HELPPOA JA TERVEELLISTÄ RAAKASUKLAATA

Innostuin pitkästä aikaa tekemään raakasuklaata, ja tuli mieleen jakaa tämä helppoakin helpompi ohje täällä.

Tällä ei voi muuta kuin onnistua. Paitsi silloin, jos epäonnistuu :). Eli jos tulee ripsautettua liikaa omintakeisia mausteita massaan niinkuin itse tein edellisellä kerralla. Mutta se ei ollut reseptin vika.

Perusresepti on näin simppeli:

2 dl luomukaakaovoita
1,5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl hunajaa
pieniä mintunlehtiä ja tuoreita tai kuivattuja marjoja koristeluun

Sulata kaakaovoi hiljalleen vesihauteessa (laita voi vaikka johonkin pienempään astiaan, ja se vastaavasti isompaan astiaan, jossa on lämmintä vettä, mutta varo, ettei vettä livahda voin sekaan).

Lisää kaakaojauhe sulatettuun voihin ja sekoita. Makeuta hunajalla ja tarkista maku (itse laitoin vähän enemmän hunajaa kuin ohjeessa).

Kaada suklaa muotteihin ja koristele marjoilla ja pienillä mintunlehdillä. Laita pakastimeen hetkeksi jähmettymään.

En hoksannut ottaa kuvia valmistuksesta, jossa ei kyllä oikeastaan sen kummempia vaiheita edes ole. Ja kaakaovoikin ehti loppua, mutta siltä varalta, että ei ole tuttu tuote, kerron, että on pakattu tuollaiseen samanlaiseen pussiin kuin yläkuvan kaakaojauhe. Ei siis löydy kylmäkaapista. Ja täällä meilläpäin en ole muistaakseni nähnyt myöskään perusmarketeissa, vaan ostin voin luontaistuotekaupasta. Kaakaojauhetta sensijaan löytyy ihan marketin hyllystä.

Kaakaojauheen kuvaus näkyy tuossa pussin kyljessä, mutta tässä vielä tietoa kaakaovoista:

"Kaakaovoi on kokonaisista kaakaopavuista uutettua öljyä, jonka maku on mieto ja pehmeä. Kaakaovoi valmistetaan käyttämällä kylmäpuristusmenetelmää, jolloin luonnolliset ravintoaineet säilyvät parhaiten".

Edellisillä kerroilla olen käyttänyt muotteina pieniä paperimuotteja, mutta niihin sulan suklaamassan tähtääminen on osoittaitunut aika työlääksi, joten päätin ostaa marketista tuollaisen silikonimuotin, joka olikin kyllä tosi kätevä. Vaikka kaikki massa ei heti osuisi noihin koloihin, sen voi näppärästi lastalla tai "nuolijalla" pyyhkäistä muotin pintaa pitkin niin, että valuu siitä kuoppiinsa. Eikä haittaa, vaikka sitä vähän tuohon pintaan jää niinkuin itselleni kuvasta päätellen on käynyt. Muotti on helppo käytön jälkeen pestä.

Massan sekaan olisi voinut laittaa vaikkapa hienonnettuja mintunlehtiä, kuivattuja marjoja tai pähkinää, mutta omat sydänmuottini olivat niin pieniä, että niihin ei olisi mitään ylimääräistä oikein mahtunut, joten käytin pelkkää perusmassaa, johon lisäsin vähän merisuolaa ja chiliä. Aika kiva yhdistelmä.

Perusreseptistä tuli sopivasti tuo 15 sydämen muotti täyteen. Ja ehkä lusikallinen ylimääräistä, jonka laitoin suoraan lusikassa jääkaappiin maistiaisiksi.

Raakasuklaan kiva puoli on se, että se on nimestään huolimatta terveellistä, joten sitä voi syödä hyvällä omallatunnolla. Joskin on niin tuhtia tavaraa, että itselleni ainakin tuollainen yksi pikku sydän kerrallaan on juurikin hyvä.

Tottumattomalle maku voi olla ensimmäisellä kerralla vähän "outo". Etenkin, jos on tottunut syömään ihan perusmaitosuklaata. Itse tykkään pelkästään tosi tummasta suklaasta, mutta silti en ollut varma, tykkäsinkö raakaversiosta ensimmäisellä maistamalla vai en, mutta maku jotenkin pehmenee ja muuttuu miedommaksi hetken pakastimessa oltuaan. Ja nyt siitä on tullut sellainen, jota välillä suorastaan kaipaa. Eikä vähiten siksi, että on terveellistä.

Sen sanon, että tämä resepti, josta kiitos kuuluu ihanalle Tiina Hälvälle, on omasta mielestäni sata kertaa helpompi kuin kaupassa myytävien kalliiden valmispakettien seoksista suklaan valmistaminen. Ja se, mistä myös tykkään enemmän tässä Tiinan ohjeessa, on se, että siinä käytetään kaakavoita valmispakkauksissa käytettävän kookosöljyn sijasta. Kookoksessa kun on niin voimakas maku, joka itseäni ainakaan ei miellytä.

