Sivut

torstai 28. joulukuuta 2017

VIIDEN PÄIVÄN PÄÄN NOLLAUS


Takana on viisi peräkkäistä vapaapäivää ilmaan minkään valtakunnan stressiä, suorittamisen pakkoa, herätyskelloa, aikatauluja tai ennalta sovittuja tapaamisia, ja olen ihan kuin eri ihminen. Sellainen jotenkin ihan hirmu levollinen ja rauhallinen (vai onko nuo yksi ja sama asia..).

Eniten ehkä ihmetyttää se, etten ole tuntenut minkäänlaista tarvetta tehdä mitään hyödyllistä (johon töissään ahkera, mutta kotioloissa täydellisen joutenolon mestari ukkeli kommentoi, että "Nyt tiedät, miltä musta tuntuu joka päivä" :)).  Yleensä kun viimeistään parin päivän paikallaaonolon jälkeen tulee olo, että tässä on jo tarpeeksi rötväilty, ja alkaa omatunto kolkuttaa. Nyt ei. 






Edes liikkumaan ei tullut lähdettyä päivittäisiä ukkelin kanssa lampsittuja lenkkejä enempää, enkä ottanut murhetta siitäkään, mikä sekin on itselleni epätyypillistä. Asiaa toki auttoi se, että eipä olisi ollut paikkaa minne mennäkään, koska kaikki olivat kiinni. Hyvä vaan. Ei jäänyt vaihtoehtoja.

Vähäiset jouluvalmistelut hoituivat niin, etten tehnyt käytännössä yhtään mitään. Viikoksi joulutauolle kotiin tullut vanhempi poika ilmoitti, että "Mulla on hyvin aikaa. Voin käydä hakemassa kuusen ja kinkun ja pestä sen joulujääkaapin" (Meillä on tallissa jemmassa "rippikaapiksi" nimetty pieni varajääkaappi, joka ostettiin aikanaan käytettynä muutamalla kympillä ensimmäisiä rippijuhlia varten, että saatiin kakut mahtumaan. Sieltä se kaivetaan aina esiin, kun tarvitaan ekstrasäilytystilaa keittiön niinikään pienen perusjääkaapin lisäksi).

Myös ruokakauppareissu hoidettiin yhdessä pojan kanssa yhden pysähdyksen taktiikalla ilman sen kummempaa ennakkosuunnittelua. Käveltiin hyllyvälit läpi ja valittiin varsin maltillisesti, mitä tarvittiin. Eikä tarvinnut itse edes kasseja pakata tai kantaa, kun poika hoiti senkin homman. Helppoa.  Ukkelin kanssa siivottiin perjantaina suitsait ja se oli siinä.






Tuntuu vähän hassulta enää laitella tänne mitään kuusikuvia, mutta oikeastaan se on tuo ikkunasta aattona tulvinut auringonvalo, jonka takia sen teen. Kuusen koristelun suhteen iski vähän tenkkapoo, kun muistin, että olen myynyt kaikki koristeet kirpparilla. Onneksi vintin kaappien perältä löytyi sentään vielä jotain, joka oli ihan riittävästi. Oikeasti kuusi on mielestäni kauneimmillaan ihan vaan pelkillä kynttilöillä varustettuna.



Pieni lasienkeli näyttää kuvassa kovalta ja kolhitulta, mutta  on oikeasti sievä.



Kattauksesta olen suorastaan ylpeä, vaikka se varsin vaatimaton onkin. On silti kaikessa yksinkertaisuudessaan paljon enemmän kuin meillä yleensä. 

Onnekseni kukaan ei muistanut kaapissa olevien tonttulautasten olemassaoloa, koska punainen väri ei olisi houkuttanut yhtään.  






En ole varma, onko tuo pellavainen pöytäliina oikeasti pöytäliina ollenkaan, vaiko kenties lakana, mutta eipä sillä väliä. Oli justiin sopivan "ei se oo niin justiinsa" meidän pöytään. Eikä kukaan edes tipauttanut siihen ensitöikseen rosollia niinkuin vähän ennakoin. Yleensä se olen minä itse, joka tarkkailee kyllä muita, mutta lopulta itse sohlaa.






Servettien olisin toivonut olevan kankaisia, mutta koska niitä ei ollut, paperisilla mentiin. Eikähän noita kanelitangoista ja pihalta haetuista katajanoksista värkkäämiäni koristehässäköitä ollut edes tarkoitus saada irti. Serveteistä olisi tullut silkkaa paperisilppua.






Kuvissa vilahtava vihreänvalkoinen tonttu jäänee ikuiseksi mysteeriksi. Se löytyi aattoaamuna meidän postilaatikosta joulupaperiin käärittynä, mutta kääreessä ei ollut sen enempää lähettäjän kuin vastaanottajankaan nimeä. Vähän tuli epävarma olo sen suhteen, oliko se meille tarkoitettukaan, vaiko kenties sujahtanut vahingossa väärään laatikkoon. Vähän epäilin, että joku poikain salainen ihailija olisi sen saattanut tuoda, mutta ukkeli oli sitä mieltä, että ennemminkin hänen :). Vähän empi, voiko lähteä uloskaan, ettei fanit nappaa nurkalla.. 

Tonttu on jotenkin ihan hirmuisen symppis ja kotiutunut meille, joten haluaisin kiittää sen tuojaa, jos tietäisin, kuka on kyseessä. Surku tulee, jos sitä joku tulee pyytämään takaisin. 

Tänä jouluna tapahtui sellainenkin ihme, että tuli ties kuinka monien vuosien jälkeen kaivettua lautapelit esiin, koska muistikuvissa oli vähän epäselvyyttä siitä, kuka oli "Muuttuva labyrintti"-pelin mestari menneiltä ajoilta. Itse kyllä muistin hyvinkin, että hävisin aina perheen pienimmälle, mutta isoveljensä taas muisti voittaneensa pikkuveljensä aina, joten se oli revanssin paikka. Olikin tosi mukavaa pitkästä aikaa, vaikka olen vähän luokitellutkin nuo lautapelitouhut ennemminkin some-kliseisiin ja epäillyt tekemisen todenperäisyyttä. Lopulta vuoden 2017 mestariksi selviytyi kolmannen erän jälkeen perheen kuopus, ja häviäjäksi jäänyt isoveli tunnusti reilusti tappionsa. Vähän eri meininki kuin ennen vanhaan, kun häviäjä olisi poistunut näyttävästi paikalta ja heittänyt siinä mennessään pelin ja nappulat nurkkaan..





Sen lisäksi, että on tullut vaan oltua jouten, olen myös pitkästä aikaa puuhaillut kaikkea jonninjoutavaa. Sellaista mieluisaa, jolle ei normaalisti riitä jaksamista, aikaa tai valoa, vaikka toivoisinkin. Niinkuin nyt vaikkapa aamukahvihetken kuvaamiselle. 

Tuon kauniin kupin ostin H&M:stä ennen joulua ihan vaan itselleni, koska ukkeli juo kaiken kahvista punaviiniin aina samasta mukista, joten hukkaan olisi hänen kohdallaan mennyt. 

Ajattelin kokeilla, josko aamukahvi maistuisi jotenkin erilaiselta, jos sen juo kauniista kupista, eikä aina niistä iänikuisista tylsistä mukeista mallia "perus". Ja maistuuhan se. Muuten kuva on kylläkin pienimuotoisesti lavastettu. Oikeasti tähtipipareiden paikalla oli sama vanha jälkiuunileipä kuin joka ikinen aamu muutenkin, mutta ei olisi näyttänyt yhtään niin hohdokkaalta sädehtivän kupin rinnalla.

