VIITTÄ VAILLE DESIGN-VALAISIN

Hehhee.

Otsikko on hämäystä, mutta vain osittain.

Oikeampi aihe olisi ehkä "Pientä ekstraa - parempi mieli". 

Esimerkkinä käytän itselleni ennestään tuntemattomasta, ja uskoakseni melko tuoreesta verkkokaupasta tekemääni tilausta.

En varmaan olisi kyseisen kaupan olemassaoloa muuten edes hoksannut, mutta ystävälläni oli syyskuussa blogissaan tarjolla sen verran houkutteleva alekoodi ja kauniita kuvia, että löysin kuin löysinkin itseni tutkailemasta kaupan valikoimaa.

Ja heti kun näin siellä kauniit valkoiset vekkipintaiset paperiset koristevalot, päätin, että olkootkin mielestäni melko arvokkaat, ne on nyt vaan tilattava. Jonkunsortin pakkomielle noihin vekattuihin, valkoisiin esineisiin kun itselläni näköjään on. Bannerista löytyy pari esimerkkiä ja kotoa monta maljakkoa ja tuikkulyhtyä lisää. 

Toinen ostopäätökseen vaikuttanut ajatus oli se, että hahaa, tässä nyt on oiva tilaisuus yhden ihmisen pallovalovastaiskuun. Niitä ilman kun olin päättänyt sinnitellä. Ihan vaan sen takia, että sellaiset jo kaikilla muilla tuntuu olevan. Pallovalot siis.

Tilaukseni maksoin samantien jouduttaakseni valojen saapumista, mutta kun kahteen viikkoon maksusta ei ollut kuulunut mitään, oli jo pakko ottaa yhteyttä ja kysellä tilaukseni perään. Vastaukseksi sain, että paketti lähtee minulle sinä kyseisenä päivänä. (Ja siis tässä kohtaa on pakko mainita, että laskun maksaminen etuajassa oli tavallaan oma mokani. Eräpäivä kun oli vasta 2 viikkoa tilauksesta, mutta hätähöusu mikä hätähousu. Ja siinä odotellessani kerkisin jo ostaa Prismasta ne pallovalotkin...)

Mutta lopulta kauan odotettu lähetys putkahti postiin.

Istuskelin sohvalla ja tuijottelin tätä kaunista pakettia, jonka mukaan oli sujautettu kaksi sävyyn sopivaa karamellia. Niin pieni, mutta niin iso asia, josta tuli hyvä mieli. Ei harmittanut pitkä odotuskaan enää.

Ja kun paketin avattuani näin, että sen sisällä olevaan kuittikopioon oli käsin kirjoitettu sana "Kiitos" ja piirretty sydän perään, tuli sellainen olo, että vaatimaton tilaukseni oli tärkeä. Hyvä etten jo pienesti pyyhkäissyt silmäkulmaa :).

Näiden kahden pienen karkin ja tekstin ansiosta suhtauduin tyynesti myös paketin sisältöön, joka ei suinkaan ollut ne 20 kaunista valkoista vekkivalaisinta valmiiksi koottuina, vaan pussillinen sykeröitä ja kasaamisohje.

Ei mitän rakettiedettä, mutta kyllähän siinä sorminäppäryys ja kärsivällisyys olivat koetuksella ennenkuin oli kaikki kukat nätisti kasassa. Mutta ilmeisesti en kuitenkaan ollut riittävän huolellinen, koska valosarjan juhlavalla ripustushetkellä varmaan puolet paperitähdistä tipahti pois paikoiltaan ja vieri lattialle. Ja sama tapahtui sen jälkeenkin aina jos valosarjaa vähänkin vahingossa ohimennessään hipaisi. Tai pelkästään ajatteli. Saati sitten siivouspäivänä, kun mies tuttuun tapaansa heilui imurin kanssa vähän laajemmilla kaarilla.

Mutta.. Aina kun iski harmitus, mietin niitä kahta karkkia ja sitä sydämellä varustettua kiitosta. Ihan oikeasti. Ja myös päätin, että vekkivaloista ja minusta vielä tulee hyvät ystävät, ja niin tulikin.

Terassia siivotessani nimittäin vahingossa kaadoin korkean lasimaljakon, jonka olemassaoloa en edes muistanut. Ja siinä samassa päätin, että valosarja päätyy maljakkoon, jossa se on vankina, eikä enää pyöri pitkin lattioita. Ja samalla valaisee nättinä ympäristöään. 

Ensimmäinen koesijoituspaikka tälle viittä-vaille-design-valaisimelle oli hämärä nurkkaus, joka meillä on olohuoneessa kahden kaapiston kulmauksessa, mutta se meni hylkyyn, koska tiesin jo ennakkoon, että sarjan sammuttaminen kaapin alla olevasta katkaisijasta tulee olemaan liian työlästä.

Niinpä tötterö päätyi pikkuiseen bloginurkkaukseeni pöydän kulmalle ja siihen se saa nyt jäädäkin.

