Sivut

perjantai 20. heinäkuuta 2018

VIHDOINKIN..


.. on koittanut viimeinen työpäivä ennen kolmen viikon kesälomaa.

Paljosta tekisi mieli kirjoitella, ja paljon on kuvia kamerassa, mutta pitkittynyt ja sitä mukaa tuskalliseksi käynyt helle erityisesti trooppiseksi muuttuneessa, museomallin ilmastoimattomassa toimistossa on vienyt voimat ja pehmittänyt päänkin siinä määrin, että nyt ei vaan suju, vaikka haluaisinkin.

Olen myös huomannut itsessäni viime päivinä piirteitä, joista haluan äkkiä eroon, ja onneksi nyt alkavan loman myötä pääsenkin, koska en oikeasti halua kadehtia (sillä lailla väärällä tavalla siis) kenenkään pitkiä lomia, enkä erityisesti Instassa ihailemiani toinen toistaan kauniimpia lomakuvia vilvoittavien vetten ääreltä, auringonlaskuista, -nousuista, enkä mistään muualtakaan. Jokainen on lomansa ansainnut ja aidosti toivon, että kaikki myös saavat viettää kesää ja lomaa juuri siellä ja sillä tavoin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Niin aiotaan tehdä myös me ukkelin kanssa jahka hänkin ensi viikon jälkeen pääsee hetkeksi irti omista hommistaan. Ensimmäisen viikkoni käytän pojan jeesaamiseen ja muuttokuormansa kasailuun. Edessä on jälleen jo tutuksi käynyt, kiekkokauden mittainen paikkakunnan vaihdos. Tällä kertaa kauas pohjoiseen, mutta en halua vielä sitä miettiä. Tyhjentynyt koti ottaa taas hetken koville, kun koittaa arkeenpaluun aika. Mutta sitä en varsinkaan aio ajatella, vaan nyt koitan älytä, että tässä nyt ihan tosissaan olen jäämässä lomalle.  





Tänään oli ihana herätä sateen ropinaan (enpä olisi viime kesänä vielä uskonut sanovani tätä ääneen). Niin tervetullutta joka ikinen pisara. Joskaan sateen mukana luvatuista ukkosista en niinkään piittaa, ja viimeiseen asti toivon, että ne perutaan, koska oikeasti pelkään ukkosta melkeinpä enemmän kuin mitään muuta.

Mutta ettei tästä nyt tulisi jonninjoutavaa "on ilmoja pidellyt"- lätinää, toivottelen kaikille mitä mukavinta kesän jatkoa.

Palailen taas kun siltä tuntuu.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

SUKHIMATOT SUJAHTIVAT MAKKARIIN


Pallompi matto, parempi mieli :)


Se on nyt tullut todistettua, kun kuukauden päivät ollaan makkarissa totuteltu vanhojen, pölisevien nukkamattojen tilalle Sukhimatoilta tilaamiini symppiksiin, pyöreisiin huopapalloversioihin. 

Toki monenmoisia mattoja olisi ollut tarjolla paljon lähempänäkin kuin Nepalissa, mutta olen näitä siitä asti ihaillut, kun ensimmäistä kertaa näin. Oliskohan ollut peräti jo pari-kolme vuotta sitten. Tuntuu olevan aika normi harkinta-aika meikäläiselle nykyään, kun haluan ensin olla ihan täysin varma siitä, ettei enää tule hankittua mitään lyhytkestoista tai huonolaatuista tai mitään, mille ei ole kotona valmiiksi harkittua paikkaa.

Yksistään pelkän kivan ulkonäön perusteella en kuitenkaan mattoja valinnut, vaan päätöstä vahvisti paitsi luonnonmateriaalin (100% puhdasta uutta villaa) käyttö ja aito käsityö, myös Sukhin eettiset arvot. Heillä työntekijöitä kohdellaan kaikinpuolin reilusti, ja tekijä myös saa työstään kunnollisen korvauksen.







Näiden muutaman viikon kokemuksella olen ilokseni huomannut, että enää ei tarvi tämän tästä tuskastua villakoiriin sängyn alla  (vaikka siis mies meillä on innokkaampi imuroija, mutta inhoan imurin ääntä melkeinpä vielä enemmän kuin naapurin kovaäänistä ruohonleikkuria..), eikä kärsiä tukkoisesta nenästä. 

Pallomatto ei pölise, eikä siitä irtoa muutenkaan mitään ylimääräistä. Sen sijaan näyttää ennemminkin hylkivän likaa, mikä tuntuu jotenkin nurinkuriselta, koska jotenkin voisin kuvitella, että villa on niin huokoista, että imaisee kaiken sisäänsä. 

