Perjantaina kyllästyin omaan velttoiluuni ja urputukseeni ja päätin ryhdistäytyä.
Ruokiksella pyöräilin torille, jossa oli meneillään alkukesän perinteiset Kukkamarkkinat.
Kyllä hävettää, ettei ole tullut ennen käytyä. Sen enempää markkinoilla kuin torilla toripäivinä muutenkaan, vaikka paikka on ehdottomasti yksi tämän kaupungin helmiä.
Kadutti myös se, etten ottanut kameraa mukaan. Kukkameri kun oli valtaisa, ja tunnelmakin lähes kansainvälinen. Auringolla on niin ihmeellinen voima. Lakkaa meillä suomalaisillakin se kuuluisa pipo kiristämästä ja voikin yhtäkkiä hymyillä kaikille vastaantulijoille tai vaihtaa muutaman sanan tuntemattoman kanssa ilman, että kukaan kysyy "Mikä tolle on tullu?"
Tarkoituksena oli katsastaa, josko jotain yrttejä löytäisin Kekkilän laatikkoon, ja niinhän siinä kävi, että kukkaro tyhjeni jo ensimmäisellä kojulla. Ihan hyvä niin, koska muuten olisi iskenyt suuruudenhulluus, eikä puolillekaan olisi lopulta ollut kasvupaikkaa tarjolla.
Ostoskasseihin päätyi minttua, valkosipuliruohoa, tilliä, oreganoa, basilikaa ja ruohosipulia. Kaikki tarkoituksella sellaista, jota tulee varmasti myös käytettyä. Rosmariinin olin ostanut jo aiemmin ja se pääsi nyt laatikkoon muiden mukana.
Lisäksi ostin kokeilumielessä Patiokurkun nimellä myydyn kurkuntaimen ja kesäkurpitsan (vähän hymyilytti nuo yhdet kappaleet kumpaakin, kun tapoihin varmaan kuuluu ostaa kymmenen tai sata, mutta eipähän tule kallis kokeilu, jos menee mönkään.)
Lauantaina täytin päivän pelikierroksen päätteeksi laatikon mullalla (jota muuten upposi lootaan 80 litraa...) ja istutttelin yrtit, joita sitten illalla tuijottelin lumoutuneena. Alkoi jo vissiin perheen miehiä kyllästyttää, kun pakotin kaikki vuorotellen keittiön ovelle ihailemaan aikaansaannoksiani ja ihanaa tuoretta vihreyttä. Arvaan, että laatikollinen kunnon pihvejä tai edes makkaraa olisi ollut mieluisampi.
Kekkilä ilta-auringon valossa.
Sunnuntai-aamuna lehteä lukiessani tuijottelin päivämäärää lehden kulmassa ja mietin, miksi se näytti jotenkin niin erityisen tutulta. No, en sitä heti muistanut, mutta iltapäivällä sytytti ja kysyin mieheltäkin, että muistaako hän, mikä päivä tänään on? Ei muistanut muuta kuin että on sunnuntai (mikä sekin oli ihan hyvin), joten vinkkasin, että sattumoisin mentiin naimisiin samaisena päivänä 23 vuotta sitten. "Jaa niin juu. Hyvä me!" sanoi mies. Kuvastaa hyvin tätä meidän suhdetta. On sen verran mutkatonta, "ettei tarvi niin hirveästi yhden päivän takia kimpoilla" niinkuin miehellä on tapana sanoa
(pätee tosin kaikkiin muihinkin merkkipäiviin, joten lahjoja on turha odottaa).
Käytiin sitten juhlan kunniaksi hakemassa Lähi-Siwasta makkarat grilliin ja pistettiin vähän parempaa sinappia päälle.
Maanantaina pidin vapaapäivän, koska oli muutama varastossa, ja kävin pitkästä aikaa pelaamassa viikkokisan vanhan mukavan pelikaverini kanssa. On sattumoisin ukkelin nimikaima, joten puhelimeen on tallennettuna peräkkäin "Mies" (nimi muutettu..) ja "PeliMies", ettei mene vahingossa sekaisin :). Joskin ukkeli oli sitä mieltä, ettei se ole niin justiinsa, kummalle se "Tuotko maitoa tullessas?"-viesti lähtee.
Koska PeliMies on myös kauppapuutarhuri, oltiin sovittu vaihtokaupasta, jossa hän toisi minulle amppelitomaatin ja -mansikan ja minä puolestani tarjoaisin (peli)kierroksen.
No juu. Sain tilaamani amppelit, mutta niiden lisäksi tuli autollinen muutakin. "Aattelin, kun en oo pitkään aikaan tuonut sulle kukkia" sanoi PeliMies, kun amppelin toisensa perään takakontista kaiveli..
Lastaus alkuvaiheessa
Kaksi muuta tuttua miestä pyörähti kentän parkkipaikalla jeesaamaan, että saatiin kaikki mahtumaan omaan autooni ilman, että piti heivata mailat pois kyydistä. Jotenkin niin koomista, kun yksi konttasi autoon sisälle kaatamaan penkkejä, ja muut toimivat sillävälin amppelitelineinä. Mutta kuvaa samalla niin hyvin tätä meidän maalaiskenttää, jossa on reilu meininki. Kaveria ei jätetä. Eikä kukkia.