Mitään hirmuisen suuria määriä ei oman näkemykseni mukaan kannata kerralla tehdä, koska ei loputtomiin hyvänä ainakaan jääkaapissa säily. Itse olen laittanut suklaat muotteineen päivineen pakkaseen. Muotista kun on helppo napsauttaa tuollainen nätti sydän lautaselle "lämpiämään", kun tekee mieli pientä, mutta terveellistä jälkkäriä. Jääkaapissa säilytettäessä on hyvä laittaa suklaat johonkin tiiviiseen rasiaan, etteivät nappaa makua muusta jääkaapin sisällöstä.

Kannattaa kokeilla <3

TUNNUSTUS BLOGILLENI JA HYVÄ KIERTÄMÄÄN

Sain yllättävän, mutta sitäkin enemmän mieltä lämmittävän tunnustuksen Oikeasti aikuinen- ja Villejä Lupiineja-blogeista. Kiitos tuhannesti! Olen otettu.






Tunnustuksen/haasteen säännöt kuuluvat näin:


1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen

2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi


Kääk! En osaa kirjoittaa mitään lyhyesti, mutta yritän parhaani.

Oma alkuni, joka sisältää "ei kannata tehdä niin kuin minä tein"-vinkkejä aloitteleville bloggaajille

Kirjoitin ensimmäisen blogitekstini marraskuussa 2012 vanhaan blogiini, josta oli tarkoitus tulla enimmäkseen päiväkirja aiemmin samana syksynä aloittamieni Sisustusalan ammattitutkintoon tähtäävien opintojeni ympärille.

Kaunis ajatus oli, että voisin myöhemmin käyttää siellä esittelemiäni suunnitteluprojekteja ja muutos- ja remonttikohteita referensseinäni, mutta aika pian ymmärsin, että se oli lähinnä iso vitsi. Ei sillä, että projektit olisivat menneet metsään, vaan siksi, että niistä julkaisemani kuvat olivat paitsi pieniä ja pimeitä, myös laadultaan kertakaikkisen surkeita. Ja tekstitkin lähtivät heti alkuun rönsyilemään siinä määrin, että kokonaisuudesta oli referenssit kaukana. Siispä päätin huhtikuussa 2014 sulkea blogin ja aloittaa uuden puhtaalta pöydältä, mutta samoin tavoittein, jotka sittemmin vesittyivät pitkälti samoista syistä..

Uusi alku oli tärkeä myös siksi, että olin alkanut potea huonoa omaatuntoa vanhalle blogilleni hetken mielijohteesta keksimästäni nimestä, jonka poimin suoraan yöpöydälläni auki olleesta kirjasta. Silloin se tuntui suorastaan kuningasajatukselta, ja olen kirjoittanut ensimmäisen blogitekstini loppuun näin:

"Blogini nimi kuvastaa sitä, mitä haluaisin olla. Kaaoksen kesyttäjä. Vau! Tähän aikaan vuodesta on tosin paikallaan olla myös kaamoksen kesyttäjä. Siinä olen mielestäni aika hyvä."

Tajusin ajattelemattomuuteni vasta siinä vaiheessa, kun hakutuloksista näin, että blogiini päädyttiin usein silloin, kun oikeasti etsittiin tietoa ammattijärjestäjä Anne Te Velde-Luoman samannimisestä kirjasta. Enkä todellakaan halunnut johtaa ketään harhaan. Enkä varsinkaan millään muotoa käyttää nimeä edes vahingossa väärin. (Oikeasti ihmettelen, että blogin nimi ei jo ollut Annella itsellään käytössä). 

No muuttuiko uuden blogin myötä mikään muu kuin nimi (joka kaikessa mielikuvituksettomuudessaan tulee erittäin, erittäin sivutoimisen toiminimeni "Sisustuspalvelu KOTONASI."-nimestä) ?

Vastaus on, että ei siinä määrin kuin olin ajatellut. Ei siis tullut referenssisivustoa tästäkään, vaan hyvin pian aloin taas rönsyilemään ja kirjoittamaan kaikenlaisia tekstejä tulipalon ja taivaan väliltä. Enkä edelleenkään osaa kirjoittaa mitään lyhyesti, vaikka kuinka yritän. 

Sensijaan kuvaamisessa koen kyllä noista "vanhoista" ajoista kehittyneeni. En niin paljon kuin haluaisin, mutta aika paljon kuitenkin. (Pahoittelut postauksen kuvatoistosta, mutta halusin valita tänne muutaman oman suosikkini).

Kuvien käsittelyä haluaisin myös oppia, mutta en ole tehnyt mitään asian eteen. Paitsi asentanut ilmaisen PhotoScape-ohjelman, jolla muutan kuvakoot ja suoristelen vinksallaan olevat kuvat, jos on tarpeen. Juuri muuta en osaa. Ja haluan myös ajatella samoin kuin tuntemani taitava valokuvaaja, joka on sitä mieltä, että "Kuva syntyy kuvaamalla, eikä käsittelemällä". Mutta silti pieni säätö olisi joskus eduksi. Ilman, että alkuperäistä vääristellään.

