Sivut

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

LEMPPAREITA LYHYESTI


Ajattelin ensin, että tähän jo kauan kiertäneeseen haasteeseen en tartu, koska ennakoin vastausteni näihin yksinkertaisiin kysymyksiin olevan tylsiä, mutta tässä ollaan. Olikin itseasiassa kivaa kesäpuuhaa ja aivojen lepuutusta, joten anteeksi vaan näin jälkikäteen huono ennakkoasenne kysymyspatteria kohtaan.

Kulkuneuvo

Apostolin kyyti. Ei varsinaisesti kulkuneuvo, mutta vastaan sen silti, koska menen mieluiten kävellen kaikkialle minne vaan voin. Paitsi jos laiskottaa, matkaa kohteeseen on yli 5 km suuntaansa tai kantamuksia on paljon, kakkosvaihtoehto on oma auto tai polkupyörä. Pitkät useamman tunnin matkat teen mieluiten junalla. Itseasiassa tykkään junamatkustamisesta tosi paljon.

Että jäiköhän tästä nyt sitten itseasiassa enää mitään kulkuneuvoa puuttumaan? Paitsi lentokone, josta taas en tykkää yhtään. 




Unelmamatkakohde

Aina ja ikuisesti Vuokatti, mutta haaveilen myös Lapin ruskasta ja revontulista. Toivon kovasti, että viime syksynä peruuntunut ruskareissu ystävien kanssa Levin igluille toteutuu tänä vuonna. 

Ulkomaille ei ole ollut hinkua enää vuosiin, mutta kieltämättä viikon golfmatka pimeimpään talviaikaan vaikkapa paljon kehuttuun Belekiin olisi ihana. Sellainen oli miehen kanssa suunnitelmissa, kun täytin 50, mutta edelleen on näin seitsemän vuoden jälkeen toteutumatta.

Musiikkilaji

Riippuu fiiliksestä ja tilanteesta. Töitä tehdessä soi usein hiljaa taustalla "Stress relief"- tyyppinen soittolista, liikkuessa tsemppaa kasaridisko tai vaikkapa joku Portion Boysin tai JVG:n tarttuva ralli. Ja silloin, jos kaikki on huonosti, eikä mikään muu auta, luukutan täysillä voimabiisiäni, joka on Orbinan Intrique. Pitää kuunnella kovaa ja kokonaan.

Kukka

Kielo ja liki kaikki muukin mitä luonnosta löytyy. Myös keltaiset kukat, joista en muuten niin perusta. Ja vaikken kaupasta oikein koskaan osta kovin värikkäitä kimppuja, luonnosta keräillen kaikki tuntuu sointuvan kauniisti keskenään. 




Jälkiruoka

Hmmm. En ole jälkiruokaihmisiä, mutta joku raikas marjajuttu kyllä maistuu. Ja kuvista päätellen myös mutakakku, jos on sopivan pieni.




Keittiöväline

Yllättävää kyllä, keittiöstä löytyy montakin mieluisaa välinettä, vaikken mikään keittiöihminen olekaan. Top 3:ssa on ahkerassa käytössä oleva blenderi, hirveää ääntä pitävä ikivanha sipulileikkuri, näppärä omenaleikkuri ja joka ikinen aamu ilahduttava Victor Inoxin vihannesveitsi, jonka sain kuopukselta pari vuotta sitten joululahjaksi. Jemmaan sitä omassa kätkössäni, ettei mies käytä sitä vaikkapa litran jugurttipurkkien leikkelyyn (tekee niin, että voi kaivaa viimeisetkin jugurtit pohjalta) tai mihinkään missä veitsen terä voi mennä pilalle.



Lempivaate

Jälleen yllättävää, etten vastaa tähän kotiverkkarit, vaan viime kesänä ostamani Marimekon trikoomekko, josta tuli heti luottovaatteeni. On mukava päällä ja samaan aikaan rento, mutta riittävän "hieno" melkeinpä mihin menoon tahansa. 



Pyysin miestä ottamaan itsestäni kuvan niin, että Lakeuden risti näkyy taustalla. 
Ja tämähän toki on sellainen :). Minikoossa näkyvän minäni yllä se mainitsemani mekko.



Suttuinen salakuva, mutta päälläni tässä on yhdet toisenlaisista lempparivaatteistani. Joustavan mukavat pelipökät ja -takki, joita käytän vapaa-ajalla mielelläni muutenkin. Samoin kuin valkoisia luottostretch-tennareitani, joiden arvelin kestävän korkeintaan kesän, mutta on pysyneet ehjinä jo vuosia, vaikka olen  pessyt ne koneessa niin usein, että niistä ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla enää mitään jäljellä. 
Vaan aina ei kulje halpa hinta ja huono laatu käsikädessä. Eikä kyllä kallis ja hyväkään.


Kosmetiikkatuote

Luonnonkosmetiikan luottotuotteeni on jo pitkään ollut Evolven Hyaluronihapposeerumi, jolle vaihteluksi ostin niinikään luonnonkosmetiikkasarja Murumurun C-vitamiiniseerumin, joka sekin on aivan ihana. Myös Flow Cosmeticsin Hyaluroni & probioottiseerumi oli kiva. Samoin kuin Flown ihanasti aidon ruusun tuoksuinen rauhoittava Rose Floral Water-luomuruusvesi. Tuntuu ylelliseltä, kun sitä suihkii ja taputtelee aamulla kasvoille. 



Lempikaupunki

Rovaniemi. Sinne liittyy niin paljon kivoja muistoja.

Juoma

Vesi. 




Tuoksu

Aikainen aamu kasteisella golfkentällä, legendaarinen vihreä Sunlight-palasaippua, originaali sininen Erittäin Hieno Suomalainen shampoo, Kielo, Syreeni, Finlaysonin pyykkietikka Puuvilla, ylempänä mainittu ruusuvesi ja kaksi muuta suosikkiluomutuoksuani Verbena ja Villiruusu. 



