Sivut

perjantai 23. lokakuuta 2015

MIELENRAUHAA

Kaikenkirjavien tuikkukippojen vastapainoksi kaivelin kamerasta muutamia lokakuisia kuviani, jotka eivät ole päätyneet minnekään, mutta jotka itselleni edustavat täydellistä mielenrauhaa.

Kirpeä pakkasaamu kotipihalla ja terassilla:













Aurinkoinen sunnuntai-iltapäivä metsässä:














Näillä sammalkuvilla oli ihan tarkoituksensakin.

Tuli pakkomielle selvittää, millainen väri oikeastaan on "sammaleenvihreä", jonka kuvittelin pelkän värimielikuvani pohjalta pystyväni valitsemaan käytössäni olevista värilastuista.

Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että totuus löytyy ainoastaan luonnosta, ei lastuista. Ja että yhtä ja ainoaa sammaleenvihreää ei todellakaan ole olemassa, vaikka päässäni onkin.




Tänään pidin vapaapäivän ja koska luvattiin jatkuvaa sadetta, ajattelin, että nyt on hyvä tilaisuus keskittyä raivausurakkaan ja kaikenlaiseen järjestelyyn. Sen sijaan päätinkin lähteä yksinäni pelaamaan kierroksen golfia. Kentällä ei ollut ketään muuta (tai ainakaan en nähnyt), keli oli täysin tyyni ja sateeton, mutta kaikessa kosteudessaan ihanan happirikas ja helppo hengittää. Ei käyneet täysinäiset kaapit mielessäkään. Viisas valinta, parempi mieli.

Mutta nyt kiinnostaisi ihan hirveästi tietää, mistä te muut ammennatte mielenrauhaa silloin kun korvien välissä kiristää? Etenkin jos käytössä ei ole lomaa tai vapaata viikonloppua tai edes kokonaista päivää, vaan ainoastaan hetki tai korkeintaan tunti? Entä mikä väri on se, jota katsomalla rauhoittuu?

Oma stressini haihtuu samalla hetkellä, kun astun metsään. Tai kun otan kameran käteen ja zuumailen luontoa linssin läpi. Vihreä väri jo taisikin tulla mainittua :)




Rauhaisaa viikonloppua kaikille <3

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

TO KIRPPIS OR NOT TO KIRPPIS...

... kas siinäpä pulma.

Paitsi ettei ole enää.

Meneillään oleva loputon kodinraivausprojekti on vissiin vihdoin ja viimein  koulinut älyämään, että enää ei kannata ihan jokaista kaapin perukoilla vuositolkulla hillottua tuikkukuppia pyöritellä käsissään ja miettiä, että  pitäiskö  kumminkin varmuuden vuoksi vielä vähän aikaa odottaa, "jos vaikka yhtäkkiä alankin taas tykätä näistä". Tai että "Ihan varmaan taas käy niin, että heti kun olen päättänyt luopua jostain, tarvitsenkin JUST ja vain ja ainoastaan sitä".

Ajatuskin kirppishärdellistä ahdistaa ja ennemminkin tulee jo mietittyä,  kuinka paljon on  itse valmis maksamaan siitä, että joku tulee ja vie kaiken pois. Aah mikä ihana ajatus. Mutta mennään nyt vaikeimman kautta loppuun asti ja pidetään kiinni kirppispöydästä, joka jo tuli varattua. Vaikka eihän sekään homma  ihan suunnitelmien mukaan mennyt, kun aloin liikaa järkeilemään.






Päätin nimittäin kerrankin toimia viisaasti ja harkitusti, enkä niin kuin tähän asti. Homma kun on aina mennyt niin, että kun kotona (yleensä syksyisin) on iskenyt jokavuotinen totaaliahdistus siitä, että ympärillä on ihan liikaa turhaa tavaraa, olen päättänyt tehdä asialle välittömästi jotain ja painellut kirppikselle pöytää varaamaan. No, yleensä pöytiin on ollut parin kuukauden jono, joka on aiheuttanut sen, että olen ollut itseeni tyytyväinen, kun olen saanut pöytävarauksen aikaiseksi, mutta muuten en sitten olekaan pistänyt tikkua ristiin asian hyväksi, koska "Tässä on vielä niin ja niin paljon aikaa..". Kunnes kirppikseltä yhtenä kauniina päivänä on tullut soitto, että juu nyt olis pöytä vapaana ja viimeistään ylihuomenna pitäis sitten ottaa se haltuun. Josta taas on seurannut se, että alan päättömästi penkoa kaappeja ja panikoida, että "mitä sinne oikein veisin" ja "eihän täältä löydy mitään järkevää myytävää".

