OMA KOMMENTTINI KOMMENTTIKESKUSTELUUN

Kommenttikatoa tuntuu olevan ilmassa, ja useampikin on tässä viime aikoina kirjoitellut aiheesta mietiskellen, missä on vika, kun kommentteja ei tule, tai vaihtoehtoisesti tulee poikkeuksellisen vähän. Vastavuoroisuus kun kumminkin on tämän blogielämän suola, mutta siinä se ristiriita mielestäni usein piileekin. 

Eli jos itse kaipaa omiin teksteihinsä kommentteja, niinkuin me kaikki, niin eikös se ole vähän hassua, jos samaan hengenvetoon kirjoittaa, että itse ei ole juurikaan ehtinyt muiden blogeja lukea, saati kommentoida? Että onko realistista odottaa muilta sellaista, mitä ei itsekään tee tai ehdi tehdä? Että onko sitä itse aina se kaikkein kiireisin ja/tai tärkein? 

Kuulostaa nyt kirjoitettuna ihan hirmu jyrkältä, mikä ei todellakaan ole tarkoitus, vaan realistina pohdin tätä asiaa tässä ikäänkuin ääneen. Pointtina se, että syyt vähäiseen kommentointiin voivat olla ihan vaan näinkin yksinkertaisia, eikä todellakaan siitä johtuvia, että omat postaukset olisivat olleet jotenkin niin huonoja ja/tai epäkiinnostavia, että eivät anna aihetta kommentointiin. Sellainen epäilys kun herkästi herää, jos näkee, että jotain omaa tekstiä on luettu paljon, mutta yhtään viestiä ei tule. (Itse en isoista lukumääristä tiedä mitään, koska ei ole kokemusta).

Sanoisin kuitenkin, että huoli huonommuudesta pois, koska todennäköisimmin syyt ajoittaiseen hiljaisuuteen ovat puolin ja toisin samat.

Kuva täältä

Itse olen vain harvoin kiireinen, joten lähden siitä, että jos on aikaa/halua lukea, on aikaa/halua myös kommentoida, mutta tässä kuitenkin oma top-neloseni niistä asioista, jotka omalla kohdallani välillä toimivat kommentoinnin jarruna.  Etenkin, jos olen erityisen laiskalla tai muuten kehnolla tuulella (tosin silloin en yleensä myöskään lue mitään).

1. Kommenttien valvonta käytössä

Kommentoijan näkövinkkelistä (puhun edelleen vain itsestäni) valvonta on tylsä kolmestakin syystä.

Ensinnäkin siksi, että kirjoittaessaan ei näe muiden mahdollisesti jo kommentin kirjoittaneiden viestejä, joten sitä saattaa tietämättään kirjoittaa täsmälleen, tai ainakin melkein, samanlaisen kommentin kuin joku toinen ensin ehtinyt, ja se oma viesti näyttää siellä muiden jatkona ihan pöllöltä. Eikä muiden kommentteja näkemättä pysty myöskään osallistumaan keskusteluun, jollaisia mielestäni välillä kivasti kommenttiketjuihin syntyy. Ollaan vähän niinkuin koko porukalla pohtimassa asioita. 

Myös se on häiritsevää, että jos tulee painaneeksi "julkaise"-nappia vahingossa ennenaikojaan, ei näe, mitä jo ehti kirjoittaa/lähettää, eikä tiedä, mistä jatkaa mahdollisella uudella kommentilla. Ja itselleni jää myös aina pieni epävarma olo julkaisun jälkeen, että lähtiköhän se viesti kuitenkaan vastaanottajalle vai sinne kuuluisaan bittiavaruuteen.

2. Blogialustat, joihin pitää kirjoittaa nimi, sähköposti ja url (toki vapaaehtoinen). Joissakin jäävät ensimmäisen kerran jälkeen muistiin, mutta kaikissa ei. Ja koska itselläni on käytössä kolme eri konetta, joilla saatan jättää kommentin, ja joiden välimuisteja on välillä aina pakko tyhjentää, olen eräätkin kerrat kirjoittanut kaiken orjallisesti alusta uudelleen, ja se tuntuu Bloggeriin tottuneelle työläältä. Olen kuitenkin sinnikäs sen suhteen.

3. Vastavuoroisuuden puute

Jos uskollisesti jätän kommentteja saamatta niihin koskaan vastausta blogin kirjoittajalta, päätän lopulta luovuttaa, koska koen, että viesteilläni ei ole saajalleen merkitystä. Enkä myöskään enää viikon päästä käy katsomassa, josko viestiini olisi jo vastattu, vaan annan olla.