Suihkautan aamulla ilmaan ja vedän syvään henkeä. Iholla tai vaatteilla nämä eivät kauaa kestä, eikä ole tarkoituskaan, koska eivät sisällä hajuvesien lailla mitään kemiallisia yhdisteitä (onkohan tuo oikea termi). Oikeaa hajuvettä en olekaan käyttänyt enää vuosiin. Viimeisin omistani pullo oli Chanelin Chance, jossa on mieluinen kepeän raikas tuoksu, mutta ei vaan enää tunnu muuten hyvältä.

Iltarutiini

Venyttely ja muutama vakkari liikkuvuusjuttu olkkarin lattialla telkkaria katsoessa. Äänikirjan kuuntelu nukkumaan mennessä.

Jäätelö



En niin piittaa jäätelöistäkään (jälleen kuva todistaa toisin) ja petyin, kun hiljattain luulin löytäneeni sellaisen, josta tykkään, mutta tuoteseloste (mm. kovetettu kasvirasva (kookos), maitojauhe, laktoosi, maitoproteiini, glukoosisiirappi, maltodekstriini, suola, aromit, stabilointiaineet: E410, E466, E412, E401) sai toisiin ajatuksiin. Ehkä jäätelöt on aina sisältäneet samanmoisen lisäainelitanian, mutta ei ole tullut aiemmin kiinnitettyä huomiota. 

Toinen pienimuotoinen järkytys oli, kun hetken mielijohteesta ostin jätskin marketin pihalle juuri pystytetystä kioskista ja yksi pallo päärynäjäätelöä aidolla vohvelilla maksoi 4,40 euroa. Aivan jäätävä hinta, jos miettii, että perheessä on useampi lapsi ja kiva olisi muutaman kerran kesässä ostaa jätskit kiskalta, mutta rahaa on käytössä vähän. Tuli surullinen olo siitä.

Flunssankarkoituskeino

Yliannostus sinkkiä, suolavesihuuhtelu "Sarvikuono"-nenäkannulla, valkosipuli, inkivääri...

Aamupala

Vuodesta toiseen vakiona smoothie tai marjoja & maustamatonta, sokeritonta soija- tai kaurajugurttia + pellavansiemenrouhetta tms., 2 palaa jälkiuunileipää, jonka päällä joko kylmäsavulohta & tilliä tai kalkkunaleikettä & rucolaa, silmusalaattia, ituja, versoja, avokadoa, kurkkua tai tomaattia. Usein myös keitetty kananmuna ja ihan aina kuppi mustaa kahvia & keksi.

Huonekalu

Oma sänky. Ja tällä hetkellä myös vuosien etsinnän jälkeen vanhojen synkkien terassikalusteiden tilalle löytämäni mukavat ja muhkeat "loungetuolit" sekä saman valmistajan pöytä, jonka päälle saa sopivasti jalat. Tykkään kovasti ja vanhoista päästiin eroon yhdellä WhatsApp-viestillä. Pyysin kolmesta nojatuolista, sohvasta ja pöydästä muutaman kympin, jolla kaveri tuli hakemaan ne mökilleen samantien. Oli kuulemma ollut hakusessa, joten win-win tapaus siis. Meidän etu oli, etteivät jääneet talliin viemään tilaa, eikä tarvinnut alkaa Toriin kuvailemaan.




Vuodenaika

Kaikissa on omat hyvät puolensa ja tykkään kyllä jokaisesta, jos vaan ovat edes suunnilleen sellaisia kuin kyseisen vuodenajan kuuluisi olla. Jatkuva vesisade ei innosta sen enempää kesällä kuin talvellakaan. Mutta just nyt vastaan, että paras aika on meneillään oleva alkukesä.

Juhlaruoka

Aina on yhtä juhlaa päästä seisovaan pöytään, jossa on tarjolla montaa eri sorttia salaattia, joista osa on ruokaisia ja osa kevyen raikkaita. Ja ylipäätään tykkään salaateista ja kylmistä alkupaloista enemmän kuin lämpimistä ruuista, joista en osaa nimetä oikein mitään. Paitsi että kala ja kasvikset on aina itselleni mieluinen yhdistelmä.


Heinolan Kumpelissa pari kesää sitten.


Kauneus on vähintään puoli ruokaa, ellei enemmänkin.

Ja niinkuin aina käy, taas tuntui, että loppui kysymykset kesken. Samoin kuin ymmärrys siitä, että juhannus on jo reilun viikon päästä. Toivotaan, että kesä on silloin kauneimmillaan. 

Iloista mittumaaria!



perjantai 3. kesäkuuta 2022

HELPOTUSTA JA KESÄMIETTEITÄ

Pelkäsin jo, että joudun joko unohtamaan tämän niinsanotun blogini kokonaan tai että siitä on vaihtoehtoisesti vaarassa tulla sairauspäiväkirja, mutta suureksi ilokseni voin kertoa mystisesti kohonneiden maksa-arvojeni kääntyneen laskusuuntaan. Eikä lukuisissa lisätutkimuksissa ole myöskään ilmennyt mitään isosti poikkeavaa tai huolestuttavaa, joten tässä hetkessä elän siinä onnellisessa uskossa, että epäily harvinaisesta loppuelämän mittaisesta autoimmuunisairaudesta osoittautui vääräksi. 

Osa arvoista on edelleen koholla ja tilannetta tarkkaillaan, joten en uskalla vielä julistautua täysin terveeksi, mutta halusin kuitenkin tulla tänne kertomaan, että olo on ollut parin viikon takaisen lääkärikäynnin jälkeen niin valtavan helpottunut, että on tuntunut ihan kuin joku olisi kääntänyt maailmaan valot päälle ja muuttanut maiseman mustavalkoisesta värikkääksi. Niin stresseissä olen useamman kuukauden elänyt, etten ollut edes huomannut lehtien puhkeamista koivuihin. 



