TAMPERE-PÄIVÄN VIIMEISET KIUSAUKSET

Tahti Tampereella sen kun kiihtyy ja Tullintorilta paineltiinkin jo kokolailla puolijuoksua seuraavaan paikkaan, että pysytään edes jotenkuten aikataulussa. Muistaakseni kipaistiin ensin suoraan, sitten vasemmalle ja oikealle ja johonkin ja johonkin. Tai jotain sinnepäin... :). 

No, perille päästiin aika äkkiäkin, koska visusti keskustassa edelleen pysyttiin. Kohteena viime syksyn turneelta vanha tuttu

HYVÄN TUULEN PUOTI

johon asetuttiin taloksi heivaamalla käsistä kassit ja pussit ja päältä pompat ja palttoot, että pystyttiin paremmin keskittymään oleelliseen.

Eikähän meillä tietenkään ollut mitään sitä vastaan, että siihen kamerasta vapaaseen käteen tuotiin kaikille lasilliset kuohuvaa. Kyllä kelpasi, kiitosta vaan kauhian paljon.

Itse jumitin jostain syystä pyörimään tähän Urho Kalevan ympärille. Näytti tosin olevan porukan yhteinen suosikki.

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...

Pakosti kävi mielessä, että mitähän mahtaisi UKK itse miettiä, kun näkisi itsensä hymyilemässä kauppojen hyllyillä ja rouvat pörräämässä ympärillä? 

Itselleni Kekkonen iskostui lapsena niin vahvasti mieleen, että luulin, ettei Kekkonen ole nimi ensinkään, vaan synonyymi presidentille. Tai oikeastaan ei edes niin, vaan niin, että Suomessa on olemassa kaksi korkea-arvoista päämiestä, Herra Presidentti ja Herra Kekkonen :). Että ei mikään turha heppu.

Shampooseen Urkin mainostamana en kyllä ihan sataprosenttisesti lähtisi luottamaan. On jo muutenkin tätä tukkaa sen verran ohuelti, etten uskalla ottaa riskiä...

Pöllöhuopa oli jotenkin symppis. Ja mustavalkoinen..

Palloissa sen sijaan riitti väriä. Huuuuuh mikä valikoima. Näistä voi itse värkätä mieluisensa yhdistelmän ja jos alkaa myöhemmin kyllästyttää, vaihtaa uudet pallot tilalle.

Suoranainen pallomeri. Itse varmaan valkkaisin niinkin yllättävät kuin valkoiset. Paitsi että turkoositkin jotenkin viehättää. Voisi olla lumista maisemaa vasten aika kivat. Mutta lumesta ei vissiin vielä saa puhua, joten pallot sikseen.

GreenGatessakin löytyy. Näitä ihailen muilla, mutta itselleni ehkä liian söpöjä. Paitsi nämä sinivalkoiset, joissa on jotain ihme nostalgista, joka viehättää.

Näitten saunasaippuapullojen kanssa pitäisi olla varovainen, ettei vahingossa ota huikkaa.

Mies on tykästynyt Methodin pesuaineisiin, joita vein viimesyksyiseltä reissulta tuliaisiksi, joten niistä meillä on nykyään vakiona ainakin greipin tuoksuinen keittiösuihke ja vaahtotiskiaine. Mukavaa vaihtelua Tolulle. (Villiksi on mennyt nämä vaihtelun aiheet nykyään).

Tuota ruskeassa pullossa olevaa puupinnoille tarkoitettua hoitoainetta nuuhkin tosimielellä, mutta jäi hyllyyn, koska tuoksui liikaa karvasmantelille, jota inhoan vaikka manteleita muuten syönkin harva se päivä.

Villapesuainetta ostin kokeeksi. Oli omalla mittapuullani aika arvokasta (13,90 eur), mutta kun kotona suurennuslasilla zuumailin tekstit, selvisi, että yksi pullollinen riittää 40-60 konepesuun, joten ei sittenkään niin paha. Tosin vähän epäilen 10-15 ml riittävyyttä per kone. Hyvä kuitenkin, että luin ohjeen, koska muuten olisin lorottanut menemään melko paljon reilummalla kädellä.

Näitä en edes yrittänyt nuuhkia. Tai siis yritin, mutta kolmen purkin jälkeen luovutin. Liikaa valikoimaa meikäläiselle, joka kuitenkin kaikista tuoksuista valkkaa aina sen "Puhtaan pyykin".

