Jos ei näissä jutuissani ole ennenkään ollut ohuttakaan punaista lankaa, niin nyt ei ole kyllä sitäkään vähää tiedossa. Sen verran paljon on reilun parin kuukauden aikana päässä viheltänyt kaikenlaista, etten aina itsekään tiedä, mistä milloinkin tuulee.
Mutta onneksi puhelimeen on sentään tallentunut kuvia, joiden varassa voin koittaa muistella, mitä muuta olen tehnyt kuin töitä, joiden suhteen tahti on ollut niin tiivis, että järjissä pysyäkseni olen pysytellyt vapaalla pois koneelta ja käyttänyt kaiken liikenevän ajan ulkona liikkumiseen ja muuhun mieltä tuulettavaan tekemiseen tai tekemättäjättämiseen.
Siihen on tämä talvi tarjonnut niin upeat puitteet, etten ihan äkkiä muista milloin olisi viimeksi ollut näin kaunista.
Kaikki eivät ole talvi-ihmisiä eikä tarvikaan olla, mutta itse olen nauttinut tästä kauneudesta ihan täysillä. Olkoonkin, että aurinkoisten hankien hintana on välillä ollut kolmeakymppiä kolkutteleva pakkanen.
Muutenkin olen taipuvainen elämään sitä vuodenaikaa mikä milloinkin on meneillään, enkä halua kiirehtiä ajassa enää yhtään eteenpäin (paitsi toki siihen hetkeen, kun nimeltämainitsematon yhteinen vihollisemme on kukistettu), koska elämä tuntuu soljuvan ohi ihan liian nopeasti muutenkin. On uusi tunne ja liittynee jotenkin ikään, joka on vääjäämättä lähempänä sataa kuin syntymääni. En sitä tietoisesti mieti, enkä koe olevani vanha tai varsinkaan kriiseileväni sen kummemmin, mutta joku ymmärrys elämän rajallisuudesta tässä nyt kuitenkin painaa päälle.
Parempi siis elää hetkessä kuin "sitku"ssa ja siinä olen tänä vuonna aika hyvin onnistunutkin.
Sain tammikuun puolivälissä poikieni kannustamana itselleni joululahjaksi tilaamani uuden puhelimen, jollaista en olisi kuuna päivänä omatoimisesti hintansa takia edes harkinnut, mutta uskoin, kun pojat sanoivat, että "Kyllä sun äiti pitäis jo siirtyä nykyaikaan" ja "Olet sen ansainnut" <3.
Ja voi että mikä ilo siitä uudesta puhelimesta on ollut. Kamera on superihana ja muutenkin kaikki pelittää niin vaivattomasti vanhaan verrattuna, etten ole kyllä päivääkään katunut. Ja mitä järkeä on loppupeleissä käydä töissä, jos en ikinä raski ostaa palkallani itselleni mitään, vaikka voin.
Vähän kyllä surettaa se, että jälkeen uuden kännykän vanha kunnon kameraparka on pölyttynyt toimettomana. Ei enää tule otettua sitä mukaan oikein ollenkaan.
Ukkeli oli salakuvaillut kuvaajaa.
Ainut hankaluus on puhelimen ja tietokoneen yhteensopimattomuus, joka tekee kuvien siirtämisestä koneelle monimutkaista ja näköjään laatukin muuttuu matkalla, mutten anna sen häiritä. Kätevämpiäkin konsteja varmasti on kunhan ehdin ja jaksan perehtyä.
16.1.2021, klo 15.43
Aurinko ja hohtavat hanget ovat auttaneet pysymään hereillä ja pääosin positiivisena, vaikka enimmäkseen valvon yöt ja stressaan.
