OMA ENSIKOKEMUKSENI KOLONOSKOPIASTA TUEKSI MUILLE MAHDOLLISILLE JÄNNITTÄJILLE

Olin eilen elämäni ensimmäistä kertaa paksusuolen tähystyksessä eli kolonoskopiassa ja päätin tehdä poikkeuksen normaalisti epäluontevalta tuntuvaan henkilökohtaisista aiheista kirjoittamiseen kertomalla oman kokemukseni toimenpiteestä. Ihan vaan siksi, että jos joku nyt tai myöhemmin jännittää omalla kohdallaan tuloillaan olevaa tutkimusta, toivon, että tästä saisi sellaista realistista, mutta helpottavaa vertaistukea. 

Olen aiemmin maininnut reilu vuosi sitten mystisesti nousseista maksa-arvoistani ja niiden selvittelyistä, mutta varsinainen syy kolonoskopialähetteelle oli erittäin kovat oikean puolen alavatsakivut. En tiedä onko niillä mitään tekemistä maksa-arvojen kanssa, mutta kipuja on alkanut olla sen verran usein ja koska vaivaavat nimenomaan öisin, tuskaisa valvominen on alkanut heikentää elämänlaatua.

Muuten olen ihan oma hyväkuntoinen itseni ja silloin kun saan nukkua yöt kunnolla, tuntuu että jaksan seuraavana päivänä mitä vaan. Nytkin olen tästä kohta lähdössä salille, mutta kirjoittelen ensin hetken.

Tiedon varatusta tähystysajasta ja esivalmistautumisohjeet sain muistaakseni jo 6 viikkoa etukäteen. Lukaisin molemmat paperit läpi ja kiinnitin jääkaapin oveen, mutten miettinyt asiaa sen enempää.

Pari viikkoa etukäteen tapahtuma alkoi kuitenkin hiipiä mieleen ja viikkoa ennen aloin jännittää tutkimusta ihan huolella. Huomasin lukevani ennakkovalmistautumisohjetta kerta toisensa jälkeen, vaikka osasin sen jo ulkoa. Ja stressasin sitä, kuinka pystyn olemaan neljä päivää syömättä kaikkea sitä mitä normaalisti syön eli marjoja, hedelmiä, vihanneksia, siemeniä, täysjyväleipää..

Rajoitteen syynä olivat nimenomaan edellämainittujen siemenet, jotka voivat viipyä elimistössä hyvinkin kauan ja yksikin pieni siemen voi tukkia tähystyskameran niin, että tutkimus ei onnistu. 

Seuraava stressin aihe oli se, kuinka selviän neljän litran tyhjennysnesteen juomisesta. Itselleni määrätty liuos oli nimeltään Vistaprep, jota piti juoda tutkimusta edeltävän päivän iltana 3 litraa tahdilla lasillinen 10 minuutin välein. Ja puhdistumisen varmistamiseksi vielä 1 litra toimenpidepäivän aamuna klo 6.

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, siemenetön elämä oli itselleni tässä ehkä se haastavin osuus. Sensijaan tyhjennysnesteen juominen sujui yllättävän helposti, kun parin ensimmäisen lasillisen jälkeen helpottuneena totesin, ettei mitään käyttöohjeessa listattuja haittavaikutuksia ilmennyt. Ei edes pahoinvointia tai liian epämukavaa täyttymisen tunnettakaan. Jälkimmäinen varmasti johtuen siitä, että parin litran jälkeen tyhjennys lähti käyntiin ja sitä mukaa kun nestettä joi lisää, sitä myös poistui elimistöstä. Ja menemättä sen enempää yksityiskohtiin, helpottavaa oli nähdä sekin, että poistuva neste oli väriltään täysin ohjeissa mainitun optimituloksen mukaista. Siitä tuli luottoa siihen, että hyvin tässä käy.   

Aamukuudelta juotu litra ei tuntunut enää missään, koska tiesin jo mitä odottaa. Ja lasillisten välillä huuhtelin suuta pienellä määrällä granaattiomenamehua, joka häivytti Vistaprepin maun tehokkaasti. 

Varsinaiseksi aamiaiseksi join myöhemmin kupin mustaa kahvia, joka oli omiin tottumuksiini nähden aika ankea aamun aloitus. Lisäksi join toki paljon vettä tai veteen laimennettua mehua estääkseni kuivumista ja nälän tunnetta. Ihan hyvin niillä pärjäsi ja kävin aamulla pienellä lenkilläkin odotellessani, että kello tulee 11 ja voin lähteä kohti sairaalaa.

Laitan tähän väliin linkin videoon, jonka itse katsoin netistä asiallista ennakkotietoa etsiessäni ja joka myös näin jälkikäteen nähtynä vastaa niin hyvin toimenpiteen kulkua, että on turha yrittää kirjoittaa sitä uusiksi.

Video löytyy täältä (klik). 

Koska takana oli pitkälti onnistuneen tyhjennyksen ansiosta hyvin nukuttu yö, tunsin helpotusta siitä, että tutkimus oli vihdoin käsillä ja virkeänä pystyin suhtautumaan siihen päättäväisesti niin, että mahdollinen tähystyksessä koettu kipu EI voi olla pahempaa kuin yölliset kipuni. Ja kestokin joka tapauksessa vain murto-osa niistä 10-14 tunnista, jotka kova alavatsakipu omalla kohdallani kerrallaan kestää.  Alkaen yleensä lievinä iltakasin maissa ja pahentuen pikkuhiljaa niin, että aamuyön tunnit on kaikkein sietämättömimpiä, eikä yleensä paljon ennen aamukymppiä helpota kokonaan.

