Sivut

lauantai 1. helmikuuta 2020

TIPATON JA VEGAANINEN TAMMIKUU


Kerroin vuoden ensimmäisessä postauksessani kaipaavani jotain uutta mielenkiintoa tekemisiini, ja siihen saumaan sattui enemmän kuin sopivasti Instagramissa eteen tullut tammikuun Vegaanihaaste, johon päätin osallistua ja viettää siinä sivussa tipattoman kuukauden.

Jälkimmäiseen liittyen olen enemmän kuin usein törmännyt mm. näihin kommentteihin:

"Jos täytyy viettää tipatonta, alkoholi on pakosti ongelma" (mahdollisesti)

tai

"Mitä järkeä on olla kuukausi juomatta ja sen jälkeen vetää viinaa kaksin käsin?" (ei mitään).

En osaa noihin sen kummempaa kantaa ottaa, mutta omalla kohdallani on kyse ihan vaan omasta vapaasta tahdostani. Ja siitä, että tykkään kuivasta valkoviinistä, mutta toisinaan on tullut tunne, että terveellistä olisi välillä olla ilman niitäkin lasillisia.


Kesämuisto Aulangolta. Sopii toki hyvin tipattoman kuvituskuvaksi..


Myös vegaanihaasteen ilmoittautumislomakkeen kysymykseen siitä, miksi osallistun, vastasin kunniakkaiden eläinten oikeuksien puolustamisen tai ilmastosyiden sijasta pääasialliseksi motiivikseni uteliaisuuden, koska oikeasti halusin kokeilla, kuinka vaikeaa (tämä oli oletusarvoni) tai helppoa olisi olla vegaani ja miten se vaikuttaisi omaan arkeeni.

En liittynyt haasteen Facebook-ryhmään, en katsellut videoklippejä tai kuunnellut podcasteja, enkä läheskään aina lukenut päivittäisiä sähköpostiviestejäkään, ellei niissä ollut jotain sillä hetkellä erityisesti itseäni kiinnostavaa. Päätin vaan noudattaa vegaaniruokavaliota kaikessa hiljaisuudessa ihan vaan itsekseni tekemättä siitä sen kummempaa numeroa. Osin siksikin, etten kokisi olevani kenellekään selitystä velkaa, jos päättäisinkin jättää homman syystä tai toisesta kesken.

Aloitin tutkailemalla vegaanihaasteen reseptipankista mahdollisimman simppeleitä ohjeita, joiden tekemiseen ei tarvittu sen enempää pitkiä aikoja kuin mitään "kummallisia" raaka-aineitakaan. Kaikkea kun ei täkäläisistä kaupoista välttämättä edes löydy ja vaikka olisi löytynytkin, en halunnut alkaa säilömään kaappeihin mitään, mitä ei ehkä tule käytettyä loppuun.

En myöskään jaksanut panostaa ruokien asetteluun tai kuvailemiseen, vaan keskityin niiden tekemiseen ja pidin homman muutenkin mahdollisimma helppona. Joitakin enimmäkseen kännykällä otettuja muistikuvia kuitenkin kertyi talteen. Niinkuin nyt vaikkapa tämä ihan ensimmäisestä kattilallisesta Emmaa varten todistusaineistoksi otettu.

Kuvien alla mahdolliset linkit resepteihin.



Papu-minestronekeitto (omani muistutti enemmän pataa, koska kippasin sekaan kaikki kotona olleet pussinpohjat gluteenitonta peruspastaa)



Tässä puolestaan Kalaton keitto (kalan tilalla savutofua, joka on koostumukseltaan omaan makuuni niljakkaan puoleista,  mutta yllättävän paljon keitto maistui oikealta kalakeitolta)



Tässä työn alla Yhden astian pestomakaronilaatikko Hesarin Terveys-liitteen ohjeella. 
Tykkään tällaisesta ruuanlaitosta, jossa ei esikeitellä mitään, vaan kaikki kuivat ainekset laitetaan sellaisenaan vuokaan, kaadetaan kasvisliemi ja kaurakerma päälle ja työnnetään uuniin. 
Harmi, ettei näitä reseptejä ja raaka-aineita (käytin tomaattista nyhtökauraa) ollut silloin, kun pojat vielä oli pieniä ja elettiin makaronilaatikkoarkea. Mutta onneksi ukkeli on makaronimies ja kehui, että oli "miltei parempaa kuin äidin tekemä" ja se on jotain se.