Näihin tykästyin, koska niistä tuli mieleen lapsuusaikainen toiveammattini farmaseutti. Mihinköhän sekin haave unohtui. Jäljelle ei tainnut jäädä kuin kansio, johon leikkasin lehdestä lääkemainoksia. Olin vissiin ajatellut olevani ensimmäinen itseopiskellut farmaseutti ikinä :).

Mutta nyt ei jäädä menneitä muistelemaan, koska kello käy ja seuraava paikka kutsuu (ja vatsa kurnii).

Hyvän Tuulen Puodilla on kivijalkamyymälä myös Porissa. Ja verkkokauppa palvelee ympäri Suomen.

Kiitos Hyvästä Tuulesta Puotiin ja nähdään taas!


Mutta koska pelkällä suklaalla ei ihan loputtomiin pysy hengissä, kurvattiin seuraavaksi paikkaan nimeltään


ARMAS KUPPILA

jonka resepti rentoon lauantaihin kuulosti enemmän kuin täydelliseltä.

Puheena tosin alunperin oli, että käydään juomassa kupit kahvia ja syömässä pienet palat makiaa, jonka itse itseni ja omat ikuiset nälkäni tuntien toivoin muutettavan mieluummin joksikin suolaiseksi, mutta ei tullut porukalta kannatusta. Sen sijaan meikäläistä kehotettiin pakkaamaan omat eväsnäkkärit matkaan :D. No nehän ne on meillä maalaisilla käsilaukussa aina vakiona, joten hyvin olisi passannut sekin eväsruokailuvaihtoehto, mutta matkan varrella päätös hovissa muuttui ja enemmistö oli sittenkin sitä mieltä, että jos kumminkin sitä suolaista, kun oli se pelkkä suklaa-aamiainen alla...

No. Eipä ollut pelkkä suolainen pala, vaan todellakin monen monta toinen toistaan herkullisempaa maistiaista ilmestyi pöytään toinen toisensa perään. Jälkikäteen vasta tajusin tuota yläkuvan kylttiä kuvatessani, että meillehän tarjoiltiin makupalat koko brunssista. Huuuuh. Annokset jaettiin kolmen-neljän hengen kesken, mutta jos koko repertuaarin pistelee menemään vaikka pieninä paloina, niin johan siinä vatsa täyttyy.

Alkuun kilisteltiin herkullisella smoothiella, joka sekin oli niin täyttä tavaraa, että sillä jo olisi pysynyt hengissä.

Yläkuvan vasemmassa alakulmassa heilahtava käsi kuuluu...

... Pepille, jonka nuttu mätsäsi smoothien kanssa hienosti sävy sävyyn.

Kuppilassa on panostettu paitsi kahvin, myös teen laatuun, ja sitä olikin tarjolla montaa sorttia.

Eikähän pullo Proseccoa brunssilla tietenkään olisi ollut pahitteeksi, mutta se jätettiin tällä kertaa väliin

Valitettavasti tässä nyt taas korostuu annoskuvaustaidon puute, mutta puolustaudun sillä, että kuvaaminen oli parasta hoitaa sekunnin murto-osassa, koska sen jälkeen annos oli todennäköisesti jo kadonnut parempiin suihin :). 

Yläkuvassa ihan  ä l y t t ö m ä n  maukasta ja täyttävää frittataa (italialaista munakasta?), jota päästiin maistamaan ensimmäisenä. Olisi riittänyt ihan pelkästään tämäkin suolapala, mutta ei kun lisää..

Pekoni"pizza", jonka pohja käsittääkseni oli perunarieskaa. Hitsin hyvää ja rapeaa oli tämäkin.

Seuraavaksi pöytään kannetusta lohisaaristolaisleivästä puuttuu kuva, koska keskityin suorittamaan tarkasti vartioitua tehtävää, jossa piti paitsi pystyä millintarkkaan tasajakoon, myös erottelemaan lohen päälle ripotellut Aura-juuston muruset jonkun lautaselle ja jonkun toisen ei. Vaativa homma, mutta selvisin.

Hyvää oli. Juustolla ja ilman.

Tässä kohtaa oltiin jo seuraavasta (ja sitä seuraavasta ja vissiin sitä seuraavastakin) paikasta auttamattomasti myöhässä, ja itse olisin suosiolla jo jättänyt jälkiruuat väliin, mutta pelkkä vilkaisu pöydän toiseen päähän sai ymmärtämään, että jos meinaan poistua kuppilasta elävänä, on parempi pitää mölyt mahassaan ja olla leikkimättä niinkin vakavilla asioilla kuin amerikkalaisen pannukakun ja marenkien sivuuttamisella :)

Oli kuulemma parasta pannaria ikinä. Uskotaan, uskotaan..

