OPINTOMATKA OMAAN (OSTO)KÄYTTÄYTYMISEEN

Aloitin turhan tavaran raivausprojektini viime syksynä, ja matkan varrella on tullut tehtyä havaintoja omasta (aiemmasta) ostokäyttäytymisestäni ja tajuttua, että oma mielikuvani siitä, että "en koskaan osta mitään" ei itseasiassa olekaan pitänyt paikkaansa. Mutta jos tuohon lisäisi sanan "kallista", niin silloin se olisi totta. 

Liki kaikki ylimääräinen, mitä kaapeista on tullut vastaan, on ollut enimmäkseen "jotain pientä", mutta niitä "pieniä" (ja edullisia) näytän ostaneen aina useita. Tai vähintään pareittain. En yhtä tuikkulyhtyä, vaan kaksi tai neljä tai kuusi tai kahdeksan tai kymmenen samanlaista...

Samalla rahalla olisin ehkä voinut ostaa yhden arvokkaamman, mutta mieluummin olen ripotellut niitä edullisia, mutta silti kauniita tuikkuja useampaan paikkaan kotona. Ja siitä taas on seurannut se, että kun olen kyllästynyt niihin jokapaikkaan ripoteltuihin lyhtyihin, olen siirtänyt ne kaappiin ja ostanut saman verran yhtä pieniä ja edullisia, mutta kenties vuodenaikaan paremmin sopivan värisiä tuikkuja tilalle. Ja selvää on se, että sitä menoa kaappi täyttyy paljon nopeammin kuin silloin, jos olisin säilönyt sinne vain sen yhden arvokkaamman esineen. JOS olisin ylipäätään raskinut sen kaappiin piilottaa, koska oli niin arvokas ja koska niitä oli vain yksi, eikä siihen siksi olisi ehkä edes kyllästynyt. (Oikeasti tuikkutilanne ei ihan niin paha ollut kuin annan ymmärtää. Jos otetaan huomioon, että tämän kuun lopulla tulee 23 vuotta tässä samassa kodissa täyteen, niitä on kertynyt keskimäärin parin kappaleen vuosivauhdilla. Mutta siinä välissä on sitten tullut osteltua "jotain muuta pientä" kuten nyt vaikkapa kynttilöitä, tyynynpäällisiä ja kymmenittäin niitä valkoisia varrettomia sukkia, joista koko raivausprojekti sai alkunsa).

Ensimmäisellä tähän meneillään olevaan raivausjaksooni ajoittuvalla kirppiskeikallani pidin jotenkin itsestäänselvänä, että tavaraa kannattaa myydä samanlaisissa erissä kuin olen ne itse ostanut, mutta olin väärässä. Ihmettelin, kun ei heti kelvannut kuuden tuikun setti kolmella eurolla. Mutta kun vaihdoin jokaiseen oman 50 sentin hintalapun, kaikki kuusi katosivat pöydästä samantien. Opin siis hyvin pian, että vaikka omaan silmääni yksinäinen lyhty ei ollut ennen näyttänyt juuri miltään, ostaja on se, joka tekee valinnan, ja useimmiten se näyttää kallistuvan juurikin siihen yhteen tai korkeintaan kahteen yksilöön. Ja samoille linjoille olen kallistumassa itsekin. Ei tee enää yhtään mieli ostaa kerralla montaa kappaletta yhtään mitään. Joskaan ei ole aikoihin tehnyt mieli ostaa mitään edes yksittäin.

Ensimmäisen Skoolin sain yo-lahjaksi (v.-84...) ja sen jälkeen niitä on kertynyt lisää, 

mutta en vieläkään ole keksinyt niille järkevää käyttöä. Tykkään ja en tykkää yhtä aikaa.

Itse ostettujen lisäksi kaappeihin on toki kertynyt myös kaikki se tavara ja tekstiili, joka on vaan tullut "jostain". Synttärilahjoina, joululahjoina, mukana omasta aiemmasta kodista, miehen aiemmasta kodista, meillä vietetyistä poikien saunailloista (ne kaikki unohtuneet pyyhkeet..) ja mistä nyt ovatkin. Enää en kuitenkaan ota kohteliaisuudesta vastaan mitään sellaista, mistä joku muu haluaa omassa kodissaan eroon ja sitten ystävällisesti "lahjoittaa" sen meille ja samalla siirtää oman ongelmansa seuraavalle. Ennen sitäkin harrastin, koska en esimerkiksi omalle isälleni raskinut sanoa, että kirsikanvärinen klaffipiironki ei nyt vaan kertakaikkiaan mahdu meillä mihinkään, vaikka kuinka aitoa puuta ja tukeva onkin. Aikamme siihen potkittiin varpaitamme lasikuistilla, kunnes mies tapojensa vastaisesti hermostui ja piironki jatkoi matkaa.

Tässä kohtaa on pakko mainita, että hiljattain kaikista etukäteispäätöksistäni huolimatta (koska ajattelin, etten ehdi nyt mitään raivausoppaita lukea, vaan haluan keskittyä konkreettiseen tekemiseen ihan omalla tavallani) ostamani, ja varmaan jo monen mielestä kyllästymiseen asti mainostettu, ammattijärjestäjä Marie Kondon kirja on kyllä mainio opus, joka sisältää paljon viisaita sanoja. Tai ehkä ne kolahtavat siksi, että huomaan luontaisesti valinneeni samanlaisen tavararyhmittäin "laatikko- tai kaappi kerrallaan-tyylin" sijasta etenevän taktiikan kuin KonMari itse. Ja samalla olen tunnistanut meidän kodin monesta samaisessa kirjassa mainitusta, ihan pöljästä, mutta ilmeisen yleisestä tavaran säilyttämiseen liittyvästä jutusta. Niinkuin nyt vaikkapa sähkölaitteiden pahvilaatikoiden säästämisestä...