Havainto perustuu tahattomaan testiin, jossa vahingossa läikytin matolle kukkien kasteluvettä, jonka seassa oli veden ruskeaksi värjäävää merileväuutetta, mutta ei jättänyt mitään jälkeä. Huh ja kiitos.







Ihan hitsin hankalaa yrittää ottaa kuvaa, johon olisin saanut molemmat matot näkyviin, mutta siellä ne nyt kuitenkin ovatten tasapuolisesti sängyn molemmin puolin suoraviivaisuutta pehmentämässä. Mutta ei tuomita keskeneräistä. Makkarin muutos etenee pala palalta. Tavoitteena se, että lopulta käytössä olisi pelkkiä luonnonmateriaaleja, joita olen tässä pikkuhiljaa hankkinutkin. Pellavaisten peittojen jatkona nyt nuo söpöt Sukhit.

Sen verran katsoin parhaaksi ukkelia varmuuden vuoksi varoitella, ettei törmää omalle puolelleen parasta mahdollista vauhtiaan. Meidän vanhat matot kun oli niin kovapohjaiset, että niissä oli pakko pitää liukuesteitä. Pallomatto voi oudokseltaan luistaa jalan alla, vaikkei missään nimessä liukas olekaan. 






Mattojen halkaisija on 80 cm, ja ihan pienesti harmittaa, että aloin vähän nuukailemaan maton koossa.  90 cm  olisi ollut ehkä vielä kivempi. 





Kaikki Sukhimatot tosiaan tehdään käsityönä, ja halutessaan maton voi suunnitella kokonaan itse ja tilata sen sitten yksilöllisesti räätälöitynä. Vähän kutkuttaisi sekin, mutta antaa nyt olla harkinnassa ens alkuun..

Tuli jotenkin ihan liikuttunut olo, kun Sukhimattojen ystävällinen yhteyshenkilö Milla kirjoitti yhdessä minulle lähettämässään viestissä, että "Mattopajan toiminnanjohtaja kertoi, että siellä kokoontuvat aina naiset kerran viikossa tietokoneen ääreen odottamaan, millainen lista tilauksia tulee". Jotenkin niin pystyin kuvittelemaan tekijät siihen näytön ääreen innostuneina odottamaan, että pääsevät hommiin, mutta samalla tuli valmiiksi sellainenkin olo, että mitä jos tilauksia ei riitäkään kaikille ja joku joutuu pettymään... Vooii.. 

Milla onneksi kertoi, että aina on jotain oheistyötä. Niinkuin nyt vaikkapa huopapallojen pyörittelyä valmiiksi. Siihen tekisi mieli itsekin osallistua. 



Meidän Shirisha-mattojen tekijä on Uma Shestra.
Kiitos Uma <3. 


Sellainen ongelma tästä nyt vähän tuli, että olen kulkenut matot kainalossa ympäri taloa, ja vaikkei meidän koti iso olekaan, niin olen keksinyt jo monta muutakin matoille sopivaa paikkaa. Seinällekin jo sommittelin, koska näyttäisi kivalta taulunakin, mutten sitten kumminkaan raskinut jättää kumpaakaan sängynpuoliskoa ilman. 

Matot tulivat paljon ennakoitua lyhyemmässä ajassa, ja pakko nyt laittaa tähän kuva todisteeksi siitä, että vaikka lähetyksillä on nykyään aika usein vaarana joutua hukkaan, niin toisinaan paketti löytää perille varsin vähäisilläkin tiedoilla :). 






Lopuksi lainaan pätkän tekstiä suoraan Sukhimattojen omilta sivuilta, koska sopii niin hyvin siihen, mitä itsekin ajattelen:

"Sukhi on nepalia ja tarkoittaa onnellista. Asiakkaat sanovat usein, että meidän mattomme tekevät heidät onnellisiksi. He ostavat meiltä, koska tietävät saavansa hienon käsintehdyn maton, joka tulee suoraan maton valmistaneelta työntekijältä".





Onnellista heinäkuuta itse kullekin. Lomalla tai ilman.
Itselläni on tuo jälkimmäinen vaihtoehto vielä reilun viikon verran meneillään.





***


Postaus on toteutettu yhteistyössä Sukhimattojen kanssa.
Toinen matoista saatu näkyvyyttä vastaan, toinen ostettu normaalihinnalla itse. 

