Sivut

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

12 x 3 ASIAA


Tuulalla oli oman kattonsa alla kiva "12 x 3 asiaa minusta"-postaus, jonka kysymykset päätin kopioida ja kokeilla, liikkuko päässäni enää yhtään mitään vai onko kaikki vaan samaa ikkunan takana näkyvään harmaaseen maisemaan sulautuvaa massaa.


Samalla sain olematonta aasinsiltaa pitkin tilaisuuden tallentaa tänne muutamia viimeaikaisia, kokolailla samoilta jalansijoilta ottamiani kuvia, joille ei oikein ole ollut paikkaa, mutta sääli jättää pelkästään kameran kätköihin.



***

Kolme asiaa, joista pidän erityisen paljon nyt:


- omasta mielestä onnistuneen valokuvan mukanaan tuoma ilo
- aiemmin tänä vuonna Tainan innoittamana hankkimani, kuvissa myöhemmin esiintyvä kiva kuvauskaveri Lensball, jonka läpi tulee nähtyä tututkin maisemat jotenkin kokonaan uusin silmin
- tilapäinen lyhennetty työviikkoni, joka on mahdollistanut sellaisten itselle mieluisten tai tärkeiden asioiden tekemisen, joille ei muuten riitä aikaa tai jaksamista





2.12.2018


Kolme asiaa, joista en erityisemmin pidä juuri nyt:


- synkkä ja lumeton maisema
- kiristävät housut (kävin joululounaalla ja söin perinteisesti koko rahan edestä)
- kodin vesikatosta lohkeillut pinta, joka enteilee kallista kattoremonttia, huoh


Kolme asiaa, jotka tein viikonloppuna:


- haikailin auringonvalon perään
- ulkoilin vesisateessa
- kävin ukkelin kanssa Raision Myllyssä ja Ikeassa, joista ainut ostos oli Ikean kaksi nahkaista vedintä kokeeksi keittiön kaappeihin (vähän veikkaan, etteivät päädy jatkoon)



Jos en tietäisi, että olen ottanut kuvan Itsenäisyyspäivänä, voisin kuvitella sen olevan keväältä.



Kolme asiaa, jotka olen oppinut viime aikoina:

- pitää muistaa "olla Annukka", eikä alkaa  väkisin värkkäämään vaikkapa omiin perinteisiin kuulumatonta adventtikynttelikköä vaikka näkeekin muilla toinen toistaan kivempia ideoita ja kuvia
-  vähän on ihan oikeasti parempi kuin ei mitään
-  ei haittaa, jos aina ei vaan kertakaikkiaan jaksa


Kolme asiaa, joita en vieläkään osaa yrityksestä huolimatta:


- nukkua kunnollisia yöunia heräilemättä tämän tästä
- muistaa siskoni ja miehen siskojen lasten syntymäpäivien päivämääriä (tai edes ikiä...), enkä kehtaa joka vuosi kysyäkään, kun en näköjään osaa kirjoittaa muistiin
- avata uutta kahvipakettia niin, että yhtään puruja ei varise pöydälle


6.12.2018


Kolme asiaa, jotka haluaisin osata juuri nyt:

- loihtia vaivatta maistuvia, mielikuvitusrikkaita, kauniita ja samalla kevyitä jouluherkkuja
- taikoa edellisille luonnonmukaisen, rennon ja huolellisen huolettoman kauniin kattauksen  tosta noin vaan suitsait
- keksiä kivoille pojilleni jotain ilahduttavia ja mieluisia joululahjoja kaikista "Ei me ihan oikeesti tarvita mitään"-vakuutteluista huolimatta


Kolme asiaa, jotka minun pitäisi tehdä vielä tänään:

- valikoida kuvat (työpaikkani) uusille kotisivuille
- tarkistaa, että pyytämäni muutokset ja korjaukset viimeisimpään sivuversioon on tehty
- kävellä illalla tavallista pidempi lenkki




6.12.2018


Kolme asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan tällä hetkellä:


- jonkun mieltä painaneen asian hoitaminen pois päiväjärjestyksestä
- metsässä tai muuten rauhallisessa luonnossa liikkuminen
- piikkimatto


Kolme asiaa, jotka puen mielelläni päälle tällä hetkellä:

- kotiverkkarit
- villasukat
- uudet heijastavat kintaani, joita heiluttelen korostuneesti ja ihailen, kuinka hyvin heijastin loistaa autojen valokeilassa




6.12.2018


Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia juuri nyt:

- ankeiden ja samalla ainoiden treenipöksyjeni tilalle uudet, iloiset ja sopivan napakat pökät 
- jonkun edellisiin sopivan kivan paidan, joka ei ole mallia toppi
- pojille ne joululahjat


Kolme asiaa, joista unelmoin tänään:


- lumi
- auringonvalo
- lomaviikko Lapissa



6.12.2018


Kolme asiaa, joita odotan innolla lähitulevaisuudessa:

- tulevalle lauantaille sovittu patikkaretki läheiseen kansallispuistoon
- poikien saaminen kotiin joulunpyhinä
- pojan tyttöystävän ensitapaaminen (pelkään vaan, että alan käyttäytyä jotenkin typerästi, kun olen niin innoissani)



6.12.2018



Jokos ne nyt loppui?