Klaffipiironkitapaukseen sopisi KonMarin kirjasta osio otsikolla "Sitä mitä et tarvitse, ei perheesikään tarvitse". Marie kun itse kertoo, kuinka hyödynsi pikkusiskoaan aina silloin, kun ei itse hennonut kokonaan luopua jostain vaatteestaan tai tavarastaan, vaan "lahjoitti" ne siskolle, joka hiljaisena ja kilttinä taipui ottamaan ne vastaan, vaikkei olisi oikeasti halunnut. "Tämä on ihan uusi ja nätti, mutta minun täyttyy heittää se menemään, jos et välitä tästä. Onko se sinusta OK?". "No kai minä sitten otan sen...".   Ja näin siskolle kertyi kaappien täydeltä vaatteita, joita ei koskaan saanut itse valita, eivätkä siksi tuottaneet mitään iloa. Eikä tuottanut se piironkikaan. Päinvastoin harmitti aina nähdä se paikassa, johon se ei yhtään sopinut. Olkoonkin, että oli isän lahjoittama.

Vaikka tässä raivausurakan edetessä onkin välillä iskenyt epätoivo, kun on tuntunut siltä, että tulee loppu itselle aiemmin kuin urakalle, niin en ole ajatellut itseäni sen paremmin kuin muitakaan perheenjäseniä alkaa turhan tavaran ostamisesta tai säilömisestä syyllistämään. Kai se on vaan aika normaalia ja inhimillistäkin, että niin kauan kuin säilytystilaa riittää, tavaraa on helppo työntää sinne kaapin perälle sillä mielellä, että "jos vaikka joskus tarttee", vaikka mielessään ihan hyvin tietäisikin, ettei sille enää koskaan tule olemaan käyttöä. Elämässä kun oli ainakin meillä niinä kuuluisina ruuhkavuosina (inhoan yli kaiken tuota sanaa, mutten nyt keksi parempaakaan) ihan muut prioriteetit kuin jatkuva tavaran perkaus ja kierrätys, joka tottakai olisi ollut viisasta. Pääsisin nyt paljon paljon helpommalla, jos vaikkapa vaan kaikki pieneksi jääneet jutut olisi laitettu heti kiertoon. Tai kaikki se tekniikka, joka nyt on jo vanhanaikaista, muttei välttämättä vielä niin vanhanaikaista, että olisi siksi arvokasta. Sensijaan keskityttiin mieluummin kaikkeen siihen, mikä silloin oli elämässä ajankohtaista ja oikeasti tärkeää.

Kesken on...

Nyt elämäntilanne on kuitenkin ihan toinen ja voin hyvin käyttää aikaa tähän raivausurakkaan, koska meikäläistä ei enää (haikeaa kyllä) koko ajan tarvita johonkin. Välillä inhoan koko hommaa enemmän kuin mitään muuta, mutta ajoittain nautin siitä ihan tosissani. Ja mitä pidemmälle urakka etenee, sitä enemmän tulee esiin kaikkea sellaista hyvää ja positiivista, jota en olisi osannut ikinä yhdistää tavaran raivaamiseen, ellen olisi sitä itse kokenut. Että siinä mielessä en pidä yhtään liioiteltuna KonMarin kirjan "Siivouksen elämänmullistava taika"-nimeä.  Paitsi että tuon siivous-sanan tilalla käyttäsin varmaan jotain muuta sanaa. Ehkä "Tavarasta luopumisen elämänmullistava taika" olisi paremmin kuvaava. Itse en ainakaan ole kokenut varsinaisesti siivoavani. Sen aika on sitten, kun kaikki turha on poissa. Ja yllättävää kyllä, itselleni kaikkein suurimman helpotuksen on tuonut luopuminen nimenomaan niistä asioista, joista tähän asti olen pitänyt kaikkein tiukimmin kiinni. Ykkösenä kaikki koti- ja sisustusaiheiset lehdet ja niiden tilaukset. Ihan mielettömän vapauttava tunne, kun olen päässyt niistä eroon, eikä enää tarvi miettiä niihin käytettyjä rahasummia, eikä potea huonoa omaatuntoa siitä, etten ole edes lukenut jokaista, tai välttämättä edes joka toista, lehteä, vaikka olen maksanut niistä kovan hinnan. Vapauttavaa on myös se, että olen tallentanut jokaikisen lehtimyyjän (joita on tilausten perumisen jälkeen ilmoittautunut enemmän kuin koskaan) puhelimen estolistalle. Tähän asti olen kaikille ystävällisesti vastannut, mutta nyt säästän itseni siltäkin. Olen omat korteni (euroni) jo siihen kekoon kantanut.

Joskus olen mennyt marketin lehtihyllyille sillä mielellä, että nyt voin valita itselleni ihan juuri sen lehden, jonka haluan lukea. Ilman, että sen mukana tulee ne 11 muuta epäkiinnostavaa numeroa. Mutta kertaakaan en ole vielä yhtäkään lehteä ostanut. Enkä edes ottanut käteen selatakseni sisältöä. Ei ole tehnyt mieli. Sen sijaan on tuntunut ihanan vapauttavalta kävellä pois. Samoin kuin kynttiläosastolta, jonka kohdalla huomaan edelleen jarruttavani. Tai servettihyllyn luona. Tai viimeistään niitten kassan lähistölle aseteltujen tarjouslaatikoiden, joista voisin poimia itselleni vielä yhden parin valkoisia varrettomia sukkia...

Tunnen siis jotenkin olevani erityisen vapaa. En osaa sitä kuvailla niinkuin sen tunnen, mutta hetkeäkään en ole katunut, että ryhdyin tähän projektiin, joka on toki edelleen kesken, mutta niin pitkällä kuitenkin, että voin jo ajatella, mitä kaikkea olen saanut aikaiseksi, enkä niinkään enää keskity tuskailemaan sitä, mitä kaikkea vielä on tehtävänä. Se kun tuntuu tässä matkan varrella koko ajan lisääntyvän, kun sitä herää ymmärtämään, kuinka paljon enemmän voisi vieläkin vähentää ja silti kaikkea olisi tarpeeksi.

Ja vaikka tässä nyt olen antanut ymmärtää, että ostelen kaikkea vähintään tuplasti, niin se ei päde läheskään kaikkeen.