Jotain sitä kumminkin aina olen onnistunut häthätää haalimaan kasaan, mutta eihän siitä koskaan suunnittelematta hyvä tule. Etenkin jos on sairaalloisen tarkka siitä, että myyntipöydän pitää koko ajan olla siisti ja järjestyksessä ja houkutteleva. Vaan eipä sitä ylimärääistä aikaa hinnoitteluun ja kaikkeen puljaamiseen justiin silloin riitä, kun sattumoisin puskee kaikkea muuta päälle.

Mutta koska tällä kertaa päätin olla kaukaa viisas, päätin, että e n varaa pöytää ennenkuin olen muun raivauksen ohessa lajitellut ja laittanut sivuun k a i k e n, mitä aion kirpparilla myydä. Ja s i t t e n vasta käyn varaamassa sen pöydän. Juu ei olis kannattanut. Jonoa kun tällä kertaa olikin kahdeksan viikon sijasta 12 viikkoa. Eli vähintään kolme kuukautta lisää säilöntäaikaa nurkissa ennenkuin voi edes yrittää päästä tavarasta eroon. Plus että silloin on joulukuun puoliväli (tein varauksen kuukausi sitten), joka tarkoittaa sitä, että mahdollisilla ostajilla on pelkät joulunkuvat silmissä, ja kaikki muu menee ohi. Eli ei muuta kuin uudelleen jo kertaalleen täytettyjen kirppislaatikoiden kimppuun ja lajittelu astetta pidemmälle. Nyt on sitten joulukoristeet, jouluverhot, tuikut sun muut ehkä joulun alla kelpaavat jutut omissa laatikoissaan ja paremmin keväiseen täsmäiskuun sopivat omissaan. Ja jos nyt jostain syystä käykin niin, että se pöytä ei vapaudukaan ennen joulua, tapahtuu kauheita...

Enää en siis mieti pätkääkään, raskinko luopua jostain, mistä en enää edes tykkää (kyllä raskin). Tai että millä hinnalla olen valmis myymään (ihan millä tahansa).





Mutta ettei tästäkään hommasta itselleen liian helppoa tekisi, jumitin jo etukäteen miettimään, mitä teen esimerkiksi noille kuvan punaisille vale-Kiville, joita on kymmenen. Älkää kysykö miksi niin monta. En tiedä.

Laitanko joka tuikkuun sen kymmenen tai kahdenkymmenen sentin  hintalapun, jolloin mahdollinen ostaja voi valita montako kenties haluaa, joka pahimmassa tapauksessa tarkoittaa sitä, että joku ostaa yhden ja itse joudun kantamaan loput yhdeksän takaisin kotiin? Vai koitanko myydä kaikki 10 kerralla, josta taas voi seurata se, että kukaan ei kiinnostu edes eurolla tai parilla, jos ei sattumoisin tarvi tai halua kymmentä tuikkua? Vai pitäisikö koittaa myydä pareittain? Vai viisi kerrallaan? Vai pitäiskö sittenkin varata aika kallonkutistajalle :D? Näitä kaikenmaailman tuikkuja kun tuntuu pelkästään yhdestä olkkarin kaapista löytyvän..






Tätä en käsitä ollenkaan. Miksi ihmeessä piti näitäkin aikanaan ostaa kymmenen, vaikken edes tykännyt koko väristä? No siksi, että oli vissiin joku pakkomielle oppia tykkäämään, ja varmaan ajattelin, että siedättämällä onnistuu.. Juu ei onnistunut.





Näistä tulee kivat varjot, mutta väri edelleen väärä.





Näistä palkinnoksi saamistani Ratian Kuutamoista tykkäsin silloin kun ne sain, mutta eipä ole tullut niitäkään sen koommin polteltua. En oikein tiedä miksi, koska oikeastaan ne on ihan kivat. Vähän ufot kylläkin.






Ballot sain kauan sitten lahjaksi ja tykkään todellakin lahjan antajasta ja kaiken järjen mukaan pitäisi tykätä Balloistakin, mutta vissiin siinä on häirinnyt tuo, että niitä on kolmea eri väriä, joten kaappiin ovat jääneet.




No sitten on nämä muutaman joulun takaiset köyhän miehen hopea-hörhöt, joista tykkäsin silloin, mutta en enää. Eli heippa vaan. Samaan sarjaan kuuluu maljakko, joka saa myös lähtöpassit, mutta maljakkokaappiin en vielä edes kajonnut.





Hmmmm... Mitäs näistä nyt sanois? Ei mitään.




