten ei sinällään ole mitään uutta. On vaan viime aikoina johtanut inhottavaan sykkeenmittauspakkomielteeseen. 

Aina toiveikkaasti illalla sohvan nurkassa istuessani kokeilen ranteesta, että josko nyt tulisi pienemmät lukemat, mutta ei. Ja yöt sitten ovatkin ihan oma lukunsa, kun normaaliheräilemisteni lisäksi heräilen siihen, että sydän hakkaa ihan hulluna niin että kuulen sen huminan korvissa. Viuhvauh vaan. Sekös siinä yön pimeinä tunteina rauhoittaa. Ja mies senkun vaan kuorsaa vieressä (välillä ärsyttää sekin, kun tuntuu, että itsellä on sydänkohtaus ovella, mutta olen kuitenkin tuosta ajattelumallista päättänyt pysyä erossa ja olla ennemminkin iloinen, että toinen edes nukkuu kunnolla).




Sykepakkomielteen lisäksi kuvioihin on tullut myös sormuspakkomielle ja kokeilen tämän tästä, saanko sormukset pujotettua helposti pois vasemmasta nimettömästä niinkuin aina tähän asti. En saa. Järki sanoo, että kädessä oleva tulehdus lisää nestettä myös sormiin, mutta ei auta. Tilanne on itselleni epänormaali ja siksi epämiellyttävä ja yhdistän sen sydänoireisiin (etenkin jos alan nettitohtoroimaan). 

No, koitin ratkaista asian niin, että ujutin sormukset saippuan avulla irti ensimmäistä kertaa 27 vuoteen, mutta sensijaan että olisin rauhoittunut, kokeilen päivittäin, saanko ne helposti pujotettua takaisin. Että näin.




Jotenkin helpottaa kirjoittaa tätä, koska se saa kaiken näyttämään omissakin silmissäni ihan kertakaikkisen typerältä. 

Hyvin suurella todennäköisyydellä kyse saattaa olla alkavista vaihdevuosista, joiden kohderyhmään iän  puolesta hyvinkin kuulun. Mutta silti sinnittelen sen ajatuksen kanssa, että jos kuitenkin olisi vaan jotain muuta ohimenevää. Siitäkin huolimatta että myös tyhmä yöhikoilu on lisääntynyt entisestään. Tai sitten vaan huomaan sen paremmin nyt, kun en ole käsiongelmien vuoksi pystynyt harrastamaan hikiliikuntaa siinä määrin kuin normaalisti.




Vähän sääli nyt pilata näitä Torronsuon maisemia tekstillä, joka ei liity niihin millään lailla, mutta näillä nyt mennään.

Olen tähän asti ajatellut, että hikoilusta en välitä, koska harrastan sitä vapaaehtoisesti muutenkin, enkä myöskään anna muiden mahdollisten oireiden häiritä tai varsinkaan hallita elämääni, jota haluaisin elää jatkossakin ilman mitään hormonikorvaushoitoja. Paitsi jos alan saada jotain itselleni epätyypillisiä raivokohtauksia tai ahdistun ylitsepääsemättömästi. Silloin lupaan harkita uudelleen. 

Kivojahan nämä sydän- ja uniongelmat ei todellakaan ole. Etenkin kun elän kuitenkin suht järkevän terveellistä liikkuvaista elämää. Paitsi että suolan määrään olen alkanut kiinnittää viimeaikoina enemmän huomiota. Siinä on vähentämisen varaa toisin kuin sokerissa, jota en syö juuri ollenkaan, koska en piittaaa pullista, kakuista, leivoksista, karkeista, enkä edes tavallisesta suklaasta, jonka koen lähinnä vaan köntiksi kovaa rasvaa. Tummaa suklaata syön palan silloin tällöin, mutta se riittää, koska ei ole erityisen hyvänmakuista aina sekään.

Kahvia juon mukin pari päivässä, mutta viiniä juon liikaa suhteessa siihen, että sitä ei pitäisi juoda ollenkaan. En siitä hevin kuitenkaan kokonaan luovu tai karsiutuu viimeinenkin nautintoaine. 