Pahoittelen jo etukäteen tämän paljastuksen kosmetiikan ystäville mahdollisesti aiheuttamaa järkytystä, mutta voin kertoa, että omistan kerrallaan tasan yhden tuoksun, yhden kynsilakan ja yhden huulipunan (tai oikeastaan punia on kaksi identtistä, koska luulin hukanneeni sen ainoan ja ehdin ostaa toisen samanlaisen tilalle ennenkuin löysin sen edellisen). Enkä ole enää vuosiin ostanut uusia ennenkuin vanha(t) on käytetty loppuun. Ihan vaan siksi, että itseni tuntien tiedän, että vaikka tuoksuja tai lakkoja olisi kylppäri pullollaan, käytän kuitenkin vain sitä yhtä ja samaa senhetkistä lempparia, ja loppujen kohtalo on haihtua taivaan tuuliin tai kovettua purkkiinsa, mikä ei loppupeleissä ole ollenkaan järkevää.

Jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus..

Pikkasen lipsahti taas teksti pitksti sivuraiteille, ja mieli teki kirjoittaa raivausprojektista vielä lisääkin, mutta säästän teidät siltä. JOS joskus pääsen niin pitkälle, että KonMarin sanoin tapahtuu "loksahdus" ja tulee sellainen olo, että just nyt on hyvä, palaan asiaan. Tai ehkä jo sitä ennen, jos ei meinaa alkaa loksahtelemaan :). 

HUS POIS TYYNYT JA TURHAT TAVARAT

Kerta kiellon päälle sano Laihian akka, kun selkä kyyryssä kirppikselle tavaraa kärräs.

Ja minä kun niin joulun alla vannoin, että never again ja se oli ihan vihoviimeinen kirppiskeikka ikinä, mutta kappas vaan, kun muutaman kuukauden rauhoitin raivaukselta, niin johan alkoi uusi täsmäisku pääsiäisen alla houkuttaa. Ihan vaan sillä, että kaapeista tunki esiin jos jonkinmoista tipua ja kukkoa ja pääsiäismunaa ja mitälie kotkotuksia. Kaverina kaikenlaista keväänvihreää verhoa, pöytäliinaa, taulua, tuikkukuppia, kynttilää, silkkikukkaa, mukia ja maljakkoa. Suurimpana itseni yllättäjänä tällä kertaa  hervoton määrä koristetyynynpäällisiä ja vinot pinot sisätyynyjä, joista suurin osa oli parhaat päivänsä nähnyt vissiin jo kaupassa. Sitä halvinta litteää lättyä kun löytyi joka koossa ja joka lähtöön. Tai siis vissiin juurikin mainitusta syystä nimenomaan kaappiin, eikä niinkään käyttöön.

Iltahämärissä puhelimella otettu kuva. Hinnoittelu alkumetreillä. Vihreää on.

Kyllä taas kerran täytyy ihmetellä, miten pihalla sitä oikeasti voikin olla siitä, mitä kaikkea turhaa omistaa. Tai ainakin ihan turhan suuria määriä. Niinkuin nyt vaikkapa niitä tyynyjä, joiden suhteen alan kallistua miehen kanssa samoille linjoille ja kyseenalaistaa, kuinka järkevää on, että siinä kohtaa, kun haluaa heittäytyä kotisohvalle, täytyy ensin siirtää tyynyröykkiö sivuun, että ylipäätään mahtuu. Tai että nukkumaan mennessä pitää ensin raivata sängyn päältä päiväpeiton lisäksi tyynykasa. Yleensä lattialle, koska ei ole parempaakaan paikkaa koska ainoan tuolin on vallannut vaatekasa. Ja aamulla sama toisinpäin. Mitä järkeä? Eihän niitä tyynyjä edes kukaan näe, koska sen aikaa kun ovat sängyllä/sohvalla, ollaan itse muualla, ja kun illalla tullaan töistä kotiin, tulee tyynyille lähtö. Ja kuitenkin kaapeissa on varmuuden vuoksi lisää tyynyjä ja päällisiä, joita ei ole käytetty enää vuosiin, koska vaihtelunhalu on vissiin iän myötä hiipunut. Vai laiskuuttako lienee vai sitä, että lopulta on löytyneet ne yksilöt, joihin ei kyllästy joka toinen päivä. Tai edes vuosi.

Hortensiat armahdettiin ja saivat jäädä.

Kaappejakin pahempi (tai ainakin näkyvämpi) turhien tyynyjen varasto meillä on/oli kuitenkin lasikuistin sohva, jota ei talvisaikaan tyynykasan alta edes erottanut. Sen päälle kun on niin helppo heittää kaikki keräilyerät "koristeeksi", koska kylmässä ei kukaan edes yritä mahtua istumaan. Mutta nyt siinä silmä lepää. Ei tyynyn tyynyä. Ainakaan ennen kesää.

Alunperin oli tarkoitus pitää viime viikko remonttitalvilomaa ja laitella pikkuveski kuntoon, mutta meni kyllä ihan täysin kirppistouhun merkeissä. Tavaraa meni alkuun sitä tahtia, etten paljon ovea pidemmälle kerinnyt, kun koko ajan piti olla kuskaamassa uutta tilalle. Siinä sitä sitten tavoilleni uskollisena liottelin ja rapsuttelin tuikkukipoista ne viimeisetkin steariinin hippuset, että ovat varmasti priimakuntoisia. Tai etsin sopivan väristä nuppineulaa, josta sain tehtyä pääsiäistipulle uuden silmän pudonneen tilalle. Ja kaiken työn jälkeen kun pistin hintalapuksi parikymmentä senttiä, niin tuli kyllä eräänkin kerran mietittyä, että noinkohan sitä voisi olla jotain tähdellisempääkin tekemistä. Niinkuin nyt vaikkapa se vessaremontti. Mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tärkeintä on tekeminen. Vaikka vähän huonompikin. Aika hyvä motto muuten, vaikka itse sanonkin.

