Sivut

perjantai 23. huhtikuuta 2021

KOLMEN PERUSPÄIVÄN PLUS-MIINUS-PÄIVÄKIRJA

Tiian taannoinen blogiteksti inspiroi miettimään omaa suhtautumistani mahdolliseen kiitollisuuspäiväkirjaan, jonka tarkoituksena kai on omia päivittäisiä kiitollisuudenaiheitaan ylöskirjaamalla kiinnittää huomiota asioihin, jotka ovat hyvin silloinkin, kun kaikki tuntuu olevan huonosti.

Koen olevani varsin peruskiitollinen ihminen, ja vaikka jonkun mielestä kuulostaisikin tekopyhältä, olen oikeasti päivittäin aidosti kiitollinen siitä, että saan edelleen olla elossa. Siihen on syynsä. 

Sen sijaan monilla muilla hyvin toimiva kiitollisuuspäiväkirja ei tunnu ajatuksena omalta, vaan itseni tuntien tiedän, että todennäköisesti alkaisin jotenkin ylisuorittaa sitä ja yrittäisin väkisin keksiä jotain yleviä kiitollisuudenaiheita, kun tavallinen tuntuisi liian tavalliselta. Etenkin jos olisin ostanut tarkoitusta varten jonkun erityisen kauniin muistikirjan ja kynän niinkuin todennäköisesti olisin tehnyt. 



Ajatus kuitenkin kiehtoi ja päätin kokeilla muutaman arkipäivän ajan sellaista, että heti, jos joku ihan tavallinen pieni asia päivän mittaan herättää tuntemuksen suuntaan tai toiseen, kirjaan sen ylös plussana tai miinuksena ja päivän päätteeksi sitten selviää, päätyikö kyseinen päivä plussalle vai menikö miinuksen puolelle.

Mitään oikeasti merkityksellisiä asioita (koti, perhe, terveys jne.) tähän ei nyt sisälly, eikä myöskään suurinta osaa päivistä muutenkaan, koska enimmäkseen arkisia asioita tulee ja menee ilman, että niitä sen kummemmin edes havainnoi tai fiilistelee omia tuntemuksiaan.


MAANANTAI

+ nukuin tavanomaisen kehnosti, mutta en tuntenut oloani aamulla mitenkään erityisen väsyneeksi, vaan olin valmis nousemaan sängystä jo ennen kellon soittoa

- ylös noustuani virkeys jäi vähän jalkoihin, koska olo oli turvonnut ja painava

- vaaka todisti, että painon tunne ei ollut tuulesta temmattu 

-  kaikki parhaat ( = mukavimmat) alusvaatteet olivat pyykissä ja kaapissa oli puhtaana pelkkiä tyhmiä ja epämukavia (joita silti jostain selittämättömästä syystä edelleen säilön)

+ niinkuin kaikkina muinakin aamuina, ilahduin, kun otin käteeni kuopukselta joululahjaksi saamani Victorinoxin vihannes- ja hedelmäveitsen, joka leikkaa kuin unelma. Ei pursua sen kummemmin sitruunoista kuin tomaateistakaan sisältö leikkuulaudalle yhtään, vaan viiltyy nätisti halki. 




-  mieli teki isoa lasillista smoothieta, mutta olin liian laiska alkaakseni sitä tekemään, joten tyydyin edellisillalta jääneeseen puolikkaaseen pieneen lasiin

+ olin tyytyväinen, että oli edes se puolikas

+ keksit ei olleetkaan loppu, vaikka pelästyin, että niin iso moka on päässyt käymään (oikeasti aamu on kokolailla pilalla, jos keksi puuttuu )




-  Gerberakimppu oli väsähtänyt
 



+ portailla helmililjat sensijaan porskuttavat edelleen jo pitkälti yli toista kuukautta




+ illalla kunnostauduin tekemällä muutaman smoothien valmiiksi








Nikulalle tulee ehdottomasti plussaa eettisyydestä ja kauniista pakkauksesta


- ei olisi taaskaan kannattanut ostaa muuta kuin kaikkein halvimpia kananmunia (oma havaintoni on, että mitä virikkeempi, sitä varmemmin hajoaa keitettäessä)

-  niinhän siinä jälleen kävi, että 3 tavismunaa säilyi ehjänä, mutta kanalassa virikkeitä saanut hajosi

+ onneksi keittelin munat illalla, enkä aamulla, koska aamulla sotku ottaa paljon enemmän pattiin




+ lähdin illalla ulos pyöräilemään ja kuuntelin samalla äänikirjaa, joka oli niin hyvä (Lucinda Rileyn Enkelipuu), että pyöräilin huomaamattani reilut 15 kilometriä, jolla pääsee kokolailla kaupungin ympäri

+ kysyin kotiin tullessani pojalta, onko kenties tehnyt pyörälleni jonkun keväthuollon, kun tuntui mäetkin menevän niin kevyesti ylöspäin. Vastasi, että "En oo vielä, mutta sulle on varmaan tullut niin paljon jerkkua reisiin, että kulkee" (plussa tuli pojan luottamuksesta lihaksiin :)). 

