WISIITILLÄ WETTERHOFFIN TALOSSA

Päivät tuppaavat toistamaan enimmäkseen samaa kaavaa, ja vaikkei siinä sinällään mitään vikaa olekaan, niin kyllä se vaan kummasti piristää, kun välillä tapahtuu jotain kivaa tavallisuudesta poikkeavaa. 

Lauantaina oli juurikin sellainen piristävä poikkeuspäivä, kun Satu, Kati ja minä saimme ystävältämme Tainalta kutsun Hämeenlinnaan Wetterhoffille, josta itselleni tulee ensimmäisenä mieleen arvostettu tekstiilialan oppilaitos, mutta myös jotain erityisen arvokasta ja perinteistä. Ja samalla häpeäkseni tunnustan, etten ole koskaan aiemmin Wetterhoffin talossa käynyt, vaikka Hämeenlinnassa muuten tuleekin aina silloin tällöin poikettua. On vaan jotenkin niin kiva ja nätti kaupunki, jossa sijaitsee myös itselleni varsin tutuksi tullut Tiilaaksoksikin nimitetty kauniiden golfkenttien keskittymä.

Sattui kohdalle niin mahtavan aurinkoinen päivä, että haalistui tuo tiiliseinän värikin kuvassa, jossa näkyy käynti taloon sisäpihan puolelta. Itse en olisi sinne hoksannut löytää, mutta rakennus on Tainalle ennestään tuttu, joten hiihtelin vanavedessä.  Näkyvämpi sisäänkäynti on Wetterhoffinkadun puolella ihan liki linja-autoasemaa.

Aamulla oli ohjelmassa bloggaribrunssi, jossa oli tarjolla monenmoisia paikallisia suolaisia ja makeita herkkuja, joiden kuvaaminen vaan on meikäläiselle aina yhtä vaikeaa. Ihme homma, kun jotenkin voisi kuvitella, että ei sen helpompaa kohdetta ole kuin paikallaan pysyvä sämpylä tai munkki. On vissiin Instagramin ruokakuvat nostaneet kynnyksen niin korkealle, että ei enää mikä tahansa kelpaa. Mutta syödä sentään vielä osaan :).

Sibeliuskakkua, kun kerran Hämeenlinnassa ollaan.

Brunssin lomassa Fredrika Wetterhoff-säätiön toiminnajohtaja Hannele Yrjö-Koskinen ja samaisen säätiön hallituksen puheenjohtaja Hillevi Kaarlenkaski kertoilivat talon mielenkiintoisesta historiasta ja aikansa edelläkävijästä Fredrika Wetterhoffista, joka omisti elämänsä vähävaraisten tyttöjen kouluttamiseen. Fredrikan ajatuksena oli, että kaikkien naisten tulisi hankkia itselleen ammatti ja sitä kautta hyvä itsetunto. Ei varmaankaan kovin tyypillinen ajattelumalli 1800-luvulla, mutta niin vaan rohkea Fredrika perusti tyttöjen työkoulun Hämeenlinnaan vuonna 1885.

Itselläni on Wetterhoffin opistoon liittyvä mukava muisto 80-luvun puolivälistä (oli laskimella pakko tarkistaa, että onko siitäkin jo muka yli 30 vuotta aikaa..), kun suoritin penkkipuusepän opintojani, joista vanhassa blogissani joskus kirjoittelinkin.

Samalla luokalla kanssani opiskeli etiopialainen Mohamed Haileab, jonka nimi aika äkkiä vääntyi vanhan kansan opettajamme Johanneksen johdolla muotoon "Haileppi". 

Myös Hailepin sisko tuli samaan aikaan veljensä kanssa Suomeen, ja nimenomaan opiskelemaan silloiseen Wetterhoffin opistoon tekstiilipuolelle. Hauskaa tässä on se, että samalla kun sisko oppi kutomaan kangaspuilla, tuleva puuseppäveljensä valmisti hänelle omat puut, jotka aikanaan matkasivat sisarusten kanssa samalla paluulennolla kotiin Etiopiaan. Ehkä tänäkin päivänä edesmenneiden Fredrika Wetterhoffin ja opettajamme Johannes Suonpään perinteet jatkuvat Afrikan mailla.

Wetterhoffin talosta tekstiilialan koulutus on siirtynyt toisaalle, mutta Fredrikan perintö elää, ja talossa on nykyään luovien alojen yrityskeskittymä. Monenlaisia taitavia taitajia saman historiallisen katon alla. 

