PUU + TARHA = PUUTARHA

Terkkuja Puutarharisteilyltä!

(Kaikki kuvat poimittu Pinterestistä)

Vielä viime vuonna olisin ajatellut, että meikäläinen on piha-aiheisella risteilyllä yhtä kotonaan kuin hajuvesi sian selässä, mutta pakko sanoa, että reissulla oli kyllä varsin mukava tunnelma. Ja kerrankin joku foorumi, missä en ollut porukan vanhin. Kokemusta oli salin täydeltä.

Ensin ajattelin, etten kirjoita aiheesta tai edes sen vierestä mitään, mutta kirjoitan kumminkin. 

Olen nimittäin päässyt pohdinnoissani jo niinkin pitkälle, että  aloin kuulostelemaan päässäni sanaa "puutarha". Tiedättekö sen tunteen, kun alkaa hokea jotain tuttua sanaa mielessään ja yhtäkkiä se alkaa kuulostaa vähintäänkin omituiselta, ja lopulta sitä jo epäilee, onko koko sanaa oikeasti olemassakaan? No enivei, tajusin vasta, että puutarha ei olekaan pelkkä puutarha, vaan PUUtarha..

Risteilyn yhteistyössä Viking Linen kanssa järjestäneen turkulaisen Viherlassilan omistaja- ja samalla perustajapariskunta teki kaikessa sydämellisyydessään ja asiantuntevuudessaan suuren vaikutuksen. Samoin kuin elämänsä ja sydämensä puutarhalle omistanut Kekkilän puutarhuri Adrian Evans.

Kaikista matkalla saaduista vinkeistä mieleen jäivät erityisesti  Adrianin sanat "katetta, katetta, katetta.." ja Viherlassilan Mika Lassilan lause "Vaikka istuttaisit sateella järveen, kastele silti".

Vähän harmittaa, että ehdin jo innostuspäissäni muutama viikko sitten siistiä vähäiset "kukka"penkkini ja hävittää kaikki ruskistuneet lehdistöt ja varret. JOS olisin ennen sitä ehtinyt kuulla Adrianin katemultavinkin, olisin toiminut toisin. Hän kun kehotti aina keväisin silppuamaan nuo kuolleet kasvustot maahan ja haravoimaan päälle katemultaa (ei siis mitä tahansa multaa), jonka avulla kasvit saavat talven jäljiltä ravintoa ja elinvoimaa. Ja koska katemulta on erityisen ravinnerikasta, siinä eivät rikkakasvit viihdy, joten ei tarvitsisi niitäkään sen jälkeen nyppiä.

Laitan tähän linkin videoon, jossa Adrian itse esittelee asiaa tarkemmin. Ja Kekkilän sivuilta löytyy muitakin hänen vinkkejään, joita ainakin minä aion hyödyntää, koska on niin maanläheisesti selitetty.

En muista, montako vuotta syntyjään englantilainen Adrian on asunut Suomessa, mutta hauskasti hän kuvaili sitä, minkälaisilta suomalaiset pihat näyttivät englantilaisiin reheviin puutarhoihin tottuneen silmissä. "Uksi pieni kasvi siella ja uksi toinen pieni kasvi taalla ja loput niinku nurmikkoa" :). Eli suora kuvaus meidän kantti kertaa kantti pihalta. Ainoita muotoja edustavat huonokuntoisen nurmikon montut. Perua niiltä ajoilta, kun alaikäisiä ei voinut päästää mopolla omaa pihaa kauemmas, mutta jossain sitä piti päästä ajamaan..

Hyvin tuli myös kuvailtua kaikki ne virheet, jotka itse olen tehnyt. Mutta en usko olevani ainoa, joka on innostunut jossain muualla näkemistään kasveista niin, että on halunnut samanlaisia omalle pihalleen, mutta unohtanut kiinnittää huomiota kasvuolosuhteisiin. Se mikä kasvaa hiekkamaalla, ei todennäköisesti viihdy savisella tontilla. Samoin voin kuvitella, että kevätinnostuksen vallassa joku muukin on sokaistunut taimimyymälöiden valikoimista ja ostanut yhden taimen sitä ja toisen tätä ja sitten kotona päätynyt ihmettelemään, miten niistä yksittäisistä yksilöistä saisi aikaan kivan kokonaisuuden. Tai kuinka tulee istutettua taimet liian lähelle toisiaan ja heti seuraavana kesänä kaivettua ne ylös ja siirrettyä paikasta toiseen.

Erityisesti tykkäsin siitä, kuinka Adrian kehotti jäljittelemään luontoa ja sen kerrostumia myös omalla pihalla. Se olisi juurikin sitä, mitä itse haluaisin. Pihan, joka olisi metsän ja luonnonkukkia lainehtivan niityn yhdistelmä. Joskin tykkäisin myös japanilaistyyppisestä puutarhasta.