Erityisen hassulta vastaamattomuus tuntuu silloin, jos bloggaaja on tekstinsä lopussa esittänyt jonkun lukijoille tarkoitetun kysymyksen (niinkuin virallisiin suosituksiin vissiin kuuluu), mutta ei sitten kuitenkaan mitenkään noteeraa niitä vastauksia.

Ja samaan vastavuoroisuuden piikkiin lasken senkin, että jos itse en koskaan näe omassa blogissani merkkiä sellaisista kirjoittajista, joille itse käyn jättämässä viestiä, niin kyllähän siitäkin sellainen olo tulee, että oma olemassaolo on yhdentekevää.  

4. En keksi mitään todellista kommentoitavaa

Joskus käy niin, että en kertakaikkiaan osaa kirjoittaa kommenttikenttään mitään järkevää, vaikka haluaisinkin. Silloin jätän suosiolla kirjoittamatta, koska vaikkapa pelkkä "Ihana <3" ei oikein ole oma juttuni, ja koen, että ei anna viestin saajallekaan mitään. Siinä voin tosin olla väärässä.

Ja joidenkin aiheiden suhteen (mm. muoti, tuoksut, meikit...) olen niin kertakaikkisen juntti ja epämuodikas, etten ihan oikeasti tiedä, mitä kirjoittaisin. Joskin erittäin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta jätän noiden aihepiirien tekstitkin lukematta juuri siitä syystä, että eivät kuulu omiin ykköskiinnostukseni kohteisiin.

Kuva täältä

Siinäpä ne omat perusteluni. Ja olen niin museokamaa, että luen blogit mieluiten aina koneelta käsin, joten en lähde nyt mukaan spekuloimaan puhelinkommentoinnin teknisiä vaikeuksia. Inhoan koko puhelinta enimmäkseen muutenkin. Paitsi sen alkuperäisessä käyttötarkoituksessa.

Tästä tuli nyt tällainen Ex tempore-pohjalta hetken mielijohteesta kirjoitettu pikateksti, joka siis todellakin on vaan omaa pohdintaani aiheesta ja omasta näkövinkkelistäni, mutta toivottavasti antaa myös vastauksia kommenttien vähyyttä mietiskelleille.

Kauniiksi lopuksi tekee mieli kehnohkoa aasinsiltaa pitkin kirjoittaa tähän pari kliseistä, mutta omasta mielestäni aina ja joka tilanteeseen sopivaa mottoa:

"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" ja "Kohtele muita niinkuin haluaisit itse itseäsi kohdeltavan".

Kävi kyllä mielessäni myös "Silmä silmästä, hammas hampaasta ja kommentti kommentista", mutta se ei taida kumminkaan olla ihan sitä, mitä ajoin takaa.. :)

Iloista lomaa niille onnekkaille, joilla sellainen on! Ja muille sitten muuten vaan kaikkea mahdollisimman mieluisaa. Mitä ikinä se tavallisena tiistaina voi olla.

HYVÄN OLON AAKKOSET

Taitaa olla Tuulannelin peruja tämäkin lista, mutta en käynyt tarkistamassa asiaa sen kummemmin, etten ota vahingossa vaikutteita, vaan kirjoittelen taasen ihan refleksillä, mitä itselleni hyvän olon aakkosista tulee mieleen ilman sen kummempaa mietintää.

Sen verran laitoin rajoitteita itselleni, että koitan käyttää pelkkiä suomenkielisiä sanoja, jos sellaisen vaan keksin. Dinnereitä ja Breakfasteja ei nyt kelpuuteta.

A niinkuin Aamupala Aurinkoisena Aamuna. Etenkin, jos sattuu olemaan vapaapäivä, eikä kiire mihinkään. Aah, mikä Autuus. Auringolla on vaan niin kertakaikkisen hyväätekevä vaikutus. Ihan kaikkeen.

Lasissa kookos-sitruuna-kurkuma-inkiväärilatte, jonka ohje löytyy Dioriinan blogista.

B niinkuin B-vitamiini, jota syön kuureittain. Aivovitamiiniksikin sanottu. 

