Sivut

torstai 21. lokakuuta 2021

SUMUINEN RUSKAREISSU ROVANIEMELLE

Tehtiin syyskuun lopulla miehen kanssa älyvapaa viikonloppureissu Rovaniemelle.

Älyvapaa siksi, että matkaan päästiin perjantaina töitten jälkeen ja takaisin piti lähteä jo sunnuntaina puoliltapäivin, että ehdittiin maanantaiksi jälleen sorvin ääreen. Siinä välissä kiltti kesätuuraaja hoiti miehen lauantaityöt. 




Matka ei ollut alkuperäisen suunnitelman mukainen, vaan korvike peruuntuneelle "tyttöporukalla" jo maaliskuussa sovitulle ruska- ja patikkaretkelle, jonka tukikohtana olisi olleet ihanat iglut Levillä. 

Odotettiin kaikki tahoillamme matkaa innolla kokonaiset puoli vuotta ja lennotkin ostin jo maaliskuussa, mutta lopulta yksi kolmesta joutui perumaan osallistumisensa ja se vaikutti kokonaisuuteen siinä määrin, ettei tuntunut enää samalta, joten päädyttiin perumaan reissu kokonaan. En tapahtumien kulkua tässä sen kummemmin selosta, koska ollutta mikä mennyttä ja ollaan jo sovittu, että yritetään joskus toiste paremmalla tuurilla.

Mutta vaikka perumisen syy oli erittäin ymmärrettävä, valehtelisin jos väittäisin, ettei pettymys yhtään kirvellyt, kun  kävi niinkuin kävi.




Pitkään pähkäilin sitä, lähdenkö kuitenkin yksin Rovaniemelle asti, jonne lentoliput olin ostanut ja josta oli alunperin tarkoitus jatkaa autolla Kittilään, mutta jotenkin se tuntui ajatuksena ankealta, vaikka pari vuotta sitten sellaisen yksinäisen reissun teinkin. Silloin asiat olivat kuitenkin toisin, koska perheen kiekkopoika ja miniä asuivat siellä ja sain tilaisuuden tavata heitä samalla. 




Miehen kanssa sitten sumplittiin mahdollisuuksiaan lähteä kaveriksi, mutta työnsä eivät antaneet myöden muuten kuin ajankohtaa viikolla eteenpäin lykkäämällä ja kutistamalla käynti niin lyhyeksi kuin se lopulta oli. 

Samalla hinnalla, joka kertyi oman lentoni muutoksesta, miehen lennoista, tuuraajan palkasta ja hotellista vajaan parin vuorokauden mittaiselle pikavisiitille, oltaisiin päästy aika pitkälle etelään, mutta se on turha vertailukohde, koska ei oltu menossa etelään vaan pohjoiseen.




Turha varmaan erikseen edes mainita, että alkuperäisellä aikataululla olisi perillä paistanut aurinko, mutta meille jo perinteeksi muodostuneella tuurilla osuttiin täsmästi parin päivän tihkusateeseen. Ei varsinaisesti kohottanut mielialaa, mutta keli on kuitenkin niin mitätön juttu kaikkien viimeaikaisten vastoinkäymisten rinnalla, että turha antaa sille enempää huomiota. Oltiin kuitenkin varustauduttu niin henkisesti kuin varusteellisestikin kylmään ja sateeseen sillä mielellä, että tulkoot mitä on tullakseen ja jos tuleekin jotain muuta, se on vaan plussaa.

Ruska oli kuitenkin niin mielettömän kaunista ja värikästä, ettei edes harmaa taivas sitä himmentänyt. Voi olla, että peräti korosti. Tai ainakin niin itselleni uskottelin.




Hotelleissa oli yllättävää kyllä valinnanvaraa  ja pitkään sitäkin asiaa pähkäiltyäni, päädyin varaamaan meille huoneen Lapland Hotels-ketjuun kuuluvasta Sky Hotel Ounasvaarasta, joka nimensä mukaisesti sijaitsee Ounasvaaran laella. 

Näkymä huoneesta oli metsään päin ja heti ulko-ovelta pääsi suoraan kauniiseen luontoon. 
Ihana, rauhallinen sijainti. Joskin hotelli oli lopulta ihan täynnä, koska läheisessä Santa Sportin urheilukeskuksessa oli meneillään nuorten painonnostajien Euroopan mestaruuskisat, jossa osallistujia oli useita satoja. Ja yleisöäkin kuulemma viikon aikana tuhannen henkilön verran. Mitään häiriötä urheilijoista ei kyllä hotellilla ollut, päinvastoin kiva nähdä tervehenkistä nuorisoa, joka selvästi nautti yhdessäolosta.

Kisat selittivät myös sen, miksi lentomme lähtöportilla oli pilvin pimein porukkaa eri kansallisuuksien verryttelyasuihin sonnustautuneina. Ainakin Bulgaria, Tanska ja Venäjä olivat edustettuina, muttei pystytty miehen kanssa päättelemään lajia, koska voima oli verkkareitten alla piilossa.