Torronsuolla tottakai
Silloin harvoin, kun yhtäkkiä nukunkin tavallista paremmin (tapahtuu satunnaisesti viikonloppuisin) ja herään aamulla virkeänä, elämä näyttäytyy kaikinpuolin valoisana ja tuntuu, että pystyn mihin vaan. Niinkuin nyt vaikkapa niinkin ihmeelliseen asiaan kuin kaupassa käyntiin ja vähänkään järkevän ruuan valmistukseen. Silloin ostoskärrykin näyttää ihan toisenlaiselta ja pursuaa vihreää ja värejä, jotka siirtyvät lautaselle, smoothieiksi tai peräti raikkaiksi mehuiksi, koska virkeänä jaksan käyttää myös pöydällä toimettomana vuoroaan odottavaa mehupuristinta.
Väsyneenä sensijaan saatan tuijotella Instagramia ja toivoa, että voiskohan nämä somen pulla- ja torttupäivät pikkuhiljaa jo päättyä, kun tuntuu, että joka puolelta tulvii kuvia Runebergin tortuista, laskiaispullista ja Ystävänpäiväleivoksista, joita kohta seuraa pääsiäiskakkukausi, vappumunkkisesonki, joulutortut, piparkakut jaajaajaa. Siinä sitten väsyneenä antipullaihmisenä kyseenalaistan koko somen järkevyyden kunnes ryhdistäydyn ja mietin, että onko yhtään enemmän järkeä siinä, että itse konttaan polvet märkänä hangessa kuvaamassa puolukanvarpuja ja jaan kuvia niistä ?? No ei ole. Ja ehkä pointti onkin juuri siinä, että kaiken suorittamisen ja järkevyyden keskelle elämässä tarvitaan myös täysin älyvapaata vastapainoa.
Hotelliparka humisi tyhjyyttään.
Helmikuun alussa pyörähdin työmatkalla Kuhmossa, jossa työpaikkani osin sijaitsee. Matka minimiin karsituilla julkisilla yhteyksillä on sinne äärimmäisen hankala ja kesti 11 tuntia suuntaansa, mutta käynti oli ympäripyöreistä päivistään huolimatta tosi piristävä. Oltiin pitkästä aikaa porukalla koolla yhteisten hyvien asioiden ja kehityskohteiden merkeissä.
Myös kohdalle sattunut kolmenkympin pakkanen piristi. Joskin kipusi tällä viikolla vielä kymmenen astetta kovempiin lukemiin, mutta sitä en päässyt kokemaan.
Tänä talvena on tullut pitkästä aikaa myös hiihdettyä. Tai paremminkin hiihdeltyä, koska ei tunnu enää sujuvan niinkuin mielikuvissa, joissa suksi luistaa ja maisema vaihtuu. Mutta sisulla ja ojentajalihaksilla olen mennyt eteenpäin kunnes tulin vieneeni sukset voideltavaksi ammattitaitoiselle ystävälle, joka sanoi, että ei ihme, jos ei oikein kulje. Sukset olivat kuulemma ihan liian löysät meikäläiselle ja tarkoitettu paremminkin maisemien ihasteluun, eikä eteenpäin potkimiseen.
En ole välineurheilija, jolla pitäisi aina olla vehkeet vimpan päälle, mutta jos joku on hirveää, niin se on hiihto huonoilla suksilla, joten menin siitä paikasta paikalliseen Intersportiin ostamaan uudet. Kävi melkoinen munkki, koska kaupassa oli kovan kysynnän jäljiltä tasan kaksi paria jäljellä ja toinen niistä itselleni täsmäsopiva. Eivätkä edes maksaneet paljon. Muuttui homma huomattavasti mielekkäämmäksi.
Käväisin myös Turussa terveysasioilla ja kerkisin siinä sivussa häthätää poiketa ihmisten ilmoilla kaupassa ja kahvilla. Aikaa ei ollut puolta tuntia kauempaa, mutta tuli ihanan virkistynyt ja jotenkin sivistynyt olo jo siitäkin.
Ostin pari Marimekon mukia ja niiden innoittamana raivasin kaapista sekalaisia vanhoja pois ja vein kirppikselle. Ajattelin, että uusin mukeja pikkuhiljaa. On ollut jo kauan mielessä, mutta mieluisia ei oikein ole löytynyt.
