Sivut

tiistai 8. syyskuuta 2020

KOKO KESÄ KERRALLA


Olen aloittanut 9.7. kirjoittelemaan "uutta" postausta näillä sanoilla:

Kuvittelin, että tähän alkuun kirjoitan, kuinka tässä onnistuneesti testailen uutta Bloggeria, mutta enpäs kirjoita, koska palasin kipin kapin takaisin vanhaan, kun totesin, etten ensisilmäyksellä edes hoksaa, mistä saan lisättyä uuden tekstin (löysin kyllä, mutta silti). En vaan nyt jaksa mitään omasta mielestäni turhanpäiväisiä muutoksia. 

Noilta osin ei mikään ole muuttunut, vaan vanhalla mennään edelleen, vaikka Blogger sinnikkäästi muuta yrittää. 




Olin kirjoittanut myös näin:

Muutenkin olo on ollut viimeisen viikon ajan  yhtä innostunut kuin kuvan puupökkelöllä. Lieneekö paikalleen jämähtäneen matalapaineen vaikutusta (eilen satoi vaihteeksi myös rakeita...) vai alkaako jo turnauskestävyys olla koetuksella, kun lomaan tuntuu aina vaan olevan pitkä aika. En tiedä, mutta joku tässä nyt mättää.

Tämän suhteen tilanne on onneksi piirun verran parempi, koska olen tässä välissä saanut olla lomalla ja reilun kolmen ensimmäisen työviikon jälkeen olen vielä suhtkoht kuosissa.





Vaan ruikutus sikseen ja pieni katsaus kesäkuuhun, jonka ajalta on sentään joitain kuvia jäänyt talteen, vaikken niitäkään muistanut ottaneeni.




Tuntuu, että koko kuukausi oli jatkuvaa hellettä, mutta todistettavasti sekaan sattui joku tihkusateinenkin päivä. Lämmin tosin, koska tuntui ihan siltä kuin olisin jossain tropiikissa, enkä Saaren kansanpuistossa Tammelassa niinkuin oikeasti olin. Tykkään aika usein ajella sinne silloin, kun kotinurkat kyllästyttää, kaipaan rauhaa, eikä huvita paahtaa mitään varsinaista kuntolenkkiä.







Näkymä Tammelan Kaukolanharjulta on säilynyt pitkälti samanlaisena kuin 
Albert Edelfeltin maalauksessa 130 vuoden takaa. Toki puusto on vähän runsaampaa nykyään.


Myös Torronsuolla tuli poikkeiltua suopursujen ja tupasvillojen aikaan, muttei enää sen jälkeen, koska tänä kesänä olen potenut jotain ultimaattista käärmekammoa, enkä pysty oikein keskittymään muuhun kuin mahdollisten luikertelijoiden tarkkailuun. Lienee sitä perua, että viime vuonna törmäsin Torronsuon pitkospuilla erikoiseen oranssinruskeaan kyyhyn. Hrrr. En osannut siellä sellaista kohtaamista odottaa, mutta sittemmin tuli tietoon, että suo on kovastikin käärmeiden suosiossa.







Edit: Kävin sittenkin suolla hiljattain ja säikähdin tätäkin alakuvan minikokoista menijää, joka oli kavereineen tai perheineen liikenteessä. 




Miehen kanssa tehtiin myös sellainen päätös, että koska loma on vasta kesän lopulla, koitetaan järkätä vähän loman tuntua jo ennen sitä ja tehdään viikonloppuisin vuorokauden mittaisia visiittejä meille mieluisiin paikkoihin. Kriteerinä korkeintaan tunnin - puolentoista ajomatka, koska liikkeelle päästään vasta lauantaina, kun mies pääsee töistänsä.

Oli kyllä hyvä päätös. Ei tarvi kummoista katkosta ja maiseman vaihdosta siihen, että kesä tuntuu enemmän eletyltä kesältä, josta jää mieleen muutakin kuin oma takapiha.