Pakko nyt tähän väliin tuosta Torronsuosta kuitenkin sen verran kertoa, että kun siellä näiden kuvien  ottohetkellä kävin, siellä oli samaan aikaan liikkeellä ryhmä partiolaisia. Liikkuivat niin ripeästi, että väistin hitaampana sivuun pitkospuiden vaakapuulle ja tuntui niin kivalta, kun jokainen vuorollaan kiitti ohi kiitäessään. Toisin kuin perusaikuiset vastaavassa tilanteessa. Ja ihan sydämessä läikähti, kun yksi nuorista partiopojista (arviolta 8-10 v) pysähtyi ja sanoi, että "Tuun kyllä nostamaan sut sieltä, jos putoat". Ihana.




Nämä kuvat on itselleni ennestään tuntemattomalta Komion luonnonsuojelualueelta Lopelta, jossa käytiin ystäväni Annen kanssa muutama viikko sitten. Paikka oli hieno, mutta ajoitus oli itseltäni virhe, koska olin edellisenä päivänä käynyt pitkästä aikaa Kalevalaisella jäsenkorjaajalla.

Käynnin jälkeen pitäisi olla pari-kolme päivää ihan hissukseen, että kroppa saa rauhassa tasaantua ja tottua "korjattuun" olomuotoonsa, mutta en malttanut, koska oli luvassa niin hieno keli ja päivä oli Annen kanssa etukäteen sovittu.

En vaan ollut varautunut siihen, että maasto oli todellakin jyrkkiä nousuja ja laskuja harjujen rinteitä ylös alas. Siinä kyllä meni edellisen päivän huoltotoimenpiteet hukkaan. 

Seuraava jäsenkorjauskäynti on tällä viikolla ja toivon, että tulehdukset on siihen mennessä merisuolakääreiden, kevyen kuminauhajumpan ja buranakuurin avulla helpottaneet niin, etteivät haittaa käsittelyä, joka on kyllä niin parasta ja miellyttävää ja omalla kohdallani myös auttanut kaikkein eniten kulloiseenkin ongelmaan.







On vissiin nämä mielen päällä olleet terveysjutut olleet niin näkyvästi stressaavia, että jopa Spotify heitti eilen lenkille lähtiessäni ehdotuksen "Psykopodiaa"-podcastin jaksosta "Stressin ja ahdistuksen säätely".

En ole koskaan kyseisiä podeja koskaan aiemmin kuunnellut niinkuin en montaa muutakaan, mutta aihe kuulosti niin omakohtaiselta, että päätin kuunnella jakson, joka osui kyllä niin naulan kantaan kuin vaan olla voi. 




En nyt aio kaikkea kuulemaani tähän kirjoittaa, mutta tunnistin itseni niin hyvin jaksossa kuvaillusta "älyllistäjästä", joka pyrkii ratkomaan kaiken ajattelemalla ja analysoimalla. Sillä seurauksella, että voi päätyä vatvomistilanteeseen, josta ei enää meinaa päästä ulos. Tai siitä, että itse on kyllä hyvä keksimään järkiratkaisuja muille, mutta silloin kun oma pelkokeskus syystä tai toisesta aktivoituu, sitä joko lamaantuu tai alkaa tehdä järjettömiä johtopäätöksiä, joista seuraa ahdistusta. Ja jos stressireaktio jää päälle, huolia kyllä löytää mistä tahansa (tässä olen erityisen hyvä, vaikka inhoan sitä ominaisuutta itsessäni) . Ja kun yhdestä huolesta on selvitty, uhkatutka jo skannaa uusia.

Ja vielä tämä: Ahdistuksesta voi seurata fyysisiä oireita kuten sykkeen kohoamista, lihaskireyksiä, kipua ja ruuansulatuskanavan häiriöitä, jotka voivat ylläpitää prosessia ja pahentaa ahdistusta. 

Ja silloin kun ihminen ajaa itsensä ylivireystilaan, on liian valpas nukkumaan. unenlaatu kärsii ja siitä taas seuraa se että on vielä vaikeampi rauhoittaa itseään. Jep.