+ tuntui, että virtaa jäi varastoon, joten tein pyöräilyn päälle puolen tunnin Body Balance-treenin, jonka jäljiltä kroppa on aina ihanasti "auki"

+ illalla tuli Diili, joka on tällä kaudella koukuttanut katsomaan 


Päivän +/- saldoksi tuli yhdentoista plussan ja seitsemän miinuksen jälkeen + 4, joka on ihan kelpo lukema maanantaille 


TIISTAI

- nukuin omasta mielestäni ihan ookoosti, mutta olin aamulla silti valmiiksi väsynyt ja huonotuulinen (erittäin ärsyttävää)

+ edellisestä johtuen olin tyytyväinen, että tuli illalla tehtyä ne smoothiet valmiiksi

+ rakastan aina vaan tuota vakiojuomani vihreyttä ja raikasta makua (sisältää vihreää Granny Smith omenaa, lehtikaalia, pakastemangoa, minttua, luomuomenamehua, vettä ja vähän vehnänorasjauhetta)




+ plussaa oli sekin, että pyöräni oli edelleen tallessa, vaikka olin taas unohtanut sen yöksi auki 




+ pyöräilin töihin, vaikkei kiinnostanut pätkääkään ja vastaan tuuli kovaa ja kylmästi

+ töistä annan itselleni ison plussan, koska sain kuningasidean, jonka avulla voidaan saavuttaa merkittävät säästöt Norjaan rakennettavan mallitalon perustustuskustannuksissa 

+ olin tyytyväinen myös omaan viestintääni, joka osin varsin epämiellyttävistä aiheista huolimatta sujui erityisen helposti ja soljuvaa tekstiä syntyi kuin itsestään. Aina ei synny, koska asiallinenkin viestintä vaatii paitsi pelisilmää, myös luovaa olotilaa, joka on välillä totaalisen hukassa 

+ en olisi jaksanut illalla yhtään mitään, mutta pyöräilin kuitenkin 10 kilsaa, koska oli pakko saada raistista ulkoilmaa, eikä huvittanut kävellä

+ olin liian laiska noustakseni sohvalta hakemaan kameraa yläkerrasta, mutta ihana ilta-aurinko paistoi olkkarin ikkunasta heittäen vihreiden maljakoiden läpi kauniita heijastuksia seinälle

Aamun väsymyksen ja ärsytyksen aiheuttaman miinuksen jälkeen tiistai jäi tukevasti plussan puolelle saldon ollessa peräti + 7.


KESKIVIIKKO

+ tunsin oloni aamulla virkeäksi ja hyväntuuliseksi (tästä tekee mieli antaa monta plussaa kerralla)

+ ilahduin keittiön verhot avatessani kun näin, että ulkona ei satanutkaan vettä tai räntää niinkuin oli ennustettu, vaan pakkasessa paistoikin aurinko




+ töissä oli ensimmäistä kertaa koko vuoteen siinä määrin rauhallinen aamupäivä, että oli tilaisuus lähteä tunniksi samassa rakennuksessa sijaitsevalle salille 

+ virtaa riitti ihan kelpo treenin, koska mieli oli hyvä ja olo energinen 

+ nautin, kun pääsin salilta suoraan  lounasravintolan valmiiseen noutopöytään 


Lautasellinen näyttää kuvassa lähinnä rekkamiehen annokselta  ja sitä se kokonsa puolesta kyllä olikin: )
Sisältää paistettua seitä, jugurttikastiketta, salaattia ja lämpimiä vihanneksia


+ töitten jälkeen kävin tekemässä palauttavan pyörälenkin ja ilahduin, kun mies oli sillä välin leikannut vesiversot omenapuista (ja aika paljon muutakin, koska jäljellä oli oikeastaan pelkät rungot)

+ keräilin risut ja sain ne jotenkuten mahtumaan kyytiin ja joulukuusen vielä kukkuran päällimmäiseksi (paljastui joku aika sitten jalkoineen päivineen takaterassin hangen alta)

  


+ risuja keräillessäni huomasin, että viime keväänä istuttamieni kuihtuneiden pääsiäisnarsissien sipuleista oli alkanut kasvaa uusia kukkia (poika tosin oli se, joka kaivoi tiiviiseen ja juurakkoiseen savimaahan riittävän syvän istutusalueen, johon upposi säkkitolkulla multaa) 

+ tuli suorastaan voittajafiilis siitä, että ensimmäistä kertaa en vaan heittänyt kuihtuneita kukkia kompostiin, vaan sipulit päätyivät jatkamaan elämää
   


+ samalla bongasin myös muita pieniä varipilkkuja pihalla






+ illalla oli ihan hirmu hyvä fiilis päivästä, kun loikoilin ilta-aurinkoisella, joskin vielä aika viileällä terassilla lukien lukematta jääneitä Kodin kuvalehtiä ja välillä vaan tuijottelin taivaalle ja kuuntelin lintujen viserrystä   

+ keskiviikolle kertyi pelkkiä plussia peräti yksitoista. 

Olkoonkin, että tässä elettiin nyt vaan kolme ihan tavallista päivää, oli silti aika kiva kokeilu tämä, koska osoitti, että ne omat pienet arkiset huomiot on kuitenkin enimmäkseen ilon puolella. Ja ihan hitsin kiitollinen saa kyllä olla, jos jonain päivänä suurimmat harmit löytyvät kananmunakattilasta ja alusvaatelaatikosta.  

Voin siis jatkaa hyvillä mielin ilman sen kummempaa kiitollisuuspäiväkirjaa ja se on hyvä se. Kävisi vaan raskaaksi sellainen liian tietoinen kiitollisuus, koska näistäkin vähistä ylöskirjauksistani olisin ilman päivien mittaan napsimiani kuvia unohtanut puolet. 