Ja pakko todeta, että kyllä kaikki vaiva loppupeleissä kannatti tälläkin kertaa. Tuloksena 9 myyntipäivän aikana 214 myytyä tuotetta ja reilut 600 euroa rahaa. Tekee noin 70 euroa päivässä puhtaana käteen. Ei ollenkaan huono. Jos unohdetaan se, mitä tavaroista on aikanaan maksanut. Ja se oli kyllä monen tuotteen kohdalla tosissaan ehtinyt unohtua moneen kertaan, ja niitä loppuja päätin olla muistelematta, vaikka osa vähän kirvelikin. Eniten ehkä jäi kaivelemaan uudet Marimekon ja Vallilan kankaat, joita myin kolmen euron metrihinnalla oikean hinnan ollessa kymmenkertainen. Mutta tulipahan nekin oppirahat maksettua. Älä osta, jos et ompele :).

Tulppaanituikku poikineen. Vaan ei ole enää.

Harkitsin jo siirtymistä kokopäivätoimiseksi kirppistelijäksi, koska tuolla 70 euron päiväpalkalla tienaisi 2100 euroa kuukaudessa. Eikä tarvi maksaa veroja. Paitsi että eihän tuo oikeasti verotonta tuloa ole, vaikka siltä tässä kohtaa tuntuikin. Kaikki on kuitenkin ostettu palkalla, josta ensin on pidätetty verot. Ja sen jälkeen vielä pulitettu tuotteiden hintoihin sisältyvät Alvit. Myyntivoittojen suhteen meni niin pal pakkasen puolelle, että niistä ei riittänyt verottajalle jaettavaa.

Helpotus oli suuri, kun pöytävuokra-aika tuli täyteen ja itseaiheutettu hysteerinen ramppaaminen loppui, mutta toisaalta olisin kyllä mieluusti jatkanut raivaamista vielä toisenkin lomaviikon. En kirpparilla kylläkään. Muutama murheenkryyni kun vielä olisi selätettävänä. Ehkä kaikkein suurimpana niistä oma vaatekaappini, jonka voisin räjäyttää taivaan tuuliin ja silti lopputulos olisi nykyiseen täpötäyteen kaappiin verrattuna ihan sama eli "ei mitään päällepantavaa". Varmaan parisenkymmentä riepua sieltä eilisiltana poistin, mutta mitään eroa en huomannut. Eli vielä jäi ankeita rytkyjä riittämiin.

Toinen (ja kolmas ja varmaan neljäskin) ahdistuksen aihe on edelleen erinäiset pelikoneet ja muut menneiden aikojen laitteet. Ja pelit. Ja videot. Paitsi että videonauhurin (onko sen nimi videonauhuri?) päätin säästää. Voidaan sitten ukkelin kanssa joskus katsoa anopin Kauniiden ja Rohkeiden päälle äänitetyltä kasetilta omia häitämme ja koittaa tunnistaa kuvissa näkyvät henkilöt.

Kompostireissulla tipahtaneet tulppaanit

Sellaisen huomion olen tässä raivausmatkan varrella tehnyt, että jo se, että hahmottaa, missä ja kuinka paljon jotain tiettyä tavaraa on, helpottaa. Niin kauan kuin vaan takaraivossaan tiedostaa, että kaappien kätköissä on jotain liikaa, mutta ei uskalla avata niitä kaapin ovia katsoakseen totuutta silmiin, olo on epämääräisen hermostunut. Meillä se pelottavin paikka on vintin seitsemän liukuoven takana. Oli olevinaan niin näppärä ratkaisu laittaa ne ovet peittämään vinokaton matalan osan taakse jäävää tilaa. "Pois silmistä, pois mielestä" ei kuitenkaan lopulta omalla kohdallani toiminut. Päinvastoin. Tuntuu, että se mikä on pois silmistä, on koko ajan mielessä. Ja voin vakuuttaa, että sinne näppärään varastotilaan ei ole pelkästään varastoitu, vaan ihan kirjaimellisesti h e i t e t t y tavaraa. Kukkuroittain. Pelotti ihan tosissaan sukeltaa sekaan, kun kävin taskulampun kanssa zuumailemassa, josko siellä(kin) olisi jotain pääsiäiskirppikselle sopivaa. Ja olihan siellä. Kaiken muun lisäksi. Mutta helpotti, kun uskaltauduin sinne asti. Suuri osa sekasotkusta kun oli erinäisiä tyhjiä pahvilaatikoita, jotka oli kuulemma säilötty sillä mielellä, että "jos vaikka joskus myydään s e (mikä ikinä onkin), niin on sitten mihin pakata..". No niinpä.

Eihän tästä meidän kodista koskaan mitään kokonaan tyynytöntä tai muutenkaan minimalistista tule, eikä ole tarkoituskaan, mutta kyllä se tyhjä tila vaan kummasti helpottaa. En edes osaa kuvailla kunnolla miten. Jotenkin vaan niin paljon helpompi hengittää. Ihan kirjaimellisestikin. Ja niinkuin taisin jossain aiemmin kirjoittaa, niin tuntuu, että ennen meillä alta aikayksikön tuhoontuomitut viherkasvitkin pysyvät nykyään hengissä. Josko olivat vaan allergisia tyynypölylle. Tai pääsiäistipuille. Tiedä häntä, mutta varsin tervetullutta tämä yllättävä vihreyskin.

Penni ajatuksistasi sanoi Pennimuori.

Jaa niin. Jos sen verran vielä siitä kirppiksestä, että vanhoilla hyviksi havaituilla periaatteillani (klik) myin tälläkin kertaa, mutta lisävinkkinä vielä sellainen, että jos näyttää siltä, että tavara alkaa jumittaa pöydässä, kannattaa vähän sekoittaa pakkaa ja vaihdella järjestystä niin, että kirpparilla liikkuvat vakiokiertäjät noteeraavat muutoksen ja hämääntyvät luulemaan, että tavara on tehnyt kauppansa. Pysähtynyt pöytä kun on yhtäkuin epäkiinnostava. Ja jos näyttää siltä, että joku tuote ei todellakaan kelpaa kenellekään, kannattaa suosiolla viedä se pois tilaa viemästä. Ja taas näyttää siltä, että kauppa käy. Myös väreittäin ryhmittely ja pikku somistaminen toimii.