"Mihinkään ei lähretä ennenkuin on viimeinenkin marenki syöty" sano Bikke kun kulhot eteen kannettiin :D.

Ei vaiskaan. Hyviä olivat kuulemma marengitkin, mutta kyllä niitä lopulta taisi jäädä jokunen kuppien pohjalle. Ei vaan määräänsä enempään pysty.

Kerrassaan kiva paikka, jollaisen haluaisin tänne meidänkin kulmille. Tykkäisin justiin sellaisesta, että päiväsaikaan kaupungilla käppäillessä voisi poiketa syömään jotain pientä hyvistä ja tuoreista raaka-aineista tehtyä "street foodia" tai poiketa brunssille. Ei ne iänikuiset kahvit ja pullat ja sämpylät vaan kertakaikkiaan uppoa. 

Suosittelen. Ja ihan varmaan tulee itsekin poikettua seuraavallakin Tampereen reissulla nyt, kun on paikka Tuomiokirkonkadulla on tiedossa.

Kiitos Micu kun järjestit meille tämän vierailun ja kiitos Armas Kuppila mahtavista tarjoiluista!

Tässä linkki Armaksen Facebook-sivuille, jossa on parempia kuvia kuppilasta ja sapuskoista. 

Ja mihis sitten?

Osa lähti hakemaan autoja parkkihallista ja osa  juosten seuraavaksi sovittuun paikkaan, jossa meillä ei tällä kertaa jäänyt montaa minuuttia aikaa ihmettelyyn.

Allaolevat kuvat on otettu sisustuskauppojen keskittymässä Aleksis Kiven kadulla sijaitsevasta liikkeestä nimeltään

LIVE WITH ME

joka on oikea romuromantiikan, vanhojen tavaroiden, nuppien, vetimien, kylttien, magneettien, peltikirjainten, peltirasioiden jaa jaa jaa taivas.

Antaa kuvien puhua puolestaan, koska itse en sen paremmin osaa. 

Itse en niinkään ole romuromantiikan tai muutenkaan rouhean tyylin ystävä, mutta se, joka on, löytää liikkeestä aivan varmasti kaikenlaista silmänruokaa. Ja vaikka aikaa oli todella vähän (käytännössä ei ollenkaan), niin pari mukana ollutta ainakin kerkisi shoppailla mm. isoja peltikirjaimia. Itse nappasin seinältä mukaan muutaman yläkuvassa näkyvän jääkaappimagneetin. Kassan kautta kylläkin :)

Live With Me:stä löytyy myös valaisimia, mattoja, huonekaluja ja varmaan paljon muutakin, mikä jäi kuvien ulkopuolelle. Parasta siis kun käytte itse verkkokaupasta (klik) kurkkaamassa.

Mutta jos jäi LWM:n käynti lyhyeksi, niin seuraavasta paikasta jäätiinkin sitten suorastaan rannalle. Ihan omaa syytämme tosin. 

Tarkoitus oli piipahtaa Pannuhuoneella katsastamassa Putiikki Rannalla, mutta samaan aikaan kun kurvasimme pihaan, liikkeen ovet napsahtivat säppiin. Ei kuitenkaan onneksi sentään sen pihaankurvaamisen takia (hope so...), vaan siksi, että kello oli kolme, joka siis oli yhtäkuin lauantain sulkemisaika.

Nuori myyjätär kyllä tarjoutui avaamaan oven meitä varten uudelleen, mutta ei haluttu aiheuttaa ylimääräistä vaivaa, vaan jatkettiin matkaa ja sovittiin, että tullaan toiste.

Ei muuta kuin takaisin autoihin ja nokat kohti Lielahtea ja siellä 

OLGAN PUOTI:a

jota pyörittää sydämellisin  ikinä tapaamani vaatekauppias.

En taas muistanut ottaa kuvia ennenkuin kassalla, missä Olga näköjään suorittaa jotain tarkkaa laskutehtävää.

