KOLMEN KUVAN HAASTE, T NIIN KUIN TAMMIKUU

 

Kristiina oli kehitellyt kivan kolmen kuvan kuukausihaasteen.

Ideana on julkaista kolme kuvaa,  joiden aiheet alkavat samalla kirjaimella kuin kuluva kuukausi eli T:llä lähdetään liikenteeseen.

Tässähän toki kävi niin, että tammikuun ekana päivänä mielessä oli sen tuhannen t-kirjaimella alkavaa asiaa, mutta kummasti sitä pää tyhjenee, kun ei mitään asian eteen tee ennenkuin kuukausi vetelee viimeisiään. Siinä vaiheessa ei pahemmin loppiaisena leivotut tähtitortut enää kiinnostele, vaikka niistä omasta mielestäni hienon kuvan otinkin.

        TERÄT

Olen täällä aiemmin kertonutkin, että aloitin syksyllä vähän sattumalta uuden harrastuksen eli kalligrafian, joka alkuun tuntui vähän siltä, että onkohan tämä kivaa ollenkaan vaiko kenties liian koulumaista, mutta nyt ollaan päästy siihen pisteeseen, että keskiviikkoiltojen tunnista on tullyt yksi viikon kohokohdista. Tekemisessä on sopivasti sääntöjä, mutta myös luomisen vapautta.

Taustalla näkyy tuorein työni, jonka tehtävänantona oli "piirtää" mikä tahansa kuvitteellinen näkymä lintuperspektiivistä katsottuna pelkkiä kirjaimia käyttäen. Välineinä nuo erilaiset terät, yksi väri ja antikvatyylin kirjaimet, joilla sai kirjoittaa mitä tahansa puutaheinää. Ei meinannut alkuun tulla mitään mieleen, mutta opettaja oli oikeassa siinä, että kunhan vaan aloittaa jostain, homman jatko hahmottuu siinä tekiessä. 

Omastani tuli tuollainen kuvitteellinen pihasuunnitelma ja olin siihen loppupeleissä tyytyväinen, vaikka harmittikin, kun osa väristä levisi kämmensyrjän alla.

TOPPATAKIT

Vasemmassa reunassa oleva ohut untuvatakki on ainut uusi takkini eli vasta jotain kolmisen vuotta vanha. Sillä on mittaa nilkkoihin asti ja käytän sitä enimmäkseen pitkän hameen kanssa silloin harvoin kun on hame päällä muutenkin kuin kesäisin.

Tummansininen on ikivanha puolipitkä yleistakki ja tuntuu, että se on päälläni kesät-talvet. Turkoosi tosin taitaa olla vielä vanhempi, siitä on jo vähätkin toppaukset haihtuneet johonkin ja kävi kertaalleen jo pieneksikin, mutta on taas sopiva, joten käytän sitä "lämpimillä" keleillä. 

Vaaleanharmaa on myös vanha parinkympin aletankolöytö paikallisesta Intersportista. Väri on harvinaisen tylsä, mutta takki on lämpimin kaikista. 

Hailakan vaaleanpunaisesta on vetskari rikki, enkä aio korjata. Kelpaa ihan hyvin lumitöihin. 

Reunimmainen sata vuotta sitten Budgetsportista ostamani ohut pinkki takki kävi sekin kertaalleen pieneksi, mutta mahtuu taas ja on suosikkini. Ohut, mutta tosi lämmin ja käytin sitä kovilla pakkasilla myös toisen toppatakin alla. Toimi hyvin.

Oikeasti olen toivonut jo aika pitkään, että joku noista (paitsi hametakki tai pinkki) hajoaisi sen verran pahasti, ettei enää tarvisi käyttää, mutta olen ennenkin todennut, että mitä edullisempi ostos, sitä kauemmin se tuntuu kestävän ehjänä. Pätee myös sukkahousuihin.

TURKOOSI

Törmäsin näihin värjättyihin harsokukkiin Prismassa ja mietin, että jos luonto olisi värittänyt kukat tuon värisiksi, tykkäisin niistä, mutta värjätyistä kukista en piittaa. Pelastivat kuitenkin täyttämällä kolmannen kuvan kokoisen aukon tässä haasteessa. 

Kiitos Kristiina tästä kivasta "välipalasta". Parisen viikkoa sitten ihan muista aiheista aloittamani teksti jäi kesken, kun elämä heitti taas vähän uusia kapuloita (tai paremminkin jäitä) rattaisiin ja sain riesakseni myös muutama vuosi sitten ekaa kertaa kokemani kammottavan asentohuimauksen. Tällä kertaa pääsin siitä kuitenkin siedettävällä tahdilla eroon ja kaikki on taas hyvin (kunnes toisin määrätään). 

Töissä teen muuttoa ja setvittävää riittää, mutta olen siitäkin hyvillä mielin. Saan miettiä, mitä otan  mukaani, kun tila kutistuu kolmannekseen nykyisestä. Teettää vähän päänvaivaa, mutta tykkään sen sortin suunnittelusta. 

