Sivut

torstai 4. kesäkuuta 2020

SATUNNAISIA MIETTEITÄ


Onko ihmisellä pakko olla unelmia?

Tätä aloin miettiä, kun eräs Instassa seuraamani henkilö esitti yleisluontoisen kysymyksen "Mitä sinä olet tänään tehnyt unelmiesi eteen?" (kysymys ei siis ollut suoraan minulle osoitettu, vaan kelle tahansa).

Totuudenmukainen vastaus siihen omalla kohdallani on varmaankin, että en yhtään mitään. Ainakaan mitenkään tietoisesti, koska en edes tiedosta unelmoivani mistään. Unelma on jotenkin niin iso sana ja kuvaa mielestäni jotain sellaista, mitä ei välttämättä edes koskaan voi saavuttaa, eikä ehkä ole edes tarkoituskaan, koska unelmointi sinällään voi olla ihan kivaa. En vaan nyt tähän hätään keksi, mistä unelmoisin.




Sensijaan yksi mielestäni varsin kohtuullinen haave tai toive tai ainakin pitkään odotettu asia sai miettimään, että 

Miksi meillä on ukkelin kanssa lomien suhteen aina niin paska tuuri?

Olen täällä jo moneen kertaan kirjoittanut siitä, kuinka haastavaa yksinyrittäjän on ylipäätään päästä lomalle, kun työ on sen luonteinen, että se on kuutena päivänä viikossa tehtävä oli yrittäjä itse lomalla tai ei, mutta luotettavia, työhaluisia tuuraajia ei vaan kertakaikkiaan löydy. Ne, jotka haluavat tehdä töitä, tekevät sitä vakituisesti ja ne jotka eivät halua, eivät ota vastaan pätkätöitä, koska "saman saa olemalla kotonakin".   

Mutta tämä ei ollut se pointti, vaan se, että ollaan tässä pitkin vuotta iloittu siitä, että kun jo vuosi sitten tehtiin varaus, saatiin kerrankin juhannukseksi meille mieluinen majoitus Vierumäeltä, jonne oltaisiin päästy peräti kolmeksi päiväksi pelailemaan ja muuten vaan lomailemaan. Ollaan tässä mielikuvissamme monta kertaa nähty itsemme oman pelikierroksen ja juhannussaunan jälkeen huoneiston parvekkeella ilta-auringossa istuskelemassa, nautiskelemassa hyvää kesäruokaa viinin kera ja katselemassa maaliin" tulevia pelaajia.




Mutta juu ei istuta, eikä katsella, koska Vierumäen hotelli- ja ravintolatoiminta, jonka piiriin meidän Chalet-huoneistokin kuului, hakeutui huhtikuun lopulla konkurssiin! Eli yhtäkkiä meillä ei nyt sitten olekaan sitä toivomaamme juhannusta.

Olin jo ehtinyt varata ja maksaa ennakkoon sekä omat että mukaan kutsuttujen pelikavereiden kierrokset, joten päätettiin ukkelin kanssa, että jotenkin sinne on nyt vaan päästävä. Niinpä mukavan huoneisto sijaan majoitutaan urheiluopiston leirimajoitukseen tarkoitetussa varsin pelkistetyssä huoneessa. On siellä sentään vedenkeitin ja mikro, mutta näen jo sieluni silmin, kuinka könytään aamulla ylös kapeilta ja kovilta puusängyiltä selät mutkalla. Ei ihan toiveiden täyttymys enää tässä iässä, kun sitä jo haluaisi panostaa niihin kortilla oleviin lomapäiviin ja nauttia mukavuuksista (ja mahdollisimman hyvistä unista) sen harvan kerran kuin niitä vapaita päiviä on.  

No, ainut hyvä puoli tässä on se, että en maksanut alkuperäistä majoitusta etukäteen, koska se olisi ollut niille rahoille Good bye! 

Ja koska tällä hetkellä hienoisesti harmittaa tuo juhannushomma, niin vähän samaan kategoriaan menee se, että 

Miten on mahdollista, että nykyään aurinko paistaa aina arkisin, mutta viikonloppuisin on kylmää ja sataa?

Mielestäni olisi kohtuullista, että myös kaikki me, jotka pakerretaan arkipäivät töissä, saataisiin silti nauttia kesästä niinkuin vanhan kansan "Onni yksillä, kesä kaikilla" sananlaskussa sanotaan.

Toki töitten jälkeen iltaisin on kiva, kun on lämmintä ja kaunista, mutta ihanaahan se olisi, jos olisi myös viikonloppuisin, kun olisi kokonaiset päivät aikaa.



Sunnuntainakin sataa, mutta justiin kello 15 ei


Sen verran tässä on kuitenkin aurinko ehtinyt paistella, että peilikuva on laittanut pohtimaan

Olisiko sitä aikanaan kannattanut muistaa suojata myös kesäisempien paitojen paljastama iho?

Ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun olen kesän ensimmäisellä aurinkoisella pelikierroksella polttanut pelipaidan kaula-aukon muotoisen punaisen kolmion dekolteen ihoon (jotenkin tuo dekoltee tuntuu itselleni liian hienolta sanalta, mutta en nyt tiedä miksi muuksikaan sitä nimittäisin). 

Samoin olen käräyttänyt käsivarret, joiden kuumottava punoitus päättyy kuin veitsellä leikaten siihen kohtaan, missä hihattoman paidan raja kulkee. Ja joka kerralla tämä on tapahtunut, koska en ole kokenut, että on vielä mitenkään erityisen aurinkoista tai koska tuulee sen verran viileästi, ettei palamista huomaa. Mutta nyt olen skarpannut, koska en halua ehdoin tahdoin rypistyä yhtään enempää, enkä myöskään hankkia mitään vakavampia seuraamuksia. Parista kohdasta kasvoja on jo auringon tekemiä vaurioita korjattu ennenkuin ehtivät pahentua.

Onneksi nuoriso on nykyään auringonoton suhteen niin paljon järkevämpää kuin oma sukupolvi joskus 80-luvulla, kun piti kärventää itseään niin, että iholle levitetty Baby Oil suorastaan kiehui. Siinä lajissa olin tosin (onneksi) aika huono, koska en ole ikinä oikein kestänyt hellettä. Nykyään vielä vähemmän.  

Että semmoista sitten. Piti muka olla jotain uusia kuviakin tähän liittää, mutten nyt tähän hätään saa niitä kamerasta ulos, joten olkoot siellä.

Iloista kesämieltä itse kullekin!