On niin kertakaikkisen hersyvän lämminhenkinen ihminen, etten todellakaan toista ihan äkkiä keksi. Jokainen sisääntuleva asiakas saa Olgan erityishuomion ja vaikkei mitään sillä kerralla ostaisikaan, voi olla varma, että selkäänsä ei lähtiessään saa vihaista mulkaisua niinkuin jossain joskus on käynyt (tulee mieleen varmaan joskus aiemminkin kertomani yli 20 vuoden takainen muistikuva marokkolaisesta kaupasta, josta en sitten loppujen lopuksi kaiken jahkailun jälkeen ostanut sitä mokkahametta, jota pitkään pyörittelin käsissäni, ja saatesanoiksi liikkeen ulko-ovelle ehdittyäni myyjä huikkasi perään selvällä suomen kielellä "Iso perse, ei sovi".)

No, Olgalla olisi sekin sopinut, koska meille järjestämässään uutuuksien pikakatsauksessa Olga esitteli  yhden mekon/tunikan suunnilleen näillä sanoilla "Jos on pyllyvämpi, ei hätää, koska tässä mallissa on levikkeet, johon pylly kivasti mahtuu.." :D

Samoin kuin "Jos on isot bumpsit", niin taas löytyi henkarista ratkaisu.

Siinä vaiheessa oli pakko Olgalta kysyä, että entä jos ei ole niitä bumpseja, eikä pyllykään tarvi levikkeitä, vaan on tylsä tasapaksu pötkö, niin mitäs sitten tehdään, johon Olga vastasi, että "Kyllä löytyy myös tylsille pötköille sopiva vaate" :D. No ei hätiä mitiä sitten...

Hankalaa vaan meinasi olla, koska olen paitsi pötkylä, myös värirajoitteinen, jolle ei vaan kertakaikkiaan syksyn yleisväri musta sovi, koska se tekee itsestäni lähinnä kalpean haamun.

Mutta niin vaan löytyi aika kiva (ja edullinen) Soyaconceptin pusero, jonka materiaali tuntuu tosi kivalta päällä. Ja vaikkei kuvio nyt mikään Euroopan villein ole, niin itselleni se on jo paljon, että ylipäätään on jotain kuviota.

    

Ennenkin näitä omakuvia otettu.. Vakavaa hommaa näyttää olevan ja jalatkin näköjään jäi pois. Ehkä olis mieluummin kannattanut jättää toi pää.

Nämä kultturellit harmaat sormikkaat ostin myös. Hintaa oli muistaakseni 12 euroa, josta Olga tapansa mukaan vielä näppäili alennuksen. Ei paha. Heti tuli hirmu hienostunut fiilis, koska ennestään omistaan pelkkiä tumppuja.  

Jos arvostat henkilökohtaista ja ystävällistä palvelua ja jos suosikkivaatemerkkeihisi kuuluu vaikkapa Cream, Soyaconcept tai Masai, niin ei muuta kuin Lielahteen ja Olgan hoiviin.

Tässä vaiheessa alkoi Tampereen terapiapäivä olla pizzoja vaille valmis. Ne tilattiin ennakkoon ja käytiin nappaamassa mukaan Pepin kulmapizzeriasta ja nauttimassa Villa Namun Tiinan persoonallisessa ja kodikkaassa kodissa, johon Tiina oli meidät ystävällisesti kutsunut.

Porukan koko ja kokoonpano vaihteli päivän mittaan, mutta illan päätteeksi oli koossa koko sakki eli 

Bikken pilttuu - Bikke

Huusholli. - Pepi

Kotomo - Taina

Onnellinen kirsikka - Micu

Syrjälandia - Mirah

Tää ois tän koti - Kirsi

Valkoisen lumoissa - Mervi

Villa Namu - Tiina

Voikukkapelto - Netta 

Kiitos pävästä kamut :)

Ja kauniiksi lopuksi vielä pakollinen ostosesittely:

Dekorosta/Kaarnalaivasta pari kivaa mustavalkoista keittiöpyyhettä ja Mimosan tuoksuinen huonetuoksu. Voisin hyvin käyttää hajuvetenä..

Hyvän Tuulen Puodista pari Methodin Aloe Vera - Vihreä tee - käsienpesusaippuaa, Vihreä Oliivi - käsivoidetta, se aiemmin mainittu villapesuaine ja tiskirätti lahjaksi ystävälle. (Siinä luki muistaakseni, että "Ystävyys on elämän viini")

Live With Me:stä ne muutamat jääkaappimagneetit ja Olgalta se pusero ja hanskat. Siinä kaikki. Sanoisin, että melkoisen maltillista ja suorastaan käytännöllistä. 

Välillä olen ihan tyytyväinen siitä, että en kertakaikkiaan osaa shoppailla tai varsinkaan tuhlailla. Mutta toisaalta se välillä harmittaakin, koska kyllähän mieluisien löytöjen tekeminen välillä kivaakin on. Ja jos kaikki olisivat yhtä nihkeitä ostajia kuin minä, niin lakkaisi tämä maailma pyörimästä aika äkkiä kokonaan. 