No sitten on nämä tulppaanin malliset lempparituikkuni, joiden kohdalla jouduin ihan tosissani miettimään, että säästäisinkö kuitenkin vielä. Tuskin, mutta sitä ei tarvi tavallaan vielä päättää, koska ne on nyt pakattu sinne kevätkirppislaatikkoon. Samoin kuin nuo allaolevat kukkatuikut, joissa on jotain mukavan retroa, mutta ei ehkä enää sittenkään huvita nähdä niitä. Paitsi mitä jos niitä käyttäisikin juomalaseina? Juu ei käytetä.





No sitten tulee pohdittavaksi sekin, että pitääkö jotain säilöä ihan vaan sen takia, että on sen aikanaan ostanut Pentikiltä? Juu ei tarvi. Joskin tästä vadista ihan tykkäänkin, mutta mitäpä sillä pelkällä tykkäyksellä tekee, jos ei löydy käyttöä.






Samaa sarjaa nämä Pentikin joulupalleroiset. Tykkään tavallaan, mutta en tarpeeksi. Paitsi jos maalaisin valkoiseksi.. Hmmm. Tätä voisin harkita ihan tosissaan. Ei vaan ole tullut aiemmin mieleen.






Liukko-Sundströmin sinisistä enkelitauluista ei ole kertakaikkiaan mitään muistikuvaa. Ehkä on saatu lahjaksi, ehkä olen ostanut itse. Eli ei kovin kaksinen tunneside niihinkään, jos ei edes muista.






Eikä tässä todellakaan kaikki, vaan vasta yhden Bestå-kaapin pari hyllyllistä. No. Onneksi niitä kaappeja ei ihan hervottomasti ole, mutta kyllä tässä ehtii järki vielä moneen kertaan lähteä kaikenlaista jonninjoutavaa pohtiessa.

Jaa niin. Olin myös luullut, että meillä ei ole servettejä, mutta onhan noita näköjään jokunen. Pikkuhiljaa pitäisi varmaan alkaa löytymään sopiva värikin ihan omasta takaa.





Semmoiset kolmisensataa laskin äkkiseltään pelkästään tästä korista. Että ei vissiin muuta kuin kovan luokan kahvikekkerit pystyyn.

Mutta kaiken tämän turhauttavan pikkutavaran kanssa puljaamisen keskellä on ihan pakko ylistää tori.fi:n toimivuutta. Kaikki isoimmat ahdistuksen aiheet ja tilasyöpöt on noudettu melkeinpä samantien, kun olen saanut ilmoitukset ladattua. Ei voi kuin ihmetellä. Pojalta tosin kysyin, että mahdanko myydä liian halvalla, kun kauppa käy noin hyvin, mutta onneksi poika oli taas itseäni fiksumpi ja totesi ykskantaan, että "Se on kuule äiti semmonen homma, että jos tavara menee kaupaksi, sillä on silloin oikea hinta". No sillai kai sitten.

Raivausurakka siis jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, mutta on täällä sentään jotain valmistakin. Olisin halunnut laittaa tänne kuvia, ja toiveikkaasti kikkailin hankalan honkkelijalkaisen raksa-halogeeni-viritelmän kanssa kellariin ja ajattelin, että sen valossa kuvaaminen onnistuu. Juu ei onnistunut. Kuvista tuli ihan keltaisia. Plääh. En ymmärrä miksi, koska valo kuitenkin on valkoista ja toistaa livenä kaikki värit  ihan kuin päivänvalo. Mutta en nyt ehdi moista murehtia. Pitänee olla kärppänä paikalla heti, jos aurinko vielä suvaitsee tänä syksynä näyttäytyä.

Iloisiin raivaamisiin!


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

IHONHOIDON IHMESIENI

Tykkään yksinkertaisista asioista. Ja mitä luomumpi, sen parempi.

Jos jostain on tehty liian vaikeaa tai aikaavievää, se jää herkästi tekemättä, vaikka tietäisinkin, että lopputulos palkitsee. Ihan sama, onko kyseessä liian monimutkainen kuntosaliohjelma, hirmu esivalmistelut ja tuntien haudutukset vaativa ruokalaji tai liian monivaiheinen ja monimutkainen ihonhoitorutiini.

Siksipä olenkin niin onnellinen, että sain alunperin ystävältäni lahjaksi ensimmäisen Konjac Sponge-sieneni, josta en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta jonka käytöstä en luovu varmaan enää ikinä. Kerrankin tuote, joka ihan oikeasti tekee minkä lupaa.




