Heti tähän kärkeen ihan hirmuisen paljon kiitoksia kaikista kannustavista kommenteista liittyen edellisessä postauksessa potemaani itsekriittisyyteen.
Sain teiltä sellaisia tarpeellisia potkuja persauksille, joiden ansiosta (potkujen, ei persausten) kuvaamisen ilo on palannut, eikä elämään ole viime aikoina sitten oikein mitään muuta mahtunutkaan kuin sadepisaroiden metsästystä syreenipuskassa tai jotain yhtä tähdellistä. Kivaa ja rentouttavaa vaihtelua.
Toukokuun puoliväliin osuneella hellejaksolla käytiin ystäväni Annen kanssa lähiretkeilemässä Eerikkilän Urheiluopiston maastoissa. Oli ihanan tyyni päivä, mutta myös varsin siitepölyisää. Erottuu hyvin ylemmän kuvan järven pinnasta.
Katsastettiin opiston ja Hämeen luontokeskuksen välille rakennettu uusi Kurjenniemen silta, joka lyhentää välimatkaa kivasti, mutta on samalla erityisen tarkkailun alla, koska järvi on matala ja sillan pelätään sitä rehevöittävän.
Ei näy kuvasta päällepäin, mutta meikäläinenkin on tässä viimeaikoina rehevöitynyt. Valitettavasti vaan ei-toivotulla tavalla.
Olen jatkanut vuoden vaihteessa aloittamaani lihaskuntoharjoittelua ahkerasti ja hyvillä mielin vakiintuneella kolmen viikkokerran rytmillä. Lukuunottamatta talviloman sairastelusta ja muutamasta työperäisestä jutusta aiheutunutta tilapäistä taukoa.
Samalla olen lisännyt syömisiäni ja koittanut huolehtia siitä, että saan kaikkea tarpeeksi, että jaksan treenata. Entisillä ruokamäärilläni se ei olisi ollut mahdollista, vaikka söinkin säännöllisesti 4-5 kertaa päivässä, joka on itselleni se paras ja luontaisin rytmi.
Olo on ollut muutamaa poikkeavaa ajanjaksoa lukuunottamatta hyvä ja jaksavainen ja voimaa on tullut rutkasti lisää. Ja jotenkin kuvittelin, että voiman lisääntyminen tarkoittaisi automaattisesti myös toivottua lihasmassan lisääntymistä. Vaan kuinkas kävikään, kun toiveikkaasti menin viiden kuukauden ahkeroinnin jälkeen kehonkoostumusmittaukseen?
InBodyn mukaan muutaman kilon lisääntyneestä painosta 100 gr oli lihasta ja loput silkkaa rasvaa! Rasvaprosentti oli noussut kolmella ja viskeraalinen rasva kahdella!! Kiitos ja näkemiin.
Ei voinut mitään, mutta pettymys oli niin suuri, että tuli spontaani itku (joo, saa nauraa tälle, koska hymyilyttää jo itseäkin). Jälkikäteen ajatellen koominen tilanne, kun itseäni puolet nuorempi fysioterapeutti koitti lohduttaa silmäkulmia pyyhkivää 54-vuotiasta ja keksiä kaikki mahdolliset järjelliset selitykset mittatulokselle. Yhtenä niistä se vanha tuttu yli 50 vuoden ikä, joka teettää kaikkea kummallista, mutta haluan edelleenkin sinnitellä sitä totuutta vastaan, vaikka pakko onkin myöntää, että alkaa jo omakin usko vähän horjua.
No, selvää on, että mittatulos ei (ehkä) ollut koko totuus ja ihana nuori fyssari soitti vielä jälkikäteen ja kehotti repimään koko paperin ja sovittiin, että menen uudestaan sitten, jos/kun siltä tuntuu, mutta heti aamulla ennen aamupalaa.