Poikien lahjat hoidettiin tänäkin jouluna lähinnä helppojen lahjakorttien muodossa, joista osa ihan perushyötykäyttöön eli ruokaostoksia varten. 

Ukkelin lahja tuotti isosti päänvaivaa, koska ihan oikeasti ei halua koskaan mitään, jos ei ole mitään erityistä tarvetta. Siispä päädyin ostamaan hälle uuden pölynimurin :). On meistä innokkaampi imuroija, ja on jo pitkään tuskaillut, kun vanhasta ei enää lähde suutin irti. Yhdessä pojan kanssa valittiin miehekäs musta malli led-näytöllä. Oli hyvässä tarjouksessa. Kotona huvitti, kun katsottiin tarkemmin imurin pakkauslaatikkoa. Siinä oli kuva kauluspaitaan ja suoriin housuihin pukeutuneesta imuroivasta herrasmiehestä. Että ihan nappiin meni valinta. Tarvinnee vaan uusia ukkelin garderobi, että löytyy siivoushommiin jatkossa asianmukainen kulmapaita..  

Itse sain iloiseksi yllätyksekseni mehulingon, jolla pystyy tekemään paljon muutakin. Samalla tunnen kuitenkin vähän huonoa omaatuntoa, koska tiedän lingon olleen omalla mittapuullani kallis. Että tuleeko sitä varmasti koko rahalla käytettyä. Haluan uskoa, että tulee. 

Eilen poikkesin töitten päälle Lidlissä hakemassa vähän perusaineksia ensi alkuun. Harjoittelen simppeleillä ja perehdyn niihin muihin ohjeisiin myöhemmin. Harmitti vaan, kun tänään unohdin ottaa töihin mukaan kahvin tilalle tekemäni porkkana-appelsiinimehun. Däämm.






Tässä tuli nyt aika paljon yleensä välttelemääni toistoa, kun olen näitä samoja kuvia ja höpinöitä myös Instagramin puolella julkaissut, kun on ollut pitkästä aikaa virtaa siihenkin puuhaan. Mutta josko tämän vaikka voisi antaa itselleen anteeksi nyt, kun olen muutenkin muuttunut. Kunnes taas ihan oikea arki alkaa.

Piti toivotella teille onnellisia loppuvuoden päiviä, ja toivottelenkin toki, mutta koska alkavat käydä varsin vähiin, lisätään tuo tuleva vuosi samaan syssyyn.

Kuva on otettu terassin laseista joulupäivän aamuna.





Kuulumisiin.


t. Annukka

maanantai 4. joulukuuta 2017

JOKAVUOTISTA JOULUPOHDINTAA


Täällä ollaan taas elävien kirjoissa, mikä tuntuu ihan mahtavalta, mutta samalla olo on vähän sellainen pöllähtänyt. Ihan kuin olisin herännyt jostain koomasta tai vähintäänkin horroksesta, ja noussut jostain pimeistä syövereistä takaisin maan pinnalle tajuamaan, että nyt eletään jo joulukuuta.

Elämä kaikkialla ympärillä tuntuu keskittyvän pelkkään jouluun ja sen odotukseen, mutta itse en oikein osaa hypätä samaan kelkkaan. Vai pitäisikö sanoa rekeen. Ja se taas laittoi jälleen kerran pohtimaan omaa joulusuhdettani. Melkein meinasin siitä jo viikonloppuna alkaa kirjoittelemaan samalla kun kuuntelin kuinka sade piiskasi pimeydessä ikkunaan. Vaan koska hullu paljon töitä tekee, viisas (vai sittenkin laiska) pääsee vähemmällä, kaivelin esiin liki päivälleen kaksi vuotta sitten otsikolla "Jouluihminen vaiko eikö" kirjoittamani tekstin, jonka itse muistin vasta vuoden ikäiseksi.

Mikään ei näy noista ajoista muuttuneen. Paitsi että tänä vuonna pilkkopimeillä pihoilla loistavat kausivalot ja kynttilät ovat tuntuneet jotenkin entistä lämpimämmiltä ja tervetulleemmilta. Johtuu ehkä siitäkin, että enää harvemmin (omasta mielestäni onneksi) näkee mitään silmiinpistävän neonvärisiä valokaapeleita, vaan suunta tuntuu olevan ennemminkin luomuun päin kallellaan, joka on sitä, mistä itse tykkään. 

Mutta tässä näitä ajatuksiani parin vuoden takaa (klik). Sieltä saattaa löytyä myös se oma kommentti, josta voi tarkistaa, onko oma joulumieli samanlainen vai erilainen kuin kaksi vuotta sitten.






Toivottelen kaikille mitä parhainta tulevaa Itsenäisyyspäivää!

Meillä keskiviikko kulunee kotisohvalla maagisia Linnan juhlia tölläten. (Hassua, miten ohjelma, jossa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, jaksaa silti omalla tavallaan vuodesta toiseen koukuttaa).


keskiviikko 15. marraskuuta 2017

VIKAA KORVIEN VÄLISSÄ


Menneet pari viikkoa ovat olleet siinä määrin kammottavia, että sanonta "päivääkään en vaihtaisi pois", ei niihin parhaalla tahdollakaan päde.

Heräsin nimittäin reilut kaksi viikkoa sitten tiistain vastaisena yönä siihen, että maailma pyöri todellakin villisti ympäri. Tottakai säikähdin niin, että pulssi alkoi siinä samalla hakata ihan hulluna, mikä pahensi oloa entisestään ja mietin jo, että olen saanut aivoinfarktin tai jotain ja se oli tämä elämä tässä. Ukkeli kuorsasi mistään mitään tietämättä vieressä ja ensin ajattelin, etten raski herättää, mutta sen verran pelotti, että tönin kumminkin hereille ja sain sanottua, että en ole kunnossa, vaan päässä viiraa ihan todella, ja pienikin pään liike sai aikaan ihan hervottoman pyörityksen ja etovan olon. Ukkeli, joka on universumin paras nukkuja, ei öisin osaa oikein suhtautua mihinkään vakavasti, koska haluaisi vaan jatkaa unia, mutta nyt huomasin, että hänkin säikähti. Näkyi varmaan päälle päin se, miltä sisällä tuntui. Arveli kuitenkin, että "jos sulla on vaan niskat niin jumissa", että sen takia pyörryttää. Siihen halusin itsekin uskoa, joten koitin rauhoittaa itseäni ajattelemalla, että niin on. Ja totta se osittain olikin, koska olen viime ajat stressannut töissä ihan huolella ja jäkittänyt hartiat koholla koneella, mikä ei varsin ihmisen terveyttä edistä, kun kaikki on niin jatkuvassa jännitystilassa, ettei veri kierrä päähän asti.



Toivottavasti en nyt tällä syyllisty mihinkään tekijänoikeusrikkomukseen.