Palaan varmaan jossain vaiheessa tuohon maksa-arvoasiaan, koska episodin ohella olen oppinut paljon sellaista, mihin en varmaankaan olisi tullut perehtyneeksi ilman omalle kohdalleni osunutta epäilyä. Mutta nyt aion keskittyä ihan muihin asioihin ja sivuta aihetta ainoastaan kertomalla, että liki ensimmäinen kysymys, jonka minulle on esittänyt kolme eri erikoislääkäriä, on "Käytätkö Vitaeprota?". Vastaus omalla kohdallani on ei. En käytä, enkä ole koskaan käyttänyt ja lääkärien mukaan hyvä niin, koska kyseisen paljon mainostetun valmisteen on kuulemma virallisesti todettu aiheuttaneen maksahaittoja. 

Mutta sitten niihin iloisiin asioihin.

Pidin viime viikon talvilomaa, jota säästin tarkoituksella kevääseen, koska olisi tuntunut tyhmältä lomailla talviaikaan yksin ilman miestä, jolle ei järjestynyt tuuraajaa, eikä näin ollen oltaisi päästy lähtemään mihinkään pois kotinurkista. 

Viikko oli ihan superkiva! Ei pelkästään siksi, että olen ollut lomalla viimeksi elokuussa, vaan siksi, että sain taas liikkua sydämeni kyllyydestä, mikä tuntui pitkän lamaannuttavan jakson ja siihen perään sairastetun koronan jäljiltä ihan taivaalliselta. (Epämiellyttävä tauti, jonka oireet omalla kohdallani löytyivät yleistä maku- ja hajuaistin katoamista lukuunottamatta listalta "epätavalliset" tai "vakavat", mutta kotona kuitenkin selvisin, vaikka yhtenä yönä jo arvoinkin, onko rintaa puristava kipu sellainen, jonka takia pitäisi jo vähintään soittaa johonkin).

Yksistään golfkentillä tuli viikon sisään käveltyä reilut 60 km ja laskeskelin, että kierroksilla ja harjoituksissa Naantalin Kultarannassa ystäväni kanssa viettämälläni kolmen päivän golfleirillä tuli lyötyä palloa kokolailla 800 kertaa ellei enemmänkin. Tarkoittaa yhtä montaa vartalon kiertoliikettä, joista on aina hyötyä muutenkin. Enkähän tämmöisiä muuten ikinä laske, mutta olo oli viikon jäljiltä niin hyvä, että tuli mietiskeltyä takakäteen. 



Kultarannan kiva Pro Ville avustaa hartiakierrossa, jossa ei kylläkään kuulu olla pää kainalossa.

Muutama kerta kiellon päälle ennen kotimatkaa.

Kelikin oli koko ajan parempi kuin luvattiin, eikä saatu sadetta niskaan kuin hetkittäin. Muuten oli vallan mainiot ulkoilukelit. Oikeastaan parhaat mahdolliset kyseisen lajin harrastamiseen, koska en ole järin kuumankestävää sorttia.




En tiennyt, kumpaa katsoa, mäntyjen taakse laskevaa Naantalin aurinkoa vai Suomen peliä, joka ratkaisi pääsyn mitalitaistoon. Pattitilanne, joten katselin molempia yhtä aikaa.

Koko viikon ajan tuli myös syötyä maistuvaa monipuolista ruokaa valmiista pöydistä ja haluaisinkin vinkata, että golfkenttien yhteydessä olevissa ravintoloissa on yleensä vähintäänkin arkisin tarjolla runsaat lounas-buffeet mielestäni varsin edullisiin hintoihin. Ja toisin kuin usein kuvitellaan (myös minä luulin aikanaan niin), syömään ovat tervetulleita ihan kaikki, ei ole kyseessä mitkään pelkästään pelaajille tarkoitetut muonat todellakaan. Usein ruokailijoiden joukossa näkeekin mm. poliiseja ja palomiehiä, jotka ainakin itselleni ovat merkki siitä, että ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi.



Silakkapihviä, borileria ja sen seitsemän sortin salaattia Aulangolla



Halloumisalaattia ja Heinekenin nollaolutta kotikentällä ensimmäisen lomapäivän kunniaksi.


Nukkunutkin olen taas paremmin kuin aikoihin, kun huoli ei enää paina koko ajan mieltä.  En kertakaikkiaan keksi mitään,  mitä vielä voisin pyytää. 

Toukokuun viimeisenä sunnuntaina oli meidän hääpäivä, joka ei poikennut peruspäivästä millään tavalla. Sitä vaan mietin, että jos oltaisiin menty naimisiin nyt, ei olisi vielä ollut kukkivia kieloja hääkimppuun kerättäviksi niinkuin 29 vuotta sitten. 



Myöskään syreenit eivät vielä kuki niinkuin kolme vuotta sitten, kun Suomi edellisen kerran voitti MM-kultaa. 
Kaunista kuitenkin jaksaa aina odottaa.

Töihinpaluukin sujui kivasti ja tuntuu, että vuosien kärvistelyn jälkeen ja rakennusalan yleisistä vaikeuksista huolimatta ollaan tehty oikeita asioita, joiden johdosta hommat näyttäisivät lähtevän rullaamaan valoisampaan suuntaan.

Omalla kohdallani olen myös tehnyt kesälle sellaisen pläänin, että teen töitä siellä, missä justiin siinä hetkessä parhaalta tuntuu ja missä tiedän samalla saavani eniten aikaiseksi. Välillä on kiva jäädä kotitoimistolle ja välillä taas tuntuu paremmalta lähteä oikealle officelle, mutta jahka tästä kelit vähän lämpiävät, siirryn ihan varmasti ajoittain myös terassille. Helteillä siellä ei pysty olemaan, mutta muuten on ihana olla samaan aikaan ikäänkuin ulkona ja sisällä. Ja olen vahvasti sitä mieltä, että mieluinen, omaan silmään esteettinen ympäristö lisää työn tehoja ja mielekkyyttä.  Siitäkin olen kiitollinen, että voin itse päättää, missä milloinkin olen. Ehkä aika kohtuullistakin jo näihin työvuosiin nähden :).