Helsinki-Vantaan kenttä oli muutenkin ruuhkainen ja liikkuminen siellä varsin sekavaa. Tuli vähän yllätyksenä se väenpaljous, vaikka Finnair kaikissa viesteissään kehottikin tulemaan viimeistään kahta tuntia ennen kentälle. Oletettavasti suuri osa tungoksesta oli keskeneräisen remontin ohella kaikenlaisten todistusten tarkistusten aiheuttamaa hässäkkää. Meiltä ei mitään kyselty, koska kotimaassa pysyttiin. Mutta täytyy sanoa, että vaikka ollaan muuten koko kulunut vuosi eletty ja liikuttu suht normaalisti, nyt oli ensimmäinen kerta, kun tuli sellainen olo, että on liikaa ihmisiä liian pienessä tilassa. Ja ottamatta yleisellä tasolla kantaa mihinkään, mietin, että melko epämukavalta olisi oma olo kyllä saattanut rokottamattomana tuntua siellä kaiken keskellä. Nyt ei tarvinnut siitä kantaa huolta.




Lento oli ylibuukattu ja myöhässä varmaankin koneenvaihdon takia, joten perjantaina ei paljon muuta ehditty kuin pikaisesti vetää happea jo pimenevässä illassa ja käydä syömässä hotellin Sky Kitchen & View-ravintolassa, jonka ikkunoiden takaa kuva yllä. Olisi taatusti hieno kokemus, jos sattuisi revontulet tai tähtitaivas kohdalle, mutta nättiä oli ilmankin.



Saunasta oli näkymä  makkarin kautta Ounasvaaralle, 
mutta saunan ja huoneen väliin sai myös vedettyä verhon


Varattiin saunallinen huone, mikä osoittautui aika kivaksi valinnaksi, kun vettä tosiaan tihutti koko ajan ja vaikkei ulkoillessa varsinaisesti kylmä tullut, niin sen verran kalsa kuitenkin, että oli mukava päästä lämpimään odottamatta hotellin yleistä saunavuroa. Sekin tosin lauantai-iltana hyödynnettiin. 

Yleissaunat olivat kooltaan varsin pienet ja itse sain nauttia löylyistä ja näkymistä yksin, mutta mies kertoi omasta saunakohtaamisestaan, joka kuulosti ihan Kaurismäen elokuvalta.

Miesten puolella lauteilla oli istunut "karhun kokoinen" voimamies, joka esittäytyi murahtamalla ykskantaan  "Dimitry". Omani vastasi sanomalla oman nimensä ja ojensi sen jälkeen avaamatonta  saunaoluttölkkiään Dimitrylle, mutta tämä pudisti pienesti päätään ja vastasi hymyillen "Only Vodka". Sen jälkeen jatkettiin rauhallista löylynheittoa. Hiljaisuudessa ja  hyvässä hengessä.








Hotellin aamianen oli ihanan monipuolinen ja sisälsi paljon paikallisia juttuja, mitä arvostin suuresti. 
Kuvan smoothiet ovat snapsilasin kokoisia ja korvapuusti sekä omenapiirakka minimallia. Kerrankin. En kestä isoja pullia, enkä edes marjapiirakoita, joista tykkään, mutta pieni pala piisaa ja isosta tulee vaan paha olo. Ja sen verran vanhankansan ihmisiä olen, että sen minkä lautaselleni otan, myös syön. Tai jätän kokonaan ottamatta, jos tiedän jo ennakkoon, etten jaksa.



Hotellin katolla oli kattoterassi, johon kiipesin lauantai-aamuna ottamaan kuvaa sumuisesta maisemasta. Kirkkaana päivänä taustalla näkyisi Kemijoelle ja kaupunkiin asti, mutta nyt ei näkynyt.



Mies jäi lukemaan Lapin Kansaa, kun lähdin aamulla yksin tutkailemaan ympäristöä ja ihailemaan punaisena hehkunutta maaruskaa (joka näköjään hukkui matkalla kamerasta blogiin). Ja samalla huomasin, kuinka helppo on eksyä maastoon, vaikka ihan vähän vaan poikkeaa polulta kuvailemaan ensin johonkin suuntaan ja sitten johonkin toiseen, kunnes ei enää hoksaa mistä tuli ja mihin oli menossa, kun kaikki näyttää periaatteessa samalta. No, ei Ounasvaara niin iso ole, että sinne lopullisesti jäisi, mutta vähän ehti säikäyttää kuitenkin.  




Myöhemmin lähdettiin yhdessä luontopolkuja pitkin käymään keskustassa, josta postauksen ensimmäiset kuvat on otettu. Käytännössä melkeinpä samoilta jalansijoilta Jätkänkynttiläsillalla seisten hetkenä, jolloin sade sen verran taukosi, ettei tarvinnut varoa kameran kastumista.

Kiivettiin myös näkötorniin, johon jopa minä uskaltauduin, koska ajattelin, että muuten jää näkemättä kaikki se mikä sieltä näkyy. Kuvaaminen vaan sateessa jäi. 



Joku oli ripustellut tällaiset hienot kivet reitin varrelle.

Illemmalla käytiin jäähallilla katsomassa pari erää pojan entisen ja siksi läheiseksi tulleen joukkueen Roki:n peliä ja sen jälkeen kaupungilla syömässä. Oli kiva fiilis, kun ihmisiä oli taas liikkeellä ja kaikki selvästi hyvillä ja samalla jotenkin seesteisen rauhallisin mielin. Ei mitään älämölöä, eikä höntäilyä, eikä valitusta ruuan viipymisestä, eikä mitään muutakaan turhaa. Itsekin ymmärsin viimeistään siinä vaiheessa lopettaa mielessäni masentelun siitä, mitä viikonloppu tuli maksamaan ja mitä olisi ollut, jos olisi ollut. Kaikki kun oli siinä hetkessä ja siihen mennessä enemmän kuin hyvin.