Tässä laiskana suoraan lehdestä kuvaamani ohje:




Seuraavana vuorossa oli Yhden kattilan pasta. Vielä edellistäkin helpompi ja maukkaampi ja ihan parasta, kun tekovaiheessa ei synny sotkua, eikä tiskiä. Pääsee ehdottomasti jatkoon.


Hävettää nämä huonot kuvat, mutta ei voi nyt mitään.

Allaoleva sen sijaan ei itselleni maistunut, koska en tajunnut korvata valkoista riisiä täysjyvällä. Mutta ukkeli onneksi söi tyytyväisenä kaiken. (En oikein ymmärrä noiden ohjeiden annoskokoja, koska monestakin reseptissä mainitusta neljästä riitti itselleni ja ukkelille syötävää pari kertaa päivässä parin päivän ajan. Ja uutta ruokaa en tehnyt ennenkuin edellinen oli syöty loppuun).






Helpot härkispihvit (ei mikään ihmeellinen makuelämys) ja uunissa paahdettuja kasviksia 



Tässä tuloillaan Vaivattoman linssilasagnen linssikastikeosuus, joka oli kokonaisuudessa parasta ja voisin syödä sitä ihan vaikkapa vaan sellaisenaan tai pastakastikkeena.



Käytin kaurakermaa vain puolet ohjeen määrästä, mutta valmis lasagne oli omaan makuuni turhan rasvaista johtuen kerman lisänä olleista Oatly iMat Fraichesta ja vegejuustosta. Seuraavalla kerralla kokeilen pelkkää linssikastiketta ja kaurakermaa.


Rasvasta puheen ollen vertailin huvikseni kahta (huonoa) esimerkkiä.



En normaalisti syö juustoa, koska se on omissa mielikuvissani vaan köntti kovaa rasvaa, mutta tässä haasteen aikana vaati mielikuvitusta keksiä leivän päälle kasvisten lisäksi mitään järkevää laitettavaa, joten haksahdin ostamaan mm. kuvan vegejuustoviipaleita. Vieressä ukkelin itselleen ostamat Luostari-siivut. (Oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, kun rasvapoliisin keskittyminen oli hetkellisesti muissa asioissa..)

Vertailukohta Oddlygoodin vegesiivuille on rasvamielessä ystävällinen, koska Luostarissa on rasvaa peräti 29% ja Oddlygoodissa 22% , mutta muu koostumus vegesiivuissa ei kyllä houkuttele (Ainekset: vesi, kasvirasva (shea, kookos), muunnettu perunatärkkelys, suola (2,3 gr!), väri, säilöntaine, vitamiinit ja jodi. Hiilihydraattia 19 gr, proteiinia 0 gr. Vertailun vuoksi säilöntaineettomassa maitopohjaisessa Luostarissa hh 0 gr ja proteiinia 25 gr). Söin 2 siivua Oddlygoodia ja totesin, että meistä ei tullut ystäviä. Mielikuva oli sama kuin jos olisin syönyt pari viipaletta hetken huoneenlämmössä pehminnyttä voita. Jopa kaikkiruokainen ukkeli totesi, että "Mun meni niistä sun pahvijuustoista maha sekaisin".

Parempiakin vaihteohtoja toki oli. Mm. Fazerin Yosa kaurapalat (säilyvyys avattuna 3 vrk, joten vaati huolellisuutta) ja Lidlin Hummus, jota tulee varmasti käytettyä vaihteluna jatkossakin. Mitään lihankorvikeleikkeleitä sen sijaan en edes halunnut kokeilla. Enkä myöskään siivutella Tofua leivän päälle, vaikka luinkin vinkkejä siitä, kuinka niljakkuuden saa poistumaan kuivaamalla ja pannulla pyöräyttämällä.