Kuva kuistilta tasan vuoden takaa

Muita suunnitelmia tälle kesälle on viikonloppureissailu miehen kanssa ja kliseinen hetkessä eläminen. En aio suorittaa kertakaikkiaan mitään, vaan tehdä sitä mikä milloinkin parhaalta tuntuu. Siivoamaan ehtii syksymmälläkin ja ihan oikeasti viime vuodenvaihteen massiivinen järjestelyoperaatio palkitsee edelleen joka päivä elämisen helppoutena. Ei tarvi enää etsiä mitään ja kaikelle on paikkansa. Paitsi että vaatekaapeista pitäisi vaivautua siirtämään talvisemmat kamppeet säilöön ja vaihtaa kesä tilalle. Joskin ainakin yksi toppatakki ja pipo pitänee jättää esille, koska kuuluvat Suomen kesään. 




Kesäkukkia ja yrttejä olen ajatellut laitella, mutta toistaiseksi on ollut melko hiljaista sillä saralla, enkä aio tehdä asialle mitään ennenkuin tulee tunne, että huvittaa riittävästi. Ja jos ei tule, niin sitten en laittele. Jo perinteeksi tulleen valtavaksi kasvavan valkoisen petunian ostin ovenpieleen ja muutaman valkoisen pelargonin myös, mutta siinä kaikki toistaiseksi. Vähän harmittelin, kun ei tullut otettua kuvaa viime kesän kukka- ja heinäkokoelmastani. Se oli niin kiva, että voisin kopioida sellaisenaan, mutten enää muista mitä kaikkea siihen kuului. Ja suurin osa lemppariruukuista harmikseni halkesi talven aikana, kun taisivat jäädä multineen liian pitkäksi aikaa ulkotiloihin.  




Terassille ostettiin uudet mukavat tuolit ja pöytä, jotka on olleet autotallissa paketissa jo kuukauden päivät, mutta ajatuksena on ensin pestä ja öljytä terassi ennenkuin nostetaan kalusteet ulos. Tähän asti esteenä on ollut siitepöly (paljon vähäisemmässä määrin kylläkin kuin viime kesänä, kun tuntui, että kaikki on pelkkää keltaista liejua) tai sade, mutta kyllä se sopiva keli sieltä vielä tulee. 

Aion myös pitää juhannuksen jälkeisen viikon kesälomaa, ettei tarvi taas odottaa heinä- elokuun taitteeseen asti, jolloin on meidän perinteisten Vuokatin viikkojen aika. Siihen mennessä pitäisi taas kerran jostain kaivaa ukkelille tuuraaja. On yhtä kiven alla joka ikinen vuosi, kun tuntuu, että kaikki työhaluiset ovat jo töissä ja -haluttomat makoilevat mieluummin kotona, vaikka töitä tullaan suorastaan sohvalle asti tarjoamaan. Ei ole yksi, eikä kaksi tai edes kolme kertaa, kun ollaan kuultu sama vanha vastaus  "Enpä taida tulla, kun saman rahan saa mitään tekemättäkin". On meidän kehutun sosiaaliturvan kääntöpuolia.

Kamera on levännyt laakereillaan koko kevään, joten uusiokäytän osittain vanhoja otoksia. Ehkä se kuvausinspiskin joskus iskee ja jos ei, niin eipä mittään.

Ihanaa olla taas kirjaimellisesti elossa. Sitä samaa tunnetta ja iloista alkukesää toivon kaikille. Moni varmaan myös juhlii tulevana viikonloppuna valmistujaisia tai muuten vaan koulun päättäjäisiä, joten onnistuneita ja mieliinpainuvia juhlia kaikille asianosaisille!


tiistai 19. huhtikuuta 2022

PÄÄSIÄISEN PIENI PIRISTYS

Oli niin talvisia kuvia edellisessä tekstissä, että päätin korjata tilanteen tällä pääsiäisen jälkeisellä pikapostauksella, kun sattui olemaan sopiva tilaisuus ja mieliala. Huomisesta en mene takuuseen, joten parempi tarttua hetkeen, ettei unohdu nämäkin kuvat pelkästään kameran tai puhelimen pohjattomaan muistiin.


Sattui niin onnekkaasti, että perheen epätoivoinen pk-yrittäjä (miehen itse itsestään käyttämä nimitys) sai kuin saikin järjestettyä itselleen lauantaituuraajan ja meillä oli harvinaisen pitkä yhteinen neljän päivän pääsiäisvapaa. 

Siinä ajassa oltaisiin ehditty "vaikka minne", mutta oltiin auttamattomasti myöhässä majoitusvarausten suhteen, eikä ollut asiaa mihinkään niistä paikoista, joihin oltaisiin lähdetty, jos oltaisiin oltu ajoissa.

Vähän meinasi tunnelma latistua, mutta koitin keksiä vaikka väkisin jotain ja varasinkin pari hotelliyötä Helsingistä, josta oli tarkoitus päiväseltään käväistä Tallinnassa. Mutta sitten sain ne omat kurjat uutiseni, eikä lähteminen edes laivalle houkuttanut. Joku vaisto vissiin tuon ennakoi, koska ensimmäistä kertaa ikinä laivamatkaa varatessani maksoin ylimääräisen peruutusmaksun siltä varalta, että ei lähdetäkään. Hyvä niin.

Päädyttiin sitten miehen ehdotuksesta tuttuun ja turvalliseen Turun Ruissalon kylpylähotelliin, jossa ollaan oltu usein aikaisemminkin. 


Pitkäperjantain ilta 2022 hotellihuoneen ikkunan läpi katsottuna


Paikka on aina ollut ihanan (monen muun mielestä liiankin) rauhallinen johtuen pitkälti vakioasukkaista ja heidän kohtalaisen korkeasta ikähaarukastaan, johon verraten voi itse tuntea näin 57-vuotiaana olevansa ihan kirjaimellisesti nuori.

