Sivut

torstai 22. syyskuuta 2022

MIHIN KAIKKEEN AIKA RIITTÄÄ ?

Vastausta tulee toisinaan pohdittua jo koko loppuelämän kannalta, mutta koska minä sen enempää kuin kukaan muukaan en (onneksi) voi etukäteen tietää, paljonko vuosia, kuukausia, viikkoja tai päiviä on tarkkaan ottaen jäljellä, on parempi pysytellä ihan vaan tämänhetkisessä elämässä. Pysyy pää paremmin kasassa.

Ajankulku tuskin on nopeutunut, vaikka aika usein siltä tuntuukin, koska nykyään en läheskään aina saa sovitettua päiviini kaikkea sitä mitä haluaisin. Lienenkö siis itse muuttunut hitaammaksi vai onko kaikkea mieluisaa tekemistä vaan niin paljon, että osa jää pakosti jonkun muun jalkoihin? Luulisin, että vastaus molempiin on kyllä.

Tällä hetkellä on vaikea löytää järkevää aikaa esimerkiksi tähän blogikirjoitteluun, vaikka päässä on paljon aiheita ja rullissa kuvia, joita olisi kiva tänne talletella. 



 

Hoksatakseni mihin aika hukkuu, otin pari ihan tavallista päivääni tarkasteluun.

Kelloni soi aamulla 7.28 (jää parin minuutin loikomisvara), mutta koska olen viime aikoina nukkunut poikkeuksellisen hyvin (kopkop), saatan herätä virkeänä jo ennen kuutta. Sinnittelen silti ainakin seiskaan asti sängyssä. Kuuntelen vaikka äänikirjaa tai jotain rauhallista "meditaatiomusiikkia", eikä haittaa vaikka nukahtaisin uudelleen, koska kello kuitenkin herättää.

Aamutoimiin venyttelyineen ja "kaunistautumisineen" (joka tarkoittaa lähinnä kasvojen pesua niin kylmällä vedellä kuin hanasta lähtee, muutamaa tavaksi tullutta kasvojoogarutiinia, voiteiden levitystä ja parin paplarin kiertämistä hyvinkin aamupalan aikana kuivuvaan hentoon tukkaani) ei kovin montaa minuuttia mene, mutta rauhalliselle aamupalalle ja lehden lukemiselle haluan varata reilusti aikaa, koska inhoan aamukiirettä.  




Selailen usein aamuisin hetken myös tuttujen tuoreimpia Instagram-päivityksiä, mutta viime aikoina ne on syrjäyttänyt ihan hitsin mielenkiintoinen kirja, jonka lukemista en malttaisi lopettaa. 
Aihe oli itselleni alunperin ajankohtainen mystisesti koholla olleiden (ovat sitä osin edelleen) maksa-arvojeni vuoksi, mutta kirjassa on todella paljon saarnaamatta kirjoitettua helppotajuista asiaa, joka ainakin itselleni on antanut ihan älyttömän paljon uutta ajattelemisen aihetta ja tietoa. Jos nyt ylipäätään olen koko maksaa ikinä aiemmin miettinyt, niin korkeintaan olen ajatellut, että no maksa nyt on vaan maksa, joka hoitaa hommiaan maailman tappiin. Paitsi jos ihminen sattuu pilaamaan sen juomalla niin paljon, että se jossain vaiheessa pettää ja se on sitten soromnoo. Mielikuva pitää toki edelleen osin paikkansa, mutta ymmärrykseni siitä, kuinka suuri merkitys maksan hyvin- tai pahoinvoinnilla on mitä moninaisimpiin fyysisiin ja jopa psyykkisiin oireisiin, suhtaudun kyseiseen ihmiselämän kannalta välttämättömään ja tärkeään elimeen ihan toisenlaisella kunnioituksella. Mutta älkää peljätkö, en aio alkaa paasaamaan aiheesta, vaan annan ainoastaan erittäin lämpimän suositukseni kirjalle. Omani sain kirjastosta ilahduttavan lyhyellä jonotusajalla.