Turun Ruissalosta aloitettiin, eikä tehty siellä mitään sen kummempaa. Golfkentälle ei mahtunut, eikä ollut niin väliksikään. Oltiin vaan ja hengailtiin kauniissa merenrantamaisemissa, vuokrattiin Jopot ja kruisailtiin leppoisasti lähimaastossa.

Tuolloin elettiin kesäkuun puoltaväliä, enkä nyt enää muista, mitä rajoituksia kokoontumisten suhteen silloin oli, mutta koska oltiin itse pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla, läheisen Ruissalon leirintäalueen rannoilla parveileva ihmismäärä kyllä yllätti. Tuntui ihan, että oltaisiin pölähdetty keskelle Ruisrockia (en tosin ole koskaan käynyt), kun koko Turku tuntui jalkautuneen paikalle nauttimaan kauniista kesäpäivästä. Onneksi ei oltu telttaretkellä, vaan majoituttiin hiljattain uudelleen poikkeusolosulun jälkeen avatussa kylpylähotellissa, jossa oli tavallistakin rauhallisempaa. (Kyseisen hotellin vakiovieraiden keski-ikä huitelee arvioni mukaan jossain 70-80 tienoilla, joten mitään rymysakkia siellä ei ole sattunut koskaan kohdalle).

En ottanut edes kameraa mukaan, koska ei ollut sellaista tunnetta, että tekisi mieli tuhlata yhtään aikaa kuvailuun.  


Heinolassa


Ruissaloviikonlopun jälkeen olikin jo juhannus, joka meidän piti viettää Vierumäellä jo vuotta aiemmin varaamassamme kivassa huoneistossa, mutta sittemmin homma meni Vierumäen konkurssin myötä mönkään (tästä kirjoittelinkin jo aiemmin) ja haavehuoneisto  vaihtui opistotason majoitukseen. Ei haluttu kuitenkaan takapakin takia jättää koko juhannusta väliin, koska luvassa oli poikkeuksellisen kivaa keliä ja mukavaa tuttua peliseuraa.

Jäätiin kuitenkin matkalla aaton vastaiseksi yöksi Heinolaan Hotelli Kumpeli Spa:han, jossa kuviteltiin nukkuvamme hyvät yöunet, joiden jälkeen sitten ajeltaisiin aamulla pelipaikoille Vierumäelle. No ei nukuttu (tai siis minä en nukkunut), koska huone oli kuuma kuin pätsi, mutta minkäs niille kesäkuun helteille mahtoi.



Hotelli oli muutenkin tuulahdus kultaiselta 90-luvulta. Ainakin tuli heti ovella mielleyhtymä kotikaupungin edesmenneeseen Cumulukseen, jonka naistentansseissa riitti sutinaa, kun kaikenlaista myyntimiestä sun muuta jamppaa parveili paikalla.

Kumpeli sijaitsi kuitenkin tosi kauniilla paikalla, ravintolassa oli iso kiva terassi järvelle päin, hyvää ruokaa ja varmaankin aika uusi tavallisuudesta poikkeava pieni ja siisti aikuisille tarkoitettu kylpyläosasto, josta oli todella kauniit näkymät ulos. Ja hyvin tilaa, koska oltiin ukkelin kanssa kaksin :). Samoin kuin aamiaisella isossa salissa, jossa ei ollut meidän lisäksemme ketään muuta. Ehkä aikaisesta kellonajasta johtuen, mutta tuntuihan se aika koomiselta suorastaan, että mihinkään ei saanut silti itse koskea, vaan piti kaksin isossa tyhjässä salissa odottaa, että joku tulee ojentamaan meille kaiken kädestä käteen lusikoista lähtien.

Kahvin santsikupin odottelussa vähän kärsivällisyys petti, mutta samantien kun ukkeli tarttui pannun kahvasta kiinni (Kumpelissa ei ollut automaattia), heilahti keittiön heiluriovi ja hirmu moitteethan sieltä salin puolelle kiirehtineeltä kokilta tuli. Mutta niin vaan terveinä selvittiin...