No, nyt oli vähän toisenlaista asiakaskuntaa liikkeellä ja hotelli varmaan viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta mitään häiriöitä ei ollut tälläkään kertaa. Ei ehkä ole mölypönttöjen ykkösmesta tämä.


Lauantaina 16.4.2022 aamuseiskan aikoihin.


Pelkästään merelle huoneen ikkunasta avautuva maisema on niin seesteinen, että yksin se jo riittää rauhoittamaan levottoman mielen.




Mies nousee aamuisin meistä kahdesta aina aiemmin (koska myös nukahtaa aikaisemmin ja nukkuu paremmin) ja oli tavoilleen uskollisena lähtenyt aamukahville ja lehteä lukemaan läheisimmälle huoltsikalle jo ennen aamuseiskaa, kun itse vasta kurkistelin ikkunasta ulos. 

Keli näytti niin kauniilta, että vedin itsekin pipon päähän ja tuulihousut jalkaan tehdäkseni kävelylenkin viereisen leirintäalueen rantakallioille ja -hiekoille.




Liikkeellä oli lisäkseni vain yksi lintubongari, jonka kiikareita ja pitkällä putkella varustettua kameraa vähän kadehdin, mutta onneksi oli edes kännykkä taskussa, että sain pari kuvaa otettua muistoksi itsekin. 

Aamiaisen suhteen tehtiin tyyppivirhe ja mentiin syömään ysin maissa eli samaan aikaan kuin suurinpiirtein kaikki muutkin. Jotenkin ajattelin, että kävijämääriä olisi porrastettu, kun toivomusaikaa kuitenkin heti sisäänkirjautuessa kysyttiin, mutta ilmeisesti ei ja paikalla oli hirveä ryysis, eikä istuminen samassa pienehkössä neljän hengen pöydässä ventovieraiden kanssa aamusta houkuta, mutta koitin ajatella, että ihana kun pitkästä aikaa on porukkaa ja henkilökunnalla töitä.

Mahat täynnä ajeltiin Maskuun, jossa golfkentän harjoitusalue on jo tovin ollut auki toisin kuin meidän kotikentällä, jossa osa väylistä on tulvivan joen vallassa ja osa paksun hangen alla. 




Yleensä kevään ensimmäiset lyönnit lähtee mallikkaasti liikkeelle, kun ei ole mitään ennakko-odotuksia, mutta tällä kertaa kävi toisin. Ei ainuttakaan ilmaan tai oikeaan suuntaan lähtenyttä palloa ja vähän jo alkoi kuumottaa, kun takana oli jonoa odottamassa omaa vuoroaan. Viisainta siis luovuttaa paikka suosiolla seuraavalle ja siirtyä klubin aurinkoiselle terassille nauttimaan keväisestä lämmöstä.

Olen varmaan kyllästymiseen asti kertonut, että pulla on painajaiseni, koska ei millään muotoa sovi mahalleni, mutta muutaman kerran vuodessa otan tietoisen riskin ja hairahdun tuoreeseen korvapuustiin, joka tuoksuu niin hyvälle. Yleensä nimenomaan golfkentällä.





Päivemmällä vuokrattiin hotellilta pyörät, joilla olisi kepoisaan polkenut pidemmällekin, mutta piti palauttaa jo tunnin päästä. 

Ehdittiin kuitenkin silläkin matkalla todeta, että Ruissalossa oli selvästi meneillään joku ihan muu vuodenaika kuin kotona, jossa takapihaa vielä peittää paksut hanget.



Pyörälenkin jälkeen oli vielä kaunista päivää sen verran paljon jäljellä, etten malttanut olla sisällä, vaan lähdin uudelleen vielä kävellen katsastamaan maisemia.




Voi että miten tykkään näistä omalta kotiseudulta puuttuvista merenrentamaisemista käppyräisine mäntyineen.  Ja niin näytti tykkäävän moni muukin, koska oli vaikea väistellä päivän mittaan rannoille kerääntyneiden ihmisten kuvaamista.

Näitä ongella olleita nuoria miehiä tuskin kuvasta tunnistaa, joten en toivottavasti sen julkaisulla syyllisty mihinkään. 









Ei haluttu toista iltaa peräkkäin päätyä buffetpöytään, jonka hyviä puolia tosin on se, että ruokaa ei tarvi odotella, mutta huonompaa puolestaan hinta suhteessa siihen, kuinka paljon (vähän) me jaksetaan syödä. Eikähän sitä tietty olisi pakko aina ajatella, että edes pitäisi syödä "koko rahalla", mutta silloin jos hinta valmiiksi vähän kirvelee, käy mielessä kuitenkin. 

Oikeinkin hyvä valinta oli samaisen ravintolan A la carte. jossa tilattiin niin helpot annokset, että aiemmin paikalle tulleissa naapuripöydällisissiä oli jo havaittavissa hienoista hermostumista, kun niissä jouduttiin odottelemaan pihvejä ja rantakaloja vielä siinä vaiheessa, kun me oltiin jo syöty. Joskaan kukaan tuskin kadehti vaikkapa raakoja kukkakaalejani.



Salaattiini kuuluneiden kasvisten pilkkomiseen meni taatusti vähemmän aikaa kuin kuorman syömiseen. Huhhuh, oli vatsa hetken täynnä, mutta pitkäaikaista ähkyä tästä ei päässyt kertymään.




Paitsi sen verran, että tilaamastani suklaakastikkeella päällystetystä pistaasijäätelöpallosta  (yhtä harvinaista kuin pulla) jaksoin syödä pari lusikallista ja loput pakotin ukkelin urakoimaan. Vähän valitteli, ettei enää edes olut maistu, kun on maha täynnä jäätelöä. Olin hiljaa mielessäni tyytyväinen, vaikken mitään sanonutkaan. Mutta sen tunnustan, että oli ensimmäinen kerta liki kolmen kuukauden sisällä, kun olisi ihan tosissaan tehnyt mieli juoda lasillinen skumppaa. Pysyin kuitenkin päätöksessäni jatkaa vapaaehtoista tipatontani, jota en halua pilata. Ja mieliteko meni äkkiä ohikin, kun tilasin lasin alkoholitonta kuoharia. Se tuntui jotenkin jopa juhlalliselta.