Illalla istuskeltiin vielä tovi viihtyisässä aulassa takkatulen loimussa ja taustalla pehmeästi soivaa joikumaista musiikkia kuunnellen. 

Kuva tosin on otettu vasta seuraavana aamuna, koska illalla aulassa oli pöydät täynnä karttoja tutkailevia yösuunnistajia, jotka otsalamppuineen suuntasivat ulko-ovesta kosteaan pimeyteen. Helppokos siinä oli meidän istua lämpimässä ja kilistellä viinilasien äärellä reippailijoille.




Sunnuntai-aamuna oli vielä muutama tunti aikaa lähteä poluille ja voi että miten kaunista oli, kun auringon kajo yritti ajoittain tulla esiin sumun keskeltä.

Ja taas oli joku rakennellut taideteoksen ohikulkevia ilahduttamaan.




Olin ihan liekeissä, kun kaikkialla tuntui roikkuvan kimmeltävin kastepisaroin koristeltua naavaa tai hämähäkinseittejä, joiden kuvaaminen on jo kauan keikkunut toivomuslistani kärjessä. Nyt vaan tulivat eteen niin yllättäen ja suuressa määrin, että pääni pyöri kuin pöllöllä silkasta innostuksesta, enkä osannut kunnolla keskittyä metsätämään sitä unelmieni kuvaa, kun samalla stressasin, että kohta pitää lähteä, eikä lento odota, vaikka metsä on täynnä aarteita. 






Nämä on kutonut varmaan joku muu kuin hämis, mutta hienoja silti,


"Semmonen pituinen se" oli pojillani tapana pieninä todeta luetun iltasadun päätteeksi. Eikähän tässä itselläkään sen kummempaa. 

Viikonlopulla oli voimaannuttava vaikutus ja nytkin näitä kuvia näin jälkikäteen katsellessa (puhelimessa on varmaan sata lisää) mielessä läikähtää lämmin tunne. Lisättynä hyvällä mielellä siitä, että kirjoituslukko on nyt avattu ja tuntui oikeasti tosi kivalta kirjoittaa.



Sininen taivas tuli näkyviin ensimmäisen kerran, kun meidän oli aika nousta sinivalkoisille siiville ja suunnata kotiin.


keskiviikko 22. syyskuuta 2021

SILMÄHARMIT SUURIMPANA SYYNÄ HILJAISELOON


Universumi, tai ainakin blogistania tuntuu päättäneen, etten enää kuulu tänne.

Alunperin syynä jopa omalla mittapuullani poikkeuksellisen pitkään hiljaisuuteen on ollut koko kesää kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti varjostaneet uudet silmäongelmat. Mutta nyt kun pystyn niiden kanssa jo vähän paremmin elämään, tuntuu tulevan muita vastoinkäymisiä sitä mukaa, kun yritän istua tähän ylittämään kovin korkeaksi noussutta kirjoituskynnystä.

Joudun siis luovuttamaan. En lopullisesti, mutta nyt en vaan pysty mihinkään "ylimääräiseen" ennenkuin elämässä tällä hetkellä meneillään olevat epäonnet ja epävarmuudet alkavat ratkeamaan ja jonain kauniina päivänä kääntymään parhain päin. Jaksan uskoa, että niin ennemmin tai myöhemmin tapahtuu.

Halusin kuitenkin ilmoittautua edes näin lyhyesti ja samalla kiittää kaikkia teitä, jotka olette laittaneet viestiä ja kyselleet mitä kuuluu, kun ei kuulu mitään. Viesteillä on ollut itselleni ihan tosi iso merkitys. Eikähän elämä näköongelmineen ole onneksi pelkkää synkkyyttä ollut tai ole edellenkään, vaan paljon on tapahtunut myös hyviä, iloisia ja uusiakin asioita, joista toivon jonain päivänä voivani taas hyvillä mielin kirjoittaa.

Siihen asti toivottelen kaikille kaunista ja muutenkin mukavaa syksyä!



Pariviikkoiseen Vuokatin lomaan mahtui kaikkia samoja elementtejä kuin elämään ylipäätään. 
Tyyntä, myrskyä ja monenmoista siltä väliltä.





Iloisempiin tai ainakin tavallisempiin kuulumisiin! 

Annukka

perjantai 23. huhtikuuta 2021

KOLMEN PERUSPÄIVÄN PLUS-MIINUS-PÄIVÄKIRJA

Tiian taannoinen blogiteksti inspiroi miettimään omaa suhtautumistani mahdolliseen kiitollisuuspäiväkirjaan, jonka tarkoituksena kai on omia päivittäisiä kiitollisuudenaiheitaan ylöskirjaamalla kiinnittää huomiota asioihin, jotka ovat hyvin silloinkin, kun kaikki tuntuu olevan huonosti.

Koen olevani varsin peruskiitollinen ihminen, ja vaikka jonkun mielestä kuulostaisikin tekopyhältä, olen oikeasti päivittäin aidosti kiitollinen siitä, että saan edelleen olla elossa. Siihen on syynsä. 