Välttääksesi samat alkumokat, jotka itse tein, suosittelen seuraavaa:

- mieti blogisi nimi todella huolella, jotta se tuntuu varmasti omalta ja sellaiselta, että sen lausuu mielellään ääneen (kannattaa myös varautua pettymään muutamankin ensimmäisenä mieleen tulleen parhaan nimen kohdalla, koska todennäköisesti joku muu on jo keksinyt saman)

- pyri heti alusta asti panostamaan kuvien laatuun 

- huomioi myös kuvien riittävän suuri koko, koska pienten kuvien tihrustaminen on ainakin itselleni vaikeaa (joskin ylisuuriakin on hankala katsella etenkin puhelimella blogia lukiessa)

- kuvakokoa (eli pikseleitä, joka on eri asia kuin se, kuinka suurena kuva näkyy ruudulla) on hyvä pienentää alkuperäisestä tai tulee Bloggerin (jos siis olet valinnut sen blogialustaksesi) kuvatila hyvin pian täyteen. Niin kävi itselleni heti alkumetreillä, kun latasin monen megan kuvat blogiin sellaisenaan, kunnes onnekseni sain vinkin viisaammalta ja kokeneemmalta tutulta bloggaajalta, ja ymmärsin alkaa pienentämään kuvat vähemmän tilaa vieviksi ja leveydeltään omaan blogiini (750 pikseliä) sopiviksi. Siihen tuo ilmainen PhotoScape esimerkiksi on ihan hyvä.

Ja tässä vielä muutama muu asia, joita itse blogin lukijana arvostan:

- ole aito oma itsesi

- kirjoita vain sellaisista aiheista, joista aidosti haluat, ja vain silloin, kun siltä tuntuu, koska väkisin väännetty teksti paistaa aina läpi, eikä ilahduta sen enempää kirjoittajaa kuin lukijaakaan (myös liian "hysteerinen" postaustahti voi alkaa ennen pitkää ahdistaa)

- panosta mahdollisimman hyvään oikeinkirjoitukseen, koska se tekee tekstiesi lukemisesta sujuvaa ja miellyttävää, eikä vie huomiota pois itse aiheesta (ja tämä ei sitten tarkoita sitä, ettenkö hyväksyisi myös muunlaista tekstiä ja ymmärtäisi lukihäiriöitä ja ihan kaikkea, mutta tuo "mahdollisimman hyvä" tarkoittaa jokaisen omia lähtökohtia)

Ja siinä vaiheessa, kun olet päässyt sisälle blogimaailmaan, vinkkini numero yksi on sama, joka pätee ihan kaikkeen elämässä muutenkin:

"Kohtele kaikkia ihmisiä myös täällä niin kuin haluaisit heidän kohtelevan itseäsi." 

Itse ajattelen, että se tarkoittaa ystävällisyyttä, oikeudenmukaisuutta, kannustusta ja vastavuoroisuutta, joista viimeisin ilmenee ihan vaikkapa vaan niin, että jos itse toivot saavasi kommentteja, käy jättämässä niitä ahkerasti myös itse. Ja vastaa aina kaikkiin saamiisi kommentteihin mahdollisimman pian, jotta kommentin jättäjälle välittyy tunne siitä, että hänen viestinsä oli sinulle tärkeä. (Itse olen juuri tehnyt sen päätöksen, että paria poikkeusta lukuunottamatta en enää kirjoita kommentteja blogeihin, joissa niihin ei reagoida, koska koen, että niillä ei ole saajalleen mitään merkitystä. Olkoonkin, että blogi ja sen kirjoittaja olisivat itselleni muuten tärkeitä.)

Ja vielä haluaisin sanoa sen, että jos haluat "lukijoita", saat heitä todennäköisesti esimerkiksi järjestämällä kaikille avoimia arpajaisia, mutta jos haluat ihan aitoja lukijoita, kannattaa luottaa omaan itseesi ja aitoon vastavuoroisuuteen. He, jotka oikeasti haluavat, päätyvät kyllä luoksesi, jos blogisi sisältö on kiinostavaa. Lukijoiden suuri määrä kun ei oman näkemykseni mukaan korvaa "laatua" eli tässä tapauksessa juurikin sitä aitoa kiinnostusta. Eri asia tietysti, jos tavoitteesi on kaupallisen blogin perustaminen, jollaista harkitseville en valitettavasti osaa antaa minkäänlaisia vinkkejä. Itselläni kun ei  sellaisesta ole kokemusta.

Ja kenelle sitten haluan antaa tämän tunnustuksen eteenpäin? 

Siitäkin huolimatta, että tiedän jo etukäteen, että monikaan heistä ei kiiltävistä pokaaleista perusta.

