Maanantai 12.8.
Ensimmäinen kesäloman jälkeinen työpäivä. Lämpötila 12 astetta ja vettä sataa.
Tuli lähdettyä töihin vähän turhan kevyessä varustuksessa sillä seurauksella, että sääriä ja varpaita paleli pitkin päivää, joka tuntui kestävän ikuisuuden. Kun ensimmäisen kerran katsoin kelloa, olin ollut töissä vasta reilut puoli tuntia, vaikka ihan muuta kuvittelin. Ei sillä, ettenkö olisi ruvennut heti hommiin, mutta kerkisin kolmessa viikossa tottua siihen, että lomalla aika kuluu kuin siivillä.
Mietiskelin siinä muun ohessa kohtapuoliin ajankohtaista uuden sähkösopimuksen valintaa, joka on ahdistanut jo pidemmän aikaa, koska en todellakaan tiedä, mikä olisi viisasta tai ainakin vähemmän tyhmää. Kertaalleen tuli jo tehtyä tahaton virhe ja mentyä naimisiin parivuotisen kalliinpuoleisen sopimuksen kanssa, mikä on harmittanut kokolailla sen samat kaksi vuotta (paitsi silloin kun pörssisähkö on ollut kalleimmillaan), mutta minkäs teet. Pakko se on jotain valita ja pääasia, että edellinen vihdoin päättyy. Ei tule ikävä.
Illalla sade taukosi sen verran, että ajelin kentälle sillä mielellä, että välttelen rikkaruohojen raivausta ja käyn ajankuluksi vähän harkkailemassa muutamia uusia juttuja. Vettä oli kuitenkin täällä päin satanut vissiin jo niin pitkän aikaa, että nurmialue oli muuttunut upottavaksi rapakoksi, joten vaihdoin suunnitelman tylsähköön iltalenkkiin.
Kuulostaa näin kirjoitettuna varsin mitäänsanomattamalta päivältä ja sitä se oikeastaan olikin, mutta olin silti ihan hyvillä mielin. Ajattelin tyynesti, että tältä se arki nyt tuntuu ennenkuin siihen taas tottuu, pääsee vauhtiin ja syksyiset harrastukset astuu mukaan kuvioihin. Eikähän ilman arkea ole lomaakaan, joten eipä tästä sen kummempaa.
Tiistai 13.8.
Aurinkoinen ja lämmin aamu, joka mahdollisti aamupalan terassilla. Tuntuu työaamuinakin niin paljon mukavammalta syödä ulkosalla ja lukea (aina vaan ohuemmaksi ja ohuemmaksi käyvä) päivän lehti kaikessa rauhassa.
Meillä oli lomalla luontaisesti niin samanlainen rytmi kuin arkenakin, ettei ole ainakaan vielä tehnyt sen puolesta yhtään tiukkaa herätä aamulla ajoissa tai peräti liiankin aikaisin.
Mentiin yleeensä viimeistään puoli yhdentoista maissa nukkumaan, kun aurinko painui järven taa, ja noustiin siinä seitsemän pintaan virkeinä ylös. Jäi enemmän aikaa kaikkiin kivoihin lomatekemisiin, eikähän me kotonakaan vapaapäivinä nukuta juuri sen pidempään. Paitsi jos nukuttaa.
Työpäivä meni miten meni ja vaikka olenkin tottunut yksinäiseen puurtamiseen, sopivan sosiaalisen loman jälkeen kontrasti on kieltämättä aiko iso ja tuntuu vähän ankealtakin. Kukaan ei kysy miten loma meni, eikä ole ketään kenen kanssa vaihdella kuulumisiakaan. Paitsi asiakkaat kyllä toivottivat tervetulleiksi takaisin ja toivoivat loman menneen mukavasti. Se lämmittää mieltä.
Vähän ihmettelin töitten jälkeistä väsähtänyttä olotilaa, jollaista en kokenut kertaakaan loman aikana. Mutta niin se on, että aivotyö ja istuminenkin väsyttää, vaikkei sitä moni uskokaan, "koska en tee mitään oikeita töitä".
Ajattelin, että ehkä sitä vaan nyt kaipaa lepoa ja liikkumiset ehtii taas ottaa ohjelmaan silloin kun siltä tuntuu, joten loikoilin illan enimmäkseen terassin sohvalla ja luin loman aikana kertyneitä lehtiä.
Keskiviikko 14.8.
Kosteankylmä aamu, joten ei terassikahveja tänään.
Töissä oli enimmäkseen haastavia juttuja, joista osaa en pystynyt selvittämään päivän mittaan, vaan jäivät vaivaamaan mieltä ja todnäk häiritsemään unta.
Istuminen alkaa tuntua kropassa ja mieli tekisi olla enemmän liikkeellä, mutta on vähän vaikeasti toteutettava yhtälö Onneksi toimistolla on hyvin tilaa hyppiä ja tempaista taukojumppaa. Se auttaa vähän, mutta kyllä paikallaanolo oikeasti on ihan tappavaa. Tuntuu erityisesti nyt, kun lomalla tuli pelkästään kentällä käveltyä parin viikon mittaan puolisentoistasataa kilometriä. Muut aktiviteetit siihen päälle. Nyt vaan istun tai seison ja siinä välissä kävelen portaita, joita sentään onneksi riittää. Joskus tosin mietin, että mitäs sitten, jos en pystyisikään yhtäkkiä syystä tai toisesta enää kiipeämään rappuja. Ei olisi asiaa toimistollekaan, koska hissiä ei ole.