Ja ihan siitä ilosta, että olen itse niin tykästynyt tähän pikku mötikkään, halusin kertoa siitä myös täällä. (Sienet olen ostanut ihan itse, joten kyseessä ei tälläkään kertaa ole mainos, vaan ihan vaan omaan kokemukseen perustuva juttu).

Sieni on Konjac-kasvin juuresta valmistettu 100% luonnontuote, joka on tarkoitettu kasvojen ihon puhdistukseen. 

Spongeja on neljää eri sorttia, joista omani on aikuiselle iholle tarkoitettu Collagen Konjac Sponge. Muut vaihtoehdot ovat Pure normaalille iholle, Aloe kuivalle, herkälle, atooppiselle ja allergiaan taipuvalle iholle sekä Bamboo Charcoal seka- ja rasvoittuvalle tai epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle.

Homma toimii niinkin yksinkertaisesti kuin että sieni laitetaan 3-5 minuutiksi lämpimään veteen likoamaan, jonka jälkeen siitä puristetaan ylimääräinen vesi pois kämmenten välissä ja pestään kasvojen iho pyörivin liikkein. Joko pelkällä sienellä tai käyttämällä samaa puhdistusainetta kuin normaalistikin. Itse olen käyttänyt pelkkää sientä (toki niin, että iholla ei ole meikkiä). 



Sieni on kuivana kova, pieni koppura, joka veden imeytyessä turpoaa pehmeäksi ja jotenkin vähän hyytelömäiseksi tai jopa "niljakkaaksi". Ei siis todellakaan ole karkea, vaan erittäin miellyttävän tuntuinen.


Käytön jälkeen sieni huuhdellaan, puristellaan vesi pois ja ripustetaan kuivumaan.

Laiskuuttani laitan tähän linkin (klik), jossa on kerrottu tästä ihmesienestä enemmän. Ja voin ainakin omalla kohdallani vakuuttaa, että ihan oikeasti tekee sen minkä lupaa.

Iho on pesun jälkeen silkkisen tuntuinen, tasavärisempi ja jotenkin silminnähden kirkkaampi.

Itse käytän Spongea kerran-pari viikossa. Yleensä näin laiskoina viikonloppuaamuina, kun ei ole kiire mihinkään ja voi aamulla laittaa saunan päälle ja käyttää aikaansa mihin huvittaa. Jotenkin se sienipesun jälkeinen tuntu iholla on niin luksus, etten halua pilata sitä tekemällä siitä jokapäiväistä rutiinia. Ja voi olla, että lopulta kyllästyisinkin.

Ihan joka tuotetta en olisi ollut valmis eilisellä I love me-messukäynnillä jonottamaan yhtä pitkästi, mutta Konjacia oli saatava, kun kerran oli tilaisuus. Ja ilokseni samalla osastolla myytiin myös Madaran luonnonkosmetiikkaa, josta on tullut toinen lempparini. Meni samalla jonotuksella muutama kärpänen. Ja vieläpä mukavilla messutarjoushinnoilla, joka osaltaan teki jonotuksesta kevyempää. Muualla jo luovutin, koska porukkaa oli oikeasti niiiiin paljon, että ei vaan kertakaikkiaan pystynyt kykenemään.

Ostin kokeeksi myös Konjac Sponge-vartalonpesusienen, joka toimii samalla periaatteella kuin kasvosienikin, mutta jotenkin aamuisen kokeilun jälkeen tulin siihen tulokseen, että vartalonpesusieni saisi olla karkeampi. Tuntui vähän liian lällyltä, vaikka varmasti toimiikin.



En oikein ollut varma, millä osastolla lopulta ostokseni tein, mutta ainakin näitten Konjac Sponge-sienien takana olevassa tuoteselosteessa on Hyvän Olon Maailman nettisivujen osoite, jonne jo tuon yhden linkin laitoinkin, mutta tässä vielä uudelleen, jos huvittaa kurkata.

Messuhintaa kasvosienellä oli 8 euroa ja vartalosienellä muistaakseni 10 euroa. Normihintoja muistan joskus aiemmin tutkailleeni ja olisiko ollut jotain 12-13 euron luokkaa. Käyttöikää näillä Spongeilla on 1-3 kk. Käyttökerroista riippuen vissiin.

Että semmosta tänä sunnuntaina. Nyt lähden pihalle, kun tukka näyttää saunan jäljiltä sen verran kuivuneen, että voi vetää pipon päähän ja painella metsään lenkille. Teki kuitenkin vielä mieli kaivella tähän keväinen kuva toisesta yksinkertaisesta luomu-luksus-ihonhoitorutiinistani, josta kirjoittelin aiemmin täällä.  Toimii.