Valmiita vege-eineksiä en myöskään ostanut kuukauden aikana kertaakaan, vaan tein kaikki kotiruuat itse (tästä olen ylpeä!). Lisäksi söin muutamana päivänä lounasruokalassa.


  Porkkana-mustapapuohukaisia (näissä saattoi olla kananmunaa, en kysynyt).


Epämääräisen näköinen läjä on munakoisolasagnea.


Joskus oli vaan pakko kipaista kasaamaan salaatti viereisen Cittarin salaattibaarista.


Aika pastapainotteisia ruokia tuli tehtyä ja syötyä, mikä on itselleni poikkeuksellista, koska olen jo viimeiset parikymmentä vuotta ennemminkin vältellyt pastaa ja perunaa, joista olen kokenut saavani vaan "tyhjää" energiaa, turvonneen olon ja ruokailun jälkeisen väsymyksen. Nyt en mitään sellaista kokenut kertaakaan, vaan kävi ihan päinvastoin. Taika on pakosti paitsi täysjyvässä, myös siinä, mitä pastan kanssa syön. Yhdistettynä kasviperäisiin proteiininlähteisiin tuntui toimivan itselläni todella hyvin ja erityisesti liikkumiseen (joka tosin jäi silmäongelman vuoksi aiottua vähäisemmäksi) tuli lisää pitkäkestoista energiaa. Jaksoin mm. uida ja polkea inhokkiani kuntopyörää salilla paljon kevyemmin ja pidempään kuin yleensä.




Palautin arkeen myös aiemman hyvän tapani pilkkoa aamun vihersmoothieainekset valmiiksi pakkaseen.

Pelkkä smoothie ei tosin itselleni riitä, vaan lisäksi syön pari siivua jälkiuunileipää ja juon kupin kahvia.


Rasioissa on puolikas avokado, kourallinen babypinaattia, puolikas vihreä omena ja puolikas banaani.


Aikaa viikon ainesten pilkkomiseen menee noin vartti ja aamut on sitä myöten pelastettu. Ei tarvi kuin kipata rasian sisältö blenderiin ja lisätä 1,5 dl vettä + 1,5 dl makeuttamatonta mantelimaitoa ja iso lasillinen pehmeää juomaa on valmis. Usein lisäsin sekaan myös Puhdistamon riisiproteiinia.

Yhdessä rasiallisessa on 200 gr kasviksia, joka toki on alle puolet päivän suosituksesta, mutta tulee noistakin 6 kg kuukaudessa varsin huomaamatta, joten ihan turha määrä ei ole kyseessä.


Myös muita smoothieita tein aina muutaman lasillisen kerrallaan valmiiksi ja suosin erityisesti mustikkaa, joka on hyväksi silmille. 


Maitopohjaisten rahkojen ja luonnonjugurttien tilalle tuli monta uutta, hyvää välipalavaihtoehtoa, joista OddlyGoodit olivat ennestään tuttuja, mutta muut uusia tuttavuuksia, jotka pääsevät kaikki jatkoon. Koostumus on niin paljon miellyttävämpi kuin maitorahkoissa, eikä näistä myöskään tule yhtään tukkoinen olo. Toki proteiinia on vähemmän (5,5 gr/100 gr), mutta sitä olen tosiaan lisäillyt jauheen muodossa, jos on ollut tarvis.




Vegaanihaaste oli järjestäjien taholta tehty tosi lempeäksi, eikä siinä missään nimessä vaadittu, että kaikki pitää tehdä täydellisesti, vaan jokainen sai osallistua ihan omista lähtökohdistaan omien mahdollisuuksiensa mukaan. Mutta itse itseni tuntien, halusin olla tosi tarkka, koska ajattelin, että muuten en saa tietää, miltä tuntuisi olla oikeasti vegaani.