Sen sijaan monilla muilla hyvin toimiva kiitollisuuspäiväkirja ei tunnu ajatuksena omalta, vaan itseni tuntien tiedän, että todennäköisesti alkaisin jotenkin ylisuorittaa sitä ja yrittäisin väkisin keksiä jotain yleviä kiitollisuudenaiheita, kun tavallinen tuntuisi liian tavalliselta. Etenkin jos olisin ostanut tarkoitusta varten jonkun erityisen kauniin muistikirjan ja kynän niinkuin todennäköisesti olisin tehnyt. 



Ajatus kuitenkin kiehtoi ja päätin kokeilla muutaman arkipäivän ajan sellaista, että heti, jos joku ihan tavallinen pieni asia päivän mittaan herättää tuntemuksen suuntaan tai toiseen, kirjaan sen ylös plussana tai miinuksena ja päivän päätteeksi sitten selviää, päätyikö kyseinen päivä plussalle vai menikö miinuksen puolelle.

Mitään oikeasti merkityksellisiä asioita (koti, perhe, terveys jne.) tähän ei nyt sisälly, eikä myöskään suurinta osaa päivistä muutenkaan, koska enimmäkseen arkisia asioita tulee ja menee ilman, että niitä sen kummemmin edes havainnoi tai fiilistelee omia tuntemuksiaan.


MAANANTAI

+ nukuin tavanomaisen kehnosti, mutta en tuntenut oloani aamulla mitenkään erityisen väsyneeksi, vaan olin valmis nousemaan sängystä jo ennen kellon soittoa

- ylös noustuani virkeys jäi vähän jalkoihin, koska olo oli turvonnut ja painava

- vaaka todisti, että painon tunne ei ollut tuulesta temmattu 

-  kaikki parhaat ( = mukavimmat) alusvaatteet olivat pyykissä ja kaapissa oli puhtaana pelkkiä tyhmiä ja epämukavia (joita silti jostain selittämättömästä syystä edelleen säilön)

+ niinkuin kaikkina muinakin aamuina, ilahduin, kun otin käteeni kuopukselta joululahjaksi saamani Victorinoxin vihannes- ja hedelmäveitsen, joka leikkaa kuin unelma. Ei pursua sen kummemmin sitruunoista kuin tomaateistakaan sisältö leikkuulaudalle yhtään, vaan viiltyy nätisti halki. 




-  mieli teki isoa lasillista smoothieta, mutta olin liian laiska alkaakseni sitä tekemään, joten tyydyin edellisillalta jääneeseen puolikkaaseen pieneen lasiin

+ olin tyytyväinen, että oli edes se puolikas

+ keksit ei olleetkaan loppu, vaikka pelästyin, että niin iso moka on päässyt käymään (oikeasti aamu on kokolailla pilalla, jos keksi puuttuu )




-  Gerberakimppu oli väsähtänyt
 



+ portailla helmililjat sensijaan porskuttavat edelleen jo pitkälti yli toista kuukautta




+ illalla kunnostauduin tekemällä muutaman smoothien valmiiksi








Nikulalle tulee ehdottomasti plussaa eettisyydestä ja kauniista pakkauksesta


- ei olisi taaskaan kannattanut ostaa muuta kuin kaikkein halvimpia kananmunia (oma havaintoni on, että mitä virikkeempi, sitä varmemmin hajoaa keitettäessä)

-  niinhän siinä jälleen kävi, että 3 tavismunaa säilyi ehjänä, mutta kanalassa virikkeitä saanut hajosi

+ onneksi keittelin munat illalla, enkä aamulla, koska aamulla sotku ottaa paljon enemmän pattiin




+ lähdin illalla ulos pyöräilemään ja kuuntelin samalla äänikirjaa, joka oli niin hyvä (Lucinda Rileyn Enkelipuu), että pyöräilin huomaamattani reilut 15 kilometriä, jolla pääsee kokolailla kaupungin ympäri

+ kysyin kotiin tullessani pojalta, onko kenties tehnyt pyörälleni jonkun keväthuollon, kun tuntui mäetkin menevän niin kevyesti ylöspäin. Vastasi, että "En oo vielä, mutta sulle on varmaan tullut niin paljon jerkkua reisiin, että kulkee" (plussa tuli pojan luottamuksesta lihaksiin :)). 

+ tuntui, että virtaa jäi varastoon, joten tein pyöräilyn päälle puolen tunnin Body Balance-treenin, jonka jäljiltä kroppa on aina ihanasti "auki"

+ illalla tuli Diili, joka on tällä kaudella koukuttanut katsomaan 


Päivän +/- saldoksi tuli yhdentoista plussan ja seitsemän miinuksen jälkeen + 4, joka on ihan kelpo lukema maanantaille 


TIISTAI

- nukuin omasta mielestäni ihan ookoosti, mutta olin aamulla silti valmiiksi väsynyt ja huonotuulinen (erittäin ärsyttävää)

+ edellisestä johtuen olin tyytyväinen, että tuli illalla tehtyä ne smoothiet valmiiksi

+ rakastan aina vaan tuota vakiojuomani vihreyttä ja raikasta makua (sisältää vihreää Granny Smith omenaa, lehtikaalia, pakastemangoa, minttua, luomuomenamehua, vettä ja vähän vehnänorasjauhetta)




+ plussaa oli sekin, että pyöräni oli edelleen tallessa, vaikka olin taas unohtanut sen yöksi auki 




+ pyöräilin töihin, vaikkei kiinnostanut pätkääkään ja vastaan tuuli kovaa ja kylmästi