Paperikassi päätyi kuvaan, koska siinä on mielestäni hyvä teksti. Allekirjoitan kaiken.
Täytin lisää vuosia ja päätettiin ukkelin kanssa synttärin kunniaksi tehdä päivän reissu Vierumäelle hiihtelemään, koska luvattiin ihanaa aurinkoista pikkupakkasta.
Lähdettiin lauantaina, kun mies pääsi töistä ja palattiin jo sunnuntaina, mutta matkaa on vain parisen tuntia suuntaansa, joten ihan okei sekin vähä omista nurkista poistuminen. Aurinko tosin ei näyttäynyt Vierulla kertaakaan toisin kuin kotona sillä välin. Mutta ei annettu häiritä, vaikka vähän saatoinkin jupista.
Aina ei suju.
Bongasin Hollolan Matkakeitaalta horoskooppimerkkini mukin, joka oli niin kolho, että päätin vaan ottaa kuvan tekstistä, jossa on paljon totta (mm. mietteliäs ja tarkkaavainen ajattelija) ja osin sellaista, jonka toivon olevan totta, mutta tuntisin oloni itserakkaaksi, jos niin menisin julistamaan (humaani älykkö). Sensijaan uppiniskainen en kyllä ole, koska en koe tarvetta olla. Enkä arvaamatonkaan.
Ei liity syntymäpäivääni, vaan stressiin ja väsymykseen, joiden seurauksena aloin yhtäkkiä nähdä peilissä pelkät roikkuvat turvonneet kasvot ja paksuuntuneen syvästi vaakaryppyisen kaulan. Säikähdin erityisesti paksua kaulaa, koska muutos on mielestäni tapahtunut suht lyhyellä ajalla ja ajattelin jo, että kyseessä on vähintään struuma tai jotain paljon pahempaa, jota en tässä mainitse. Mutta onneksi löysin kaikkitietävästä kotilääkärin käsikirjasta Googlesta vallan loogisen selityksen asialle.
Minähän olen siis jo vuosikymmenet tehnyt töitä näytön äärellä pää enempivähempi etukumarassa, joka lienee vuosien varrella kertyneiden ja syventyneiden vaakaryppyjen pääasiallisin syy ("Tech neck"), mutta samalla asento on toki jumittanut kaikenlaisen nestekierron kaulassa ja kasvoissakin. Päätin siis kokeilla, auttaisiko jossain vinkattu kasvojooga, johon löytyi netistä selkeitä ja vähemmän selkeitä ohjevidoita.
Ja auttoihan se! Kaula on ohentunut enemmän takaisin omaksi itsekseen ja kasvotkin kaventuneet takaisin tavallisempaan kuosiinsa, kun olen alkanut tehdä liikkeitä säännöllisesti aamuisin, olin väsynyt tai en.
Rakastan niin sitä, että voin itse omilla tekemisilläni vaikuttamaan itseäni häiritseviin asioihin.
En tietenkään kaikkeen, se on selvää, mutta jos vaan on mahdollisuus yrittää, niin yritän ja teen sinnikkäästi niinkuin viisaammat neuvoo, ja useimmiten se palkitsee. Joskin täytyy heti perään sanoa, että nukkuminen ja työperäisen stressin hallinta on kyllä aikalailla huonoissa kantimissa edelleen.
Kasvojoogasta innostuneena ostin vielä luontaistuotekaupasta guasha-kiven (en linkkaa mihinkään kauppaan, mutta netistä löytyy selitystä, jos kivi on yhtä tuntematon kuin itselleni oli) ja ihanaa kasvoöljyä, joiden avulla teen iltaisin rauhoittavan kasvohieronnan, joka on vähentänyt myös yöllistä kasvojen ja hampaiden kiristelyä.
Omakuva ei kerro koko totuutta, koska on otettu miehen epätarkalla kännykkäkameralla ja sumennettu, mutta se kuvastaa kuitenkin sitä, miltä itsestäni näiden aloittamieni uusien rutiinien jäljiltä tuntuu.