Ei tämä nyt varmaan tässä aukene, kun en pysty edes itse itselleni selittämään mihin mikäkin kohdallani liittyy, mutta jotenkin kaiken tuon varsin loogisen ja maalaisjärkiseltä kuulostavan asian (plus kaiken sen muun, joka tähän jäi kirjoittamatta) kuuleminen auttoi ymmärtämään omia stressireaktioitani ja sitä, minkälaiseen tilaan itseni voin lempipuuhillani analysoinnilla ja liiallisella ajattelulla ajaa.
 
Ja kas, heti viime yönä nukuin tavallista paremmin.




Mies on kiltti ja lähtee aina mukaan, kun näkee, että sitä tarvitsen. Niinkuin nyt vaikkapa perjantaiselle makkaranpaistoreissulle työpäivän jälkeen. On vaan turhan innokas kuvailemaan uudella ensimmäisellä älypuhelimellaan ja olen päätynyt jo ties kuinka moneen kuvaan tietämättäni. Ihan hauskaa toisaalta, koska ovat kaikessa karuudessaan justiin niin aitoja kuin olla voi.






Golfkentän haapoihin ilmestyy aina syksyisin kaunis värisuora.






Olen aiemminkin todennut, että stressiin auttaa se, että tekee jotain niiden asioiden eteen, joille voi jotain tehdä.  Siispä olen päättänyt hoitaa pois alta pari roikkuvaa käytännön juttua, joiden kanssa en ole pitänyt kiirettä.

Sain keväällä lähetteen verikokeeseen vaihdevuosien mahdollisen alkamisen toteamiseksi ja oli puhe, että syksyn mittaan kävisin, mutta kerkisin tässä välissä hukata koko paperin,  joten jouduin pyytämään uuden. Kunhan sen saan, käyn kokeessa ja sitten tiedän, missä mennään. Vaikka eipä se tieto sinällään mihinkään vaikuta. Paitsi siihen, ettei tarvi enää itse arpoa.

Ja toinen juttu, jota olen ihan tietoisesti vältellyt, on verenpainemittarin osto. Sellaisen kun pitäisi tässä iässä kai kuulua jokaisen perusvarustukseen, mutta itse kammoan mittausta joka kerralla niin paljon, että pelkkä mittarin näkeminen nostaa paineet korkealle, vaikka oikeasti ovat aina olleet ennemminkin matalat. Nyt se on vaan hoidettava sekin ja hyväksyttävä totuus. Ehkei ensimmäisellä tai toisella mittauskerralla, mutta sitten kun käy jo rutiinilla.


"Get out of your mind and into your life" oli yksi podcast-jakson viisauksista


Oli nyt vähän poikkeuksellinen aihe tällä kertaa, enkä ollut oikeastaan ajatellut mitään tällaista kirjoittavani, mutta elämä on sitä mitä se milloinkin on.

Aika olisi välillä kiinnittää huomiota myös ulkoiseen olomuotoonsa, joka on jo pitkään ollut mallia "retki".  Samoin kuin kotiin, jonka ilmettä olisi kiva pitkästä aikaa piristää muullakin kuin auringonkukilla.




Kauniiksi lopuksi ripottelen ilmaan aurinkopölyä ja toivon, että tämä kaunis ja värikäs syksy jatkuisi tällaisena vielä piiiitkään. Sitten saisikin heti perään tulla puhdasluminen aurinkoinen pakkastalvi. Sellainen sopivan lempeä. 

Nyt on voittajafiilis ja iloinen mieli, koska käsi ei särkenyt tätä kirjoittaessani yhtään ja muutenkin oli kiva kirjoittaa pitkästä aikaa. 

Edit: Ilo katosi, kun koitin lukea tätä puhelimella ja totesin, että teksti ja kuvat vaeltaa :(. Eli ilmeisesti vanhan blogin kuvakoko ei sovikaan tähän uuteen. Osaako joku neuvoa, miten saisi nätisti toimimaan sekä tietokoneen että puhelimen näytöllä? Olisin kiitollinen.


tiistai 8. syyskuuta 2020

KOKO KESÄ KERRALLA


Olen aloittanut 9.7. kirjoittelemaan "uutta" postausta näillä sanoilla:

Kuvittelin, että tähän alkuun kirjoitan, kuinka tässä onnistuneesti testailen uutta Bloggeria, mutta enpäs kirjoita, koska palasin kipin kapin takaisin vanhaan, kun totesin, etten ensisilmäyksellä edes hoksaa, mistä saan lisättyä uuden tekstin (löysin kyllä, mutta silti). En vaan nyt jaksa mitään omasta mielestäni turhanpäiväisiä muutoksia. 