Vessaselfien ei pitänyt päätyä julkisuuteen, koska on taattua Annukka-"laatua", mutta siedätän nyt itseäni kuitenkin laittamalla sen tänne. Oikeasti otin kuvan tyyli-idolilleni Sopusointuja-blogin Maaritille näyttääkseni, että Maaritin blogikirppikseltä taannoin ostamani ihana pusero on käytössä. Kangas on painavaa, laskeutuvaa materiaalia, joka ei rypisty. Ihan parasta. Miesparka vaan joutui tositestiin, kun pyysin isoilla kourillaan tekemään rusetit hihansuihin. (Jos ne tekee ennakkoon, ei kättä mahdu pujottamaan läpi). Tuskan hiki kuulemma tuli, mutta nätit solmut sai aikaiseksi.

Myös tuolla Marimekon Gratha-laukulla on erityinen merkitys. Ostin sen tammikuisilla kirppistienesteillä palkinnoksi siitä massiivisesta raivausprojektista, jonka joulukuussa kotona tein. Muuten en olisi varmaan ikinä edes vilkaissut noin arvokasta laukkua, mutta nyt tuohon pieneen kokoon kulminoituu kaikki ne kierrätykseen lähteneet säkilliset ja laatikolliset, joita ei todellakaan ollut ihan vähän. Niistä vain häviävän pieni osa päätyi kirpparille, mutta tienesti oli juuri tuon heti kotoisaksi tuntemani laukun verran. Muita laukkuja en omistakaan, reppuja kylläkin.

 


Myöhään illalla koitin saada kuvaa laivasta, joka lienee Viking Linen. Tai sitten ei. Ei erotu noin kaukaa, mutta kuitenkin enemmän kuin tuossa pilkkopimeällä ottamassani alemmassa kuvassa :). 




Päätös testata hotellin punttisalia ei pitänyt, mutta sunnuntaiaamuna olin heti kylpylän auetessa aamukahdeksalta vesijumpassa muutaman muun mukana. Kuuluu niihin kivoihin parantuneiden yöunien aikaansaamiin juttuihin, että voi olla virkeänä liikkeellä ihan niin aikaisin kuin huvittaa. 

Kiva pieni parin päivän piristys oli tämä, vaikkei mitään sen kummempaa tehtykään.  Tai ehkä juuri siksi. Ei tullut stressattua tulevia labrakokeiden tai ultraäänen tuloksiakaan, mutta huoli palasi melkeinpä saman tien, kun itse palattiin takaisin kotiin.

Koitin pitää itseni liikkeessä ja sitä mukaa ajatukset pois alitajunnasta, ja siinä onnistuinkin aika hyvin tekemällä pari reilun kymmenen kilsan pyörälenkkiä ja lapioimalla korkeimpia lumikasoja varjosta aurinkoon sulamaan. 
 



Terassilla jo tarkeni iltapäivästä istuskella, vaikka taustalla häämöttää hanget. 

Keltaiset kolmen euron tulppaanit piristää. Samoin kuin jo yli viikko sitten ostamani samanhintaiset neilikat sisällä. Niille en ole edes vettä vaihtanut, mutta näyttävät voivan siitä huolimatta hyvin.




Sain tuon kehnosti kuvassa näkyvän korkean kuparinvärisen Aalto-vaasin työnantajalta lahjaksi tähänastisen 25-vuotisen työrupeamani kunniaksi. Ihan itse sain valita ja se on tosi kaunis. Samoin kuin sen rinnalla oleva Oiva Toikan vuosilintu, joka on ensimmäinen arvokas esine ikinä, johon olen satsannut. Tähän asti olen vaan haaveillut kauniista kotimaisesta taidelasista, mutta nyt oli sen aika, eikä ole kertaakaan kaduttanut. Lintu on keittiön lipaston päällä ja ilahduttaa jokaikinen kerta, kun näen sen. 




Tämä oli nyt vähän tämmöinen "sitten me tehtiin sitä ja sitten me mentiin sinne"-tyylinen juttu, mutta toimi itselleni hyvänä terapiahetkenä, jonka ajan keskityin vain kuviin ja kirjoittamiseen. Eikähän sen kai aina tarvi sen kummempaa ollakaan.

Paitsi että pakko kertoa muistaessani vielä yksi palmusunnuntaihin liittyvä juttu. 

Siitä on jo jotain parikymmentä vuotta aikaa, kun eräs nuoremman pojan tarhakavereista tuli meille virpomaan ja ovella vastassa ollut ukkeli sanoi vitsan saatuaan, että "odota pieni hetki, käyn hakemassa kellarista porkkanoita". Sillä seurauksella, että virpoja kääntyi mukanaan olleen äitinsä puoleen ja alkoi itkemään "kun toi aikoo antaa mulle porkkanoita, eikä mitään kunnon palkkaa".  No, mies siitä vähän säikähti ja kiirehti sanomaan, että kyllä meiltä varmaan jotain muutakin löytyy.

Mutta siis tuo ei ollut se varsinainen juttu, vaan alku sille, että mies on toistanut saman joka vuosi, jos on sattunut ovelle ensin (yleensä huolehdin, ettei ehdi :)). 
Niin tänäkin vuonna, kun kolme pientä meille tuntematonta tyttöä kävi luvan kanssa virpomassa ja mies sitten tapojensa mukaan kokeili vanhaa jekkukikkaa vähän muunneltuna sanoen, että "meillä on ollut sellainen tapa, että saa valita, ottaako perunoita vai porkkanoita", mutta toisin kuin mies arvasi, tyttötrio riemastui silminnähden ja vastasi, että "jeeeee, porkkanat ois tosi hyviä meidän marsuille".  