  

tiistai 3. heinäkuuta 2018

RATKAISU LÖYTYI ROTTINGISTA


Nyt en enää muista, missä järjestyksessä asioita tapahtui, mutta joka tapauksessa kehittelin tässä taannoin itselleni pahemman luokan tuolimanian. 

Osittain "syytän" siitä ystäviäni Tainaa ja Soilea, joilla oli molemmilla jossain vaiheessa meneillään tuolien valintaan liittyviä pohdintoja, ja vaikka aina väitän, etten muka ota muilta vaikutteita, niin tässä tapauksessa ei pidä paikkaansa, vaan huomasin himoitsevani mm. tätä omasta mielestäni kaunista &Tradition In Between-tuolia (klik), josta en meinannut millään päästä yli. 

Eikähän siinä mitään, mutta kun hakusessa ei varsinaisesti ollut tuoli sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, vaan päiväpeiton yösäilytystä varten, niin alkoi monien satojen  eurojen hinta hirvittää,  kun taisi meidän vanha kunnon sohvakin aikanaan maksaa vähemmän... 

Mutta niin vaan ratkaisu löytyikin Parolan Rottingista, jonne ajelin kesän avajaislauantaina, vaikka meinasin menoni peruakin, kun alustavasti mukaan lupautuneet seuralaiset eivät lopulta päässeetkään tulemaan. 







Onneksi menin, koska siinä se "peittoteline" eli tarkemmin sanottuna West Coast-mallin rottinkituoli nyt nököttää jo vuosi sitten samaisesta liikkeestä ostamani, eteisestä makkariin siirtämäni lyhdyn kanssa. Ei vaan jotenkaan tähän aikaan vuodesta kynttilät inspiroi, joten lyhtyyn päätyi nyt tuollaiset vihreät palleroiset tuomaan vähän väriä.


Katselin ja kääntelin Parolan Rottingissa kyllä vaikka minkälaisia ja -kokoisia kauniita säilytyskorejakin, mutta järkeilin kuitenkin niin, että vaikka kori on oiva peittosäilytykseen, niin tuoli on kumminkin monikäyttöisempi, koska sen voi siirtää varaistuimeksi sinne missä tarvitaan. Ja siis voihan tietty korinkin, mutta istumismukavuus vähän kärsii :)





Innostuin lopulta rakentelemaan makkarin nurkkauksesta varsinaista Rottinki-corneria, kun kiikutin seinälle eteisestä myös ison Parolan tarjottimen, joka on perua samaiselta reissulta lyhdyn kanssa. Kaverikseen tarjotin sai pari pientä amppelia.

Alla vanha kuva, jossa rottinkien kaverina eteisessä kiikkuu toissajouluna askartelemani himmeli. Pahoittelut viittauksesta väärään vuodenaikaan..






Ja koska vapaapäivänä voi nykyään käyttää aikansa ihan miten tykkää, testailin nurkkaukseen erilaisia versioita, joista tässä edelleen tarjottimella varustettu, mutta ilman vihreitä palleroisia oleva kokoonpano. Alkoi tuntua siltä, että nyt on liikaa kaikkea, joten jotain piti poistaa. 





Onhan tuo nyt aika paljon kivempi kuitenkin kuin "ennen ennen"-versio, jossa nurkassa oli ns. "blogipöytäni", jonka ääressä en tainnut istua kuin kerran pari silloin, kun istumiselle vielä oli tilaa... 
Aika äkkiä pöytä ja silloinen tuoli jäivät vaate- ja muiden röykkiöiden alle. 


Laitetaan pienellä, ettei ahdista ihan niin paljon


"Ennen ennen"-vaihetta seurasi "ennen"-vaihe, jossa pöytä ja tuoli siirtyivät vinttiin ja nurkka oli tyhjää täynnä ja seinä masentava maalarinvalkoinen. Ei mahda erottua kuvassa, mutta sittemmin maalasin seinän kauniilla beigenharmaalla sävyllä, joka sopii vastapäiseen tapettiin (joka ei nyt näissä kuvissa näy, mutta toiste sitten).

Kuvissa vilahtaa myös toinen meidän makkarin uusista huopapallomatoista, mutta niistäkin myöhemmin.





Ja että tulisi katetta sille tuolin monikäyttöisyydelle, niin oikeasti West Coast passaa vallan mainiosti lasiterassille muun kaluston jatkoksi. 