Vaan koska ajatus on tärkein, haluan laittaa hyvän kiertämään kymmenelle kanssani kaikkein pisimpään yhteistä blogimatkaa taittaneelle, itselleni tärkeäksi tulleelle blogiystävälle, joista osa edelleen postailee säännöllisesti, osa enää silloin tällöin, mutta kuitenkin edes joskus. Harmikseni kun moni vanha tuttu tuntuu kadonneen blogimaailmasta kokonaan ja siirtyneen "nopeampien kanavien" pariin.

Tässä tunnustuksen ja samalla haasteen saajat:

Soile kaikkien aikojen ensimmäisestä seuraamastani blogista Sisustus ja Sepustus

Sielunkumppanini ja luova, syvällisiä pohdiskeleva, mutta samalla hassu monilahjakkuus Markku-Martta-Maketsu Lemon Gay-blogista

Ensimmäinen ihan oikeassa elämässäni tapaamani bloggari Pepi Huushollista

Elämänviisas Lady of the Mess- Arja

Monenlaisia ajattelunaiheita ja pohdittavaa vuosien varrella jakanut Heli Kotoisaa Arkea- blogista 

Ihana huuhaa-intuitioystäväni VALO-blogin Taru

Elämänmakuista ja mielenkiintoista saaristolaiselämää valottava Pilvi Villa Idurista

Mystinen kissanainen ja oman elämänsä puutarhuri Cheri Autuaasta Olosta

Omia ennalta-arvaamattomia polkujaan tallaava Kukkapillin  seikkailija-Satu

ja

Nuori ja energinen PikkuMyy Jossu Maailman parhaasta paikasta

Olkaatten hyvät! Olette minulle tärkeitä. Niinkuin jokaikinen kanssakulkijani täällä. Ilman teitä elämäni olisi paljon köyhempää. Ja se on totta, eikä mitään pokaalihelinää.

MISTÄ UNIEN TYHJÄT TALOT JA HUONEET KERTOVAT?

Näen aina silloin tällöin unta, jossa kuljen tyhjässä talossa huoneesta toiseen.

Uni on aina hyvä uni. Ja talo on aina valoisa, suuri ja kaunis puutalo, jonka korkeista ikkunoista ja takaovilta aukenee näkymä vehreään, pitkälti luonnontilassa olevaan  puutarhaan.

Oli jotenkin erikoinen tunne lähteä Pinterestistä etsimään omia unikuviaan.
Samaan aikaan sekä toivoin että jännitin sellaisten löytymistä. 

Näiden kahden kohdalla vaistomaisesti pysähdyin. 

Olemme unessa ostaneet talon mieheni kanssa sitä ennakkoon näkemättä, ja vaellan ihastuneena pitkin huoneita suunnitellen mielessäni, mitä tähän tilaan tulee ja mitä tähän ja tähän..

Talossa on aina valoisa ullakko, jonka huoneissa viivähdän pidempään. Mutta koskaan en muista käyneeni keittiössä, kylpyhuoneessa tai kellarissa. Eikä talossa ole myöskään kapeita käytäviä, vaan tosiaan avaraa ja korkeaa tilaa.

Unessa olen aina onnellinen ja täynnä innostusta. Ja vaikka kuinka oikeaa pientä kotiamme rakastankin, olo on aamulla herätessäni aina vähän pettynyt, kun kaikki olikin vaan unta. Erityisen harmissani olen siitä, etten pääsekään kalustamaan unessa aina esiintyvää erityisen valoisaa huonetta, josta aukeaa näkymä ulos puutarhaan, ja josta oli tarkoitus tulla työtilani.

Toisinaan näen myös unia, joissa löydän jostain tutusta paikasta kotoa salaoven tyhjään huoneeseen, jollaisen olemassaolosta en ole tiennyt mitään. Sekin on jotenkin kutkuttavan jännittävä ja positiivinen tunne.

Kuva Pinterestistä täältä

Kirjoittelin tästä vakiounestani joskus jotain vanhassa blogissani, ja yritin etsiä yhdeltä silloiselta psykoterapiaa opiskelleelta lukijaltani saamaani tulkintaa aiheesta, mutta en enää löytänyt sen paremmin omaa tekstiäni kuin hänen kommenttiaankaan. Sitäpaitsi alkoi ahdistaa koko vanhassa blogissa vierailu, joten tulin äkkiä pois ja turvauduin sensijaan nettiin ja kirjastoon.

Voi kuulostaa huuhaalta tämä meikäläisen taikauskoisuus, ja varmaan sitä onkin, mutta itselläni kyllä meni vähän kylmät väreet selkäpiitä pitkin, kun otin kirjaston hyllystä käsiini ensimmäisen satunnaisen unia käsittelevän kirjan ja avasin sen täysin sattumanvaraisesta kohdasta. Ja mitäpä aukeamalta löytyikään..

Julia & Derek Parkerin Suuri Unitieto-kirjan aukeama sivuilta 102-103

Hrrrrr.....