Jos piha olis näin kaunis, olisin itse niin Zen, että jaksaisin piirtää nuo kuviot raekuurojen jäljiltä 

 aina vaan uudestaan ja uudestaan

Myös sammal on kaunista. 

Silloin kun se ei kasva siellä, missä sen ei toivota kasvavan niinkuin meillä.

Olen poiminut näitä kuvia fiilispohjalta. Sellaisia, jotka omaan silmääni näyttävät kauniilta. Ja kun itse katson niitä näin pötkössä, hahmottuu aika hyvin se, mistä pidän. Luonnonmukaisesta ja simppelistä. Samalla kuitenkin ihan vilpittömästi ihailen taidokkaasti toteutettua romuromantiikkaa, jossa puutarha pursuaa emalikattiloita ja ruosteisia maitotonkkia, joihin on loihdittu toinen toistaan kivempia, huolettoman oloisia istutuksia, mutta se ei ole se omin juttuni. Ihan vaan siksi, etten itse osaa. Sama koskee niitä englantilaistyyppisiä runsaita puutarhoja, joita tyydyn suosiolla vain ihailemaan. Jos sellaisen omistaisin, istuisin siellä päivisin hellehattu päässä siemailemassa haudutettua teetä kukallisesta posliinikupista ja antaisin samalla ohjeita puutarhurille.

Mika Lassila antoi vinkkejä mm. viininviljelyyn, ja vaikka itse en ole koskaan ajatellut sellaisen edes olevan mahdollista Suomen oloissa, yleisön joukossa tuntui olevan kokeneita konkareita silläkin saralla. Joskaan ei kaikki aina ollut mennyt ihan nappiin.

Hirmu innostus kuitenkin iski kokeilemaan jonkun sortin hyötypuutarhaa. Tai siis se on iskenyt jo kauan sitten, mutta on tähän asti ollut aloittamista vaille valmis.

Puutarhabloggareiden roolissa risteilyllä esiintyneet Netta ja Sanna saivat meikäläisen omilla lavakaulusviljelmillään vakuuttuneeksi siitä, että se on se, mitä haluan itsekin kokeilla. Harmi vaan, kun en tyttöjen esityksistä saanut aikaiseksi yhtään kuvaa omaan kameraani. Niinkuin en mistään muustakaan, mutta kiva esitys oli, vaikkakin meinattiin jäädä laivanvaihdosta, kun esiintyjät pääsivät siinä kohtaa vasta parhaaseen vauhtiin :).

Tuo yläkuvan penkki näyttää kivalta ja sopivan liikuteltavalta (jos sattuu taas se paras sato justiin lomareissun aikaan, niin voisin pakata viljelmät mukaan).

Mutta varmaa on ainakin se, että tällainen Kekkilän jalallinen istutuslaatikko päätyy tänä kesänä meidän terassille. Valkoisena versiona tosin. On aika arvokas, mutta niin siistin ja tukevan näköinen, ettei tee mieli alkaa itse kyhäämään mitään piraattiversiota, joka viimeistään syksyllä leviää liitoksistaan.

Sanna ja Netta istuttelivat laivalla malliksi yhden tuollaisen laatikon täyteen kaikkea tuoksuvaa (laventelia ja mitä kaikkea siinä olikaan) ja toisen täyteen yrttejä ja vitsit, mutta näytti houkuttelevalta!  Ei vaan tosiaan nyt ole niitä kuvia..

Kaikenkaikkiaan tosi innostava reissu. Eikä vähätellä voi sen paremmin aamiais- kuin päivällistarjoiluitakaan. Huuuuuh, mutta vieläkin housunkantti kiristää, vaikka on jo keskiviikko.

Nyt aion tosissani keskittyä miettimään, mitä sellaista voisin kasvatella, että voisin kokea onnistumisen tunteita ikuisen epäonnistumisen sijaan. Olen niin kyllästynyt vääntämään vitsiä viherpeukalostani, koska ihan oikeasti en halua olla mikään viherkilleri, vaan paremminkin huoleton Oman Elämänsä Superpuutarhuri, joka saa kaiken kukoistamaan pelkällä olemassaolollaan. Noinniinkuin ens alkuun :D

PS. Vaikka linkkejä sisältääkin, tämä(kin) teksti on kirjoitettu ihan omasta innostuksesta ja siitä ilosta, että on aina niin kiva tavata ihmisiä, jotka ovat paitsi oman alansa asiantuntijoita, myös helposti lähestyttäviä, aitoja ja sydämellisiä.  Ja varmaa on, että kevään aikana teen retken Turkuun ostamaan kontin täyteen taimia, koska tiedän saavani sieltä varmasti rehelliset vinkit siihen, miten voin onnistua vai voinko ollenkaan.