Noilta osin ei mikään ole muuttunut, vaan vanhalla mennään edelleen, vaikka Blogger sinnikkäästi muuta yrittää. 




Olin kirjoittanut myös näin:

Muutenkin olo on ollut viimeisen viikon ajan  yhtä innostunut kuin kuvan puupökkelöllä. Lieneekö paikalleen jämähtäneen matalapaineen vaikutusta (eilen satoi vaihteeksi myös rakeita...) vai alkaako jo turnauskestävyys olla koetuksella, kun lomaan tuntuu aina vaan olevan pitkä aika. En tiedä, mutta joku tässä nyt mättää.

Tämän suhteen tilanne on onneksi piirun verran parempi, koska olen tässä välissä saanut olla lomalla ja reilun kolmen ensimmäisen työviikon jälkeen olen vielä suhtkoht kuosissa.





Vaan ruikutus sikseen ja pieni katsaus kesäkuuhun, jonka ajalta on sentään joitain kuvia jäänyt talteen, vaikken niitäkään muistanut ottaneeni.




Tuntuu, että koko kuukausi oli jatkuvaa hellettä, mutta todistettavasti sekaan sattui joku tihkusateinenkin päivä. Lämmin tosin, koska tuntui ihan siltä kuin olisin jossain tropiikissa, enkä Saaren kansanpuistossa Tammelassa niinkuin oikeasti olin. Tykkään aika usein ajella sinne silloin, kun kotinurkat kyllästyttää, kaipaan rauhaa, eikä huvita paahtaa mitään varsinaista kuntolenkkiä.







Näkymä Tammelan Kaukolanharjulta on säilynyt pitkälti samanlaisena kuin 
Albert Edelfeltin maalauksessa 130 vuoden takaa. Toki puusto on vähän runsaampaa nykyään.


Myös Torronsuolla tuli poikkeiltua suopursujen ja tupasvillojen aikaan, muttei enää sen jälkeen, koska tänä kesänä olen potenut jotain ultimaattista käärmekammoa, enkä pysty oikein keskittymään muuhun kuin mahdollisten luikertelijoiden tarkkailuun. Lienee sitä perua, että viime vuonna törmäsin Torronsuon pitkospuilla erikoiseen oranssinruskeaan kyyhyn. Hrrr. En osannut siellä sellaista kohtaamista odottaa, mutta sittemmin tuli tietoon, että suo on kovastikin käärmeiden suosiossa.







Edit: Kävin sittenkin suolla hiljattain ja säikähdin tätäkin alakuvan minikokoista menijää, joka oli kavereineen tai perheineen liikenteessä. 




Miehen kanssa tehtiin myös sellainen päätös, että koska loma on vasta kesän lopulla, koitetaan järkätä vähän loman tuntua jo ennen sitä ja tehdään viikonloppuisin vuorokauden mittaisia visiittejä meille mieluisiin paikkoihin. Kriteerinä korkeintaan tunnin - puolentoista ajomatka, koska liikkeelle päästään vasta lauantaina, kun mies pääsee töistänsä.

Oli kyllä hyvä päätös. Ei tarvi kummoista katkosta ja maiseman vaihdosta siihen, että kesä tuntuu enemmän eletyltä kesältä, josta jää mieleen muutakin kuin oma takapiha.




Turun Ruissalosta aloitettiin, eikä tehty siellä mitään sen kummempaa. Golfkentälle ei mahtunut, eikä ollut niin väliksikään. Oltiin vaan ja hengailtiin kauniissa merenrantamaisemissa, vuokrattiin Jopot ja kruisailtiin leppoisasti lähimaastossa.