Tiistaina teki tiukkaa olla töissä, kun oli paahtava helle ja teki mieli käydä kesken päivän kastelemassa kukkasia, kun niitä nyt poikkeuksellisesti on, mutta oli vaan pidettävä pehva penkissä.
Illalla sitten kuljeskelin onnellisena amppelit kädessä pitkin pihaa ja mietin, mihin mitäkin sijoittaisin. PeliMies oli kyllä osannut valita itselleni varsin mieluisia yksilöitä.
Teki mieli ladata tähän kaikki kuvat kerralla, mutta koska olen luvannut, että tulee vaan kuva päivässä, pidän siitä kiinni.
Olkoot tämä sivuovelle ripustamani valkoinen Miljoonakello (?) tiistain kukkanen.
Keskiviikkona vuorossa etuovella killuva kookas Petunia.
Torstaina ruuvailin autokatoksen tolppaan amppelitelineen, joka tosin on omaan makuuni liian koukeroinen, mutta kun en simppelimpääkään löytänyt, vaikka kollasin kylän kaupat läpi, ajattelin, että olkoot siinä. Ei se oo niin justiinsa yhden koukun kanssa.
Kukkanen (Verbena?) roikkuvine kavereineen näyttää mielestäni kivalta tuossa aidanteella, mutta sellainen pikku hankaluus siinä on, että tuli ripustettua niin ylös, että tarvin kastelua varten tikkaat. (Sen ymmärtämiseen tosin tarvittiin kylmä suihku niskaan, kun ensimmäisellä kerralla yritin kannuineni kurkottaa maasta käsin).
Alakuvan halkaisijaltaan yli metrinen Miljoonakello jäi vielä hakemaan paikkaansa. On sen verran massiivisen kokoinen (ja samasta syystä kuulemma myyntikelvoton, koska ei mahdu rullakkoon) ja painava, että mihinkään heppoiseen narikkaan ei parane ripustaa. Saatan sen sijaan hommata jonkun ison ruukun ja istuttaa siihen. Helpompi kastellakin.
Mutta tässä tuli jo kuva kiellon päälle, joten parempi päättää tämänviikkoinen kukka-&taimipainotteinen raportti tähän ennenkuin tulee sanomista.
Vielä jäi ulkopuolelle autossa etupenkillä matkanneet kaksi tomaatintainta, takakontin amppelitomaatti & -mansikka ja lattian Lumihiutale. (Kun kurvasin kuormineni kotipihaan, mies ehdotti, että teipataan auton kylkeen teksti "Annukan Kukka & Mutteri" :D. En nyt justiin tiedä, mistä tuon mutterin keksi, mutta kuulosti kyllä ihan harkinnan arvoiselta yritysnimeltä..)
Jos tähän nyt koittaa jotain yhteenvetoa virittää, niin mennyt viikko oli kyllä noin tuhatprosenttisesti edeltäjäänsä parempi, ja tulipahan taas kerran mietittyä, kuinka onnekas sitä on, kun on elämässään saanut tutustua niin moniin mukaviin ja mielenkiintoisiin ihmisiin. Niin golfin parissa kuin täällä blogimaailmassa, joihin molempiin mahtuu kaikenikäisiä, -kokoisia ja -näköisiä eri alojen ihmisiä, mutta ainut, joka merkitsee, on yhteinen harrastus, yhteiset mielenkiinnon kohteet ja hyvä henki. Muusta viis. Titteleitä ei tarvita.
JOS en olisi aikanaan miehen kannustamana aloittanut golfia, en olisi koskaan saanut tilaisuutta tutustua kukilla iloisesti yllättäneeseen, sen paremmin kuin lastia autoon auttaneisiin ja kaikkiin niihin muihin mukaviin pelikavereihin, joista on 16 vuoden aikana muodostunut ikäänkuin kesäperhe. Tai JOS en olisi vuosia myöhemmin hoksannut heittäytyä mukaan blogimaailmaan, ei olisi paikkaa, missä näitä kuvia tai ajatuksiaan samanhenkisten ihmisten kanssa jakaa, eikä ketään, joka niitä lukee. Ja se olisi iso aukko elämässä se.
Viime viikon veltto urputtaja on tällä viikolla vaihtunut kokonais-iloiseen ja pirteämpään minään. Ensi viikolla EHKÄ jopa ahkeraan, koska terassikalusteiden maalausurakka on pahasti kesken ja on luvattu vähän maalausystävällisempiä kelejä. Mutta kirjoitetaan tuo ehkä vielä tässä vaiheessa varmuuden vuoksi isolla.
Tähän loppuun toivotan Onnea kaikille koulunsa päättäville ja lomansa aloittaville! Perässä tullaan. Joskin vielä pitää liki pari kuukautta omaa lomanpätkäänsä odottaa. Vaan jos hyvin käy, tänä vuonna saadaan ukkelin kanssa lomailla normi kahden viikon sijasta kokonaiset kolme viikkoa putkeen. Ja se jos mikä olisi tervetullutta.