Mutta nyt laitan tämän kirjan kannet kiinni ja toivottelen hyvää viikonloppua tai mikä ajankohta nyt sitten sattuukin olemaan meneillään tai tuloillaan!


torstai 8. huhtikuuta 2021

KEVYT VAIHDEVUOSIKATSAUS

Siinä missä elämä on viimeisen vuoden ajan ollut enimmäkseen - jos mahdollista - tavallistakin tasaisempaa ja ajoittain tylsempääkin, vaihtelua omaan olooni on tuonut vaihdevuosien viime syksynä todistettu alkaminen.

En nyt sitten tiedä, onko vaihtelu sellaista, mitä varsinaisesti olisin tähän hätään kaivannut, mutta niinkuin taannoin kirjoitin, olen ainakin toistaiseksi päättänyt ottaa tämän(kin) elämänvaiheen enimmäkseen mielenkiinnon ja  samalla jonkun sortin ihmiskokeen kannalta. 



Taidan olla kaikinpuolin keskivertotapaus, koska 55-vuotiaana sovin vaihdevuosien tyypillisen 45-55 vuoden alkamisiän haarukkaan.   

Samoin tähän mennessä varsin tiiviillä tahdilla kuvioihin mukaan tulleet oireet ovat kuin suoraan oppikirjasta. Joskaan en aina tiedä, mistä mikäkin varsinaisesti johtuu, koska osa alkaa varmaan olla jo iänkin mukanaan tuomaa ja osa työstressistä johtuvaa, mutta kokoelmaan on tähän mennessä kertynyt ainakin seuraavaa:

- kuumat aallot, jotka alkoivat yöhikoiluna, mutta joita esiintyy nykyään ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa

- muutenkin sekaisin mennyt kehon lämmönsäätelykyky 

- inhottava syvältä tuleva lihassärky, jolla ei ole mitään tekemistä liikunnalla hankitun "terveen" lihaskivun kanssa

- entistäkin pätkittäisemmät ja levottomammat yöunet (johtuen pitkälti edellämainituista)

- notkeuden väheneminen ja jäykkyyden/kankeuden lisääntyminen

- lihasmassan katoaminen nopeammalla tahdilla kuin sitä ehtii ylläpitää

- muistihäiriöt (olen alkanut kadottaa erityisesti nimiä ja se on tosi häiritsevää)

- kuivien silmien lisääntynyt kuivuminen

- jo ennestään ohuiden hiusten mystinen oheneminen (hiuksia ei irtoile mitenkään näkyvästi, eikä katkeile, mutta ne vaan jotenkin katoavat)

Jos näitä nyt johonkin järjestykseen haluaisi laittaa, niin tällä hetkellä ehkä kaikkein ikävin oire on erityisesti reisissä tuntuva liki jatkuva jäytävä jostain syvältä tuleva lihassärky, joka vaivaa erityisesti istuessa, seistessä (eli ihan sama tältä kantilta, istunko vai seisonko työpäivät) ja nukkumaanmennessä. Ja kun reisissä särky jonkun ajan päästä sängyssä helpottaa, tilalle tulevat muuten vaan levottomat jalat, jotka yhdessä hikipuuskien kanssa vaikeuttavat nukkumista. (Nyt varmasti moni saman vaiheen kokenut jo miettii, kuinka tyhmä oikein olen, kun en vielä ole hakenut näihin vaivoihin apua ja ottanut estrogeenilisää käyttöön, mutta palaan siihen myöhemmin).




Yöhikoilua on itselläni esiintynyt jo muutaman vuoden ajan, mutta vain satunnaisesti. Nyttemmin siitä on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja kun yöllä ensin hikipuuskan tullessa potkii peiton päältään tulikuumaa kroppaa viilentääkseen, vähän ajan päästä seuraa hillitön palelu. Näitä molempia lämpötiloja sitten esiintyy vuorotellen aamuun asti ja peitto vaihtaa paikkaa samaa tahtia, välillä useammin ja välillä harvemmin. Riippuen osin siitäkin, mitä illalla olen syönyt ja juonut ja mihin aikaan. On melkoisen tarkkaa hienosäätöä nykyään, muttei mitenkään ongelmallista, kun asian tiedostaa ja ottaa käyttöön ne itselle parhaiten sopivat käytännöt. Omalla kohdallani olen huomannut, että mitä myöhemmäksi iltasyömisen jätän, sitä varmemmin makuulla ollessa tulee myös inhottavaa sydämentykytystä, kun ruoka aiheuttaa painetta palleaan ja sydän reagoi siihen. Tämän loogisen ja samalla rauhoittavan selityksen antoi tuttu lääkäri, jolle kerroin yhden edeltäneen yön sydänoireistani, joiden lääkärin avulla tajusin johtuneen siitä, että tosiaan menin makuuasentoon suoraan iltapalan jälkeen ja olin silloin syönyt itselleni täysin sopimatonta tuoretta ruisleipää, jossa oli yhtä sopimatonta paprikaa päällä. Sen koommin ei sydän ole temppuillut, vaikka sekin kuuluu vaihdevuosioireiden valikoimiin. 

Muuten syömisistä ja juomisista on tullut toisinaan lähinnä koomista, kun nykyään tulee hiki jo ketsupistakin. Samoin kuin ainakin suolasta, sinapista, soijakastikkeesta, oliiveista, vahvasti maustetuista ruuista puhumattakaan. Eikähän nykyään tarvi enää edes syödä mitään noista, vaan pelkästään nähdä tai ajatella, kun hiki jo taas yllättää. Eikä mikään ihan huomaamaton, vaan sellainen, joka kastelee hiukset päälaelta märiksi, mutta silti tuntuu käsin koskettamalla ihan kylmältä. Olen siis vähän niinkuin kuuluisan Pavlovin teorian koira sillä erotuksella, etten ala kuolata, vaan hikoilla.  Mutta onneksi listalla ei ole mitään erityisen tarpeellista tai terveellistä, vaan päinvastoin.