Tuolloin elettiin kesäkuun puoltaväliä, enkä nyt enää muista, mitä rajoituksia kokoontumisten suhteen silloin oli, mutta koska oltiin itse pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla, läheisen Ruissalon leirintäalueen rannoilla parveileva ihmismäärä kyllä yllätti. Tuntui ihan, että oltaisiin pölähdetty keskelle Ruisrockia (en tosin ole koskaan käynyt), kun koko Turku tuntui jalkautuneen paikalle nauttimaan kauniista kesäpäivästä. Onneksi ei oltu telttaretkellä, vaan majoituttiin hiljattain uudelleen poikkeusolosulun jälkeen avatussa kylpylähotellissa, jossa oli tavallistakin rauhallisempaa. (Kyseisen hotellin vakiovieraiden keski-ikä huitelee arvioni mukaan jossain 70-80 tienoilla, joten mitään rymysakkia siellä ei ole sattunut koskaan kohdalle).

En ottanut edes kameraa mukaan, koska ei ollut sellaista tunnetta, että tekisi mieli tuhlata yhtään aikaa kuvailuun.  


Heinolassa


Ruissaloviikonlopun jälkeen olikin jo juhannus, joka meidän piti viettää Vierumäellä jo vuotta aiemmin varaamassamme kivassa huoneistossa, mutta sittemmin homma meni Vierumäen konkurssin myötä mönkään (tästä kirjoittelinkin jo aiemmin) ja haavehuoneisto  vaihtui opistotason majoitukseen. Ei haluttu kuitenkaan takapakin takia jättää koko juhannusta väliin, koska luvassa oli poikkeuksellisen kivaa keliä ja mukavaa tuttua peliseuraa.

Jäätiin kuitenkin matkalla aaton vastaiseksi yöksi Heinolaan Hotelli Kumpeli Spa:han, jossa kuviteltiin nukkuvamme hyvät yöunet, joiden jälkeen sitten ajeltaisiin aamulla pelipaikoille Vierumäelle. No ei nukuttu (tai siis minä en nukkunut), koska huone oli kuuma kuin pätsi, mutta minkäs niille kesäkuun helteille mahtoi.



Hotelli oli muutenkin tuulahdus kultaiselta 90-luvulta. Ainakin tuli heti ovella mielleyhtymä kotikaupungin edesmenneeseen Cumulukseen, jonka naistentansseissa riitti sutinaa, kun kaikenlaista myyntimiestä sun muuta jamppaa parveili paikalla.

Kumpeli sijaitsi kuitenkin tosi kauniilla paikalla, ravintolassa oli iso kiva terassi järvelle päin, hyvää ruokaa ja varmaankin aika uusi tavallisuudesta poikkeava pieni ja siisti aikuisille tarkoitettu kylpyläosasto, josta oli todella kauniit näkymät ulos. Ja hyvin tilaa, koska oltiin ukkelin kanssa kaksin :). Samoin kuin aamiaisella isossa salissa, jossa ei ollut meidän lisäksemme ketään muuta. Ehkä aikaisesta kellonajasta johtuen, mutta tuntuihan se aika koomiselta suorastaan, että mihinkään ei saanut silti itse koskea, vaan piti kaksin isossa tyhjässä salissa odottaa, että joku tulee ojentamaan meille kaiken kädestä käteen lusikoista lähtien.

Kahvin santsikupin odottelussa vähän kärsivällisyys petti, mutta samantien kun ukkeli tarttui pannun kahvasta kiinni (Kumpelissa ei ollut automaattia), heilahti keittiön heiluriovi ja hirmu moitteethan sieltä salin puolelle kiirehtineeltä kokilta tuli. Mutta niin vaan terveinä selvittiin...




Meillä on miehen töiden takia vapaat kortilla ja todella harvoin mahdollisuuksia lähteä päivää pidemmäksi minnekään, mutta sen kerran kun johonkin päästään, mennään mukavuus edellä, eikä lasketa liiaksi euroja. Käydään kumminkin molemmat kokopäivätöissä, eikä rahaa enää näin kaksin asuvilla kulu oikein mihinkään. Siispä valehtelisin, jos väittäisin, etteikö yhtään kirvellyt viettää juhannusta alkuperäissuunnitelman vastaisesti Sporttihotelli Ilkan pienehkössä pelkistetyssä huoneessa, josta ei ollut viidennen kerroksen ikkunaa kummempaa yhteyttä ulos.  Siellä (ulkona) kun ei jaksettu enää iltamyöhällä päämäärättömästi pyöriä, koska ei oikein ollut mitään sen kummempaa tekemistä enää siihen aikaan poikkeusolojen takia peruttujen perinteisten  juhannuskokkojen sun muiden puuttumisesta johtuen. Kumpikaan ei maininnut mitään ääneen, mutta molemmat kyllä mietittiin, kuinka Ilkan kapeiden sänkyjen sijasta parhaillaan istuskeltaisiin ilta-auringon paisteessa kivan huoneiston tilavalla parvekkeella viinilasillisilla ja seurattaisiin "maaliin" tulevia pelaajia.