Kiitos inspiraatiosta Tuula, pahoittelut paljoista pallokuvista ja iloista mieltä itse kullekin!


tiistai 4. joulukuuta 2018

ITSE TEHTYÄ KERAMIIKKAA JA PUOLUKKAJÄÄDYKETTÄ


Luin tässä taannoin jostain artikkelista, että "Kansalaisopiston kursseille osallistuminen tekee ihmisistä keskimäärin onnellisempia", ja vaikken muitten puolesta voikaan puhua, omalta osaltani olen valmis allekirjoittamaan väittämän samantien.

Syksyllä aloittamani keramiikkakurssi on tuonut pimeisiin ja ankeisiin maanantai-iltoihin uutta mielekästä sisältöä ja käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa. Eli justiin sitä onnellisuutta vissiin. Ihan hitsin kivaa, vaikkei läheskään aina kaikki ole mennyt löyhien ennakkosuunnitelmieni mukaan, vaan savi on päätynyt myttynä takaisin kylmäkaappiin odottelemaan seuraavaa kertaa, kun parituntinen on huvennut pilalle menneisiin yrityksiin. Useimmiten lopputulos kuitenkin yllättää positiivisesti.





Lupasin leipoa kakun, jos näistä pikkulautasista tulee sellaisia kuin olin niistä toivonut tulevan. Ja tulihan niistä (jess!), mutta kakkuhankkeen hautasin, koska surkeana leipurina en sittenkään halunnut kiusata itseäni jollain, mistä en oikeasti tykkää sen enempää kuin niistä kakuistakaan, joten päätinkin tehdä puolukkajäädykettä. Ihan vaan sillä, että tykkään puolukoista ja ajattelin jäädykkeen näyttävän lautasilla kivalta ja hyvällä säkällä maistuvan sitäkin paremmalta, niinkuin ilokseni tekikin. Ihanan raikasta. 

Eniten aikaa käytin löytääkseni riittävän yksinkertaisen reseptin, joka on edellytys kaikelle, mitä keittiössä teen. Ja lopulta sellainen Valion sivuilta löytyikin. Niin simppeli, ettei simppelimpi ja onnistumisvarmempi voi olla. Lisään sen tuonne loppuun.




Kuvat voisi laittaa "näin huijaan somessa"- otsikon alle, koska saattaa näyttää siltä, että kyseessä on pöydän ja pöytäliinan päälle tehty kattaus. Ja piti kyllä ollakin, mutta koska ainut paikka, johon luonnonvalo edes vähän osui, oli olkkarin lattia, levittelin sinne pellavaisen torkkupeiton ja tuon kirppikseltä taannoin ostamani lankkutarjottimen, ja polvillani siellä sitten kameran kanssa konttasin. 

Näille pikkulautasille on samaan tunnistettavan kuvionsa pohjalta "Helmi-sarjaksi" nimeämääni sarjaan tulossa jatkoa ainakin juustotarjottimien muodossa. Niitä on pari kappaletta parhaillaan odottamassa pääsyä raakapolttoon, jonka jälkeen lasitan ne ja sitten ne vielä poltetaan kertaalleen korkean polton uunissa.
Melko pitkäjänteistä puuhaa siis, ja koska kurssipäivä on vain kerran viikossa, menee kaikkien vaiheiden läpikäymiseen kuukausi tai enemmänkin, jos tekee jotain isompia ja kauemmin esikuivumista vaativia juttuja.






Toiselle, tai oikeastaan ihan ensimmäiselle tekemälleni uniikkien kappaleitten sarjalle annoin nimeksi  "Kuro". Sen tähänastiset valmiit osat ovat tässä: 





Kipot tai kulhot tai mitä ne nyt sitten onkaan, ovat todellisuudessa pienempiä kuin kuvassa näyttää. 

Antamani "Kuro"-nimi tulee vaalean lasitteen päällä käyttämästäni kuroutuvasta lasitteesta, joka käyttäytyy vähän miten sitä huvittaa, ja siitä tulee mielestäni justiin ihanan rosoinen ja eläväinen fiilis yhdistettynä noihin tarkoituksellisesti vähän muotopuoliin muotoihin.

