Sivut

perjantai 25. syyskuuta 2015

MITÄ JOS...? JUU EI

Turhan tavaran raivausprojektini  on edennyt sellaiseen pisteeseen, että juuri nyt en pysty sanomaan, olenko helpottunut tähänastisista aikaansaannoksistani (olen) vaiko kenties ahdistunut jäljellä olevan urakan määrästä (olen).

Välillä homma etenee ihan ilman tuskaa, mutta välillä päädyn johonkin ihme yhden hengen aivoriiheen, joka vie ajatukset harhateille ja jään miettimään jotain jo ennalta täysin tuhoontuomittua kuningasideaa.

Viimeisimpänä mm. "Mitä jos en vielä luovukaan noista ei-enää-niin-valkoisista pyyhkeistä, vaan värjään ne kangasväreillä mustiksi.." EI Annukka! ET värjää! Se jo tiedetään, että lopputuloksena on paitsi väriäpäästäviä mustia pyyhkeitä, todennäköisesti myös uuden pesukoneen vaihto vielä uudempaan.. Että nyt vaan kipinkapin ne loputkin pyyhkeet vaikka sinne löytöeläinkotiin.

Tai...

Kun etsin netistä kierrätysideoita VHS-kaseteille, sattui silmiini askarteluvinkki, jossa videokasettien muovikoteloista tuunailtiin säilytysrasioita mm. ruuveille ja muttereille ja kaikenlaiselle pikkusälälle. EI Annukka! ET tarvi muovisia koteloita!  "No entä jos vaikka virkkaisin niistä videonauhoista maton tai jotain muuta kivaa... " JUU EI! ET virkkaa! Etenkään kun et enää muuta osaa kuin ketjusilmukoita ja niitä ei ihminen määräänsä enempää tarvi.

Että semmosta.

Ilahduttaviakin ylläreitä matkan varrelle on mahtunut. Aika paljonkin. Niistä suurimpana tori.fi

En ole koskaan Torissa mitään myynyt (torilla kylläkin) tai mitään sieltä ostanut, mutta nyt pyysin nuoremmalta pojalta jeesiä siinä, että laittaisi myyntiin kellarissa viime vuodet lähinnä vaatetelineenä toimineen painonnostopenkin ja kaikki ne jaloissa pyörivät painot. No, poika teki työtä käskettyä, ja siinä kohtaa kun oli saanut ladattua kuvat ja ilmoituksen nettiin ja kantanut ukkelin kanssa koko setin autotalliin säilöön, tuli ensimmäinen soitto, ja muutaman minuutin päästä ostaja kurvasi peräkärryn kanssa pihaan. Melko mahtavaa! Ei muuta kuin setti tallin ovesta samaa kyytiä takaisin pihalle ja kärryyn.

Tästä salamannopeasta kaupanteosta tosin seurasi pienenä haittapuolena se, että tähän asti raivauspuuhat kaukaa kiertänyt ukkelikin innostui asiasta, ja yhtäkkiä oli valmis laittamaan myyntiin kaiken mikä irti lähtee. Piti vähän toppuutella, ettei lähde samassa hötäkässä vaimot ja talotkin. 

Tänään en aio tehdä m i t ä ä n järkevää. Paitsi istua sohvannurkassa viinilasi kädessä ja möllöttää Vain Elämää, vaikka samalla jännittääkin, koskettaako siinä tällä kertaa mikään vai jättääkö ihan vaan kylmäksi. Ans kattoo nyt. Ensimmäisen jakson jälkeen oli pakko kaivella Vickyn Avara Luonto-kappaleen alkuperäisversio youtubesta. En tiedä mikä siinä niin kolahtaa, mutta on vaan jotenkin niin kertakaikkisen hyvä, että pakko kuunnella uudelleen ja uudelleen. Erityisesti kertsiä.