Mies siitä sitten joutui hipsimään keittiöön kysymään, mahtaisko meiltä löytyä porkkanoita, kun tuli luvattua :).  Ja minä kun kerrankin olin muistanut ostaa suklaamunia varta vasten, mutta onneksi löytyi myös porkkanapussi, jollainen täytyy varmaan tästä lähtien pitää erityisesti pääsiäisen aikoihin varastossa jatkossakin, ellei sitten ukkeli keksi laajentaa repertuaaria.

Mutta nyt lopetan tähän ja jos torstain jälkeen saan edes jossain määrin hyviä uutisia, kerron siitä täällä vaikkapa ihan vaan lisäämällä tähän tekstin loppuun. Mutta jos ei mitään kuulu, niin sitten on käynyt toisin. 

Aurinkoista mieltä kaikille! 


Edit 21.4. aamupäivällä: Ultrassa ei näkynyt mitään poikkeavaa, joten siltä osin huoli ohi. Huuuuh.
Labrakokeiden tuloksia en ole katsonut, enkä katso. Lääkäri saa kertoa ne iltapäivällä.  

Edit 21.4. iltapäivällä. Ei enää tunnu yhtä helpottavalta. Lääkärin epäily on maksan autoimmuunisairaus, jossa (jos oikein ymmärsin) elimistö hyökkää itse itseään vastaan ja tuhoaa omia solujaan. Ei voida parantaa, mutta lääkkeillä voidaan  jarruttaa. Vaatii lisätutkimuksia ja ehkä koepalan maksasta. (Onneksi ehdin kirjoittaa postauksen ennen tätä, koska olisi jäänyt kiva muisto muuten kirjaamatta ylös)

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

10 VIIKKOA PUHDASTA ELÄMÄÄ, KUINKA KÄVI ?

Tietäisettepä, kuinka paljon olin odottanut tätä päivää, että pääsen kirjoittamaan jatkoa edelliseen maksa-arvon yllättävästä kohoamisesta kertoneeseen postaukseeni ja raportoimiaan kaikkia niitä muutoksia, joita olen tässä matkan varrella kokenut.

Iso kiusaus oli laittaa otsikoksi "seitkyt päivää selvinpäin", joka pitää täysin paikkansa, mutta jätin kirjoittamatta, koska antaa väärän kuvan kuluneiden kymmenen viikon ulkopuolisesta elämästä. En ole ollut humalassa niiden ulkopuolellakaan, ja muutenkin olen nyt lopettanut kaikenlaisen viinistä vitsailun. 


        Kuukausi sitten otettuja kuvia, mutta ei paljon heitä tämänkään päivän maisemista.


Edellisen postauksen aikoihin olin jo viettänyt tipattoman kuukauden, koska olin järkyttynyt koholla olleesta maksan Gt-arvosta, joka laittoi epäilemään, olenko jo tarttunut kahtena koronavuotena liian usein viinilasiin. En uskonut tt-hoitajaa, joka vakuutti, että ei kuulosta siltä. Halusin välttämättä, että arvo testataan uudelleen, että nähdään, palautuuko se neljässä viikossa normaaliksi niinkuin pitäisi käydä, jos on alkoholista johtuvaa. Ei ollut. Laskun sijaan arvo oli noussut entisestään. "Lievästi" sanoi työterveyshoitaja, mutta itse en halua sen olevan piiruakaan koholla, joten seuraavaksi sovittiin, että jätän ihan kaikki vitamiinit, hivenaineet, luontaistuotteet sun muut mahdolliset "ylimääräiset" pois kuukauden ajaksi ja katsotaan sitten uudelleen. Samalla otetaan muitakin kokeita.






Viimeiset viisi viikkoa olen siis ollut myös ilman ainuttakaan purkista otettavaa lisäravinnetta tai vitamiinia, ja aiemmassa tekstissä mainitsemani Harmonian KSM66-purkin heitin roskiin samantien, koska se epäilytti, vaikka olikin tuonut apua stressiin, jota varten sitä alunperin ostin.

Myös yrttiteet jätin tauolle, samoin kuin valmisruuat. Valehtelamatta voin sanoa, että viiden viikon ajan olen paitsi tuorepuristanut mehuja ja tehnyt entistäkin ahkerammin viher- ym. smoothieita, myös paria poikkeusta lukuunottamatta pysynyt päätöksessäni tehdä itse ihan kaikki ruuat tuoreista aineksista. Poikkeuksen tekevät ne harvat kerrat, kun olen käynyt lounasruokalassa syömässä tai kun olin viime viikolla työmatkalla. Molemmissa kuitenkin ruoka on niinikään itse tehtyä, eikä sisällä mitään lisä- tai säilöntäaineita, joten elimistöni on ollut täysin "puhdas" ihan kaikesta keinotekoisesta ja sen on olotilassa todellakin huomannut. Osa muutoksista on ollut sellaisia, joita en melkein edes itse usko, mutta päivästä toiseen totean, että kyllä se vaan näin on.



Mikä parasta, olen nukkunut paremmin kuin vuosikausiin, ellen peräti vuosikymmeniin. Saatan herätä ensimmäisen kerran vasta viiden aikaan aamulla, kun miehen kello soi, ja silloinkin nukahdan yleensä ihan helposti uudelleen. Yleensä kun yöni ovat hyvinkin katkonaisia ja heräily noudattelee kellontarkasti puolentoista tunnin unisyklejä, joiden jälkeen jään murehtimaan tai mietiskelemään kaikenlaista ja pyörin hereillä pitkään ennenkuin nukahdan uudelleen herätäkseni seuraavaan katkokseen. 



Paremmista öistä on seurannut parempia päiviä ja olen ollut virkeä, iloinen, nauravainen, energinen, aktiivinen ja vahva.   