Työt aloitan yleensä ysiltä, joten ehdin aamulla hyvin kävellä vähintään vartin happilenkin kuvassa takapihamme taustalla häämöttävässä metsikössä. 
Ellen sitten satu menemään pyörällä töihin niinkuin usein teen, jos menen varsinaiselle toimistolle. 


Ostin tuon tiimalasin kauan sitten lähinnä koristeeksi, mutta kääntelen sitä kotitoimistolla, että muistan nousta edes tunnin välein jaloittelemaan. On kyllä ihme kapistus, kun hiekka valuu aina ihan täsmälleen tasan tunnin (olen kellottanut sen useampaan otteeseen, koska en meinaa uskoa).


Työpöydän äärestä pyrin poistumaan neljän aikoihin, jos mahdollista. Sen jälkeen syön päivän toisen ruuan ja huilaan hetken. En nuku, mutta makoilen edes muutaman minuutin paikallani joko ihan vaan hiljaisuudessa tai jälleen sitä rauhallista musiikkia kuunnelleen. On jotenkin tärkeä siirtymä, mutta kauaa en pysty olemaan paikallani, koska on pakko päästä ulos. Olen raitisilmariippuvainen ihminen ja ulkoilu on prioriteettilistani kärjessä jokaikisenä päivänä, vuodenajasta ja keleistä riippumatta.




Pari pikaruokaa á la Annukka. Valmistusaika alle 10 minuuttia. 
Yllä loimulohta (valmis pala), pannulla käänneltyä fenkolia ja pinaattipastaa. Alla broileria, parsakaalia, ja samaista pinaattipastaa, jonka päälle lorautin vähän oliiviöljyä ja murustelin fetaa. Muuten on aika kuivakkaa.




Nyt kun kotigolfkenttä on vielä lokakuun loppuun asti auki ja kausimaksu sinne asti maksettuna, tulee aika usein lähdettyä lenkin sijasta puolikkaalle pelikierrokselle, johon matkoineen menee kolmisen tuntia. 



Syksyllä pelikelit on usein parhaimmillaan. Kuulasta, raikasta ja etenkin iltaisin usein myös ihmeellisen tyyntä. Toki sadettakin on saatu tämän tästä, mutta sitä varten on varusteet ja aikansa kun sateessa talsii, sitä ei enää oikein edes huomaa.




Sateen jälkeinen hetki ennen seuraavaa sadetta. 
Kuvassa näillä iltakierroksilla useimmiten seurana oleva mies (oma).

Kentältä palatassa kello on useimmiten jotakuinkin kahdeksan ja suihkun jälkeen tulee jo värkkäiltyä iltapalaa, jota syön samalla, kun katson puoli ysin uutiset, joista ukkelin kanssa naureskellaan tulleen liki päivän päätapahtuma. Muita uutisia en katso.

Sen jälkeen ei kovin kummoisia puuhia tule enää aloiteltua, koska jää kesken kuitenkin. Lueskelen ehkä (maksa)kirjaa tai lukuisia lukemattomia lehtiäni tai katselen jotain harmitonta sarjaa suunnilleen kymppiin asti, jolloin siirrynkin jo sänkyyn kuuntelemaan äänikirjaa. Tällä hetkellä on meneillään ruotsalaisten naiskirjailijoiden dekkarit, joihin olen tykästynyt. 

Laitan kirjan sammumaan yleensä puolen tunnin uniajastimella ja silti käy aina niin, että nukahdan ennen sitä ja havahdun parin tunnin päästä siihen, että kuulokkeet painaa korvia, enkä ole yhtään kärryillä kirjan tapahtumista. 