Ihan täysin puhtain paperein en kuitenkaan selvinnyt, vaan "syntilistalle" kertyi:

- kolmen ensimmäisen helposti menneen viikon jälkeen leivänpäällistuskassani ostamani
100 gr kylmäsavuporoleikettä
- muutama teelusikallinen hunajaa (tämä kuuluu niihin asioihin, joita en vegaaniudessa ihan täysin ymmärrä, koska mielestäni hunaja on kasviperäistä, mutta asialle löytyi varsin jyrkkä selitys netistä)
- noin sentin siivu lenkkimakkaraa (mies vakuutteli, että "se on ihan jauhomakkaraa vaan, voit hyvin syödä" :))
- lounasruokalassa porkkanakeiton jälkkärinä syöty mustaherukkarahka
- kaksi lasia punaviiniä

Muuten ei ollut mitään ongelmaa missään. Ei etenkään missään, mitä etukäteen epäilin. Arvelin nimittäin kaikkein eniten kaipaavani esimerkiksi keitettyjä kananmunia, mutta ei käynyt muna mielessäkään (hehheh). Myöskään mitään tavanomaisia mielitekoja (esim. sipsit) ei ollut, koska ruokaa oli niin paljon.

Kuukauden ruokahävikki oli roskiin päätyneitä "pahvijuuston" siivuja lukuunottamatta pyöreä nolla, koska tosiaan syötiin ensin edelliset loppuun ennenkuin tein uutta. Ja kaikkia tuoreita raaka-aineita ostin täsmästi reseptin määrän, en enempää.

Entä mitäs nyt sitten? Aionko korkata viinipullon ja paistella pihvin kylkeen?

En. Ei tee mieli kumpaakaan. Joskaan en myöskään aio alkaa absolutistiksi tai täysvegaaniksi, mutta erittäin paljon hyvää jäi kokeilusta käteen. Ja ilo siitä, että jos kotoa löytyy perusvarasto hyvin säilyviä papuja, linssejä, tomaattimurskaa, sipuleita, valkosipulia, kasvisliemikuutioita ja kuivattuja yrttejä, niillä pötkii jo pitkälle.

Ukkeli on ruokien suhteen varsin vaatimaton ja kiitollinen. Oli kavereilleen kertonut, että "Vaimo tekee nykyään jotain sellasia erikoisruokia, mutta ne maistuu ihan normaaleille". Tulkitsin kehuksi :).

Liikuntapuoli muuttui osin omasta aiemmasta päätöksestäni johtuen ja osin olosuhteiden pakosta aiempaa rauhallisemmaksi, mutta samalla vaihtelevammaksi. Mukaan tuli kevennetyn kuntosalin ja pilateksen ohelle pitkästä aikaa uintia ja vielä pidemmän ajan takaa joogaa sekä kokonaan uutena Ruudun lisäpalvelun Yogaian monipuolisia ohjattuja venyttely- ja muita harjoitteita, joita olen tehnyt kotona silloin, kun on siltä tuntunut.

Kirjailin näitä itselleni muistiin, mutta eihän tuosta taulukosta mitään selvää saa, kun meni niin pieneksi, joten kannattaa suosiolla skipata.




Askelia kuukauden aikana kertyi Polarin rannekkeeseen 438.000 ja käveltyjä kilometrejä 292 km.

Arkisin noin puolet tulee ihan vaan siitä, että kävelen työmatkat, kun taas viikonloppuisin tulee yleensä lähdettyä pari kertaa päivässä pidemmälle metsä- tai muulle lenkille varta vasten. Lisäksi tulee askellettua parisentuhatta porrasta per työviikko, koska meillä ei käytössä ole hissiä ja toimisto on rakennuksen ylimmässä kerroksessa.

Näitä kumpaakaan (kävelyä tai portaita) en yleensä sen kummemmin seuraile, koska ovat niin oleellinen osa elämääni, mutta nyt kun nuo lukemat tuossa omin silmin näen, niin kyllähän noita ihan mukavasti kertyy, joten en todellakaan vähättele.



Vanha, hiihtolomalla otettu kuva, mutta sama ranneke.