+ töistä annan itselleni ison plussan, koska sain kuningasidean, jonka avulla voidaan saavuttaa merkittävät säästöt Norjaan rakennettavan mallitalon perustustuskustannuksissa 

+ olin tyytyväinen myös omaan viestintääni, joka osin varsin epämiellyttävistä aiheista huolimatta sujui erityisen helposti ja soljuvaa tekstiä syntyi kuin itsestään. Aina ei synny, koska asiallinenkin viestintä vaatii paitsi pelisilmää, myös luovaa olotilaa, joka on välillä totaalisen hukassa 

+ en olisi jaksanut illalla yhtään mitään, mutta pyöräilin kuitenkin 10 kilsaa, koska oli pakko saada raistista ulkoilmaa, eikä huvittanut kävellä

+ olin liian laiska noustakseni sohvalta hakemaan kameraa yläkerrasta, mutta ihana ilta-aurinko paistoi olkkarin ikkunasta heittäen vihreiden maljakoiden läpi kauniita heijastuksia seinälle

Aamun väsymyksen ja ärsytyksen aiheuttaman miinuksen jälkeen tiistai jäi tukevasti plussan puolelle saldon ollessa peräti + 7.


KESKIVIIKKO

+ tunsin oloni aamulla virkeäksi ja hyväntuuliseksi (tästä tekee mieli antaa monta plussaa kerralla)

+ ilahduin keittiön verhot avatessani kun näin, että ulkona ei satanutkaan vettä tai räntää niinkuin oli ennustettu, vaan pakkasessa paistoikin aurinko




+ töissä oli ensimmäistä kertaa koko vuoteen siinä määrin rauhallinen aamupäivä, että oli tilaisuus lähteä tunniksi samassa rakennuksessa sijaitsevalle salille 

+ virtaa riitti ihan kelpo treenin, koska mieli oli hyvä ja olo energinen 

+ nautin, kun pääsin salilta suoraan  lounasravintolan valmiiseen noutopöytään 


Lautasellinen näyttää kuvassa lähinnä rekkamiehen annokselta  ja sitä se kokonsa puolesta kyllä olikin: )
Sisältää paistettua seitä, jugurttikastiketta, salaattia ja lämpimiä vihanneksia


+ töitten jälkeen kävin tekemässä palauttavan pyörälenkin ja ilahduin, kun mies oli sillä välin leikannut vesiversot omenapuista (ja aika paljon muutakin, koska jäljellä oli oikeastaan pelkät rungot)

+ keräilin risut ja sain ne jotenkuten mahtumaan kyytiin ja joulukuusen vielä kukkuran päällimmäiseksi (paljastui joku aika sitten jalkoineen päivineen takaterassin hangen alta)

  


+ risuja keräillessäni huomasin, että viime keväänä istuttamieni kuihtuneiden pääsiäisnarsissien sipuleista oli alkanut kasvaa uusia kukkia (poika tosin oli se, joka kaivoi tiiviiseen ja juurakkoiseen savimaahan riittävän syvän istutusalueen, johon upposi säkkitolkulla multaa) 

+ tuli suorastaan voittajafiilis siitä, että ensimmäistä kertaa en vaan heittänyt kuihtuneita kukkia kompostiin, vaan sipulit päätyivät jatkamaan elämää
   


+ samalla bongasin myös muita pieniä varipilkkuja pihalla






+ illalla oli ihan hirmu hyvä fiilis päivästä, kun loikoilin ilta-aurinkoisella, joskin vielä aika viileällä terassilla lukien lukematta jääneitä Kodin kuvalehtiä ja välillä vaan tuijottelin taivaalle ja kuuntelin lintujen viserrystä   

+ keskiviikolle kertyi pelkkiä plussia peräti yksitoista. 

Olkoonkin, että tässä elettiin nyt vaan kolme ihan tavallista päivää, oli silti aika kiva kokeilu tämä, koska osoitti, että ne omat pienet arkiset huomiot on kuitenkin enimmäkseen ilon puolella. Ja ihan hitsin kiitollinen saa kyllä olla, jos jonain päivänä suurimmat harmit löytyvät kananmunakattilasta ja alusvaatelaatikosta.  

Voin siis jatkaa hyvillä mielin ilman sen kummempaa kiitollisuuspäiväkirjaa ja se on hyvä se. Kävisi vaan raskaaksi sellainen liian tietoinen kiitollisuus, koska näistäkin vähistä ylöskirjauksistani olisin ilman päivien mittaan napsimiani kuvia unohtanut puolet. 

Mutta nyt laitan tämän kirjan kannet kiinni ja toivottelen hyvää viikonloppua tai mikä ajankohta nyt sitten sattuukin olemaan meneillään tai tuloillaan!


torstai 8. huhtikuuta 2021

KEVYT VAIHDEVUOSIKATSAUS

Siinä missä elämä on viimeisen vuoden ajan ollut enimmäkseen - jos mahdollista - tavallistakin tasaisempaa ja ajoittain tylsempääkin, vaihtelua omaan olooni on tuonut vaihdevuosien viime syksynä todistettu alkaminen.

En nyt sitten tiedä, onko vaihtelu sellaista, mitä varsinaisesti olisin tähän hätään kaivannut, mutta niinkuin taannoin kirjoitin, olen ainakin toistaiseksi päättänyt ottaa tämän(kin) elämänvaiheen enimmäkseen mielenkiinnon ja  samalla jonkun sortin ihmiskokeen kannalta. 



