Sivut

tiistai 15. heinäkuuta 2014

TULISPA JO KESÄ...

Ei yksi kärpänen kesää tee..
(Oikeasti se taitaa olla pääsky, mutta ei sen väliä).

Kalenteri näyttää jo heinäkuun puolta väliä, mutta jotenkin ei nyt vaan tunnu yhtään kesältä. Siitäkään huolimatta, että työpöydällä oleva mittari näyttää yli kolmeakymmentä astetta. Ei helpota yhtään. 

Olo on jotenkin alavireinen, vaikkei mikään todellisuudessa ole huonosti. Mutta juurikin nyt vaan sattuu tuntumaan siltä, ettei erityisen hyvinkään.

Kaikki on jotenkin niin kesken ja epämääräistä, ettei osaa tarttua mihinkään. Eikä oikein jaksakaan. Eikä tarvikaan jaksaa, mutten silti haluaisi haaskata hyvää kesää olemalla tällainen masentava vetelys. Haluaisin olla pirtsakka kesäihminen, jonka pihalla kukkaloisto häikäisee ja sisällä pinnat kiiltää. Vaan ei häikäise, eikä sen paremmin kiiltelekään. 

Kampaajallakäynti sentään piristi, koska tukka näytti yhden kokonaisen iltapäivän ihan inhimilliseltä. 




Aamulla olinkin taas jo ihan oma itseni ja se on kokonaan toinen juttu se.

Mikä siinä onkin, että jotkut pysyvät kesälläkin niin freeseinä ja meikäläinen hentoine hiuslaatuineen on sen sortin hikitukka, ettei pahemmasta väliä. Ihan sama, siloittaako hiukset kammalla vai porsaankyljyksellä. Lopputuloksesta sitä ei erota.

Sitäpaitsi haluaisin pitkät hiukset takaisin, mutta se on mahdoton yhtälö, koska menevät sitä mukaa toisesta päästä poikki, kun toisesta kasvavat.
Vastapainoksi perheessä onkin sitten kolme paksutukkaista (ja pitkäripsistä) miestä, jotka joutuvat alvariinsa tuskailemaan liiallisen hiustenkasvun kanssa. Tasan ei mee ja juu..



Uudisrakennustyöt edistyvät pikkuhiljaa, mikä tietysti on mukavaa ja helpottaa henkisesti. Mutta tarkoituksella peitin muun näkymän amppelilla. Kaikki kun ei ole ihan niin siistiä ja kaunista kuin toivoisin.
Vielä on paljon hommaa, että saadaan nurmikko, kasvit ja kiveykset palon jäljiltä entiselleen. Jos saadaan.

Kesälomaa olen pitänyt viikon. Tai siis "lomaa".

Sattui olemaan juurikin se kaikkein kylmin ja sateisin viikko, jonka jälkeen alkoivat nämä helteet ja palasin töihin.

Välillä on mukavaa olla ihan vaan tylsistynyt, mutta kyseisellä viikolla tylsistyminen oli sellaista "ei oo mitään tekemistä, eikä ketään kaveria"-tyyppistä. Ihan sama vaikkei koko viikkoa olisi ollutkaan.

Sateella keli on kyllä varsin happirikas ja siitä tykkään. Tylsyyksissäni sitten talsin erinäisiä lenkkejä, joista yksi johti hieman sivuun tutulta metsäreitiltä.


En ollut aiemmin huomannut tätä kylttiä, mutta pakkohan se oli lähteä polulle tallaamaan. Etenkin kun tämän "vuoriston" korkeuserot näyttivät varsin inhimillisiltä.

Pitkään ei tarvinnut kävellä, kun eteen tuli seuraava kyltti


Koska en tällä kertaa ollut liikkeellä kummallakaan, jatkoin rohkeasti matkaa, mutta sitten tulikin jo eteen jotain, jonka jälkeen päätin kääntyä takaisin


O-ou. Haluan uskoa, että joku oli ystävällisesti nostanut joltain pieneltä vuoristoretkeläiseltä tipahtaneen pupun talteen, mutta kyllähän tuosta vähän sellainen olo tuli, että olisko kuitenkin parempi kääntyä kannoillaan ennenkuin käy huonosti.



Tätä kuvaa ihmettelen. En nimittäin ymmärrä, mistä tuo  lentokone oikein singahti matkaan. Vai näkyykö kirkkaalla kelillä tosiaan sadan kilometrin päähän? Lähimmät kolme kenttää kun sijaitsevat meiltä katsoen kokolailla sillä etäisyydellä.

