Sivut

torstai 16. elokuuta 2018

LOMAKUULUMISIA JA MUITA MIETTEITÄ


Kirjoitin ensin, että "loma oli hyvä, mutta lyhyt", joka sekin pitää paikkansa, mutta vaihdan nyt kuitenkin sanat järjestykseen "loma oli lyhyt, mutta hyvä", joka on paitsi totta, myös kuulostaa paljon positiivisemmalta.




Tällä hetkellä, kun takana on kolme ensimmäistä työpäivää, meneillään on joku välimallin olotila, enkä oikein tiedä, mitä tunnen tai ajattelen. Tavallaan on sellainen olo, että ihan kuin mitään kolmen viikon lomanpätkää ei olisi ollutkaan, kun siirtyminen töihin tapahtui suunnilleen suoraan 600 kilometrin ajomatkan jälkeen, ja kaikki jatkuu niinkuin ennenkin, mutta toisaalta taas olen ihan hitsin tyytyväinen siihen, että hellekesä alkaa olla lopuillaan. Vaikka olikin ihmeellistä ja ihanaakin, niin jatkuva kuumuus ulkona ja sisällä verotti kyllä ainakin omaa jaksamistani. 

Arvelen, ja luotankin siihen, että tänä vuonna loman ja koko kesän hyvää tekevä vaikutus tulee viiveellä, ja syksyn pimeinä ja sateisina päivinä helteitäkin tulee muisteltua erityisellä lämmöllä.

Ensimmäinen lomaviikkoni, jonka ukkeli oli vielä töissä, meni vanhemman pojan muutto- ja kaikenlaisten käytännön asioiden järjestelyissä, joten ei varsinaisesti tuntunut lomalta. Autoin tottakai vapaaehtoisesti (eli on yhtäkuin tyrkytin apuani) ja mielelläni, koska toivoin ja halusin, että kaikki tulee niin hyvään kuntoon kuin ennalta vaan on mahdollista järjestää, että voidaan hyvillä mielin ja vailla huolen häivää suunnata "kakkoskotiimme" Katinkultaan kunhan ukkelinkin loma alkaa. Ja niinhän me tehtiin.




Vuokatissa oli öitä lukuunottamatta enimmäkseen liki yhtä helteistä kuin kotonakin, ja muutaman askeleen päässä olevaan Nuasjärveen tuli päivien ja iltojen mittaan pulahdettua tämän tästä. Tai pikemminkin kahlattua, koska ranta on pitkälle matalaa, mutta vesi kirkasta ja hiekkapohja ihanan pehmeä jalan alla.




Sateenvarjo sai kentällä toimittaa päivänvarjon virkaa. Oli tarpeen.




Kiekkopoika ajeli meidän kanssa Vuokattiin muutamaksi päiväksi lomailemaan ennenkuin laitettiin peräkärry jälleen koukkuun ja matkattiin muuttokuorman kanssa Rovaniemelle.

Tielle sattuneista poroista tuli otettua kännykällä videonpätkää, mutten osaa laittaa tänne, joten saa nyt olla. Melkoisia päälliköitä kyllä tuntuvat olevan, koska ei näyttänyt paljon autot menoa haittaavaan, vaan lönköttely keskiviivalla jatkui ihan kuin ei mitään liikennettä oliskaan. Ei kuitenkaan käynyt meille ensikertalaisille kuinkaan, mutta apposen auki sai silmät pitää. Voin vaan kuvitella, millaista olisi ajella pimeillä talvikeleillä.

En osaa sanoa, mihin positiivinen ennakkomielikuvani Rovaniemestä perustuu, koska ei ole tuttu kaupunki ennestään, mutta paikan päällä tunne vaan vahvistui, vaikka olenkin paikan mieltänytkin pelkästään talvikaupungiksi.

Matkaa Vuokatista oli reilut nelisen tuntia, joten päätettiin jäädä ukkelin kanssa yöksi, että jää aikaa tutustua paikkoihin, kun on täältä kotoa käsin sen verran kaukana, ettei alvariinsa tule poikettua. Varsin kansainvälinen ja vilkas meininki tuntui olevan, vaikka oli maanantai-ilta. Yksistään keskustan kävelykadun varrella oli enemmän ravintoloita ja ihmisiä kuin meillä ja naapurikunnissa yhteensä.