Meillä on miehen töiden takia vapaat kortilla ja todella harvoin mahdollisuuksia lähteä päivää pidemmäksi minnekään, mutta sen kerran kun johonkin päästään, mennään mukavuus edellä, eikä lasketa liiaksi euroja. Käydään kumminkin molemmat kokopäivätöissä, eikä rahaa enää näin kaksin asuvilla kulu oikein mihinkään. Siispä valehtelisin, jos väittäisin, etteikö yhtään kirvellyt viettää juhannusta alkuperäissuunnitelman vastaisesti Sporttihotelli Ilkan pienehkössä pelkistetyssä huoneessa, josta ei ollut viidennen kerroksen ikkunaa kummempaa yhteyttä ulos.  Siellä (ulkona) kun ei jaksettu enää iltamyöhällä päämäärättömästi pyöriä, koska ei oikein ollut mitään sen kummempaa tekemistä enää siihen aikaan poikkeusolojen takia peruttujen perinteisten  juhannuskokkojen sun muiden puuttumisesta johtuen. Kumpikaan ei maininnut mitään ääneen, mutta molemmat kyllä mietittiin, kuinka Ilkan kapeiden sänkyjen sijasta parhaillaan istuskeltaisiin ilta-auringon paisteessa kivan huoneiston tilavalla parvekkeella viinilasillisilla ja seurattaisiin "maaliin" tulevia pelaajia.

Sen sijaan mentiin jo kympiltä nukkumaan ja herättiin aamulla seiskan pintaan pyörälenkille ennen aamiaista, joka kuului vielä muovikääreisiin yksittäispakattujen tuotteiden aikaan. Ja voi jestas, mutta sitä muovia kertyikin, kun pelkästään perinteisessä juhannuksen tennisturnauksessa oli kuulemma 460 osallistujaa ja sitä mukaa aamiaisen syöjää.

En kuitenkaan halua mollata Ilkkaa, joka on oikein mainio ja edullinen valinta lepopaikaksi urheiluntäyteisen päivän päätteeksi.




Myös Aulangolla vietetiin yksi kuumaakin kuumempi viikonloppu. Asteita oli päivällä 33 ja meinasin läkähtyä golfkentälle jo kolmannen väylän ylämäessä, koska en ole erityisen kuumankestävää sorttia. Enkä lakkaa ihmettelemästä naisia, jotka reilun neljän tunnin hellekierroksen jälkeen näyttävät ihan siltä, että ovat vasta tulleet kampaajalta, kun itse olen sellainen hikitukka.
Mies aina lohduttaa, että "sulla on vaan hyvä aineenvaihdunta", mutta mieluusti näyttäisin vähän vähemmän hikiseltä ja enemmän naiselliselta.

Yöllä ei myöskään tässä hotellissa ollut luvassa helpotusta kuumuuteen, koska avonaisesta parvekkeenovesta ei tullut henkäystäkään. Se ei tosin aina ja kaikkialla hyvin nukkuvaa miestä haitannut, vaan ukkeli nukahti nojatuoliin jo ennen yhdeksää. Ymmärrän, koska oli kuitenkin lähtenyt aamulla viideltä töihin ja heti kotiin tultuaan paahdettiin Hämeenlinnaan ja kentälle.

Itse sitten vaan suosiolla istuskelin parvekkeella ja katselin kaunista maisemaa pitkälle yöhön asti. Mikäs siinä lämpimässä kesäyössä ollessa ja keskiyön aurinkoa ihaillessa.






Aulangolla piti toki käydä taas kerran katsastamassa kauniita maisemia näköalatasenteelta, jossa mies halusi välttämättä vetää aamujoogan olemattomalle yleisölle.




Heinäkuun alkupuoliskolla käytiin vielä viettämässä yksi peliviikonloppu Kultarannassa Naantalissa. Sääennuste ei ollut kaksinen, mutta todellisuus tällä kertaa ennakoitua paljon parempi.