Videosta poiketen omista vaatteista vaihdettiin vain housut, jotka olivat käytännössä ihan kuin miesten pitkät kalsarit, mutta sepalus takapuolelle puettuna. Hoitaja koitti kovin löytää kaapista sopivan pientä kokoa, mutta suurin osa pöksyistä oli niin isoja, että ulottuivat kainaloihin ja aukosta olisi hoitajan mukaan paistanut koko pylly. Saatiin siitä hyvä kevennys tunnelmaan heti alkuun, mutta onnekseni myös ne suht siedettävän kokoiset housut löytyi, vaikka pitikin pidellä kävellessä kaksin käsin ylhäällä, etteivät tipahda.  

Olin luottavaisin mielin, kun asetuin tutkimuspedille vasemmalle kyljelleni ja toimenpide lääkärin varmoin ottein alkoi. 

Hoitaja kertasi moneen otteeseen, että voin halutessani saada kipulääkitystä tai ilokaasua, mutta sanoin, etten halua, koska olin tsempannut itseni pärjäämään ilman. Ja halusin jatkaa loppupäivän ilman mitään pienintäkään tokkuraa. Ehkä jossain kohtaa kieltäydyin jo vähän turhankin jyrkästi, kun hoitaja toisteli mahdollisuutta nähdessään, että ehkä jonkun sortin kivunlievitys olisi tarpeen.

Ikävin osuus oli tähystimen eteenpäinviemisen yhteydessä tehty ilman puhaltaminen paksusuoleen, joka omalla kohdallani oli lääkärin mukaan varsin tiukoilla mutkilla. Ilman tarkoituksena oli venyttää suolta näkyvyyden lisäämiseksi ja tähystinletkun kuljettamisen helpottamiseksi. Kipua ei  tuntunut koko menomatkan ajan, mutta parissa kohdassa se muuttui sen verran kovaksi, että asentoa muutettiin selinmakuulle ja samalla osaava hoitaja paineli vatsaa kipua lieventävästi. Se helpotti todella paljon. Samoin kuin ylimääräisen ilman poistuminen normaalia reittiä. 

Järkeilin, että jos kaikilla ihmisillä on suunnilleen yhtä pitkä suolisto, on ihan loogista että pienempikokoisella (itse olen 162 cm, 57+ kg) suoli on pakosti enemmän mutkalla kuin isokokoisemmalla. En tiedä onko asia näin, mutta maalaisjärkisesti ajatellen voisin kuvitella olevan. 

Olisin voinut seurata tähystimen menomatkaa viereiseltä näytöltä, mutta pidin silmät kiinni siltä varalta, että ruudulla näkyy jotain "pahaa". Hoitaja kuitenkin vakuutti, että kaikki näyttää oikein "kauniilta", joten siinä vaiheessa, kun letku oli perillä ja kameraa lähdettiin tuomaan samaa reittiä takaisin, seurasin näkymiä näytöltä. Ensin nukkaisen ohutsuolen loppupäässä ja siitä eteenpäin paksusuolessa, jonka hoitaja kehui olevan "kuin pesurilla pesty" (siltä se tyhjennys vähän tuntuikin). Siinä vaiheessa todellakin ymmärsin etukäteisvalmistautumisen tärkeyden. Jos haluaa homman onnistuvan kerralla, on tärkeää noudattaa ruokarajoitteita ja tyhjennysohjetta orjallisesti. (Itse näin edellisenä yönä unta, että söin vahingossa palan pizzaa ja tutkimus meni sen takia pilalle. Aamulla olin erittäin helpottunut, kun ei ollut totta).

Matkan varrelta löytyi yksi pieni polyyppi, joka poistettiin ja lähetetään tutkittavaksi, mutta lääkäri arveli, että ei aiheuta mitään jatkotoimenpiteitä. Eikä tutkimuksessa löytynyt myöskään viitteitä mistään tulehduksellisesta suolistosairaudesta, vaan kaikki näytti täysin terveeltä. 

Koko homma oli ohi puolessa tunnissa, josta suurin osa oli täysin kivutonta ja ajoittainen kipukin oli ihan oma valintani. Lääkitystä tosiaan halutessaan saa joko ennakkoon tai tutkimuksen aikana, mutta oma päätökseni oli tämä.  

Sain lääkkeettömänä ajaa samantien takaisin kotiin, jossa hartaudella nautittu kasvissosekeitto ja siemennäkkileipä tuntui ihan juhla-aterialta. Loppupäiväksi menin ihan normisti töihin, koska olossa ei ollut mitään vikaa.

Myöhemmin illalla seurasi jonkunmoinen pettymys, kun vatsakipu jälleen alkoi ja voimistui nukkumaan mennessä. Mieltä kuitenkin rauhoitti hoitajan sanat siitä, että suolistoon puhallettua ilmaa voi jonkun aikaa olla jäljellä ja se voi aiheuttaa suoleen venytystä ja kiputuntemuksia. Päätin siis, että siitä on tällä kertaa kyse ja kokeilin makuullani painella vatsaa molemmilla kämmenillä suht voimakkaasti niinkuin hoitajakin toimenpiteen aikana teki ja yllätyksekseni se helpotti niin hyvin, että pystyin nukkumaan yöni rauhassa. Se tuntui suorastaan ihmeelliseltä. 

Selitystä kivuilleni ei siis kolonoskopiassa löytynyt, mutta siitä olen oikeastaan vaan kiitollinen. Joskin kivun aiheuttama ikuinen arpominen ja tarkkailu tyyliin "olenko syönyt liikaa? liian vähän? liian usein? liian harvoin? jotain sopimatonta? kenties jo liikaa kuitua? olenko juonut tavallista vähemmän vettä? unohtanut rasvat? vai olenko istunut (töissä) poikkeuksellisen paljon? käyttänyt kiristäviä vaatteita (sukkahousujen vyötärö on pahin)? treenannut liikaa? stressanut (kyllä)? jne" on varsin raskasta. Etenkin kun elän hyvinkin liikkuvaista ja terveellistä elämää, josta on vaikea löytää korjattavaa. Lukuunottamatta stressiä, jonka merkitystä en todellakaan vähättele.