Keikuin siinä sitten loppuyön istuen sängyn laidalla käsillä patjasta tukea pitäen, kun en pystynyt menemään takaisin makuulle, enkä myöskään nousemaan pystyyn ennenkuin ukkeli heräsi ja talutti sohvalle kökkimään. Vähän pelotti jäädä siihen, kun ukkelin oli pakko lähteä töihin. Vannotti, että jos olo ei siitä muutu, soitan heti ambulanssin, ja lupasinkin kyllä, mutta koska sitä ihminen on niin hölmö, mielessäni ajattelin kuitenkin, että en kehtaa moisella vaivata, kun varmaan on kiireeellisempääkin keikkaa. Etenkin kun ambulanssin kuljettajat tässä kylässä ovat ukkelin ja siinä sivussa omianikin tuttuja, ja ajattelin varmaan niinkin, etten halua heidän näkevän itseäni siinä kunnossa, kun en pysty edes vaatteita pukemaan päälleni. Että arvoitukseksi jäi, kuinka hirveä olo sitä pitää olla, ja kuinka paljon pelottaa, että järki voittaa ja saa soitettua hätänumeroon silloin, kun vielä pystyy.

Jotenkin siitä kuitenkin haalauduin seiniä pitkin pystyasentoon, kun ensin sain itseni rauhoitettua niin, että pulssi ja varmaan verenpainekin siinä samalla laski. 

En oikein muista seuraavista päivistä tai niiden järjestyksestä mitään. Paitsi sen, että heti, kun olin toiveikas sen suhteen, että huimaus helpottaa, seurasi välitön takapakki ja pyörrytys tuli kahta kovempana takaisin. Eikä todellakaan mitään kevyttä keinuntaa, vaan ennemminkin oli sellainen olo, että on naulattu pää alaspäin johonkin onnenpyörään (tai pitäisi ehkä tässä tapauksessa sanoa epäonnen..), joka sitten pyöräytetään täyteen vauhtiin, eikä pysähdy, vaikka kuinka toivoo ja yrittää tuijottaa yhteen kiintopisteeseen.



Kuva ei ole meiltä, vaan Savon Sanomien artikkelista
mutta kuvaa hyvin sitä, miltä maailmani on kuluneet pari viikkoa näyttänyt.


En pystynyt edes lähtemään lääkäriin muutamaan päivään, mutta kun lopulta sinne päädyin, testattiin ensin kaikenlaisilla refleksi- ja tasapainotesteillä, ettei kyseessä ole mikään aivoperäinen juttu. Ei Luojan kiitos ollut. Sensijaan todennäköinen syy oli hyvänlaatuinen asentohuimaus, joka johtuu siitä, että korvassa sijaitsevan tasapainoelimen kaarikäytävään kulkeutuu sakkaa, joka antaa aivoille väärää informaatiota ja aiheuttaa voimakkaan huimausoireen asennonmuutosten yhteydessä. Lisää voi lukea vaikka täältä. Kuuluu yleisimpiin huimauksen aiheuttajiin, joten veikkaan, että voi olla teille jollekulle jo ennestään tuttu, vaikka toivonkin, ettei ole, eikä kenenkään tarvitsisi tähän tutustuakaan.

Tottakai tieto hyvänlaatuisuudesta helpotti, koska tuli jo mietittyä elämän rajallisuutta (jota tosin mietin tälläkin hetkellä) ja sitä, että ei se todellakaan ole itsestäänselvää, että täällä sitä vaan tallaillaan ikuisesti. Tai että se toinen ihminen siinä vierellä on rinnalla kulkemassa elämän loppuun asti. Ilman, että tästä mitään sen kummempaa draamaa alkaa kehittämään, kun ei tässä sen kummemmin ole käynyt. Pistipähän vaan miettimään taas. Ei ole ihan päällimmäisenä mielessä vaikkapa nyt vaatekaapin järjestäminen, joka vielä hetki sitten tuntui muka tärkeältäkin projektilta. Ja jota varmasti jossain vaiheessa jatkan, ei siinä mitään, mutta sen on sitten joskus, ei nyt.

Justiin tällä hetkellä, kun olen käynyt toistamiseen lääkärissä ja muutamia kertoja fysioterapiassa saamassa apua, olo on suht vakaa (kopkop).

Asentohuimausta hoidetaan varsin epämiellyttävällä tavalla eli asentohoidolla, jossa sakkaa koitetaan tietyillä (niinikään huimausta aiheuttavilla) liikesarjoilla poistaa kaarikäytävästä. Inhottavaa, mutta saattaa nopeuttaa parenemista. Onnekkaimmilla auttaa kerrasta, mutta minä en heihin kuulunut.

Herkästi käy myös niin (niinkuin itselleni on tässä käynyt), että koska sitä koko ajan on vähän varuillaan ja pelkää sitä, milloin seuraava kohtaus tulee, ei muista hengittää ja erityisesti niskan ja hartioiden alue on jatkuvassa jännitystilassa, mikä heikentää verenkiertoa ja aiheuttaa lisää ongelmia. Itselläni ei enää pää kääntynyt kumpaankaan suuntaan senttiä-paria enempää. Sen enempää kuin ylös- tai alaspäinkään. Enkä halunnut enää edes kokeilla, koska siitä seurasi vaan välitön voimakas huimaus.

Jännitystiloihin olen saanut apua taitavalta fysioterapeutilta, jonka luona olen käynyt itselleni ennestään tuntemattomassa, mutta muutaman kokemuskerran jälkeen ihan taivaallisen hyväksi avuksi osoittautuneessa Voice massage-käsittelyssä. On klassista, miellyttävän pehmeää hierontaa, jota voin oman kokemukseni pohjalta suositella todella lämpimästi niskan ja hartioiden kireydestä ja jännitystiloista tai hengitysongelmista kärsiville, jos vaan koulutettu terapeutti lähistöltä löytyy. Koitan usuttaa myös ukkelin kyseiseen hierontaan, koska on kova kirskuttamaan hampaita nukkuessaan, ja Voice Massagesta saa apua myös purentalihasten kireyteen.

Yhtenä päivänä olin niin huonossa kunnossa, etten pystynyt lähtemään kotoa mihinkään, vaan suunnilleen konttasin puhelimeen niin, että sain soitettua fysioterapiaan ja kysyttyä, josko hoitajani mitenkään voisi tulla meille kotiin, koska itse en pääse hänen luokseen. Ja hänhän tuli. Sanoi vaan, että "kyllä se järjestyy, kun olen muutenkin kylillä käymässä". Niin ihania ihmisiä täällä on olemassa <3. Ilman en olisi pärjännyt. Aamulla puoli kasilta aloin yrittää pystyyn nousemista ja iltapäivällä neljältä saatoin ensimmäisen kerran hellittää otteen seinistä. Ihan valehtelematta. Ilman kotikäynnille tullutta pelastavaa enkeliä se tuskin olisi onnistunut silloinkaan.





Mitään erityistä syytä sakan kulkeutumiselle kaarikäytävään ei lääkäreiden mukaan ole. Päähän kohdistunut isku voi sitä aiheuttaa, mutta minä en ainakaan tietääkseni ole lyönyt päätäni mihinkään. Enkä myöskään ollut flunssassa tai muussa tulehdustaudissa, joka voi myös edeltää asentohuimauksen alkua. Iän mukanaan tuomasta mahdollisesta rapautumisestakaan en vielä usko kärsiväni, joten mysteeriksi jäi tämä. Ja toivottavasti jää ennusteiden vastaisesti toistumatta uudelleen. En toivo kenellekään. Joskaan ei mene kaikilla ollenkaan yhtä pahaksi.