Se oli semmoinen keikka ja megapostaus se. Nyt taas takaisin arkeen ja kodinraivaushommiin.

Heippa ja kiitos jos jaksoit tänne asti <3

SINIVALKOINEN SHOPPAILUPÄIVÄ

Vuorossa epätavallisia kuvia OOO:n (omituisen onnistunut ostospäivä) varrelta. 

Näitä ei ole ollut tapana viljellä, mutta tässä poikkeuksellinen omakuva lauantai-aamulta. Ukkeli halusi sen ottaa, koska näytin mielestään ihmismäiseltä kauniilta. Pitkään olen jo ollut sitä mieltä, että tarvii uudet silmälasit, mutta varmaan kommenttiin osasyynä oli se, että jalassani oli poikkeuksellisesti jotain muuta kuin multaiset verkkarit ja päälläkin sievä paita.. Harvinaista näillä kulmilla. Etenkin viikonloppuisin, kun tulee renuttua tavallistakin rujommissa rönttävehkeissä.

Itse näen kuvassa ihan vaan itseni sellaisena kuin (parhaimmillani) olen. Iloisena ja virkeänä, enkä enää pelkästään 50-vuotiaana. Oikeastaan jälkeen helmikuun, kun etukäteen pelätty tasaluku tuli täyteen, en ole enää ajatellut koko ikää. Tai siis olen, mutta pelkästään positiivisesti. Tällä hetkellä tuntuu ihan hitsin kivalta olla juurikin se mikä olen.

Kuvassa hymyilyttää, koska olin lähdössä viettämään vapaapäivää yhden naisen ostosreissulle tarkoituksenani kotiuttaa edellisessä banneripostauksessani kuvaamani sinivalkoiset verhot, jotka eivät jättäneet rauhaan.

Pienen kotikaupunkini yksi parhaita puolia on se, että täältä on kokolailla sama sadan kilometrin matka Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun, joten ei tarvi kuin valita mihin lähtee, jos lähtee. Useimmiten en lähde, mutta pelkkä ajatus mahdollisuudesta piisaa.

Tällä kertaa päätös osui Turkuun, johon oli parhaat bussiyhteydet. Ja edullisimmat. Ihan vaan Onnibussin aikaansaamaan kilpailun takia. Onnibussia en kuitenkaan käyttänyt, koska pysäkki on niin hankalan matkan päässä, mutta suht samaan aikaan Onnin kanssa lähtevä Matkahuollon perusvuoro oli yli puolet halvempi kuin yleensä. Ja sehän matkustajille passaa tottakai. Joskin samaan aikaan surettaa bussiyhtiöiden ja kuljettajien yt-neuvottelut.

Pysäkillä istuskelin vanhat kukkaballerinat jalassa ja niistä tuli mieleen vuoden 1984 Ruotsin euroviisukappale ("Diggi-loo, diggi-lei, alla tittar på mig när jag går i mina gyllene skor..." ).

Ei sillä, että todellakaan olisi ollut toivoa pelkoa, että kukaan olisi ollut kiinnostunut luomaan silmäystäkään meikäläisen kenkiin tai varsinkaan niiden omistajaan, mutta -84 sattui olemaan sama vuosi, jona pääsin ylioppilaaksi, joten ei mikään ihme, että on tuoreessa muistissa.. Siitä kun tuntuu olevan vasta hetki, kun painoin päähäni sen valmiiksi mustalla kengänkuvalla varustetun liian pienen valkolakkini. (Lakit laitettiin lakitustilaisuuden ajaksi juhlasalin tuolien alle ja tuoli kerrallaan vaihdettiin paikkaa niin, että aakkosjärjestyksessä seuraava oli aina reunimmaisena valmiina hakemaan todistuksensa. Ja niinpä sitä sitten joku karpaasi oli paikkaa vaihtaessaan tallonut kengänkuvansa meikäläisen uutuuttaan hohtelevaan valkolakkiin. Mutta meni samaan konkurssiin kuin kiristävä lakki muutenkin, koska oli numeroa tai kahta liian pieni. Ihan vaan siksi, että olisi vissiin ollut niin kauhian noloa ostaa oman päänympäryksen vaatima viiskutonen lakki, kun  kaikilla muilla tytöillä oli 54. Tai jotain.)