Vaikka lasitetta laittaisi mielestään joka astiaan saman verran, se kuroutuu silti ihan arvaamattomasti. Liikaa, liian vähän, sopivasti tai ei ollenkaan. Tässä alla vasemmalla kuva yhdestä versiosta, joka alkoi jo ennen uuniin menoa liikehtiä niin runsaasti, että osa palasista irtosi uunissa kokonaan. Siitä ei tullut yhtään kiva, vaan ruma.

Oikealla kuva jo vähän edistyneemmästä kulhomuotoilusta. Ei siitäkään mikään säännöllinen tule, mutta tasaisempi kuitenkin kuin ihan ensimmäisistä, jos vaan säilyy reunat ehjinä, eivätkä halkea niinkuin voi vielä käydä. 




Tässä näkyy vielä noita eri tavalla kuroutuneita lasitteita. Tuon kaikkein röpöisimmän käsittelin sienellä töpöttämällä ja kaksi muuta ruiskuttamalla. (Arvaan, että nämä tekniset jutut ei varmaan hirveästi kiinnosta, mutta kirjoitan kuitenkin).  







Kurssilla saa onneksi tehdä ihan sitä, mitä itseä huvittaa ja kiinnostaa. Ja kovin erilaisia ollaankin kaikki. 

Yksi tekee patsaita, toinen eläinhahmoja, kolmas dreijaa ja kuvioi itämaisen oloisia ruukkuja jne. Ja meikäläinen sitten värkkää näitä mahdollisimman vaaleita ja simppeleitä käyttöesineitä. Ainoana vissiin valkoisesta savesta (joka ei oikeasti ole valkoista-valkoista), kun kaikilla muilla taitaa olla käytössään joko punainen (vai ruskeako se on) tai musta savi ja värikkäämmät lasitteet. 





Vaikka muuten olen varsinainen millimetripentti, jonka kaikki tekemiset pitää olla viimeisen päälle suorassa kulmassa tai muuten jämptin täydellisiä, savi on jotenkin siitä(kin) kiva materiaali, että sille on valmis antamaan anteeksi, vaikkei läheskään aina käyttäydy niinkuin itse on ajatellut. Ja se on varmaan se, joka omalta osaltaan tekee tästä keramiikkapuuhastelusta niin kivaa ja palkitsevaa. 

Mutta tässä linkki sinne jäädykereseptiin (klik). Laiskuuttani en lähtenyt kirjoittamaan uudestaan.

Jugurttina käytin itse suosikkiani Valion Eila täyteläistä kreikkalaista jugurttia (sellaisessa sinisessä margariinipaketin näköisessä rasiassa) ja valkoisen sokerin tilalta tummaa ruokosokeria, koska valkoista meillä ei ollut. Sen enempää kuin mitään muottejakaan, mutta leikkelin ihan tavallisista pahvimukeista sopivan korkuisia ja pakastelin niissä. Mukava ottaa pakkasesta annos kerrallaan ja kylkeen vaikka piparkakku kyytipojaksi. 

Jaa niin. Ohjeen itselleni liian makean kolakastikkeen korvasin puolukka-karpalokastikkeella, josta tuli lisää kaunista väriä.

Semmoista tällä kertaa.

Hyvää tulevaa Itsenäisyyspäivää ja kuulumisiin (sitä j:llä alkavaa sanaa en tässä mainitse, koska en itse sitä osaa näin aikaisin odottaa).



maanantai 12. marraskuuta 2018

33 KYSYMYSTÄ, JOIHIN MIES VASTASI

Outilla oli blogissaan niin kiva "mies vastaa"-aiheinen postaus, etten malttanut olla kopioimatta, kun sattui oma ukkeli olemaan sopivasti haastatteluetäisyydellä. Kysyin kyllä Outilta ensin luvan.

Ja vaikka arvatenkin teki mieli lisätä vastausten perään omia kommenttejani, päätin, etten sitä tee. Enkä myöskään ehdottele mitään omia muka parempia vaihtoehtojani.


1. Mitä oikeasti ajattelit minusta ensitreffeillämme?

Että tässä on nainen, jonka kanssa menen kymmenen vuoden päästä naimisiin. 





2. Nauranko vitseille, mitä en oikeasti tajua?

Et

3. Pidänkö halailusta?

Toisinaan.

4. Halusinko pienet vai isot häät?

Sopivat.

5. Olenko koskaan rikkonut lakia?

Juu. Ainakin sillon (-95), kun mulla oli kiire Mikan 30-vuotissynttäreille ja ajoit ylinopeutta, että ehdit kotiin siihen mennessä. Toivottelit hauskoja juhlia ja löit käteen 500 markan sakkolapun.