Käytiin testaamassa kentän kulmalla sijaitsevan Heineken Housen pizzat, joita tullaan kuulemma syömään kauempaakin, enkä yhtään ihmettele. Oli kyllä todella hyvää. Samoin kuin palvelu, joka sujui koko ajan rauhallisen näköisesti, mutta samalla nopeasti ilman pienintäkään kiireen vaikutelmaa.

Mentiin Heinekenin terassille suoraan saunasta tukat märkinä ja tuulitakit päällä, ja huvitti, kun ruokailun jälkeen takaisin majapaikkaan kävellessä muuan vanhempi vastaan tullut pariskunta kysyi ollaanko oltu purjehtimassa? Mietin, että mistä moisen keksivät, mutta kun näin itseni peilistä, en ihmetellyt yhtään, koska terassilla tuulessa saunan jäljiltä kuivunut hentoinen hiuslaatuni näytti ihan siltä, että olisin ollut pahemmassakin myräkässä :).  Mies tosin arveli, että kysymys perustui päällämme olleisiin takkeihin, jotka poikkesivat muun terassiväen sivistyneemmistä asuista.





Kultarannasta varattiin iso lasitetulla terassilla varustettu sviitti sillä ajatuksella, että jos koko ajan sataa, ei harmita olla sisällä.

Huoneisto oli ihan kiva, mutta sen verran terveesti hinnoiteltu, että pientä säätöä kyllä suosittelisin sen varustelutasoon tai vaihtoehtoisesti päivitystä esittelytekstiin.

Ei sillä, että oltaisiin menty Kultarantaan asti telkkaria katsomaan, mutta jotenkin tämä "Huoneistossa on koneellinen ilmanvaihto ja Taulu-TV" tuntui vähän liioittelulta.





Mutta nyt tästä meinaa tulla tylsääkin tylsempi hotelliarvostelupostaus (ja tulikin jo), joten koitan tiivistää loppukesää kohti.

Jäin lomalle heinäkuun puolivälissä tilanteessa, jossa olin niin stressaantunut, etten ole koskaan ollut. Oireilin jo fyysisestikin ja tunsin olevani kuin jänis ajovaloissa.



Kuva Instagramin stooreistani 17.7. 

Koitin heti alkuun järjestää edes vähän jotain normaalista poikkeavaa päiväohjelmaa, mutta todellisuudessa ensimmäinen viikko oli kaukana lomasta ja aloin stressamaan jo sitäkin, että tässä sitä nyt valuu ensimmäiset päivät ihan hukkaan, enkä ole yhtään sen levänneempi tai helpottuneempi kuin viikkoa aiemmin. Mutta tiesin kyllä, että on omalla kohdallani ihan normaalia tuo alkupaniikki, josta en yhtään tykkää, mutta jonka tarvitsen siihen, että siihen mennessä kun päästään miehen kanssa yhdessä ihan oikealle parin viikon lomanpätkälle meidän kesäparatiisiin Vuokattiin, koen olevani ikäänkuin valmis. Kävi vaan niin vielä siinä Vuokattiin lähdön loppumetreillä, että purin siinä stresseissäni yhden poskihampaistanikin halki. Se ehdittiin kuitenkin onneksi korjata, ettei tullut sen pitkäkestoisempaa ylimääräistä harmia siitä.




En osaa oikein sanoin kuvailla, kuinka tärkeä paikka Vuokatti meille on. Siellä on kotiovelta käsin saavutettavissa kaikki, mitä ikinä keksin kaivata ja paljon muutakin.

Vaaramaisemat, Nuasjärvi, kauniit kangasmetsät, hyvin hoidetut golfkentät ja harjoitusalueet, monet muut mieluisat aktiviteetit, vuosien varrella tutuksi tullutta samanhenkistä mukavaa seuraa, kylpylä savusaunoineen ja aamu-uinteineen, ravintolat, kesäterassi, oman loma-asunnon rauha ja ihan vaan kaikki <3.






Tämänvuotiseen pariviikkoiseen mahtui monenmoista keliä, mutta vaikka välillä oli harmaata, kylmää ja sateistakin, ei haitannut yhtään, koska tiedettiin, että kestää vaan päiviä, eikä koko kahta viikkoa niinkuin viime vuonna.