Aamulla halusin lähteä käymään Napapiirillä, jonne oli keskustasta matkaa vaan muutama kilometri.




Ukkeli ehti juuri ja juuri napata hätäisen kuvan kännykällä, kun joukko aasialaisia turisteja vyöryi kameroineen lähes päälle ja katsoin parhaaksi paeta taululta.




Jos en olisi onnistunut ottamaan kuvaa justiin sillä hetkellä, kun lämpötila oli näkymättömissä, mittarissa olisi lukema +27. Ja kello oli tuohon aikaan vasta yhdeksän pintaan aamulla.

Jotenkin koomiselta tuntui helteessä soivat joululaulut ja joulupukin virallisen postikonttorin pitkien pöytien ääressä kortteja keskittyneesti kirjoittavat turistit, joita riitti heti aamusta myös jokaiseen alueen lukuisista myymälöistä. Vaikka mitäpä siinä ihmettelemistä, koska siellähän me itsekin pyörittiin. Ja vaikka seassa oli osittain ihan överiä ja kallista krääsää (oma mielipiteeni), näkyvimpinä kuitenkin Iittalat, Marimekot, Aarikat ja muut tunnetut suomalaiset brändit, joiden valikoimia kävin itsekin sillä silmällä tutkailemassa, löytyisikö jotain sellaista, mitä ei etelän myymälöissä ole. Ja olihan siellä, muttei sitten kuitenkaan riittänyt keskittymis- eikä päätöksentekokyky siihen asti, että olisin jotain järkevää muistoksi käynnistä osannut ostaa.







Kiekkopoika jäi ja jätettiin pohjoiseen hyvillä mielin, ja palailtiin ukkelin kanssa takaisin Vuokattiin. Matkalla pysähdeltiin muutamankin kerran, kun ei ollut kiirettä mihinkään. Mm. Ranuan eläintarhan kulmilla, muttei kuitenkaan haluttu jäädä aitoja jääkarhuja pällistelemään, vaan tyydyttiin pahvisiin, jotka eivät helteessä pahemmin viilentäneet.





Vuokatissa loma jatkui omaan tuttuun tahtiinsa, ja loppuajasta alkoi jo tuntua siltä, että ihan kiva palata kotiinkin, vaikka samaan aikaan mieleen hiipikin jonkunlainen levottomuus, kun annoin ajatusten lentää aikaansa edelle takaisin arkeen.

Järvikin alkoi loppua kohden liikehtiä, ja vaikkei nyt vielä syksyn tuntua ilmassa ollutkaan, niin erilainen vire kuitenkin kuin tyyninä alkupäivinä.






Koko kesän jatkunut kuumuus teki myös sen, että tuli syötyä ja juotua mitä sattuu. Ei vaan ollut mielenkiintoa, eikä virtaa panostaa kunnon ravintoon, ja sekös tällä hetkellä tuntuu työtuolissa istuessa kiristävänä housunvyötärönä ja olotilassa muutenkin.




Terassilla jättimäiseksi riehaantuneesta pinaatista ja spelttijauhoista paistamani lätyt olivat varmaan ainut järkivihreä poikkeus. Ja ilmeisen onnistunut sellainen, koska vino pino katosi kolmen miehen toimesta parempiin suihin alta aikayksikön. Siitäkös tuli paistajalle iloinen mieli. Ja vielä jäi pinaattia pakkaseenkin.