Huomasin, että joogamattoni ja ukkelin joogabolsteri sopivat väreiltään maljakossa olleeseen jo vähän nuutuneeseen kimppuun, joten pitihän se kesken kaiken tämä kuva lavastaa.


Joku  tässä kokonaisuudessa itselleni selvästi paljosta pastasta huolimatta tai jopa sen ansiosta toimi, koska painosta putosi kuukauden aikana 2 kg pelkkää rasvaa ja vyötäröltä hupeni 6 cm. Molemmat täsmästi ne, jotka viime vuonna sain lihasten sijasta palkaksi puolivuotisesta ahkerasta ja nousujohteisesta salitreenistäni. Silloin masensi ihan tosissaan, mutta nyt en voi kuin ihmetellä ja olla iloinen. Enkä todellakaan voi selitykseksi tarjota sitä, että olisin kuluneen kuun aikana ollut jotenkin vähemmän stressaantunut kuin yleensä tai nukkunut yhtään sen paremmin kuin ennenkään. Molempien laita kun on ollut melkeinpä päinvastoin pitkälti johtuen silmäharmista, joka on muuten ennallaan, mutta tuonut uutena tullessaan kurjaa päänsärkyä. Toivon todellakin, että on tilapäistä, koska haastetta on ilman sitäkin.

Ja jos tähän nyt kauniiksi lopuksi kirjoittaisin jonkunlaisen lopputuleman, niin tämän kokeilun perusteella on selvää, että siinä missä sekasyöjäkin, myös vegaani voi syödä hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Valinnanvaraa molemmilla todellakin riittää (toki sekasyöjällä vielä enemmän), joten kyse on puhtaasti omista valinnoista.

Realistina tiedostan myös sen, että vaikka nyt tuntuu siltä, että itselleni uusia hyviä vegaanisia resepetjä on käytössä loputtomiin, ennenpitkää ajautuisin varmasti pyörittelemään yksiä ja samoja niinkuin teen nytkin.

Ja vaikka enimmäkseen itsekkäistä syistä haasteeseen osallistuin, niin kyllähän se lämmittää mieltä, että olen ollut pienenpieni osallinen tässä lopputuloksessa:



Haaste on auki ympäri vuoden, jos jotakuta kiinnostaa osallistua


Hyvää helmikuuta!

tiistai 14. tammikuuta 2020

SILMÄ SILMÄSTÄ


Ajattelin ensin, etten kirjoita tästä mitään, mutta päätin toisin, koska koen, että kirjoittaminen saattaa helpottaa, vaikka onkin toisaalta hankalaa. 

Koitan parhaani mukaan välttää katkeruutta, mutta jotenkin tuntuu, että  a i n a  kun innostun jostain tai koen itseni jotenkin poikkeuksellisen tasapainoiseksi ja onnelliseksi, tulee takapakkia, joka kolauttaa takaisin maan pinnalle.






Tällä kertaa palkinto vuoden alussa oman hyvinvointini eteen tekemistäni viilauksista oli viime lauantaina tapahtunut vasemman silmäni lasiaisen irtauma (linkki terveyskirjaston sivulle).

On yleinen ongelma "tässä iässä" ja tulee eteen kahdelle kolmasosalle ihmisistä, joten mikään maailman uutuus ei ole kyseessä. Eikä ole  sinällään vaarallinen, mutta voi aiheuttaa myös näköä uhkaavia jälkiseuraamuksia, joista en nyt tässä erikseen kirjoittele, etten ala itse ajattelemaan niitä liikaa, mutta jos kiinnostaa, löytyy linkkaamastani tekstistä.

Silmälääkärin tarkastuksessa selvisi, että luojan kiitos, irtauma ei ole omalla kohdallani (ainakaan vielä, kopkop) aiheuttanut verkkokalvon reikää tai repeämää ja toivottavasti ei sitä ikinä milloinkaan teekään. 

