Pieni haava - iso haitta.
Tuntuu tyhmältä edes mainita moista pikkujuttua, mutta totuus on kuitenkin se, että kohta jo kuusi viikkoa sitten tasan silmien välistä poistetun ihomuutoksen jälkeinen haava on tehnyt lukemisesta ja kirjoittamisesta varsin hankalaa. Ihan vaan siksi, että olen vältellyt lähinäkemisen kannalta välttämättömien silmälasien käyttöä, koska haava on suoraan siinä kohdassa, joka hankautuu lasien keskiosan alla. On siis ollut pakko valita, uhraako näkemisensä vai haavan paranemisen, joten olen tehnyt vuoroin molempia, koska töissä en ilman laseja pärjää, mutta vapaalla kyllä, kun unohdan näytöt ja puhelimen. Ja olkootkin, että on pätevän plastiikkakirurgin jälkeä, keskeneräinen arpi on luvalla sanoen edelleen ruma ja näkyvä, eikä enää ole ihan täyttä luottoa siihen, että siitä muuksi muuttuukaan. On tosin varmasti myös lasien eestaas hilaamisen syytä. Mutta eipä siitä sen enempää. Olen kuitenkin tyytyväinen, että toimenpide tehtiin tavallaan hyvissä ajoin, koska alunperin itse peukalonkynnellä vuosia sitten tökkäämääni ja siitä vaurioituneeseen kohtaan oli auringon avustuksella kehittynyt aktiininen keratoosi (ns. aurinkokeratoosi), joka on varsin yleinen ihosyövän esiaste. Kuulemma ainakin meillä "vanhemmilla" ihmisillä niinkuin lääkäri muisti mainita :). Mutta muutos on nyt poissa ja sitä myöten selvä tapaus. Ja samalla loppui hutilointi aurinkorasvojen suhteen. Sen verran ulkoilmapainotteisia on meikäläisen harrastukset, että tarkkaavaisuus on tarpeen.
3 viikkoa sitten näytti vielä tältä
Vaan mitäpä sitten muuta?
Edellisessä postauksessa tuskailin takki- ja kenkäostosten vaikeutta, ja siihen lähdettiin yhdessä ystäväni Annen kanssa hakemaan ratkaisua Turusta asti. Joskin käynnin varsinainen tarkoitus oli ihan muu (terveyteen liittyviä juttuja nekin), mutta siinä sivussa koluttiin muutama potentiaalinen takki- ja kenkäosasto tavallisin tuloksin. Eli ei löytynyt takkia, eikä kyllä niitä tämän kelin kenkiäkään, mutta sen sijaan jo kauan, mutta ainoastaan kaukaa ihailemani nuden väriset korkkarit.. Ei ihan sitä, mitä olin vailla, mutta koska oli tukihenkilö mukana, uskaltauduin kokeilemaan korkoja, kun tiesin, että Anne nostaa pystyyn, jos tottumattomana luiskahdan parketille pitkälleen. Eikähän niitä korkoja oikeasti edes ole niin paljon, että tosinainen varmaan voi edes korkkareista puhua, mutta meikäläiselle jokainen sentti on poikkeama tavallisesta. Ja voi että mutta tunsin oloni ihan voittajaksi, kun pysyin ihan hyvin pystyssä ja olo oli kuin supermallilla. (No okei, pientä liioittelun makua).
Annen kanssa huikopalalalla Hansakorttelissa, että jaksetaan shoppailla.
Ilman Annea en varmasti olisi kenkiä kotiuttanut, mutta kannustuksestaan lähtivät mukaan, ja kotona jatkoin kävelyharjoituksia aina tilaisuuden tullen, että ehtii jalat tottua ennen tosikoitosta eli seuraavana lauantaina tiedossa ollutta kotiseuran (golf ) 30-vuotisjuhlailtaa.
Ukkeli oli selvästi ennennäkemättömistä koroista innoissaan, mutta veikkaan, että niihin yhdistämissäni housuissa (pehvasta roikkuvat kotiverkkarit) oli mielestään toivomisen varaa. Ja siihen ääneenlausumattomaan toiveeseen löytyikin yllättäen ratkaisu paikallisesta vaateliikkeestä, johon uskaltauduin ensimmäistä kertaa sisään, kun näin näyteikkunalla kokolailla täsmälleen sellaisen semisti siistin villakangastakin, jota olin jo vuosia metsästänyt. En vaan ollut kyseistä muotiliikettä pitänyt potentiaalisena ostopaikkana, koska kuvittelin, että on ennemminkin hienompien ja varakkaampien rouvien alaa alaa. Mutta metsään meni ennakkoasenteet, ja sainkin osakseni juuri sitä ystävällistä ja asiantuntevaa päällekäymätöntä palvelua, jota sitäkin edellisessä postauksessani kaipailin.