Hienoa helmikuun alkua! 

VUODENVAIHTEEN PIENIÄ POHDINTOJA

1.1.2024 kirjoitin näin: 

"Älä välitä, ala valita"

Näin jossain tuon tekstin, joka tarttui jostain syystä alitajuntaan kaikkien siellä jo ennestään olleiden hajatelmien ja sieltä täältä mukaan tarttuneiden lauseiden sekaan. 

Vuodenvaihteen pitkän viikonlopun rauhassa on ollut aikaa pohdiskella kaikenlaista ja aloin miettiä sisältyykö tuohon tekstiin joku syvempi ajatus vai onko lauseen tarkoitus vaan olla osoitus siitä, kuinka sanojen merkitys muuttuu, kun  ä-kirjaimesta otetaan pisteet pois. 

Oli niin tai näin, omassa päässäni käänsin sanat välimallin muotoon "Älä valita, ala valita". 

Sopii hyvin siihen kirjoittamattomaan sääntöön, jota muutenkin pyrin noudattamaan.

Ei varmaan sellaista ihmistä olekaan, joka ei joskus jostain valita, eikä siinä mitään, mutta heti jos valitusvaihde tuntuu jäävän päälle, kysyn itseltäni (ja joskus mahdollisilta muiltakin valittajilta, jos ovat riittävän läheisiä), onko valituksen kohteena oleva asia sellainen, jolle voi itse tehdä jotain. Jos on, niin sitten vaan tekee, eikä valita. Ja jos taas ei, on turhaa käyttää asian vatvomiseen aikaa, jolle on paljon parempaakin käyttöä kuin mielen kuormittaminen negatiivisella energialla. 

Lause sopii kuitenkin myös toiseen vuodenvaihteeseen ajoittuneeseen pohdintaani. 

Mietiskelin nimittäin, onko tälle vuodelle mielessä jotain mitä ehkä haluaisin elämääni lisää tai vähemmän tai mihin haluaisin kenties kiinnittää erityistä huomiota.

Mieleeni nousi asia, jota olen itseasiassa miettinyt jo jonkun aikaa ja osittain noudattanutkin valitsemalla entistä huolellisemmin millaisten asioiden tai somesisällön parissa haluan tai olen valmis vapaaehtoista aikaani viettämään. Tosin someen käyttämäni aika on varsin minimaalinen, mutta ehkä juuri siksi haluankin entistä tarkemmalla seulalla karsia kaiken sen, mikä ei tunnu hyvältä. 

Luonto järjesti vuoden 2023 viimeisen päivän kunniaksi paitsi kauan kaivattua valoa, myös muuta kaunista katseltavaa, 

joka innosti kaivamaan kameran esiin ja palelluttamaan sormet pahemman kerran.

Terassin lasit aamupäivän valossa.

Tämä tuttu ja turvallinen (varmaan kaikkein useimmin käyttämäni sanakaksikko), itselleni sopivan kokoinen pieni blogipiiri on ja tulee aina olemaan ykkönen. 

Täällä voin kaikessa rauhassa lukea, kirjoittaa ja jäsennellä ajatuksiani. Ja tuttuun lukuluettelooni ilmestyy tekstejä siinä järjestyksessä kuin niitä kirjoitetaan ilman mitään pakkaa sekoittavia algoritmeja, jotka haluavat puolestani päättää mitä luen ja mitä en. 

Vaikka kirjoitan harvoin ja toisinaan ehdin huonosti lukemaankin, tämä on itselleni tärkeä henkireikä. Kiitos siitä teille kaikille, joiden kanssa saan täällä ajatuksia vaihtaa. Hyvässä hengessä ja toinen toistamme kunnioittaen, siltä ainakin itsestäni tuntuu. 

Sensijaan turhaakin turhemmaksi kokemani Facebook-tilin yritin poistaaa kokonaan, mutta ilmeisen huonolla menestyksellä. Tuntuu sitkeästi pomppaavan takaisin, vaikka muuta toivon. Vähän häiritsee, kun näen että sinne on tullut tutuilta kaveripyyntöjä, mutta en niihin nyt vastaa, koska en siellä käy sen enempää lukemassa kuin postailemassa itse mitään. 

Instagramiin puolestaan päädyin alunperin seuratakseni kauniita luontokuvia, mutta sen jälkeen kun algoritmit ottivat homman haltuun, enkä enää saa tai osaa itse säätää sitä, mitä sisältöä minulle näytetään, on koko IG:sta mennyt vähän (paljon) maku. Ja huomaan, että muutenkin tulen aina vaan kriittisemmäksi sen suhteen millaisen sisällön parissa viihdyn ja mitä taas tarkoituksella välttelen. Jälkimmäisiin kuuluu mm. jo aiemmin mainitsemani jatkuva valittaminen milloin mistäkin. En vaan enää oikein jaksa elämäntapavalittajia, joilla tuntuu aina olevan joku huonosti. Ja nimenomaan aina jonkun muun,  ei koskaan omasta syystä.  

