Ihan muusta aiheesta aloin eilen kirjoittelemaan, mutta päätin kuitenkin jättää työlääksi osoittautuneen homman kesken, tallentaa kuvat kansioon nimeltä "Sotkut" (liittyy aloittamaani aiheeseen) ja palata sittenkin hetkeksi viime päivien tunnelmiin. Siitäkin huolimatta, että tuntuu, että joulusta on jo ikuisuus.
Aatoksi jäädyttämistäni, puolukoin ja katajanoksin koristelluista lyhdyistä on jäljellä enää pienet plussakelien sulattamat kimpaleet.
Edellisen postauksen lopussa kerroin odottavani ja jännittävänikin vanhemman pojan tyttöystävän ensitapaamista, mutta tyttö oli juuri niin aito ja valloittava ja kaikinpuolin ihana kuin olin kuvitellutkin. Jos ei enemmänkin. Ei tullut kertaakaan sellaista tunnetta, ettenkö olisi voinut olla ihan just sellainen ja sillä lailla kuin normaalisti olen. En tiedä, osaanko sitä selittää, mutta joskus on käynyt niinkin, että jonkun toisen läsnäolo aiheuttaa itselle sellaisen tunteen, että on ikäänkuin vähän vieraana omassa kodissaan.
Lupasin, että piparileipureista kännykällä nappaamani kuva jää vain omaan käyttööni, mutta koska tästä ei voi tyttöä mitenkään tunnistaa, uskon, etteivät pahastu. Ja jos pahastuvat, otan kuvan pois.
Sellainen ihme tänä jouluna tapahtui, että tein piparitaikinan Leenan innoittamana itse. Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden pipariorjavuosien, joita olen joskus aiemmin sivunnut, mutta se on toinen juttu se.
Ilmeisesti lisäsin selkeästä ohjeesta huolimatta liikaa jauhoa, koska taikina oli yön yli jääkaapissa oltuaan kova kuin kivi, eikä meinannut tulla kattilasta ulos millään. Kun lopulta suostui raa'an voiman ja lämpimän vesihauteen avulla lohkeamaan, oli pakko ottaa keramiikkakurssin opit käyttöön ja mätkiä taikinaa pöytää vasten niin, että pehmeni kaulintakelpoiseksi.
Palaute kuitenkin oli hyvää, koska nuorempi poika sanoi, että "Nää maistuu ihan normaaleilta". Eli siis yhtä hyviä olivat kuin kaupan valmistaikinasta tehdyt... :). Aion tehdä toistekin, joten kiitos ohjeesta Leena.
Ihana tyttö opetti minut valmistamaan uunilohta. En ole sitä(kään) koskaan tehnyt, koska en ole tiennyt, mitä kalatiskiltä pitää ostaa. Nyt tiedän, että D-leikkuu tarkoittaa ruodotonta, eikä kalan muotoa niinkuin olen kuvitellut. Näin sitä vanhakin viisastuu, kun vaan kehtaa tunnustaa olevansa tyhmä.
Kala oli tosi hyvää ja sen kanssa oli tarkoitus tehdä uunijuureksia, mutta koska hituroin homman aloituksen kanssa ja kaikilla oli jo nälkä, syötiinkiin riisiä ja halloumi-granaattiomenasalaattia, josta poika oli ottanut kuvan, kun itse keskityin muuten vaan olemaan niin haltioissani.
En olisi millään raskinut päästää tyttöä pois, mutta aatonaattona oli lähdettävä, että ehti jouluksi perille omaan kotiinsa kauas pohjoiseen.
Jouluaattona käytiin päiväsaikaan isäni ja äitipuoleni luona. Ilahtuivat kovasti poikien näkemisestä ja siitä tuli itsellekin hyvä mieli.
Illemmalla sitten syötiin omalla porukalla kotona perinteiset kinkut ja muut jouluruuat. Sellaiset, jotka tekevät varmasti kauppansa, mutta ei mitään ylimääräistä "koska nyt on joulu"-tarjontaa.
Kattauksesta tuli yllättäen tosi kiva, koska en ehtinyt sitä sen kummemmin miettiä, kun kaikilla oli jo nälkä.
Poika oli siitäkin pari kuvaa ottanut talteen.
Pöytäliinana oli kirppikseltä 12 eurolla ostamani paksu pellavakangas ja lautasliinoina aiemmin syksyllä Parolan Rottingista ostamani rouheat pellavaiset tabletit. Lasit olen kotiuttanut kirpparilta jo vuosia sitten ja Festivon kynttilänjalat samasta paikasta hiljattain.
Harmittaa ihan tosissaan, kun nuorena tyttönä sain ystävältäni synttärilahjaksi useampana vuotena Festivon kynttilänjalan, jotka sittemmin myin kirpputorilla pilkkahintaan, kun en sillä hetkellä enää niiden ulkomuodosta niin piitannut, mutten myöskään ymmärtänyt niiden arvoa. Ihmettelin vaan, kun kyseisen torin omistaja haali heti kaikki jalat itselleen. Ajattelin, että näyttipä tykkäävän niistä kovin.