Mutta takaisin 2015-luvulle ja Suomen Turkuun, jossa ensitöikseni tapojeni mukaan etsin paikan, josta saan ruokaa. Muuten ei riitä energia kaupoissa haahuiluun. Tällä kertaa valinta oli harvinaisen helppo, koska turkulainen ystäväni Merita oli jo aiemmin vinkannut Pure foodin-kahvilasta, joka on erikoistunut paitsi raakaruokaan, myös kaikenlaisiin muihin terveellisiin, puhtaista raaka-aineista valmistettuihin herkkuihin. Eli ei muuta kuin sinne siis. Sijaintikin kun oli varsin passeli. 

Valitsin salaatin, jossa oli pohjalla vaikka mitä ihanaa ja ravitsevaa, ja lisukkeena loimutettua lohta. Kastikkeina yrttiöljy ja jugurttijutska (en muista tarkkaa nimeä). Ihan mielettömän hyvää, ja taas tuli todettua kuinka salaatilla ja salaatilla voi olla eroa. Ei niinkään hyvässä maussa, vaan siinä, kuinka hyvin pitävät nälkää loitolla. Viisi tuntia meni keposaan tällä Pure-kahvilan versiolla. Ja se on meikäläiselle tosi pitkä aika se.

Muutenkin paikka oli todella kiva luonnonmukaisine sisustuksineen.  Harmi vaan, että oli niin täynnä, etten kehdannut kaivaa kameraa esiin, vaan nappasin vaivihkaa pari kuvaa kännykällä. 

Ja sitten pääseekin oikea asupostauksien erikoisnainen asialle :D. 

Sillä välin kun muut näyttivät hypistelevän kesäasusteita, meikäläinen zuumaili tikkitakkeja..

Ja pakkohan se oli sovittaa, kun kohdalle sattui yksilö, jollaisesta olen haaveillut, mutta jättänyt ostamatta. Varmaan siksi, että olen ajatellut, että jos keli on niin kylmä, että tarvitaan toppatakkia, niin sen olisi parempi olla samalla sen verran pidempää mallia, että peittää pehvan. Eihän se muuten lämmitä. Mutta toisaalta ajattelin, että voisi kai sitä jo näin toukokuussa tehdä pikku myönnytyksen helmojen pituuden suhteen..

Sovituskoppiselfie mallia "Torso" tai "Päätön sotilas"

Kiva takki, mutta liian haarniska meikäläiselle. Pitää olla enemmän joustoa tai ahistaa. 

Ei tullut takkikauppoja, mutta sen sijaan Wiklundin kenkäosastolla tapahtui sellainenkin ihme, että näin kivan näköiset kengät, jotka vedin jalkaani ja sopivat laakista kuin lasikenkä Tuhkimolle. Ei ihan jokapäiväistä sekään. 

Mutta koska en ikinä osta mitään ensimmäisestä kaupasta, vaikka löytäisin heti jotain sopivaa, päätin ensin "käydä vielä muuallakin" josko löytyisi jotain vielä parempaa. Ja tämähän johtaa yleensä aina siihen, että sitten kun olen käynyt riittävän monessa paikassa ihan vaan varmuuden vuoksi mitään kuitenkaan löytämättä, en enää jaksa palata siihen ensimmäiseen ja menen murjottaen tyhjin käsin kotiin. Vaan tällä kertaa olin niin viitseliäs että palasin kuin palasinkin takaisin alkuperäisen löytöni pariin ja ostin nämä supermukavat Aerosol-pohjalla varustetut hitusen kimaltelevat mitkäliekengät (en tiedä, miksi tällaisia pehmoja sanotaan). "Kato, ostikko Pomarfinit?" kysyi mies kotiin päästyäni.. No kieltämättä tuli itsellekin vähän mieleen 90-luvun miesten harmaat valkoisella pohjalla varustetut "rennot mutta siistit" Pomarit, jotka tennissukkien kera sopivat tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, mutta suljin mielikuvan mielestäni :)

Näyttävät kuvassa jo vähän veltostuneilta, mutta eivät oikeasti ole. Ihan superihanat jalassa, eikä noin 70 euron hintakaan päätä huimannut. Sen verran harvoin kunnon kenkiä ostan.

Mutta sitten niihin sinivalkoisiin juttuihin.

Indiskan verhot siis olivat ostoslistalla, mutta väkisin sitä tuli matkan varrella sivuillekin vilkuiltua. Niinkuin nyt vaikkapa näitten ruotsalaisten (unohdin merkin) posliiniastioitten perään.

