Sivut

torstai 6. lokakuuta 2022

LOMAUTETUN LOKAKUU


Huonoja vuosia on ollut ennenkin, mutta niistä ollaan pienellä sitoutuneella porukalla sinnitelty yhdessä uskollisten asiakkaiden kanssa yli ja siitä olen sekä ylpeä että kiitollinen.

Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa kapuloita rakennusalan rattaisiin on parin viime vuoden ajan heitelty sitä tahtia, että niitä on jo paljon enemmän kuin pyöriviä osia. Viimeisenä niittinä energian hinnan nousu siihen pisteeseen, että taloprojekteja lyödään pakon edessä jäihin ja jäädään katsomaan, meneekö kaikki raha elämiseen vai palaavatko ajat sellaiselle mallille, että oman kodin rakentaminen voidaan toteuttaa tai viedä loppuun.  Asiakasmaistamme erityisesti Saksa on hyvinkin sekavassa tilanteessa, mutta ei suinkaan ainut.     

Niinpä päätettiin porukalla, että koska töitä ei tällä hetkellä liiemmin ole, on parempi, että lyödään pillit hetkeksi ainakin osittain pussiin. Raha palkkoihin kun näin yksityisyrityksessä tulee asiakkailta ja jos asiakkaat joutuvat siirtämään tilauksiaan, ei tule rahaakaan. Tätä ei julkisella sektorilla työskentelevä välttämättä tule ajatelleeksi, eikä ehkä ole tarpeenkaan, mutta välillä harmittaa törmätä ajatusmalliin, jossa kuvitellaan palkkojen tulevan yrityksen omistajien taskusta tai joltain muulta "taholta".


Muttamutta. En tiedä onko sallittua sanoa näin, mutta olen äärimmäisen helpottunut siitä, että tehtiin tämä lomautuspäätös, koska mikään ei ole niin tyhmää kuin "olla töissä" silloin kun todellista tekemistä ei ole. Joillekin se sopii ja joskus tuntuu olevan jopa tavoitekin päästä mahdollisimman vähällä, mutta kuitenkin saada täysi palkka. Itselleni se on kuitenkin mitä suurinta myrkkyä. 

Niinpä olen päättänyt nauttia tästä tilanteen sanelemasta tilapäisestä vapaudesta ja hyödyntää sitä tekemällä asioita, joille ei normaalisti ole arkena aikaa.

Töitä kylläkin hain heti ensimmäisenä lomautuspäivänäni paristakin eri paikasta, jotka olisin kokenut kivana vaihteluna omalle päätyölleni, mutta molempiin oli jo ehditty palkata tekijät. Jäin kuitenkin potentiaalisena listoille siltä varalta, että tilanne muuttuu. Kummassakin oli kyse loppuvuoden joulusesongin aiheuttamasta lisätyövoiman tarpeesta, joten olisi ajallisestikin sopinut tosi hyvin. 




Suunnitelmissa olevien tekemisten lista on pitkä, mutta aloitettiin kuitenkin ystäväni Annen kanssa laittamalla tiistaina tumput käteen ja lähtemällä Torronsuolle kirpeään syyskeliin tarpomaan.

Vaikka käyn suolla usein, en ole koskaan aiemmin kävellyt koko vajaan kymmenen kilometrin lenkkiä. 

Nyt käveltiin ja seurauksena siitä tulee suospämmiä kuvien muodossa.


Reitti kulkee osittain satumaisessa sammalmetsässä, joka laittoi kirjaimellisesti polvilleen niinkuin kauniin pehmeän sammaleen näkeminen aina tekee.




Kiivettiin lintutorniin, joka ei ollut liian korkea korkeanpaikankammoisellekaan, tiirailtiin näkymiä lasten silmien tasolle tehdyistä aukoista ja syötiin lenkkimakkaralla päällystetyt jälkiuunileivät ja palat mustikkapiirakkaa kahvin kanssa. Aiai, mutta maistui hyvälle pienessä pohjoistuulessa.


 


Siinä missä rakastan vihreää sammalta, kauniin jäkälän näkeminen on ehkä vielä erityisempää, koska sitä ei meidän lähisekametsissä juurikaan ole. 






Reitillä on vanha louhos, joka on ennakko-odotuksiin nähden kovin vaatimaton, eikä sitä juurikaan edes erota muusta maastosta. Itse kun ainakin oletin päätyväni johonkin valtavalle kuopalle, jonka seinämilllä voi nähdä arvokkaita kivilajeja. Niitä en siellä louhoksen kohdalla erottanut yhtään, mutta myöhemmin päädyttiin polulla paikkaan, jossa oli muutamia tällaisia kauniita lohkareita. Voin muistaa louhoksella lukemani taulun kuvatekstin väärin, mutta olisikohan ollut valkokvartsia? Kaunista joka tapauksessa ja ihan kimalteli auringonvalossa, jota tosin ei näihin kuviin sattunut. 





Sammalta, sammalta, enemmän sammalta..




Torronsuo on Suomen syvin suo. Ei tee mieli molskahtaa pitkospuilta sivuun, vaikka enimmäkseen näyttääkin suht kuivalta ja vain paikoin on näitä kuvan kaltaisia suonsilmiä näkyvissä. 




Työkkäristä soiteltiin eilen ja omalle kohdalleni sattunut virkailija oli erittäin mukava, ajan tasalla oleva henkilö, jonka kanssa käytiin tilanteeni läpi. Samoin kuin velvollisuuteni työttömänä työnhakijana. Viimeksi mainittu on päivärahan saannin edellytys huolimatta siitä, että olen osan viikosta töissä ja vain osan lomautettuna.

Nyt keskityn kliseisesti nauttimaan hetkistä ja koitan olla potematta huonoa omaatuntoa siitä, "etten tee mitään", koska tilanne ei ole itse aiheutettu. Silti tuntuu vähän hölmöltä olla kotona verkkarit jalassa, kun mies tulee töistä. Joskin olen aika usein muulloinkin, jos olen jäänyt tekemään hommia kotitoimistoltani käsin.

Eilen alkoi neljän illan mittainen "Kuvataan kännykällä"-kurssi, jolta sain heti ensimmäisellä kerralla niin paljon enemmän uutta oppia kuin olin ajatellut saavani koko aikana. Mutta palailen siihen myöhemmin. Nyt koitan jälleen pitää tekstin lyhyenä. Kuvien määrää sen sijaan en rajoittanut. Ainakaan kovin paljon :).