Jos en paljon valehtele, bloggareita oli paikalla kolmisenkymmentä, joista en tuntenut aiemmin Tainan, Katin ja Satun lisäksi ketään. Kaikkia tuntui kuitenkin yhdistävän joko kokeilunhalu tai kiinnostus käsillä tekemiseen tai molemmat. Vähän pelästyinkin aluksi, että kääk, oliskohan tänne pitänyt ottaa rekvisiitaksi joku neuletyö mukaan, kun näytti monellakin puikot kilisevän siihen malliin. Vaan äkkiähän se olisi paljastunut, ettei meikäläisen puikoilta mitään sen kummempaa synny, joten omalla esittelyvuorollani tunnustin rehellisesti, että kaikki muu kiinnostaa paitsi neulominen :). 

Koruverstas Klova

Esittelykierroksen jälkeen meille oli järjestetty monenmoisia mielenkiintoisia työpajoja, joista itselleni ehdoton ykkönen oli tilaisuus päästä koruverstaalle kokeilemaan sormuksen tekoa.

Ensin valittiin omaan sormeen sopiva koko. 

Sitten alettiin käännellä hopeoitua lankaa tuollaisen "tukin" ympärille. 

Vieressä ruususormuksen mallikappale, jollaista lähdettiin tavoittelemaan.

Ja tässä oma lopputulokseni myöhemmin kotona kuvattuna. Ei siitä alkuperäisen mallin näköistä ruusua tullut, mutta oman elämänsä kukkanen kuitenkin. Ja näytti itseasiassa kotona omaan silmääni jo ihan kauniilta, vaikka pajalla muistutti mielestäni enemmän lehmän läjää.

Koruseppä sai homman näyttämään helpolta, mutta oikeasti vääntely oli aika haastavaa ensikertalaiselle. Hinku jäi kyllä kokeilla lisää. 

Muilla työpajoilla tyydyin vaan katselemaan muitten tekemisiä. Ja hauskaa oli huomata, kuinka omia kädentaitojaan, tai paremminkin niiden muka-puutetta  mollanneesta Katista kuoriutui varsinainen Kerhotäti, joka sujuvasti askarteli niin origamikorvakorut kuin kerhokassinkin Ihana-lehden Kaarinan vinkeillä :).  

Toivottavasti tästä paljastuksesta ei nyt tule huutia.

Muuten tuli vaan haahuiltua ja ihmeteltyä ja räpsittyä kuvia, joista harmikseni huomasin osan tärähtäneen niin pahasti, ettei niistä ollut mitään iloa, mutta tässä nyt vaan kuvapläjäys niistä, mitä jäi jäljelle. 

Niittyvilla

Pikkusitomo Kirjanen

Kengäntekijän työkaluja.

Sanna Niskanen Cobblerinasta valmistaa mittatilauskenkiä ja -laukkuja

Wetterhoffin myymälä oli uudistunut ja jaettu tavallaan kahteen osaan, joista toinen on keskittynyt lankapuoleen ja siihen liittyviin tarvikkeisiin, ja toinen puolisko tarjoilee varsin kattavan valikoiman kaikkea kivaa ja kaunista kotimaista tai kotimaassa suunniteltua.

Lankapuolesta en mitään ymmärrä ja siellä oli niin kova kuhinakin, että kuljeskelin enempi reunoja pitkin. 

Myymälään pääsee näppärästi kadun puolelta, ja ovi kävikin tiuhaan tahtiin, mitä en yhtään ihmettele. Tässä vain pieni kuvakatsaus tarjontaan.

Sitruunaisen keittiösaippuan ostin kokeeksi. On kuulemma verraton tahranpoistaja.

Ja appelsiininkukan tuoksuista pyykkietikkaa ostin myös, kunhan olin ensin sata kertaa tuoksutellut kaikki vaihtoehdot läpi.

Jos satutten liikkumaan Hämeenlinnan suunnilla, eikä paikka ole ennestään tuttu, uskallan lämpimästi suositella käyntiä, jos yhtään onnistuin näillä kuvilla välittämään mielikuvaa tarjonnasta.

Enemmän tietoa Wetterhoffin talosta ja sen toimijoista löytyy täältä (klik)

Kiitos kivasta päivästä järjestäjille, kutsujalle ja seuralle. Jäi hyvä mieli ja taatusti uniikki sormus muistoksi.

Wetterhoffilta suunnattiin vielä suurkirppikselle, jossa osa porukasta teki suurlöytöjä ja osa (minä) ei ostanut mitään, mutta tunsi itsensä kuitenkin vähän niinkuin ostajaksi, kun sai kunnian avustaa ostosten kantamisessa ja auton takakonttiin sullomisessa. Mutta löydöistään Taina ja Satu varmasti kirjoittelevat itse lisää.