Sellaisena herätyksenä tämä kuitenkin toimi, että kunhan olen varma, että huimaus on taaksejäänyttä, on aika palata salille ja alkaa taas tekemään oman kuntonsa, tai edes verenkiertonsa eteen muutakin kuin uskotella, että jokapäiväinen lenkkeily riittää, kun ensin töissä on kökkinyt 8 tuntia koneella.

Nyt myös uskon jo osaavani ottaa punttien nostelun maltilla ja ymmärrän, että vähän, mutta säännöllisesti on parempi kuin täysillä silloin tällöin. Ongelmani kun on aina aiemmin ollut se, että mikään ei riitä, vaan koko ajan pitää ylittää itsensä. Niin että jos liikesarja suositellaan tehtäväksi vaikkapa 40 kilon painoilla, lataan varmuuden vuoksi 60 kiloa, vaikka kuinka polvissa rutisee. Siitä haluan nyt eroon. Less is more siis käyttöön tässäkin.

Aina sitä ihminen jotain oppii, kun on paikka. Oma paikkani oli nyt tällä kertaa tässä. Ei ole ollut elämän arvostamisessa ongelmaa ennenkään, mutta nyt muistan entistä enemmän kunnioittaa sitä, että voin illalla mennä nukkumaan ja aamulla nousta ylös ja olla siinä välissä toimintakykyinen, vaikkei energiaa aina niin piisaakaan.

Ja jos nyt joku jossain kohtaa saa huimauksen riesakseen (toivottavasti ei), niin lohdutan lääkäreiden vakuuttamana, että se on lähes aina hyvänlaatuista ja ohimenevää, vaikka sitä onkin yön pimeinä tunteina vaikea itselleen uskotella.


maanantai 30. lokakuuta 2017

PÄÄTTÄMÄTTÄ PARAS


Päätin tänään töistä tultuani, että maanantai on ansaittu "En tee mitään"-päivä, koska viikonloppuna tuli ahkeroitua ihan hulluna. Ja heti päätöksen tehtyäni päätin mennä laittamaan pyykkikoneen pyörimään ja viikata pyykkitelineeltä vielä yhden uuden kuorman puhtaita vaatteita kierrätykseen. Ja parsia lempparisukkahousuihini isovarpaan kohdalle tulleen reiän, vaikka olin varsin päättänyt, että sukkiksia en enää ikinä parsi, koska ehjiä on varastossa ihan riittämiin.  

Mutta sen jälkeen päätin ihan oikeasti olla tekemättä mitään ja ainoastaan muistella, mistä taannoinen raivaus- ja kierrätysprojektini aikanaan alkoi ja milloin. Ja vaikka olen päättänyt, että vanhoja postauksia en linkitä, koska ne tuskin ketään kiinnostavat, päätin sitten kuitenkin tehdä poikkeuksen ja linkittää tämän alunperin sukka-aiheisen "Liian vähän, sopivasti, liikaa, överit?"- postauksen ihan vaan oman mieleni virkistykseksi.

Aikaa noista ajoista on kulunut melko tasan 2 vuotta, ja taas ollaan kokolailla samojen asioiden äärellä . Luojan kiitos, ei kuitenkaan lähtöpisteessä, vaikka paljosta on vielä varaa luopua ilman, että tuntuu missään. Hetkellisesti ehti myös iskeä (pitkähkö) turnauskestävyyden menetys, mutta nyt nyt löytyy taas uutta virtaa, joka tuntuu kivalta.

Paljon olen myös ehtinyt mietiskellä kaikenlaista raivausprojektini tiimoilta. Myös sitä, missä kohtaa kulkee raja siinä, teenkö oikeasti niinkuin itsestä hyvältä tuntuu vai luisunko liian pitkälle nyt niin trendikkääseen vähentämiseen ja yksinkertaistamiseen vain sen vuoksi, että sitä ihannoidaan ja kaikenlaista kuluttamista paheksutaan. On ollut terveellistä miettiä sitäkin, ja luulen, että olen aikalailla tasapainossa ja yhteisymmärryksessä itseni kanssa.

Mutta koska olen viime ajat niin täydellisesti keskittynyt tekemiseen, ei ole jäänyt aikaa kuvien ottamiselle. Ja ilman kuvia ei saa käsitystä projektini etenemisestä, joten palaan aiheeseen heti, kun siitä on myös kuvallista raporttia olemassa.

Nyt hyppään aiheesta sivuun ja totean, että olenpahan taas kerran tehnyt ihan totaalisen virhearvion.

Kuvittelin nimittäin, että kaksi lemppareihini kuuluvaa kasvia, Oliivipuu ja Laventeli, ovat vaikeasti hengissä pidettäviä, koska arvelin niiden viihtyvän lämpimissä ja kuivissa oloissaa. Vaan pieleen meni.

Molemmat taimet ostin keväällä surkean pieninä (ja halpoina, ettei tule niin suurta tappiota, jos/kun kuolevat käsiin) ja jätin kokolailla oman onnensa nojaan molemmat.

Ja vaikka kesä oli mitä oli, eli kaikkea muuta kuin lämmin ja kuiva, nämä kaksi sen kuin porskuttavat.



Kuva otettu 14.10.2017


Sama 14.10.2017



26.10.2017 edelleen kuistilla, kun oli jo muutamana yönä pakkasta ja satoi ensilumi.


Oliivipuun nostin sisälle samana päivänä, mutta laventeli jäi edelleen ulos ja voi hyvin. 
Pitänee sekin kuitenkin tuoda sisälle ennenkuin pakkanen halkaisee ruukun.
Olen niin hyvilläni näistä <3


Iloa arkeen ja kuulumisiin!

torstai 19. lokakuuta 2017

KIVA, KAMALA, LEMPPARI, INHOKKI...


On tehnyt jo monesti mieli kirjoittaa tänne jotain päässä risteilevistä aiheista, mutta tuntuu, että olen viimeiset viikot ladannut kaiken käytettävissä olevan aivokapasiteettini niin totaalisesti töihin, että ei ole jäänyt kotiinviemisiksi järjen hiventäkään. 

Siispä ilahduin, kun muutamassakin blogissa törmäsin otsikon mukaiseen haasteeseen, joka on omiaan tällaiseen tyhjäpäiseen tilaan. Kiitos siis haasteen alkuperäiselle keksijälle ja teille tutuille, joiden ansiosta tähän törmäsin.  

Kuvitukseen ei nyt rahkeet riittäneet, joten vanhoilla mennään.


Herkku- ja inhokkiruokani..

Syön kaikkein mieluiten tuoreista raaka-aineista tehtyä monipuolista kasvispainotteista ruokaa, josta tulee itselleni hyvä ja energinen olo. Varmaan sitä voisi kuvailla sanalla vihreä, vaikken mikään pelkkä kasvissyöjä olekaan. Vastaavasti välttelen sellaista, mistä itselleni tulee joko väsyttävä tai ähkypahaolo. Menee kategoriaan valkoinen (valkoinen riisi, valkoinen pasta, valkoinen sokeri, vehnä, maito, kerma, perunamössöt....)



Harvemmin kuvailen ruokia, mutta tämä kesäisellä terassilla nautittu salaatti oli niin nätti, että oli pakko



Kahviherkku, jolle sanon kyllä, on pala tummaa suklaata tai pikku siivu jotain ihanan raikasta marjaisaa juustokakkua.


Kahviherkku, jolle sanoin ei..

ykköspainajaiseni on pulla, jolle vertoja vetävät myös erityisesti kermaiset täytekakut ja makeat leivokset.


