Turhan tavaran raivausprojektini on edennyt sellaiseen pisteeseen, että juuri nyt en pysty sanomaan, olenko helpottunut tähänastisista aikaansaannoksistani (olen) vaiko kenties ahdistunut jäljellä olevan urakan määrästä (olen).
Välillä homma etenee ihan ilman tuskaa, mutta välillä päädyn johonkin ihme yhden hengen aivoriiheen, joka vie ajatukset harhateille ja jään miettimään jotain jo ennalta täysin tuhoontuomittua kuningasideaa.
Viimeisimpänä mm. "Mitä jos en vielä luovukaan noista ei-enää-niin-valkoisista pyyhkeistä, vaan värjään ne kangasväreillä mustiksi.." EI Annukka! ET värjää! Se jo tiedetään, että lopputuloksena on paitsi väriäpäästäviä mustia pyyhkeitä, todennäköisesti myös uuden pesukoneen vaihto vielä uudempaan.. Että nyt vaan kipinkapin ne loputkin pyyhkeet vaikka sinne löytöeläinkotiin.
Tai...
Kun etsin netistä kierrätysideoita VHS-kaseteille, sattui silmiini askarteluvinkki, jossa videokasettien muovikoteloista tuunailtiin säilytysrasioita mm. ruuveille ja muttereille ja kaikenlaiselle pikkusälälle. EI Annukka! ET tarvi muovisia koteloita! "No entä jos vaikka virkkaisin niistä videonauhoista maton tai jotain muuta kivaa... " JUU EI! ET virkkaa! Etenkään kun et enää muuta osaa kuin ketjusilmukoita ja niitä ei ihminen määräänsä enempää tarvi.
Että semmosta.
Ilahduttaviakin ylläreitä matkan varrelle on mahtunut. Aika paljonkin. Niistä suurimpana tori.fi
En ole koskaan Torissa mitään myynyt (torilla kylläkin) tai mitään sieltä ostanut, mutta nyt pyysin nuoremmalta pojalta jeesiä siinä, että laittaisi myyntiin kellarissa viime vuodet lähinnä vaatetelineenä toimineen painonnostopenkin ja kaikki ne jaloissa pyörivät painot. No, poika teki työtä käskettyä, ja siinä kohtaa kun oli saanut ladattua kuvat ja ilmoituksen nettiin ja kantanut ukkelin kanssa koko setin autotalliin säilöön, tuli ensimmäinen soitto, ja muutaman minuutin päästä ostaja kurvasi peräkärryn kanssa pihaan. Melko mahtavaa! Ei muuta kuin setti tallin ovesta samaa kyytiä takaisin pihalle ja kärryyn.
Tästä salamannopeasta kaupanteosta tosin seurasi pienenä haittapuolena se, että tähän asti raivauspuuhat kaukaa kiertänyt ukkelikin innostui asiasta, ja yhtäkkiä oli valmis laittamaan myyntiin kaiken mikä irti lähtee. Piti vähän toppuutella, ettei lähde samassa hötäkässä vaimot ja talotkin.
Tänään en aio tehdä m i t ä ä n järkevää. Paitsi istua sohvannurkassa viinilasi kädessä ja möllöttää Vain Elämää, vaikka samalla jännittääkin, koskettaako siinä tällä kertaa mikään vai jättääkö ihan vaan kylmäksi. Ans kattoo nyt. Ensimmäisen jakson jälkeen oli pakko kaivella Vickyn Avara Luonto-kappaleen alkuperäisversio youtubesta. En tiedä mikä siinä niin kolahtaa, mutta on vaan jotenkin niin kertakaikkisen hyvä, että pakko kuunnella uudelleen ja uudelleen. Erityisesti kertsiä.
Mull' ei oo aikaa, istua ja sinua oottaa.
Kohta tämä elämä päättyy, eikä ehkä mitään toista näytöstä tuu
Ei oo aikaa, pelätä ja miettiä hintaa.
Tämä on jo maksanut liikaa,
enkä mä voi enää jäädä katselemaan kuinka sekunnit juoksee, päiviä karkaa,
voithan sä lähtee vielä mun matkaan,
mut ymmärrät varmaan, en sua meinaa turhaan odottaa
Tätä sitten vissiin laulan miehelle, joka taas sunnuntai-aamuna istuu olkkarin lattialla ja tapittaa Avaraa Luontoa, joka on sattumoisin lemppariohjelmansa.
Ensi viikolla toivottavasti saapuu itse itselleni tilaamani palkinto tähänastisista saavutuksistani. Etukäteen nimittäin päätin, että aina kun raivausprojekti on edennyt johonkin tiettyyn itse määrittelemääni tavoitteeseen, ja olo on tyytyväinen, palkitsen itseni jollain, mistä olen jo aiemmin haaveillut. Ja nyt oli/on ensimmäisen palkinnon aika. Eikös olekin ihan hirrrrveen jännittävää. Jos vaikka uudet varrettomat sukat tai jotain... ;)
On meillä sentään jossain siistiäkin. Tosin kuva on viime syksyltä, mutta ei se oo niin justiinsa kai.
Iloista viikendiä!