Viime kesänä ei vielä hikoiluttanut


Sinällään kuuma aalto on mielenkiintoinen juttu. Silläkään ei ole mitään yhtäläisyyttä liikkumalla tai edes saunomalla aiheutetun hikoilun kanssa, vaan on sellainen, joka tulee äkillisesti jostain syvältä sisältäpäin ja kuumentaa itselläni erityisesti pään sen molemmilta sivuilta. Ja vaikka voisin vannoa, että olen aallon yllättäessä kirkuvan punainen, peili todistaa toista, eikä kuumuus välttämättä näy mitenkään päällepäin. Omituinen ilmiö. Mutta kohtausten kesto on ainakin toistaiseksi itselläni ollut vaan sekunteja, joten ei niin haittaa, kun tietää, että menevät ohi liki yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Voin kyllä erittäin hyvin kuvitella, kuinka kurjaa on, jos vaiva on niin voimakas, että hallitsee elämää. Etenkin jos siihen liittyy mahdollisesti itselle ei-niin-luontaisia esiintymistilanteita tai työperäisiä tapaamisia, joissa sinällään on jo riittävästi jännitettävää ilman, että pitää stressata mahdollisten kuumien aaltojen tuloa.  




Kahvilla tuntuu ainakin omalla kohdallani olevan välitön kuumuuskohtauksia lisäävä vaikutus, mutta sillä ei ole hirveästi merkitystä, koska juon sitä niin minimaalisesti muutenkin. Aamulla mukin ja päivällä ehkä toisen tai ihan maksimissaan pari. Ja jos juonkin, niin kahden maissa iltapäivällä on nykyään hyväksi havaittu takaraja. Iltajuominen sensijaan on vähän ogelmallinen, koska joisin iltapalan kanssa mieluusti rauhoittavaa teetä, mutta sen olen joutunut jättämään pois tai juomaan liki kylmänä, koska kaikki kuuma juotava lisää yöllistä hikoilua. Samoin kuin vähäinenkin viinimäärä, mutta siitä en edelleenkään ole kokonaan luopumassa. Ei vaan parane enää iltamyöhään kippistellä.




Toistaiseksi olen kokeillut lähinnä yöhikoiluun avuksi luontaistuotteita, joista salviaa sisältävä Vogelin Menoforce Strong  toi huomattavan avun parin kuukauden päivittäisen tabletin jälkeen. Hiki loppui kuin seinään ja olin ihan ihmeissäni, että voiko tällaista olotilaa ollakaan. Sitä onnea kesti kuukauden päivät ja sitten purkki loppui, enkä heti muistanut /viitsinyt käydä ostamassa uutta, vaan vierähti viikko tai pari ja ongelma palasi. Harmitti oma saamattomuus, mutta voi olla, ettei olisi auttanut, vaikka olisin heti käynyt ostamassa lisää, koska nyt on uusi purkillinen varmaan puolivälissä menossa ilman toivottua vaikutusta. Saattoi siis olla vaan hetkellinen helpotus, mutta hyvä sekin. Kuulemma tyypillistä, että yksi konsti auttaa aikansa, muttei ikuisesti. 

Toinen, jolla huomaan olevan positiivinen vaikutus jo lyhyellä käytöllä, on hiljattain repertuaariin lisäämäni vahva hyvin imeytyvä E-vitamiini, jonka otin testiin nimenomaan vaihdevuosimielessä muun perusvitamiinivalikoimani lisäksi. Eron olen huomannut paitsi yleisolotilassa, myös vartalon ihossa, joka on vähän niinkuin positiivisena sivuvaikutuksena pehmennyt selvästi. Kasvoista en niinkään tiedä, koska niitä tulee päivittäin hoidettua enemmän kuin muuta ihoa, jonka suhteen olen turhan laiska. Paitsi että olen viimeaikoina palauttanut rutiineihin vanhan kunnon kuivaharjauksen, joka auttaa pienesti myös niissä inhottavissa lihassäryissä, kun pintaverenkierto vilkastuu.


Muistaessani teen iltaisin merisuolajalkakylvyn, joka vähän jeesaa levottomia jalkoja 


Mutta ettei menisi pelkän haittaluettelon puolelle, olen erityisen kiitollinen ja onnellinen siitä, että olen säästynyt ennakkoon eniten pelkäämiltäni  omasta tahdosta riippumattomilta rankoilta mielialanvaihteluilta, raivokohtauksilta, persoonallisuuden muuttumiselta, ylitsepääsemättömältä ahdistukselta ja/tai masennukselta (siis sellaisilta ihan todellisilta, en tarkoita tällä mitään ajoittaista alakuloa, stressiä ja uupumusta, jotka kai kuuluvat elämään).