Vastaavia tulkintoja löytyi netistä paljonkin. Ja tässä lisäksi joitakin irrallisia aiheeseen liittyviä lauseita, joiden alkuperää en ikävä kyllä innostuspäissäni muistanut merkitä mihinkään. Toivottavasti tästä ei rangaista.

"Jos joku (kuten minä) on unessaan ullakolla, hän elää todennäköisesti paljon päänsä sisällä ja unelmoi paljon." 

"Jos unen ympäristö siirtyy alas kellariin, sitä pidetään matkana piilotajuntaan." 
(Tämän luettuani toivoisin seuraavalla kerralla vierailevani myös kellarissa).

"Huonokuntoinen talo voi kertoa oman itsen laiminlyömisestä, rakennuksen suljetut ikkunaluukut viestittävät sulkeutumista ulkomaailmalta ja rikkoontuneet ikkunat taasen saattavat päästää taloon vieraita eli muiden ajatuksia vaikuttamaan omaan mieleen."
(Tällaista näkyä en ole kohdannut ja toivon, ettei tarvitsekaan)


Kyllähän nämä tyhjät talot ja huoneet tuntuvat nivoutuvan niin täydellisesti yhteen edellisessä postauksessa kirjoittelemieni asioiden kanssa, että pakosti niillä on joku merkitys. Haluaisin niin hypätä uuteen, mutta ymmärrys ja rohkeus eivät ole riittäneet.

Unissani sen sijaan osaan hyvinkin hypätä. Tai paremminkin lentää. 

Kuva Pinterestistä täältä

Tapahtuu yleensä silloin, kun unessa tulee eteen jotain pelottavaa tai epämiellyttävää, ja päätän vaan yksinkertaisesti ajatuksen voimalla ponnistaa ilmaan ja lentää kaiken sen pelottavan yli. Ottaa mahanpohjasta, mutta samalla pelastaa pahalta.

Näille lentämisillekin oli monenlaisia tulkintoja, mutta jotenkaan en löytänyt yhteyttä omaan elämääni, joten jätin sikseen.

Sensijaan törmäsin kaikissa lukemissani teksteissä hämmästyttävän moneen sellaiseen uneen, joita itsekin vakiona näen. Ja varmaan me kaikki, mutta olen vaan ajatellut, että ovat jotain kokonaan oman alitajuntani tuotoksia.

Säännöllisen epäsäännöllisesti näen mm. unen, jossa päästäkseni johonkin tuttuun paikkaan, onkin yhtäkkiä kiivettävä jotain erikoisen hankalaa, liukasta, mutaista tai sileää korkeaa seinämää pitkin. Jalat tuntuvat aina lipsuvan ja käsistäkin meinaa roikkuessa voima loppua,  mutta aina pääsen lopulta perille. 

Tällaisesta unessa kiipeämisestä löysin seuraavan tulkinnan, joka kuulostaa hyvinkin loogiselta: 

"Elämän tiellä on odotettavissa ylämäkeä, tarvitaan ponnistelua jotta pääsee etenemään."

Sen sijaan en olisi uskonut törmääväni jonkun muun kertomana ihan täydelliseen kuvaukseen myöhästymiseen liittyvästä vakiopainajaisestani. Tekstin poimin täältä (klik). 

Unianalyysi myöhästymisestä

"Näen toistuvasti samaa painajaista. Pakkaan paniikissa tavaroita, koska tiedän olevani myöhässä lennolta. Minun olisi ehkä mahdollisuus ehtiä, mutta en saa pakattua, koska tavarat ovat hukassa tai hujan hajan." 

(Omissa unissani kyseessä on aina paluulento kotiin ja hädissäni pakkaan laukkuja, mutta vaatteita ja tavaroita löytyy koko ajan vaan lisää ja lisää ja mikään ei mahdu mihinkään..). 

Reality-kuva oman "pipolaatikkoni" sisällöstä viime marraskuulta raivausprojektini alussa.

Uniohjaaja, psykoterapeutti Anne Lindholm-Kärki kertoo, että monet näkevät tämäntyyppisiä unia. Hän kehottaa minua seuraamaan, minkälainen elämäntilanteeni on silloin, kun näen tätä painajaista.

"Et unessasi ehdi koneeseen, koska et saa tavaroita pakattua. Voisitko miettiä, mitä turhaa kannat mukanasi? Onko sinun elämässäsi liikaa sellaista, joka estää sinua hyppäämästä elämän kyytiin?"

Kyllä se niin taitaa olla, että unet ja todellisuus ovat paljon lähempänä toisiaan kuin olen koskaan tullut ajatelleeksi. Vai johtuuko tämä nyt vaan siitä, että on viimeaikoina tullut muutenkin pohdittua elämäänsä ja omia ominaisuuksiaan tavallista enemmän.  

Anne Lindholm-Kärki sanoo näin:

Unet ovat viestejä sisimmältämme. Unet - jopa painajaiset - auttavat meitä, jos maltamme vain kuunnella.