Yli 50-vuotiailla (itse olen 58 v) riskit kasvavat ja kolonoskopialähetteen perusteena saattaa olla pelkät muutokset suolen toiminnassa. Jos kutsu tutkimukseen syystä tai toisesta käy, kannustan oman kokemukseni perusteella olemaan rauhallisin mielin ja jännittämättä liikoja ennakkoon. Kaikki käy lopulta niin nopeasti, että etukäteisstressaaminen menee ihan hukkaan ja vie vaan aikaa joltain mukavammalta. 

Parhaassa tapauksessa tutkimuksesta saa mielenrauhan vuosiksi eteenpäin ja vaikken tietenkään toisenlaista tulosta kenellekään toivo, olin itse henkisesti varautunut siihen, että jos jotain epäilyttävää löytyy, on parempi saada siitä tieto ja sitä kautta myös mahdollisesti tarvittavaa jatkohoitoa hyvissä ajoin. 

Tämä kuvaton teksti syntyi suht tuoreeltaan yhdeltä istumalta sen kummemmin suunnittelematta, mutta toivon siitä silti olevan apua mahdollisille muille kaltaisilleni etukäteismurehtimiseen taipuvaisille. 

Vakuudeksi vielä toinenkin hyväksi kokemani linkki, joka murskaa tähystystutkimuksiin liitettyjä myyttejä (klik)

Omalla kohdallani jatketaan niin, että lääkäri soittaa kuukauden kuluttua ja sitä ennen käyn jälleen kerran verikokeissa maksa-arvojen tarkistumielessä. Niitä koitan olla miettimättä ennakkoon, mutta aina sekin loppumetreillä alkaa vähän jännittää. Etenkin kun toive arvojen palautumisesta normaaleiksi on kerta toisensa jälkeen osoittautunut turhaksi. Mutta just nyt on kaikki hyvin. Sitä toivon muillekin.

  

HELMIKUUN K-KUVAHAASTEEN VIIMEISET JA VÄHÄN KUULUMISIA

Tässä kävi nyt niin kuin vähän enteilin ja kuvahaaste jäi keittiörempan ja kipuilevan vatsan aiheuttamien unettomien öiden jalkoihin.

Jotain olin kuitenkin tallennellut tänne valmiiksi ja ajattelin julkaista ennen kuin maaliskuu ehtii liian pitkälle. 

 KERAMIIKKA

Aina ei keramiikkakurssilla kaikki mene niinkuin kliseisessä Strömsössä, vaan lasituksen jälkeen uunista tulee toisinaan ulos omin silmin katsottuna silkkaa sutta, mutta näistä tekemistäni "kuivamaljakoista" tykkään.

Tein tämmöisiä rinkuloita muutamassa eri koossa ja kaveriksi niille olen laitellut kuivia heiniä tai viljantähkiä, mutta mikä ettei koloon voisi sommitella kukkiakin.  

KATAJA

Osa takapihan katajista paloi tulipalon kuumuudessa, mutta osan sain pelastettua ruskeiksi käpristyneitä oksia leikkaamalla ja havupuubalsamilla, jota voin oman kokemukseni perusteella suositella, jos pelastettavia havuja omalta tontilta löytyy. Ruiskutetaan suoraan neulasille muistaakseni kerran kuussa ja niin hyvin katajat tuntuivat siitä imevän ravinteita, että jo ihan kuolleelta näyttäviäkin yksilöitä sain herätettyä henkiin. Ja toki ravinteista on hyötyä muutenkin, vaikkei kunnossa mitään vikaa näyttäisi olevankaan.

KANNU

Kuva induktioliedelle sopivasta kannusta on Sokoksen verkkokaupan sivuilta.

Alunperin etsin uutta vedenekeitintä vanhan riuskan tilalle, mutta ihastuinkin tuohon kauniiseen kannuun, jollaisen ostinkin ja joka on käytössä osoittautunut vedenkeitintä nopeammaksi. Pitää myös veden kuumana kauemmin ja tykkään, kun on keittiön uusissa pistorasioissa yksi johto vähemmän.

KÖYNNÖS

Työpaikkani seinää pitkin kiipeilee vanha valtava villiviiniköynnös, joka kertaalleen leikattiin alaskin, mutta onneksi kasvoi hyvin pian takaisin. Ilman sitä seinä näytti varsin alastomalta, kun olen köynnökseen 26 rakennuksessa vietetyn työvuoden aikana niin tottunut.

Oman työpöytäni kohdalla oleva ikkuna on tuon alimman pelastustasanteen vasemmalla puolella. 

KYLMÄ

Kuvan jääpuikoista osa on varmasti ranteen vahvuisia, eikä tee mieli kävellä niiden alta.  Vaikka tuskin tuosta kylmällä pakkaskelillä mihinkään putoavat, mutta silti. 

Kotiräystäiden puikoista osa jo tiputtaa vettä ja samalla huurteisesta jäästä tulee kirkasta. Sellaista, jota pienenä nuoleskeltiin ja tehtiin jäätikkareista teräväkärkisiä. Nykyään sellainen hauskuus on varmaan vaaralliseksi julistettua ja siksi kiellettyä, mutta ennenvanhaan kuului niihin ilmaisiin huveihin, joita keväisin harrastettiin. 