Ikuiseksi arvoitukseksi jäi, mikä tähän kuvaan osui taivaalle leijailemaan




Tänä kesänä oli erityinen merkitys myös sillä, että vanhempi poika ja tyttöystävänsä pyysivät ja saivat molemmat kesätöistään viikon lomaa päästäkseen mukaan Vuokattiin. Tuntui kivalta, että halusivat tulla ja saatiin olla yhdessä, koska poika oli lähdössä (tätä kirjoittaessani on jo lähtenyt) kesän lopulla Ranskaan, jossa jääkiekkoilee tulevan talven. Hieno tilaisuus, jota omassa mielessäni on varjostanut maan vakava virustilanne ja arvaatte varmaan, että kesän mittaan olen ehtinyt murehtia vaikka kuinka montaa "mitä jos..."-vaihtoehtoa, jotka toivottavasti osoittautuvat turhiksi ja kaikki meneekin hyvin.


Paltamossa poikettiin perinteisesti sössimässä yksi kierros. Kenttä kun oli jälleen kerran paremmassa kunnossa kuin pelaajat.


Ehkä näistä kuvista hieman välittyy niitä tunnelmia, joista olen kerännyt voimaa tulevan syksyn varalle.









Niinkuin usein tuppaa käymään, unirytmi muuttuu lomalla. Niin tälläkin kertaa, mutta itselläni muutos on aina päinvastainen siihen nähden, mitä sillä yleensä tarkoitetaan.

Siinä missä arkiaamuina olen väsynyt, kun kello puoli kahdeksalta soi, Vuokatissa herään virkeänä viimeistään ennen seitsemää. Niin ihana tunne, kun silmät on heti aamusta kunnolla auki ja voi ennen aamupalaa polkaista kuntouintialtaalle aamu-uinnille ja saunaan, jossa yleensä on korkeintaan pari henkeä samaan aikaan.

Samanmoisen rytmin soisin voivani siirtää myös loman jälkeiseen elämään, mutta en ole vielä koskaan onnistunut, koska loman levollisista unista tulee kuin taikaiskusta katkonaisia heti, kun paluu arkeen koittaa.




Kotimatkalla jäätiin vielä yhdeksi yöksi Tahkolle ja lyhennettiin sillä keinoin seuraavan päivän ajomatkaa parilla tunnilla.




Lomaa olisi itselläni ollut Vuokatin jälkeen vielä kokonainen viikko, mutta palasin kuitenkin töihin jo torstaina ennakoimaan, mitä maanantaina tuleman pitää. Oli sellainen olo, että siitä on itselleni enemmän hyötyä kuin mitääntekemättömyydestä kotona. Ja olikin. Olo oli ihan levollinen, kun seuraavana maanantaina poistin lomaviestin ja olin virallisesti takaisin työpöydän ääressä.

Pyykinpesuista sun muista pakollisista tylsistä jutuista päätin olla piittaamatta niin kauan kuin kauniita kelejä töiden jälkeen piisaa. Ja niitähän on riittänyt.




Elokuun lopulla kentällä tarkeni kesämekossa, eikä vieläkään ole tarvinnut kaivaa talvikamppeita kaapista, vaikka syksyn tuntua ja kosteutta ilmassa jo onkin.




Jotenkin on tarve mainita sellainen asia, että vaikka pelaankin golfia, en ole "hurahtanut", enkä "fanaattinen" niinkuin lajin harrastajista yleisesti ottaen tunnutaan ajattelevan. Ja osa toki sellaisia onkin ja myös saa olla. Lajin hienoimpiin puoliin kun mielestäni kuuluu se, että siinä on niin paljon erilaisia osa-alueita, joista jokainen voi valita itselleen sen kaikkein mieluisimman. Ukkeli esimerkiksi on intohimoinen harjoittelija, mitä itse taas en ole, vaan nautin ihan vaan kauniista ympäristöstä, samettisesta vihreydestä, vastaleikatun ruohon tuoksusta, aamukasteesta, ilta-auringosta ja ennenkaikkea siitä, että vaikka niskassa olisi korona tai kaikki muut maailman murheet, niitä ei kierroksen aikana edes pysty ajattelemaan, koska peli vaatii keskittymistä. Ja se on asia, jonka merkitys on erityisesti tänä kesänä korostunut. Tavallisella kävelylenkillä kun pystyy omilla ajatuksillaan ahdistamaan itsensä vaikka minkälaiseen mielentilaan, jos sille päälle sattuu.