C niinkuin Celcius-asteet, jotka tulee aina aamuisin vilkaistua, ja joilla on auringon lailla iso merkitys ainakin omaan mielialaani. (Suomi mahtaa muuten olla ainoa maailmankolkka, jossa on ulkolämpömittari liki joka nurkalla)

D niinkuin D-vitamiini. Meille suomalaisille välttämätön auringon korvike, joka pelastaa monelta, ja jota meidän perheessä on jo vuosia syöty virallisiin suosituksiin nähden vissiin kymmenkertainen määrä eli 100 mikrogrammaa päivässä kesät - talvet. Eikä myöskään olla vuosiin ainuttakaan flunssaa sairastettu. (Näistäkin saantisuosituksista kiistellään, joten en ota sen enempää kantaa).

Chian siemenet latten sekaan ja yöksi jääkaappiin. Aamulla valmiina raikas ja pehmeä vanukas.

E niinkuin Elämä. Ihmisen parasta aikaa, vaikkei aina siltä tuntuisikaan.

F niinkuin kotikaupunkini ensimmäinen kirjain. Paikka, johon aikanaan lupasin olla ikinä muuttamatta, mutta toisin kävi. Samassa kodissakin ollaan asuttu kohta 24 vuotta.

G niinkuin Golf. Rakas kesäharrastus, josta en ihan hevillä luovu. Antaa niin paljon.

H niinkuin Hyvä mieli, johon ei aina tarvita mitään erityistä. Usein se vaan on.

I niinkuin Ilo. Samat sanat kuin edellä.

J niinkuin Joutenolo. Välillä vaikeaa, mutta tarpeellista.

K niinkuin Kevät. Ihan just nyt täällä <3

L niinkuin Linnunlaulu. Erityisesti kevätaamuina.

M niinkuin Marjat. Mieluiten kotimaiset, mutta talvella tulee nuukuuksissaan turvauduttua ulkomaisiin pakasteisiin.

N niinkuin Nukkuminen. Ilman unta elämä takkuaa. 

O niinkuin Onni. Koostuu milloin mistäkin. 

P niinkuin Perhe = Pee niinkuin Paras.

Q niinkuin Quinoa. Vakiosapuskaa, jonka ärsyttävä puoli on se, että tuppaa huuhdeltaessa livistämään hienonkin sihdin rei'istä karkuun.

R niinkuin Rakkaus. Ja R niinkuin Ravinto. En osannut päättää. (Oli nyt pakko vastata nuo, koska muistan, että edellisissä aakkosissani kirjoitin ärrän paikalle R niinkuin Rautakanki, koska oli sillä hetkellä hukassa :)). 

S niinkuin Suomen Suvi. Sellaisena kuin se parhaimmillaan on.

T niinkuin Terveys. Ikävä kyllä, ei läheskään aina ole omissa käsissämme, mutta kaikkeen, mihin voin omilla valinnoillani vaikuttaa, myös haluan sen tehdä. Ilman sen kummempaa fanaattisuutta. 

U niinkuin Uudistuminen. Välillä paikallaan ja piristävääkin. 

V niinkuin Vihreä. Luonnossa ja lautasella.

W niinkuin WC. Kauheen kiva keksintö. Ja viime viikonloppuna meidän kohta kaksi ja puoli vuotta sitten purkamassani pikkuveskissä tapahtui sen verran edistystä, että sain lopulta laatoitettua lattian. Jess! Enää puuttuu seinät ja katto ja kalusteet. Peili sensijaan on jo. Sen ostin jo pari vuotta sitten, että voin sitten heti kohta ripustaa seinälle..

X niinkuin X-sukupolvi, johon Wikipedian mukaan itsekin kuulun, joten pakkohan sen on olla hyvä asia.  

Y niinkuin Ystävät. Aidot sellaiset, joilla on vain yhdet kasvot.

Z niinkuin Zumba. Ikinä en ole kyllä kokeillut, koska ei riitä koordinaatio, joten hyvä mieli tulee enemmän siitä, että ei ole pakkokaan.

Å niinkuin Åbo eli Suomen Turku. Pääsee listalle kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, etten keksinyt muuta (paitsi Åke Blomqvistin), ja toisekseen siksi, että Turku on osoittautunut kaikin tavoin täällä meilläpäin aikanaan vallalla ollutta mainettaan paremmaksi. Sen mukaan Turussa asuu pelkkiä missejä tai muuten vaan kauniita, mutta ylimielisiä minkkiturkkinaisia, jotka eivät halua olla missään tekemisissä muiden kuin itsensä kanssa :). Mutta niinkuin yleensä aina, tämäkin ennakkokäsitys on tullut jo moneen kertaan kumottua, ja olen saanut tutustua moniin ihan tavallisen mukaviin turkulaisiin. Niin livenä kuin täällä blogimaailmassakin, ja joidenkin kohdalla sekä että. Sitäpaitsi Turku on kaunis kaupunki, jonka kaupoissa myös tällainen maalaismölli saa ystävällistä palvelua.