Paljonkin näitä asukuvia otellut.. Tässä siis pala takkia ja kaverikseen ostamani huivi.
Kumpaakaan en ole voinut vielä kertaakaan käyttää, koska koko ajan on ollut liian märkää ja/tai lämmintä.
Samaisella ensivisiitillä löysin myös aivan ihanan mekon, jollainen on niinikään jo pitkään keikkunut hankintalistalla. Sillä ajatuksella, että kun sopiva luottomekko kerran löytyy, ei tarvi enää ikinä tuskailla sitä, ettei ole juhlan tullen mitään päällepantavaa. Nyt on. Ja vieläpä varsin kohtuuhintaan sain sekä takin että mekon, joten pielessä oli niiltä osin hintamielikuvakin.
Tässä lisää näitä laadukkaita eteiskuvia. Päättömässä näkyy mekon mallit ja uudet kengät, päällisessä paremmin mekon pitsimäinen kangas, jossa on sinisen eri sävyjä. Yllättävä valinta, mutta tykkään tosi paljon.
Juhlista ei tarttunut kameraan julkaisukelpoista kuvamateriaalia, mutta seuraavan päivän perinteinen aikaansaamattomuus ja väsy kylläkin. Jalat kuitenkin kaiken korkkareilla taiteilun jäljiltä ihme kyllä ihan priimakunnossa. Ei mennyt harjoittelu hukkaan.
Kotikenttä meni päätösjuhlan myötä kiinni, ja tarkoitus oli laittaa pillit pussiin tältä syksyltä, mutta päädyin kuitenkin viime viikonloppuna vielä yhden kisan tutulle vieraskentälle perinteisen "poika"porukan houkuttelemana pelaamaan. Kannatti lähteä, vaikka vähän aamun pimeinä tunteina mietityttikin, kuinka järkevää on laittaa kello marraskuisena sunnuntai-aamuna vapaaehtoisesti soimaan tuntia aiemmin kuin työpäivinä. Ulkoilukeli oli kuitenkin vallan mainio, samoin kuin tuttu ja turvallinen peliseura, jonka kanssa peli kulki jälleen niin kivasti, että oltiin 140 hengen kisassa kärkisijoilla ja saatiin palkinnoksi joulukinkut mieheen. Ukkeli vähän (paljon) paluumatkalla veti mykkäkoulua, kun omalla porukallaan ei ollut oikein sujunut, vaikka oli taktiikat hiottu vimpan päälle (en uskaltanut sanoa, että siinäpä se vika olikin, koska väkisin puristamalla ei tule tulosta sen enempää pelissä kuin blogitekstin kirjoittamisessakaan).
Kerrospukeutuminen oli jälleen kunniassa (meinaa näköjään pelihousut luistaa jalasta, koska näytän niitä vasemmalla kädellä nostelevan). Aamulla tarvittiin toppatakkia, jonka sittemmin äidillisesti kielloista huolimatta kiedoin pelikaverin kaulaan, kun oli lähtenyt niin avonaisella asusteella liikkeelle, että ihan pahaa teki.
Ei halunnut kuvaan, koska ilmeisesti pinkki ei kuulunut suosikkeihinsa.
NYT sitten on tarkoitus laittaa mailat talvisäilöön, vaikka kelejä piisaisikin. Alkaa olla valo sen verran kortilla. Josta tulikin mieleen, että on alkanut kesäaika vastaan talviaika-väittely tympiä ihan tosissaan. Etenkin kun mitään talviaikaa ei edes ole olemassa, vaan ainoastaan alkuperäinen normiaika ja keksitty kesäaika, joista jälkimmäisen kannattajia tuntuu olevan enemmistö. Itselleni kesäaikaan siirtyminen ja siihen tottuminen on aina ollut vaikeaa, ja olkoonkin, että sen päättyessä pimeä tulee yhtäkkiä tuntia aiemmin, olen aina helpottunut, kun palataan normaaliin. Sopii omaan luontaiseen unirytmiini niin paljon paremmin, mutta ei silti ole tarvetta sitä joka keskustelupalstalla tai yleisönosastolla toitottaa, koska sillä ei valmista tule. Pääasia, että älytön viisareiden kääntely jonain päivänä vihdoin loppuu. Ja kohta on jokatapauksessa pimeää mennen tullen, joten parempi, kun ei keskity ajattelemaan koko asiaa, kun ei sille kuitenkaan mitään mahda.