Varmaan joku teistä nyt huokailee, että hohhoijaa, mutta silti toivon, ettei kukaan nyt kommentoisi asiaa "mitä yksistä kiloista tai prosenteista"- tai "kuinka naurettavaa stressata moisesta"- tyyliin, koska tässä ei nyt ole kyse kiloista, vaan siitä, että oli aihe mikä hyvänsä, kyllähän sitä soisi saavansa ahkerasta työstään palkinnoksi hyvän mielen, eikä märkää (tai siis tässä tapauksessa rasvaista) rättiä päin kasvoja.
En aio tätä nyt tämän enempää voivotella, vaan jatkan treeniä ja kamppailua lihaskatoa vastaan hyvillä mielin. Olen myös tehnyt muutamia säätöjä syömisiini. En niin, että olisin niitä vähentämässä, vaan palailen enemmän takaisin kasvisten pariin. Se puoli on jäänyt viimeaikoina turhan vähiin.
Makrolinssi on ollut kovassa käytössä, ja edelleen tykkään siitä, kuinka sen avulla näkee asiat ihan uudessa valossa. Niinkuin nyt vaikkapa tuon ylläolevan kuvan angervon, joka on todellisuudessa varsin risukkoinen ja epäsiisti pihan rumentaja, mutta näyttää kuvassa viattomilta pikku palleroisilta, joiden parissa muurahainenkin viihtyy.
Meillä on muutama vanha omenapuu, joista ukkeli on parturoinut varsinaiset oksat niin pieniin, että jäljellä on pelkkä jokakeväinen vesiversoviidakko, mutta parempi versot kuin ei mitään. Jokunen kukkanenkin sentään sekaan mahtuu. Ompuista ei niin väliksi.
Kirsikankukkia kävin kuvailemassa läheisen liikerakennuksen kulmilla, mutta ymmärsin poistua, kun vartija ilmestyi pihalle ja tuli tunne, että näinköhän tulee kuvaajalle kohta lähtö kammarille selittelemään, millä asioilla täällä oikein pensaan ympärillä pyöritään.
Myös luonnonkukkien perässä on tullut konttailtua
Ja lupiinien, joista tykkään, vaikka vieraslajikkeita ovatkin.
Toukokuun lopulla meillä oli 26-vuotishääpäivä, jonka käytin töitten jälkeen siivoamalla ja nurmikkoa leikkaamalla. Tuli hyvä mieli molemmista, koska kumpikin homma oli painanut takaraivossa jo pidempään, ja oli hyvä tilaisuus, kun ukkkeli teki tuplatyöpäivän ja tuli kotiin vasta myöhään illalla. Muisteltiin siinä sitten edellisvuoden Hopeahääpäivää, joka vietettiin Pulmareissun merkeissä.
Yksi mieltä painaneista asioista tuli myös hoidettua, kun maalautettiin talon ruma ja haalistunut katto. Säästettiin siinä samalla 12.000 euroa kattoremonttiin verrattuna, mikä oli erittäin tervetullut juttu, koska niitä ylimääräisiä euroja ei olisi ollut moiseen uhrata, eikähän katto vuotanut, joten sikäli turha remppa pelkän ulkonäön takia. Kopkop....