Sen sijaan mentiin jo kympiltä nukkumaan ja herättiin aamulla seiskan pintaan pyörälenkille ennen aamiaista, joka kuului vielä muovikääreisiin yksittäispakattujen tuotteiden aikaan. Ja voi jestas, mutta sitä muovia kertyikin, kun pelkästään perinteisessä juhannuksen tennisturnauksessa oli kuulemma 460 osallistujaa ja sitä mukaa aamiaisen syöjää.

En kuitenkaan halua mollata Ilkkaa, joka on oikein mainio ja edullinen valinta lepopaikaksi urheiluntäyteisen päivän päätteeksi.




Myös Aulangolla vietetiin yksi kuumaakin kuumempi viikonloppu. Asteita oli päivällä 33 ja meinasin läkähtyä golfkentälle jo kolmannen väylän ylämäessä, koska en ole erityisen kuumankestävää sorttia. Enkä lakkaa ihmettelemästä naisia, jotka reilun neljän tunnin hellekierroksen jälkeen näyttävät ihan siltä, että ovat vasta tulleet kampaajalta, kun itse olen sellainen hikitukka.
Mies aina lohduttaa, että "sulla on vaan hyvä aineenvaihdunta", mutta mieluusti näyttäisin vähän vähemmän hikiseltä ja enemmän naiselliselta.

Yöllä ei myöskään tässä hotellissa ollut luvassa helpotusta kuumuuteen, koska avonaisesta parvekkeenovesta ei tullut henkäystäkään. Se ei tosin aina ja kaikkialla hyvin nukkuvaa miestä haitannut, vaan ukkeli nukahti nojatuoliin jo ennen yhdeksää. Ymmärrän, koska oli kuitenkin lähtenyt aamulla viideltä töihin ja heti kotiin tultuaan paahdettiin Hämeenlinnaan ja kentälle.

Itse sitten vaan suosiolla istuskelin parvekkeella ja katselin kaunista maisemaa pitkälle yöhön asti. Mikäs siinä lämpimässä kesäyössä ollessa ja keskiyön aurinkoa ihaillessa.






Aulangolla piti toki käydä taas kerran katsastamassa kauniita maisemia näköalatasenteelta, jossa mies halusi välttämättä vetää aamujoogan olemattomalle yleisölle.




Heinäkuun alkupuoliskolla käytiin vielä viettämässä yksi peliviikonloppu Kultarannassa Naantalissa. Sääennuste ei ollut kaksinen, mutta todellisuus tällä kertaa ennakoitua paljon parempi.




Käytiin testaamassa kentän kulmalla sijaitsevan Heineken Housen pizzat, joita tullaan kuulemma syömään kauempaakin, enkä yhtään ihmettele. Oli kyllä todella hyvää. Samoin kuin palvelu, joka sujui koko ajan rauhallisen näköisesti, mutta samalla nopeasti ilman pienintäkään kiireen vaikutelmaa.

Mentiin Heinekenin terassille suoraan saunasta tukat märkinä ja tuulitakit päällä, ja huvitti, kun ruokailun jälkeen takaisin majapaikkaan kävellessä muuan vanhempi vastaan tullut pariskunta kysyi ollaanko oltu purjehtimassa? Mietin, että mistä moisen keksivät, mutta kun näin itseni peilistä, en ihmetellyt yhtään, koska terassilla tuulessa saunan jäljiltä kuivunut hentoinen hiuslaatuni näytti ihan siltä, että olisin ollut pahemmassakin myräkässä :).  Mies tosin arveli, että kysymys perustui päällämme olleisiin takkeihin, jotka poikkesivat muun terassiväen sivistyneemmistä asuista.