Telkkariohjelma, jota katson..

Sohvaperunat, Tähdet tähdet, Haluatko miljonääriksi, Remppa vai muutto ja tämänhetkinen tiistai-iltojen suosikkini Junior Master Chef, jossa on vaan niin kertakaikkisen positiivinen, kannustava ja aito meininki, että olen ihan liekeissä, vaikka onkin ruokaohjelma. En voi käsittää, miten vasta 10 ikävuoden molemmin puolin olevilta lapsilta löytyy niin paljon tietoa ja taitoa.

Telkkariohjelma, jota en katso..

En katso mitään, mikä tuntuu vähänkään tekohauskalta (en vaan kertakaikkiaan näe mitään hauskaa vaikkapa siinä, että Pirkka-Pekka Petelius ampuu Viivi Pumpasta jättimäisellä ritsalla persauksiin), väkisinkeksityltä tai aiheuttaa muuten vaan myötähäpeää. 

Inhokkisääni on ehdottomasti ukonilma, koska pelkään ukkosta ihan kamalasti. Alan hermoilemaan jo siinä vaiheessa, jos sitä luvataan säätiedotuksessa.

Lempisääni on oikeastaan ihan mikä tahansa muu sää, jos vaan on päällä säähän sopiva vaatetus niinkuin yleensä kyllä on, koska vietän liki kaiken vapaa-aikani mieluiten ulkona. Mutta jos valita saa, niin tyyni, aurinkoinen tai pilvipoutainen sopivan lämmin tai kylmä (kesällä +20 ja talvella mieluiten -5) keli pitää mielialan parhaiten korkealla ja mahdollistaa monenlaista mieluisaa tekemistä.






Tästä menetän hermot...

Kun naapuri käynnistää kovaäänisen ruohonleikkurinsa sillä samaisella hetkellä, kun itse tulen töistä ja kaipaisin hetken ihan vaan täydellistä rauhaa ja hiljaisuutta. Ärsyttää ihan suunnattomasti, koska tiedän, että on päivät pitkät kotona ja aikaa leikkuuseen olisi muulloinkin.

Vielä kovaäänistä leikkuriakin enemmän tosin hermostuttaa vuosisadan turhake eli lehtipuhallin, joka sekin useammaltakin naapurilta löytyy. En vaan kertakaikkiaan näe mitään järkeä siinä, että ensin tuntitolkulla huudatetaan painavaa bensankatkuista puhallinta, että saadaan lehdet siirrettyä yhteen kasaan (josta tuuli sitten parhaassa tapauksessa heittelee ne takaisin), kun saman asian voisi hoitaa äänettömästi ja myrkyttömästi ihan vaan haravoimalla. Grrr. Perinteet kunniaan ja mölysaaste kuriin sanon minä, vaikkei haravointi lempparipuuhiini kuulukaan.

Tästä rauhoitun...

Kesälomasta, järvenselälle tuijottelusta, laineiden liplatuksesta, metsäkävelystä, siististä kodista, kiireettömyydestä, valinnanvapaudesta..






Kamalin ja paras aika vuorokaudesta. 

Kamalinta on yö, jolloin haluaisi nukkua, mutta valvoo. Tai päivä, jolloin haluaisi olla virkeä, mutta väsyttää. Parasta on päinvastainen eli levolliset yöt ja virkeät päivät.

Huonoin ja paras mieliala..

Huonoin on väsymyksestä ja/tai stressistä johtuva kärttyisyys. Ja paras on sellainen, kun tuntuu, että on innostusta ja energiaa vaikka mihin. Tai kun on hoitanut jonkun mieltä painaneen asian pois päiväjärjestyksestä ja olo on huolivapaa ja levollinen.

Kodin turhake on omasta mielestäni ukkelin kilpapyörä. joka oli pakko saada, mutta joka enimmäkseen majailee tallissa, koska pyöräilykeleillä ukkeli on golfkentällä ja muun aikaa vuodesta onkin sitten talvi.. Kesälomalla pyörä tosin liikkui 1200 kilometriä. (Auton kattotelineissä lomapaikkaan ja takaisin)

Kodin paras tavara on liian vaikea kysymys. Äkkiseltään tuli mieleen jääkaappi, jota ilman olisi vaikea tulla toimeen,  mutta se ei taida olla tavara.

Vaate, jota en suostu laittamaan päälle on pusero, josta näkyy läpi.

Lempivaatteeni ei kiristä, eikä purista, vaan on mukava päällä, mutta näyttää silti nätiltä. Kaapistani löytyy enimmäkseen vain kolme ensimmäistä kriteeriä täyttävää.



Kuva on perua kokolailla vuoden takaisesta haastepostauksesta, mutta voisi hyvin olla tältä aamulta, 
koska sattumoisin oli tänään töihin pyöräillessä täsmälleen samat vaatteet päällä ja kengät jalassa. 



Haju, jota en kestä, on autokorjaamon haju, joka on yhdistelmä moottoriöljyjä, pakokaasua ja kumia. Juontaa juurensa vuodesta -93, jolloin meinasin pyörtyä yhteen korjaamoon. Ei ollut korjaamon syy, mutta yhdistyy edelleen se haju niin vahvasti pahan olon kokemukseen.

Parhaita tuoksuja on perinteinen vihreä Sunlight-saippua, alkuperäinen Erittäin hieno suomalainen shampoo, kielo, syreeni, tuore puu, ulkona kesätuulessa kuivatettu pyykki ja vastaleikattu ruoho aikaisena kesäaamuna golfkentällä.

Kamalin luonteenpiirre ihmisellä on itsekeskeisyys, epärehellisyys, ahneus, häikäilemättömyys. 

Paras luonteenpiirre ihmisellä on luotettavuus ja ystävällisyys.   

Siinäpä se. Oli kiva aivoton tuokio. Ja huomenna on kiva perjantai, koska päätin pitää sen vapaata. Tulee tarpeeseen. Ja työantajani ovat niin reiluja heppuja, että heille käy aina kaikki. Toivottelevat vaan hyvää vapaapäivää, eivätkä kyseenalaista. Arvostan.

Iloista viikonloppua! 

perjantai 6. lokakuuta 2017

PUOLUKKAPERJANTAI


Päätin tässä justiin lanseerata uuden some-lyhenteen TGIPP. Esiintyy myös muodossa TGILBF.





Sen verran hysteerinen viikko on takana, että voin ihan täydestä sydämestä todeta, että Thank God, It's PuolukkaPerjantai (internationaalimmin LingonBerryFriday).

Pienet on ilot meikäläisellä, joka edelleen matkustaa ihan siellä some-junan perimmäisessä vaunussa.
Tai paremminkin koittaa pysyä resiinalla perässä.


PS. Kuvan puolukat ovat matkalla pakkaseen. Sen verran paljon innostuin Idis&Interiöörin Tanjan vinkistä käyttää pakastettuja varpuja koristeena kattauksissa, että päätin hetimiten kokeilla. Jos vaikka siihen kuuluisaan joulukattaukseen (jota en ikinä vielä ole toteuttanut, vaikka aina aionkin) kaivelisin puolukat koristeiksi. Jotenkin ihan hitsin kiva ja kaunis ajatus, mutta valitettavasti itseni tuntien ei ole ihan täyttä luottoa siihen, että toteutuu. Vaan eipä sitä koskaan tiedä.

Pirteää puolukkaperjantaita!