Siinäpä ne työpäivän jälkeiset tunnit sitten kuluikin. Salilla en ole jälkeen kesäloman käynyt, mutta meneillään on kuukauden mittainen treeniohjelma, jonka vaihtelevat jumpat, venyttelyt tai lihaskuntotreenit  pystyn sovittamaan aamuun, työpäivän (ruokatauon) lomaan tai sen jälkeen. 


Valitettavasti ei ole näin kivaa jumppacorneria kotona, vaan kuva on salin nurkasta. 


Ruokakaupassa käyn joko töistä tai kentältä palatessa kotimatkalla. Erikseen en lähde, jos ei ole ihan pakko. Kertoo siitä, kuinka paljon tykkään kauppareissuista. Suunnilleen yhtä paljon kuin ruuanlaitosta.

Vaihtoehtoinen ilta töiden jälkeen kuluu useimmiten jommallakummalla puolentoista tunnin mittaisista vakiolenkkireiteistäni.

Olen myös alkanut yhdistämään ulkoiluun reittien varrelle ripoteltuja kuntoiluvälineitä. Yksin harvemmin jään niihin tempomaan, mutta jos sattuu olemaan mies matkassa, on kivempi. Erityisesti  viime viikonlopun "kahvakuulalöytö" ilahdutti. Niiden pariin palaan varmasti. (Suttuiset kuvat on kaapattu miehen ottamalta videolta, mutta ajatus on tärkein).






Näinä iltoina jäisi aikaa kirjoitella, mutta olen todennut, että jos kirjoitan illalla, teksti jää herkästi pyörimään päähän ja saatan sängyssä miettiä jotain jonninjoutavaa yksittäistä lausetta, jota tekee mieli nousta korjaamaan. Parempi siis turvata yöunet tekemällä jotain muuta, joka viime aikoina on ollut lähinnä olohuonerempan jälkeistä siivoilua ja kaappien sisällön karsimista, joka hyydyttää, jos sitä tekee liikaa kerralla. Olen kuitenkin jo nyt tosi tyytyväinen  karsimisiini ja ennnenkaikkea olkkarin kauniiseen sormipaneliseinään, jota sohvalla istuessani ihailen. Vielä kun saan verhot, maton ja muut puuttuvat palaset paikalleen, toivon että saisin jonkun kivan kuvan tännekin aikaiseksi. Ennenkuin valon puute asettaa liikaa haasteita.

Viikonloputkin tulee pyhitettyä enimmäkseen ulkoilmaelämälle, enkä yleensä avaa silloin konetta ollenkaan. Johtuen pitkälti siitä, että kökin koneella töissä kaiket päivät, mutta myös siitä, että vielä riittää ulkona mielekästä tekemistä ja kauniita puitteita. Jahka syksy tästä etenee kohti loskakelejä, tilanne todennäköisesti muuttuu.




Houkuttelin miehen sunnuntaina mukaan Torronsuolle, jossa en ole käynyt jälkeen alkukesän, enkä uskaltanut yksin lähteä, koska jäi kammo parin edellisen syyskuisen käynnin kyykohtaamisista. Hrrrr. Nyt oli sen verran kylmä aamu, että laskeskelin mahdollisten eteentulevien käärmeiden olevan sen verran kankeita, että ehdin poistua paikalta. Ei onneksi tarvinnut.
 




En ole koskaan aiemmin uskaltautunut kiipeämään suon näkötorniin, vaikka se on vaan vajaat parikymmentä metriä korkea. Kuvassa on viimeinen pätkä, jonka alaosaan asti olin ukkelin kannustamana kaiteisiin takertuen hiippaillut ja johon meinasin jäädä.




Uskaltauduin kuitenkin ylös, vaikka korkeanpaikankammoisen jaloista vähän suonta vetikin.

Maisema ei ollut ehkä niin hieno kuin olin uumoillut, koska etualan puut peittivät karun kauniin suo-osuuden, mutta kannatti silti kiivetä. Ja haaveena on nähdä sama maisema joskus joko aikasin aamu-usvan tai vaihtoehtoisesti auringonlaskun aikaan. 