Ä niinkuin Äiti. Omani menetin heti elämäni alussa, mutta itse olen saanut olla äiti jo yli 23 vuotta, eikä mene päivääkään, ettenkö olisi siitä kiitollinen. Ei ole itsestäänselvyys, ja sydäntä raastaa monet toisenlaiset tarinat. 

Ö niinkuin Ötökät. Trendiruokaa ehkä, mutta itse hankin mieluummin proteiinini muualta. Vaikka näistä avokado-vuohenjuustoleivistä

Ja taas kävi niinkuin aina, että loppui aakkoset kesken, vaikka alkuun ajattelin niitä olevan niin kauhian paljon.

Oli aika kivaa. Kokeilkaa tekin! 

MUSTAA JA VALKOISTA (VAPAA)

Matkattaren mustavalkohaasteen aiheena on tällä kertaa "Vapaa".

Olosuhteiden pakosta (vapaus puuttuu..) osallistun poikkeuksellisesti kolmella vanhalla kuvallani, joista olen poistanut värit.  Laatu ei loista, mutta ajatus on tärkein.

Sinitaivasta vasten liehuva Suomen lippu symboloi itselleni vapautta mitä suurimmassa määrin, mutta muutaman vuoden takaiseen kuvan ottohetkeen vanhemman pojan valmistujaispäivänä liittyy myös kouluvuosien päättyminen ja omanlaisensa vapauden alku.

Lentäminen on jännä juttu. Liitän senkin vahvasti vapauteen, mutta lentokoneessa taas koen olevani mitä suurimmassa määrin vanki. 

Vapaus liittyy näihin kahteen jälkimmäiseen kuvaan myös siksi, että molemmat on otettu kesälomalla, joka itselleni edustaa vapautta parhaimmillaan. 

Matkattaren haaste on avoin kaikille ja auki vielä liki kaksi viikkoa. Osallistumaan pääsee tästä:

Palaillaan.

t. Annukka 

25 SATUNNAISTA FAKTAA MINUSTA

Tuulannelilla oli taas blogissaan kiva listaus, jonka päätin kähveltää käyttööni. Sopivan kevyttä puuhaa.

Tässä siis 25 ensimmäisenä itsestäni mieleen tullutta enemmän tai vähemmän epäoleellista faktaa, joista koitin karsia itsestäänselvyyksiä:

1. Osaan edelleen puhua sujuvasti lapsena opittua kontinkieltä. (Koikös entti kolekin ontti korpeellinen tantti koito tantti? :))

2. Pelkään käärmeitä ja ukkosta.

3. Sattumoisin olen kiinalaisessa horoskoopissa juurikin käärme. Siitä taas tykkään, koska merkistä sanotaan, että "Käärme on rauhallinen, viisas ja ymmärtäväinen olento, joka tuntee sympatiaa ystäviään kohtaan".  Joskin jossain luki myös, että "käärmeellä on luontainen kyky muuttaa romu kullaksi..". Hmmm. Sitä odotellessa..  

4. Omaan hyvät puristusvoimat. Pystyn kiertämään minkä tahansa korkin auki. 

5. En leivo koskaan pullaa, mutta onneksi meillä ei kukaan pullista piittaakaan, joten ei tarvi kokea olevansa huono äiti tai vaimo sen takia.

6. Ahdistun, jos en pääse joka päivä ulos raittiiseen ilmaan.

7. Muutun liian nälkäisenä vihaiseksi ja kärsimättömäksi. 

8. Omistan vaatekaapin, joka on ihan liian täynnä kaikkea, mutta silti sieltä ei ikinä löydy mitään kivaa päällepantavaa. 

9. Inhoan yleistyksiä (ja viimeksi eilen suunnittelinkin kirjoittavani aiheesta kokonaan oman postauksensa)

10. Olen nähnyt ruumiin lipuvan pitkin Kwai-jokea. Ei ollut kovin kiva näky se.

11. Asetun aina heikompien puolelle. 

12. En voi istua rennosti sohvalla, jos matto tai sohva on vinossa. Ja yleensä molemmat on, koska mies haluaa istua lattialla ja nojata sohvaan niin, että se liikkuu. Ja samalla liikkuu myös matto. Myöskään vähänkään vinossa olevia tauluja en kestä katsoa, ja tekee aina kylässäkin mieli suoristaa ne. Meillä ei kotona tauluja ole ja ainut seinään kiinnitetty peilikin on pyöreä, joten ei voi mennä vinoon..