Mull' ei oo aikaa, istua ja sinua oottaa. 
Kohta tämä elämä päättyy, eikä ehkä mitään toista näytöstä tuu 
Ei oo aikaa, pelätä ja miettiä hintaa. 
Tämä on jo maksanut liikaa, 
enkä mä voi enää jäädä katselemaan kuinka sekunnit juoksee, päiviä karkaa, 
voithan sä lähtee vielä mun matkaan, 
mut ymmärrät varmaan, en sua meinaa turhaan odottaa


Tätä sitten vissiin laulan miehelle, joka taas sunnuntai-aamuna istuu olkkarin lattialla ja tapittaa Avaraa Luontoa, joka on sattumoisin lemppariohjelmansa.

Ensi viikolla toivottavasti saapuu itse itselleni tilaamani palkinto tähänastisista saavutuksistani. Etukäteen nimittäin päätin, että aina kun raivausprojekti on edennyt johonkin tiettyyn itse määrittelemääni tavoitteeseen, ja olo on tyytyväinen, palkitsen itseni jollain, mistä olen jo aiemmin haaveillut. Ja nyt oli/on ensimmäisen palkinnon aika. Eikös olekin ihan hirrrrveen jännittävää. Jos vaikka uudet varrettomat sukat tai jotain... ;)


On meillä sentään jossain siistiäkin. Tosin kuva on viime syksyltä, mutta ei se oo niin justiinsa kai.


Iloista viikendiä!


perjantai 18. syyskuuta 2015

EIKÖHÄN SE OLLUT TÄLTÄ VIIKOLTA TÄSSÄ

En tiedä sitten, mutta jotenkin tuntuu siltä, että täällä alkaa kierrätysviikko olemaan hepulia vaille valmis..

Nyt nimittäin lähtee melkoinen porukka liikenteeseen näiden kahden kaiffarin johdolla



Melkoinen härdelli heti aamutuimaan, kun porukka pääsi vihdoin ja viimein pimeän kaapin perukoilta takaisin päivänvaloon. Ei oikein ollut johtohahmoilla otetta joukkoihinsa, mutta tässä ollaan...



Pehmo poikineen lähtee nyt toiveikkaasti kohti uusia seikkailuja. Toivottavasti tuottavat jollekulle iloa ja ennenkaikkea osaavat käyttäytyä...

Turha vissiin edes mainita, että joukossa oli muutama yksilö, joita en olisi vielä raskinut päästää  pois kotoa, mutta nyt se on vaan luotettava siihen, että löytävät paikkansa maailmassa. Erityisesti poroista luopuminen tuotti tuskaa, koska niihin liittyi mukavia muistoja. Joskaan en muistanut tarkkaan ottaen mitä, joten ajattelin, että eiköhän se ole parempi päästää Suomi-pojat maailmalle pitämään lippua korkealla ja luomaan hyvää henkeä ympärilleen. Heippa vaan poijaat ja koittakaahan pärjäillä! Ja pitäkää heikommista huolta.

Hyvää viikonloppua vaan sano Annukka kun kaappiin sukelsi!


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

MISTÄ NÄITÄ PYYHKEITÄ OIKEIN TULEE...

No ei sitten ihan nappiin mennyt ensimmäinen kierrätyskeikka. 




Pakkasin pyörän tarakalle pari tiukkaa muovikassillista vastapestyjä ja viikattuja sekalaisia tekstiilejä aikeenani heittää ne iltalenkin ohessa poistotekstiilien kierrätyspajan keräyslaatikoihin. Ystäväni Tuijan vinkillä löysin nuolia seuraamalla perille, ja piha-alueella tovin haahuiltuani (ja varmaan vartiointiliikkeen kameraan päädyttyäni) tulin siihen tulokseen, että oikea osoite muovikassillisille ei voinut olla mikään muu kuin hervottoman suuri harmaa terässäiliö. Järkeilin näet päässäni, että tekstiilejä lähtee pakosti paljon enemmän kiertoon tätä  kuin vaikkapa UFF:in kautta, koska poistotekstiileihin kelpaa ihan kaikki. Siispä säiliönkin on pakko olla suurempi. Pikkuisen kyllä manasin ilmeisen surkastuneita hauiksiani, kun en meinannut millään saada turkkilevyistä tehtyjä suuria kansia omin voimin raotettua niin paljon, että olisin saanut ujutettua kassit kannen raosta pohjattomalta näyttävään säiliöön. Etenkin kun säiliö oli niin korkeakin, että piti nousta ensin sellaiselle puiselle keikkuvalle telineelle, että ylipäätään yltyin kansille asti.