PS2. Viikko on töitten päälle mennyt niin totaalisesti kirppispuuhastelun merkeissä, että kameraan ei ole tallentunut tavarakasoja lukuun ottamatta kuvan kuvaa,  joten kuvakatsaus jää nyt tältä viikolta väliin. Ei sillä, että olettaisin kenenkään sitä edes huomaavan.

Jos ei muuta kuulu, toivottelen jo tässä vaiheessa iloista Vappua! JOS vaikka selvittäisiin kylille ilman potkukelkkaa..

KUVAVIIKKO, OSA 3

Taas on aika pistää pakettiin yksi ohi vilahtanut "Yhtään en vanhentunut, enkä viisastunut"-viikko

Perjantaina polkaisin Prisman pihamyymälään pottukaupoille, mutta huti tuli. Ei olleet vielä siemenperunat rantautuneet laareihin, joten ostin sitten rosmariinin ja pari ruohosipulin tainta, kun sormia edelleen syyhyttää päästä kokeilemaan, josko ihan oikeasti tänä vuonna saisin edes pienesti jotain sellaista kasvateltua, joka tulisi myös hyödynnettyä.  Ja sitäpaitsi rosmariini oli ihan sellaisenaan niin kaunis ja tuuhea, että peittoaa monet viherkasvit. Maksoikin vaan kolme ja puoli euroa.

Kai maar niitä perunoita olisin voinut ostaa ihan sieltä kaupan vihannesosastoltakin, mutta aikani eri lajikkeita tuijoteltuani päätin, etten ota riskiä. Tulee kumminkin valittua joku jauhoinen muusipottu, kun haluaisin nimenomaan kiinteitä. Lupasivat, että seuraavalla (eli tällä) viikolla tulee. 

Harmi vaan, kun meillä kotona päivä paistaa keittiön sijasta makkariin ja olkkariin, joissa ei taas oikein ole paikkaa yrttipuutarhalle. Paitsi jos luopuu sohvasta. Mutta kuskailen noita nyt aikani valon perässä sinne tänne siihen asti kunnes lasikuisti lämpiää tarpeeksi.

Lauantaina oli niin mahtava keli, että päätin kaivaa pyykinkuivatustelineen talviteloilta ja annoin pyykkikoneen laulaa oikein urakalla. Ihan kirjaimellisesti, koska nykyinen masiina luikauttaa aina pesuohjelman päätteeksi pitkät pätkät sävelmiä ennenkuin sammuttaa itse itsensä. Olen ihan rakastunut siihen. Jos nyt pyykkikoneeseen voi rakastua. Vanhaa sensijaan vihasin.

Piti muka ottaa hienoja taidekuvia naruilta, mutta vaikeaa oli, kun tunsin koko ajan naapurin silmät selässä. Kaiveli jotain siinä omalla puolellaan, ja vaikken yleensä ajattele, mitä muut tekemisistäni ajattelee, niin kyllä nyt kävi mielessä, miltä se näyttää, kun ensin ripustelee kalsarit kuivumaan ja sitten kuvailee niitä. Vaikka onhan se toki harmittomampaa kuin se, että olisin kuvaillut naapurin kalsareita.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukuin perinteisesti viikon huonoimmat unet. Toistuu aina, kun nuoriso lähtee baariin.

Nukahdan kyllä illalla, mutta aamuyöstä ei enää tule uni silmään ennenkuin ulko-ovi on kolahtanut pari kertaa. Ja näillä ravintoloiden nykyaukioloajoilla se tarkoittaa yleensä sitä, että porukka on kotona siinä viiden maissa, kun valomerkin jälkeen täytyy vielä käydä kebabilla. Huoh. Toista se oli silloin ennenvanhaan..  

Mies sensijaan veteli tapansa mukaan sikeitä ja kimposi aamulla virkeänä pystyyn siinä vaiheessa, kun itse olin vasta saanut unen päästä kiinni. Ihmettelin, mihin lähti, mutta oli kuulemma sopinut luottotimpurin kanssa, että jos sunnuntaina sataa, niin timpuri tulee testaamaan ostamaansa kiinalaista monitoimikonetta meidän pihakivetykselle. Hienompi homma. Pihalla kun pestään savisia työautoja (kuorma- &paketti), eikä kivetystä enää paikoin näkynyt linttaantuneen saven alta ollenkaan. Itseäni se ei ihme kyllä niin ole haitannut, kun kyseessä on kumminkin vaan piha, mutta miestä se on tuntunut häiritsevän, mitä vähän ihmettelen. Yleensä menee nämä roolit ihan päinvastoin.