Kun unia seuraa säännöllisesti, ne oppii kytkemään arkielämän kulkuun. Unissa tulee monesti vastaus ongelmaan, jonka parissa mieli on askarrellut. Uni voi myös neuvoa kulkemaan tiettyyn suuntaan.

- Kannattaa aina miettiä, mikä on unen neuvo minulle tässä ja nyt. Unen kautta voi löytää uusia mahdollisuuksia elämäänsä, mutta täytyy muistaa, että ihmisen itse täytyy silloin tehdä asian eteen jotain. Uni itsessään ei muuta mitään.

Mielenkiintoista.

Mutta itse itseni tuntien pelkään pahoin, että uppoudun tähän aiheeseen niin totaalisesti, että kohta ei tule uni silmään ollenkaan, eikä ole mitään mitä tarkkailla ja tulkita.

Ovatko unien tyhjät talot tai huoneet teille muille tuttuja? Tai lentäminen, kiipeäminen tai myöhästyminen? Tai unohteletteko kenties, mihin päin kaupunkia olette parkkeeranneet auton, jota etsitte epätoivoisina? Tai huomaatteko yhtäkkiä päätyneenne keskelle väkijoukkoa ilman rihman kiertämää? Tai kärsitte yllättävästä hiustenlähdöstä tai vaihtoehtoisesti huomaatte, että yhtäkkiä tukka onkin kasvanut ennennäkemättömän pitkäksi ja tuuheaksi? (Kaikkia näitä tapahtuu öiseen aikaan itselleni. Joskus useammin, joskus harvemmin). 

UNELMIENI TYÖPAIKKAILMOITUS

Olen tässsä viimeaikoina (tai siis oikeastaan jo aika pitkään) pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä, että mitä jos tätä nykyistä työtäni ei jonain päivänä syystä tai toisesta enää ole.

Enimmäkseen ajatus pyörii alitajunnassa, mutta yhtenä päivänä aloin ihan tosissani miettiä, kuinka realistisia ovat kaikki ne itse itselleni toistamani hokemat siitä, kuinka "Asioilla on tapana järjestyä", "No kyllä minä jotain keksin" ja että "Niinhän se on, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin uusia avautuu" ja mitä näitä nyt on. Näistä tuolla aiemmin yhdessä postauksessani kirjoittelinkin.

Että mitä sitä ihan oikeasti tekisi, jos sellainen tilanne tulisi eteen? Vai onko kaikki vaan epärealistista haihattelua ja tavallaan toiveikasta todistelua siitä, että sitä todellakin keksii jotain? Eikä pelkästään keksi, vaan pystyy myös toteuttamaan.

Totuus on kuitenkin se, että olen piirun verran yli 50, joka omasta mielestäni on juurikin hyvä ikä, enkä todellakaan koe olevani mikään kehäraakki. Päinvastoin. Mutta totuus se silti on ja vaikuttaa ihan vaan vaikkapa siihen, että alkaa olla epärealistista ajatella voivansa alkaa muutamaksi vuodeksi kokopäivätoimiseksi opiskelijaksi ja vielä työllistyä tai työllistää itse itsensä uudessa ammatissa niin, että on siinä uskottava. Etenkään, jos ei ole ajatustakaan alasta, jota opiskelisi.

Mutta se mikä ainakin on selvää, on se, että mol.fi-sivuston, samoin kuin Oikotiet sun muut, voin unohtaa samantien, jos tavoitteeni on löytää osaamistani vastaavaa työtä kotikaupungistani tai sen naapurikunnista. Ihan vaan siksi, että en ole pätevä kaupunginjohtaja, lääkäri, hammaslääkäri, muu terveydenhuollon asiantuntija, lähihoitaja, lastenhoitaja, henkilökohtainen avustaja, parturi, kampaaja, kosmetelogi, raskaiden moottoriajoneuvojen kuljettaja, hitsaaja, mig-hitsaaja tai putkimies. Näille kaikille kun tuntuu olevan vakituisesti kysyntää, mutta millekään mitä itse osaan, ei ole.

Ja toinen totuus on se, että suurin osa työpaikkailmoituksista on sellaisia, joiden sisältöä en edes älyä. Siis että minkälainen tehtävä itseasiassa on kyseessä? Niinkuin nyt vaikkapa tässä paikallislehdestä leikkaamani Hämeen liiton ilmoituksessa etsittävän Muutosagentin hommassa? No toki se kysymällä selviää, mutta sitä tuskin kuulostaa kovinkaan pätevältä työnhakijalta, jos aloittaa kysymällä, että mitähän hakemuksessa oikeastaan haetaan...

Josta päästäänkin sujuvasti seuraavaan pohdintaan eli siihen, mitä se itseasiassa on, mitä osaan?