Suuri merkitys on myös sillä, mitä tuotten hintalapussa lukee. Esimerkkinä vaikkapa hyvinkin punasävyiset verhot, jotka aikanaan ompelin meidän keittiöön joulukäyttöön. Eli varsin jouluiset olivat, mutta samalla jotenkin kivan retrot tapaukset, jotka mielessäni näin punaisessa mummon mökissä. Kirjoitin siis hintalappuun "Mökkiverhot" ja myin ne samantien. Ja jos huomasin, että joku tavara ei meinaa lähteä pöydästä, vaikka hinta oli kohdillaan, mietin, onko nimessä jotain vikaa. Sellainen tapaus oli esimerkiksi pari isoa keraamista ruukkua, joiden hintalappuun kirjoitin yksinkertaisesti "ruukku", mutta koska eivät näytteneet kelpaavan kenellekään, laitoin molempiin malliksi pari vihreää oksaa ja vaihdoin nimeksi "lattiamaljakko", enkä ehtinyt selkääni kääntää kun vaihtoivat omistajaa. Toki se voi olla sattumaakin, mutta haluan uskoa, että kirppismyyjän roolissa kannattaa olla koko ajan "hereillä" niinkuin missä tahansa kaupanteossa. Jos joku keino ei toimi, kokeillaan jotain muuta. Eikä koskaan niin, että sutataan vanhan hintalapun päälle, vaan  vaihdetaan tilalle kokonaan uusi. Siinä on vissi ero. As simple as that.

Kävi mielessä sekin, että voisin alkaa kirppismyyntineuvojaksi. Tuli nimittäin surku yhtäkin miestä, joka sattui yhtäaikaa kassalle kyselemään sen hetkistä tulostaan. Myyntiä kolmelta viikolta oli kertynyt neljä euroa ja pöytävuokraa oli rästissä 3x20 euroa. Ei kiva. Teki mieli ottaa ukkelia kädestä ja sanoa, että näytä mulle se sun pöytä, niin laitetaan kauppa käymään. Joskin olis voinut mennä sormi suuhun, jos myynnissä oli vaikkapa perämoottoreita ja mopon osia..

Kameraa en ole ehtinyt viimeaikoina vilkaistakaan, mutta tänä iltana köröttelen Turkuun digijärkkärikurssille, joka tuli Rajalasta Olympuksen oston yhteydessä kaupan päälle. Josko sitä jonkun vinkin saisi taottua tähän vanhaan kalloon. Ollaan kuulolla.

KIRPPISPÄIVIEN LOPPUSALDO JA VINKKEJÄ ONNISTUNEESEEN MYYNTIIN

Kymmenen päivän varsin tiivis kirppisrupeama on nyt takana päin ja voin hyvillä mielin todeta, että vaikka olikin jokseenkin hervoton ajanjakso, jonka aikana yöunetkin ehtivät jo mennä kaikenmaailman tavaran ja hintalappujen vilkkuessa silmissä,  projekti oli kaiken väärtti. 

Lopputuloksena 199 myytyä tuotetta (eli yhtä monta itselle tarpeetonta tavaraa/vaatekappaletta vähemmän kotona!) ja 565,50 Euroa rahaa (Josta on helppo laskea, että keskimyyntihinta oli alle 3 euroa sisältäen kaikenlaista 0,30 euron tuikkukipoista 30 euron suureen nukkamattoon, joka oli ylivoimaisesti kallein tuotteeni)

Alkuvaiheessa myyntitahti oli liki hysteerinen ja pöytä tyhjeni sitä mukaa, kun selkäni käänsin, mutta loppua kohden hiipui, kun en enää kertakaikkiaan löytänyt kotoa mitään itselle turhaa, mutta aikaan sopivaa myytävää.  

Tämän ja aiempien onnistuneiden kirppiskokemusteni perusteella ajattelin listata tänne omia vinkkejäni yksinkertaisista jutuista, joiden avulla on erittäin helppo erottua "keskivertokirppispöydistä" ja mahdollisuus saada aikaan varsin hyviä tuloksia varsin lyhyessä ajassa. Tiivis rupeama, joka vaatii sitoutumista ja tuntuu ajoittain työläältä, mutta palkitsee.

(Sen verran taustatietoa tähän, että asun noin 18.000 asukkaan kaupungissa, jossa on suhteessa väkilukuun melkoinen määrä kirpputoreja ja näin ollen myös pöytiä. Arvioni mukaan yksi pöytä alle neljää asukasta kohden. Pelkästään sillä kirpparilla, jolla tämän "tilini" tein, niitä on reilusti yli sata. Kilpailua siis piisaa.)

Vaikeinta lienee hinnoittelu, jonka suhteen kannattaa pitää pää kylmänä ja muistaa, että kirppis on kirppis, jossa kauppa käy vain kirppishinnoilla. Siitäkin huolimatta, että osa myymistäsi tuotteista voi olla uusia tai muuten vaan käyttämättömiä. Tai että joillakin tavaroilla on sinulle erityinen tunnearvo.

Ostajat ovat erittäin hintatietoisia ja tietävät kyllä, mitä joku tavara tai vaate maksaa kaupassa. Ja jos haluavat ostaa uuden uuden hinnalla, myös ostavat sen sieltä, eivät kirppikseltä. Asiaa ei auta yhtään vaikka kirjoittaisit tuotteen hintalappuun isolla sanan "uusi". Sen kun näkee tuotteen kunnosta muutenkin.

Myöskään mahdollinen tunnearvo ei oikeuta korkeampaa hintaa. Ostajalle tavara on vain tavaraa muitten joukossa.

En asiaa tietoisesti ajatellut, mutta nyt jälkikäteen huomaan, että itse hinnoittelin tuotteeni maksamaan keskimäärin noin 15-20% vastaavan uuden hinnasta. Osan (vaatteet) tosin huomattavasti halvemmalla ja ainoastaan muutaman yksittäisen tavaran kalliimmalla, mutta taso tuntui olevan sopiva, koska pöytään ei jäänyt juuri mitään.

Itsestään selvää (mutta valitettavan usein laiminlyötyä) on se, että ainoastaan ehjä, siisti ja puhdas tavara tai vaate tekee kauppansa. Muuta ei hyödytä edes koemielessä viedä pöytään. Ihmiset eivät ole tyhmiä.   