Sisätiloista katselin homman edistymistä ja hyvin näytti kiinalainen ihmevekotin toimivan. Mies toimi esikastelijana ja Herra Harjakoneenkäyttäjä ajeli perässä. Samaa vempainta voi kuulemma käyttää jyrsimenä ja alkoi itseäkin vähän houkuttaa vastaava peli, mutten nyt tähän hätään keksinyt mitään jyrsittävää, kun naapurin puolelle ei vissiin omine lupineen saa mennä.

Maanantaina olin jotenkin masentunut ja alavireinen. En edes tiedä miksi. Oli vaan huonoja aavistuksia paristakin eri asiasta, ja ikävä kyllä aavistukseni osuvat aika usein oikeaan. Myös pari asiaa täällä blogimaailmassa mietitytti.

Ajauduin myös tilanteeseen, jossa sain alunperin hyvää tarkoittavat sanani kuulostamaan ihan muulta kuin mitä olin ajatellut. Ja silloin jos joutuu selittelemään omia sanomisiaan, on asioilla tapana mennä entistä enemmän solmuun. Sitäpaitsi inhoan selittelyä.

Kelikin oli ihan hanurista ja sillä on itseeni suurempi vaikutus kuin haluaisin olevan. Matalapaine aiheuttaa matalapainetta mielessäkin.

Mutta niin vaan mieli hetkellisesti kirkastui, kun sain kuulla, että olen voittanut Voikukkapelto- blogista itselleni lipun ensi sunnuntain Puutarharisteilylle. Kiitos Netta! Nyt ei enää tarvi epäröidä, lähdenkö vaiko enkö. Täällä ollaan jo juhlarukkaset kädessä lähtöruudussa, vaikka kello kuuden aamulähtö vähän hirvittääkin.

Kekkilä, here I come :)

Tiistaina oli ihan yhtä tylsän harmaa päivä kuin maanantainakin, mutta illalla oli pakko kääriä hihat ja käydä kirppishinnoittelun kimppuun. (Tästäkin päätin olla kertomatta täällä, kun on tullut eräätkin kerrat jo vannottua, ettei enää ikinä, mutta nyt vaan kävi niin, että turhan tavaran raivaus on edennyt niin pitkälle, että nurkissa pyörii jos jonkinlaista säilytyskoria, joille ei enää ole käyttöä, koska ei ole mitään mitä niissä säilyttäisin. Päätin siis viedä ne kirpparille, kun en muutakaan keksinyt).

Jokaisen korin tai laatikon lähtö kotiovesta pihalle tuo heti mukavasti lisää tilaa, koska ovat aika isokokoisia, mutta toisaalta myös pieni kirppispöytä ammottaa hetkessä tyhjyyttään, kun siitä koppa tai pari vaihtaa omistajaa.  Ja kun en työpäivän aikana pysty suhaamaan korikuorman kanssa ees taas, stressaan siitä, että pöydässä ei ole mahdollisille ostajille mitään tarjottavaa. (Olen muuten huomannut, että taidan kärsiä jonkun sortin tarkistuspakkomielteestä, koska olen koko ajan ihan tulisilla hiilillä, kun en pääse tarkistamaan pöydän tilannetta. Viimeksi oli ihan eri juttu, kun olin kirppisviikon ajan lomalla ja pystyin milloin milläkin verukkeella käymään paikanpäällä).

Tässä on takakontin täyttö iltahämärissä alkanut. Sattui näköjään mukaan jokunen pyyhekin, koska olen niitäkin karsinut entisestään niin, että nyt settejä on enää kaksi kumpaankin kylppäriin. Toinen käyttöön ja toinen pesuun. Aaah. 

Keskiviikkona koitin keksiä käyttöä herneenversoille, joita innostuin Pilvin inspiroimana kasvattelemaan. Olisi vaan pitänyt älytä pitää edes joku tolkku määrässä, eikä kylvää koko rippijuhla-astiastoa täyteen. Nyt en meinaa millään selvitä versojen syömisurakasta, kun siihen ei ole toistaiseksi muita vapaaehtoisia meiltä osallistunut, vaikka olen jakanut herkullisia maistiaisia :). Vaan tämä se on lähiruokaa jos mikä, joten kahvia lukuunottamatta kaikki on nyt herneenversoilla höystettyä.

Kuva on nyt vähän huijausta, koska siinä on oikeasti kolme kuvaa keskiviikolta ja tuo oikean yläreunan kuva edellisviikon perjantailta, kun versot olivat vielä tuollaisia pikku matoja.

Nyt kun satoa pukkaa, on pakko poiketa töistä kotiin lounaalle. Keskiviikkona tarjolla oli kasvissosekeittoa & herneeversoja. Töitten jälkeen tein toista lemppariani parsakaali-broileri-punasipuli-tomaattisalaattia vai mitä lie paistosta tuo on. Lisukkeena arvatenkin herneenversoja.
Iltapalalla täällä aiemminkin mainostamaani paahdettua ruisleipää, jonka päällä avokadoa, vuohenjuustoa, hunajaa, merisuolaa  ja ylllätyyyyyyys herneenversoja..