6. Millainen on voileipäni?

Joku terveellinen. Jälkiuunileipä, jonka päällä on lohta ja tilliä.

7. Millaista musiikkia kuuntelen?

Gloria Gaynorin I will survive.


8. Mitä pelkään?



Korkeita paikkoja, vähän kuolemaa ja että pojille sattuu jotain






9. Kestänkö stressiä?

Kyllä. Jos jotain, niin sitä. 

10. Oudoin tapani?

Ikkunaruutujen laskeminen ja niistä kertolaskujen muodostaminen kävelylenkillä.

11. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?

Kouluruokalan keittiöön

12. Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävän, kuolleen tai ihan kenen kanssa tahansa. Kuka se olisi?


Äitisi, jota et koskaan saanut tavata.

13. Jos voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?

Laittaisit säästöön remonttitilille.

14. Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi?

Se vaalea takki, koska näytät siinä kauniilta. Mutta liittyyks se persoonaan?

15. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?



Tekopirteys, teennäisyys ja typerä käytös.

16. Mikä on suosikkiroskaruokani?



Popcornit, koska syöt niitä vaikka tulee paha olo.






17. Rumin vaatteeni mistä minä pidän, mutta sinä et?

Ei ole vielä tullut vastaan.



18. Mikä oli viimeisin tekstiviesti minkä lähetin sinulle?



"Oukki. Maksu luonnossa. Kotona".

(:D :D :D. Tätä tekisi kyllä mieli vähän selittää, koska ei ole ihan sitä, miltä näyttää, mutta lupaus on lupaus, joten olkoot näin.)

19. Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan?


Noooo. Aika vähän.  Kipukynnystä on sen verran paljon. Mutta kaikki tehdään, mitä voidaan.

20. Kun riitelemme, miten käyttäydyn?

Riidellään niin harvakseltaan, että ei ole mitään yhtä käytöstä.
Ainut riita tulee kai mun omasta käytöksestä, kun katon pelejä.

21. Menemme ravintolaan, mitä tilaan?

Jotain värikästä ja kevyttä.





22. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?


Valokuvauksen, omien poikien kanssa olemisen, kirjoittamisen ja jonkun askartelun.












23. Mikä saa minut todella vihastumaan?

Jos poikia kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.


24. Entäs piristymään?



Omat pojat, aurinkoinen keli ja minä.



Voi näitä kaukaisia aikoja <3



25. Millainen olen aviovaimona?


Rakastettava ja luotettava.

26. Kumpi sanoi ensin "rakastan sinua" ja missä se tapahtui?

Se oon varmaan ollu mää, koska multa se sujuu helpommin

27. Mitä teen heti ekana aamulla?

Pyörittelet nilkat, käyt veskissä ja teet hyvän aamupalan.

28. Millaisia vaatteita käytän kotona?



Mukavia ja käytännöllisiä.


29. Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa?


Ikkunanpesua, koska en anna pestä.  Tykkään siitä niin paljon itse.
Muut kyllä luonnistuu.




30. Kumpi määrää kaapin paikan?

Sinä.

31. Mikä on paras luonteenpiirteeni?

Niitä on niin paljon, että sanon sydämellisyys.

32. Entä paras piirre ulkoisesti?

Ryhdikkyys ja se kun hymyilet sillai valloittavasti.

33. Ihanin yhteinen muisto?

No niitähän nyt on tuhansia, mutta ehkä se, kun soitit mulle sairaalasta töihin, että ei oo enää kiire, kun (vastasyntynyt) poika on nyt tässä mun mahan päällä.


Ihan kuulosti aidolta ukkelilta nämä. Ja kiitos hälle sekä omasta että kuvitteellisten oppilaiden puolesta, ettei laittaisi meikäläistä sinne koulun keittiöön kokkaamaan. Säästyy suomalainen kouluruokailu armottomalta alamäeltä :).


keskiviikko 7. marraskuuta 2018

KORKKAREISTA MEKON KAUTTA METSÄÄN

Pieni haava - iso haitta.

