Olin eilen elämäni ensimmäistä kertaa paksusuolen tähystyksessä eli kolonoskopiassa ja päätin tehdä poikkeuksen normaalisti epäluontevalta tuntuvaan henkilökohtaisista aiheista kirjoittamiseen kertomalla oman kokemukseni toimenpiteestä. Ihan vaan siksi, että jos joku nyt tai myöhemmin jännittää omalla kohdallaan tuloillaan olevaa tutkimusta, toivon, että tästä saisi sellaista realistista, mutta helpottavaa vertaistukea.
Olen aiemmin maininnut reilu vuosi sitten mystisesti nousseista maksa-arvoistani ja niiden selvittelyistä, mutta varsinainen syy kolonoskopialähetteelle oli erittäin kovat oikean puolen alavatsakivut. En tiedä onko niillä mitään tekemistä maksa-arvojen kanssa, mutta kipuja on alkanut olla sen verran usein ja koska vaivaavat nimenomaan öisin, tuskaisa valvominen on alkanut heikentää elämänlaatua.
Muuten olen ihan oma hyväkuntoinen itseni ja silloin kun saan nukkua yöt kunnolla, tuntuu että jaksan seuraavana päivänä mitä vaan. Nytkin olen tästä kohta lähdössä salille, mutta kirjoittelen ensin hetken.
Tiedon varatusta tähystysajasta ja esivalmistautumisohjeet sain muistaakseni jo 6 viikkoa etukäteen. Lukaisin molemmat paperit läpi ja kiinnitin jääkaapin oveen, mutten miettinyt asiaa sen enempää.
Pari viikkoa etukäteen tapahtuma alkoi kuitenkin hiipiä mieleen ja viikkoa ennen aloin jännittää tutkimusta ihan huolella. Huomasin lukevani ennakkovalmistautumisohjetta kerta toisensa jälkeen, vaikka osasin sen jo ulkoa. Ja stressasin sitä, kuinka pystyn olemaan neljä päivää syömättä kaikkea sitä mitä normaalisti syön eli marjoja, hedelmiä, vihanneksia, siemeniä, täysjyväleipää..
Rajoitteen syynä olivat nimenomaan edellämainittujen siemenet, jotka voivat viipyä elimistössä hyvinkin kauan ja yksikin pieni siemen voi tukkia tähystyskameran niin, että tutkimus ei onnistu.
Seuraava stressin aihe oli se, kuinka selviän neljän litran tyhjennysnesteen juomisesta. Itselleni määrätty liuos oli nimeltään Vistaprep, jota piti juoda tutkimusta edeltävän päivän iltana 3 litraa tahdilla lasillinen 10 minuutin välein. Ja puhdistumisen varmistamiseksi vielä 1 litra toimenpidepäivän aamuna klo 6.
Niin hassulta kuin se kuulostaakin, siemenetön elämä oli itselleni tässä ehkä se haastavin osuus. Sensijaan tyhjennysnesteen juominen sujui yllättävän helposti, kun parin ensimmäisen lasillisen jälkeen helpottuneena totesin, ettei mitään käyttöohjeessa listattuja haittavaikutuksia ilmennyt. Ei edes pahoinvointia tai liian epämukavaa täyttymisen tunnettakaan. Jälkimmäinen varmasti johtuen siitä, että parin litran jälkeen tyhjennys lähti käyntiin ja sitä mukaa kun nestettä joi lisää, sitä myös poistui elimistöstä. Ja menemättä sen enempää yksityiskohtiin, helpottavaa oli nähdä sekin, että poistuva neste oli väriltään täysin ohjeissa mainitun optimituloksen mukaista. Siitä tuli luottoa siihen, että hyvin tässä käy.
Aamukuudelta juotu litra ei tuntunut enää missään, koska tiesin jo mitä odottaa. Ja lasillisten välillä huuhtelin suuta pienellä määrällä granaattiomenamehua, joka häivytti Vistaprepin maun tehokkaasti.
Varsinaiseksi aamiaiseksi join myöhemmin kupin mustaa kahvia, joka oli omiin tottumuksiini nähden aika ankea aamun aloitus. Lisäksi join toki paljon vettä tai veteen laimennettua mehua estääkseni kuivumista ja nälän tunnetta. Ihan hyvin niillä pärjäsi ja kävin aamulla pienellä lenkilläkin odotellessani, että kello tulee 11 ja voin lähteä kohti sairaalaa.