Näin sain käytettyä ehkä yhden kymmenesosan yhden ruukun sadosta eli noin 1/40 osan kaikesta. Paitsi että se ei pidä paikkaansa enää, koska versot kasvavat koko ajan ja uutta puskee katkottujen tilalle, kun olen leikannut viisaammilta saamieni ohjeiden mukaisesti ensimmäisen lehdykän yläpuolelta.


Torstai-aamuna aurinko yllätti iloisesti paistamalla sälekaihtimien välistä. Myös aamutuimaan saamani viesti ilahdutti ja poisti pienesti taakan harteilta.

En vaan arvannut, että auringonpaisteen lisäksi verhojen takaa paljastuu pakkasen valkoisiksi värjäämät terassilaudat.
Ei olis enää niin väliksi noista kylmistä, mutta aika kauniilta tuo pikavauhtia auringon lämmössä sulava huurre kyllä näytti, ei siinä mitään.

Tämän viikon oivallukset olivat:

1. Sanonnalla "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" voi olla myös positiivinen merkitys.

En tiedä, mikä ihmeen virtapiikki oli viime syksynä iskenyt, mutta oltiin varmaan ensimmäistä kertaa ikinä siirretty sekä grilli että ulkopyykkiteline varastoon säilöön ennenkuin ehtivät hautautua lumen alle niinkuin yleensä. Ja mikä ihmeellisintä, olin myös putsannut molemmat huolellisesti. Vitsit, miten iloista oli löytää ne sellaisina ja ottaa samantien käyttöön. Saatan ottaa tavaksi.

2. Älä sano tai kirjoita mitään, mitä joudut jälkikäteen selittelemään.

Siinä se.

Se on taas sitä paljon kuin p e r j a n t a i,  ja se jos mikä ilahduttaa.

KUVAVIIKKO, OSA 2

Vuorossa viikko sitten aloittamani "Kuva päivässä"-viikkokatsausperinteen kaikkien aikojen toinen osa. 

Perjantaina luulin saavani mieheltä kukkia ensimmäistä kertaa ikinä. Ja tavallaan sainkin, mutta en sitten ihan oikeasti kuitenkaan. 

Lähetin nimittäin ukkelin kukkakauppaan. En itseäni varten (koska olen jo oppinut, että siitä tulee elinikäisiä traumoja), vaan kirjanpitäjäänsä, joka osoitti taas kerran olevansa pienyrittäjän puolella ja hoksasi jotain sellaista, mikä ei sen paremmin miehelle kuin minulle olisi tullut mieleenkään. Arvostan todella.

No. Mies teki työtä käskettyä, mutta palasi kuitenkin kaupasta kukkapaketti kädessään ja kysyin, että "Eikö L (kirjanpitäjä) ollutkaan enää paikalla?"

"Juu, oli se ja ilahtui kovasti kimpusta".

Tässä kohtaa sydämessäni suorastaan läikähti ja kysyin, että "No kenelle ton sitten ostit? Mulleko??".

"Ei kun sen sai kaupan päälle, kun siellä oli jotkut synttärit."

Jaa no ei sit mittään... :).

Joskin tavallaan ihan hyvä, ettei oranssi tulilatva ollut miehen varta vasten valitsema, koska oranssi on inhokkivärini, enkä kyllä tykkää tulilatvoistakaan. Mutta keittiön pöytää pyyhkiessäni ja siinä samalla kukkaa pärekoriin piilottaessani huomasin, että mätsäsi kivasti pesuaineen väriin. 

Lauantaina lampsin heti aamusta pihalle ja perkasin rapiat sata metriä takkuista Siperianhernepensasaidan alustaa. Aita on puolilaho vanha raakki tontin molemmin puolin, eikä siitä saa kaunista enää millään, mutta en anna leikata poiskaan. Useampaan kertaan on harvennettu ja kertaalleen leikattu alas asti, muttei ole kasvanut yhtään sen ehompana takaisin. Savimaalla kun asutaan. Mutta antaa kuitenkin hyvin näkösuojaa jahka taas vihertää, joten aita se on huonompikin aita.

Samalla kaivoin muutaman kymmenen metriä kaupungin puoleista ojanpohjaa puhtaaksi niin, että siinä taas vesi juoksee. Olisi oikeasti kaupunginmiesten (ja kaivinkoneen) heiniä, koska on yleisen puiston puolella, mutta olen ajatellut asian niin, että samapa se on kaivaa mieluumnin itse kuin jäädä odottelemaan, että jotain tapahtuu ja ottaa sillä välin kaikki alamäkeen kurvaavat vedet omalle tontille. Joskus muinoin ovat kuulemma menneet kellariin asti (aikana ennen ojaa) ja sitä en todellakaan halua. 