Tuntuu tyhmältä edes mainita moista pikkujuttua, mutta totuus on kuitenkin se, että kohta jo kuusi viikkoa sitten tasan silmien välistä poistetun ihomuutoksen jälkeinen haava on tehnyt lukemisesta ja kirjoittamisesta varsin hankalaa. Ihan vaan siksi, että olen vältellyt lähinäkemisen kannalta välttämättömien silmälasien käyttöä, koska haava on suoraan siinä kohdassa, joka hankautuu lasien keskiosan alla. On siis ollut pakko valita, uhraako näkemisensä vai haavan paranemisen, joten olen tehnyt vuoroin molempia, koska töissä en ilman laseja pärjää, mutta vapaalla kyllä, kun unohdan näytöt ja puhelimen. Ja olkootkin, että on pätevän plastiikkakirurgin jälkeä, keskeneräinen arpi on luvalla sanoen edelleen ruma ja näkyvä, eikä enää ole ihan täyttä luottoa siihen, että siitä muuksi muuttuukaan. On tosin varmasti myös lasien eestaas hilaamisen syytä.  Mutta eipä siitä sen enempää. Olen kuitenkin tyytyväinen, että toimenpide tehtiin tavallaan hyvissä ajoin, koska alunperin itse peukalonkynnellä vuosia sitten tökkäämääni ja siitä vaurioituneeseen kohtaan oli auringon avustuksella kehittynyt aktiininen keratoosi (ns. aurinkokeratoosi), joka on varsin yleinen ihosyövän esiaste. Kuulemma ainakin meillä "vanhemmilla" ihmisillä niinkuin lääkäri muisti mainita :). Mutta muutos on nyt poissa ja sitä myöten selvä tapaus. Ja samalla loppui hutilointi aurinkorasvojen suhteen. Sen verran ulkoilmapainotteisia on meikäläisen harrastukset, että tarkkaavaisuus on tarpeen.



3 viikkoa sitten näytti vielä tältä



Vaan mitäpä sitten muuta?

Edellisessä postauksessa tuskailin takki- ja kenkäostosten vaikeutta, ja siihen lähdettiin yhdessä ystäväni Annen kanssa hakemaan ratkaisua Turusta asti. Joskin käynnin varsinainen tarkoitus oli ihan muu (terveyteen liittyviä juttuja nekin), mutta siinä sivussa koluttiin muutama potentiaalinen takki- ja kenkäosasto tavallisin tuloksin. Eli ei löytynyt takkia, eikä kyllä niitä tämän kelin kenkiäkään, mutta sen sijaan jo kauan, mutta ainoastaan kaukaa ihailemani nuden väriset korkkarit.. Ei ihan sitä, mitä olin vailla, mutta koska oli tukihenkilö mukana, uskaltauduin kokeilemaan korkoja, kun tiesin, että Anne nostaa pystyyn, jos tottumattomana luiskahdan parketille pitkälleen. Eikähän niitä korkoja oikeasti edes ole niin paljon, että tosinainen varmaan voi edes korkkareista puhua, mutta meikäläiselle jokainen sentti on poikkeama tavallisesta. Ja voi että mutta tunsin oloni ihan voittajaksi, kun pysyin ihan hyvin pystyssä ja olo oli kuin supermallilla. (No okei, pientä liioittelun makua). 




Annen kanssa huikopalalalla Hansakorttelissa, että jaksetaan shoppailla.


Ilman Annea en varmasti olisi kenkiä kotiuttanut, mutta kannustuksestaan lähtivät mukaan, ja kotona jatkoin kävelyharjoituksia aina tilaisuuden tullen, että ehtii jalat tottua ennen tosikoitosta eli seuraavana lauantaina tiedossa ollutta kotiseuran (golf ) 30-vuotisjuhlailtaa. 

Ukkeli oli selvästi ennennäkemättömistä koroista innoissaan, mutta veikkaan, että niihin yhdistämissäni housuissa (pehvasta roikkuvat kotiverkkarit) oli mielestään toivomisen varaa. Ja siihen ääneenlausumattomaan toiveeseen löytyikin yllättäen ratkaisu paikallisesta vaateliikkeestä, johon uskaltauduin ensimmäistä kertaa sisään, kun näin näyteikkunalla kokolailla täsmälleen sellaisen semisti siistin villakangastakin, jota olin jo vuosia metsästänyt. En vaan ollut kyseistä muotiliikettä pitänyt potentiaalisena ostopaikkana, koska kuvittelin, että on ennemminkin hienompien ja varakkaampien rouvien alaa alaa.  Mutta metsään meni ennakkoasenteet, ja sainkin osakseni juuri sitä ystävällistä ja asiantuntevaa päällekäymätöntä palvelua, jota sitäkin edellisessä postauksessani kaipailin. 




Paljonkin näitä asukuvia otellut.. Tässä siis pala takkia ja kaverikseen ostamani huivi.
Kumpaakaan en ole voinut vielä kertaakaan käyttää, koska koko ajan on ollut liian märkää ja/tai lämmintä.


Samaisella ensivisiitillä löysin myös aivan ihanan mekon, jollainen on niinikään jo pitkään keikkunut hankintalistalla. Sillä ajatuksella, että kun sopiva luottomekko kerran löytyy, ei tarvi enää ikinä tuskailla sitä, ettei ole juhlan tullen mitään päällepantavaa. Nyt on. Ja vieläpä varsin kohtuuhintaan sain sekä takin että mekon, joten pielessä oli niiltä osin hintamielikuvakin. 