Laitan tähän väliin linkin videoon, jonka itse katsoin netistä asiallista ennakkotietoa etsiessäni ja joka myös näin jälkikäteen nähtynä vastaa niin hyvin toimenpiteen kulkua, että on turha yrittää kirjoittaa sitä uusiksi.
Video löytyy täältä (klik).
Koska takana oli pitkälti onnistuneen tyhjennyksen ansiosta hyvin nukuttu yö, tunsin helpotusta siitä, että tutkimus oli vihdoin käsillä ja virkeänä pystyin suhtautumaan siihen päättäväisesti niin, että mahdollinen tähystyksessä koettu kipu EI voi olla pahempaa kuin yölliset kipuni. Ja kestokin joka tapauksessa vain murto-osa niistä 10-14 tunnista, jotka kova alavatsakipu omalla kohdallani kerrallaan kestää. Alkaen yleensä lievinä iltakasin maissa ja pahentuen pikkuhiljaa niin, että aamuyön tunnit on kaikkein sietämättömimpiä, eikä yleensä paljon ennen aamukymppiä helpota kokonaan.
Videosta poiketen omista vaatteista vaihdettiin vain housut, jotka olivat käytännössä ihan kuin miesten pitkät kalsarit, mutta sepalus takapuolelle puettuna. Hoitaja koitti kovin löytää kaapista sopivan pientä kokoa, mutta suurin osa pöksyistä oli niin isoja, että ulottuivat kainaloihin ja aukosta olisi hoitajan mukaan paistanut koko pylly. Saatiin siitä hyvä kevennys tunnelmaan heti alkuun, mutta onnekseni myös ne suht siedettävän kokoiset housut löytyi, vaikka pitikin pidellä kävellessä kaksin käsin ylhäällä, etteivät tipahda.
Olin luottavaisin mielin, kun asetuin tutkimuspedille vasemmalle kyljelleni ja toimenpide lääkärin varmoin ottein alkoi.
Hoitaja kertasi moneen otteeseen, että voin halutessani saada kipulääkitystä tai ilokaasua, mutta sanoin, etten halua, koska olin tsempannut itseni pärjäämään ilman. Ja halusin jatkaa loppupäivän ilman mitään pienintäkään tokkuraa. Ehkä jossain kohtaa kieltäydyin jo vähän turhankin jyrkästi, kun hoitaja toisteli mahdollisuutta nähdessään, että ehkä jonkun sortin kivunlievitys olisi tarpeen.
Ikävin osuus oli tähystimen eteenpäinviemisen yhteydessä tehty ilman puhaltaminen paksusuoleen, joka omalla kohdallani oli lääkärin mukaan varsin tiukoilla mutkilla. Ilman tarkoituksena oli venyttää suolta näkyvyyden lisäämiseksi ja tähystinletkun kuljettamisen helpottamiseksi. Kipua ei tuntunut koko menomatkan ajan, mutta parissa kohdassa se muuttui sen verran kovaksi, että asentoa muutettiin selinmakuulle ja samalla osaava hoitaja paineli vatsaa kipua lieventävästi. Se helpotti todella paljon. Samoin kuin ylimääräisen ilman poistuminen normaalia reittiä.
Järkeilin, että jos kaikilla ihmisillä on suunnilleen yhtä pitkä suolisto, on ihan loogista että pienempikokoisella (itse olen 162 cm, 57+ kg) suoli on pakosti enemmän mutkalla kuin isokokoisemmalla. En tiedä onko asia näin, mutta maalaisjärkisesti ajatellen voisin kuvitella olevan.
Olisin voinut seurata tähystimen menomatkaa viereiseltä näytöltä, mutta pidin silmät kiinni siltä varalta, että ruudulla näkyy jotain "pahaa". Hoitaja kuitenkin vakuutti, että kaikki näyttää oikein "kauniilta", joten siinä vaiheessa, kun letku oli perillä ja kameraa lähdettiin tuomaan samaa reittiä takaisin, seurasin näkymiä näytöltä. Ensin nukkaisen ohutsuolen loppupäässä ja siitä eteenpäin paksusuolessa, jonka hoitaja kehui olevan "kuin pesurilla pesty" (siltä se tyhjennys vähän tuntuikin). Siinä vaiheessa todellakin ymmärsin etukäteisvalmistautumisen tärkeyden. Jos haluaa homman onnistuvan kerralla, on tärkeää noudattaa ruokarajoitteita ja tyhjennysohjetta orjallisesti. (Itse näin edellisenä yönä unta, että söin vahingossa palan pizzaa ja tutkimus meni sen takia pilalle. Aamulla olin erittäin helpottunut, kun ei ollut totta).