Tuli vaan taas kerran huomattua, kuinka vaikeaa itselleni on tietyissä asioissa luovuttaa ohjaksia jollekulle muulle. Minä kun meillä olen yleensä se, joka huolehtii remontteihin liittyvät jutut, mutta nyt mies oli varmaankin kattorempan hintaa säikähtäneenä yllättäen omatoimisesti soittanut jonkun pienen lehti-ilmoituksen perusteella kattojen pesuja ja maalauksia mainostavalle tyypille. Olivat sopineet hinnan, ja yhtenä päivänä ukkeli ilmoitti, että maalari on muuten sitten tulossa aamulla hommiin. Kääk! En ollut varautunut asiaan ja mieleen tuli heti sen sata kysymystä, joihin olisin halunnut varmistuksen. Kannattaako just nyt maalata, kun siitepölyaika on pahimmillaan? Entä jos tarttuu heti tuoreeseen maaliin? Irrottaako maalari ennen maalausta vanhat puiset tikkaat ja jos irrottaa, jääkö niistä reikiä ja jos jää, niin paikkaako vai tuleeko vesi sisään? Mistä tiedetään, onko tyyppi asiallinen vai onko joku huijari, joka häipyy, kun työ on tehty... jne
No, kaikki huoli oli onneksi turhaa ja ikivanhalla ruosteisella pakulla, jonka katolla oli vähintään yhtä ruosteiset tikkaat, pihaan ajanut "kokeneen" näköinen jamppa sai kaikki kysymykseni kuulostamaan täysin turhilta. Oli kuulemma ne kaikki jo isännälle selostanut, mutta isäntä vaan oli unohtanut kertoa ne minulle tai ei vaan pitänyt tarpeellisena.
Maalari kipaisi aamulla katolle ketterästi kuin orava, ja kolmen jälkeen soitti töihin, että nyt täällä olis valmista. Oli pessyt katon ja maalannut sen kahteen kertaan, tarkistanut kaikki mahdolliset ruuvinreiät ja liimannut ne umpeen, ja katto oli kuin uusi! Ja maalin hyvänä pysymisen arvioksi heitti noin 15-20 vuotta, joten niiltä osin ylitti kyllä kaikki odotukset. Jess!
Työrintamalta sen verran, että ensimmäistä kertaa 22 vuoteen aion/voin pitää kaikki 4 viikkoa lomaa yhteen putkeen. Tuntuu taivaalliselta, vaikka loman alkua pitääkin vielä viisi viikkoa odottaa.
Aloin myös siinä määrin vaativaksi, että ilmoitin, etten enää suostu tekemään töitä toimistossa, jonka sisälämpötila helteillä on yli 30 astetta niinkuin viime vuonna oli koko kesän. En vaan yksinkertaisesti jaksa.
Onnekseni sekä työn- että vuokranantaja suhtautuivat asiaan vakavasti ja parin päivän päästä tilaan asennettiin tilapäisratkaisuksi jäähdytin siihen asti kunnes tehdään varsinainen ilmastointiremontti.
Jäähdytinpömpeli on jonkun verran auttanut, mutta sen mukana tuli ihan järjetön kohina. Vaan kaikkea kun ei voi saada, olen päättänyt kestää kohinan, ja jos en kestä, sammutan pömpelin ja kokeilen, miltä helle tuntuu. Todennäköisesti päädyn aika äkkiä siihen, että humina ei sittenkäään haittaa.
Kiva yksittäinen tapahtuma sattui viime keskiviikolle, kun pitkäaikainen blogiystäväni Kotoisaa Arkea Heli poikkesi pääsykokeissa (uskallan tämän kirjoittaa, koska Heli kertoi asiasta omassa blogissaan) täällä kotikaupungissani. Jäi lämmin tunne tapaamisesta, vaikka aikaa ei harmillisesti ollutkaan juuri enempää kuin pitkän kahvi- ja teemukillisen verran.
Siinäpä ne päällimmäiset kuulumiset vissiin. Eli ei mitään kovin kummoista ja hyvä niin. Kai.
Paitsi että vielä tähän loppuun linkki eilen testaamaani hyvään ja helppoon raparperijuomaan, jos kellä sattuu olemaan sellaiselle käyttöä. Maistui kivan kaneliselle ja raikkaalle ja oli nopeaa tehdä (klik).
Kohtapuoliin menee koneen kannet taas pariksi päivää kiinni ja toivottelen kaikille kivaa kesäviikonloppua <3. Itseäni ei yhtään haittaisi, vaikka helle vähän helpottaisi ja ukkoset ymmärtäisi pysyä poissa.
Kuulumisiin taas.