Äsken tuli laitettua potut multiin (ämpäreihin) ja viskeltyä nurmikolle lannoitetta, joten nyt olisi tilauksessa yöllinen vesisade. Toivottavasti kenelläkään ei ole mitään sitä vastaan.

(VIHDOINKIN NIITÄ) BETONIHOMMIA

En meinaa (työ)housuissani pysyä, kun olen niin innoissani siitä, että olen vihdoin saanut aikaiseksi aloittaa betoniaskartelukokeiluni, ja alkukankeuksien jälkeen alkaa myös syntyä jotain valmista. Ihan superpalkitsevaa! Joskin seassa myös sitä kuuluisaa sutta ja sekundaa, mutta ei haittoo mittään. 

Ei tästä miksikään vinkkipostaukseksi ole, mutta kirjoittelen nyt kumminkin sen, mitä itse tässä lyhyen matkan varrella olen oppinut. Josko siitä vaikka jollekulle olisi iloa.

Ensinnäkin itselleni tuotti vaikeuksia hoksata, mistä sitä betonia kannattaa tehdä, kun netin ohjeissa puhutaan milloin "kuivabetonista", milloin "hienobetonista" ja milloin mistäkin.

Viisaammiltani (kiitos vaan teille) sain vinkin siitä, että oikea aine, tai ainakin yksi niistä, on sementtilaasti, jonka karkeus on S30. (Numero kertoo seoksen suurimman raekoon, joka tässä tapauksessa on käsittääkseni 3 mm). Itse ehdin ensin ostaa säkillisen S100 karkeutta, joka on näihin pikkunäpertelyihin turhan rouheaa, mutta jotain siitäkin pakosti teen, kun kerran näin sen vaivan, että selkä notkolla kannoin säkin kaupasta autoon ja autosta pajalle.

Säkin kyljessä on ohje, jossa kerrotaan, paljonko vettä säkkiä kohden betonin valmistukseen suunnilleen tarvitaan, mutta sitä ei oman näkemykseni mukaan kannata hirmu orjallisesti tuijottaa. Eikä varsinkaan kaataa koko ohjeen mukaista määrää vettä ensin sankoon, vaan ainoastaan osa siitä ja sitten laastia vähän kerrallaan sekaan. Ainut hankaluus on säkin 25 kilon paino lähtövaiheessa, mutta en halunnut kuitenkaan sitä alkaa millään lusikalla lisäilemään, joten ei muuta kuin kyykkynostolla säkki syliin ja sitämukaa sementtiä sankoon. Poika tosin ehdotti, että voisin värkätä sellaisen kaatoautomaatin, jolla säkki kallistuu, kun jalalla painaa poljinta. Not bad....

Sekoittamisen kannattaa tehdä ulkona, koska laasti ihan tosissaan pöllyää, vaikka kuinka varoo.  Ei vaan meinanneet asteet vappuna ulkohommiin riittää, kun pitäisi olla vähintään +5, mutta sekoittelin kumminkin laastit lumihangessa ja kiikutin sitten äkkiä ämpärin sisätiloihin.  Hanskat, suojalasit ja jopa hengityssuoja oli käytössä, koska hienojakoinen pöly on ikävää niin keuhkoissa, silmissä kuin ihossakin.

Seuraava ihmetyksen aihe oli se, kuinka paljon sementtiä oikeasti kuluu pieniinkin hommiin. Puolikkaasta 25 kg:n säkistä ei tullut kuin yksi normaalin kesäkukka-amppelin kokoinen ruukku ja yksi isohkon lautasen kokoinen tarjotin, vaikka kuvittelin tekeväni siitä määrästä vaikka mitä.

Ulkomuottina ruukussa oli muovinen amppeli ja sisämuottina muovinen kukkaruukku. 

Tarjottimessa ulkomuottina piirakkavuoka ja sisämuottina muovilautanen.

Edellisestä johtuen esineille myös tulee tosi paljon painoa, joka oli myös itselleni yllätys, vaikka eipä sitä kummoinen matikkavelho tarvi olla hoksatakseen, että jos käyttää 12,5 kg laastia yhteen ruukkuun ja tarjottimeen, niin arvatenkin ne sitten myös painaa yhteensä sen 12,5 kiloa + vähän päälle, koska seassa on myös vettä.

Kuvan ruukku oli ensimmäinen tekeleeni, josta tuli ehkä siksi myös suosikkini, vaikka ennakkoon kuvittelin, että tykkään eniten kaikesta sileästä ja suoralinjaisesta.