Taidan olla kaikinpuolin keskivertotapaus, koska 55-vuotiaana sovin vaihdevuosien tyypillisen 45-55 vuoden alkamisiän haarukkaan.   

Samoin tähän mennessä varsin tiiviillä tahdilla kuvioihin mukaan tulleet oireet ovat kuin suoraan oppikirjasta. Joskaan en aina tiedä, mistä mikäkin varsinaisesti johtuu, koska osa alkaa varmaan olla jo iänkin mukanaan tuomaa ja osa työstressistä johtuvaa, mutta kokoelmaan on tähän mennessä kertynyt ainakin seuraavaa:

- kuumat aallot, jotka alkoivat yöhikoiluna, mutta joita esiintyy nykyään ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa

- muutenkin sekaisin mennyt kehon lämmönsäätelykyky 

- inhottava syvältä tuleva lihassärky, jolla ei ole mitään tekemistä liikunnalla hankitun "terveen" lihaskivun kanssa

- entistäkin pätkittäisemmät ja levottomammat yöunet (johtuen pitkälti edellämainituista)

- notkeuden väheneminen ja jäykkyyden/kankeuden lisääntyminen

- lihasmassan katoaminen nopeammalla tahdilla kuin sitä ehtii ylläpitää

- muistihäiriöt (olen alkanut kadottaa erityisesti nimiä ja se on tosi häiritsevää)

- kuivien silmien lisääntynyt kuivuminen

- jo ennestään ohuiden hiusten mystinen oheneminen (hiuksia ei irtoile mitenkään näkyvästi, eikä katkeile, mutta ne vaan jotenkin katoavat)

Jos näitä nyt johonkin järjestykseen haluaisi laittaa, niin tällä hetkellä ehkä kaikkein ikävin oire on erityisesti reisissä tuntuva liki jatkuva jäytävä jostain syvältä tuleva lihassärky, joka vaivaa erityisesti istuessa, seistessä (eli ihan sama tältä kantilta, istunko vai seisonko työpäivät) ja nukkumaanmennessä. Ja kun reisissä särky jonkun ajan päästä sängyssä helpottaa, tilalle tulevat muuten vaan levottomat jalat, jotka yhdessä hikipuuskien kanssa vaikeuttavat nukkumista. (Nyt varmasti moni saman vaiheen kokenut jo miettii, kuinka tyhmä oikein olen, kun en vielä ole hakenut näihin vaivoihin apua ja ottanut estrogeenilisää käyttöön, mutta palaan siihen myöhemmin).




Yöhikoilua on itselläni esiintynyt jo muutaman vuoden ajan, mutta vain satunnaisesti. Nyttemmin siitä on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja kun yöllä ensin hikipuuskan tullessa potkii peiton päältään tulikuumaa kroppaa viilentääkseen, vähän ajan päästä seuraa hillitön palelu. Näitä molempia lämpötiloja sitten esiintyy vuorotellen aamuun asti ja peitto vaihtaa paikkaa samaa tahtia, välillä useammin ja välillä harvemmin. Riippuen osin siitäkin, mitä illalla olen syönyt ja juonut ja mihin aikaan. On melkoisen tarkkaa hienosäätöä nykyään, muttei mitenkään ongelmallista, kun asian tiedostaa ja ottaa käyttöön ne itselle parhaiten sopivat käytännöt. Omalla kohdallani olen huomannut, että mitä myöhemmäksi iltasyömisen jätän, sitä varmemmin makuulla ollessa tulee myös inhottavaa sydämentykytystä, kun ruoka aiheuttaa painetta palleaan ja sydän reagoi siihen. Tämän loogisen ja samalla rauhoittavan selityksen antoi tuttu lääkäri, jolle kerroin yhden edeltäneen yön sydänoireistani, joiden lääkärin avulla tajusin johtuneen siitä, että tosiaan menin makuuasentoon suoraan iltapalan jälkeen ja olin silloin syönyt itselleni täysin sopimatonta tuoretta ruisleipää, jossa oli yhtä sopimatonta paprikaa päällä. Sen koommin ei sydän ole temppuillut, vaikka sekin kuuluu vaihdevuosioireiden valikoimiin. 

Muuten syömisistä ja juomisista on tullut toisinaan lähinnä koomista, kun nykyään tulee hiki jo ketsupistakin. Samoin kuin ainakin suolasta, sinapista, soijakastikkeesta, oliiveista, vahvasti maustetuista ruuista puhumattakaan. Eikähän nykyään tarvi enää edes syödä mitään noista, vaan pelkästään nähdä tai ajatella, kun hiki jo taas yllättää. Eikä mikään ihan huomaamaton, vaan sellainen, joka kastelee hiukset päälaelta märiksi, mutta silti tuntuu käsin koskettamalla ihan kylmältä. Olen siis vähän niinkuin kuuluisan Pavlovin teorian koira sillä erotuksella, etten ala kuolata, vaan hikoilla.  Mutta onneksi listalla ei ole mitään erityisen tarpeellista tai terveellistä, vaan päinvastoin.