Kolme viikkoa kesälomaa sentään on edessäpäin ja tulevat kyllä tarpeeseen, mutta en osaa niistäkään vielä iloita samalla tavalla kuin tähän asti. Johtunee ihan vaan siitä, että ennen oli aina niin selkeää ja mukavaa, kun lähdettiin reissuun koko perheen voimin, mutta nyt kun vanhempi poika jo on töissä, ei lomaa enää irtoa ihan silloin kun äiti toivoo. Ihme.. 
Tulevat kyllä tyttöystävän kanssa perässä heti kun pääsevät, koska lomapaikka on edelleen mieluinen, mutta se taas tietää sitä, että hermoilen pitkää ajomatkaa, jonka ovat tien päällä. Ei vaan voi mitään.

Nuorempi poikakin täytti keväällä 18, eikä ole vielä osannut päättää, tuleeko meidän mukaamme heti vai käväiseekö kenties kaveriporukalla ensin festareilla ja tulee sitten jollain konstilla perässä. Ja koulukin jo ehtii alkaa ennenkuin meidän loma loppuu, joten joutuu jokatapauksessa palaamaan ennenaikojaan takaisin kotiin. Siinähän sitä lisämurehdittavaa meikäläiselle. Mutta tähän se vaan on totuttava, ei muu auta. Silti niin toivon, että edes kesälomalla kaikki voisi olla niinkuin ennenkin.




Työpaikan kuumuuden vetelöittämänä olen enimmäkseen vaan istuskellut paikallani. Siinä sitä on hyvä tuijotella vaikkapa terassin katon läpi taivaalle ja mietiskellä syntyjä syviä yhdessä paikallaan jo 7 vuotta roikkuneen Ikean jouluvalon kanssa.



Jos sattuu jaksamaan, välillä voi kääntää päänsä toiseen suuntaan.



Ja välillä zuumailla ihan lähelle. Niin että pölyhiukkasetkin näkyy.



Taitavan puhelinmyyjän houkuttelemana tilasin Divaanin, joka on itselleni ennestään vieraampi lehti, mutta tykkään siitä parin numeron perusteella tosi paljon. Sopivasti kaikkea.

Vaan välillä on pakko nostaa ahteri pois paikoiltaan ennenkuin painuu pysyvät kuviot  tuoleista takareisiin.

Päätin siis polkaista pikku pyörälenkin ja hakea samalla terassille kukkia kuihtuneiden tilalle. Niitä kun vielä ojanpientareiden valikoimista  löytyy ilahduttavassa määrin.




Meidän koti on kaupungin keskustassa, mutta siitä kun vähän toista kilometriä polkaisee sivummalle, ollaan melko maalaisissa maisemissa. Pikkukaupungin hyviä puolia.



Tuntuu, että tänä vuonna rakastamieni lupiinien kukinta kesti pidempään kuin tavallisesti. Mutta nyt kun niitä ei enää ole, saatiin onneksi tilalle horsmat, joista tykkään myös.

En ollut tiennyt, että horsmaa kuulemma kutsutaan "opettajien kukaksi". Tarinan mukaan siksi, että se aloittaa kukintansa alhaaltapäin, kun opettajien (miksei myös koululaisten) kesälomat alkavat ja saavuttaa huippunsa, kun lomat loppuvat. Täytynee laittaa kukinnat tänä vuonna erityistarkkailuun.



Pakko oli vielä jarruttaa tässäkin kohtaa, vaikka pyörä olikin vähällä kellahtaa ojaan.

Näyttää jotenkin, että nuo pari oranssia liljaa (?) ovat jotenkin eksyneet väärään paikkaan. Vai olisiko niin, että talo vaan on ränsistynyt ympärillä ja alunperin puutarhassa kukoistaneet liljat ovat selvinneet alkuperäisellä paikallaan?
(Hauska muuten tuo lohkeama tuossa nurkan oikealla puolella. Näyttää omaan silmääni ihan hyväntuuliselta hirveltä).



Olishan sitä ollut vähän elinvoimaisempiakin yksilöitä maljakkoon tarjolla, mutta päädyin kuitenkin näihin ohdakkeisiin (?). Niissä on jotain japanilaista tai jotain omaan silmääni muuta yksinkertaisen kaunista. Ja samalla mietin, että onko enää olemassa niitä vanhoja kunnon takiaisia, joita pikkutyttönä heiteltiin toisten paidan selkämyksiin tai hiuksiin? Niin että välillä ei auttanut kuin kaivaa sakset avuksi, että saatiin takiaispallot tukasta irti.



Keittiön pöydälle päätyi vähän tuoreempaa tavaraa.

Että semmoista. Varsinaisesti ei siis kuulu mitään mainittavaa, mutta helpotti, kun sain hetken taas viettää täällä. Vaikka välillä tylsyys ja kyllästyminen iskee, kirjoittaminen helpottaa.

Iloisia kesä(loma)päiviä teille kaikille ja palaillaan toivottavasti iloisemmissa merkeissä!