Sain kuin sainkin lopulta tipautettua tekstiilit terässäiliön uumeniin ja koitin miettiä tyytyväisenä, että "Tästä se lähtee" , mutta jotenkin ei vaan tullut sellaista toivottua onnistumisen tunnetta, vaan paremminkin epämiellyttävä olo siitä, että meniköhän homma nyt kumminkaan niin sanotusti säiliöön vai ei. Ihan pakko siis oli vielä uudemman kerran pyöräillä kierrätyspisteen ovelle ja kappas vaan, kun siinähän se pieni ja sievä keräyslaatikko nättinä nökötti oven pielessä.


Että jos ens kerralla tänne sitten...

Noooh. Tekevälle sattuu ja lähtipähän nyt sitten ne ensimmäiset nyssäkät ilmeisesti koko teollisuusalueen yhteisen roskiksen kautta ainakin takuupuhtaina ja viikattuina kaatikselle. Ja onneksi olin liikkeellä pyörällä, enkä auton takakontti täyteen jätesäkkejä sullottuna. Mitä lie sakkoja olisin kaupanpäälle saanut roskisten luvattomasta suurkäytöstä.

Mutta siis muuten olen ihan innoissani. Etenkin kun sain heti edellisen postauksen ihanan pitkässä ja vertaistuellisessa kommenttiketjussa mainioita vinkkejä siitä, mihin itselle tarpeetonta tekstiiliä voi toimittaa. Kirpparille kun ei kaikkea voi edes kuvitella vievänsä. 

Tuulian ansiosta on nyt 4 pahvilaatikollista pestyjä ja mankeloituja lakanoita ja pyyhkeitä siististi pakattuina valmiina toimitettaviksi pakolaisten vastaanottokeskukseen sikäli mikäli sellainen tällekin paikkakunnalle kaiken soutamisen ja huopaamisen jälkeen saadaan. SPR:lle jo soittelin ja kyselin neuvoa oikeasta osoitteesta, mutta sitä joudun vielä odottamaan. Myös ystäväni Tuijan vinkkaama poistotekstiilien kierrätystyöpaja TexVex on iso pelastus. Sinne kun tosiaan kelpaa ihan kaikki tekstiili. Parittomia sukkia tai vaikkapa sukkahousuja myöten. Rikkinäisyyskään ei haittaa, mutta puhdasta ja kuivaa pitää olla. Ihan superia! Kun kaikelle löytyy jatkokäyttöä, ei tarvi enää valita sitä itselle helpointa, mutta aina omaatuntoa kaihertavaa sekajäteroskis-vaihtoehtoa. Taas pienesti parempi omatunto, vaikken mikään ekologisuuden esikuva olekaan.  

Tämänhetkinen raivausprojektini keskittyy muutaman kesän ja talven jäljiltä pyykkivuorien alle hautatuneeseen kodinhoitohuoneeseen (nimitys sille pienelle nurkkaukselle on lähinnä iso vitsi, mutta kuulostaa jotenkin paremmalta) ja sen lähitiloihin, jonne vuoret näyttävät salakavalasti vyöryneen myös. 