Tässä lisää näitä laadukkaita eteiskuvia. Päättömässä näkyy mekon mallit ja uudet kengät, päällisessä paremmin mekon pitsimäinen kangas, jossa on sinisen eri sävyjä. Yllättävä valinta, mutta tykkään tosi paljon.


Juhlista ei tarttunut kameraan julkaisukelpoista kuvamateriaalia, mutta seuraavan päivän perinteinen aikaansaamattomuus ja väsy kylläkin. Jalat kuitenkin kaiken korkkareilla taiteilun jäljiltä ihme kyllä ihan priimakunnossa. Ei mennyt harjoittelu hukkaan.

Kotikenttä meni päätösjuhlan myötä kiinni, ja tarkoitus oli laittaa pillit pussiin tältä syksyltä, mutta päädyin kuitenkin viime viikonloppuna vielä yhden kisan tutulle vieraskentälle perinteisen "poika"porukan houkuttelemana pelaamaan. Kannatti lähteä, vaikka vähän aamun pimeinä tunteina mietityttikin, kuinka järkevää on laittaa kello marraskuisena sunnuntai-aamuna vapaaehtoisesti soimaan tuntia aiemmin kuin työpäivinä. Ulkoilukeli oli kuitenkin vallan mainio, samoin kuin tuttu ja turvallinen peliseura, jonka kanssa peli kulki jälleen niin kivasti, että oltiin 140 hengen kisassa kärkisijoilla ja saatiin palkinnoksi joulukinkut mieheen. Ukkeli vähän (paljon) paluumatkalla veti mykkäkoulua, kun omalla porukallaan ei ollut oikein sujunut, vaikka oli taktiikat hiottu vimpan päälle (en uskaltanut sanoa, että siinäpä se vika olikin, koska väkisin puristamalla ei tule tulosta sen enempää pelissä kuin blogitekstin kirjoittamisessakaan).




Kerrospukeutuminen oli jälleen kunniassa (meinaa näköjään pelihousut luistaa jalasta, koska näytän niitä vasemmalla kädellä nostelevan). Aamulla tarvittiin toppatakkia, jonka sittemmin äidillisesti kielloista huolimatta kiedoin pelikaverin kaulaan, kun oli lähtenyt niin avonaisella asusteella liikkeelle, että ihan pahaa teki. 
Ei halunnut kuvaan, koska ilmeisesti pinkki ei kuulunut suosikkeihinsa.


NYT sitten on tarkoitus laittaa mailat talvisäilöön, vaikka kelejä piisaisikin. Alkaa olla valo sen verran kortilla. Josta tulikin mieleen, että on alkanut kesäaika vastaan talviaika-väittely tympiä ihan tosissaan. Etenkin kun mitään talviaikaa ei edes ole olemassa, vaan ainoastaan alkuperäinen normiaika ja keksitty kesäaika, joista jälkimmäisen kannattajia tuntuu olevan enemmistö. Itselleni kesäaikaan siirtyminen ja siihen tottuminen on aina ollut vaikeaa, ja olkoonkin, että sen päättyessä pimeä tulee yhtäkkiä tuntia aiemmin, olen aina helpottunut, kun palataan normaaliin. Sopii omaan luontaiseen unirytmiini niin paljon paremmin, mutta ei silti ole tarvetta sitä joka keskustelupalstalla tai yleisönosastolla toitottaa, koska sillä ei valmista tule. Pääasia, että älytön viisareiden kääntely jonain päivänä vihdoin loppuu. Ja kohta on jokatapauksessa pimeää mennen tullen, joten parempi, kun ei keskity ajattelemaan koko asiaa, kun ei sille kuitenkaan mitään mahda.


Silmälaseja vältellessä on tullut viihdyttyä metsälenkeillä tavallistakin enemmän. Ja samalla keräiltyä aineksia sammalpalloihin ja kransseihin, mutta aloittamista vaille valmista on edelleen kaikki. Paitsi että yhdet pallot kyllä tein aika kauan sitten, mutta kuivassa kelissä kuivuivat terassin pöydälle.





Kranssipohjia on odottamassa useampia, mutta varvut sun muut materiaalit päätyneet muka väliaikaisesti  maljakoihin ja jääneet askartelu-ajan puutteessa sinne. Näyttää kuitenkin siltä, että tässä piakkoin järjestyy aikaa näille tuikitärkeille projekteille, kun töissä on niin hiljaista (mikä on tietysti huono asia), että olen ehdottanut pitäväni päivän-pari palkatonta vapaata viikossa. Työnantajalle rahallinen ja itselleni henkinen hyöty, joka ei taloutta vielä kaada, koska kyseessä on (toivottavasti) vaan tilapäinen järjestely.