KUIVUNUT

Joku oli syksyllä heittänyt muutaman parhaat päivänsä nähneen hortensian kukinnon kuntopolun varteen, josta poimin pari sateen kastelemaa kotiin kuivumaan. 

Mietin miksi joku oli päättänyt hävittää kukat kantamalla ne metsään. Oliko se joku saanut ne joltain sellaiselta henkilöltä, jolta ei olisi halunnut kukkia vai eikö hävittäjä tykännyt hortensioista vai oliko vaan kätevämpää nakata ne metsään mieluummin kuin kotipihan kompostiin tai roskiin. Mutta ei sen väliä, itse tykkään niiden ruskeiksi kuivuneista kukinnoista kovasti.

KALENTERI

Ostin tälle vuodelle Satokausikalenterin aikomuksenani hyödyntää sitä kasvisten ostossa ja uusien reseptien kokeilussa, mutta tunnustan, että ilman tätä kuvaahaastetta olisin unohtanut koko kalenterin. 

Onneksi on vielä monta kuukautta aikaa palata aikomuksen pariin.

Helmikuun kasvis näytti olevan kiivi ja maaliskuun mango.

KELTAINEN

Ylläolevan Hyvä Terveys-lehden tämän vuoden ensimmäisessä numerossa olleen kuvan otti Sanoma Median kuvaaja Tuomas Kolehmainen.

Kaulassani oleva keltainen kaulaliina oli "turvanani" kuvauspäivänä, jota jännitin kovasti etukäteen, mutta turhaan.

Kuva liittyy "Some tuo, some vie"-aiheiseen artikkeliin, jonka tiimoilta toimittaja Noora Valkila otti minuun yhteyttä lokakuussa luettuaan blogistani omaa ajankäyttöäni pohdiskelevan postauksen, jonka lopussa kerroin somen olevan omassa elämässäni häviävän pienessä, mutta omalla tavallaan kovin tärkeässä roolissa. 

Jouduin lähes paniikkiin Nooran haastatteluehdotuksesta ja jo siitäkin, että oli käynyt lukemassa blogiani, jota kuvittelen kirjoittavani ihan piilossa vaan.

Juttuun haettiin kahta ihan tavallista tyyppiä, ei siis ammattisomettajaa. 

Ensimmäinen reaktioni oli, että kieltäydyn kohteliaasti, mutta mies kannusti mukaan ja jälkikäteen olen iloinen, että teki niin, koska kokemus oli kaikinpuolin kiva. Noora oli tosi mukava nuori nainen ja kuvaaja-Tuomas hauska heppu hänkin. Kuvauspaikaksi olin toivonut tuttua ja turvallista Torronsuota, jonne oli juuri marraskuisen kuvauspäivän aamuna satanut ensilumi. Tuomas tuli paikalle tennarit jalassa ja ensikäsitys suolla liikkumisesta oli ehkä hivenen kaupunkilainen, mutta hyvin saatiin kameran telineet ja kuvausvalot aseteltua paikoilleen, kun kasailtiin pitkospuutyömaalta laudanpätkiä maastoon niin, ettei Tuomas tipahda suonsilmään. 

Kerroin jutusta etukäteen oman perheeni lisäksi vain kolmelle henkilölle ja jälkikäteenkin vain yhdelle. Jännitin niin paljon ja ajattelin, että lukee kuka lukee ja tunnistaa kuka tunnistaa, jos tunnistaa. Ja kivaa palautetta jutusta sainkin, vaikka toki itse tiedän, millainen teksti alunperin oli ja mitä siitä matkan varrella jäi pois ja mikä vähän muuttui. 

KORI

Meillä on olkkarissa kori, jonka kätköihin saa kätevästi kaikenkirjavat välineet mukavasti piiloon, mutta niin että pysyvät silti käden ulottuvilla.

Meillä kun on molemmilla tapana illalla venytellä (yhtä aikaa ei mahduta) lattialla samalla kun katsotaan telkkaria. Kuminauhoista on siinä apua, samoin kuin olkapäiden kuntoutuksessa. Sininen jääpallo puolestaan on kooltaan ja kovuudeltaan just sopiva jalkapohjien alla pyöriteltäväksi. Tekee kipeää, jos jää pitkäksi aikaa väliin, mutta jos joka ilta muistaa pyörittää, pysyy jalat mukavan vetreinä. 

KESÄ

Viime kesään mahtui paljon mukavaa matkustelua ja muuta kivaa, josta yhtenä lämpimät elokuiset illat kotiterassilla. Löydetiin sinne vuosien etsinnän jälkeen uudet mukavat tuolit, joilla istuskeltiin  Tokmannista muutamalla hassulla eurolla ostamieni tunnelmallisten aurinkokennovalaisimien keskellä. 

Tykkäsin kovasti myös ruukkuihin istuttamieni heinien ja kaislojen simppelistä kauneudesta. Leppeässä kesätuulessa tuntui vähän kuin oltaisiin oltu jossain etelässä.

Monta haasteeseen kuulunutta kuvaa jäi nyt välistä, mutta olihan tätä tekstiä taas tässäkin.

Olen kärsinyt viime viikot todella kovista vatsakivuista, jotka alkavat iltaisin ja kestävät pitkälle seuraavaan aamuun tai aamupäivään asti. Kipu on niin kovaa, että nukkumisesta ei tule mitään, mutta onneksi ihan joka yö ei särje. Selitystä kivulle ei ole ainakaan vielä löytynyt ja puolen kuun paikkeilla on edessä tähystys, mutta siihen asti kärvistelen.

Iloinen asia on kuitenkin se, että keittiön muutos on valmis. Sitä oli todella kiva tehdä ja lopputulos on enemmän kuin mieluinen. Jahka saan vielä maton ja verhot hommattua, on kivempi laittaa kuvia tännekin.