Saatiin myös kodin sokkeliremontti ja erinäiset ulkomaalailut parina viikonloppuna päätökseen hyvän sään aikana. 


Kuva on otettu helteisenä elokuun viimeisenä sunnuntaina. Mies olisi halunnut mennä pelaamaan ja aikansa mutisi, kun pyysin mukaan maalaamaan, mutta lopulta suti selkä märkänä menemään, eikä olisi halunnut lopettaa, vaikka kaikki oleellinen tuli tehtyä. Jouduin lopulta toppuuttelemaan, ettei innostu laajentamaan urakkaa liikaa. 

Vielä kun saisin aikaiseksi rehata kaikki talon vierustoilta siirtämäni suuret kivet takaisin paikoilleen ja ehkä istutettua hivenen jo väsähtäneen valtavaksi kasvaneen ovenpielen petunian tilalle jotain vähän syksyisempää kaunista, olisin kovin tyytyväinen. Joskin olen jo nyt, koska rapistuneen näköinen sokkeli sai koko talon näyttämään huonokuntoiselta, vaikkei sitä ole. 


Ennen-jälkeen.

Mies lohkaisi pari talvea sitten talon kulmasta palan, kun pyysin lapioimaan märät ja painavat lumet sokkelin ympäriltä. Ei ollut tahallinen teko, mutta on kaikissa toimissaan niin tehokas, että aina on pieni riski siihen, että jotain ylimääräistä tapahtuu :).

Keramiikkakurssi alkoi viime viikolla ja se tulee viemään tiistai-illat kokonaan. Ja lokakuun alusta alkaa niitä aiemmin mainitsemiani valokuvauskursseja niin, että parhaimmillaan kurssi-iltoja on kolme viikossa. En muista kuinka pitkään, mutta sen verran sentään muistan, että keramiikkahommat loppuu vasta huhtikuussa, jolloin todennäköisesti loppuu jo intokin.

Aikomukseni tehdä tänä vuonna kurssilla "jotain suurta" on toistaiseksi lähtenyt liikkeelle niin, että olen tehnyt pari pientä kynttilänjalkaa ja pari pientä maljakkoa. Joskin savi on vasta kuivumisvaiheessa ja viikon päästä näen, ovatko pysyneet muodossaan. Elän siis jännittäviä aikoja :).



Tätä olen nyt kirjoitellut muutamana päivänä pienissä pätkissä, joka ei ole itselleni oikein toimiva tapa, koska aina pitää palata alkuun tarkistamaan, mitä on jo kirjoittanut ennenkuin voi jatkaa. Ja vaikka kuinka yrittäisin, en vaan näytä pystyvän lyhentämään tekstejäni, vaikka se yhdistettynä jonkunmoiseen säännöllisyyteen saattaisi ratkaista aikaongelman. 

En tiedä, onko tässä nyt mitään sen kummempaa lopputulemaa, mutta siinä missä itselleni meinaa olla vaikeaa uskoa, kun joku kertoo, ettei minkäänlaiselle liikunnalle jää aikaa, samainen joku saattaa miettiä, miksen minä muka kerkiä somen pariin. 

Priorisoinnista on molemmissa tapauksissa kyse ja hyvä niin. Tärkeintä kai on käyttää aikansa niihin asioihin, jotka itse kokee itselleen parhaaksi. Ja olen edelleen sitä mieltä, että ihminen löytää kyllä normielämässä aikaa sille, minkä kokee riittävän tärkeäksi. Itselleni työn ja muiden velvoitteiden ulkopuolisessa tärkeysjärjestyksessä ajankäytön ykkösenä on riittävä yöuni tai ainakin mahdollisuus sille, ulkoilu, mielellään edes vähäinen muu liikunta ja ajoittain myös mahdollisuus täydelliseen hiljaisuuteen ja omaan rauhaan. Asialliset hommat tottakai erikseen ja joku roti se on hyvä olla kotihommissakin, mutta näin kaksin asuen ei niissäkään kovin kummoista tekemistä ole. Etenkin jos on oppinut sietämään ajoittaista epäjärjestystä, narulla kaappiin pääsyä odottavaa pyykkiää tai muuta arkista, johon käytetty aika on pois jostain muusta, joka sillä hetkellä antaa enemmän. 