En myöskään ole keskivartalolihavoitunut, eikä painoni ole muutenkaan merkittävästi pompannut yhtäkkiä ylöspäin, koska en ole halunnut antaa sellaista mahdollisuutta. Joskin omasta aiemmasta kokemuksestani tiedän, että molemmat kävisivät erittäin helposti, jos lopettaisin liikkumisen ja alkaisin kärsiä makeanhimosta tai syödä muuten vaan jotain itselleni epätyypillistä tai epäsopivaa (kermaperunoita, tuoreita leipiä, kakkuja, pullia tai maitorahkaa, jolla homamsin itselleni muutaman ylimärääisen kilon pari vuotta sitten, kun kuvittelin siitä saavani helppoa proteiinia työn alla olleiden lihasten käyttöön, mutta muuttuikin omassa kropassani suoraan rasvaksi...).  Vaan onnekseni tykkään edelleen enemmän ihan vaan tavallisesta, enimmäkseen terveellisestä ja monipuolisesta, mieluiten kasvispainotteisesta ruuasta. Eron olossa huomaan heti, jos en ole jaksanut huolehtia siitä, että syön kunnolla ja kunnollista. Näkyy myös vaa'assa ja tuntuu vaatteissa välittömästi, enkä tykkää yhtään siitä olotilasta, että vatsa hallitsee elämää. 




Onnekseni pidän myös liikunnasta, joka on itselleni suorastaan elinehto myös mielenterveyden kannalta. Ja luottogynekologini mukaan auttaa myös pitämään pahimmat vaihdevuosioireet loitolla.

Painopistettä olen päivittäisten ulkoilujeni lisäksi viimeaikoina siirtänyt enemmän liikkuvuuden ja kehonhuollon puolelle. Osin koronan "ansiosta". Salille kun ei ole enää  juurikaan tullut lähdettyä (eikä nyt olisi mahdollisuuttakaan) ja kotona on ollut kiva rauhassa kokeilla oman liikuntakeskuksen tarjoamia monipuolisia treenivideoita. Niistä meidän pienehköön kotiin parhaiten sopii harjoitteet, joissa ei tarvita juuri jumppamattoa kummempaa. 


"Et viittis niin kauheesti heilua siellä, kun koitan nääs katsoa telkkaria" sanoi ukkeli :). (On oikeasti meistä kahdesta se, joka käy säännöllisesti joogassa ja muutenkin venyttelee enemmän).



Kahvakuulilla heiluminen ei meillä oikein missään tilassa onnistu ilman, että tulee joko kalusteet, kattovalaisimet tai huonekorkeus vastaan. Ja niin kummallista kuin se onkin, omalla painolla tehdyt harjoitteet näyttävät omalla kohdallani saavan aikaan tuntuvampia tuloksia kuin kuntosalilla isompien painojen kanssa rimpuilu. Myös nivelet ovat tykänneet enemmän kevyemmistä treeneistä, enkä ole viimeaikoina kärsinyt erityisistä  nivelvaivoista  (kopkop).



Tämäkin on  joku ukkelin ottama puolisalakuva, jota ei ole tarkoitettu julkaistavaksi, mutta olen ottanut aina lenkin jälkeen tavaksi lankuttaa minuutin-pari  ja tehdä muutaman punnerruksen. Pieni aika, mutta aikaan nähden iso hyöty.  Aina tosin en jaksa sitäkään,  mutta venyttelyä en voi jättää väliin tai olen hetken päästä jäykkä kuin heinäseiväs.

Elämä on kuitenkin enimmäkseen mukavasti mallillaan ilmenneistä oireista huolimatta. En anna niiden liiaksi hallita. Joskin huonona päivänä erityisen huonosti nukutun yön jälkeen onnistuu huonommin, mutta hyvinä päivinä olen huomannut olevani jopa entistä minääni tyynempi, hyväntuulisempi ja nauravaisempi. Mistä lie johtuu, mutta niin vaan on. Ja jotenkin haluan ajatella, että on ainakin osittain sen ansiota, että monen vuosikymmenen jälkeen olen vihdoin hormonivalmisteista vapaa ja "omillani". Se on omassa mielessäni jotenkin sellainen puhdas ja luonnollinen olotila, josta en haluaisi luopua. Mutta ihan tyhmyyteen asti en toki aio mennä, vaan pidän mielessäni teiltä viisaammilta aiemmin saamani kokemusperäiset vinkit ja ihanan luottogynekologini sanat "Jos oikein hankalaksi menee, tule käymään, niin suunnitellaan hoitoa yhdessä".    




Selvää on, että tässä(kin) asiassa ollaan yksilöitä ja oireet eri ihmisten välillä vaihtelevat. Siinä missä yksi pääsee helpommalla, joku toinen kärsii todella vaikeista oireista muittenkin edestä. Ja toisaalta keskenään samanlaisetkin oireet voidaan kokea eri tavoilla, koska kokemukset ovat subjektiivisia. Oma kipukynnykseni on aika korkea (joskus ollut tyhmyyksiin asti) ja omasta mielestäni epämukavuuden sietokykyni myös. Siksi olisi hauskaa, jos voisin antaa nämä omat kokemukseni testiin jollekulle toiselle ja saada tietää, tuntuvatko ne samoilta vai kokisiko joku muu ne täysin huomaamattomiksi tai vaihtoehtoisesti elämanlaatua huomattavasti heikentäviksi. Mutta sitä en koskaan saa tietää, joten jatkan tätä omaa henkilökohtaista matkaani omine tuntemuksineni. Tärkeimpinä voimavaroinani luonto,  liikunta, raitis ulkoilma, peruspositiivinen asenne ja mielekäs tekeminen sopivassa suhteessa mitääntekemättömyyden kanssa.



Yleensä en koe näinkin henkilökohtaisista asioista kirjoittamista luontevaksi, mutta tämä tuntui otsikkonsa mukaisesti yllättävän kevyeltä. Osin toki siksi, että paljon jäi kirjoittamattakin niinkuin varmasti moni samaa vaihetta jo elänyt tai parhaillaan elävä arvaa. 