Kultarannasta varattiin iso lasitetulla terassilla varustettu sviitti sillä ajatuksella, että jos koko ajan sataa, ei harmita olla sisällä.

Huoneisto oli ihan kiva, mutta sen verran terveesti hinnoiteltu, että pientä säätöä kyllä suosittelisin sen varustelutasoon tai vaihtoehtoisesti päivitystä esittelytekstiin.

Ei sillä, että oltaisiin menty Kultarantaan asti telkkaria katsomaan, mutta jotenkin tämä "Huoneistossa on koneellinen ilmanvaihto ja Taulu-TV" tuntui vähän liioittelulta.





Mutta nyt tästä meinaa tulla tylsääkin tylsempi hotelliarvostelupostaus (ja tulikin jo), joten koitan tiivistää loppukesää kohti.

Jäin lomalle heinäkuun puolivälissä tilanteessa, jossa olin niin stressaantunut, etten ole koskaan ollut. Oireilin jo fyysisestikin ja tunsin olevani kuin jänis ajovaloissa.



Kuva Instagramin stooreistani 17.7. 

Koitin heti alkuun järjestää edes vähän jotain normaalista poikkeavaa päiväohjelmaa, mutta todellisuudessa ensimmäinen viikko oli kaukana lomasta ja aloin stressamaan jo sitäkin, että tässä sitä nyt valuu ensimmäiset päivät ihan hukkaan, enkä ole yhtään sen levänneempi tai helpottuneempi kuin viikkoa aiemmin. Mutta tiesin kyllä, että on omalla kohdallani ihan normaalia tuo alkupaniikki, josta en yhtään tykkää, mutta jonka tarvitsen siihen, että siihen mennessä kun päästään miehen kanssa yhdessä ihan oikealle parin viikon lomanpätkälle meidän kesäparatiisiin Vuokattiin, koen olevani ikäänkuin valmis. Kävi vaan niin vielä siinä Vuokattiin lähdön loppumetreillä, että purin siinä stresseissäni yhden poskihampaistanikin halki. Se ehdittiin kuitenkin onneksi korjata, ettei tullut sen pitkäkestoisempaa ylimääräistä harmia siitä.




En osaa oikein sanoin kuvailla, kuinka tärkeä paikka Vuokatti meille on. Siellä on kotiovelta käsin saavutettavissa kaikki, mitä ikinä keksin kaivata ja paljon muutakin.

Vaaramaisemat, Nuasjärvi, kauniit kangasmetsät, hyvin hoidetut golfkentät ja harjoitusalueet, monet muut mieluisat aktiviteetit, vuosien varrella tutuksi tullutta samanhenkistä mukavaa seuraa, kylpylä savusaunoineen ja aamu-uinteineen, ravintolat, kesäterassi, oman loma-asunnon rauha ja ihan vaan kaikki <3.






Tämänvuotiseen pariviikkoiseen mahtui monenmoista keliä, mutta vaikka välillä oli harmaata, kylmää ja sateistakin, ei haitannut yhtään, koska tiedettiin, että kestää vaan päiviä, eikä koko kahta viikkoa niinkuin viime vuonna.


Ikuiseksi arvoitukseksi jäi, mikä tähän kuvaan osui taivaalle leijailemaan




Tänä kesänä oli erityinen merkitys myös sillä, että vanhempi poika ja tyttöystävänsä pyysivät ja saivat molemmat kesätöistään viikon lomaa päästäkseen mukaan Vuokattiin. Tuntui kivalta, että halusivat tulla ja saatiin olla yhdessä, koska poika oli lähdössä (tätä kirjoittaessani on jo lähtenyt) kesän lopulla Ranskaan, jossa jääkiekkoilee tulevan talven. Hieno tilaisuus, jota omassa mielessäni on varjostanut maan vakava virustilanne ja arvaatte varmaan, että kesän mittaan olen ehtinyt murehtia vaikka kuinka montaa "mitä jos..."-vaihtoehtoa, jotka toivottavasti osoittautuvat turhiksi ja kaikki meneekin hyvin.


Paltamossa poikettiin perinteisesti sössimässä yksi kierros. Kenttä kun oli jälleen kerran paremmassa kunnossa kuin pelaajat.