13. Inhoan imurin ääntä, jos (kun) joku toinen imuroi. Itse imuroiden ei ole niin paha.

14. Välttelen vaatteiden silittämistä, enkä tee sitä ennenkuin on pakko. Ja kuitenkin tykkään silityksen lopputuloksesta. 

15. En koskaan laita sänkyyn mankeloimattomia lakanoita. Paitsi joskus kesällä, jos ovat kuivuneet ulkonarulla riittävän suoriksi. 

16. Kärsin yliherkästä kuulosta, joka on oikeasti välillä aika tuskallista. Ja yöaikaan lähinnä rasittavaa, koska olen muutenkin herkkäuninen.

17. Opiskelin lukion jälkeen  penkkipuusepäksi, ja olen tehnyt itselleni mm. huonekalut ensimmäiseen omaan asuntoon. Ja kanteleen, jota ei tosin ole tullut soiteltua.

18. Olen hyvä hahmottamaan tyhjiä tiloja ja kolmiulotteisia juttuja.

19. Olen hyvä muistamaan yksityiskohtia ja numeroita. (Jälkimmäisestä oli joskus haittaakin, kun olin kesätöissä pankissa, ja aina, kun kylällä tuli joku asiakas vastaan, muistin ko. henkilön tilinumeron ulkoa, vaikken olisi halunnutkaan) 

20. Matalapaineinen keli vaikuttaa mielialaani, vaikka muuta yritän itselleni väittää.

21. Lasken usein lenkin tai automatkan varrella näkemiäni ikkuna- tai muita ruutuja ja muodostan niistä päässäni kertolaskuja. (Hammaslääkärissä lasken vastaavalla periaatteella yläpuolella olevan loisteputkivalaisimen ruudut samalla kertolaskumenetelmällä, mutta myös ruutu kerrallaan, että pysyy ajatukset pois siitä, mitä samalla tapahtuu..)

22. Jos innostun jostain, maailmaani ei mahdu mitään muuta. 

23. En koskaan mollaa peilikuvaani.

24. En ole ikinä sanonut miehelle, pojille, enkä kenellekään, että "Mitäs minä sanoin?" tai että "Olisko kannattanut kuunnella.." . On viisaalta isältäni perimäni periaate. 

25. Muistan äidinkielen tunneilta pitkiä litanioita kuten "ja, sekä, sekä että, -kä, eli, tai, tahi, taikka, joko tai, vai, mutta, vaan, sen tähden, siksi, siis, sillä, näet, nimittäin.." tai "joka, jokainen, joku, jompikumpi, jokin, kukin, mikin, kumpikin, kumpainenkin, kukaan, mikään, kumpikaan..", mutta en enää muista, mihin ne liittyvät :) 

Siinäpä sitä jonninjoutavaa faktaa. Vanhojen kuvien kera, kun ei nyt tähän hätään ollut uusiakaan.

Aurinkoista viikonloppua itse kullekin!

MAAILMANLOPUN LAMPUT

Rakeisen kuvan lentävää lautasta muistuttava esine on kovan onnen kuuppa. Tai oikeastaan kovan onnen kuupan onnekkaampi kaveri.

Silloin kun meillä (armon vuonna 2000) tehtiin iso keittiöremontti jonka olisin halunnut uusia jo ajat sitten, mutta en pysty perustelemaan sen tarpeellisuutta edes itselleni, ostin silloisen pitkän ja kapean ruokapöydän päälle kaksi näitä kuvan mukaisia valaisimia, joista tykkään ihme kyllä edelleen. Tai siis tykkäisin, jos niitä olisi edelleen kaksi, mutta kun ei ole.

Jo aika alkuaikoina mies rikkoi toisen varjostimen, kun siivouspuuskassaan nosteli ruokapöydän tuoleja pöydän päälle, että pääsee imuroimaan lattiat. Ei pärjännyt vahvakaan lasi meidän silloisille mäntykalusteille. 

Itkuhan siinä meinasi tulla, koska tiesin, että samanlaisia valaisimia ei enää saa. Ja ukkelikin vaan jatkoi siivoamista muina miehinä, eikä näyttänyt olevan moksiskaan. Rapatessa roiskuu kuulemma ja sillälailla. Että "olisko sitä parempi sitten kumminkin vaan maata sohvalla, niin pysyy lamput ehjinä?" Oli ihan siinä kinttaalla, ettei saanut siitä ehjästä kuupasta päähänsä, mutta päätin vaieta ja poistua paikalta.