Ilahduttavaa oli huomata, että marraskuun alussa aloittamastani ohjatusta, ja sittemmin omatoimisesti jatkamastani lihaskuntorempasta on ollut todellakin hyötyä ja puolijäinen painava savitinttu liikkui kasvaneiden hauisten ja sisun voimalla iloisesti. Eikä seuraavana päivänä tuntunut yhtään särkyä missään. Jess!  

Peratuille aidan alustoille heittelin varastossa ollutta Puutarhan Kevättä, ja samantien, kun sain viimeiset rakeet viskeltyä, alkoi kokoharmaalta taivaalta sataa vettä. Täydellinen ajoitus. Lähti lannoite heti liukenemaan ja tuli hyvä mieli, kun sain urakan tehtyä.

Sunnuntaina pistettiin terassinpesu-urakan jälkeen grilli tulille ja käräytettiin kevään ensimmäiset makkarat. Kyytipojaksi tein uunissa paahdettua parsaa ilmakuivatulla kinkulla ja parmesaanilla höystettynä. Ikinä en ole aiemmin parsaa valmistanut ja olen kuvitellut, että vaatii jonkun erikoiskattilan ja erikoistaitoja, mutta olikin vallan helppoa ja herkullista. Kiitos ohjeesta Maketsu.

Parsaa&kyrsää. Maistui huomattavasti paremmalle kuin miltä kuvassa näyttää. Joskin hoksasin vasta jälkikäteen, että olishan ne parsatkin voinut grillata, mutta ei tule aina kaikki nälkäisenä mieleen.

Maanantai meni niinkuin maanantait yleensä. Alakuvassa näkyvien hiljaisenpuoleisten, mutta viisaiden työkavereideni valvovan silmän alla.  

Tiistaina tuli postissa Pentikiltä tilaamani Lupiini-kuosin tyynynpäälliset, joihin menin iltalenkillä ihastumaan nähtyäni kankaan paikallisen liikkeen ikkunassa. Ja vaikka olin vannonut, että uusia päällisiä meillä ei enää tarvita, puolustauduin äkillisen lupiinikuumeen iskettyä sillä, että jos ensin kirppiksellä myy 25 tyynynpäällistä kahden euron kappalehinnalla, niin voi vastaavasti ostaa kaksi kappaletta uusia 25 euron kappalehintaan... Rahallisesti plusmiinus nolla, mutta kaapeissa edelleen tilaa :). Harmikseni päälliset olivat liikkeestä loppu, mutta tilaamalla onneksi löytyi. Nyt koitan totutella runsaaseen väriin ja päättää, onko se sittenkin liikaa vai sopivasti. Lupiineista kun tykkään ihan hulluna, vaikka harmillisia rikkakasveja useimpien mielestä ovatkin.

Keskiviikkona kaapista ei löytynyt kananmunia ja kulahtaneita tomaatteja kummempaa, mutta niistä saa onneksi loihdittua kelpo kasvismunakkaan. Kaverina tällä kertaa parhaat päivänsä nähnyttä pinaattia, jota sitäkin vihanneslaatikon perukoilta bongasin. Tuohon pari vesitilkkaan vatkattua kananmunaa, merisuolaa ja mustapippuria päälle, niin päivän pikalounas on muutamaa minuuttia vaille valmis. Kevyttä mutta täyttävää. Useimmiten käytän lisänä kesäkurpitsaa ja punasipulia, mutta niitä ei nyt ollut.

Torstai oli toivoa täynnä, kun taisin vihdoin ja viimein ymmärtää, että loputon löysässä hirressä roikkuminen ei tuo onnellisuutta, vaan ratkaisun avaimet ovat todellakin ihan omissa käsissäni. Ihan itse saan päättää, milloin otan ne käyttöön.

Iloa toi myös kuvan vehreä rönsylilja, joka päätyi Pennimuorin kaveriksi olkkariin. Alan vissiin päästä eroon 80-luvulta peräisin olevista traumoista, joissa rönsy reuhottaa simpukka-amppelin välistä kodin joka ikkunalla niin, ettei sekaan mahdu. Ei mahtanut olla sisäilmaongelmia silloin, koska kyseisellä kasvilla sanotaan olevan huoneilmaa puhdistava vaikutus.  

Ei siis mitään maata mullistavaa tälläkään viikolla (mikä näihin vuosiin luetaan pelkästään positiiviseksi asiaksi), mutta sanonpahan vaan, että tällä uutukaisella viikkokatsausperinteelläni on ollut kiva vaikutus omaan tekemiseeni. Siinä missä kamera sai ennen kököttää kaapin päällä, enkä keksinyt mitä kuvaisin, nyt iskee runsaudenpula, kun tiedän, että saan valita vain kuvan per päivä. Ja todellakin olen pitänyt kiinni myös siitä, että poistan loput kortilta samantien. Jotenkin vapauttavaa. Veikkaan, että on seurausta raivausprojektistani, joka saa koko ajan uusia positiivisia ulottuvuuksia.