Ihana kesäinen kuvio, mutta mukeja oli onneksi jäljellä vain kolme, joten saivat jäädä toistaiseksi kauppaan.

Indiskan verhot osoittautuivat harmikseni pienoiseksi pettymykseksi. Sininen väri ei ollut niin kiva kuin kuvittelin ja kankaan laatukin hintaansa nähden vähän kepuli, mutta koska tuli kuitenkin se sata kilometriä niitä varten matkustettua ja koska jäljellä oli enää yksi verhopari, päätin kuitenkin mieluummin ottaa kuin jättää. Toista kertaa kun tuskin olisin saman asian perässä bussiin istunut. Ja kotona olin ihan tyytyväinen päätökseeni, koska keksin verhoille oivan varasuunnitelman, jonka otan käyttöön, jos on tarvis.

Ihan pakko oli poiketa myös Tyttö ja Vuohi pop up-liikkeessä, joka parin viikon ajan pitää majaansa Forum-korttelissa. Sieltä mukaan tarttui muutamia aivan ihania afrikkalaisena käsityönä tehtyjä oliivipuisia pienesineitä.

Kuvassa neljä erikokoista sydäntä, jotka ostin kuvastamaan perheemme neljää jäsentä. Kaikki keskenään periaatteessa samasta muotista, mutta kuitenkin erilaisia. Ihan niinkuin perheenjäsenetkin. Kaverinaan pienet oliivipuiset pähkinä- tai oliviikulhot, joista yksi hauska kalan mallinen luukuvioisine pyrstöineen.

Pop up-kaupan kivijalkamyymälä sijaitsee Turun Itäharjussa ja sinne on suunnitteilla pienimuotoinen täsmäisku kesäkuun puolella. Nyt kauppaan jäi paljon kaikkia toinen toistaan ihanampia käsintehtyjä tuotteita, joista jokaisella on oma tarinansa. Samoin kuin tekijöillään. 

Sinivalkoisen shoppailupäivän sinivalkoinen keli.

Aivan täydellisen kiva päivä. Ja poikkeuksellinen, koska kerrankin löysin jotain ostettavaa. 

Ja vaikka tottakai viihdynkin hyvässä seurassa, olen myös erakkoluonne, joka tykkää tehdä näitä päiväreissuja ihan vaan yksin. Voi kulkea omissa ajatuksissaan omaa tahtiaan sinne minne milloinkin huvittaa. Ja jos ei huvita, voi tehdä lakon ja ihan vaan istua paikallaan. Pelkkä ohikulkijoiden katselukin käy vaihtelusta.

Kesäkuun puolivälissä onkin sitten vuorossa "ihan jotain muuta-matka" blogikaveriporukalla Tallinnaan. Etukäteen jo hirvittää jännittää mitä tuleman pitää, kun tuttu Kiljusen herrasväki on liikenteessä... Yhtään hiljaista hetkeä tuskin on luvassa, joten parasta harrastaa niitä näin ennakkoon ettei iske angsti erakolle :)

Maanantaihan se on tunnetusti ihmisen parasta aikaa, joten mitä mukavinta päivää kaikille maanantain ystäville ;)

VIITTÄ VAILLE DESIGN-VALAISIN

Hehhee.

Otsikko on hämäystä, mutta vain osittain.

Oikeampi aihe olisi ehkä "Pientä ekstraa - parempi mieli". 

Esimerkkinä käytän itselleni ennestään tuntemattomasta, ja uskoakseni melko tuoreesta verkkokaupasta tekemääni tilausta.

En varmaan olisi kyseisen kaupan olemassaoloa muuten edes hoksannut, mutta ystävälläni oli syyskuussa blogissaan tarjolla sen verran houkutteleva alekoodi ja kauniita kuvia, että löysin kuin löysinkin itseni tutkailemasta kaupan valikoimaa.

Ja heti kun näin siellä kauniit valkoiset vekkipintaiset paperiset koristevalot, päätin, että olkootkin mielestäni melko arvokkaat, ne on nyt vaan tilattava. Jonkunsortin pakkomielle noihin vekattuihin, valkoisiin esineisiin kun itselläni näköjään on. Bannerista löytyy pari esimerkkiä ja kotoa monta maljakkoa ja tuikkulyhtyä lisää. 

Toinen ostopäätökseen vaikuttanut ajatus oli se, että hahaa, tässä nyt on oiva tilaisuus yhden ihmisen pallovalovastaiskuun. Niitä ilman kun olin päättänyt sinnitellä. Ihan vaan sen takia, että sellaiset jo kaikilla muilla tuntuu olevan. Pallovalot siis.