Ruokavalio korjaantuu aikaa myöten itsestään, mutta sen verran epätyypillisen lunkisti olen liikunnan suhteen tänä syksynä päättänyt ottaa, etten aio pakottaa itseäni mihinkään, mikä ei tunnu hyvältä. Vaikkapa nyt salille, joka ei tällä haavaa houkuta pätkän vertaa (siitäkin huolimatta, että tuli hankittua vuosikortti juurikin sillä mielellä, että tulee sitten varmasti käytyä...). Ja voi olla, ettei houkuta myöhemminkään, mutten stressaa. Olen kuitenkin kävellyt kesän helteisten pelikierrosten aikana muutamia satoja kilometrejä, joka on paljonkin parempi kuin ei mitään. Jalkalihaksissa ei siis valittamista, eikä loppupeleissä isommin muussakaan. Ja vaikka näin 53-vuotiaana uskallan sanoa olevani/pitäneeni itseni paremmassa fyysisessä kunnossa kuin moni 35-vuotias, tai ikävä kyllä, jopa parikymppinen (ja nyt sitten vaan odottelen, että putoaa meteoriitti päähän tai jotain kostoksi tästä omakehusta), se ei ole itselleni mikään mittari, vaan kaiken perusta on oma hyvä olo ja tyytyväisyys omaan itseensä ja tekemisiinsä, joita kukaan muu ei voi arvottaa tai määritellä.

Salin sijasta bongasin ilokseni kuun lopulla voimaan tulevasta syksyn liikuntalukkarista uutuuksina pilateksen, jota olen halunnut jo pitkään kokeilla. Samoin kuin aiemman, sittemmin ohjaajan puutteeseen päättyneen, harrastukseni joogan, joka tosin näyttää ajoittuvan torstaihin aamukymmeneen, eli parhaaseen työaikaan, mutta tiedän, että työantajalleni kyllä käy pikku joogataukokin, kun kysyn, haluavatko, että olen mieluummin vetreä ja virkeä kuin kankea ja kärttyinen :). Ja työpisteenikin kun on muutaman (sadan) portaan päässä liikuntakeskuksesta, ei mene siirtymiinkään työaikaa juuri mitään.





Tein myös jotain, mistä olen pitkään haaveillut, ja ilmoittauduin kansalaisopiston keramiikkakurssille. Nyt vaan sitten jännitän, toteutuuko se, koska olin ensimmäinen ilmoittautuja ja kurssi kuitenkin alkaa jo syyskuun puolivälissä. Toivottavasti. Haluaisin niin päästä kokeilemaan dreijausta, joka tosin on vaan pieni osa kurssin annista. Sensijaan epäilen omia kykyjäni keksiä savesta mitään muuta muotoiltavaa kuin kulhoja ja lautasia. En ole mitenkään taiteellinen tyyppi, joten mitään merkittävää meikäläisen mielikuvituksella tuskin syntyy. No, ehkä Kekkosen näköispatsasta voisin kokeilla..




Kotiin palatessa odotti kuivuudesta ruskistunut nurmikko ja samasta syystä liki kaikki lehtensä ravistanut pensasaita. Eivätkä kesäkukatkaan enää järin eläväisiltä näyttäneet, vaikka juniori oli niitä uskollisesti talkkarin ominaisuudessa käynyt kastelemassa.

Sensijaan korkean, ennen lomaa tyhjentämäni ulkoruukun pohjalla odotti sininen yllätys. Orvokki näytti siementäneen pohjan pieneen multakerrokseen, ja siellä se nyt sitten nättinä kukkii katseilta suojassa. Haluaisin ottaa ruukun muuhun käyttöön, mutten taida raskia.




Ja jos nyt vielä yhden hyvän puolen helteiden loppumisesta saan esittää, niin se on se, että terassi on jälleen saatu omaan käyttöön. Heinäkuun loppupuolella sinne ei ollut ihmisillä mitään asiaa, kun kaikki maailman pienet lentävät ötökät halusivat etsiä tiensä terassin kattoon, jossa sitten raukat kuolivat kuumuuteen ja tipahtelivat ruumiina suoraan alas. Ei paljon tehnyt mieli istua pöydän ääressä alkukesän lailla ruokailemassa.

Myös ampiaisista ja muurahaisista on tänä kesänä ollut riesaa, mutta kotilot kuivuus on sentään pitänyt poissa, ja se on erittäin tervetullut asia se.



Kepeän kesäkattauksen kuva ilahduttaa edelleen.


Syysinspiraatiota odotellessa toivottelen sopivan pehmeää elokuun jälkipuoliskoa itse kullekin <3