Olen taas tehnyt asioita, joista nautin. Niinkuin nyt vaikkapa kuvaillut näitä postauksen lumisia puun oksia tai pieniä jäänpalasia. Lisäksi olen innostunut kokeilemaan akryyliväreillä ja vesiliukoisilla puuväreillä maalailua. Välillä jopa saaden aikaan jotain omasta mielestäni kivan näköistä. 




Suunnitteilla on myös pieniä pintaremontteja ja muita uudistuksia kotona. Niihinkään ei ole riittänyt oikein mielenkiintoa, saati jaksamista pitkiin aikoihin.

Ja mikä vielä ihmeellisempää tai ainakin yhtä ihmeellistä parantuneiden yöunien rinnalla on se, että kaikenlaiset nivel- ja lihassäryt ovat kadonneet. Aamuisin pomppaan sängystä ketterästi kuin pantteri (vai pitäisikö tässä iässä käyttää vertausta "puuma", hehheh). 

Samoin käy autosta nousu pitkienkin matkojen jälkeen. Se tuntuu ihan ihmeelliseltä, mutta tuli todistettua,  kun "kävin" työmatkalla Kainuussa ja istuin sekä mennessä että tullessa 11 tuntia junassa ja autossa per suunta, mutta pomppasin perillä pystyyn ihan kuin ei mitään. 

Myöskään lihaksia ei särje, vaikka olen varsin koittanut punttisalilla rehkiä niin, että pitäisi kyllä tuntua seuraavana päivänä, mutta ei. Ei edes yleensä levottomia jalkoja tarvitse siirrellä lihaskipujen takia öisin. Ihan kuin lihaksia ei olisi olemassakaan, mikä tietysti olisi aika huolestuttava vaihtoehto.



Ja että muistaisin kaiken, kirjaan tähän ylös senkin, että normaalisti korkea leposykkeeni (on ollut sitä ihan nuoresta asti) on laskenut parhaimmillaan 15 lyönnillä minuutissa. enkä enää illalla sohvan nurkkaan istuessani ole tuntenut kuinka sydän tykyttää häiritsevästi. Oletettavasti johtuen siitä, että olen nukkunut niin paljon paremmin, että stressinsietokykynikin on parantunut merkittävästi, enkä enää ahdistu joka käänteessä. Ihmeelliseltä tuntuu mestarimurehtijasta tämäkin.

Rasituksessa sydän tosin on tehnyt pari-kolme kertaa sellaisia ennenkokemattomia äkkiliikkeitä, jotka on vähän (paljon) pelästyttäneet, mutta onneksi menneet ohi istumalla alas ja juomalla vettä (vesi on ykköskonstini vähän kaikkeen ja huolestun vasta sitten, jos vedenjuonti ei auta). 

Mutta siis kaikenkaikkiaan olo on ollut loistava ja jopa ihmeellinen. 



Kylmä suihku tuli kuitenkin niskaan, kun sain eilen uusien labrakokeiden tulokset ja jo ennestään koholla olllut Gt-arvo oli viidessä viikossa ottanut ison loikan ylöspäin ja on nyt liki 4 x viitearvon ylärajan suuruinen. Samoin S-Alat, joka oli edelliskerralla nätisti viiterajojen sisällä, on nyt kolminkertainen viitearvon ylärajaan nähden. Ja S-Afos, jota ei ole ennen testattu, on sekin viitearvojen ulkopuolella.



Mietteliääksi vetää. Ja jos ihan suoraan sanon, niin pelottaa ihan perhanasti, mitä sisälläni tapahtuu ja miksi. Etenkin kun en tunnu sopivan mihinkään yleisesti aiheen tiimoilta mainittuun riskiryhmään. 

Olen normaalipainoinen, vyötärönympärykseni alittaa naisten ylärajasuositukseksi mainitun 80 cm, en käytä hormonivalmisteita (vaikka edelleen ajoittain pohdinkin, pitäisikö), en syö lääkkeitä, enkä juurikaan sokeria, raskaita rasvaisia ruokia, en energiajuomia tai kevytlimuja, höttöhiilareita, suklaata tai ylipäätään yhtään mitään, mitä listoilla aina mainitaan liittyen mm. kohonneeseen maksan rasvoittumisriskiin. Joten kuuluisiko tämä epämieluisa yllätys nyt niihin "iän mukanaan tuomiin" juttuihin, joille en ole tähän mennessä juurikaan antanut ajatuksissa sijaa, vaan luottanut siihen, että itse voi vaikuttaa niin moneen asiaan. Niinkuin voikin, mutta ei näköjään sittenkään kaikkeen. 



Liikuntaa harrastan päivittäin, syön säännöllisesti ja monipuolisesti. Myös kaikenkirjavia kasviksia, joita ihan mielenkiinnosta yhden ihan tavallisen viikon ajan kirjailin ylös. 

Laiskuuttani laitan tähän luettelon suoraan taannoisesta Instastooristani.  







Niinä hetkinä kun pystyn suhtautumaan asiaan vähänkään järkevästi, ajattelen, että oli onni, että päädyin sinne tt-tarkastukseen ja asia tuli ilmi ihan sattumalta, koska omassa olossani ei ole kertakaikkiaan mitään sellaista, mistä olisin voinut päätellä minkään olevan vialla.

Onneksi sain tälle päivää varattua videovastaanoton tutulle ja turvalliselle lääkärille, joka arvojen selkeän nousujohteisuuden vuoksi kirjoitti lähetteet jatkotutkimuksiin sisältäen lisäverikokeita ja ultran, joiden jälkeen ollaan ehkä viisaampia. Molempiin sain ajat ensi viikolle ja yritän siihen asti olla ainakin ihan koko ajan miettimättä asiaa. Sekin onnistuu nyt helpommin johtuen tästä poikkeuksellisen hyvästä olotilasta. 

Toivottehan kuitenkin parasta.

Meillä oli tarkoitus lähteä pyhinä pienelle päiväreissulle Tallinnaan, mutta peruin sen. Ei ole nyt sen sortin fiilistä. 

Teille muille toivotan hyvää ja toivottavasti myös keväisen kaunista pääsiäistä <3