Vaan nyt lopetan tämän tekstimaratonin, jonka kirjoittamiseen olen saanut tuhraantumaan reilut kaksi kuukautta ilman, että mitään sen kummempaa on tapahtunut. Tai oikeastaan en edes pelkkään kirjoittamiseen, vaan aiemman tekstin karsimiseen. Kehnolla menestyksellä tosin, koska tästä nyt vaan väkisinkin tuli näin pitkä.

Lopuksi kuitenkin vielä yksi asia, josta olen erityisen onnellinen ja helpottunut, ja se on se, että elämä Ranskassa on lähtenyt sujumaan kivasti.


Kähvelsin kuvan pojan nykyisistä kotimaisemista Insta-stooreistaan. 


 Kaikkea hyvää alkavaan syksyyn <3

torstai 4. kesäkuuta 2020

SATUNNAISIA MIETTEITÄ


Onko ihmisellä pakko olla unelmia?

Tätä aloin miettiä, kun eräs Instassa seuraamani henkilö esitti yleisluontoisen kysymyksen "Mitä sinä olet tänään tehnyt unelmiesi eteen?" (kysymys ei siis ollut suoraan minulle osoitettu, vaan kelle tahansa).

Totuudenmukainen vastaus siihen omalla kohdallani on varmaankin, että en yhtään mitään. Ainakaan mitenkään tietoisesti, koska en edes tiedosta unelmoivani mistään. Unelma on jotenkin niin iso sana ja kuvaa mielestäni jotain sellaista, mitä ei välttämättä edes koskaan voi saavuttaa, eikä ehkä ole edes tarkoituskaan, koska unelmointi sinällään voi olla ihan kivaa. En vaan nyt tähän hätään keksi, mistä unelmoisin.




Sensijaan yksi mielestäni varsin kohtuullinen haave tai toive tai ainakin pitkään odotettu asia sai miettimään, että 

Miksi meillä on ukkelin kanssa lomien suhteen aina niin paska tuuri?

Olen täällä jo moneen kertaan kirjoittanut siitä, kuinka haastavaa yksinyrittäjän on ylipäätään päästä lomalle, kun työ on sen luonteinen, että se on kuutena päivänä viikossa tehtävä oli yrittäjä itse lomalla tai ei, mutta luotettavia, työhaluisia tuuraajia ei vaan kertakaikkiaan löydy. Ne, jotka haluavat tehdä töitä, tekevät sitä vakituisesti ja ne jotka eivät halua, eivät ota vastaan pätkätöitä, koska "saman saa olemalla kotonakin".   

Mutta tämä ei ollut se pointti, vaan se, että ollaan tässä pitkin vuotta iloittu siitä, että kun jo vuosi sitten tehtiin varaus, saatiin kerrankin juhannukseksi meille mieluinen majoitus Vierumäeltä, jonne oltaisiin päästy peräti kolmeksi päiväksi pelailemaan ja muuten vaan lomailemaan. Ollaan tässä mielikuvissamme monta kertaa nähty itsemme oman pelikierroksen ja juhannussaunan jälkeen huoneiston parvekkeella ilta-auringossa istuskelemassa, nautiskelemassa hyvää kesäruokaa viinin kera ja katselemassa maaliin" tulevia pelaajia.




Mutta juu ei istuta, eikä katsella, koska Vierumäen hotelli- ja ravintolatoiminta, jonka piiriin meidän Chalet-huoneistokin kuului, hakeutui huhtikuun lopulla konkurssiin! Eli yhtäkkiä meillä ei nyt sitten olekaan sitä toivomaamme juhannusta.