Haitoista huolimatta koen, että tämä väistämätön elämänvaihe tuo mukanaan myös ihan uudenlaista vapautta ja paljon hyvääkin. Voi olla, että jossain vaiheessa tilanne muuttuu, mutta nyt nautin kaikista hyvistä päivistä niin pitkään kuin voin.

torstai 11. maaliskuuta 2021

KEVÄTTALVEN KUULUMISIA JA VAIHTELEVIA MIELENLIIKKEITÄ

Jos ei näissä jutuissani ole ennenkään ollut ohuttakaan punaista lankaa, niin nyt ei ole kyllä sitäkään vähää tiedossa. Sen verran paljon on reilun parin kuukauden aikana päässä viheltänyt kaikenlaista, etten aina itsekään tiedä, mistä milloinkin tuulee.

Mutta onneksi puhelimeen on sentään tallentunut kuvia, joiden varassa voin koittaa muistella, mitä muuta olen tehnyt kuin töitä, joiden suhteen tahti on ollut niin tiivis, että järjissä pysyäkseni olen pysytellyt vapaalla pois koneelta ja käyttänyt kaiken liikenevän ajan ulkona liikkumiseen ja muuhun mieltä tuulettavaan tekemiseen tai tekemättäjättämiseen. 

Siihen on tämä talvi tarjonnut niin upeat puitteet, etten ihan äkkiä muista milloin olisi viimeksi ollut näin kaunista. 




Kaikki eivät ole talvi-ihmisiä eikä tarvikaan olla, mutta itse olen nauttinut tästä kauneudesta ihan täysillä. Olkoonkin, että aurinkoisten hankien hintana on välillä ollut kolmeakymppiä kolkutteleva pakkanen.

Muutenkin olen taipuvainen elämään sitä vuodenaikaa mikä milloinkin on meneillään, enkä halua kiirehtiä ajassa enää yhtään eteenpäin (paitsi toki siihen hetkeen, kun nimeltämainitsematon yhteinen vihollisemme on kukistettu), koska elämä tuntuu soljuvan ohi ihan liian nopeasti muutenkin. On uusi tunne ja liittynee jotenkin ikään, joka on vääjäämättä lähempänä sataa kuin syntymääni. En sitä tietoisesti mieti, enkä koe olevani vanha tai varsinkaan kriiseileväni sen kummemmin, mutta joku ymmärrys elämän rajallisuudesta tässä nyt kuitenkin painaa päälle.

Parempi siis elää hetkessä kuin "sitku"ssa ja siinä olen tänä vuonna aika hyvin onnistunutkin. 




Sain tammikuun puolivälissä poikieni kannustamana itselleni joululahjaksi tilaamani uuden puhelimen, jollaista en olisi kuuna päivänä omatoimisesti hintansa takia edes harkinnut, mutta uskoin, kun pojat sanoivat, että "Kyllä sun äiti pitäis jo siirtyä nykyaikaan" ja "Olet sen ansainnut" <3. 

Ja voi että mikä ilo siitä uudesta puhelimesta on ollut. Kamera on superihana ja muutenkin kaikki pelittää niin vaivattomasti vanhaan verrattuna, etten ole kyllä päivääkään katunut. Ja mitä järkeä on loppupeleissä käydä töissä,  jos en ikinä raski ostaa palkallani itselleni mitään, vaikka voin. 

Vähän kyllä surettaa se, että jälkeen uuden kännykän vanha kunnon kameraparka on pölyttynyt toimettomana. Ei enää tule otettua sitä mukaan oikein ollenkaan. 

Ukkeli oli salakuvaillut kuvaajaa.


Ainut hankaluus on puhelimen ja tietokoneen yhteensopimattomuus, joka tekee kuvien siirtämisestä koneelle monimutkaista ja näköjään laatukin muuttuu matkalla, mutten anna sen häiritä. Kätevämpiäkin konsteja varmasti on kunhan ehdin ja jaksan perehtyä.

16.1.2021, klo 15.43




Aurinko ja hohtavat hanget ovat auttaneet pysymään hereillä ja pääosin positiivisena, vaikka enimmäkseen valvon yöt ja stressaan.


Torronsuolla tottakai



Silloin harvoin, kun yhtäkkiä nukunkin tavallista paremmin (tapahtuu satunnaisesti viikonloppuisin) ja herään aamulla virkeänä, elämä näyttäytyy kaikinpuolin valoisana ja tuntuu, että pystyn mihin vaan. Niinkuin nyt vaikkapa niinkin ihmeelliseen asiaan kuin kaupassa käyntiin ja vähänkään järkevän  ruuan valmistukseen. Silloin ostoskärrykin näyttää ihan toisenlaiselta ja pursuaa vihreää ja värejä, jotka siirtyvät lautaselle, smoothieiksi tai peräti raikkaiksi mehuiksi, koska virkeänä jaksan käyttää myös pöydällä toimettomana vuoroaan odottavaa mehupuristinta.





Väsyneenä sensijaan saatan tuijotella Instagramia ja toivoa, että voiskohan nämä somen pulla- ja torttupäivät pikkuhiljaa jo päättyä, kun tuntuu, että joka puolelta tulvii kuvia Runebergin tortuista,  laskiaispullista ja Ystävänpäiväleivoksista, joita kohta seuraa pääsiäiskakkukausi,  vappumunkkisesonki, joulutortut, piparkakut jaajaajaa. Siinä sitten väsyneenä antipullaihmisenä kyseenalaistan koko somen järkevyyden kunnes ryhdistäydyn ja mietin, että onko yhtään enemmän järkeä siinä, että itse konttaan polvet märkänä hangessa kuvaamassa puolukanvarpuja ja jaan kuvia niistä ?? No ei ole. Ja ehkä pointti onkin juuri siinä, että kaiken suorittamisen ja järkevyyden keskelle elämässä tarvitaan myös täysin älyvapaata vastapainoa.  