Varmaa on myös se, että siisti ja selkeä kokonaisuus myy parhaiten. Tässä omia vinkkejäni siihen:

- kannattaa viedä tavaraa pöytään vähitellen, eikä ladata sitä ääriään myöten täyteen kerralla

- sommittele tuotteet kivoiksi kokonaisuuksi värien tai tuoteryhmien mukaan

- ryhmittele myös vaatteet tankoihin joko käyttötarkoituksen ja/tai värien mukaan (älä tunge!), ja etsi kaikille vaatteille keskenään samanlaiset ja samanväriset henkarit (tällä on oikeasti iso positiivinen vaikutus). Itse olen tarkka myös siitä, että kaikki henkareissa olevat vaatteet ovat tangolla samoinpäin ja käännän ne uskollisesti aina, kun käyn paikalla

- jos myyt huiveja, pipoja, tumppuja yms., rullaa huivit ja sommittele kaikki esim. johonkin nättiin koriin niin, että ostaja näkee yhdellä silmäyksellä, mitä kori sisältää, eikä tarvi penkoa kaikkea ylösalaisin (olen huomannut, että ihmiset myös kunnioittavat sitä, että joku on nähnyt vaivaa siisteydessä, eivätkä niin helposti "myllää", vaan laittavat tuotteet nätimmin takaisin paikoilleen)

- jos päätät muuttaa jonkun tuotteen hintaa, tee kokonaan uusi, siisti hintalappu mieluummin kuin että sottaisit vanhan hinnan ja kirjoittaisit viereen uuden (korjatusta lapusta ostaja näkee, että olet alentanut hintaa ja jää odottamaan, että alennat sitä vielä lisää..)

- älä koita peittää tuotteessa olevaa mahdollista virhettä piilottamalla sitä hintalapun alle, vaan ole reilu ja avoin ja kiinnitä tuotteeseen mieluummin virheestä kertova lappu (ja huomioi virhe hinnassa!)

- kiinnitä hintalappu näkyvälle paikalle, siististi ja suoraan, ei jotenkuten jonnekin (voi jo kuulostaa neuroottiselta, mutta jos kiinnitän hintalapun nuppineulalla vaatteeseen, valitsen nupin värin vaatteen värin mukaan, koska sellainen yleensä kirjavasta neulakasasta helposti löytyy :))

- käy järjestelemässä pöytää mieluiten päivittäin ja vie sinne aina jotain uutta mennessäsi (loistava keino hankkia itselleen "kanta-asiakkaita", jotka tulevat päivittäin tarkastamaan "uutuudet" ja lähes poikkeuksetta myös ostavat jotain)

- jos mahdollista, käy päivittämässä pöytä aina samaan aikaan päivästä (itse kävin viikonloppuna heti aamusta ja työpäivinä ruokiksella), ja saat huomata, että "kanta-asiakkaat" ovat kuin taikaiskusta paikalla samaan aikaan, etkä joudu edes nostamaan kaikkea tavaraa pöytään, kun osa katoaa suoraan kuormasta :)
- myy sesongin mukaista tavaraa (pulkat ja toppatakit eivät houkuttele kesähelteillä sen enempää kuin kevyet kesämekot paukkupakkasilla)

- kerro tarinoita tuotteista ja anna omia käyttövinkkejäsi niille (kaikki eivät oma-aloitteisesti hoksaa, että esim. kynttilälyhtyä voi käyttää myös viherkasvin suojaruukkuna tai maljakkona tai karkkikippona tai jotain, mutta jos kerrot siitä tai kirjoitat vinkit lapulle ja kiinnität tuotteeseen, se lisää myyntiä verrattuna siihen, että lapussa lukee pelkästään "lyhty")

- silloin kun olet itse paikalla, ole helposti lähestyttävä ja jutustele pöydäntäyttöpuuhistasi kiinnostuneiden kanssa (huomaat kyllä, jos joku haluaa olla mieluummin rauhassa, joten kunnioita myös sitä ja puuhaile muina miehinä niin, ettet häiritse)

- kun joku ostaa pöydästäsi jotain silloin, kun olet itse paikalla, muista kiittää! ja toivottaa tervetulleeksi uudelleen 

Myyntiajankohdalla on toki myös merkitystä. Ei siis välttämättä kannata varata pöytää ihan milloin tahansa, vaan peilata ajankohtaa oman ostokäyttäytymisensä mukaan. Silloin kun itse tekee mieli kierrellä kaupoissa tai kirppiksillä ja hankkia esimerkiksi jotain uutta kivaa kotiin vaikkapa jouluksi tai pääsiäiseksi, todennäköisesti suurimmalla osalla ihmisistä on samansuuntaiset ajatukset mielessä. Kannattaa siis "iskeä" mieluummin silloin kuin vaikkapa keväällä, kun puutarhainnostus on kuumimmillaan ja  kuhina käy paremminkin puutarhamyymälöissä kuin sisäkirppareilla.

Ei siis mitään rakettitiedettä, ja nyt kun tätä listaani katselen, niin varmaan kaiken olisi voinut tiivistää siihen ajatukseen, että miellyttävä kirppis-asiointi (ja hyvä myynti) koostuu ihan samoista aineksista kuin ostoskäynti missä tahansa liikkeessä. Jos liiketila on siisti ja valoisa, esillepano selkeä, tuotteet sesongin mukaisia, hinta-laatusuhde kohdallaan ja palvelukin ystävällistä, niin kaikki onnistumisen ainekset ovat kasassa. 

Varmaan aika pitkälle itsestäänselvyyksiä nämä meikäläisen vinkit siis, mutta ilahdun, jos seasta jokukin sellainen yksityiskohta löytyy, josta saattaisi olla omaan myyntiin apuja. Itse en ajatellut kirppispöytää varata enää ikinä. Kaikki myytävä on nyt myyty. Vai olisko sittenkin vannomatta paras... :)

KUINKA PALJON MAHTUU...

... pieneen laatikkoon, pieneen laatikkoon pipoja ja tumppuja...

Aika paljon näköjään, kun oikein tunkee.

Saatan myös omistaa muutaman valkoisen pipon..

 Kappas kasaa...

Että semmosta täällä. 