Tilaukseni maksoin samantien jouduttaakseni valojen saapumista, mutta kun kahteen viikkoon maksusta ei ollut kuulunut mitään, oli jo pakko ottaa yhteyttä ja kysellä tilaukseni perään. Vastaukseksi sain, että paketti lähtee minulle sinä kyseisenä päivänä. (Ja siis tässä kohtaa on pakko mainita, että laskun maksaminen etuajassa oli tavallaan oma mokani. Eräpäivä kun oli vasta 2 viikkoa tilauksesta, mutta hätähöusu mikä hätähousu. Ja siinä odotellessani kerkisin jo ostaa Prismasta ne pallovalotkin...)

Mutta lopulta kauan odotettu lähetys putkahti postiin.

Istuskelin sohvalla ja tuijottelin tätä kaunista pakettia, jonka mukaan oli sujautettu kaksi sävyyn sopivaa karamellia. Niin pieni, mutta niin iso asia, josta tuli hyvä mieli. Ei harmittanut pitkä odotuskaan enää.

Ja kun paketin avattuani näin, että sen sisällä olevaan kuittikopioon oli käsin kirjoitettu sana "Kiitos" ja piirretty sydän perään, tuli sellainen olo, että vaatimaton tilaukseni oli tärkeä. Hyvä etten jo pienesti pyyhkäissyt silmäkulmaa :).

Näiden kahden pienen karkin ja tekstin ansiosta suhtauduin tyynesti myös paketin sisältöön, joka ei suinkaan ollut ne 20 kaunista valkoista vekkivalaisinta valmiiksi koottuina, vaan pussillinen sykeröitä ja kasaamisohje.

Ei mitän rakettiedettä, mutta kyllähän siinä sorminäppäryys ja kärsivällisyys olivat koetuksella ennenkuin oli kaikki kukat nätisti kasassa. Mutta ilmeisesti en kuitenkaan ollut riittävän huolellinen, koska valosarjan juhlavalla ripustushetkellä varmaan puolet paperitähdistä tipahti pois paikoiltaan ja vieri lattialle. Ja sama tapahtui sen jälkeenkin aina jos valosarjaa vähänkin vahingossa ohimennessään hipaisi. Tai pelkästään ajatteli. Saati sitten siivouspäivänä, kun mies tuttuun tapaansa heilui imurin kanssa vähän laajemmilla kaarilla.

Mutta.. Aina kun iski harmitus, mietin niitä kahta karkkia ja sitä sydämellä varustettua kiitosta. Ihan oikeasti. Ja myös päätin, että vekkivaloista ja minusta vielä tulee hyvät ystävät, ja niin tulikin.

Terassia siivotessani nimittäin vahingossa kaadoin korkean lasimaljakon, jonka olemassaoloa en edes muistanut. Ja siinä samassa päätin, että valosarja päätyy maljakkoon, jossa se on vankina, eikä enää pyöri pitkin lattioita. Ja samalla valaisee nättinä ympäristöään. 

Ensimmäinen koesijoituspaikka tälle viittä-vaille-design-valaisimelle oli hämärä nurkkaus, joka meillä on olohuoneessa kahden kaapiston kulmauksessa, mutta se meni hylkyyn, koska tiesin jo ennakkoon, että sarjan sammuttaminen kaapin alla olevasta katkaisijasta tulee olemaan liian työlästä.

Niinpä tötterö päätyi pikkuiseen bloginurkkaukseeni pöydän kulmalle ja siihen se saa nyt jäädäkin.

Katajat kotipihalta ja muutama kymppi uniikista valaisimesta. Ei sittenkään niin paha. Etenkin kun tykkään siitä tosi paljon. Ja niillä pienillä asioilla todellakin on iso merkitys. 

Edit 18.11. klo 08:11.

Eilen illalla sain harmikseni kuulla, että kyseinen verkkokauppa on ajautunut vaikeuksiin. Haluan uskoa, että tahtomattaan. Mutta koska vaikeudet ovat johtaneet siihen, että kaikkia tilauksia ei ole pystytty asianmukaisesti toimittamaan, en halunnut ottaa sitä riskiä, että sitä varsin kenellekään tässä tilanteessa suosittelen. Siispä kävin poistamassa tekstistä ko. yrityksen nimen. Mutta muuten kaikki on ennallaan.

Nyt aamu käyntiin ja töihin. Mukavaa tiistaita!