Some on omissa päivissäni häviävän pienessä roolissa. Joskin samalla omalla tavallaan hyvinkin tärkeässä, koska ilman vaikkapa tätä pientä blogiani tai Instagram-tiliäni, jonka viimeisin kuva on noin vuoden takaa, en olisi ehkä koskaan saanut mahdollisuutta tutustua ihmisiin, joihin olen jomman kumman kautta tutustunut. Elämäni olisi montaa ajatustenvaihtoa, viestiä ja kohtaamistakin köyhempi ja se olisi iso sääli.  Siksi yritän järjestellä päiviäni niin, että ehtisin tänne useammin. Niin omien kuin muidenkin tekstien pariin. Mielessä on jopa käynyt, että alkaisin hyödyntämään aamun aikaisia tunteja ja kirjoittelisin Annukan Aamupostia :). Ajatuksena kiva, mutta toteutuksesta ennakoin ontuvaa, koska ihan niin virkku en ole, että vuoden pimeimpinä aikoina kukkuisin kuudelta hereillä. Vaan voihan sitä haaveilla.


maanantai 5. syyskuuta 2022

SYKSY TUO TULLESSAAN AINAKIN (SÄHKÖN)SÄÄSTÖKAMPANJAN, KURSSEJA JA PIENTÄ PINTAREMONTTIA


Kaikkea otsikossa mainittua on tänä syksynä tiedossa. Toivottavasti myös kauniita kuulaita kelejä ja kaikinpuolin seesteistä meininkiä, mutta pysyttelen nyt niissä asioissa, joihin voin itse vaikuttaa. 


Kelitoive toteutui viime lauantai-iltana ja otin pitkästä, pitkästä aikaa kameran mukaan ja lähdin järvenrantaan kuvailemaan ja kuulostelemaan hiljaisuutta 


Säästäminen, tai ainakin turhan kulutuksen välttäminen on tapetilla, koska määräaikainen sähkösopimuksemme ja sitä mukaa varsin edullinen 4,5 snt/kWh hinta päättyy neljän päivän kuluttua. Tiedostan, että ollaan oltu onnekkaita, kun näinkin pitkälle on pötkitty vanhalla sopparilla, mutta samalla moitin itseäni siitä, etten jo keväällä tai keskikesällä lukenut sähköyhtiön lähettämiä uusia tarjouksia, kun ajattelin, että ehtiihän tota myöhemminkin. Ja vielä heinä- elokuun taitteessakin, kun puolivahingossa avasin sen hetkisen tarjouksen, ajattelin, että no en kyllä 13,5 snt hinnalla sopimusta tee, vaan etsin halvemman vaihtoehdon. Se oli virhe. Joskin onneksi tartuin edes sitä seuraavaan 15,95 sentin jatkotarjoukseen ja 2 vuoden määräaikaiseen sopimukseen, joka voi tietysti olla jonkunmoinen moka sekin, mutten halua päivittäin miettiä, mitä sähkö tänään maksaa, vaan tietää sen ennakkoon. Joten jos otetaan hinnan mahdollisesti jossain vaiheessa alentuessa takkiin, niin se on sitten vaan niin. Uskon, että sitä ennen keritään vastaavasti säästää, koska tällä hetkellä alimmat tarjoukset tuntuvat olevan vähintään tuplat tuohon uuteen hintaamme nähden. 