Raivaus etenee hitaasti, mutta epävarmasti. Arvasin, että niin tulee jossain vaiheessa käymään, kun kaikki vähänkään selkeät tavarat & tekstiilit on käyty läpi ja jäljelle jää kaikki se, mille ei ole mitään järkevää osoitetta.

Mutta just nyt en ehdi moisia pohtia, koska eilen illalla tuli kirppikseltä soitto, että pöytä, jonka piti vapautua joulukuun puolivälissä, onkin peruutuksen vuoksi heti käytössä. O-ou. Lunastus viimeistään huomenaamulla klo 10. Välissä ihan normi työpäivä, joten ei ihan kovin paljon liikaa aikaa puljata ja hinnoitella tavarat myyntikuntoon. Mutta onpahan k e r r a n k i n valmiiksi lajiteltuna aika paljon kaikenlaista ja voin olla itseeni tyytyväinen.  

Ensimmäinen laatikollinen valmiina lähtöön. 

Samalla kun aloitin pienesti hysteerisen hintalappusouvini ja koitin päästä Jope Ruonansuun "kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen"- korvamadosta eroon, yritin myös keksiä uuden ja paremman nimen kirpputorille. En keksinyt. Mutta jatkan yritystä, koska kuka oikeasti haluaa asioida nimenomaan k i r p p u-torilla? Hmmm. Varmaan sitä voisi jotain viisaampaakin pohtia, mutta en nyt justiin keksi mitä. Ja oikeasti toivon, että kirppiksen ruuhkaviikot alkavat huomenna tasan klo 10.  Go tavara go!

Huomenna alkaa myös 4 kuukauden kuntoremontti. Tavoitteena rakentaa ruipelosta riski :). Tuli mitta täyteen omaa saamattomuuttani ja päätin turvautua ammattilaisen apuun. Mutta se on kokonaan toinen projekti se. 

Kuulumisiin ja kivaa viikonloppua! 

TO KIRPPIS OR NOT TO KIRPPIS...

... kas siinäpä pulma.

Paitsi ettei ole enää.

Meneillään oleva loputon kodinraivausprojekti on vissiin vihdoin ja viimein  koulinut älyämään, että enää ei kannata ihan jokaista kaapin perukoilla vuositolkulla hillottua tuikkukuppia pyöritellä käsissään ja miettiä, että  pitäiskö  kumminkin varmuuden vuoksi vielä vähän aikaa odottaa, "jos vaikka yhtäkkiä alankin taas tykätä näistä". Tai että "Ihan varmaan taas käy niin, että heti kun olen päättänyt luopua jostain, tarvitsenkin JUST ja vain ja ainoastaan sitä".

Ajatuskin kirppishärdellistä ahdistaa ja ennemminkin tulee jo mietittyä,  kuinka paljon on  itse valmis maksamaan siitä, että joku tulee ja vie kaiken pois. Aah mikä ihana ajatus. Mutta mennään nyt vaikeimman kautta loppuun asti ja pidetään kiinni kirppispöydästä, joka jo tuli varattua. Vaikka eihän sekään homma  ihan suunnitelmien mukaan mennyt, kun aloin liikaa järkeilemään.

Päätin nimittäin kerrankin toimia viisaasti ja harkitusti, enkä niin kuin tähän asti. Homma kun on aina mennyt niin, että kun kotona (yleensä syksyisin) on iskenyt jokavuotinen totaaliahdistus siitä, että ympärillä on ihan liikaa turhaa tavaraa, olen päättänyt tehdä asialle välittömästi jotain ja painellut kirppikselle pöytää varaamaan. No, yleensä pöytiin on ollut parin kuukauden jono, joka on aiheuttanut sen, että olen ollut itseeni tyytyväinen, kun olen saanut pöytävarauksen aikaiseksi, mutta muuten en sitten olekaan pistänyt tikkua ristiin asian hyväksi, koska "Tässä on vielä niin ja niin paljon aikaa..". Kunnes kirppikseltä yhtenä kauniina päivänä on tullut soitto, että juu nyt olis pöytä vapaana ja viimeistään ylihuomenna pitäis sitten ottaa se haltuun. Josta taas on seurannut se, että alan päättömästi penkoa kaappeja ja panikoida, että "mitä sinne oikein veisin" ja "eihän täältä löydy mitään järkevää myytävää".

Jotain sitä kumminkin aina olen onnistunut häthätää haalimaan kasaan, mutta eihän siitä koskaan suunnittelematta hyvä tule. Etenkin jos on sairaalloisen tarkka siitä, että myyntipöydän pitää koko ajan olla siisti ja järjestyksessä ja houkutteleva. Vaan eipä sitä ylimärääistä aikaa hinnoitteluun ja kaikkeen puljaamiseen justiin silloin riitä, kun sattumoisin puskee kaikkea muuta päälle.

Mutta koska tällä kertaa päätin olla kaukaa viisas, päätin, että e n varaa pöytää ennenkuin olen muun raivauksen ohessa lajitellut ja laittanut sivuun k a i k e n, mitä aion kirpparilla myydä. Ja s i t t e n vasta käyn varaamassa sen pöydän. Juu ei olis kannattanut. Jonoa kun tällä kertaa olikin kahdeksan viikon sijasta 12 viikkoa. Eli vähintään kolme kuukautta lisää säilöntäaikaa nurkissa ennenkuin voi edes yrittää päästä tavarasta eroon. Plus että silloin on joulukuun puoliväli (tein varauksen kuukausi sitten), joka tarkoittaa sitä, että mahdollisilla ostajilla on pelkät joulunkuvat silmissä, ja kaikki muu menee ohi. Eli ei muuta kuin uudelleen jo kertaalleen täytettyjen kirppislaatikoiden kimppuun ja lajittelu astetta pidemmälle. Nyt on sitten joulukoristeet, jouluverhot, tuikut sun muut ehkä joulun alla kelpaavat jutut omissa laatikoissaan ja paremmin keväiseen täsmäiskuun sopivat omissaan. Ja jos nyt jostain syystä käykin niin, että se pöytä ei vapaudukaan ennen joulua, tapahtuu kauheita...

Enää en siis mieti pätkääkään, raskinko luopua jostain, mistä en enää edes tykkää (kyllä raskin). Tai että millä hinnalla olen valmis myymään (ihan millä tahansa).