Viime kesänä ei vielä hikoiluttanut


Sinällään kuuma aalto on mielenkiintoinen juttu. Silläkään ei ole mitään yhtäläisyyttä liikkumalla tai edes saunomalla aiheutetun hikoilun kanssa, vaan on sellainen, joka tulee äkillisesti jostain syvältä sisältäpäin ja kuumentaa itselläni erityisesti pään sen molemmilta sivuilta. Ja vaikka voisin vannoa, että olen aallon yllättäessä kirkuvan punainen, peili todistaa toista, eikä kuumuus välttämättä näy mitenkään päällepäin. Omituinen ilmiö. Mutta kohtausten kesto on ainakin toistaiseksi itselläni ollut vaan sekunteja, joten ei niin haittaa, kun tietää, että menevät ohi liki yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Voin kyllä erittäin hyvin kuvitella, kuinka kurjaa on, jos vaiva on niin voimakas, että hallitsee elämää. Etenkin jos siihen liittyy mahdollisesti itselle ei-niin-luontaisia esiintymistilanteita tai työperäisiä tapaamisia, joissa sinällään on jo riittävästi jännitettävää ilman, että pitää stressata mahdollisten kuumien aaltojen tuloa.  




Kahvilla tuntuu ainakin omalla kohdallani olevan välitön kuumuuskohtauksia lisäävä vaikutus, mutta sillä ei ole hirveästi merkitystä, koska juon sitä niin minimaalisesti muutenkin. Aamulla mukin ja päivällä ehkä toisen tai ihan maksimissaan pari. Ja jos juonkin, niin kahden maissa iltapäivällä on nykyään hyväksi havaittu takaraja. Iltajuominen sensijaan on vähän ogelmallinen, koska joisin iltapalan kanssa mieluusti rauhoittavaa teetä, mutta sen olen joutunut jättämään pois tai juomaan liki kylmänä, koska kaikki kuuma juotava lisää yöllistä hikoilua. Samoin kuin vähäinenkin viinimäärä, mutta siitä en edelleenkään ole kokonaan luopumassa. Ei vaan parane enää iltamyöhään kippistellä.




Toistaiseksi olen kokeillut lähinnä yöhikoiluun avuksi luontaistuotteita, joista salviaa sisältävä Vogelin Menoforce Strong  toi huomattavan avun parin kuukauden päivittäisen tabletin jälkeen. Hiki loppui kuin seinään ja olin ihan ihmeissäni, että voiko tällaista olotilaa ollakaan. Sitä onnea kesti kuukauden päivät ja sitten purkki loppui, enkä heti muistanut /viitsinyt käydä ostamassa uutta, vaan vierähti viikko tai pari ja ongelma palasi. Harmitti oma saamattomuus, mutta voi olla, ettei olisi auttanut, vaikka olisin heti käynyt ostamassa lisää, koska nyt on uusi purkillinen varmaan puolivälissä menossa ilman toivottua vaikutusta. Saattoi siis olla vaan hetkellinen helpotus, mutta hyvä sekin. Kuulemma tyypillistä, että yksi konsti auttaa aikansa, muttei ikuisesti. 

Toinen, jolla huomaan olevan positiivinen vaikutus jo lyhyellä käytöllä, on hiljattain repertuaariin lisäämäni vahva hyvin imeytyvä E-vitamiini, jonka otin testiin nimenomaan vaihdevuosimielessä muun perusvitamiinivalikoimani lisäksi. Eron olen huomannut paitsi yleisolotilassa, myös vartalon ihossa, joka on vähän niinkuin positiivisena sivuvaikutuksena pehmennyt selvästi. Kasvoista en niinkään tiedä, koska niitä tulee päivittäin hoidettua enemmän kuin muuta ihoa, jonka suhteen olen turhan laiska. Paitsi että olen viimeaikoina palauttanut rutiineihin vanhan kunnon kuivaharjauksen, joka auttaa pienesti myös niissä inhottavissa lihassäryissä, kun pintaverenkierto vilkastuu.


Muistaessani teen iltaisin merisuolajalkakylvyn, joka vähän jeesaa levottomia jalkoja 


Mutta ettei menisi pelkän haittaluettelon puolelle, olen erityisen kiitollinen ja onnellinen siitä, että olen säästynyt ennakkoon eniten pelkäämiltäni  omasta tahdosta riippumattomilta rankoilta mielialanvaihteluilta, raivokohtauksilta, persoonallisuuden muuttumiselta, ylitsepääsemättömältä ahdistukselta ja/tai masennukselta (siis sellaisilta ihan todellisilta, en tarkoita tällä mitään ajoittaista alakuloa, stressiä ja uupumusta, jotka kai kuuluvat elämään).




En myöskään ole keskivartalolihavoitunut, eikä painoni ole muutenkaan merkittävästi pompannut yhtäkkiä ylöspäin, koska en ole halunnut antaa sellaista mahdollisuutta. Joskin omasta aiemmasta kokemuksestani tiedän, että molemmat kävisivät erittäin helposti, jos lopettaisin liikkumisen ja alkaisin kärsiä makeanhimosta tai syödä muuten vaan jotain itselleni epätyypillistä tai epäsopivaa (kermaperunoita, tuoreita leipiä, kakkuja, pullia tai maitorahkaa, jolla homamsin itselleni muutaman ylimärääisen kilon pari vuotta sitten, kun kuvittelin siitä saavani helppoa proteiinia työn alla olleiden lihasten käyttöön, mutta muuttuikin omassa kropassani suoraan rasvaksi...).  Vaan onnekseni tykkään edelleen enemmän ihan vaan tavallisesta, enimmäkseen terveellisestä ja monipuolisesta, mieluiten kasvispainotteisesta ruuasta. Eron olossa huomaan heti, jos en ole jaksanut huolehtia siitä, että syön kunnolla ja kunnollista. Näkyy myös vaa'assa ja tuntuu vaatteissa välittömästi, enkä tykkää yhtään siitä olotilasta, että vatsa hallitsee elämää. 