Voin sanoa, että jos taannoinen sukkalöytö yllätti, niin olipahan jonkunmoinen shokki sekin, kun tajusin, kuinka järjettömän paljon meillä on pyyhkeitä. Niitä kun oli paitsi käytössä, myös kahdessa kolmesta eri likapyykkikorista (tämänkin piti aikanaan olla muka oma nerokas ideani, että on näitä pyykkikoreja sijoiteltuna muutamaan eri paikkaan, josta tosielämässä seurasi se, etten muistanut koskaan tyhjentää kaikkia) ja kaiken päälle vinot pinot puhtaan pyykin koreissa odottamassa kaappeihin pääsyä (joka siis on turhaa, koska yhdessäkään kaapissa ei ole tilaa). 

Laskin, että pelkästään isoja kylpypyyhkeitä oli kuusikymmentä (!!), joista osaa en edes omiksi tunnistanut. Lienevät unohtuneet meille poikain saunailloissa ja varmaan jokunen on päätynyt meille jossain muualla vietetyistä vastaavista. Sikälimikäli pyyhe ei ole kauas puusta pudonnut. On nimittäin jäänyt mieleen, kuinka nuorempana kysyin kavereidensa kanssa saunailtaan lähdössä olevalta mieheltäni, että "Etkö ota ees pyyhettä mukaan?", johon sain vastaukseksi, että "Kyllä siellä jollain pyyhe on...". No sillai kai. Ja hiusharjakin varmaan joltain toiselta löytyy.. Että ei oo niin justiinsa nämäkään hommat. Voipi siis olla, että kotiin lähtiessä ei enää ole ollut täyttä varmuutta siitä, kellä se pyyhe tullessa oli ja kellä ei, joten yksi kerrallaan ovat sitten päätyneet jonkun kotiin, ja jonkun toisen ei. Ja veikkaan, että osa on jätetty mieluummin tänne kuin pakattu märkänä kassiin. Tässä syy, miksi olen pinonnut ne kaikkein kuluneimmat yksilöt saunailta- ja hallipyyhekasaan. Ei niin haittaa, vaikka unohtuu matkalle. Ja tiedän, että sama käytäntö on kavereittenkin perheissä, joten varmaan aikalailla tasan menee nämä hommat.

Mutta vaikka määrä oli jäätävän nolo, silti oli vaikeaa päättää, mistä pyyhkeistä (niistä todistettavasti itseostetuista) raskin luopua ja mistä en. Niin monesta kun tuli mieleen joku mukava muisto vaikkapa nyt perheen yhteisiltä lomareissuilta, joilta usein ostettiin nimenomaan ne rantapyyhkeet muistoiksi paikanpäältä. Tasmanian tuholainen, snif. Espanjalainen härkä, snif. Ja sama homma lakanoiden kanssa. Niissäkin kun oli ne tietyt lempparit ja legendat. Onneksi pojat on äitiään fiksumpia, ja kun pyörittelin käsissäni "Manuja" (Manchester United-jalkapallojoukkueen logoilla ja jonkun pelaajan kuvalla varustettuja pussilakanoita), vanhempi poika sanoi, että "Anna mennä vaan. Voihan se kato olla että joku pakolaispoika ilahtuu niistä ja on ihan, että "Oh, great! Manchester United, my favourite team..". No niinpä. Sinne vaan hyvillä mielin manut laatikkoon. 

Heippa sit Herkulekset ja Manut.

Ja parit muut... 
(muuttolaatikon kyljessä lukee max 15 kg ja se taisi tulla kokolailla täyteen, 
koska pohja petti, kun nostin ensimmäistä)


Mutta siis juu. Edellisessä postauksessa mainitsin verkkokurssista, josta innostuin sen ajankohtaisen aiheen vuoksi. Vaan koska olen toistaiseksi edennyt kaikessa justiin päinvastoin kuin olisi ollut järkevää ja touhunnut ihan liian suurella intensiteetillä, on parempi, etten sotke kaikinpuolin asiallista kurssia tähän. On nyt vaan pakko saada saunan ja kylppärin ympäristö mahdollisiman pian tyhjäksi kaikesta, että päästään tekemään siellä pienimuotoista remppaa. Palaan siihen kurssiin jahka vähän tahti rauhoittuu ja pystyn pysähtymään ja kuuntelemaan ajatuksiani.