Blogien lukeminen on jäänyt pitkälti kipujen aiheuttaman unettomuuden takia väliin, koska en vaan kertakaikkiaan ole töitten päälle jaksanut, mutta just nyt on hyvä hetki ja olen toiveikas tulevan yön suhteen.

Mukavaa maaliskuuta ja palataan taas!

 

HELMIKUUN K-KUVAHAASTE, 2. VIIKKO

Vuorossa on kuvahaasteen toinen viikko ja olen edelleen tosi innoissani tästä. 

Taustatekstien mitta vaan meinaa itselleni tyypillisesti venyä ja keittiö hajottaa sen verran keskittymistä, että jouduin vähän säätämään kuvauskohteita, mutta uskon, että haasteen keksinyt Kristiina ei soveltamisesta suutu.

Aiheina tällä kertaa:

6.2.   Kirjava

7.2.   Kudin (tämän korvasin toisella sanalla)

8.2.   Kamera

9.2.   Komea

10.2. Kahvi (tämäkin vaihtui) 

11.2. Kurkku 

12.2. Koristeellinen

KIRJAVA

Kuvassa on toinen Sisustusakatemian aikaisista Tikkurilan Symphony-värikarttani opuksista, joista tässä ykkösosassa on kirkkaampia värejä ja kakkosessa enemmän oman makuni mukaisia murrettuja sävyjä. 

Ei niin pientä projektia ettenkö kaiva väriviuhkaa esiin. Ja välillä kaivan ihan vaan terapiamielessä. Viuhkan aukominen ja värilastujen katselu jotenkin rentouttaa ja rauhoittaa. En osaa selittää sitä sen tarkemmin. Ja aina voin myös mielikuvitella mihin mitäkin väriä käyttäisin, jos käyttäisin. Toimii hyvänä keinona irrottautua tästä maailmasta.

KUTIMEN TILALLA KUUSIOKOLO

Koska kutominen ei ole jälkeen nuoruusvuosien kuulunut omiin mielenkiinnon kohteisiini, eikä sen sortin kuvattavaa näin ollen löytynyt, valitsin kutimien sijaan käteeni sattumalta osuneen työkalun. Kuvauksellisuus vähän kärsii, mutta ei välitetä siitä.

Kuusiokolo tuli tutuksi, kun työskentelin yhden lukioaikaisen kesälomani (-83) Itävallassa Linz-nimisen kaupungin Ikeassa, jossa päätehtäviini somistusosastolla kuului huonekalujen kasaaminen tällä varmasti kaikille tutulla ja varmaan aika monella myös inhokkeihin kuuluvalla työkalulla. 

Tärkeisiin tehtäviini kuului myös nuolien leikkely mustasta tarrapaperista :). Niitä käytettiin ohjaamaan kulkusuuntaa huoneesta toiseen.

Kuumottavin työpäiväni oli kuitenkin se, kun jouduin varsinaisen kerhotädin tuuraajaksi vetämään piirustuspajaa lapsille. Siinä oli lukioaikainen saksa ja kantti koetuksella, mutta niin vaan selvisin. Kai :). Lapset ei onneksi välittäneet siitä, onko kyseessä akkusatiivi vai datiivi ja onko jonkun sanan edessä der, die vai das, jotka opettajalle olivat lähinnä pyhä asia, muttei onneksi ollut kuulemassa. 

Tykkäsin kovasti kesätyöstäni Ikean ihmeellisessä maailmassa, jollaista ei Suomessa oltu vielä siihen maailman aikaan nähty, vaan vasta 13 vuotta myöhemmin.

Mutta siis tämähän ei nyt varsinaisesti liittynyt sen enempää kutimeen kuin kuusikokoloonkaan, joten ei muuta kuin eteenpäin.

KAMERA

Kaapissa on säilössä peräti kolme aiempaa kameraani.

Mustan Sonyn järkkärin osti kuopus itselleen rippilahjaksi saamillaan rahoilla ja myi sen sitten pari vuotta myöhemmin minulle vähän kalliimmalla :). Sillä kuvailin ensimmäiseen blogiini surkeita kuvia, koska en oppinut käyttämään kameraa yhtä hyvin kuin alkuperäinen omistajansa. Nyt ehkä osaisin, mutta ensin pitäisi löytää laturi, että voisin kokeilla herääkö akku henkiin.

Sony oli myös sen verran kömpelön kokoinen, että ostin ulkokäyttöön tuon Canonin hopeanvärisen pikkupokkarin, jonka lisävarusteisiin kuului telkkariin liitettävä teline. Sen avulla kuvat ja videot pystyi katsomaan ruudulta suuressa koossa. Tuntui ihan mahdottoman edistykselliseltä tekniikalta ja olo oli kuin elokuvissa.

Vaatimustaso kuitenkin kasvoi ja hopeista seurasi muutamalla säädöllä varustettu valkoinen Canon, joka on nykyisen Olympuksen minijärkkärini edeltäjä. On edelleen varsin näppärä peli, jonka voisin itseasiassa ottaa ulkoilukäyttöön. Kulkee kokonsa puolesta vaikka taskussa.

KOMEA

Komeus on katsojan silmässä ja varmasti katson tätä kuvaa äidin silmin toisin kuin kukaan muu, mutta mietinnässä ollut valinta oli siinä vaiheessa selvä, kun viriteltiin illan jääkiekko-ottelua vintin telkkariin ja ruutuun ilmestyi tutut kasvot  <3. 