Silmälaseja vältellessä on tullut viihdyttyä metsälenkeillä tavallistakin enemmän. Ja samalla keräiltyä aineksia sammalpalloihin ja kransseihin, mutta aloittamista vaille valmista on edelleen kaikki. Paitsi että yhdet pallot kyllä tein aika kauan sitten, mutta kuivassa kelissä kuivuivat terassin pöydälle.
Kranssipohjia on odottamassa useampia, mutta varvut sun muut materiaalit päätyneet muka väliaikaisesti maljakoihin ja jääneet askartelu-ajan puutteessa sinne. Näyttää kuitenkin siltä, että tässä piakkoin järjestyy aikaa näille tuikitärkeille projekteille, kun töissä on niin hiljaista (mikä on tietysti huono asia), että olen ehdottanut pitäväni päivän-pari palkatonta vapaata viikossa. Työnantajalle rahallinen ja itselleni henkinen hyöty, joka ei taloutta vielä kaada, koska kyseessä on (toivottavasti) vaan tilapäinen järjestely.
Jokivarsi näytti iltahämärissä kauniilta, kun käppäilin näissä Finlaysonin vanhoissa kehräämörakennuksissa sijaitsevalle keramiikkakurssille, joka on edelleen yksi viikon kohokohtia.
Viime kerralla tuli ensimmäinen satsi pilottikulhoja uunista ulos ja niistä tuli kyllä aika kivoja. Ei vaan nyt ole tähän hätään kuvaa, mutta ehkä sitten joskus erikseen, kun saan vähän enemmän valmista aikaan.
Pomppii nyt vähän nämä päivät, mutta perjantaina päästiin pitkästä aikaa pikaisesti halaamaan kaukana asuvaa kiekkopoikaa, jonka joukkueella oli peli lähietäisyydellä Turussa. Muuten täytyy pelit katsoa kotisohvalta käsin. Hermoilen aina ihan älyttömästi, mutta hermoilisin joka tapauksessa, vaikken katsoisikaan. Ja kiva se on nähdä poikaa edes telkkarin ruudulta, kun muuten on tapaamiset talven mittaan niin kortilla.
Jäätiin ukkelin kanssa pelin jälkeen Turkuun yöksi, kun lauantaina oli pyhä ja ukkelillakin poikkeuksellisesti vapaata.
Saatiin huone halvalla Kylpylähotelli Caribiasta, joka oli kyllä luvalla sanoen aika kulahtanut paikka, kun vertaan niihin aikoihin ja muistikuviin, kun hotelli 90-luvun lopulla avattiin ja Kapteeni Koukku kierteli aamiaispöydissä viihdyttämässä lapsia
(no en kyllä enää tällä reissulla olisi halunnut Koukkua pöytiin pyörimään, koska oli riittävästi tungosta ja sekavaa muutenkin)
Oltiin hotellilla vasta ysin jälkeen illalla ja kuultiin, että kylpylässä on perjantai-iltaisin tähän aikaan vuodesta lapsivapaa "kuutamouinti" iltayhdeksästä puoleen yöhön asti.
Ajateltiin, että voishan sitä pyörähtää saunan lauteilla lämmittelemässä, vaikkei hämyinen allasosasto houkuttanutkaan.
Palailtiin huoneeseen omia aikojamme ja hississä mietin, että onkohan olemassa muuta maailmankolkkaa, jossa voi ihan luontevasti päätyä ventovieraan miehen kanssa samaan hissiin pelkät kylpytakit päällä. Tai no. Tuo "luontevasti" ei kyllä kaikkiin taatusti päde, mutta kanssani pari kerroksen väliä matkustanut mies oli niin kiltin ja harmittoman näköinen, ettei tullut mieleen miettiä, mitä on tai ei ole päällä. Enkä kyllä ikinä liikuskele hotellin käytävillä kylpytakissa päiväsaikaan tai silloin, kun on enemmän ihmisiä liikenteessä. Nyt oli korkeintaan kourallinen kuutamokeikkalaisia.
Tulipahan nyt taas kirjoitettua pitkästi ihan pitkästä kirjoittamisen ilosta. Seuraavalla kerralla toivottavasti jotain oikeaa asiaakin. Tai edes kunnolllisia kuvia. Paitsi että taitaa olla itseltäni liikaa luvattu.
Kuulumisiin ja kivaa loppuviikkoa ja viikonloppua heti siihen perään <3