Mutta ettei tästäkään hommasta itselleen liian helppoa tekisi, jumitin jo etukäteen miettimään, mitä teen esimerkiksi noille kuvan punaisille vale-Kiville, joita on kymmenen. Älkää kysykö miksi niin monta. En tiedä.

Laitanko joka tuikkuun sen kymmenen tai kahdenkymmenen sentin  hintalapun, jolloin mahdollinen ostaja voi valita montako kenties haluaa, joka pahimmassa tapauksessa tarkoittaa sitä, että joku ostaa yhden ja itse joudun kantamaan loput yhdeksän takaisin kotiin? Vai koitanko myydä kaikki 10 kerralla, josta taas voi seurata se, että kukaan ei kiinnostu edes eurolla tai parilla, jos ei sattumoisin tarvi tai halua kymmentä tuikkua? Vai pitäisikö koittaa myydä pareittain? Vai viisi kerrallaan? Vai pitäiskö sittenkin varata aika kallonkutistajalle :D? Näitä kaikenmaailman tuikkuja kun tuntuu pelkästään yhdestä olkkarin kaapista löytyvän..

Tätä en käsitä ollenkaan. Miksi ihmeessä piti näitäkin aikanaan ostaa kymmenen, vaikken edes tykännyt koko väristä? No siksi, että oli vissiin joku pakkomielle oppia tykkäämään, ja varmaan ajattelin, että siedättämällä onnistuu.. Juu ei onnistunut.

Näistä tulee kivat varjot, mutta väri edelleen väärä.

Näistä palkinnoksi saamistani Ratian Kuutamoista tykkäsin silloin kun ne sain, mutta eipä ole tullut niitäkään sen koommin polteltua. En oikein tiedä miksi, koska oikeastaan ne on ihan kivat. Vähän ufot kylläkin.

Ballot sain kauan sitten lahjaksi ja tykkään todellakin lahjan antajasta ja kaiken järjen mukaan pitäisi tykätä Balloistakin, mutta vissiin siinä on häirinnyt tuo, että niitä on kolmea eri väriä, joten kaappiin ovat jääneet.

No sitten on nämä muutaman joulun takaiset köyhän miehen hopea-hörhöt, joista tykkäsin silloin, mutta en enää. Eli heippa vaan. Samaan sarjaan kuuluu maljakko, joka saa myös lähtöpassit, mutta maljakkokaappiin en vielä edes kajonnut.

Hmmmm... Mitäs näistä nyt sanois? Ei mitään.

No sitten on nämä tulppaanin malliset lempparituikkuni, joiden kohdalla jouduin ihan tosissani miettimään, että säästäisinkö kuitenkin vielä. Tuskin, mutta sitä ei tarvi tavallaan vielä päättää, koska ne on nyt pakattu sinne kevätkirppislaatikkoon. Samoin kuin nuo allaolevat kukkatuikut, joissa on jotain mukavan retroa, mutta ei ehkä enää sittenkään huvita nähdä niitä. Paitsi mitä jos niitä käyttäisikin juomalaseina? Juu ei käytetä.

No sitten tulee pohdittavaksi sekin, että pitääkö jotain säilöä ihan vaan sen takia, että on sen aikanaan ostanut Pentikiltä? Juu ei tarvi. Joskin tästä vadista ihan tykkäänkin, mutta mitäpä sillä pelkällä tykkäyksellä tekee, jos ei löydy käyttöä.

Samaa sarjaa nämä Pentikin joulupalleroiset. Tykkään tavallaan, mutta en tarpeeksi. Paitsi jos maalaisin valkoiseksi.. Hmmm. Tätä voisin harkita ihan tosissaan. Ei vaan ole tullut aiemmin mieleen.

Liukko-Sundströmin sinisistä enkelitauluista ei ole kertakaikkiaan mitään muistikuvaa. Ehkä on saatu lahjaksi, ehkä olen ostanut itse. Eli ei kovin kaksinen tunneside niihinkään, jos ei edes muista.

Eikä tässä todellakaan kaikki, vaan vasta yhden Bestå-kaapin pari hyllyllistä. No. Onneksi niitä kaappeja ei ihan hervottomasti ole, mutta kyllä tässä ehtii järki vielä moneen kertaan lähteä kaikenlaista jonninjoutavaa pohtiessa.

Jaa niin. Olin myös luullut, että meillä ei ole servettejä, mutta onhan noita näköjään jokunen. Pikkuhiljaa pitäisi varmaan alkaa löytymään sopiva värikin ihan omasta takaa.

Semmoiset kolmisensataa laskin äkkiseltään pelkästään tästä korista. Että ei vissiin muuta kuin kovan luokan kahvikekkerit pystyyn.

Mutta kaiken tämän turhauttavan pikkutavaran kanssa puljaamisen keskellä on ihan pakko ylistää tori.fi:n toimivuutta. Kaikki isoimmat ahdistuksen aiheet ja tilasyöpöt on noudettu melkeinpä samantien, kun olen saanut ilmoitukset ladattua. Ei voi kuin ihmetellä. Pojalta tosin kysyin, että mahdanko myydä liian halvalla, kun kauppa käy noin hyvin, mutta onneksi poika oli taas itseäni fiksumpi ja totesi ykskantaan, että "Se on kuule äiti semmonen homma, että jos tavara menee kaupaksi, sillä on silloin oikea hinta". No sillai kai sitten.

Raivausurakka siis jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, mutta on täällä sentään jotain valmistakin. Olisin halunnut laittaa tänne kuvia, ja toiveikkaasti kikkailin hankalan honkkelijalkaisen raksa-halogeeni-viritelmän kanssa kellariin ja ajattelin, että sen valossa kuvaaminen onnistuu. Juu ei onnistunut. Kuvista tuli ihan keltaisia. Plääh. En ymmärrä miksi, koska valo kuitenkin on valkoista ja toistaa livenä kaikki värit  ihan kuin päivänvalo. Mutta en nyt ehdi moista murehtia. Pitänee olla kärppänä paikalla heti, jos aurinko vielä suvaitsee tänä syksynä näyttäytyä.

Iloisiin raivaamisiin!