Mutta tämän pidemmittä löpinöittä toivotan kaikille mitä parhainta perjantaita! 

KEVÄINEN MESSUKEIKKA

Poikettiin eilen Keskipisteen Jennin kanssa Kevätmessuilla, joilta toivoin saavani inspiraatiota pitkäaikaisen haaveeni toteuttamiseen. Ja sehän ei siis ole enempää eikä vähempää kuin olla Oman elämäni Superpuutarhuri..

Vaan eipä tullut meikäläisestä puutarhuria ainakaan tällä reissulla, eikä sitten lopulta muistettu ostaa niitä mansikoitakaan, mutta ei haittaa. Vapaapäivä on aina vapaapäivä ja mikäs sen parempaa ajankulua kuin aikatauluton ja päämäärätön haahuilu. 

Sen kummemmalla raportilla en rassaa, vaan kannan oman vaatimattoman korteni messukekoon sekalaisen ja sekalaatuisen kuvapläjäyksen muodossa. Kasasin sen niistä otoksista, joista sai vähänkään selvää. Ärsyttää selitellä, mutta suurin osa meni totaalisesti pilalle, kun aloin hämärissä olosuhteissa kikkailemaan valotusaikojen kanssa, mutta unohdin, että siinä yhteydessä tarvittaisiin myös vakaata kättä.

Tuoksuivat ihan kotoisille mansikoille, vaikka ulkomaisia tähän aikaan vuodesta vielä ovatkin.

Tulppaaneista ei oikein enää kotona jaksa innostua, mutta kun niitä on ympärillä kokonainen meri, niin kauniitahan ne ovat, ei käy kieltäminen.

Harmikseni kuvat neljän eri bloggaajan sisustamista kasvihuoneista epäonnistuivat, mutta lasien läpi sain sentään napattua hämärän kuvan Kukkaiselämää Sadun kasvarissa meneillään olleesta teehetkestä. En kestä, miten älyttömän suuren työn Satu on tehnyt, kun on ommellut nuo hemaisevat tyypitkin itse. Nostan isosti (kukka)hattua! Itselle iskee stressi pelkästä ajatuksesta.

Kaiken runsauden keskellä oli Cilla's:in osasto, joka selkeässä yksinkertaisuudessaan miellytti omaa silmääni. 

Näitä säkkiin verhottuja harsokukkia olisin voinut tuijotella vaikka lopun päivää.

Ja ihailla täytyy myös näitä Cilla's:in naapurissa sijainneen Mosa Interiorsin silkkiharsoja, jotka kauempaa katsottuina näyttivät todellakin aidoilta. Kaukana niistä ajoista, kun tekokukat olivat tönkkömuovista valmistettuja, vuosien saatossa ikkunalla haalistuneita, ruusuja tai pelargonioita. 

Tästä silkkisestä laventelista (?) tykkäsin erityisesti:

Ja vaikka sitä herkästi tulee ajateltua, että kyllä aito on aina aito ja minähän en mitään tekokukkia kotiini halua, niin unohtuu sellainen tosiseikka, että jos on vaikkapa vaikeasti allerginen, silkkikukat ovat oiva vaihtoehto. Meillä ei esimerkiksi kotona voi olla mitään voimakkaasti tuoksuvaa, koska laukaisee yhdellä perheenjäsenistä heti pahan migreenin. 

Tykkään tuosta Hobby Hallin "Koti - paras paikka olla"-sloganista. Ja hauska oli kannukin.

Taito Shopin osaston tuotteissa oli jotain nostalgista. Tuli mieleen kansakouluajat ja oman kasvion keräily.

Rooms available.

Ilmavat yrttihyllyt.

Sade ja varjot. Harmi vaan, että sade ei näy kuvissa. Näytti livenä kivalta.

En oikein tiedä, mitä näistä messuista sanoisin. Jotenkin tarjonta tuntui suppealta, mutta veikkaan, että oli enimmäkseen meistä itsestämme kiinni. Haahuiltiin vaan, eikä oikein oltu missään vaiheessa kartalla. Ja kaikkein kattavin, eli OmaKoti-osio jätettiin kokonaan väliin, koska siellä olisin tuntenut olevani enemmän töissä kuin vapaalla ja sehän ei vapaapäivänä sovi ollenkaan :)

Ja koska en tosiaan vielä ole päässyt sille oman elämäni superpuutarhuritasolle, tuli kokonaan skipattua ne lukuisat osastot, joilla oli tarjolla jos jonkinlaista mukulaa, juurakkoa ja kasvien siementä. Ehkä vielä joskus pääsen niin pitkälle, mutta aloitan kuitenkin siitä, että tänään käyn ostamassa pottuja ja laitan ruukkukasvatusta varten itämään.