Hotelliparka humisi tyhjyyttään.

Helmikuun alussa pyörähdin työmatkalla Kuhmossa, jossa työpaikkani osin sijaitsee. Matka minimiin karsituilla julkisilla yhteyksillä on sinne äärimmäisen hankala ja kesti 11 tuntia suuntaansa, mutta käynti oli ympäripyöreistä päivistään huolimatta tosi piristävä. Oltiin pitkästä aikaa porukalla koolla yhteisten hyvien asioiden ja kehityskohteiden merkeissä.

Myös kohdalle sattunut kolmenkympin pakkanen piristi. Joskin kipusi tällä viikolla vielä kymmenen astetta kovempiin lukemiin, mutta sitä en päässyt kokemaan.




Tänä talvena on tullut pitkästä aikaa myös hiihdettyä. Tai paremminkin hiihdeltyä, koska ei tunnu enää sujuvan niinkuin mielikuvissa, joissa suksi luistaa ja maisema vaihtuu. Mutta sisulla ja ojentajalihaksilla olen mennyt eteenpäin kunnes tulin vieneeni sukset voideltavaksi ammattitaitoiselle ystävälle, joka sanoi, että ei ihme, jos ei oikein kulje. Sukset olivat kuulemma ihan liian löysät meikäläiselle ja tarkoitettu paremminkin maisemien ihasteluun, eikä eteenpäin potkimiseen. 

En ole välineurheilija, jolla pitäisi aina olla vehkeet vimpan päälle, mutta jos joku on hirveää, niin se on hiihto huonoilla suksilla, joten menin siitä paikasta paikalliseen Intersportiin ostamaan uudet. Kävi melkoinen munkki, koska kaupassa oli kovan kysynnän jäljiltä tasan kaksi paria jäljellä ja toinen niistä itselleni täsmäsopiva. Eivätkä edes maksaneet paljon. Muuttui homma huomattavasti mielekkäämmäksi.






Käväisin myös Turussa terveysasioilla ja kerkisin siinä sivussa häthätää poiketa ihmisten ilmoilla kaupassa ja kahvilla. Aikaa ei ollut puolta tuntia kauempaa, mutta tuli ihanan virkistynyt ja jotenkin sivistynyt olo jo siitäkin.




Ostin pari Marimekon mukia ja niiden innoittamana raivasin kaapista sekalaisia vanhoja pois ja vein kirppikselle. Ajattelin, että uusin mukeja pikkuhiljaa. On ollut jo kauan mielessä, mutta mieluisia ei oikein ole löytynyt.

Paperikassi päätyi kuvaan, koska siinä on mielestäni hyvä teksti. Allekirjoitan kaiken.




Täytin lisää vuosia ja päätettiin ukkelin kanssa synttärin kunniaksi tehdä päivän reissu Vierumäelle hiihtelemään, koska luvattiin ihanaa aurinkoista pikkupakkasta.

Lähdettiin lauantaina, kun mies pääsi töistä ja palattiin jo sunnuntaina, mutta matkaa on vain parisen tuntia suuntaansa, joten ihan okei sekin vähä omista nurkista poistuminen. Aurinko tosin ei näyttäynyt Vierulla kertaakaan toisin kuin kotona sillä välin. Mutta ei annettu häiritä, vaikka vähän saatoinkin jupista.



Aina ei suju.




Bongasin Hollolan Matkakeitaalta horoskooppimerkkini mukin, joka oli niin kolho, että päätin vaan ottaa kuvan tekstistä, jossa on paljon totta (mm. mietteliäs ja tarkkaavainen ajattelija) ja osin sellaista, jonka toivon olevan totta, mutta tuntisin oloni itserakkaaksi, jos niin menisin julistamaan (humaani älykkö). Sensijaan uppiniskainen en kyllä ole, koska en koe tarvetta olla. Enkä arvaamatonkaan.




Ei liity syntymäpäivääni, vaan stressiin ja väsymykseen, joiden seurauksena aloin yhtäkkiä nähdä peilissä pelkät roikkuvat turvonneet kasvot ja paksuuntuneen syvästi vaakaryppyisen kaulan. Säikähdin erityisesti paksua kaulaa, koska muutos on mielestäni tapahtunut suht lyhyellä ajalla ja ajattelin jo, että kyseessä on vähintään struuma tai jotain paljon pahempaa, jota en tässä mainitse. Mutta onneksi löysin kaikkitietävästä kotilääkärin käsikirjasta Googlesta vallan loogisen selityksen asialle. 

Minähän olen siis jo vuosikymmenet tehnyt töitä näytön äärellä pää enempivähempi etukumarassa, joka lienee vuosien varrella kertyneiden ja syventyneiden vaakaryppyjen pääasiallisin syy ("Tech neck"), mutta samalla asento on toki jumittanut kaikenlaisen nestekierron kaulassa ja kasvoissakin. Päätin siis kokeilla, auttaisiko jossain vinkattu kasvojooga, johon löytyi netistä selkeitä ja vähemmän selkeitä ohjevidoita.