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

FENG SHUIT KOHDALLEEN, OSA 2 (MAKUUHUONE)


Yleisön pyynnöistä huolimatta päätin jatkaa Feng shui- aiheen parissa ainakin makuuhuoneen verran.

Olen nimittäin melkoisen valmis kokeilemaan melkeinpä mitä vaan, jos se vaan jotenkin voisi edistää sitä, että nukkuisin yöni edes vähän paremmin. Eipä se ota, jos ei annakaan.



Pikku unisieppariparkani on kovilla


Ja koska tämä mitä nyt kirjoitan, on nimenomaan Feng shui-juttua, kaikki lauseet voisivat alkaa sanoilla "Feng shuin periaatteiden mukaan...", joten kirjoitan sen tähän vaan tämän yhden kerran, ja loppu on sitten jatkoa lauseelle.

Makuuhuoneen olisi yleensä parempi sijaita talon taka- kuin etupuolella, koska siellä on useimmiten rauhallisempaa. No, meillä makkari sattumoisin sijaitsee juurikin talon etupuolella ja vieläpä varsin lähellä katua (joskin rauhallista sellaista) ja sen varrella suoraan makkarin ikkunan takana helottavaa katulamppua. Huoneeseen myös paistaa päiväaurinko, joten etenkin kesäisin lämpöä ja valoa piisaa enemmän kuin tarpeeksi, mutta huoneen sijainnille en mitään voi, joten se on ja pysyy siellä missä se on.



Siellä se on. Yhtä pliisu kuvassa ja todellisuudessa.


Myöskään sängyn paikkaa meillä ei pysty muuttamaan paremmaksi, vaan se tulee jatkossakin olemaan suoraan oven edessä. Hyvää kuitenkin on se, että sängyn päätypuoli on suositusten mukaisesti huoneen ehjällä seinällä niin, että ovelle on suora näkyvyys. Se lisää turvallisuudentunnetta ja auttaa alitajuntaa rentoutumaan. Lisää tukea elämään saa kunnollisesta sängynpäädystä, jollainen meiltä puuttuu kokonaan, enkä ole vielä ihan varma haluankokaan sellaista, mutta ei se ehdoton ei ole, jos vaan onnistun löytämään mieluisan. Tee-se-itse-päädyn nikkaroiminen ja päällystäminen on omalla kohdallani pelkkä kaunis ajatus. Vaiheeseen jää kuitenkin.

Sänky on myös hyvä tukea molemmilta puoliltaan. Varsinkin, jos nukkujia on kaksi, kummallakin tulisi olla sängyn vierellä oma yöpöytä tai valaisin. Nämä meiltä sentään löytyy, joskin yöpöydät on alkaneet tuntua liian "kovilta" ja kiiltäviltä, joten taitavat tässä yhteydessä mennä vaihtoon jahka löydän jotkut sopivat. Yöpöytien lisäksi myös tyynyjä tulisi olla parillinen määrä, jos on nukkujiakin. Meillä tyynyjä on tällä hetkellä tasan nolla, koska myin pari vuotta sitten kaikki pois kirpparilla, enkä ole vielä(kään) ostanut yhtään uutta tilalle.

Suurin ongelma meidän makkarissa löytyy kuitenkin alla olevasta kuvasta






Makuuhuoneessa ei ole hyvä olla peilejä, jotka heijastavat sänkyä tai nukkujia. Ja meillähän siis on seinän korkuiset peilit näissä paikalleen rakennetun vaatekaapin ovissa, joita olen niiden raskaan pyökkisen ulkomuodon takia inhonnut jo pidemmän aikaa, mutta jotka taas miehen mielestä ovat "just hienot". Eli ovista tuskin hankkiudutaan eroon, mutta aion kyllä kokeilla, josko keksisin jonkun toimivan systeemin, jolla saisin peilit yön ajaksi piiloon. Ne kun heijastavat myös suoraan vastapäätä olevan ikkunan, josta aiheutuu lisää levottomuutta. En vaan oikein innostu mistään verhokiskoista katossa, enkä mistään sivuun vedettävistä verhoistakaan, mutta jotain aion kehitellä. Pitää olla oikeasti toimiva juttu, eikä mitään, mikä päiväsaikaan on vaan tiellä ja hermostuttaa.

Mutta mistä sitä sitten kannattaa aloittaa?

Ensinnäkin makuuhuone pitäisi rauhoittaa viemällä sieltä pois kaikki, mikä ei sinne kuulu, vaan on ehkä säilötty sängyn alle tai sullottu kaappiin. Haittaavat hyvän ja rauhoittavan energian virtausta.

Meillä ei sängyn alla ole mitään ylimääräistä johtuen ihan siitä, että ukkeli on meillä innokkaampi imuroija, ja hällä menee hermot heti, jos imuri törmää sängyn alla johonkin, joten niiltä osin on asia kunnossa. Muita kasoja sen sijaan löytyy, vaikka kuinka muuta yritän. Päivän päätteeksi vaatteet tulee laskettua tuolin selustalle, johon tuppaavat kasaantumaan, ja lehtipinojakin on taas alkanut kertyä. Ja sitä mukaa myös pölyä. Näitten suhteen aion ryhdistäytyä.






Kaikkein haitallisinta hyville unille on kuitenkin kaikki sähkömagneettinen säteily, jota tulee telkkareista, tietokoneista, kelloradioista, kännyköistä... Etenkin jos niitä säilytetään yöpöydällä tai muuten vaan pään lähellä. Meillä ei omaa kännykkääni lukuunottamatta ole makkarissa mitään sähköisiä laitteita. Ja kännykkäkin vaan siksi, että käytän sitä herätyskellona, mutta olen kyllä opetellut laittamaan sen yöksi lentokonetilaan ja mieluummin yöpöydän alle kuin päälle.

Myös kaikenlaiset terävät kulmat koetaan Fengshuissa haitallisiksi. Etenkin, jos osoittavat suoraan nukkujaa kohti. Ja sellainenhan meiltä makkarista myös löytyy ns. blogipöydäksi alunperin hommaamani, mutta aika pian sen jälkeen epäkäytännölliseksi ylimääräisen tavaran kerääjäksi todetun pöydän kulmasta, joka osoittaa suoraan itseäni kohti. Ja useimmiten suoraan päähän, koska nukun usein pää jalkopäässä, että pääsen vähän kauemmaksi kuorsausta karkuun. Joskin suuremmalta käytännön harmilta on tuntunut se, että jos vähänkään vauhdilla oikaisee kulman ohi, seurauksena on mustelma reiden ulkosyrjällä. Eli pöydälle tullee tässä kohtaa lähtö.



En saanut tuota nuolta piirrettyä oikeaan kulmaan, mutta jossain feng shui-aiheisessa kuvassa terävän kulman muodostama linja oli nimetty "poison arrow":ksi .  Ja aika vaikeaahan se on nukkua myrkkynuoli päässä tai edes selässä.


Myös maasäteilystä tai vesisuonista voi olla haittaa. En tiedä, onko moinen enää tapana, mutta muistan, kuinka mumman ja paapan luona Pohjanmaalla aikanaan etsittiin vesisuonia  pajunvitsan avulla. Ja heidän sivustavedettävä sänkynsä oli myös sijoitettu kammarissa nimenomaan sellaisiin kohtiin, joissa vitsa ei vääntynyt. Mutta en nyt ajatellut sille linjalle kumminkaan lähteä, koska voi tulla lähtö koko makkarista, jos alan siellä vitsan kanssa häärimään.