Ja niin passaisi saman sarjan sohvakin, mutta nyt täytyy vaan laittaa jäitä hattuun ja odotella, että vanha sohva romahtaa tai ukkeli kyllästyy siihen. Kummastakaan ei toistaiseksi näy merkkejä, mutta ei sitä koskaan tiedä.

Oma tuolini on kuvauksissa jossain toisaalla käytetty mallikappale, josta sain vähän alennusta. Mutta tarjouksessa oli paljon muutakin kivaa, ja taitaa olla aina. 

Yhtään sen enempää mainostamatta voin kyllä suositella käyntiä Parolan Rottingissa, jos satutte liikkumaan Hämeenlinnan suunnalla ja aukiolot passaa. Jotenkin rauhoittavan ihana paikka ja aina ystävällinen palvelu. 


keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

KUMMALLISEN KIVA KESÄ


Ei ole kesät veljeksiä. Onneksi.

Siinä missä viime vuonna tähän aikaan ihan ryytyneenä odotin vain kahta asiaa, jatkuvan sateen taukoamista ja loman alkamista, en tänä vuonna ole vielä sen kummemmin ehtinyt edes miettiä koko lomaa, vaikka on ihan yhtä kaukana kuin aina ennenkin, eli vasta heinä-elokuun taitteessa. Joskin ensi viikolla tulee töihin poikkeuksellinen tauko, joka tuntuu kyllä kivalta.

Itseasiassa tähänastinen kesä on tuntunut kauniiden kelien ansiosta niin pitkältä, että viime viikolla mietin, että ei mahda enää kesäkukkaostoksille kannattaa lähteä, kun tuskin on enää myynnissäkään. Kai maar odotin näkeväni puutarhalla jo pallokrysanteemeja tai jotain muita ilonpilaajia (sori tästä, mutta ilmestyvät yleensä kauppoihin yhdessä koulureppujen kanssa siinä vaiheessa, kun meidän loma vasta alkaa). 

Töistä huolimatta on koko ajan ollut jotenkin lomafiilis, ja on tullut tehtyä sellaisia pieniä, normiarjesta poikkeavia juttuja, joiden eri tarvi olla edes kovin kummoisia lisätäkseen rentoa kesämieltä. Sellaiseen riittää vaikkapa se, että peruslounaan sijaan käppäileekin torille syömään jotain muuta. Ja siihen tarjoutui hyvä mahdollisuus, kun meillä oli täällä viime viikon lopulla kansainväliset suurmarkkinat, joiden yhtenä pääteemana oli maut maailmalta. Tarjolla oli vaikka mitä kengurunlihaburgereista lähtien, mutta päädyin italialaiselle kojulle, koska siellä oli kokkina ja myyjänä niin symppiksen oloinen vanhempi ukkeli heinähatussaan. Ja hatuista puheenollen, samaisilta markkinoilta löytyi yllättäen ratkaisu myös edellisen postaukseni lierihattuhaaveeseen



Ostin kaksi, joista toinen on valkoinen leveälierinen, enempi hienostunut, ja toinen tuo eturivissä keskellä oleva oljen värinen, josta irrottelin kylläkin koristeena olleet simpukat. Hintaa kahdella hatulla oli yhteensä neljäkymppiä, joten ei ihan paha. Kai? Nyt vaan pitäisi sitten osata käyttää.


Myös taannoinen Pärnun reissu oli ihan tosi kiva alkuvaikeuksista huolimatta. Ja niin uskomatonta kuin elämä välillä voi olla, niin pari viikkoa sitten perjantaina sain paitsi tilaisuuden osallistua Vanajanlinnassa pelattuun kutsukisaan (on muuan työperäinen perinne, joka kuuluu työkesän kohokohtiin), myös pelasin hyvin ja voitin niin hulppean palkinnon, etten melkein edes uskonut, että on totta. Ei pelkästään sen rahallisen arvon takia, vaan siksikin, että tuli tunne, että se on joku kohtalon järjestämä juttu. 




Vanajanlinnan ympäristö on tosi kaunis ja huolella hoidettu, vaikkei nyt tästä surkeasta kännykkäkuvata näykään. 


Hieman hienommasta ajannäyttäjästä huolimatta kenttä ei ole enää ollenkaan prameileva niinkuin silloin, kun se vuosia sitten avattiin. 
Muistan kuinka ukkelin kanssa meinattiin kääntyä sadehousuissamme ovelta takaisin, kun sen tuli avaamaan lakeija silinterihatussaan ja pitkässä viitassaan. 
Mietittiin, että nyt tuli maalaismölleille lähtö, mutta niin vaan selvittiin.