Jatkoksi voisin luetella muutamia muitakin aiheita, jotka nykyään oman mielenrauhani vuoksi jätän tarkoituksella väliin, mutta keskityn mieluummin pysymään positiivisella puolella.

  

Varsinaisille uudenvuodenlupauksille en kokenut olevan tarvetta. Tai ainakaan en näe mitään mieltä sellaisissa lupauksissa, joiden aihe pitäisi väenväkisin keksiä. Eri asia, jos mielenpäällä olisi ollut valmiina jotain, mutta nyt ei ollut.

Varmaan kaikkein yleisimpien lupausten kohteisiin kuuluvaan liikunnan lisäämiseen ei itselläni ole tarvetta, eikä oikein mahdollisuuttakaan. Sitä ei päiviin järkevästi enää enempää mahdu, kun välissä pitää ehtiä palautuakin. Eikä herkkujakaan riitä karsittavaksi, joten nämä pari suosituinta lupausta menevät omalla kohdallani ohi.

Mennyt vuosi toi yllättäen tullessaan myös sen verran paljon tuttujen ja turvallisten rutiinien muutoksia ja uuden oppimista, etten myöskään tietoisesti haikaile minkään uuden uuden perään. Muutoksia näyttää osuvan tällekin vuodelle ihan pyytämättä, joten riittää, että teen parhaani tottuakseni niihinkin.

 

Hyytävän kylmässä, mutta kauniissa metsässä umpihankea pitkin uudenvuoden aattona rämpiessäni ja aina välillä kuvaamaan pysähdellessäni tuli mieleen yksi suosikkirjoihini kuuluvan Ichigo Ichien (Hetkessä elämisen taito japanilaisittain) lause "Ihminen ei tartu hetkeen, vaan hetki tarttuu ihmiseen". Siltä tuolla metsän valossa tuntui.

Pitäisi ehkä hankkia pitkästä aikaa joku kaunis muistikirja, johon voisin kirjata yhteen paikkaan ylös näitä lauseita tai muita juttuja, jotka eteen sattuessaan tekevät tavalla tai toisella vaikutuksen. Niin että muistaisin, kuka sanojen takana on ja pystyisin antamaan kunnian sille, jolle se kuuluu.

Joskus toivoisin voivani katsoa kuvia ihan vaan kuvina ilman mielikuvituksen puuttumista peliin.

 Mutta en voi välttää näkemästä tuossa yläkuvassa luppakorvaista koiraa pelkän lumisen puun sijasta. 

Tilannepäivitys 13.1.2024

Teksti jäi kesken, kun palasin töihin ja illat meni liikuntaharrastusten parissa.

Loppiasviikonloppuna oli tarkoitus jatkaa, mutta kävi niin, että pakkaskelien kauneus katosi katsojan silmästä ja muutenkin huumori loppui, kun kotona jäätyi osa putkista. Niitä sitten kaksin miehen kanssa koitettiin kotikonstein varovasti sulatella, koska jokaisella kynnelle kykenevällä putkimiehellä oli kädet täynnä vastaavia töitä toisaalla. 

Pari vuorokautta kesti ennen kuin saatiin muutama toiveikas tippa jääkylmää vettä hanasta ulos. Lämpimästä ei tietoakaan, mutta ilmeisesti toimenpiteet raksalämmittimen, imurin ja föönin avulla kuitenkin auttoivat niin, että kelin lauhtuminen ei halkaissut putkia niinkuin pelkäsin, vaan neljännen päivän aamuna hanasta alkoi yhtäkkiä tulla lämmintä vettä ihan normaalilla paineella. Voi sitä ilon päivää! Ehti jo mennä pahemman kerran tunteisiin koko homma, vaikkei ollut ensimmäinen kerta. 

Töissä olen niin tiiviisti keskittynyt kotisivujen päivitykseen ja erinäisten tekstien tuottoon, että kotona ei ole riittänyt rahkeita lukemiseen eikä kirjoittamiseen, mutta nyt oli hyvä hetki.

Olen tässä sivussa harrastanut myös proteiinipohdintaa ja koittanut päästä edelleen ajoittain kiusaavien kovien ja inhottavan pitkäkestoisten vatsakipujen aiheuttajien jäljille. Luulen, että noilla kahdella edellämainitulla on yhteys, mutta palaan aiheeseen kunhan teen vähän lisää havaintoja. 

***

(Loppulauseen kirjoittaminen on itselleni aina vähän vaikeaa, koska koen sen jotenkin teennäiseksi, joten lopetan tämän tekstin nyt näin töksähtämällä tähän. Hyvää alkanutta vuotta tottakai kuitenkin!)