Jos sänky sijaitsee vinon katon alla tai jos sängyn yläpuolella on alaslaskettuja palkkeja (meillä vintissä on molempia), energia tuppaa painumaan alaspäin, mutta sitä voi "kohottaa" vaikkapa ylöspäin suunnatuilla valoilla tai kasveilla. Feng shuin kohotustarkoituksissa suosimia bambuhuiluja kun tuskin joka taloudesta löytyy..

Jos haluaa ripustaa sängyn yläpuolelle jotain, sen kannattaa olla jotain kevyttä tai sellaista, millä on itselle erityisen tärkeä merkitys. Alitajunta kun rekisteröi kaiken, mitä voi pitää uhkaavana.

Myös valokuvien ripustamista makuuhuoneen seinille kannattaa harkita sillä mielellä, keiden haluaa tai ei halua olevan huoneessa ikäänkuin läsnä. Sitä muuta mahdollista makuuhuonelämää kun saattaa häiritä vaikkapa anopin ja appiukon tai omien vanhempien tai muun suvun potretti sängyn vieressä tsiikailemassa.

Sängyn paikkaa tärkeämpi on kuitenkin itse sänky, joka on nyt meilläkin hakusessa. Henkisesti olin jo valmistautunut siihen, että kunnon vuoteesta joutuu pulittamaan hirveät summat rahaa, mutta nyt kun olen tässä kuukkeloinut ihmisten kokemuksia ja erinäisiä testituloksia, ilokseni näyttää siltä, että homma kääntyykin Ikean eduksi.  Sieltä kun löytyy testivoittaja muutamaltakin eri vuodelta (nimet vaan vaihtuvat niin, etten oikein pysy perässä), joka on päihittänyt monta kallista ja tunnettua brändiä. Ja joka on ilokseni valmistettu luonnonmateriaaleista. Se voittosänky siis. Pitää vaan saada ukkelikin uskomaan. Hällä kun on edelleen sellainen käsitys, että kallein = paras, mikä ei kyllä nykypäivänä pidä oman näkemykseni mukaan monestikaan ollenkaan paikkaansa.



Pätkä Agneta Nyholm Winqvistin kirjasta Feng shui ja suomalainen koti. 
Toivottavasti tästä ei nyt joudu edesvastuuseen, kun suoraan tänne kopioin. 


Makuuhuoneen väreistä feng shuissa on useampiakin eri näkemyksiä. Toisen teorian mukaan vaaleansinisen sävyt ovat parhaita rauhoittamaan ja edistämään hyvää unta, mutta toinen taas kehottaa käyttämään lämpimiä, ihon mieleen tuovia, sävyjä. Vaaleaa beigeä, roosaa, ruskeaa. Mutta parasta lienee tässäkin valita ne omasta (ja mahdollisen kumppanin) mielestä mieluisimmat värit. Ei ehkä kuitenkaan räikeän punaista tai kirkkaan keltaista.

Täällä alkaa nyt makkarin parannustyöt tässä järjestyksessä ja näillä ennakoiduilla vaikeusasteilla:

- lehti- ja vaatekasojen siivous (helppo)
- vaatekaapin perkaus ja siivous (ahdistava)
- yöpöytien laatikoiden sisällön perkaaminen (keskivaikea)
- toimivan peilienpeittosysteemin kehittäminen (hitusen ärsyttävä ja haastava)
- yöpöytien ja blogipöydän kierrätys joko Torissa tai hyödyntäminen vintissä (helppo)
- vanhojen sänkyjen kierrätys (helpohko, jos ei tarvi osallistua kantamiseen)
- uusien sänkyjen osto (työläs)

Ja jos/kun joku nyt ajattelee, että tarvitaanko näin itsestäänselviin juttuihin apuja Feng shuista asti, niin vastaus on, että omassa tapauksessani näköjään kyllä, koska muuten en olisi saanut aikaiseksi aloittaa. Ja oli näissä jutuissa itselleni jotain uuttakin. Etenkin ajatus niistä valokuvista, joita meillä ei tosin ole. Oma hääkuvakin lienee kodinkoneiden käyttöohjeiden ja takuukuittien seassa makkarin pöydän laatikossa. Mutta hyvinpä on takuu tässä liitossakin kestänyt :).

maanantai 18. syyskuuta 2017

FENG SHUIT KOHDALLEEN


Olen usein miettinyt sitä, mistä johtuu, että kun astuu ensimmäistä kertaa sisään johonkin itselle uuteen tilaan, jossain tulee heti jotenkin hirmu hyvä ja lämmin olo, ja joku toinen tila taas jättää ihan tyystin kylmäksi. Ilman että tunnetta voi millään ulkoisella seikalla, niinkuin vaikkapa sisustuksella tai tilan esteettisyydellä itselleen selittää. Toisessa vaan on niinsanotusti "Feng shuit kohillaan" ja toisessa ei.  

Asia tuli mieleen, kun tässä taannoin lainasin kirjastosta kirjan nimeltään "Feng Shui ja suomalainen koti", joka poikkeaa ihan täysin kaikista aiemmista feng shui-opuksista, joita olen yrittänyt lukea. Tähänastiset kun ovat olleet ihan liian vaikeatajuisia (eli liian kiinalaisia vissiin). Ja jos ei kertakaikkiaan ymmärrä lukemaansa, mielenkiinto lopahtaa, vaikka aihe onkin kiehtova.

Syy, miksi olen tästä harvinaisen selkeätajuisesta ja maalaisjärkisestä kirjasta niin innoissani, on se, että olen jo pitkään halunnut käydä meillä kotona huoneen kerrallaan sillä mielellä läpi, että pyrin tekemään jotain niissä tavalla tai toisella häiritseville asioille. Enkä nyt tarkoita mitään perinteisiä pyykki- ja vaate- ym. kasoja, vaan kaikkea sellaista, mikä häiritsee joko silmää tai tilan käyttöä tai joka ei muuten vaan tunnu hyvältä, ilman että osaa syitä sen kummemmin analysoida. Ja nyt kun olen lukenut opusta palan matkaa, tajuan, että vastaus moneen niistä selittämättömistä häiritsevistä jutuista saattaa löytyä nimenomaan feng shuin viisauksista.

Olen itseasiassa aloittanut kirjoittamaan tätä tekstiä vaikka kuinka monta kertaa, mutta aina on tullut sellainen olo, että pitäisi kirjoittaa koko kirja tähän uudestaan, ettei vaan mitään oleellista jää pois. Sen takia on ollut pakko laittaa kirja sivuun, koittaa unohtaa se, mitä siellä tarkkaanottaen sanotaan ja selittää sama omin sanoin. Niiltä osin, mitä muistaa. Jotain kuitenkin olin kirjasta jo ehtinyt tänne lainata, joten en kaikkea lähde poistamaankaan. (Suorat lainaukset on kirjoitettu kursiivilla.)

"Yksinkertaistettuna feng shui on oppi siitä, miten luodaan ympäristöjä, joissa on nautinto elää. Se kuvaa, miten ympäröivä maailma vaikuttaa meihin väreillä, symboleilla, rakenteilla, esineillä."




Nimesin tämän kesällä tekemäni asetelman alunperin vitsillä "Feng shuiksi", mutta itse asiassa ei mennyt ihan metsään, koska siinä on edustettuna aika lailla kaikki feng shuin keskeiset elementit vesi, tuli, puu, maa ja metalli.