Meillä  kuluu sähköä tällä hetkellä noin 14500 kWh vuodessa, vaikkei edes lämmitetä sähköllä kuin osittain.

Nyt pitäisi koittaa keksiä, mistä sitä sähköä voi tai kannattaa yrittää säästää niin, että vähän saisi kurottua 1700 euron hinnannousua pienemmäksi. Etenkin kun öljyn hinta on tuplaantunut ja siitä(kin) on tulossa meille liki 2000 euron lisälasku tulevana vuonna. Tietää siis kymppiä per päivä nuo nousut.

Meidän tapauksessa suurin sähkönkuluttaja on mies, muttei kuitenkaan se, josta haluaisin luopua :).

Mies tykkää saunoa joka päivä ja hällä pitää myös aina olla jotain ääntä taustalla, kun on kotona. Eli voi hyvin pitää telkkaria päällä pelkän taustaäänen takia, vaikka istuisi itse lukemassa lehteä. 
En tiedä, mitä telkkarit nykyään kuluttaa, mutta saunominen maksaa paljon ja siitä tingitään talven mittaan (tai siis mies on luvannut tinkiä, itse saunon tosi harvoin) saunomalla useammin uimahallilla kuin kotona. Miehellä kun joka tapauksessa on uimahallin vuosikortti, joten uinnit ja saunat on jo ennakkoon maksettu, hyödynsi niitä tai ei.

Toinen merkittävä sähkösyöppö on ollut sähköllä lämpiävää vettä käyttävä pyykkikone, jota polvileikkauksesta kuntoutunut perheen urheilija on pyörittänyt liki päivittäin tai ainakin usein. Se on ollut niinikään päivittäisten hikitreenien vuoksi ymmärrettävää. Nyt kun polvi on taas pelikunnossa ja poika muuttanut takaisin maailmalle, pyykkikoneen kierrokset tipahtavat liki toiseen ääripäähän, kun kaksin ukkelin kanssa ollaan. (Enkä siis pojastakaan olisi halunnut luopua, mutta iloitsen siitä, että on taas kunnossa ja saa tehdä sitä, minkä eteen on tehnyt paljon töitä).

Siinä ne pari pääasiallista helppoa säästökohdetta vissiin on ja ihan mielenkiinnosta rakentelin jopa excel-taulukon, jolla haluan kuukausittain verrata sähkönkulutusta vuoden takaiseen. Josko siitä vaikka tulisi voittajafiilis ja lisää säästömotivaatiota.

Mutta se sähköstä tällä erää. Muutenkin on nyt laitettava kukkaron nyörit tiukemmalle, kun kesällä tuli varsinaisen loman lisäksi tehtyä pieniä reissuja liki joka viikonloppu. Se sai kesän tuntumaan ihanan pitkältä ja siltä, että oltaisiin oltu lomalla enemmänkin kuin kolme viikkoa, joka sekin oli meille poikkeuksellisen paljon ja ensimmäinen noin pitkä yhteinen loma jälkeen ukkelin yksinyrittäjäksi ryhtymisen. Mutta palailen kesäjuttuihin myöhemmin, jos vaan pystyn kouluttamaan itseni siihen, ettei postausten aina tarvitse noudattaa aikajärjestystä, vaan kesästä voi kirjoittaa myös syksyllä, jos ei kesällä kerkiä.
 



Ilmoittauduin vuoden tauon jälkeen keramiikkakurssille, jossa tavoitteenani olisi tällä kertaa tehdä jotain aiempaa "isompaa", ettei kaappeihin kertyisi enää enempää pieniä kippoja ja kuppeja ja lautasia, joita olen tähän asti tehnyt. Ja joita voisin itseasiassa alkaa kaivella kaappien kätköistä esille ja tarkastella tuorein silmin. Siinä toivossa, että olen jo unohtanut, minkälainen lopputulos tehdessä oli tavoitteena. Se kun aika usein poikkeaa siitä, mitä uunista lopulta tulee ulos ja kestää aina aikansa hyväksyä se, että savea ja etenkään lasitteita ei voi täysin hallita, vaan sattuma puuttuu silloin tällöin peliin. Joskus onneksi niinkin päin, että lopputulos on kivempi kuin se mikä oli mielessä. 