En tiedä välittyykö se kenellekään muulle, mutta olo on jotenkin erityisen lempeän rauhallinen.
Ehkä osin siksi, ettei peilikuva enää niin ahdista, mutta eniten siksi, että jatkuva jännitys kasvoista on poissa.
Kävin myös silmälääkärillä ja onnekseni ongelmasilmän ongelma ei ole pahentunut, vaan säilynyt liki ennallaan. Suunta on kuitenkin vääjäämättä huonompaan, mutta hitaasti. Ja niin loogiselta kuin se nyt tässä hetkessä tuntuukin, kasvojooga on helpottanut myös väsyneitä silmiä.
Sain myös reseptin uusiin laseihin, joita tarvin päätteellä ja lukiessa. Ja koska sain tingittyä ne 50% alennuksella, ostin samantien kahdet, toiset toimistolle ja toiset koti-officeen. Ei tarvi enää kuskailla yksiä ja samoja, jotka usein jäävät sinne, missä itse en ole.
Valitsemani kehykset ovat molemmat ihania ja iloitsin, kun sain lasit jo viikossa luvatun kahden sijasta, mutta voi plaah, mikä pettymys. En nähnyt kummillakaan näytölle asti, vaan kaikki meni ihan sumeaksi. Laitoin siitä viestiä silmälääkärille ja sovittiin, että käyn optikon pakeilla ja katsotaan, voiko lasien voimakkuuksia vähän lieventää niin, että toimivat siinä tarkoituksessa, johon ne tarvitsen. Näin tehtiin ja nyt sitten odottelen taas laseja tulevaksi. Niissä oli jokatapauksessa 100 päivän tyytyväisyystakuu, joten vaihto oli ilmainen, eikä tarvinnut alkaa siitä käymään vääntöä.
Lasipallokin pääsi pitkästä aikaa mukaan, kun kävin kevätauringossa sulavilla hangilla kuvailemassa. Nyt ne tosin ovat jo tulleet takaisin ja viikonloppuna lienee hiihtelyä tiedossa, jos vaan jaksan.
Hiihtolomat alkavat vissiin suurimmalla osalla olla ohi, joten voin lakata kadehtimasta kaikkia pohjoisen aurinkoisilta hangilta ja erämaamökeiltä lähetettyjä lomakuvia. Siihenkin syntiin kun väsyneenä sorruin. Ja sitten taas hyvänä päivänä jaksoin toivottaa kaikille ihanaa lomaa ja olla aidosti iloinen, että jollain sellainen on meneillään.
Puolukka on meikäläisen pulla.
En nyt enempää viimeaikojen tapahtumista muista, mutta tässä nämä päällimmäiset kuulumiset kuitenkin.
Toivottavasti ei kuulostanut pelkältä väsyneen valitukselta, koska ei ollut sellaiseksi tarkoitettu.
Kommentit ja kuulumiset ilahduttavat edelleen kovasti, mutta vastaaminen saattaa kestää tavallista kauemmin. Ja ymmärrän erittäin hyvin, jos mitään ei kuulu, koska en ole kertakaikkiaan jaksanut itsekään käydä jättämässä viestejä, vaikka olen aika ajoin yrittänyt.
Mukavaa maaliskuuta joka tapauksessa! Päivä on pidentynyt jo tuntitolkulla ja vauhti sen kun kiihtyy.
PS.
Jaa niin. Piti vielä antaa oma vahva suositukseni Copper Inside-kuparimaskeille (ei edelleenkään linkkiä, mutta luontaistuotekaupoista ja apteekeista ainakin löytyy). Ei tarvi pestä, eikä heittää pois ennenkuin on rikki (omani on ollut kohta pari kk kauppa- & matkakäytössä ja edelleen ehjä). On tosi miellyttävä käyttää (jos nyt maski voi olla), ei ärsytä ihoa ja suojaa myös käyttäjäänsä. Perustuu kuparin antimikrobisiin ominaisuuksiin. Saa halutessaan kyseenalaistaa, mutta siihen en ota kantaa.