KAHVIN TILALLA KAUHAT JA KAPUSTAT

Juon kahvini tylsästi mustana, joten ei vedä kuvausmielessä vertoja sydänvaahtokoristeisille Baristakahveille tai muille näyttäville nykyjuomille, joiden nimistä tai loputtoman tuntuisista valikoimista olen tyystin pihalla. 

Ja koska ei tullut mieleen mitään muutakaan kahviaiheista kuvattavaa, korvaan tämän kohdan kauhoilla ja kapustoilla, joita putkahteli kaappeja siivoillessani esiin aina vaan lisää ja lisää.

Sanoisin, että 8 paistinlastaa ja 5 kauhaa on hivenen ylimitoitettua suhteessa olemattomaan kokkailuintooni ja hellan levyjen määrään, mutta jostain näitä vaan on kertynyt ja kadonnut lähinnä kuivauskaapin uumeniin. 

Säästin osan, heitin osan roskiin ja sujautin osan uudenveroisista isoon teräksiseen lävikköön yhdessä muutaman muun keittiön käyttökelpoisen pientarvikkeen kanssa, jotka koitan käydä vaivihkaa viemässä lähikirpparin tuulikaapin "saa ottaa"-hyllyyn. 

KURKKU

Olen kohta puolet elämästäni juonut aamuisin tyhjään vatsaan lasillisen yön yli seissyttä vettä, johon puristan puolikkaan sitruunan. Mutta toisinaan saan tarmonpuuskia ja innostun tekemään ikuisen sitruunaveden tilalle viikon satsin kurkkujuomaa, johon puristan yhden ison tai 2 pientä luomukurkkua, 3 luomusitruunaa ja nipun minttua. Lisäksi litra vettä ja ruokalusikallinen hunajaa, jos tykkää vähän makeuttaa, mutta itse en sitä kaipaa.

Tuoremehupuristin on siinä määrin työläs pestävä (ei oikeasti ole, mutta välillä ei viitsi mitään), että teen samalla satsin muitakin mehuja, joista kuvassa kaupan sakean tyrnimehun vieressä on porkkana-inkivääri-appelsiiniversio. Määräänsä enempää ei kannata kerralla mehustella, koska eivät säily hyvänä kovin pitkään. 

KORISTEELLINEN

Käytin aikanaan ahkerasti näitä joltain Espanjan työ- tai lomareissulta ostamiani, omaan silmääni koristeellisia rannekoruja.  Tykkään niistä edelleen ja siksi säilön, vaikken niitä enää käytäkään. Renkaan kullanvärinen rihkama on osin vähän rumaksi tummunutta, enkä koe mustaa väriä enää  omakseni. Toisin kuin noiden korujen aikaan, kun ylläni oli usein joku musta yläosa ja beige alaosa tai päinvastoin.

Ei siis ole sen kummempaa syytä näiden säilytykselle kuin se, että niistä tulee mukavia muistoja mieleen. 

Se oli semmoinen kuvaviikko se. Tulevasta ei vielä tietoa, mutta toiveena on pysyä kyydissä edelleen. 

HELMIKUUN K-KUVAHAASTE, 1. VIIKKO

Kristiinan kiva kuvahaaste K-kirjaimilla alkavista kohteista sai täällä aikaan positiivista pöhinää (hivenen ällö, mutta tämänhetkistä innostustani hyvin kuvaava sana) ja kävin kurkkimassa koko kuukauden aiheet ennakkoon nähdäkseni tuleeko heti jotain mieleen vai lyökö päässä enempi tyhjää.

Ajattelin toteuttaa haasteen niin, että kuvat liittyvät tavalla tai toisella omaan elämääni, jotta voin  lisäillä  vähän tekstiä kuvien kaveriksi. Kokonaan kirjoittamatta on vaikea olla.

Ensimmäisen viikon aiheina olivat: 

1.2. Keittiö

2.2. Käpy

3.2  Keskellä

4.2  Kaatunut

5.2  Kakku

KEITTIÖ

Näitä hämärässä valossa (sähkäri kävi jo purkamassa osan vanhoista kiinteistä valaisimista) otettuja väritestailukuvia oli kamerassa valmiina. 

Värit vähän vääristyy kuvassa, mutta tuossa on joka tapauksessa mallipala meidän tulevista tasoista  ja välitilasta, joiden rinnalle testailin vihreän eri sävyjä muutamalla valmiiksi kotoa löytyneellä lastulla. Niistä yhtä ostin pienen maalipurkillisen, jota on tarkoitus sutia seinään sen verran,  että pystyy eri vuorokauden aikoina katselemaan miltä väri missäkin valossa näyttää. Voi tosin olla, että vihreä ei ole lopullinen valinta, vaan tasosta poimittu neutraalimpi sävy, jota ostin toisen purkillisen.

KÄPY

Meillä on keittiössä talvisin nämä muutama vuosi sitten ostamani Vallilan Metsän syli-verhot, jotka sopii hyvin tämmöiselle metsän ystävälle ja näyttävät mielestäni kivoilta lumista taustaa vasten. 

Mies tuskin edes muistaisi, miltä meidän verhot näyttää, jos kysyisin. On tullut tässä vuosikymmenten varrella selväksi, että ei vaan kertakaikkiaan kiinnitä huomiota samoihin asioihin kuin minä. Jos kysyn mielipidettään jostain, vakiovastaus on "mulle käy kaikki". Sopii tosin itselleni erittäin hyvin, koska mahdollisesti en pärjäisi suhteessa, jossa toinen haluaisi lähteä mukaan jokaista kangasmetriä valitsemaan. Joskin välillä toivoisin, että ottaisi kantaa silloin, kun en itse osaa päättää kahdesta yhtä hyvästä vaihtoehdosta. Voin sitten valita joko sen minkä mieskin tai päinvastaisen, ei kuitenkaan muista sitäkään :).  