Sähkösopimus sai sinettinsä ja päädyin valitsemaan vuoden määräaikaisen. Tulin siihen tulokseen, että meistä ei ole elämään sähkön tuntihintojen ehdoilla. Sopimus on kuitenkin puolet halvempi kuin edeltäjänsä, vaikka onkin toisaalta puolet kalliimpi kuin se johon parhaimmillaan ehdittiin tottua. Nyt vaan koitetaan pitää vähän turhan korkeaksi karannut kulutus kurissa. Ilman, että palellaan kynttilänvalossa.
Illalla näin pitkästä aikaa ystäviä, joita oli jo vähän ikävä. Käytiin kuumankosteassa kelissä pelailemassa ja vaihtamassa kuulumiset.
Tänään ihmettelin sitä, että vielä ei ole tullut yhtään sellaista fiilistä, että tekisi mieli kohennella kotona paikkoja tai edes vaihdella kesäisiä kuoseja syksyisempiin. Ehkä siksi, että vielä on niin kesä ja onneksi onkin. Osa kesäkukistakin on vielä ihan hyvässä hapessa. Mutta jos tunnetta ei tule syksymmälläkään, se on erikoista.
Torstai 15.8.
Niinkuin arvelin, ratkaisematta jääneet työjutut jäivät pyörimään mielessä ja nukuin huonosti.
Aamu oli onneksi aurinkoinen ja lämmin, joten koitin olla positiivisen rauhallisella mielellä siihen asti kunnes pääsisin ongelmiin käsiksi. Siinä auttoi, kun laitoin aamupalan taustalle soimaan "Luxury hotel lounge"-soittolistan mukavan leppoisaa musiikkia ja mielikuvittelin itseni listan nimen mukaisiin maisemiin ja lomatunnelmiin. En tosin ole tainnut koskaan missään varsinaisessa luxushotellissa yöpyä, enkä sellaisessa mahdollisesti viihtyisikään, mutta jonkunmoisena arjen luksuksena musiikki ja terassiaamupala kyllä toimi erittäin hyvin.
Töissä tunsin, että lomanjälkeinen energinen ja hehkuvakin olotila alkaa hiipua. Huomaan myös, että mitä enemmän olen paikallani, sitä vetämättömämpi olen. Ja mitä aktiivisempi saan päivän mittaan olla, sitä aktiivisempi olen muutenkin. Mutta koska ikuista lomaa ei ole, täytyy korjata tilanne ottamalla taas jumpat pelkkien pelien tai lenkkien ohella ohjelmaan. Jos en saa riittävästi liikettä, muutun kärttyisäksi ja sitä en halua.
Olen haalinut itselleni myös niin pitkän liudan syksyllä alkavia kursseja, että piti ihan tarkistaa mihin kaikkialle olen ilmoittautunut.
Tänä vuonna pattitilanne tuli eteen siinä kohtaa, kun keramiikka oli vaihtunut samalle illalle kalligrafian kanssa ja oli pakko valita jompikumpi. Päädyin viime syksynä aloittamaani kalligrafiaan, joka kuvauksensa mukaisesti on todellakin jotenkin maagisen rauhoittavaa tekemistä. Paitsi silloin, kun mikään ei onnistu.
Sen sijaan kurssien ostoskoriin nappaamani akryylimaalauksen alkeiskurssin peruin. Ennakoin, etten mahda toiveistani huolimatta olla taitelijatyyppiä, mutta päätin kuitenkin kokeilla "Rentoa maalausta"-lyhytkurssia. Lisäksi luvassa on pari keramiikkalauantaita ja rakukeramiikkaa. Onhan sitä jo siinä.
Perjantai 16.8.
Tähänastisen päivän perusteella tuntuu siltä, että on viisainta lopettaa tämä arkipäivitys tähän, etten ala kuulostaa vetelältä valittajalta. Sellaiseksi en halua muuttua, vaikka käynnistymisvaikeudet tuntuu nyt vähän kestävän.
Jäin kotitoimistolle töihin ja ihailin ikkunasta naapurin pihalla kasvavaa valtavaa pihlajaa, joka on täynnä marjoja niinkuin kaikki pihlajat tuntuu tänä vuonna olevan. Mieleen muistuu lapsuusaikojen harvinaisena herkkuna kotona tehty ja tarjottu pihlajanmarjahyytelö, joka oli lapsen suuhun turhan eksoottisen makuista, mutta nyt saattaisin hyvinkin tykätä. Ehkä jopa kokeilen sen valmistusta. Mutta vain ehkä..
Viisi päivää töitä takana ja samaiset viisi päivää vähemmän aikaa eläkkeeseen, hehheh. Eli enää semmoiset 5 vuotta ja 7 kuukautta jäljellä. (Aletaan olla sitä ikäkaliiperia, että yksi kesälomalla tapaamiemme ihmisten kanssa jutuiksi tulleista vakioaiheista oli "olettekos vielä työelämässä" tai "jokos olette eläkkeellä" tai "onkos vielä pitkästi eläkepäiviin" :)).
Täytyy vähän parantaa asennetta tämänhetkisestä tai saattaa nuo vajaat 6 vuotta tuntua pitkähköiltä. Ei vaiskaan, kyllä se tästä taas. Ja oikeasti tykkään työstäni. Erityisesti silloin, kun mielekästä tehtävää on mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän.
Tämä oli tämmöinen suora hyppy huhtikuusta elokuuhun ja samalla kokeilu, osaanko enää edes avata koko Bloggeria. Näytti ainakin tuo kuvien lisäily muuttuneen sitten viime näkemän, mutta vielä onneksi pärjään.
Kaunista viikonloppua!