Katajat kotipihalta ja muutama kymppi uniikista valaisimesta. Ei sittenkään niin paha. Etenkin kun tykkään siitä tosi paljon. Ja niillä pienillä asioilla todellakin on iso merkitys. 

Edit 18.11. klo 08:11.

Eilen illalla sain harmikseni kuulla, että kyseinen verkkokauppa on ajautunut vaikeuksiin. Haluan uskoa, että tahtomattaan. Mutta koska vaikeudet ovat johtaneet siihen, että kaikkia tilauksia ei ole pystytty asianmukaisesti toimittamaan, en halunnut ottaa sitä riskiä, että sitä varsin kenellekään tässä tilanteessa suosittelen. Siispä kävin poistamassa tekstistä ko. yrityksen nimen. Mutta muuten kaikki on ennallaan.

Nyt aamu käyntiin ja töihin. Mukavaa tiistaita!

KYLLÄ TAHTO KEINOT KEKSII

Alla on teksti, jonka liimasin keväällä vuokraamani pikkuruisen toimistoni seinään. Ihan vaan sen takia, että lause on mielestäni ihan hitsin hyvä. "Kun on tahtoa, on keinoja". Jess!

(Tiedättekö tunteen, jossa pystyy  jonkun näkemänsä tai kuulemansa avulla lietsomaan itsensä sellaiseen mielentilaan, että kokee pystyvänsä ihan mihin vaan?)

Vaan nyt olen tajunnut, että itseasiassa kohdallani asia on juurikin päinvastoin. 

Keinoja kyllä löytyy, mutta tarvittava tahto puuttuu.  

Mutta sensijaan, että asian ymmärtäminen olisi tuottanut tuskaa, kävi tässäkin päinvastoin. Tuli helpottava olo, kun tajusin, että ei tässä sen kummemmasta ole kyse. Ei oo pakko, jos ei taho.

Pakottamalla ei synny mitään. Ei edes blogitekstiä.

Valottomat pallovalot.

Parasta siis antaa itselleen mahdollisuus tehdä tai olla tekemättä. Elämä kyllä ohjaa oikeaan suuntaan sitten kun on aika. Nyt ei ole. Ja haluan uskoa, että nekin tällä hetkellä vääriksi kokemani valinnat, joita olen viimeaikoina tehnyt, osoittautuvat lopulta tarpeellisiksi. Mistään kovin vakavasta asiasta kun ei kuitenkaan ole kyse.

Mutta tästähän ei nyt voi edes olettaa kenenkään ymmärtävän yhtään mitään. Hyvä, jos itse tajuan omia aivoituksiani :). Kuitenkin oivallus siitä, että aika moni asia on ihan vaan omasta tahdosta tai sen puutteesta kiinni, oli siinä määrin tarpeellinen muistutus itselleni, että päätyi tänne asti. Olkoonkin, että paljon on myös sellaista, johon todellakaan ei voi itse vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Mutta se on toinen juttu se.

Kivoja (blogi)haasteita on kertynyt jonoksi asti, mutta toteutus ontuu. Tahdon puutteesta ei tässä ole kyse, vaan paremminkin ajan. Ja valon. Kiirettä en aio syyttää, koska en juuri koskaan koe olevani kiireinen. Paitsi jos meinaan myöhästyä junasta tai bussista tai jostain. En edes tykkää koko "kiire"-sanasta. Olen vaan haalinut itselleni paljon tekemistä. Ei sen kummempaa.

Eilen kyllästyin hämärässä otettujen sisäkuvien rakeisuuteen ja päätin ottaa loputkin värit pois ja kuvata mustavalkosäädöillä. Aika hauskaa sinällään. Tai siis hauskaa ja hauskaa, mutta kylläpä vääristyi tämänkin kuvan kohde oikein tavan kanssa. Peikonpähkinän oksasta ja lämpimänvalkoisesta valosarjasta tuli kylmän ja metallisen näköinen ohdake. Tavallaan hieno, mutta enimmäkseen ei. Tykkään enemmän siitä alkuperäisestä luonnollisesta versiosta.

Kävelylenkilläkin oli kamera pitkästä aikaa mukana ja kauniiksi lopuksi se luiskahti kotiportilla käsistä pihakiveykselle. Säikähdyksellä kuitenkin taisin selvitä, kun näyttäisi edelleen toimivan, vaikka yhdestä kulmasta lohkesi pala pois.

Maailmaa marjojen takaa katsottuna. 

Ihmisen mieli on kyllä kummallinen. Yhtenä päivänä yhtä ja seuraavana tyystin toista. Hyvä niin. Kai... Ei kerkiä kyllästyä. Vaikka mieluiten kyllä pitäisin tämänhetkisen harvinaisen tyynen ja seesteisen olotilani edes jonkun aikaa. Ei näköjään jaksa edes ennenaikaisista joulumainoksista ja -hössötyksistä tuskastua. Päinvastoin. Olen jo päättänyt, että tänä vuonna meidän joulu on pitkästä aikaa punainen. Riippumatta siitä, onko maassa hartaasti toivomaani lunta vai jotain ihan muuta.

Seesteistä viikkoa kaikille teille kivoille ihmisille!