Ja mitä tekee mies? Siivoaa ensin loppuun, keräilee lasinkappaleet mukaansa ja häipyy johonkin. Ja tullessaan sanoo, että homma hoidossa.

Oli käynyt lamppukaupassa kertomassa omistajalle (nainen), kuinka oli siivotessaan vahingossa rikkonut lampun ja nyt vaimolla on paha mieli, vaikka hän vaan hyvää tarkoitti sillä lattianpesulla.. Ja mitä tekee omistaja? Tilaa Italiasta uuden kuupan ILMAISEKSI, koska onhan se nyt niin, ettei SIIVOAVAA MIESTÄ voi syyllistää.... "Aiai ja voivoi ja olispa mullakin tollanen, mutta kun ei" on jo tullut itselleni tutuksi muitten naisten suusta kuultuna. Ja mikäs siinä. En valita :).

Vaan ei ollut valaisimella tulevaisuutta, koska meni uudelleen säpäleiksi joitakin vuosia myöhemmin, kun vanhempi poika oli yhtenä viikonloppuna järjestänyt kavereittensa kanssa "Maailmanlopun bileet". (Pikkuveljensä ehkä hivenen väritetty näkemys asiasta).

Ei ollut kuitenkaan bilettäjiä syyttäminen, vaan valaisimen kehnohkoa sijoittelua. Oma porukka siihen oli jo tottunut, että meillä on nykyään pienempi pöytä, joka kaiken lisäksi on poikki- eikä pituussuunnassa niinkuin sen yläpuolella roikkuvat lamput edelleen. Joten ei siihen muuta tarvittu kuin se, että yksi pojista nousee tuolista ylös ja saa kuupan päähänsä. Ja taas jäi lasi kakkokseksi. Onneksi..

Tilanne jälkeen maailmanlopun bileiden. 

Muutama vuosi on nyt menty eriparivalaisimilla, kun en ole onnistunut löytämään mitään riittävän mieluisaa tilalle. Etenkin kun ollaan jo totuttu siihen, että aamun lehdet luetaan kirkkaassa tuplavalossa.

Tästä kylästä ei saanut päivänvalolamppuja, joten tilasin kuvan ledit netistä. Muistaakseni Valotorni-nimisestä verkkokaupasta.

Kelvineitä on 6000K eli valo on todellakin yhtä kirkasta kuin päivänvalo parhaimmillaan. (Normi hehkulampun kellertävä valo on 2700 Kelviniä, jos siihen haluaa verrata, vaikka alkaa vissiin olla yhtä vanhanaikaista kuin eurohintojen kääntäminen markoiksi, mitä itse harrastan välillä edelleen). Ja tehoja näissä ledeissä on peräti 1055 lumenia, kun vanhan ajan 60W hehkulampun valoteho on 710 lumenia. Ei tarvi aamulla pimeässä suunistaa, kun räpsäyttää keittiössä valot päälle. Tulee päivä kertalaakista. (Ja jatkuu yleensä tasan siihen asti, kun avaa verhot ja kohtaa pimeän totuuden ulkopuolella).

Viime viikonloppuna päätin kuitenkin, että nyt saa riittää valaisimen väistely ja eriparisuus, ja pyysin miestä hajottamaan sen toisenkin varjostimen. Ei kuitenkaan uskaltanut ottaa riskiä, että hajoaa koko höskä, vaan irrotteli kuupan kärsivällisesti. Jäljelle jäi siis toinenkin tuollainen pelkkä vekkimäinen sisäosa, joka on omasta mielestäni nätti niin sen sileän lautasen kanssa kuin ilmankin.

Leveän osan poistamisen jäljiltä jäi kuvan mukainen rako, jota ei saanut kierrettyä kiinni, mutta siihen löytyi nollaeuron ratkaisu puuhelmikokoelmastani.

Aikas kivat tuli, vaikka itse sanonkin. Jos unohdetaan hitusen kyseenalaiset ripustusmenetelmät katossa, mutta ne hoitelen sitten myöhemmin.

Joskus jahkailu kannattaa. Säästyy rahat, kun aikansa tuijottelee ja ratkaisu löytyykin valmiina. Eikä tarvinnut tinkiä valotehosta.