Ihan tarkkaan en muista, mille muille kansalaisopiston kursseille  olen ilmoittautunut ja milloin ne alkaa, mutta ainakin "kuvataan kännykällä" ja "järkkäri tutuksi"-kurssit klikkasin kalenteriin. 
Nauratti, kun kerroin ukkelille tuosta järkkärijutusta ja ukkeli luuli, että aion kurssittautua järjestysmieheksi :). No mikä ettei. 

Kuvausaiheiset kurssit vetää paikallinen valokuvaaja, jota en tunne, mutta joka on ilmeisen taitava ja kuulemma myös rento tyyppi. Kuulostaa kivalta. 




Kivaa on myös se, että todella pitkästä aikaa (puhutaan vuosista) ja pitkälti aiemmin mainitun hyvää tehneen kesäreissailun & -loman ansiosta olen innostunut kotona suunnittelemaan pientä pintaremonttia ja muitakin maltillisia, mutta mukavia muutoksia.

Parhaillaan olohuoneen lattialla odottaa tekeytymässä panelinippu, jota on tarkoitus yhdessä luottoremppamiehen kanssa alkaa huomenissa latoa seinään kunhan ensin saadaan alta kipsilevy- ja tapettikerrokset purettua pois. Tiedossa on valtavat määrät pölyä, koska aikanaan ylitasoitettiin miehen kanssa inhottava lasikuitutapetti ihan tavallisella, tarkoitukseen sopimattomalla tasoitteella, jonka hiontapölyä oli ilmassa koko kadun mitalta. 





Kesälomalla tuli liikuttua päivittäin ja paljon. Enemmän kuin arkena ikinä kerkiää. Myös olo oli sen mukainen eli kaikinpuolin loistava, mutta ei tarvinnut kuin muutaman ensimmäisen työpäivän, kun työtuolissa istuminen tai sähköpöydän ääressä paikallaan seisominen jumitti etenkin takareidet niin, että missään ei oikein ole hyvä olla. Paitsi liikkuessa ja  liikettä täytyy nyt vaan saada mahtumaan päiviin edelleen tai ei hyvä heilu. Voin huonosti, jos en liiku.

Puolikkaille pelikierroksille ehtii töiden jälkeen edelleen ja lenkillekin tottakai, mutta sali- tai jumppakorttia en vielä osta, koska tiedän, etten kumpaankaan ainakaan kuluvan kuun mittaan vielä kerkiä niin paljon, että kuukausikortti kannattaisi hankkia. Sen sijaan päätin kokeilla netissä eteen tullutta kuukauden mittaista treenihaasteetta, jonka päivittäiset 20-60 minuutin mittaiset vaihtelevat treenit voi tehdä kotona tai ulkona. Se on ehkä se, mitä just nyt kaipaan. Siis sitä että joku tekee itselleni homman riittävän helpoksi ja samalla monipuoliseksi, eikä tarvi vartavasten lähteä mihinkään.

Tänään on jakson ensimmäinen päivä ja sen verran kurkkasin, että tuloillaan on parinkymmenen minuutin suht köykäinen liikkuvuusharjoite. Se sopii oikein mainiosti, ettei lyö lihakset äkkiseltään jökkiin, kun huomenna ja ylihuomenna pitäisi / saa keskittyä remppahommiin luottoremonttimies Reiskan kanssa.
 



Tänään kävin myös kontrolliverikokeissa ja toivon, että tulos ei romuta kaikkea tätä, mistä kirjoitin. 

Kuulumisiin taas ja kaunista syyskuun alkua!