Olin jo ehtinyt varata ja maksaa ennakkoon sekä omat että mukaan kutsuttujen pelikavereiden kierrokset, joten päätettiin ukkelin kanssa, että jotenkin sinne on nyt vaan päästävä. Niinpä mukavan huoneisto sijaan majoitutaan urheiluopiston leirimajoitukseen tarkoitetussa varsin pelkistetyssä huoneessa. On siellä sentään vedenkeitin ja mikro, mutta näen jo sieluni silmin, kuinka könytään aamulla ylös kapeilta ja kovilta puusängyiltä selät mutkalla. Ei ihan toiveiden täyttymys enää tässä iässä, kun sitä jo haluaisi panostaa niihin kortilla oleviin lomapäiviin ja nauttia mukavuuksista (ja mahdollisimman hyvistä unista) sen harvan kerran kuin niitä vapaita päiviä on.  

No, ainut hyvä puoli tässä on se, että en maksanut alkuperäistä majoitusta etukäteen, koska se olisi ollut niille rahoille Good bye! 

Ja koska tällä hetkellä hienoisesti harmittaa tuo juhannushomma, niin vähän samaan kategoriaan menee se, että 

Miten on mahdollista, että nykyään aurinko paistaa aina arkisin, mutta viikonloppuisin on kylmää ja sataa?

Mielestäni olisi kohtuullista, että myös kaikki me, jotka pakerretaan arkipäivät töissä, saataisiin silti nauttia kesästä niinkuin vanhan kansan "Onni yksillä, kesä kaikilla" sananlaskussa sanotaan.

Toki töitten jälkeen iltaisin on kiva, kun on lämmintä ja kaunista, mutta ihanaahan se olisi, jos olisi myös viikonloppuisin, kun olisi kokonaiset päivät aikaa.



Sunnuntainakin sataa, mutta justiin kello 15 ei


Sen verran tässä on kuitenkin aurinko ehtinyt paistella, että peilikuva on laittanut pohtimaan

Olisiko sitä aikanaan kannattanut muistaa suojata myös kesäisempien paitojen paljastama iho?

Ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun olen kesän ensimmäisellä aurinkoisella pelikierroksella polttanut pelipaidan kaula-aukon muotoisen punaisen kolmion dekolteen ihoon (jotenkin tuo dekoltee tuntuu itselleni liian hienolta sanalta, mutta en nyt tiedä miksi muuksikaan sitä nimittäisin). 

Samoin olen käräyttänyt käsivarret, joiden kuumottava punoitus päättyy kuin veitsellä leikaten siihen kohtaan, missä hihattoman paidan raja kulkee. Ja joka kerralla tämä on tapahtunut, koska en ole kokenut, että on vielä mitenkään erityisen aurinkoista tai koska tuulee sen verran viileästi, ettei palamista huomaa. Mutta nyt olen skarpannut, koska en halua ehdoin tahdoin rypistyä yhtään enempää, enkä myöskään hankkia mitään vakavampia seuraamuksia. Parista kohdasta kasvoja on jo auringon tekemiä vaurioita korjattu ennenkuin ehtivät pahentua.

Onneksi nuoriso on nykyään auringonoton suhteen niin paljon järkevämpää kuin oma sukupolvi joskus 80-luvulla, kun piti kärventää itseään niin, että iholle levitetty Baby Oil suorastaan kiehui. Siinä lajissa olin tosin (onneksi) aika huono, koska en ole ikinä oikein kestänyt hellettä. Nykyään vielä vähemmän.  

Että semmoista sitten. Piti muka olla jotain uusia kuviakin tähän liittää, mutten nyt tähän hätään saa niitä kamerasta ulos, joten olkoot siellä.

Iloista kesämieltä itse kullekin!


tiistai 26. toukokuuta 2020

HAASTE: SUKUNIMEN 1. KIRJAIN (R)


Pöllin Paulan blogista kivan ja helpon haasteen, joka sopi täsmästi tarpeeseeni tehdä hetken ajan jotain, mikä ei rasita aivoja. 