Matkan varrelta löytyi yksi pieni polyyppi, joka poistettiin ja lähetetään tutkittavaksi, mutta lääkäri arveli, että ei aiheuta mitään jatkotoimenpiteitä. Eikä tutkimuksessa löytynyt myöskään viitteitä mistään tulehduksellisesta suolistosairaudesta, vaan kaikki näytti täysin terveeltä.
Koko homma oli ohi puolessa tunnissa, josta suurin osa oli täysin kivutonta ja ajoittainen kipukin oli ihan oma valintani. Lääkitystä tosiaan halutessaan saa joko ennakkoon tai tutkimuksen aikana, mutta oma päätökseni oli tämä.
Sain lääkkeettömänä ajaa samantien takaisin kotiin, jossa hartaudella nautittu kasvissosekeitto ja siemennäkkileipä tuntui ihan juhla-aterialta. Loppupäiväksi menin ihan normisti töihin, koska olossa ei ollut mitään vikaa.
Myöhemmin illalla seurasi jonkunmoinen pettymys, kun vatsakipu jälleen alkoi ja voimistui nukkumaan mennessä. Mieltä kuitenkin rauhoitti hoitajan sanat siitä, että suolistoon puhallettua ilmaa voi jonkun aikaa olla jäljellä ja se voi aiheuttaa suoleen venytystä ja kiputuntemuksia. Päätin siis, että siitä on tällä kertaa kyse ja kokeilin makuullani painella vatsaa molemmilla kämmenillä suht voimakkaasti niinkuin hoitajakin toimenpiteen aikana teki ja yllätyksekseni se helpotti niin hyvin, että pystyin nukkumaan yöni rauhassa. Se tuntui suorastaan ihmeelliseltä.
Selitystä kivuilleni ei siis kolonoskopiassa löytynyt, mutta siitä olen oikeastaan vaan kiitollinen. Joskin kivun aiheuttama ikuinen arpominen ja tarkkailu tyyliin "olenko syönyt liikaa? liian vähän? liian usein? liian harvoin? jotain sopimatonta? kenties jo liikaa kuitua? olenko juonut tavallista vähemmän vettä? unohtanut rasvat? vai olenko istunut (töissä) poikkeuksellisen paljon? käyttänyt kiristäviä vaatteita (sukkahousujen vyötärö on pahin)? treenannut liikaa? stressanut (kyllä)? jne" on varsin raskasta. Etenkin kun elän hyvinkin liikkuvaista ja terveellistä elämää, josta on vaikea löytää korjattavaa. Lukuunottamatta stressiä, jonka merkitystä en todellakaan vähättele.
Yli 50-vuotiailla (itse olen 58 v) riskit kasvavat ja kolonoskopialähetteen perusteena saattaa olla pelkät muutokset suolen toiminnassa. Jos kutsu tutkimukseen syystä tai toisesta käy, kannustan oman kokemukseni perusteella olemaan rauhallisin mielin ja jännittämättä liikoja ennakkoon. Kaikki käy lopulta niin nopeasti, että etukäteisstressaaminen menee ihan hukkaan ja vie vaan aikaa joltain mukavammalta.
Parhaassa tapauksessa tutkimuksesta saa mielenrauhan vuosiksi eteenpäin ja vaikken tietenkään toisenlaista tulosta kenellekään toivo, olin itse henkisesti varautunut siihen, että jos jotain epäilyttävää löytyy, on parempi saada siitä tieto ja sitä kautta myös mahdollisesti tarvittavaa jatkohoitoa hyvissä ajoin.
Tämä kuvaton teksti syntyi suht tuoreeltaan yhdeltä istumalta sen kummemmin suunnittelematta, mutta toivon siitä silti olevan apua mahdollisille muille kaltaisilleni etukäteismurehtimiseen taipuvaisille.
Vakuudeksi vielä toinenkin hyväksi kokemani linkki, joka murskaa tähystystutkimuksiin liitettyjä myyttejä (klik)
Omalla kohdallani jatketaan niin, että lääkäri soittaa kuukauden kuluttua ja sitä ennen käyn jälleen kerran verikokeissa maksa-arvojen tarkistumielessä. Niitä koitan olla miettimättä ennakkoon, mutta aina sekin loppumetreillä alkaa vähän jännittää. Etenkin kun toive arvojen palautumisesta normaaleiksi on kerta toisensa jälkeen osoittautunut turhaksi. Mutta just nyt on kaikki hyvin. Sitä toivon muillekin.