Siinä hetkessä, kun meidän Pärnun matka alkoi autokorjaamolta, jossa kirjaimellisesti valui satoja euroja maahan, mietin, että ei sitten toteudu tänäkään kesänä haaveeni päästä Naantalin Kultarantaan ukkelin kanssa viikonloppua viettämään ja pelaamaan kenttää, jota mies on kiertänyt ja kehunut useamman kerran, mutta itse en ole koskaan käynyt. Tarkoitus on usein ollut mennä, mutta aina olen alkanut kauhistelemaan majoitushintoja. Vaan kuinka kävi nyt? Voitin Vanajanlinnan kutsukisassa palkinnoksi kahden hengen majoituksen ja peliliput Kultaranta Resortiin Naantaliin. En melkein älynnyt poistua estradilta, kun vaan kiittelin ja niiailin. 

Palkintomatka päätettiin käyttää heti, ettei vaan käy niin, että  koko loppukesän sataa rakeita (ei sada..) tai muuten vaan ei päästä menemään. Ja oli kyllä taas niin lunkia ja mukavaa. Paitsi että poltin käsivarteni ja olkapääni ekan pelikierroksen aikana ihan järkyttävään kuntoon, kun ei muka ollut yhtään kuuma leppeässä tuulenvireessä, eikä muka yhtään haitannut, että unohtui aurinkorasva kotiin. Siinäpähän sitten seuraavana yönä kärsin, kun iho oli ihan liekeissä ja kosketusarka.


Kuva satamasta on otettu aamulla joskus puoli yhdeksän aikaan, kun oltiin jo ehditty käydä aamuisella kävelylenkillä ja aamiaisella Kultarannassa. Eikähän muita kuvia koko Naantalista sitten tullutkaan otettua. Melko preinteistä itselleni aina, kun kamera on kyllä mukana, mutta sitä ei muka viitsi kaivaa esiin. Vaan ans olla, jos kamera puuttuu, niin jo vain tekee mieli kuvata ihan kaikkea.



Sunnuntaina käytiin pelaamassa Naantalin Aurinkogolfissa, josta nämä pari oleellista kuvaa. 


Hieman harjoittelun varaa tarkentamisessa, vaikka onhan tuo pöllikin kaunis.


Juhannusta lähdetään viettämään Vierumäelle, jonne pitänee ennusteen mukaan pakata matkaan kaikki mahdollinen sadehousuista pitkiin kalsareihin, mutta siinäpä ne kulkee kontissa, joten ei ongelmaa. Isompi murhe tulee, jos lähtee pelkissä kesähepenissä liikenteeseen.





Juhannusruusu oli kukkinut meidän Pärnun reissun aikana, eikä koko pensaassa ollut kuin yksi jotenkuten hengissä oleva kukka jäljellä. Mutta onhan nuo oksatkin ihan kauniita.





Samoin kielot ehtivät ruskistua ennenaikojaan. Päätyivät pöydälle pötkölleen, kun en keksinyt, millä olisin saanut nuo Ikean "koeputket" pysymään pystyssä. Aika hauskat heijastukset tuli ilta-auringossa.





Eilen pyöräilin melko lenkin, että sain kasaan seitsemän elävää kukkasta juhannustaikoja varten. Joskaan en nyt mitään uutta sulhoa välitä nähdä, kun vanha on ihan hyvä. Ellei jopa paras.





Tämän yhtään mitään järkevää asiaa sisältämättömän postauksen myötä toivotan kaikille mitä parhainta keskikesän juhlaa <3




tiistai 12. kesäkuuta 2018

BLOGIHAASTE "MINUN KESÄNI"


Sain Sadulta tämän kivan kevyen kesähaasteen, johon halusin tarttua, vaikka on tainnut tässä välissä jo  ehtiä kiertää koko blogistanian ympäri. 


Lippis vai lierihattu?

Wannabe-ladylike Annukka pukeutuisi ehdottomasti eleganttiin lierihattuun, ja tunnustan, että sellaista ennen meidän Pärnun reissua etsiskelinkin, mutta jäi liian viime tippaan, joten en ehtinyt löytänyt mieluisaa.



Heti kun löydän sen täydellisen hatun, alan yhtä cooliksi kuin 



Todellisuus on kuitenkin se, että päässäni on useimmiten jo parhaat päivänsä nähnyt valkoinen lippis, jota käytän aina pelatessani. Paitsi silloin kun on pipokeli.

Ja tästä päästäänkin jouhevasti seuraavaan kysymykseen, joka on 

Mato-onki vai golfmaila?