Ehkä näistä kuvista hieman välittyy niitä tunnelmia, joista olen kerännyt voimaa tulevan syksyn varalle.









Niinkuin usein tuppaa käymään, unirytmi muuttuu lomalla. Niin tälläkin kertaa, mutta itselläni muutos on aina päinvastainen siihen nähden, mitä sillä yleensä tarkoitetaan.

Siinä missä arkiaamuina olen väsynyt, kun kello puoli kahdeksalta soi, Vuokatissa herään virkeänä viimeistään ennen seitsemää. Niin ihana tunne, kun silmät on heti aamusta kunnolla auki ja voi ennen aamupalaa polkaista kuntouintialtaalle aamu-uinnille ja saunaan, jossa yleensä on korkeintaan pari henkeä samaan aikaan.

Samanmoisen rytmin soisin voivani siirtää myös loman jälkeiseen elämään, mutta en ole vielä koskaan onnistunut, koska loman levollisista unista tulee kuin taikaiskusta katkonaisia heti, kun paluu arkeen koittaa.




Kotimatkalla jäätiin vielä yhdeksi yöksi Tahkolle ja lyhennettiin sillä keinoin seuraavan päivän ajomatkaa parilla tunnilla.




Lomaa olisi itselläni ollut Vuokatin jälkeen vielä kokonainen viikko, mutta palasin kuitenkin töihin jo torstaina ennakoimaan, mitä maanantaina tuleman pitää. Oli sellainen olo, että siitä on itselleni enemmän hyötyä kuin mitääntekemättömyydestä kotona. Ja olikin. Olo oli ihan levollinen, kun seuraavana maanantaina poistin lomaviestin ja olin virallisesti takaisin työpöydän ääressä.

Pyykinpesuista sun muista pakollisista tylsistä jutuista päätin olla piittaamatta niin kauan kuin kauniita kelejä töiden jälkeen piisaa. Ja niitähän on riittänyt.




Elokuun lopulla kentällä tarkeni kesämekossa, eikä vieläkään ole tarvinnut kaivaa talvikamppeita kaapista, vaikka syksyn tuntua ja kosteutta ilmassa jo onkin.




Jotenkin on tarve mainita sellainen asia, että vaikka pelaankin golfia, en ole "hurahtanut", enkä "fanaattinen" niinkuin lajin harrastajista yleisesti ottaen tunnutaan ajattelevan. Ja osa toki sellaisia onkin ja myös saa olla. Lajin hienoimpiin puoliin kun mielestäni kuuluu se, että siinä on niin paljon erilaisia osa-alueita, joista jokainen voi valita itselleen sen kaikkein mieluisimman. Ukkeli esimerkiksi on intohimoinen harjoittelija, mitä itse taas en ole, vaan nautin ihan vaan kauniista ympäristöstä, samettisesta vihreydestä, vastaleikatun ruohon tuoksusta, aamukasteesta, ilta-auringosta ja ennenkaikkea siitä, että vaikka niskassa olisi korona tai kaikki muut maailman murheet, niitä ei kierroksen aikana edes pysty ajattelemaan, koska peli vaatii keskittymistä. Ja se on asia, jonka merkitys on erityisesti tänä kesänä korostunut. Tavallisella kävelylenkillä kun pystyy omilla ajatuksillaan ahdistamaan itsensä vaikka minkälaiseen mielentilaan, jos sille päälle sattuu.

Vaan nyt lopetan tämän tekstimaratonin, jonka kirjoittamiseen olen saanut tuhraantumaan reilut kaksi kuukautta ilman, että mitään sen kummempaa on tapahtunut. Tai oikeastaan en edes pelkkään kirjoittamiseen, vaan aiemman tekstin karsimiseen. Kehnolla menestyksellä tosin, koska tästä nyt vaan väkisinkin tuli näin pitkä.

Lopuksi kuitenkin vielä yksi asia, josta olen erityisen onnellinen ja helpottunut, ja se on se, että elämä Ranskassa on lähtenyt sujumaan kivasti.


Kähvelsin kuvan pojan nykyisistä kotimaisemista Insta-stooreistaan. 


 Kaikkea hyvää alkavaan syksyyn <3