Tänään en enää aio palata kellariin, enkä kaappiin. Enkä kyytsätä yhtään kassia yhtään mihinkään. Ja koska tähänastinen kuvasaldokin on niin ankea, koitan vähän paikata tilannetta näillä puolukoilla, joita keräilin kentän reunamilta. Näyttävät kivoilta tuikkukupissa.



Tuskin tässä mikään puolustelu auttaa tai on edes tarpeen, mutta koitan nyt kuitenkin muistuttaa itseäni siitä, että ei olla 22 vuoteen muutettu mihinkään, joten pakostikin sitä kaikenlaista on sinä aikana nurkkiin kertynyt. Tekee alle 3 pyyhettä per vuosi... 

Nyt päätän tämän nolon raporttini tähän ja toivottelen rattoisaa illanjatkoa!


torstai 3. syyskuuta 2015

LIIAN VÄHÄN, SOPIVASTI, LIIKAA, ÖVERIT...?

Moni tuntuu tällä hetkellä pohtivan, mistä viimeaikojen hiljaiselo blogimaailmassa johtuu ja millainen postaustahti olisi sopiva, liikaa tai liian vähän.

No. Meikäläinen ei ole moiselle uhrannut ajatustakaan, mutta sen sijaan taannoinen sukkalöytö pisti miettimään, että jos vaatekaapin raivausta parista sukkakorista aloittaessaan löytää kätköistään 52 paria valkoisia varrettomia nilkkasukkia, niin onko se yhdelle ihmiselle liian vähän, tarpeeksi vai kenties jo himpun verran liikaa, ellei peräti nilkkasukkaöverit?? Kyseessä kun kumminkin on vain ne puhtaat sukat, joiden lisäksi kodin erinäisistä pyykkikoreista löytyy varmaan toinen mokoma niitä, jotka "menevät pesuun heti sitten kun ne puhtaat loppuu kaapeista...". Eli näillä näkymin noin seitsemän ja puolen viikon päästä sikäli mikäli golfkelit jatkuvat niin pitkään, että sukkia edelleen tarvitaan pari per päivä. Ilman että pitää turvautua värillisiin versioihin, joita niitäkin oli äkkivilkaisulta toistakymmentä paria. 

Huuuuh. Että näinkin pitkälle olen edennyt jo muutaman vuoden aloittamista vaille valmiina olleessa kodinraivausprojektissani. Enää on jäljellä koko muu vaatekaappi, liinavaatekaappi, eteisen kaapit, kellari, vintti, kellarin ja vintin portaikot, "siivouskomero" (johon on siivottu piiloon kaikki se, mikä ei enää mihinkään muualle mahdu), lipastot, olohuoneen kaapit, piharakennus....


Tästä ei vielä välttämättä pysty päättelemään, että oven takana asuu kaaos..


Suunnitelmissa ei ole mitään kevyttä kenttäsiivousta, vaan ihan todellakin raakaa raivausta. Pakko. Muuten ei mikään muu asia elämässä etene, koska pääkoppa on ihan yhtä sumppuinen kuin ympäristö. Enkä enää ikinä voi ostaa vaikkapa vaan haaveilemiani uusia lakanoita tai pyyhkeitä, jos en ensin hankkiudu vanhoista ja kauhtuneista eroon. Enkä myöskään pysty tekemään mitään mitä oikeasti haluaisin tehdä, ennenkuin olen hävittänyt ympäriltäni kaiken sen turhan, joka tällä hetkellä todellakin syö kaiken energian. (Juuri nyt haluaisin esim. valaa betoniruukkuja, osallistua keramiikkakurssille ja lasihimmelikurssille, olla ammattijärjestäjä, tehdä kesäkurpitsaranskiksia ja bataattihampurilaisia, sisustaa terassia, värittää, valokuvata, tehdä puutöitä, maalata ja tapetoida, ryhtyä kukkakauppiaaksi ja remontoida jo viime vuoden syyslomalla purkamani pikkuvessan..... Noin niinkuin joitakin ensimmäisenä mieleen tulleita mainitakseni).