Jokivarsi näytti iltahämärissä kauniilta, kun käppäilin näissä Finlaysonin vanhoissa kehräämörakennuksissa sijaitsevalle keramiikkakurssille, joka on edelleen yksi viikon kohokohtia.

Viime kerralla tuli ensimmäinen satsi pilottikulhoja uunista ulos ja niistä tuli kyllä aika kivoja. Ei vaan nyt ole tähän hätään kuvaa, mutta ehkä sitten joskus erikseen, kun saan vähän enemmän valmista aikaan.




Pomppii nyt vähän nämä päivät, mutta perjantaina päästiin pitkästä aikaa pikaisesti halaamaan kaukana asuvaa kiekkopoikaa, jonka joukkueella oli peli lähietäisyydellä Turussa.  Muuten täytyy pelit katsoa kotisohvalta käsin. Hermoilen aina ihan älyttömästi, mutta hermoilisin joka tapauksessa, vaikken katsoisikaan. Ja kiva se on nähdä poikaa edes telkkarin ruudulta, kun muuten on tapaamiset talven mittaan niin kortilla.

Jäätiin ukkelin kanssa pelin jälkeen Turkuun yöksi, kun lauantaina oli pyhä ja ukkelillakin poikkeuksellisesti vapaata.

Saatiin huone halvalla Kylpylähotelli Caribiasta, joka oli kyllä luvalla sanoen aika kulahtanut paikka, kun vertaan niihin aikoihin ja muistikuviin, kun hotelli 90-luvun lopulla avattiin ja Kapteeni Koukku kierteli aamiaispöydissä viihdyttämässä lapsia (no en kyllä enää tällä reissulla olisi halunnut Koukkua pöytiin pyörimään, koska oli riittävästi tungosta ja sekavaa muutenkin)

Oltiin hotellilla vasta ysin jälkeen illalla ja kuultiin, että kylpylässä on perjantai-iltaisin tähän aikaan vuodesta lapsivapaa "kuutamouinti" iltayhdeksästä puoleen yöhön asti.

Ajateltiin, että voishan sitä pyörähtää saunan lauteilla lämmittelemässä, vaikkei hämyinen allasosasto houkuttanutkaan.

Palailtiin huoneeseen omia aikojamme ja hississä mietin, että onkohan olemassa muuta maailmankolkkaa, jossa voi ihan luontevasti päätyä ventovieraan miehen kanssa samaan hissiin pelkät kylpytakit päällä.  Tai no. Tuo "luontevasti" ei kyllä kaikkiin taatusti päde, mutta kanssani pari kerroksen väliä matkustanut mies oli niin kiltin ja harmittoman näköinen, ettei tullut mieleen miettiä, mitä on tai ei ole päällä. Enkä kyllä ikinä liikuskele hotellin käytävillä kylpytakissa päiväsaikaan tai silloin, kun on enemmän ihmisiä liikenteessä. Nyt oli korkeintaan kourallinen kuutamokeikkalaisia.

Tulipahan nyt taas kirjoitettua pitkästi ihan pitkästä kirjoittamisen ilosta. Seuraavalla kerralla toivottavasti jotain oikeaa asiaakin. Tai edes kunnolllisia kuvia. Paitsi että taitaa olla itseltäni liikaa luvattu.

Kuulumisiin ja kivaa loppuviikkoa ja viikonloppua heti siihen perään <3  


tiistai 9. lokakuuta 2018

MITÄ MIETIN?


Jos Blogger nyt kysyisi, mitä mietin, niin vastaisin ainakin että..

- miksi on niin pahuksen vaikeaa pakottaa itsensä takki- ja kenkäkaupoille, vaikka ehdottomasti tarvitsisin sekä asiallisen syystakin että -kengät, jotka eivät ole mallia "ulkoilu", vaan sellaiset, joilla voi lähteä ihmisten ilmoille 

- missä niitä sellaisia takki- ja kenkäkauppoja edes on, joissa ei tule painostavaa tunnetta, vaan voi rauhassa ensin itse katsella, mutta pyytäessään saa aidon ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua myyjältä, joka ei ole pelottava (anteeksi tämä, mutta koska itse olen tällainen meikitön maalaistollo, vähän arkailen liian "tehokkaan" oloisia myyjiä, joilla on paksulti pakkelia ja vahvalla lakkakerroksella kiinnitetty kampaus, mutta toisaalta parempi kuitenkin noin, koska en taitaisi hirveästi luottaa kaltaiseni lenkkipolulta reväistyn lökäpöksyn asiantuntemukseen)