KESKELLÄ

Olen joskus aiemminkin kertonut, että olen suoristusneurootikko, joka ei pysty istumaan sohvalle ennenkuin on tarkistanut, että sohva ja sen edessä oleva matto ovat suorassa linjassa keskenään ja sohva lisäksi kauttaaltaan yhtä kaukana sen takana olevasta seinästä. 

Kun sohva on suorassa, vielä pitää varmuuden vuoksi tarkistaa, että Peikonlehti on täsmästi pyöreän tarjotinpöydän keskellä. Ja että pöydän takajalat osuvat keskenään samaan parkettien välissä olevaan rakoon :). 

Tästä voi nyt saada sellaisen kuvan, että olen kaikessa järjestyksessä yhtä tarkka, mutta se ei valitettavasti pidä paikkaansa. Neuroosi ulottuu vain linjojen suoristeluun tai keskittämiseen. Ja olen onneksi vuosien varrella oppinut siedättämään itseäni pitämällä pehvani penkissä siinä kohtaa, kun mies istuu tapojensa mukaan olkkarin matolle ja nojaa sohvaan niin että kaikki on jälleen vinossa :).   

KAATUNUT

Siivoilin keittiön kaappeja ja totesin, että toissajouluiset pöydälle kaatamani lahja-Budapestit on näköjään menneet toukokuussa vanhaksi, joten niitä ei voi enää säästää mahdollisia pääsiäistrulleja varten niinkuin yleensä teen siltä varalta, etten muista erikseen ostaa  mitään. 

Olen koittanut kaikille kauniisti sanoa, että meille ei ihan oikeasti kannata ostaa suklaata, koska sillä ei ole meillä menekkiä ja tuntuu kurjalta heittää roskiin. Mutta en silti ikinä henno siinä vaiheessa kieltäytyä, kun saan vanhemmilta käteen tutunoloisen paketin, jonka sisältö selviää pienesti ravistamalla. Kiitän vaan kohteliaasti tottakai.

KAKKU 

Kakkukuva piti kaivella aika kaukaa kännykästä. 

Oltiin tässä kesälomakaverin kanssa kahvilla Vuokatin Sokos-hotellin terassilla luontopolkukierroksen jälkeen. Annos oli niin nätti, että päätyi kuvaan muistoksi mukavasta hetkestä ja retkestä, vaikka yleensä keskityn mieluummin ihan vaan syömiseen. 

Hitsiläinen, kun loppui viikko lyhyeen. Ei malttaisi millään odottaa seuraavia kuvauskohteita. On niin helppoa, kun joku on miettinyt aiheet valmiiksi ja tulee vähän vaihtelua tekemisiin.

HELMIKUUN 2022 NIUKAT (MAKSA-ARVO)MUISTELMAT & TULOILLAAN OLEVAA KEITTIÖREMPPAA

Samalla tammikuisella kaavalla näköjään jatkuu tämä aikomani vuosikatsaus. Eli eipä löydy postauksista apuja helmikuunkaan muisteluun, koska niitä ei ole. Lukuunottamatta kymmentä liki samoilla jalansijoilla ottamaani kuvaa. Kävin ne kyllä katsomassa ja totesin, että näyttää olleen varsin kaunista silloin, mutta siinä se.

Muistan kuitenkin erittäin hyvin, mitä heti helmikuun alussa 2022 tapahtui, koska se on vaikuttanut elämääni koko kuluneen vuoden ajan ja vaikuttanee jatkossakin, mutta alan jo tottua tilanteeseen.

Sumuinen tammikuun sunnuntai 22.1.23

Kerroinkin silloin ja varmaan jo kyllästymiseen asti myöhemminkin, että kävin parin koronavuoden jälkeen rutiininomaisessa terveystarkastuksessa, jossa yllättäen todettiin yhden maksa-arvon olevan koholla. Ja hyvin pian sen jälkeen myös kolme muuta kääntyivät jyrkähköön nousuun huolimatta siitä, että ensin karsittiin ilmeisesti yleisen käytännön mukaan satunnaisetkin viinilasilliset ja sen jälkeen myös mahdolliset luontaistuotteet & vitamiinit.

Siitä käynnistyi varsinainen verikoeruljanssi ja vuoden mittaan minusta on otettu kymmenittäin erilaisia kokeita, joiden merkityksiä olen googlaillut pysyäkseni jotenkuten kärryillä siitä mitä milloinkin tutkitaan. Myös ultraäänitutkimus on tehty ja tuloillaan on vielä ainakin tähystys.

22.1.23

Maksa-arvojen nousun aiheuttajaksi epäiltiin ensin harvinaista, alkuvaiheessa oireetonta autoimmuunisairautta nimeltään Primaari biliaari kolangiitti eli "sappikirroosi", johon olisin sukupuoleni ja ikäni perusteella sopinut täydellisesti, mutta josta jatkoverikokeet eivät  antaneet viitteitä. Kesti kuitenkin sen verran kauan saada tuloksia, että olin jo sopeutunut ajatukseen siitä, että tämmöisen sairauden kanssa tässä tästä eteenpäin eletään. Ja valehtelisin jos väittäisin, etten tuntenut samalla pientä katkeruutta, koska sairauden voi laukaista esim. synteettiset hiusvärit, hajuvedet, kynsilakka tms. kemialliset aineet, joita itse en edes käytä. Lukuunottamatta kahden vuoden käsidesiläträystä, jolle kerkisin myös katkeroitua, kun ajattelin, että onhan se aika epäreilua, jos siitä saa palkaksi loppuelämän mittaisen sairauden.