Viihtyisää vapaapäivää! Ja todellakin rispektiä kaikille teille, jotka urakoitte siellä messuilla koko viikonlopun. Huhhuh :)





torstai 15. lokakuuta 2015

TAMPERE-PÄIVÄN VIIMEISET KIUSAUKSET

Tahti Tampereella sen kun kiihtyy ja Tullintorilta paineltiinkin jo kokolailla puolijuoksua seuraavaan paikkaan, että pysytään edes jotenkuten aikataulussa. Muistaakseni kipaistiin ensin suoraan, sitten vasemmalle ja oikealle ja johonkin ja johonkin. Tai jotain sinnepäin... :). 

No, perille päästiin aika äkkiäkin, koska visusti keskustassa edelleen pysyttiin. Kohteena viime syksyn turneelta vanha tuttu

HYVÄN TUULEN PUOTI

johon asetuttiin taloksi heivaamalla käsistä kassit ja pussit ja päältä pompat ja palttoot, että pystyttiin paremmin keskittymään oleelliseen.

Eikähän meillä tietenkään ollut mitään sitä vastaan, että siihen kamerasta vapaaseen käteen tuotiin kaikille lasilliset kuohuvaa. Kyllä kelpasi, kiitosta vaan kauhian paljon.

Itse jumitin jostain syystä pyörimään tähän Urho Kalevan ympärille. Näytti tosin olevan porukan yhteinen suosikki.





Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...

Pakosti kävi mielessä, että mitähän mahtaisi UKK itse miettiä, kun näkisi itsensä hymyilemässä kauppojen hyllyillä ja rouvat pörräämässä ympärillä? 

Itselleni Kekkonen iskostui lapsena niin vahvasti mieleen, että luulin, ettei Kekkonen ole nimi ensinkään, vaan synonyymi presidentille. Tai oikeastaan ei edes niin, vaan niin, että Suomessa on olemassa kaksi korkea-arvoista päämiestä, Herra Presidentti ja Herra Kekkonen :). Että ei mikään turha heppu.





Shampooseen Urkin mainostamana en kyllä ihan sataprosenttisesti lähtisi luottamaan. On jo muutenkin tätä tukkaa sen verran ohuelti, etten uskalla ottaa riskiä...




Pöllöhuopa oli jotenkin symppis. Ja mustavalkoinen..




Palloissa sen sijaan riitti väriä. Huuuuuh mikä valikoima. Näistä voi itse värkätä mieluisensa yhdistelmän ja jos alkaa myöhemmin kyllästyttää, vaihtaa uudet pallot tilalle.

Suoranainen pallomeri. Itse varmaan valkkaisin niinkin yllättävät kuin valkoiset. Paitsi että turkoositkin jotenkin viehättää. Voisi olla lumista maisemaa vasten aika kivat. Mutta lumesta ei vissiin vielä saa puhua, joten pallot sikseen.





GreenGatessakin löytyy. Näitä ihailen muilla, mutta itselleni ehkä liian söpöjä. Paitsi nämä sinivalkoiset, joissa on jotain ihme nostalgista, joka viehättää.





Näitten saunasaippuapullojen kanssa pitäisi olla varovainen, ettei vahingossa ota huikkaa.






Mies on tykästynyt Methodin pesuaineisiin, joita vein viimesyksyiseltä reissulta tuliaisiksi, joten niistä meillä on nykyään vakiona ainakin greipin tuoksuinen keittiösuihke ja vaahtotiskiaine. Mukavaa vaihtelua Tolulle. (Villiksi on mennyt nämä vaihtelun aiheet nykyään).

Tuota ruskeassa pullossa olevaa puupinnoille tarkoitettua hoitoainetta nuuhkin tosimielellä, mutta jäi hyllyyn, koska tuoksui liikaa karvasmantelille, jota inhoan vaikka manteleita muuten syönkin harva se päivä.





Villapesuainetta ostin kokeeksi. Oli omalla mittapuullani aika arvokasta (13,90 eur), mutta kun kotona suurennuslasilla zuumailin tekstit, selvisi, että yksi pullollinen riittää 40-60 konepesuun, joten ei sittenkään niin paha. Tosin vähän epäilen 10-15 ml riittävyyttä per kone. Hyvä kuitenkin, että luin ohjeen, koska muuten olisin lorottanut menemään melko paljon reilummalla kädellä.





Näitä en edes yrittänyt nuuhkia. Tai siis yritin, mutta kolmen purkin jälkeen luovutin. Liikaa valikoimaa meikäläiselle, joka kuitenkin kaikista tuoksuista valkkaa aina sen "Puhtaan pyykin".