Ja auttoihan se! Kaula on ohentunut enemmän takaisin omaksi itsekseen ja kasvotkin kaventuneet takaisin tavallisempaan kuosiinsa, kun olen alkanut tehdä liikkeitä säännöllisesti aamuisin, olin väsynyt tai en.

Rakastan niin sitä, että voin itse omilla tekemisilläni vaikuttamaan itseäni häiritseviin asioihin. 
En tietenkään kaikkeen, se on selvää, mutta jos vaan on mahdollisuus yrittää, niin yritän ja teen sinnikkäästi niinkuin viisaammat neuvoo, ja useimmiten se palkitsee. Joskin täytyy heti perään sanoa, että nukkuminen ja työperäisen stressin hallinta on kyllä aikalailla huonoissa kantimissa edelleen.

Kasvojoogasta innostuneena ostin vielä luontaistuotekaupasta guasha-kiven (en linkkaa mihinkään kauppaan, mutta netistä löytyy selitystä, jos kivi on yhtä tuntematon kuin itselleni oli) ja ihanaa kasvoöljyä, joiden avulla teen iltaisin rauhoittavan kasvohieronnan, joka on vähentänyt myös yöllistä kasvojen ja hampaiden kiristelyä.




Omakuva ei kerro koko totuutta, koska on otettu miehen epätarkalla kännykkäkameralla ja sumennettu, mutta se kuvastaa kuitenkin sitä, miltä itsestäni näiden aloittamieni uusien rutiinien jäljiltä tuntuu. 
En tiedä välittyykö se kenellekään muulle, mutta olo on jotenkin erityisen lempeän rauhallinen.
Ehkä osin siksi, ettei peilikuva enää niin ahdista, mutta eniten siksi, että jatkuva jännitys kasvoista on poissa.    
  
Kävin myös silmälääkärillä ja onnekseni ongelmasilmän ongelma ei ole pahentunut, vaan säilynyt liki ennallaan. Suunta on kuitenkin vääjäämättä huonompaan, mutta hitaasti. Ja niin loogiselta kuin se nyt tässä hetkessä tuntuukin, kasvojooga on helpottanut myös väsyneitä silmiä. 

Sain myös reseptin uusiin laseihin, joita tarvin päätteellä ja lukiessa. Ja koska sain tingittyä ne 50% alennuksella, ostin samantien kahdet, toiset toimistolle ja toiset koti-officeen. Ei tarvi enää kuskailla yksiä ja samoja, jotka usein jäävät sinne, missä itse en ole.

Valitsemani kehykset ovat molemmat ihania ja iloitsin, kun sain lasit jo viikossa luvatun kahden sijasta, mutta voi plaah, mikä pettymys. En nähnyt kummillakaan näytölle asti, vaan kaikki meni ihan sumeaksi. Laitoin siitä viestiä silmälääkärille ja sovittiin, että käyn optikon pakeilla ja katsotaan, voiko lasien voimakkuuksia vähän lieventää niin, että toimivat siinä tarkoituksessa, johon ne tarvitsen. Näin tehtiin ja nyt sitten odottelen taas laseja tulevaksi. Niissä oli jokatapauksessa 100 päivän tyytyväisyystakuu, joten vaihto oli ilmainen, eikä tarvinnut alkaa siitä käymään vääntöä.





Lasipallokin pääsi pitkästä aikaa mukaan, kun kävin kevätauringossa sulavilla hangilla kuvailemassa. Nyt ne tosin ovat jo tulleet takaisin ja viikonloppuna lienee hiihtelyä tiedossa, jos vaan jaksan.

Hiihtolomat alkavat vissiin suurimmalla osalla olla ohi, joten voin lakata kadehtimasta kaikkia pohjoisen aurinkoisilta hangilta ja erämaamökeiltä lähetettyjä lomakuvia. Siihenkin syntiin kun väsyneenä sorruin. Ja sitten taas hyvänä päivänä jaksoin toivottaa kaikille ihanaa lomaa ja olla aidosti iloinen, että jollain sellainen on meneillään. 


Puolukka on meikäläisen pulla.


En nyt enempää viimeaikojen tapahtumista muista, mutta tässä nämä päällimmäiset kuulumiset kuitenkin. 

Toivottavasti ei kuulostanut pelkältä väsyneen valitukselta, koska ei ollut sellaiseksi tarkoitettu. 



Kommentit ja kuulumiset ilahduttavat edelleen kovasti, mutta vastaaminen saattaa kestää tavallista kauemmin. Ja ymmärrän erittäin hyvin, jos mitään ei kuulu, koska en ole kertakaikkiaan jaksanut itsekään käydä jättämässä viestejä, vaikka olen aika ajoin yrittänyt.

Mukavaa maaliskuuta joka tapauksessa! Päivä on pidentynyt jo tuntitolkulla ja vauhti sen kun kiihtyy.

PS.
Jaa niin. Piti vielä antaa oma vahva suositukseni Copper Inside-kuparimaskeille (ei edelleenkään linkkiä, mutta luontaistuotekaupoista ja apteekeista ainakin löytyy). Ei tarvi pestä, eikä heittää pois ennenkuin on rikki (omani on ollut kohta pari kk kauppa- & matkakäytössä ja edelleen ehjä). On tosi miellyttävä käyttää (jos nyt maski voi olla), ei ärsytä ihoa ja suojaa myös käyttäjäänsä. Perustuu kuparin antimikrobisiin ominaisuuksiin. Saa halutessaan kyseenalaistaa, mutta siihen en ota kantaa.