Huonoina päivinä olen taipuvainen ajattelemaan, että en yhtikäs mitään. Ja toisinaan taas pystyn ylpeänä sanomaan itselleni, että oikeasti osaan aika paljon aika vaativiakin juttuja, mutta olen vaan alkanut pitää niitä itsestäänselvyyksinä. Kunnes kerron jollekulle työstäni ja se joku sanoo, että Jaa hääähh ??!! En ole todellakaan tiennyt, että teet noin "hankalia" hommia. Silloin sitä tulee vähän katseltua omia tekemisiään ikäänkuin ulkopuolisena ja mietittyä, että tosiaan. Ei nämä välttämättä mitään itsestäänselvyyksiä olekaan.

Ja se mikä itseltäni tuppaa myös unohtumaan, on se, että onhan sitä ihmisellä paljon työn ulkopuolisiakin kykyjä ja ominaisuuksia, joita ei vaan tule analysoineeksi, kun on tottunut olemaan sellainen kuin on.

Vaikeus onkin siinä, että miten tällainen "Mitäs mää mittään"-tyyppi osaa pukea sen oman osaamisensa sanoiksi ja vieläpä niin, että sillä voisi "myydä itsensä", jos niikseen tulee?

Vaatimattomuus kun ei tässä kohtaa kaunista, vaan pitäisi pikemminkin ottaa mallia nuoremmista, joilla ei välttämättä vielä ole juurikaan työkokemusta, mutta pokka ja itsetunto kohdillaan senkin edestä. Ihailtava ominaisuus. Ja nuoremmat hallitsevat myös ne hitsin CeeVeet, jollaista en varmaan itse osaisi edes kirjoittaa, kun ei ole koskaan sellaista tarvinnut tehdä.

Penkki on tyhjä kuin Annukan CV.

Mitä vaihtoehtoja siis jää jäljelle? Jos unohdetaan hakupapereiden ja ceeveiden kirjoittamisen lisäksi kaikki ne yrityshaaveet, joita olen myös pyöritellyt mielessäni, mutta joiden realistiset menestymismahdollisuudet ovat lottovoittoa vaille valmiina.

Itse luotan eniten kohtaloon. Ja sattumaan (vai onko se sama asia kuin kohtalo?). Ja puskaradioon. Mutta kirjoitin kuitenkin ihan omaksi ilokseni Unelmieni työpaikkailmoituksen, jollaiseen haluaisin törmätä. Saa vinkata, jos sattuu kohdalle.


"Oletko sinä etsimämme 51-vuotias, joka kaipaat työelämääsi muutosta, muttet oikein itsekään tiedä, minkälaista?

Haluaisitko kenties yhtenä päivänä olla kukkakauppias, toisena puuseppä ja kolmantena arkkitehti tai kenties jotain ihan muuta?

Jos vastasit edellisiin "kyllä", toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi unelmiesi työpaikkaan, jossa pääset tekemään kaikkea sitä, mitä ikinä haluat ja keksit.

Tukenasi ovat osaavat, avuliaat ja positiiviset työkaverit, ja käytössäsi aina alan parhaat työkalut ja materiaalit.  Ja vaikka työtilasi vaihtelevatkin omien valintojesi mukaan, takaamme, että ne ovat aina kulloiseenkin tarkoitukseen sopivia, valoisia ja inspiroivia. 

Palkkasi ja työaikasi saat päättää itse, mutta villi veikkauksemme on, että tutustuttuasi meihin et malta jäädä kotiin.

Tervetuloa sellaisena kuin olet! Todistuksia tai ceeveitä ei tarvita. Tekemisen into ja positiivinen energia riittävät.

PS. Meillä saa käyttää aikaa myös unelmointiin, koska ilman unelmia ei synny mitään todellistakaan.

Melkein jo ehdin innostua. Ja innostuinkin.

PS. Kun olin kirjoittanut tämän tekstin, päätin lähteä kirjastoon palauttamaan aiemmassa postauksessani mainitut kirjat, joista toisen olin lukenut alle puolenvälin ja toista en aloittanutkaan. Päätin kuitenkin vilkaista sen aloittamattoman "Mielekäs työ - uuden ajan uraopas"-opuksen Johdantoa ja siellä luki näin:

"Kun tarkastelet itseäsi ja omia vahvuuksiasi ennakkoluulottomasti, ilman opittuja totuuksia siitä, millainen olet ja mikä työ sinulle sopii, voi olla, että yllätyt! Sattuma tapahtuu valmistautuneelle mielelle, sanotaan. Nyt on aika valmistautua". 

Tämän luettuani päätin antaa kirjalle toisen mahdollisuuden.

KOLMEN K:N KUULUMISET

Voihan rähmä.

Päässä on sen tuhannen aihetta, joista tekee mieli kirjoittaa, mutta aikapula ottaa ja  heittää kapuloita rattaisiin.