Kuvasta näkee hyvin, että sementtiin on jäänyt aika paljon ilmakuplia, joiden määrää saa pienennettyä kopauttelemalla laastilla täytettyä muottia kovaa alustaa vasten. Ja huomasin, että mitä löysempää betoni on, sitä tiiviimmäksi se kopauttelemalla menee, ja sitä vähemmän kuplia syntyy. Mutta amppeli on muutenkin sen verran rouhea, että oikeastaan sopii nuo reiätkin ihan hyvin.

Kuvan helmililjaruukku on vanhempaa perua. Sen tein kokeeksi erikoistasoitteesta, jota oli jäänyt pussinpohjalle.

Ovistoppariin käytin muottina kilon kreikkalaista jugurttipurkkia, joita on varastossa vinot pinot, mutta joista en kaikista halua tehdä pelkkiä ruukkuja. Saatan maalata sen ja seuraajansa myöhemmin, mutta testasin nyt tällä yhdellä ensin, toimiiko tuo kantokahvasysteemi, jonka värkkäsin niistä aineksista, mitä sattui olemaan.

Löysää köyttä olisi ollut hankala saada upotettua betoniin, joten jäykistin sitä rautalangalla, josta myös kääntelin ankkurintapaiset. Hyvin tuntui kestävän nostamista, ja jäi ihan nätisti piiloon.

Näistä vekkikuvioisista kynttilänjaloista tuli mielestäni myös kivoja. Muottina käytin Prismasta ostamiani sisäpuolelta kuvioituja muovimukeja. (Tulee muuten tosi helposti järkeiltyä nuo kuviot juurikin päinvastoin kuin on ajatellut. Eli ei auta, jos muotti on ulkopuolelta kuvioitu ja haluaa siirtää kuvion myös valmiin esineen ulkopintaan..)

Mutta ettei liian helpolta vaikuta, niin tässä myös ne susikappaleet.

"Konstit on monet" sano Laihian Annukka, kun lekalla betonikönttiä hammasmukista hakkasi..

Ei tullut betoni teräsmukeista ulos, mutta eipä mittään. Käytän niitä painoina uusissa tekeleissä. Toisin kuin noita kahta totaalipilalle mennyttä vasemmanpuoleista, joista toinen halkesi ja toiseen katkesi kynttilä sisälle. Eikähän taustalla näkyvä vinoon valettu ruukkukaan ihan nappiin mennyt, kun kopioitui tuo kreikkalainen maisema etiketistä sisäpintaan.

Mutta olen onnellinen, kun piharakennuksessa on tila missä tehdä, eikä tarvi välittää, vaikka rapatessa vähän roiskuu. Ja pääsi Lidlin kolmimetrinen retkipöytäkin käyttöön.

"Meekkö ateljeehen?" kysyi mies, kun pistin työrukkaset käteen. No sinnepä hyvinkin :)


Jaa niin. Unohtui nyt aika montakin asiaa. Kuten se, että kannattaa öljytä ulkomuotti sisäpuolelta ja sisämuotti ulkopuolelta hyvin. Joskaan siitä huolimatta kaikki ei aina irtoa niin helposti kuin kuvittelee. Tai joskus ollenkaan. Ja alustan, johon valut jättää kuivumaan, pitää olla ihan suora tai valuu valutkin vinoon. Samoin kuin jos lataa mahdolliset painot sisämuotin päälle epätasaisesti niinkuin itselleni kävi, kun käytin ison ruukun painona pihakiviä. Hiekka olisi varmasti paras, mutta sitä nyt ei ollut tähän hätään saatavilla.

Muottien pitäisi antaa kuivua hitaasti. Mielellään viileässä tilassa, mutta jos kuivattaa huoneenlämmössä, on hyvä käyttää niiden päällä muovia ja kastella vaikka suihkepullolla pariin otteeseen. Liian lämpimässä kuivattu betoni saattaa halkeilla.

Sisämuotit poistin itse parin päivän päästä ja ulkomuotit kolmen. Paitsi ne, joiden kohdalla en malttanut odottaa ja pilasin hosumalla.

Itse muottien täyttöhommaan löytyy kuukkeloimalla ohjeita, kun jäi sekin vaihe nyt näköjään itseltä kuvaamatta, enkä ilman kuvia osaa kuvailla.

Sydämet valoin ylijäämästä silikonisiin jääpalamuotteihin.

En nyt sitten tiedä, mitä näillä kaikilla nykyisillä ja tulevilla (uusi sekalainen satsi on tekeytymässä) esineillä teen, mutta onnistumisen ilo on niin suuri, että murehdin sitä vasta sitten, kun ateljeehen ei enää mahdu.

Sydämellistä viikonloppua täältä Annukan ateljeesta !