Näihin tykästyin, koska niistä tuli mieleen lapsuusaikainen toiveammattini farmaseutti. Mihinköhän sekin haave unohtui. Jäljelle ei tainnut jäädä kuin kansio, johon leikkasin lehdestä lääkemainoksia. Olin vissiin ajatellut olevani ensimmäinen itseopiskellut farmaseutti ikinä :).

Mutta nyt ei jäädä menneitä muistelemaan, koska kello käy ja seuraava paikka kutsuu (ja vatsa kurnii).

Hyvän Tuulen Puodilla on kivijalkamyymälä myös Porissa. Ja verkkokauppa palvelee ympäri Suomen.

Kiitos Hyvästä Tuulesta Puotiin ja nähdään taas!


Mutta koska pelkällä suklaalla ei ihan loputtomiin pysy hengissä, kurvattiin seuraavaksi paikkaan nimeltään


ARMAS KUPPILA

jonka resepti rentoon lauantaihin kuulosti enemmän kuin täydelliseltä.




Puheena tosin alunperin oli, että käydään juomassa kupit kahvia ja syömässä pienet palat makiaa, jonka itse itseni ja omat ikuiset nälkäni tuntien toivoin muutettavan mieluummin joksikin suolaiseksi, mutta ei tullut porukalta kannatusta. Sen sijaan meikäläistä kehotettiin pakkaamaan omat eväsnäkkärit matkaan :D. No nehän ne on meillä maalaisilla käsilaukussa aina vakiona, joten hyvin olisi passannut sekin eväsruokailuvaihtoehto, mutta matkan varrella päätös hovissa muuttui ja enemmistö oli sittenkin sitä mieltä, että jos kumminkin sitä suolaista, kun oli se pelkkä suklaa-aamiainen alla...

No. Eipä ollut pelkkä suolainen pala, vaan todellakin monen monta toinen toistaan herkullisempaa maistiaista ilmestyi pöytään toinen toisensa perään. Jälkikäteen vasta tajusin tuota yläkuvan kylttiä kuvatessani, että meillehän tarjoiltiin makupalat koko brunssista. Huuuuh. Annokset jaettiin kolmen-neljän hengen kesken, mutta jos koko repertuaarin pistelee menemään vaikka pieninä paloina, niin johan siinä vatsa täyttyy.





Alkuun kilisteltiin herkullisella smoothiella, joka sekin oli niin täyttä tavaraa, että sillä jo olisi pysynyt hengissä.

Yläkuvan vasemmassa alakulmassa heilahtava käsi kuuluu...





... Pepille, jonka nuttu mätsäsi smoothien kanssa hienosti sävy sävyyn.



Kuppilassa on panostettu paitsi kahvin, myös teen laatuun, ja sitä olikin tarjolla montaa sorttia.




Eikähän pullo Proseccoa brunssilla tietenkään olisi ollut pahitteeksi, mutta se jätettiin tällä kertaa väliin





Valitettavasti tässä nyt taas korostuu annoskuvaustaidon puute, mutta puolustaudun sillä, että kuvaaminen oli parasta hoitaa sekunnin murto-osassa, koska sen jälkeen annos oli todennäköisesti jo kadonnut parempiin suihin :). 

Yläkuvassa ihan  ä l y t t ö m ä n  maukasta ja täyttävää frittataa (italialaista munakasta?), jota päästiin maistamaan ensimmäisenä. Olisi riittänyt ihan pelkästään tämäkin suolapala, mutta ei kun lisää..





Pekoni"pizza", jonka pohja käsittääkseni oli perunarieskaa. Hitsin hyvää ja rapeaa oli tämäkin.

Seuraavaksi pöytään kannetusta lohisaaristolaisleivästä puuttuu kuva, koska keskityin suorittamaan tarkasti vartioitua tehtävää, jossa piti paitsi pystyä millintarkkaan tasajakoon, myös erottelemaan lohen päälle ripotellut Aura-juuston muruset jonkun lautaselle ja jonkun toisen ei. Vaativa homma, mutta selvisin.

Hyvää oli. Juustolla ja ilman.

Tässä kohtaa oltiin jo seuraavasta (ja sitä seuraavasta ja vissiin sitä seuraavastakin) paikasta auttamattomasti myöhässä, ja itse olisin suosiolla jo jättänyt jälkiruuat väliin, mutta pelkkä vilkaisu pöydän toiseen päähän sai ymmärtämään, että jos meinaan poistua kuppilasta elävänä, on parempi pitää mölyt mahassaan ja olla leikkimättä niinkin vakavilla asioilla kuin amerikkalaisen pannukakun ja marenkien sivuuttamisella :)





Oli kuulemma parasta pannaria ikinä. Uskotaan, uskotaan..