Myöskään kolmannen koronarokotteen aiheuttamaa arvojen nousua ei poissuljettu. Sopii ajallisesti niin täsmästi nousukiidon alkuun. Tätä mahdollisuutta olen molemmilta minua tutkineilta asiantuntijoilta kysynyt ja kumpikin on vastannut, että ei ole täysin mahdoton vaihtoehto. Sisätautilääkärin mukaan "sekä koronan että rokotteiden on todettu joissakin tapauksissa nostaneen maksa-arvoja tilapäisesti". Ei sekään tietty kivalta tunnu, mutta toisaalta ajattelen, että jos näin on, niin toivottavasti häiriö elimistössä tosiaan on tilapäinen, koska alkuvaiheen  arvoista on vuoden mittaan tultu alaspäin ja välillä käyty jopa viitelukemissa. Hassusti vaan niin, että kun joku arvo laskee, joku toinen vastaavasti nousee, mutta varsin maltillisissa lukemissa onneksi pyöritään.

22.1.23

Minkäänlaisia oireita ei itselläni ole (ei väsytä, ei kutita, ei särje nivelet, eikä mitään muutakaan "maksalistalla" mainittua) ja sehän tässä niin pirullista tavallaan onkin. Siis se, että vaikka vointi on kuinka hyvä, ei välttämättä silti tiedä, mitä kehon sisällä tapahtuu. Siksi olen päättänyt olla täysin sattumalta esiin tulleesta tiedosta ja kaikista menneistä sekä tulevista jatkokokeista kiitollinen. Vaikka tulosten odottelu edelleen stressaa jokaikinen kerta, olen voinut ne kuultuani olla hyvillä mielin. Etenkin, kun kaikki muut arvot ovat peräti priimaa. Se rauhoittaa.

Mutta se siitä aiheesta, joka tuskin on järin kiinnostava. Olen ihan luottavaisella mielellä, koska hoitopolkuni on hyvissä käsissä. 

22.1.23

Tällä hetkellä keskittyminen menee enimmäkseen pitkään haikailemani keittiöremontin järjestelyihin ja hankintoihin. Ei tavallaan tehdä paljoakaan, mutta ihan kiitettävästi hintaa sillekin muutokselle tulee, joten eurojen tarkkaa laskemista on myös tiedossa. Mutta myös kivoja tapaamisia tutuiksi tulleiden nuorten, mukavien, kohteliaiden ja taitavien ammattimiesten kanssa. Tuntee olevansa elossa, kun ympärillä on nuorisoa. Ja on aina jotenkin niin sydäntä lämmittävää seurata kuinka nämä omien poikieni ikäiset omien alojensa erikoisosaajat tekevät työtään suurella sydämellä ja ammattiylpeydellä. Oma samaan sarjaan kuuluva poikani on tällä hetkellä vielä harjoittamassa talviammattiaan Suomen rajojen ulkopuolella, mutta meille on aiempien remonttien myötä muodostunut sellainen mukava rempparinki, josta voin luottaa saavani aina mm. sähkö- ja putkimiehet täsmästi paikalle. On vähän samanlaista tiimipeliä kuin joukkueurheilu, jossa kaikilla näillä tutuilla tekijöillä on taustaa. 

Timpurin hommat kanssani hoittaa luottomies, joka on vähän aikaisempaa saapumiserää :). Viimeksi syksyllä asenneltiin yhdessä olkkarin sormipaneeliseinää ja on tehnyt  myös meidän edellisen keittiörempan 20 vuotta sitten. Meillä menee yhteistyö tosi kivasti yksiin, koska katsellaan asioita samanlaisin silmin, joten odotan innolla, että päästään hommiin. Pitää vaan järkätä itselleni sitä varten vapaata, muttei pitäisi olla ongelma, koska lomapäiviä on varastossa ja pystyn sovittelemaan töitäni niin, ettei asiakkaiden tarvi jäädä vastauksia tai apuja vaille.

Tämä menee nyt vähän samaan kastiin niiden vuoden takaisten 10 muutaman minuutin sisällä otetun kuvan kanssa, mutta oli jotenkin niin hienon harmaa päivä, että seistä tönötin vaan kameran kanssa liki paikoillani. 

Tuon alemman kuvan kokeilin kääntää peilikuvakseen ja yhdistää sen alkuperäisen kanssa sillä mielellä, että näkisin, saisiko siitä aikaiseksi peräti pätkän tapettia tai muuten vaan symmetrisen kuvan seinälle. 

Saattaisi siitä saadakin, kun vähän käsittelisi, mutta tämä nyt on taas näitä "ihan hyvä idea, mutta tuskin koskaan toteutuu"-tyyppisiä juttujani.

Liki värittömästä värityksestä kyllä tykkään.

Tarkoitus on helmikuussa pitää kamera hollilla, koska Kristiinalla on blogissaan kaikille avoin kiva kuvahaaste K-kirjaimilla alkavista kuvauskohteista. Ensimmäisenä aiheena sattumoisin keittiö :). 

Tarkoituksena on julkaista edellisen viikon kuvat aina sunnuntaisin, mutta nähtäväksi jää, kuinka käy. 

Osallistukaa tekin, jos yhtään siltä tuntuu. 

Nyt täytyy taas lopettaa tähän, vaikka tuntuukin, että on nämä tekstit enempi sellaisia tyhjänpäiväisiä "on ilmoja pidellyt"-tyyppisiä nykyään. Ei oikein ole ollut sopivaa tilaisuutta minkään mielessä pyörivän aiheen perinpohjaiseen pohdiskeluun, joka olisi enemmän oma juttuni. Keittiö on pitänyt siitä huolen. Mutta jonain päivänä köökki toivottavasti valmistuu ja tulee päähän taas tyhjää tilaa.