Toinen näistä on ollut harrastukseni viimeiset 18 kesää, enkä enää pysty kuvittelemaan, mihin muuhun yhtä mieluisaan ulkoilmatekemiseen olisin käyttänyt kaikki ne vihreillä kentillä viettämäni tunnit. Mato-ongella olisin toki voinut istuksia, koska sekin on rauhoittavaa ja terapeuttista, mutta jos ei 18 vuoteen olisi tullut kalan kalaa, niin voipi olla, että olisin heittänyt vavan nurkkaan.







Golf on itselleni hyvin pitkälle samanlainen kuin tämä blogiyhteisö. Molempien ansiosta olen saanut elämääni uutta sisältöä, hienoja hetkiä, onnistumisen tunteita ja tilaisuuden tutustua toinen toistaan mielenkiintoisempiin ihmisiin, joita en todennäköisesti olisi koskaan muuten tavannut. 

Golf on myös laji, jossa uskallan sanoa olevani taitava (ja nyt heti varmaan tippuu joku kivi päähän tai jotain, kun menin kehumaan). Uskon, että on meille kaikille tärkeää tuntea olevansa jossain hyvä. Samoin kuin tuntea olevansa jonkun yhteisön tervetullut jäsen. Ei väliä lajilla tai aiheella. 

Pehmis vai jäätelöpallo?

Ei kiitos kumpaakaan. Jäätelö ja minä ei vaan jostain syystä sovita enää yhteen, mutta jos jotain kaupan jätskialtaasta valkkaisin, niin se olisi legendaarinen Eskimopuikko. Ehkä mansikka.

Herneet vai mansikat?

Mansikat.







Palju vai järvivesi?


Pelkästään tyynen järvenselän katselu tai laineiden kevyen liplatuksen kuuntelu on niin terapeuttista, että vastaan ilman muuta järvi, vaikka uimassa tuleekin enää käytyä kovin, kovin harvoin. Heinä-elokuun taitteen lomalla yleensä ensimmäisen kerran.

Paljumielikuva on jossain määrin limanuljaskainen, joten siitä en niin piittaa.








Grilliherkut vai kesäkeitto?

Jos koko kesä pitäisi elää pelkillä grilliherkuilla, valkkaisin varmaan kesäkeiton, mutta nyt sanon, että grilliherkut, joista suosikkeihini kuuluvat Parmankinkulla höystettyjen parsojen lisäksi eräässä radio-ohjelmassa kaikkien aikojen junteimmiksi nousukaseväiksi rankatut tuorejuustolla täytetyt, pekoniin käärityt herkkusienet. Nam. Myös uudet perunat ja niiden sekaan silputut kevätsipulin varret ja jälleen kerran pekonit kuuluvat perinteisiin. Ja jos ukkelilta kysytään, niin ykkösiä ovat Kivikylän Huiluntuhti ja Lidlin Urho.





Mökki vai teltta?

Mökki kaikilla mukavuuksilla kiitos :)

Varjo vai auringonpaiste?


Jos paistaa sillälailla sopivasti, niin paiste, mutta jos porottaa oikein kunnolla, siinä tapauksessa ehdottomasti varjo. En ole mitenkään erityisen kuumankestävää, enkä varsinkaan aurinkoa palvovaa sorttia. Järkikin on jo tullut siinä mielessä apuun jälkeen nuoruusaikojen.

Kesäsade vai kesätuuli?

Kesäsade. Sellainen lämmin ja lempeä, joka kestää vain hetken. Näistä nykykesien (myrsky)tuulista en tykkää yhtään.






Lavatanssit vai festarit?


Jos osaisin tanssia, niin lavatanssit. 


Roadtrip vai riippumatto?


Sopivassa suhteessa molempia.


Hiirenkorvat vai syreenintuoksu?

Kyllähän ne pitkän synkän kauden jälkeen keväällä puhkeavat hiirenkorvat ovat jotain, mikä jaksaa vuodesta toiseen sykähdyttää ja antaa toivoa. 

Syreenintuoksu on ihana, mutta lyhytaikainen ilo, joten jäävät nyt kakkoseksi.




Tämän kuvan omistan Oman elämänsä perhoselle Bikkelle <3



Kiitos tästä aivojenlepuutustuokiosta Satu. Uusia kuvia ei nyt tähän lähtöön ollut. Kamera on enempi huilaullut viime aikoina ja vähän näyttää siltä, että jatkaa samaan malliin.

Haastelemisiin!