Onnekseni pidän myös liikunnasta, joka on itselleni suorastaan elinehto myös mielenterveyden kannalta. Ja luottogynekologini mukaan auttaa myös pitämään pahimmat vaihdevuosioireet loitolla.

Painopistettä olen päivittäisten ulkoilujeni lisäksi viimeaikoina siirtänyt enemmän liikkuvuuden ja kehonhuollon puolelle. Osin koronan "ansiosta". Salille kun ei ole enää  juurikaan tullut lähdettyä (eikä nyt olisi mahdollisuuttakaan) ja kotona on ollut kiva rauhassa kokeilla oman liikuntakeskuksen tarjoamia monipuolisia treenivideoita. Niistä meidän pienehköön kotiin parhaiten sopii harjoitteet, joissa ei tarvita juuri jumppamattoa kummempaa. 


"Et viittis niin kauheesti heilua siellä, kun koitan nääs katsoa telkkaria" sanoi ukkeli :). (On oikeasti meistä kahdesta se, joka käy säännöllisesti joogassa ja muutenkin venyttelee enemmän).



Kahvakuulilla heiluminen ei meillä oikein missään tilassa onnistu ilman, että tulee joko kalusteet, kattovalaisimet tai huonekorkeus vastaan. Ja niin kummallista kuin se onkin, omalla painolla tehdyt harjoitteet näyttävät omalla kohdallani saavan aikaan tuntuvampia tuloksia kuin kuntosalilla isompien painojen kanssa rimpuilu. Myös nivelet ovat tykänneet enemmän kevyemmistä treeneistä, enkä ole viimeaikoina kärsinyt erityisistä  nivelvaivoista  (kopkop).



Tämäkin on  joku ukkelin ottama puolisalakuva, jota ei ole tarkoitettu julkaistavaksi, mutta olen ottanut aina lenkin jälkeen tavaksi lankuttaa minuutin-pari  ja tehdä muutaman punnerruksen. Pieni aika, mutta aikaan nähden iso hyöty.  Aina tosin en jaksa sitäkään,  mutta venyttelyä en voi jättää väliin tai olen hetken päästä jäykkä kuin heinäseiväs.

Elämä on kuitenkin enimmäkseen mukavasti mallillaan ilmenneistä oireista huolimatta. En anna niiden liiaksi hallita. Joskin huonona päivänä erityisen huonosti nukutun yön jälkeen onnistuu huonommin, mutta hyvinä päivinä olen huomannut olevani jopa entistä minääni tyynempi, hyväntuulisempi ja nauravaisempi. Mistä lie johtuu, mutta niin vaan on. Ja jotenkin haluan ajatella, että on ainakin osittain sen ansiota, että monen vuosikymmenen jälkeen olen vihdoin hormonivalmisteista vapaa ja "omillani". Se on omassa mielessäni jotenkin sellainen puhdas ja luonnollinen olotila, josta en haluaisi luopua. Mutta ihan tyhmyyteen asti en toki aio mennä, vaan pidän mielessäni teiltä viisaammilta aiemmin saamani kokemusperäiset vinkit ja ihanan luottogynekologini sanat "Jos oikein hankalaksi menee, tule käymään, niin suunnitellaan hoitoa yhdessä".    




Selvää on, että tässä(kin) asiassa ollaan yksilöitä ja oireet eri ihmisten välillä vaihtelevat. Siinä missä yksi pääsee helpommalla, joku toinen kärsii todella vaikeista oireista muittenkin edestä. Ja toisaalta keskenään samanlaisetkin oireet voidaan kokea eri tavoilla, koska kokemukset ovat subjektiivisia. Oma kipukynnykseni on aika korkea (joskus ollut tyhmyyksiin asti) ja omasta mielestäni epämukavuuden sietokykyni myös. Siksi olisi hauskaa, jos voisin antaa nämä omat kokemukseni testiin jollekulle toiselle ja saada tietää, tuntuvatko ne samoilta vai kokisiko joku muu ne täysin huomaamattomiksi tai vaihtoehtoisesti elämanlaatua huomattavasti heikentäviksi. Mutta sitä en koskaan saa tietää, joten jatkan tätä omaa henkilökohtaista matkaani omine tuntemuksineni. Tärkeimpinä voimavaroinani luonto,  liikunta, raitis ulkoilma, peruspositiivinen asenne ja mielekäs tekeminen sopivassa suhteessa mitääntekemättömyyden kanssa.



Yleensä en koe näinkin henkilökohtaisista asioista kirjoittamista luontevaksi, mutta tämä tuntui otsikkonsa mukaisesti yllättävän kevyeltä. Osin toki siksi, että paljon jäi kirjoittamattakin niinkuin varmasti moni samaa vaihetta jo elänyt tai parhaillaan elävä arvaa. 

Haitoista huolimatta koen, että tämä väistämätön elämänvaihe tuo mukanaan myös ihan uudenlaista vapautta ja paljon hyvääkin. Voi olla, että jossain vaiheessa tilanne muuttuu, mutta nyt nautin kaikista hyvistä päivistä niin pitkään kuin voin.