Sensijaan irronnut lasiainen on vetänyt mukanaan silmän näköhermojen viereltä kaistaleen epiretinaalimembraanikalvoa (tämä puolestaan on kuulemma enemmän harvinainen tapahtuma), jonka riekaleet leijailevat nyt suoraan näkökenttäni keskellä ja ovat todella häiritseviä etenkin vaaleaa taustaa vasten, ja erityisesti tietokoneen näytöllä, jota siis kaiket päivät töissäni tuijottelen.

Riekaleista en tule pääsemään eroon, mutta lääkäri kertoi, että aivot saattavat joidenkin kuukausien kuluttua tottua niihin niin, etteivät enää niitä noteeraa. 

Leikkaushoitokin on, mutta sisältää niin isot riskit, että sitä ei yleensä tehdä. Enkä sitä todellakaan edes harkitse.

Fiilis vaihtelee ja on välillä ihan paska ja välillä taas pystyn olemaan järkevä, hyväksymään tilanteen  ja olemaan kiitollinen siitä, jos jää tähän, eikä pahene. 

On pikkujuttu kaiken rinnalla, mutta harmittaa ihan todella, että viime perjantaina testaamani kuntopiiri, josta innostuin enemmän kuin mistään aikoihin ja josta ajattelin tulevan uusi kiva perjantairutiinini, on nyt samantien kuopattu toive. Sen sortin fyysinen rasitus on kielletty. 

Jos jollakulla on kokemuksia vastaavasta, mieluusti kuulen, mutta kauhukertomukset toivoisin jätettävän kertomatta, koska tällä hetkellä pelottaa avata aamuisin silmät ja varovasti tarkistaa, onko näkö vielä entisellään.



Kuvailin kännykällä näitä jäätyneitä lätäköitä lauantai-aamuna ennenkuin ongelmat alkoivat. 
Nyt niistä tulee lähinnä oma silmäni mieleen,


Tilanteeseen sopeutuminen tulee ottamaan aikansa, mutta koitan kuitenkin jatkaa mahdollisimman positiivisella mielellä eteenpäin. Olen alkuvuoden ollut tekemisiini kovin tyytyväinen ja vuosi on siksi ollut tähän mennessä niin hyvä, etten halua luovuttaa. Ja hyvää on myös se, että alkuvaiheen tiheä salamointi (sellaisia äkillisiä salaman tapaisia kirkkaita välähdyksiä) näkökentän reunoilla on rauhoittunut, koska se(kin) oli vähän pelottavaa. 

Antaa siis tulla ihan mitä vaan vaihdevuosioireita, jos on tullakseen, mutta näköni haluaisin todellakin säilyttää. 

torstai 9. tammikuuta 2020

VUOSI 2020. MITÄ AION MUUTTAA JA MITEN MUUTTUA VAI AIONKO MITÄÄN MITENKÄÄN?


Pitkähkön pohdinnan tuloksena olen päätynyt seuraavaan:

Vuonna 2020 aion

- panostaa palautumiseen ja kehonhuoltoon

- opetella jonkun uuden taidon, löytää jonkun kokonaan uuden mielenkiinnon kohteen tai vaihtoehtoisesti elvyttää jonkun vanhan, tai ylipäätään keksiä jotain mielekästä vaihtelua tekemisiini

- tinkiä omista standardeistani ja lakata tekemästä tiettyjä asioita pelkästä kohteliaisuudesta tai velvollisuudentunnosta silloin, kun tekeminen aiheuttaa itselleni ajan, jaksamisen tai tilapäisen mielenkiinnon puutteen vuoksi kohtuutonta stressiä


Auringonlasku 5.1.2019 kolmen aikaan iltapäivällä

Miksi?

Liikun aika paljon, mutta liikkumiseni on jo pitkään ollut sen verran yksipuolista (punttisali ja kävely, joista jälkimmäinen tähän aikaan vuodesta lenkkeilyyn huonosti sopivilla kengillä), että kärsin erityisesti reisilihasten jatkuvista jumeista, joita pahentaa työpäivien aikainen istuminen (tiedän kyllä, että säädettävä sähköpöytä olisi hyvä ja kiva, mutta sellaista ei ole tulossa).