"Mihinkään ei lähretä ennenkuin on viimeinenkin marenki syöty" sano Bikke kun kulhot eteen kannettiin :D.

Ei vaiskaan. Hyviä olivat kuulemma marengitkin, mutta kyllä niitä lopulta taisi jäädä jokunen kuppien pohjalle. Ei vaan määräänsä enempään pysty.

Kerrassaan kiva paikka, jollaisen haluaisin tänne meidänkin kulmille. Tykkäisin justiin sellaisesta, että päiväsaikaan kaupungilla käppäillessä voisi poiketa syömään jotain pientä hyvistä ja tuoreista raaka-aineista tehtyä "street foodia" tai poiketa brunssille. Ei ne iänikuiset kahvit ja pullat ja sämpylät vaan kertakaikkiaan uppoa. 

Suosittelen. Ja ihan varmaan tulee itsekin poikettua seuraavallakin Tampereen reissulla nyt, kun on paikka Tuomiokirkonkadulla on tiedossa.

Kiitos Micu kun järjestit meille tämän vierailun ja kiitos Armas Kuppila mahtavista tarjoiluista!

Tässä linkki Armaksen Facebook-sivuille, jossa on parempia kuvia kuppilasta ja sapuskoista. 


Ja mihis sitten?

Osa lähti hakemaan autoja parkkihallista ja osa  juosten seuraavaksi sovittuun paikkaan, jossa meillä ei tällä kertaa jäänyt montaa minuuttia aikaa ihmettelyyn.

Allaolevat kuvat on otettu sisustuskauppojen keskittymässä Aleksis Kiven kadulla sijaitsevasta liikkeestä nimeltään


LIVE WITH ME

joka on oikea romuromantiikan, vanhojen tavaroiden, nuppien, vetimien, kylttien, magneettien, peltikirjainten, peltirasioiden jaa jaa jaa taivas.

Antaa kuvien puhua puolestaan, koska itse en sen paremmin osaa. 




















Itse en niinkään ole romuromantiikan tai muutenkaan rouhean tyylin ystävä, mutta se, joka on, löytää liikkeestä aivan varmasti kaikenlaista silmänruokaa. Ja vaikka aikaa oli todella vähän (käytännössä ei ollenkaan), niin pari mukana ollutta ainakin kerkisi shoppailla mm. isoja peltikirjaimia. Itse nappasin seinältä mukaan muutaman yläkuvassa näkyvän jääkaappimagneetin. Kassan kautta kylläkin :)

Live With Me:stä löytyy myös valaisimia, mattoja, huonekaluja ja varmaan paljon muutakin, mikä jäi kuvien ulkopuolelle. Parasta siis kun käytte itse verkkokaupasta (klik) kurkkaamassa.


Mutta jos jäi LWM:n käynti lyhyeksi, niin seuraavasta paikasta jäätiinkin sitten suorastaan rannalle. Ihan omaa syytämme tosin. 

Tarkoitus oli piipahtaa Pannuhuoneella katsastamassa Putiikki Rannalla, mutta samaan aikaan kun kurvasimme pihaan, liikkeen ovet napsahtivat säppiin. Ei kuitenkaan onneksi sentään sen pihaankurvaamisen takia (hope so...), vaan siksi, että kello oli kolme, joka siis oli yhtäkuin lauantain sulkemisaika.

Nuori myyjätär kyllä tarjoutui avaamaan oven meitä varten uudelleen, mutta ei haluttu aiheuttaa ylimääräistä vaivaa, vaan jatkettiin matkaa ja sovittiin, että tullaan toiste.

Ei muuta kuin takaisin autoihin ja nokat kohti Lielahtea ja siellä 


OLGAN PUOTI:a


jota pyörittää sydämellisin  ikinä tapaamani vaatekauppias.




En taas muistanut ottaa kuvia ennenkuin kassalla, missä Olga näköjään suorittaa jotain tarkkaa laskutehtävää.