Silti en suostu käyttämään sanaa "kiire", koska en edelleenkään koe, että siitä on kohdallani juuri koskaan kysymys. Ennemminkin siitä, että pakollista (työ) ja vapaaehtoista (kaikki muu) tekemistä on enemmän kuin valoisaa aikaa, ja on yksinkertaisesti pakko tehdä valintoja. Ja koska töissä on ollut meneillään tiukasti aikataulutettu täydellistä keskittymistä vaativa rupeama koneen ääressä, on iltaisin ja viikonloppuisin ollut ihan vaan oman pääkoppani ja kaikesta näytön tuijottelusta kuivuneiden silmien takia pakko valita vastapainoksi jotain ihan muuta kuin lisää koneella vietettyjä tunteja.

Kamerasta kaivelin viime päivien vähäisiä kuvavarastoja ja niistä näkee, että vapaa-aika on mennyt pitkälti kolmen K:n merkeissä eli...

... Kentällä

Näiden kotimatkalla bongaamieni "Taivaan urkujen" (en ollut itse aiemmin tuota sanontaa kuullut) takia meinasin yhtenä iltana jäädä auton alle,  mutta en sitten onneksi kuitenkaan

Keittiössä...

Vihervarastojen täydennystä.

Gluteeniton tomaatti-mozzarella-lasagne. Maistui myös miehille.

Päivän keittoainekset. Tai paremminkin koko viikon, 

koska ei ollut ruuhkaksi asti jonoa soppakattilan ääressä. 

Yksin sain syödä.

Kaveriksi keitto sai Kirppikseltä ostamani kauniin lautasen

Samaiselta kirpparilta löysin myös muutaman kivan lasin ja lusikan. Puolukat sen sijaan poimin kentän reunamilta maljakkoon jo yli kuukausi sitten ja ovat aina vaan ihan tuoreen näköisiä. 

On ollut jo pitkään mielessä, että haluaisin ostaa jotain uusia kivoja astioita vanhojen tylsien tilalle, mutta koska ei ole löytynyt mitään riittävän mieluisaa (ja riittävän järkevän hintaista) sarjaa, jota huvittaisi keräillä, olen päätynyt bongailemaan yksittäisiä kivoja juttuja kirpparilta. On alkanut eriparisuus jotenkin viehättää enemmän kuin se, että samoja valkoisia Teema-lautasia ja mukeja on sen sata kappaletta kaapissa, kun syöjiä ja juojia meillä on tällä hetkellä korkeintaan kaksi kerrallaan. Enimmäkseen yksi, koska on ukkelin kanssa niin erilainen päivärytmi (ja eri sapuskat). 

Pakurikahvia & puolukoita

Kahvikuppien ostoneuroosin ratkaisin sillä, että en osta kupin kuppia, koska en oikein ole kirppisten "Myrna"-tyyppiä. 

Sensijaan kaivelin kaapista "rippiastiastoon" (Tokmannilta aikanaan ostettu halpa, mutta nätti Heirolin sarja, jonka hommasin vanhemman pojan rippijuhlia varten 8 vuotta sitten, kun olin tullut luvanneeksi, että silloin juodaan kahveet oikein kupeista..) kuuluvan kupin, joka näyttää silmääni ihan uudelta ja tosi kivalta, kun vaihdoin sille kaveriksi aiemmin ostamiani kirppislautasia. Tulee uutta hohtoa vapaapäivän aamuihin. 

Samalla olen testaillut joitakin itselleni uusia juttuja kuten tuota kupissa olevaa pakurikahvia, johon olen lorauttanut teelusikallisen MCT-öljyä (linkki ei ole mainos, vaan laitoin sen tuohon ihan vaan siltä varalta, että jotakuta kiinnostaa tuon öljyn ominaisuudet tai lattemaisen luomukahvin ohje). Ainut miinus on pakurikahvin hirvittävä hinta, jonka takia taitaa jäädä kokeilun asteelle ja siirryn tavalliseen luomukahviin, jota näyttää löytyvän markettien hyllyistä järkihinnalla montaa eri sorttia. Öljyn sen sijaan pidän valikoimissa. Tosin tänä aamuna lorautin sitä kahvin sijasta vihersmoothieen. Ei väliä, mihin sitä laittaa.  Mutta nämä on näitä omia testailujani, joiden hyvät vaikutukset olen huomannut, mutten tyrkytä kenellekään, vaikka viime aikoina olenkin ollut ihan liekeissä hiljattain katsomastani "30 päivän ihmiskoe"-ohjelmasta.  

Sen vaan sanon, että jos tuntuu, että "kroppa jumittaa", on ainakin omalla kohdallani usein kyse siitä, että on jäänyt (hyvien) rasvojen saanti liian vähälle. Usein auttaa jo se, että muistaa syödä muutaman Saksanpähkinän tai mantelin, joita itselläni on yleensä aina työpöydällä käden ulottuvilla.   

Mutta koska tässä piilee nyt se vaara, etten malta kuitenkaan jättää tuota Ihmiskoe-aihetta tähän, on parempi, että lopetan ennenkuin innostun :).   Eikähän se edes alkanut K:lla. Paitsi se koe..

Iloista mieltä ja hyvää oloa itse kullekin! Palailen, kun olen saanut jonkun päässäni pyörivistä aiheista suodatettua sanoiksi.