- mitä, jos kasvoistani silmien välistä reilu viikko sitten leikattu ihomuutos onkin jotain pahempaa kuin mitä luotan sen olevan

- kivaa, kun saan taas urheilla (tai no, urheilla ja urheilla, mutta pelata ja kuntoilla kuitenkin) normaalisti, kun tikit on nyt poistettu

- kuinka voikin olla näin hienoja pelikelejä lokakuussa






- illalla on pilates, josta olen alkanut tykätä tosi paljon

- kuinka helpottavaa, kun neljän viikon päästä pääsen eroon myös leikkaushaavan päällä olevista teipeistä ja saan taas pestä kasvot ihan normaalisti (edellyttäen, että kaikki menee hyvin, eikä enempiä toimenpiteitä tarvita)






- huvitti, kun plastiikkakirurgi (nuorehko italialaismies) oli kirjoittanut potilaskertomukseeni, että "63-vuotias nainen tulee vastaanotolle.." :D. Nooo, 10 vuotta sinne tai tänne ei oo niin justiinsa..

- voikohan ensimmäisiä keramiikkakurssilla tekemiäni pikkukulhoja käyttää ruokailuastioina vai ovatko liian kiikkeriä

- pitäisikö seuraaviin tehdään sellainen "rengas" pohjaan, että pysyvät tukevammin paikallaan

- miten ihmeessä aika riittää kaikkeen siihen, mitä haluaisin kurssilla tehdä, koska vähän on alkanut tuntua siltä, että haluaisin tehdä ihan kaikkea, vaikka viisaampaa olisi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan

- jos noista alakuvan eilen illalla aloittamistani kokeiluista raakapolton, lasituksen ja lopullisen polton jälkeen tulee sellaisia kuin olin ajatellut, lupaan ylittää itseni ja leipoa kakun, jota sitten tarjoilen noilta alustoilta





- surettaa, kun tuntuu, että itselleni niin tärkeä blogimaailma pikkuhiljaa kuivuu käsiin ja tilalle tulee aina vaan nopeampia kanavia, joiden tahdissa on vaikea pysyä perässä, enkä oikein tiedä, haluankokaan (ajoittain kyllä, mutta toisinaan taas en)

-  kuinka kivaa, kun Whatsappiin pätkähtää pojilta kuvia ja viestejä (ja välillä kysymyksiä, joihin toivotaan äidiltä apuja ja sekös lämmittää mieltä)



Rovaniemellä asuvan pojan kotiparvekkeeltaan ottama kuvasarja


Nuoremman pojan lähettämä kuva ei-niin-kivasta tapahtumasta pimeän tien päältä, mutta
 Luojan kiitos, ei ollut isompi eläin, eikä käynyt pahemmin, vaikka surettaa toki supikoiran kohtalo


- vaikka välillä aina ärsyynnynkin, kun mietin, kuinka paljon autojen vakuutuksiin oikeasti uppoaa rahaa, niin nyt olen kyllä onnellinen, että on ne täyskaskot (supin rikkoman puskurin ja sen takana olevan jonkun säleikön vaihto ja maalaus maksaa  1800 euroa..)

- juuri, kun alkoi tehdä mieli jo vähän viritellä valosarjoja johonkin, luvataankin liki kesäkelejä ja kausivalofiilis katosi saman tien, mutta jos valita saa, niin mieluummin kuitenkin sitä luvattua aurinkoa niin paljon ja pitkään kuin mahdollista

- kuinkahan huonoon kuntoon silmät menevät, jos käyttää pitkään vanhoja epäsopivia silmälaseja, joita käytän nyt sen takia, että ovat nykyisiä kevyemmät, eivätkä paina haavaa niin paljon

- jokohan sitä pikkuhiljaa saisi aikaiseksi soittaa sähkärille ja pyytää asentamaan keittiöön tarvittavat viritykset uudelle valaisimelle, jonka ostin joskus keväällä ja joka on edelleen paketissa eteisessä

- voisikohan nuo orvokit mitenkään ymmärtää lopettaa kukkimisen, koska haluaisin jo ottaa ruukun muuhun käyttöön




- mihin oikeasti kuuluu selfietä ottaessa katsoa, ettei mene silmät kieroon



Pipopäinen työpaikkapyöräilijä toivottaa iloista melkeinkesäviikkoa.
Kuvassa tikit ainoastaan takissa, myöhemmin myös muualla.




Edit keskiviikkona 10.10.:
Sain äsken lääkäriltä tiedon, että poistetusta ihomuutoksesta ei löytynyt mitään pahaa. Jesssss!!