Kotikonstein en enää saa kireyksiä auki, vaikka joka ikinen ilta venyttelen ja rullailenkin aika ajoin. Ja siitä taas seuraa se, etten pysty öisin nukkumaan kunnolla, vaan heräilen tämän tästä siihen, että pitää liikutella jalkoja tai jopa nousta välillä ylös, että helpottaa. Josta taas suorana jatkumona se, että kroppa ei yön aikana palaudu, eikä toivomaani lihaskehitystä tapahdu. Sen enempää kuin mielen rauhoittumistakaan, koska uni on pätkittäistä ja siinä hereillä ollessa ehtii mietiskellä kaikenlaista.

Uusi mielenkiinnon kohde puolestaan on tarpeen siksi, että vaikka tykkäänkin tutusta ja turvallisesta, olen alkanut ajoittain kyllästyä omiin sinällään kivoihin, mutta yksitoikkoisiin tekemisiini, jotka tuntuvat toistuvan pitkälti samalla kaavalla päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Poislukien valokuvailu, jota voisin helposti harrastaa kokopäivätoimisesti.



Sama aika, sama paikka


Ja mitä niihin omiin itse itselleni asettamiini standardeihin tulee, ne liittyvät somekäytökseeni, josta pystyn repimään monenmoista stressin aihetta, vaikka somen käyttöni on häviävän pientä.

Facebookia en avaa, ellei ole pakko (joskus on), blogipostauksia kertyi viime vuodelta peräti 28 ja kuvia Instagramiin 48 kpl. Eikä blogejakaan ole lukulistallani enää montaa, koska suurin osa vanhoista seurattavistani on lopettanut bloginsa kirjoittamisen jo kauan, kauan sitten.

Siitä huolimatta voin stressaantua esimerkiksi siitä, että jos avatessani Bloggerin näen, että sinne on ilmestynyt suht samaan aikaan monta mielenkiintoisen kuuloista kirjoitusta, mutta samalla tiedän, etten millään ehdi niitä kaikkia lukea ja kommentoida. Tai en vaan yksinkertaisesti sillä hetkellä jaksa. Niinpä ahdistun ja poden huonoa omaatuntoa. Samoin kuin siitä, jos en pysty vastaamaan saamiini kommentteihin kuluvan, seuraavan tai ihan viimeistään sitä seuraavan päivän aikana. Niin tyhmää, mutta niin totta. Ikäänkuin joku istuisi herkeämättä koneellaan odottamassa viestejäni.



Tykätyimmät Instagram-kuvani 2019


Vielä tyhmempää on se, että yritin pitkään epätoivoisesti käydä jokaisen Instagram-kuvastani tykänneen omassa galleriassa etsimässä sieltä kuvan tai kuvia, joista voisin itse vastavuoroisesti, mutta aidosti tykätä (tarkoitan tällä satunnaisia, itselleni ennestään tuntemattomia klikkaajia). Huuuuuh! Oikeasti ihan hävettää edes kirjoittaa tätä, kun samalla tiedostan, että suurinta osaa ei kiinnosta jotkut kuvatykkäykset pätkän vertaa. Onneksi tästä tavasta sentään olen ymmärtänyt luopua, vaikka tiukkaa tekikin ja edelleen välillä mietin, olenko jättänyt jonkun kivan ihmisen kokonaan huomiotta..


Mitä aion tehdä toteuttaakseni aikomukseni?

- opetella kävelemään päivittäiset lenkkini välillä ihan vaan rauhallisesti

- kokeilla paria uutta tai uusvanhaa liikuntalajia, joista toinen mielellään kehonhuoltoa ja palautumista tukeva (jooga?)