"Tehtävänä on kirjoitella käyttämällä oman sukunimen ensimmäistä kirjainta otsikkosanojen alle, mitä ne tuovat mieleen. Ensin siis vain yksi sana ja perustelujakin voi esittää."


VAATE

Raitamekko.

(Ihan ensin tuli kylläkin mieleen rikoot ja Mikko Alatalo niistä laulamassa, mutta häivytin mielikuvan ennenkuin jäi kyseinen ralli päähän pyörimään).



Turistina Helsingissä viime vuoden kesäkuussa.


JUOMA

Riesling. Joskin kohta pääsee tekemään myös raparperijuomaa. Ja jos nyt vielä vähän korjaan, niin kyllä raikas vesi on kaikkein parasta.





PAIKKA

Ruissalo. Olen jo pitkään kaivannut Turun Ruissalon kauniisiin merenrantamaisemiin viikonlopun viettoon, mutta hotelli on ollut kiinni niin kauan, että meni jo nimet sekaisin ja miehelle tässä taannoin haikailin, kuinka "haluaisin jo päästä Ruisluotoon". Siihen mies totesi, että "Sinne saat kyllä mennä jonkun muun kanssa, en oo vielä tulossa" (Ruisluoto on paikallinen vanhainkoti).





Kännykkä kertoo, että kuva on otettu Ruissalon kylpylän Kapteeninsalin ikkunan läpi 20.4.2019 klo 20.15 
(kännykkäkuvien parhaita puolia tämä, ettei tarvi itse arpoa aikoja ja paikkoja jälkikäteen)



Kun en sinne Ruissaloom pääse, kävin eilen illalla Ruisluodon rannassa Pyhäjärvellä kuvailemassa ja kuuntelemassa lokkien kirkunaa. Aika meteli oli, mutta ihanan tyyntä ja rauhallista muuten.





RUOKA

Ryynimakkara. Ei mitään selitystä tälle, koska en ole syönyt ryynäriä varmaan kolmeenkymmeneen vuoteen, ellei Tapolan mustaa makkaraa sellaiseksi lasketa. En usko, että lasketaan.

ELÄIN 

Tämä oli vaikea, mutta vastaan Ruisrääkkä. (Ja jatkona sille tuli tietenkin mieleen suomenkielen rumimmaksi lauseeksi jossain mainittu "Älä rääkkää sitä ruisrääkkää!", johon vastaus kuuluu  "En mä rääkkääkkään").

KUKKAA ei kysytty, mutta koska sattui sopiva kuva kameran kätköistä näkösälle, vastaan ruiskukka. Tai siis ruiskaunokki se kai oikeasti on, mutta en ole kyllä kuullut kenenkään sitä nimeä käyttävän.



Kuva kesäkuulta 2018, kun käytiin Mansikkatilan mailla Tainan kanssa Jokioisten Elonkierrossa tätä katoavaa kansanperinnettä ihastelemassa. Sääli, ettei näitä enää kasva pellonpientareilla niin kuin ennen(vanhaan).



Salakuvasin kuvailevaa Tainaa.



TYTÖN NIMI

Raija. Ihan vaan koska tuli ensimmäisenä mieleen.

POJAN NIMI

Risto. Sama tämän kanssa. Ei kuulu yhtään Ristoa lähipiiriin.

AMMATTI

Rappari

KUVAUS HENKILÖSTÄ

Ronskinpuoleinen. Siis sikäli mikäli kysymyksellä viitattiin valitsemaani ammattiin. Mutta jos ei, niin vastaan rehti, reilu, rehellinen, ryhdikäs, reipas ja rauhallinen. Kaikki arvostamiani ominaisuuksia kellä tahansa henkilöllä.


JOKA KODISSA


Toivottavasti Rakkautta. 



29.5.1993


Se oli tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis. Kiitos Paula tästä älyvapaasta tuokiosta. 

Raapustelemisiin!