Kyllä kaduttaa näin jälkikäteen ajatellen tämäkin tyhmyys, koska maku on matkalla muuttunut ja Festivot ovat omaan silmääni taas kauniita. Onnekseni olen nämä uudet-vanhat löytänyt ihan kohtuuhintaan. Sain sellaisen vinkin asiantuntijoilta, että käytettyjen Festivoiden oikea hinta on "10 euroa per solmu". Itse maksoin vähän vähemmän, joten olin hyvin tyytyväinen, etten tullut huijatuksi, enkä sortunut kaupan kalliisiin uusiin.
Keskellä pöytää oli terassilla syksystä asti säilömieni männynoksien pätkiä ja kuparilankainen simppeli patterivalosarja. Ei kaivannut muuta.
Poika ja tyttöystävä kävivät valitsemassa ja ostamassa kuusen, joka oli tänä vuonna poikkeuksellisen korkea ja kaunis. Ei kaivannut edes koristeita, mutta näitä muutamia puisia kuitenkin ripustelin valosarjan kaveriksi.
Muuten meillä ei ollut mitään erityisiä joulukoristeita. Paitsi poikien tarhassa tekemät enkelit, joita ilman joulu ei tule. Niiden kaveriksi kuuluu vanha perusmallin kynttelikkö, jonka paikka on keittiön tasolla aina samassa paikassa. Siinä varmaan meidän ainoa perinne, joka toistuu samanlaisena vuodesta toiseen.
Tuon kultamekkoisen helman sisäpuolelle on tarhantäti kirjoittanut poikani sanat "Tuli ihan äitin näköinen"
Kynttilöitä ja valosarjoja meillä oli lähinnä ulkona useampiakin. En vaan niitä miellä mitenkään jouluun kuuluviksi, vaan ennemminkin tähän pimeään aikaan, jota valot mielestäni kaunistaa.
Myös sisällä oli muutama valosarja tunnelmaa tuomassa. Mm. kylppärissä ja kellarin rapuissa.
Lasiterassilla laitoin valot myös koekaniinia toimivalle oliivipuulle, jonka talvenkestävyyttä koettelen. Tähän mennessä ei ole tiputtanut lehteäkään, vaikka pakkasta oli jossain vaiheessa ihan kunnolla ja kuistilla on yhtä kylmä kuin ulkonakin.
Pihan katajista taittelin muutamia pieniä oksia sinne tänne. Niistä tulee niin kiva fiilis.
Vinttiin vein yhden kynttelikön ikkunalle, mutta kokemuksesta tiesin, että kynttilöitä on turha sohvapöydälle sommitella, koska ne siirretään samantien sivuun pois oleellisempien, kuten pöydälle nostettavien jalkojen, tieltä. Talvisista tyynyistä ja peitosta kuitenkin tulee vähän lumista tunnelmaa. Unohtuu ikkunan takana näkyvä tihkusateen sumentama harmaa maisema.
En niitä tässä luettele, mutta sain tänä vuonna aivan ihania lahjoja. Omasta mielestäni liian monta ja liian arvokasta, ja meinasin ensin vähän suuttuakin, kun minuun oli niin paljon "tuhlattu" (vaikka oikeasti kyse oli ennemminkin siitä, että oma lahjani ukkelille oli varsin vaatimaton ja se harmitti jälkikäteen), mutta kun mies ja pojat yhdessä vakuuttivat, että olen kaiken sen arvoinen, ymmärsin olla kiitollinen. Ja vaikka vuosia ollaan menty sillä linjalla, että mitään lahjoja ei minulle tai miehelle osteta, niin kyllähän niiden saaminen oikeasti tuntui tosi kivalta. Ja kaikki oli hyödyllistä ja mieluisaa.
Tyttöystävältä saatiin tuliaisiksi nämä ihanat lumipalloja muistuttavat kynttilät, joita en taatusti raski ikinä polttaa. Ovat niin nättejä sellaisenaan ja tärkeä muisto.
Näitä olen nyt kiikutellut keittiön ja olkkarin väliä, että ovat aina näköetäisyydellä :)
Tapaninpäivän iltana käytiin viemässä poika lentokentälle, ja torstai-aamuna alkoikin jo työt. Joskin vaan päiväksi, koska tämän kuun teen vielä sitä perjantailla ja maanantailla lyhennettyä viikkoa.
Voipi olla haasteellista palata takaisin täysiin työpäiviin, kun tähän on jo ehtinyt tottua. Samoin kuin joulun sekoittamaan ruokarytmiin. Enkä edes syönyt varsinaisesti paljoa, mutta kylläkin koko ajan vähän jotain, joka ei liene sen parempi juttu kuin kertaähkykään.
Perjantaina kävin puntilla ja tunsin oloni ihan joulukinkuksi. Hikikin tuli jo pelkästä rappujen kiipeämisestä perille. Mutta kyllä se tästä taas.
Hyviä välimallin päiviä kaikille <3.