Kiitos vielä messuseurasta Jenni ja mitä parhainta viikonloppua itse kullekin multasormelle!

KUVAVIIKKO, OSA 1

Ajattelin aloittaa uuden "Kuva päivässä"- perinteen, joka alkaa än yy tee.. NYT.

Ideana lähinnä se, että tulisi paitsi käytettyä kameraa, eikä vaan katseltua sitä keittiön lipaston päällä, myös taltioitua kuvia viikkopäiväkirjan muotoon. 

Kaikkein kivointa olisi ehkä ladata otokset tänne aina perjantaisin, joka on omasta mielestäni ehdottomasti se koko viikon paras päivä, mutta itseni tuntien, mitä tarkempia aikatauluja ennakkoon itselleni asetan, sitä varmemmin mielenkiinto lopahtaa, joten en siis lupaa itselleni mitään. Ajatuksena kuitenkin kiva ja innostavakin. Ja haastava, koska päätin, että kuvia saa todellakin valita vain yhden per päivä, ja loput siivoan muistikortilta saman tien. Ei niitä sataa sitruunakuvaa tule kumminkaan enää koskaan jälkikäteen mentyä uudelleen katsomaan. 

Ja että heti poikkeaisin aiotusta,  ensimmäinen viikkokatsaus tulee perjantain sijasta jo tänään:

Maaliskuun viimeisenä keskiviikkona kannoin kulahtaneet kanervat piharuukuista kompostiin ja istutin tilalle keltaisia narsisseja ja hyasintteja...

... jotka heti seuraavana päivänä kiikutin kiireen vilkkaa turvaan raekuuron alta.

Perjantaina ostin halvan helmihyasintin siivottua olkkaria piristämään. Pieni kukka, paljon iloa. Joskin aika venyväksi ja veltoksi se näyttää lämpimässä muuttuvan, mutta saksin maljakkoon jahka alkaa varret viistää pitkin pöytää.

Lauantai-ilta meni diskoilun merkeissä, joka nykyään tarkoittaa niinkin villiä toimintaa kuin radion kääntämistä Iskelmän taajuuksille tasan klo 18, kun alkaa DJ Virtasen isännöimä  Iskelmädisko. Kasaria kauheimmillaan.

Seurana keittiön pöydän ääressä kimppu kukkia, lasi viiniä, Yhteishyvä ja Pirkka :). 

Sunnuntaina ihailin auringonsäteitä maljakkokaapissa, johon jäi raivausprojektin jälkeen jäljelle pelkästään kirkkaita yksilöitä ja valkoinen Aalto-vaasi. Kaikki muu vaihtoi omistajaa kirpparilla. Aah. Mieli lepää. (Jos olisitte nähneet ennen-kuvan, ymmärtäisitte miksi). 

Maanantaina mallailin ilta-auringon valossa värikarttoja ja etsin työn alla olevaan suunnittelukohteeseen Prismasta löytämälleni täydelliselle tapetille maalisävyjä kaveriksi. 

Terapeuttista. 

Tiistai-aamun hamppuproteiinilla vahvistettu vihersmoothie ei ollut niinkään tuopin tekstin mukainen Hard drink, vaan paremminkin Hard TO drink, koska koostumus muistutti lähinnä paksua hernesoppaa. ("No nyt se on alkanut käyttää jo hamppuakin" oli pojan kommentti :D). 

Myös raivausprojekti jatkui viikon varrella, ja olisin voinut ottaa kuvan mm. liian tavaran painosta romahtaneesta lipastosta, mutta pysyttelen  näitten viikkokuvien osalta mieluummin muissa aiheissa ja palaan turhan tavaran hävitysprojektin kuulumisiin erikseen myöhemmin. Jotenkin helpottavalta tuntuu sekin ajatus, että tässä samalla tulee siivottua myös turhat kuvat koneelta ja korteilta. 

Toki kaiken saisi kätevämmin jaettua Instagramissa (ja varmaan vielä kätevämmin ja nopeammin jossain, mistä en ole itse vielä edes kuullut), mutta viihdyn kuitenkin edelleen kaikkein parhaiten täällä sopivan hidastempoisessa blogimaailmassa, jossa on tilaa ihan niin pitkälle tekstille kuin haluaa. 

Tämän päivän sumppukeli tuskin innostaa kuvaamaan, mutta torstaina on Kevätmessuilupäivä, jossa saatan jonkun yrtin ikuistaa.  

Eipä kummempaa. Saa mieluusti liittyä mukaan tähän viikkokatsausperinteeseen :).