Mutta mitä oikeasti teen? Mietin, että pitäiskö kumminkin vielä varmuuden vuoksi säästää muutamat sellaiset sukkahousut, joihin olen kiertänyt solmun sen merkiksi, että ovat jostain kohtaa rikki? Ihan vaan sillä, että jos vaikka kenkiä plankkailisin ja sitten niillä rikkinäisillä sukkahousuilla kiillottelisin....  Ja raskinko nyt kumminkaan heittää yhtään niistä kymmenistä iänikuisen vanhoista koti-T-paidoistani vihdoin ja viimein roskiin, vai veisinkö kumminkin ensin talliin vähän niinkuin väliaikaissäilöön, kun niitä autonpesuriepuja kumminkin aina tarvitaan, eikä niitä ole siellä ennestään kuin kolme täpötäyttä muovikassillista (ja voisin sitten katumapäälle tullessani hakea paidat sieltä takaisin..) Ei jumankekka sentään. Tätä menoa tulen ennemmin tai myöhemmin kaatumaan homman mahdottomuuteen valkoiset nilkkasukat jalassa. Huoh. Apuja on siis saatava, ja sitä varten kekkasin oivallisen kuuloisen verkkokurssin, jolle päätin toiveikkaasti osallistua (kun se kansalaisopiston himmelikurssikin alkaa vasta joulukuussa..). Mutta en uskalla sitä vielä sen enempää hehkuttaa ennenkuin näen, pystynkö sen avulla saamaan urakkaan jotain tolkkua ja vastauksia siihen, mitä oikeasti voi tehdä vanhoille videokaseteille, videoille, pleikkareille, pleikkareiden oheislaitteille ja kaikelle sille muulle tekniikalle ja tavaralle, jota on tässä vuosien varrella ollut niin kätevä kätkeä vintin liukuovien taakse.


Ulkoistin sukkien lajittelukeskuksen pihalle. Kori kerrallaan, ettei ahdistu..

Siihen asti pakenen edelleen heti työpäivien päätteeksi nauttimaan raittiista ulkoilmasta ja kauniista maisemista niinkauan kuin ilmoja ja sukkia piisaa. Kohta koittaa sekin aika, kun tulee niin aikaisin hämärää, että iltojen pelikierrokset voi unohtaa.

Jaa niin. Jos minulta kysyttäisiin, millainen on hyvä postaustahti, niin sanoisin, että se on sellainen, joka itselle parhaiten sopii :). Joskin rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että itse en kertakaikkiaan millään pysty lukemaan yhdestä ja samasta blogista esim. viittä postausta, tai edes neljää tai välttämättä kolmeakaan postausta viikossa, vaikka kuinka blogista tykkäisinkin. Se on vaan sula mahdottomuus, jos lukulistalla on vaikkapa sata kivaa blogia. Tarkoittaisi sitä, että viiden postauksen tahdilla luettavana olisi 500 päivitystä viikossa. Ja jos jokaisen lukemiseen ja kommentin jättämiseen menee vaikkapa keskimäärin 5 minuttia aikaa, niin siitä kertyvät 2500 minuuttia tietäisi vajaat 42 viikkontuntia pelkästään blogien äärellä. Sitä varten pitäisi jo jättää päivätyö, ja siihen ei ikävä kyllä ole varaa :).

Että näin, Ihan vaan pikaisesti piti pari riviä kirjuutella...