Terveisiä Tallinnasta.
Poikettiin eilen, kun sattui mukavasti vapaapäivä 21-vuotishääpäivän kunniaksi.
Keli oli hyytävä, mutta koska ei tullut yllätyksenä, oltiin varustauduttu asianmukaisesti pipoilla, kintailla, sateen- ja tuulenpitävillä takeilla ja sateenvarjoilla niinkuin nyt kesäretkeen kuuluu.
Ja perinteisesti ennen matkaa totesin jälleen kerran, että kaikki talouden kokoontaittuvat sateenvarjot, joita sentään oli yksi hattuhyllyllinen, olivat poikkimenneiden pinnojen takia suuntaan tai toiseen vinksallaan, ja lopuista mekanismi rikki. (Mikä siinä oikein on, ettei niitä voi heittää pois, vaan pitää hillota siellä hyllyllä?).
Piti siis jälleen kerran käydä ostamassa pari uutta tilalle ja täytyy sanoa, että kassalla odotti positiivinen yllätys, kun myyjä kertoi, että yhdeksän euron sateenvarjoilla on vuoden takuu.
Mitäääh?? Viikkokin olisi piisannut, mutta että vuosi. Vaan mikäs siinä. Tuli hyvä mieli, kun vielä saa jotain laadukasta halvalla.
On sitten vähän pienempi riski sillekin, että käy niinkuin vuosia sitten, kun kirjaimellisesti ammuin edelläkulkijaa sateenvarjolla selkään. En vaan kertakaikkiaan ollut osannut varautua siihen, että kokoontaittuvan sateenvarjon kahvassa olevaa nappia painamalla voi käydä niin, että varjo ampaisee sukkana irti ja itselleni jää pelkkä kahva käteen. Jos olisi ollut edes auki se varjo, niin liike olisi varmaan hidastunut, mutta kun siinä oli vielä se tarralenksu paikallaan ja "siivet" supussa, niin varjosta tuli virtaviivainen ammus. Eipä siinä muu auttanut kuin nöyränä mennä kahva kädessä pyytelemään suojatietä edessäni ylittäneeltä rouvalta anteeksi. Onneksi rouvalla oli sen verran paksumpi pomppa päällä, ettei käynyt pahemmin, enkä saanut vaikkapa käsilaukusta päähäni.
Tuulenkestävä takuuvarjo Pisara. Testattu on ja toimii. Suosittelen.
Mutta siis juu. Siitä Tallinnasta. Ja niistä olemattomista ostoksista.
Tulipahan taas kerran todistettua, että olen surkea shoppailija. En vaan kertakaikkiaan löydä itselleni ikinä yhtään m i t ä ä n. Etenkään, jos mies etukäteen lupaa maksaa, niinkuin usein tekee.
Taidan olla siinä suhteessa unelmavaimo, kun huoletta voi luvata vaikka kuinka suuria summia, kun tietää, että en osaa niitä kuitenkaan käyttää.
En tälläkään kertaa, vaikka kuinka yritin. En vaan kertakaikkiaan pysty ostamaan mitään väkisin.
Ja vaikka joskus jotain löytäisinkin, puntaroin ihan liian tarkkaan, tarvitsenko sitä oikeasti ja onko hinta nyt sitten kumminkaan sellainen, jonka olisin valmis maksamaan vai saisiko samalla rahalla kenties jotain järkevämpää. Huoh. Joskus (mutta siis todellakin vain joskus) olisi kiva olla hirmu ostoshaukka, joka tekee mieluisia löytöjä missä vaan kulkeekin. Mutta ei. Ei ole minulle tarkoitettu. Sen paremmin kuin lottovoitotkaan.
Näitä ei lasketa ostoksiksi. Molemmat luottotuotteeni vaan sattuivat olemaan loppu.
Kivan rannekorun sentään ostin puoliväkisin. En vaan osannut kuvata sitä.
Mutta jos en osaakaan ostaa, osaan tinkiä. On nimittäin sen verran helppo laji, että vielä kertaakaan en ole jäänyt vaille alennusta, kun olen käyttänyt jompaa kumpaa vakiotani "Mulle saa kyllä antaa alennusta, jos vaan haluaa" tai "Mulle saa kyllä antaa alennusta, jos vaan haluat, että mulle tulee hyvä mieli".
Molemmissa vaihtoehdoissa kuuluu katsoa myyjää silmiin (vienosti, ei läpitunkevasti), hymyillä ja puhua ystävällisellä äänellä.
Toimii! Etenkin jos tiskin takana on mies, mutta aina ei tarvi olla niinkään.
Pari päivää sitten kävin ostamassa toimistolleni radion ja olin jo päättänyt, että nyt en hae sitä halvinta ja ruminta mahdollista, koska sellainen jo on leipätyöpaikallani, vaan ostan sellaisen, joka on hyvä ja miellyttää silmää. Maksaa mitä maksaa. Ja maksoihan se. 249 Euroa, koska oli ainoa Tivolimalli, joka ei ollut alennusmyynnissä. No. Päätin kuitenkin kokeilla ja sanoin myyjälle, että "Tulishan siitä ihan hirmu hyvä mieli, jos vaikka vähänkin voisit tarkistaa hintaa". "Noo. Eiköhän siitä jotain pientä saada pudotettua" sanoi myyjämies.
Oletusarvoni oli, että alennus on pelkkä "pyöristys" luokkaa 4 tai 9 Euroa (eli siinä kinttaalla, ilahduttaako vai ärsyttääkö), mutta myyjä sanoikin, että "No olisko tasan parisataa sopiva hinta?". No tottamooses :). Taas tuli iloinen mieli, kun tuli kysyttyä. Ja uskon, että tuli myyjällekin, koska tyytyväinen asiakas on kumminkin aina parempi kuin tyytymätön. Joskin olisin kelpuuttanut ihan minkä tahansa alennuksen.
Soi ja kukkuu kuin unelma.
Marokossa ja Turkissa asuessani sensijaan en tykännyt tinkimisestä, koska siellä kaupankäynti oli sen verran päällekäyvää ja hinnan alentamiseksi olisi pitänyt jaksaa istua juomassa kuppitolkulla minttuteetä ja vääntää kättä kauppiaan kanssa. Ei ole minun juttuni. Ja olin liian nuorikin moiseen.
Thaimaan aikoina sen sijaan olin nuoresta iästäni huolimatta aika kätevä tinkijä, koska osasin paikallista kieltä sen verran, että osasin oikeat sanat, joita saatoin tehostaa näyttelemällä pyörtyvää. Sillä yleensä irtosi myyjältä hihityksen ja tirskunnan lisäksi hyvät alennukset.
Nyt toivottelen hyvää viikonloppua ja lähden Äitienpäivälahjaksi saamaani kasvohoitoon, josta ajattelin palata noin 10 vuotta nuorempana, elinvoimaisena ja hehkuvana takaisin. Hehhee. Mikä siinä onkin, että kasvohoidon jälkeen sitä näyttää yleensä pahemmalta kuin sinne mennessä. Ja mies yleensä vielä muistaa tullessani kysyä, että "Jaa, etkö käynytkään?"