On niin kertakaikkisen hersyvän lämminhenkinen ihminen, etten todellakaan toista ihan äkkiä keksi. Jokainen sisääntuleva asiakas saa Olgan erityishuomion ja vaikkei mitään sillä kerralla ostaisikaan, voi olla varma, että selkäänsä ei lähtiessään saa vihaista mulkaisua niinkuin jossain joskus on käynyt (tulee mieleen varmaan joskus aiemminkin kertomani yli 20 vuoden takainen muistikuva marokkolaisesta kaupasta, josta en sitten loppujen lopuksi kaiken jahkailun jälkeen ostanut sitä mokkahametta, jota pitkään pyörittelin käsissäni, ja saatesanoiksi liikkeen ulko-ovelle ehdittyäni myyjä huikkasi perään selvällä suomen kielellä "Iso perse, ei sovi".)

No, Olgalla olisi sekin sopinut, koska meille järjestämässään uutuuksien pikakatsauksessa Olga esitteli  yhden mekon/tunikan suunnilleen näillä sanoilla "Jos on pyllyvämpi, ei hätää, koska tässä mallissa on levikkeet, johon pylly kivasti mahtuu.." :D

Samoin kuin "Jos on isot bumpsit", niin taas löytyi henkarista ratkaisu.

Siinä vaiheessa oli pakko Olgalta kysyä, että entä jos ei ole niitä bumpseja, eikä pyllykään tarvi levikkeitä, vaan on tylsä tasapaksu pötkö, niin mitäs sitten tehdään, johon Olga vastasi, että "Kyllä löytyy myös tylsille pötköille sopiva vaate" :D. No ei hätiä mitiä sitten...

Hankalaa vaan meinasi olla, koska olen paitsi pötkylä, myös värirajoitteinen, jolle ei vaan kertakaikkiaan syksyn yleisväri musta sovi, koska se tekee itsestäni lähinnä kalpean haamun.

Mutta niin vaan löytyi aika kiva (ja edullinen) Soyaconceptin pusero, jonka materiaali tuntuu tosi kivalta päällä. Ja vaikkei kuvio nyt mikään Euroopan villein ole, niin itselleni se on jo paljon, että ylipäätään on jotain kuviota.
    



Ennenkin näitä omakuvia otettu.. Vakavaa hommaa näyttää olevan ja jalatkin näköjään jäi pois. Ehkä olis mieluummin kannattanut jättää toi pää.





Nämä kultturellit harmaat sormikkaat ostin myös. Hintaa oli muistaakseni 12 euroa, josta Olga tapansa mukaan vielä näppäili alennuksen. Ei paha. Heti tuli hirmu hienostunut fiilis, koska ennestään omistaan pelkkiä tumppuja.  

Jos arvostat henkilökohtaista ja ystävällistä palvelua ja jos suosikkivaatemerkkeihisi kuuluu vaikkapa Cream, Soyaconcept tai Masai, niin ei muuta kuin Lielahteen ja Olgan hoiviin.


Tässä vaiheessa alkoi Tampereen terapiapäivä olla pizzoja vaille valmis. Ne tilattiin ennakkoon ja käytiin nappaamassa mukaan Pepin kulmapizzeriasta ja nauttimassa Villa Namun Tiinan persoonallisessa ja kodikkaassa kodissa, johon Tiina oli meidät ystävällisesti kutsunut.

Porukan koko ja kokoonpano vaihteli päivän mittaan, mutta illan päätteeksi oli koossa koko sakki eli 


Kiitos pävästä kamut :)


Ja kauniiksi lopuksi vielä pakollinen ostosesittely:





Dekorosta/Kaarnalaivasta pari kivaa mustavalkoista keittiöpyyhettä ja Mimosan tuoksuinen huonetuoksu. Voisin hyvin käyttää hajuvetenä..

Hyvän Tuulen Puodista pari Methodin Aloe Vera - Vihreä tee - käsienpesusaippuaa, Vihreä Oliivi - käsivoidetta, se aiemmin mainittu villapesuaine ja tiskirätti lahjaksi ystävälle. (Siinä luki muistaakseni, että "Ystävyys on elämän viini")

Live With Me:stä ne muutamat jääkaappimagneetit ja Olgalta se pusero ja hanskat. Siinä kaikki. Sanoisin, että melkoisen maltillista ja suorastaan käytännöllistä. 





Välillä olen ihan tyytyväinen siitä, että en kertakaikkiaan osaa shoppailla tai varsinkaan tuhlailla. Mutta toisaalta se välillä harmittaakin, koska kyllähän mieluisien löytöjen tekeminen välillä kivaakin on. Ja jos kaikki olisivat yhtä nihkeitä ostajia kuin minä, niin lakkaisi tämä maailma pyörimästä aika äkkiä kokonaan. 

Se oli semmoinen keikka ja megapostaus se. Nyt taas takaisin arkeen ja kodinraivaushommiin.

Heippa ja kiitos jos jaksoit tänne asti <3