-  varata esim. kerran kuussa ajan jäsenkorjaajalle tai hierontaan ja/tai hyödyntää pitkästä aikaa läheisen uimahallin kylmäallasta, lämmintä terapia-allasta, hierovia hartia- ja jalkaporeita/suihkuja ja höyrysaunaa, joilla kaikilla on rentouttava vaikutus

- palauttaa säännöllisen ruokarytmini (tämän olen jo ehtinyt tehdä ja vähän muutakin) ja syödä mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän, koska jos syön epäsäännöllisesti tai liian vähän, energiaa ei riitä nukkumiseen ja paino nousee, vaikka nurinkuriselta kuulostaakin

- ymmärtää, että en pysty olemaan 100% vastavuoroinen, eikä edes tarvi olla

- lopettaa stressaamisen kommenttivastausten viiveestä, koska aina kuitenkin vastaan  ennemmin tai myöhemmin, ellei joku viesti jää vahingossa huomaamatta

- laittaa koneen kannet perjantaina iltapäivällä kiinni ja avata ne seuraavan kerran viikonlopun jälkeen ja olla availematta omaani tai muiden blogeja myös puhelimella (tätä en oikein koskaan muutenkaan tee)

- avata Instagramin vain silloin, kun oikeasti huvittaa, eikä tavan vuoksi (on alkanut häiritä sinnekin levinnyt kaupallisuus, enkä tykkää siitä, että yhtäkkiä pärähtää joku tosi kovaäänisellä musiikilla tai puheella varustettu mainospätkä stooreihin, joita yleensä katselen lehden luettuani aamuisin)


Entistäkin vähemmän tätä..


Kovin kummoisista asioista ei siis ole kyse, mutta oman hyvinvointini kannalta oleellisista kuitenkin.
Ja riittävän helpoista toteuttaa. Etenkin nyt kun olen itselleni kirjannut ylös myös noita konkreettisia toimenpiteitä, joiden ansiosta ennusteeni aikomusten toimeenpanon onnistumiselle on peräti 90-100%.



.. ja entistä enemmän tätä


Aikomusten lisäksi on kuitenkin vielä toinen epämääräisempi osio, joka on kaikessa lyhykäisyydessään tässä:

Vuonna 2020 haluaisin:

- pukeutua rennon tyylikkäästi ja tyylikkään rennosti
- kiinnittää muutenkin ulkonäkööni (erityisesti onnettoman ohuisiin hiuksiini) edes vähän enemmän huomiota

Mitä vaatii?

- ikuisuusprojektini vaatekaapin raivauksen (käytännössä räjäytyksen) loppuunsaattamisen ja sisällön järkeistämisen/uudistamisen mielellään jonkun ammattilaisen avulla
- mahdollisesti jonkun muunkin "kampauksen" kokeilemisen kuin ikuisen surkean ponnarinluirun
- kampaajakäynnin useammin kuin pari kertaa vuodessa


Ei liity "haluaisin"-osastoon nämä vaatteet, mutta olin niin iloinen, kun vihdoin löysin uudet iloiset jumppapökät ja pari niihin sopivaa paitaa iänikuisten ankeiden tilalle. En kylläkään urheiluliikkeestä, vaan Cittarista, jonne menin alunperin ostamaan lehtikaalia. 


Miksei ole toteutunut?

- vaatekaappi ahdistaa niin paljon, että lannistun ja laitan ovet takaisin kiinni aina kun olen päättänyt jatkaa projektia
- en kehtaa näyttää kaappini sisältöä kenellekään, en edes ammattilaiselle, enkä tiedä, onko sellaisia edes saatavilla
- olen enimmäkseen yksin töissä, joten ei ole ketään näkemässä
- turha satsata hiuksiin tai varsinkaan meikkiin, koska kohta olen kuitenkin pipo päässä tihkusateessa  talsimassa tai hiki tukassa salilla huhkimassa ja kaikki vaivannäkö menee hukkaan 

Ennusteeni "haluaisin"- osion onnistumisprosentiksi on niinkin vaatimaton kuin 0-10%.

Aikomusten aikoja siis eletään ja tähän mennessä on mennyt hyvin. Ja sikäli kiva, että niin aikomukset kuin haluamisetkin ovat kaikki ihan omissa käsissä.

Rattoisaa loppuviikkoa ja viikonloppua!