Yksi feng shuin periaatteista on se, että ihan kaikki ympäröivä vaikuttaa meihin. Hyvässä ja pahassa. Eli kukaan meistä ei tavallaan voi sulkeutua pelkästään omaan pikku maailmaansa.

Ihmisellä on myös taipumus asettua samalle taajuudelle ympäristön kanssa. Itselleni tuttuna esimerkkinä vaikkapa se, että vaikka kuinka stressaantuneena lähtee metsään, sieltä tulee poikkeuksetta rauhoittuneena ulos. Tai jos päinvastoin erehtyy lähtemään kauppaan yhden maitopurkin takia pahimpaan joulunalusryysikseen, on hermo hyvin äkkiä kokolailla pinnassa.  Sitä ei vaan pysty olemaan rauhallinen, harmoninen ja iloinen, jos ympäristö stressaa tai on muuten negatiivinen.



Syysilta kotoisalla golfkentällä keskellä maalaismaisemaa on itselleni metsän veroinen mielenrauhan lähde.



Mutta koska ihan kaikkeen ei millään voi itse vaikuttaa, pysytellään tässä jutussa siellä meille kaikille tärkeimmässä paikassa eli kotona, jossa jokaisella perheenjäsenellä pitäisi olla hyvä olla.

"Eräs feng shuin tärkeimmistä tekijöistä on qi. Qi on voimaa, jota on kaikkialla. Se on energiaa, joka liikkuu ympärillämme kaikessa materiassa ja jopa meissä ihmisissä. Kun qi virtaa hiljalleen, rauhassa ja sopusointuisesti, me voimme hyvin. Kun qi pysähtyy tai virtaa liian nopeasti, se vaikuttaa meihin negatiivisesti".

Feng shuissa (käännetään usein tuuleksi ja vedeksi) puhutaan pysähtymisen välttämisestä. Jos vaikkapa joku epämääräinen laatikollinen tavaraa jumittaa johonkin kodin nurkkaan liian pitkäksi aikaa (niinkuin meillä), laatikko alkaa ikäänkuin kasvattaa itselleen juuria ja hyvän qi-energian virtaus pysähtyy. Ihan alkaa ahdistaa, kun kuvittelen noita juurakoita pitkin taloa kaikkiin niihin kohtiin, joissa itsellä olisi suursiivouksen paikka. 

"Sha qi on myös feng shuin käsite. Se tarkoittaa, että qi-voima on aivan liian vahvaa. Tätä energiaa tuottavat useimmiten suorat linjat ja terävät kulmat, eikä sen vaikutuksessa pidä oleskella pitkiä aikoja. Jos nukkuu, työskentelee tai viettää paljon aikaa tilassa, jossa on sha qi-energiaa, keho murtuu"

Hmmm. Meillä on myös varsin paljon nurkkia ja teräviä pöydän-, ja kaappien- ym. kulmia-, joita tosin olen ilman näitä feng shui-oppejakin koittanut pehmentää pyöreillä muodoilla. Matoilla, peileillä, valaisimilla ja muilla muodoltaan pyöreillä esineillä. Viimeaikoina myös viherkasveilla.

Suorilla linjoilla viitataan tässä siihen, että feng shuin mukaan qi-energia virtaa sisään ovesta ja poistuu ikkunasta. Ja jos ovi ja ikkuna ovat suorassa linjassa keskenään, qi virtaa liian nopeasti. Sen takia oven ja ikkunan väliin ei kannata sijoittaa sänkyä tai työpöytää tai mitään, minkä ääressä oleskellaan pitkiä aikoja. Niinkuin minä, joka kökötän päivittäin 8 tuntia sekaisen työpöytäni takana, joka on suoraan toimiston oven ja sitä vastapäätä olevan, kooltaan noin 2 x 3-metrisen ikkunan välissä.

Oman työikkunani takana kasvaa onneksi villiviini, joka tällä hetkellä pehmentää isoa ikkunaa kauniilla syysväreillä, mutta talvella on lähinnä ankea risukko.



Kristallipalloja käytetään Feng Shuissa tuomaan tilaan harmoniaa, valoa ja rauhoittavaa energiaa.
Tämän omasta mielestäni hypnoottisen kauniin kuvan löysin täältä.


Tykkään siitä ajatuksesta, että sen sijaan, että puhuttaisiin tavaran raivaamisesta, feng shuissa korostetaan sitä, että itsensä pitäisi ympäröidä esineillä, jotka tuottavat iloa, ja toisaalta luopua niistä, jotka aiheuttavat negatiivisia tunteita tai muuten vaan epämiellyttävää oloa. Huolimatta siitä, että epämiellyttävä esine on ehkä jonkun itselle tärkeän henkilön antama lahja tai rahallisesti arvokas tai mitä nyt vaan. Tämän olin kuvitellut KonMarin luomaksi teoriaksi, mutta koska feng shui on muutaman tuhat vuotta vanhempi oppi, KonMarikin lienee ihastunut samaan ajatukseen ja soveltanut sitä omissa töissään.



Aukeama Agneta Nyholm Winqvistin kirjasta "Feng shui ja suomalainen koti".


Jotenkin kiehtovaa on myös se, että feng shuin mukaan kaikki kodin sisällä on elävää. Myös huonekalut ja kaikki esineet, jotka yleensä mielletään elottomiksi. Ajatellaan vaikka ruokapöytää. Jos kyseisen pöydän ääressä on vietetty hyviä hetkiä tärkeiden ihmisten kanssa, se on imenyt itseensä hyviä muistoja. Ja jos taas joku lähellä säilytettävä esine tuntuu vastenmieliseltä, se ikäänkuin kyllästyy negatiivisilla ajatuksilla ja tunteilla. Melko loogista itseasiassa, vaikka voikin äkkiseltään kuulostaa hörhöilyltä. Itse ainakin tykkään tästä teoriasta. Samoin kuin siitä, että feng shuissa(kin) kannustetaan nimenomaan käyttämään kaikkia niitä itselle mieluisia ja kauniita esineitä tai vaatteita, eikä vaan säästämään jotain "parempaa tilaisuutta" varten, niinkuin meillä suomalaisilla on usein tapana. Tästä oli kirjassa aika surullinen tosielämän esimerkki, joka kertoi naisesta, joka oli vuosia säilyttänyt kaapissa kauniita pitsialusvaatteita jotain "erityistilaisuutta" varten. Ja lopulta se erityinen tilaisuus oli naisen omat hautajaiset, joihin sureva aviomies puki vaimonsa ensimmäistä ja viimeistä kertaa näihin pitseihin.

Ehkä kaikessa tähän asti lukemassani kiehtoo sekin, että kirjasta on tullut moniakin ahaa-elämyksiä ja tavallaan ehkä selityksiä sille, miksi on sijoitellut huonekaluja tai muita esineitä tietyille paikoille. Ja ehkä moneen eri kertaan ennenkuin vastaan on tullut se, mikä lopulta tuntuu jostain syystä hyvältä. Ainakin siihen asti kunnes tekee mieli seuraavan kerran vaihdella kaiken paikkaa, koska se mikä miellyttää nyt, ei välttämättä enää vuoden tai parin tai viiden päästä tunnu samalta. Meillä tosin on liki kaikki jämähtänyt paikoilleen jo kauan sitten. Mutta ehkä justiin sen takia viimeaikoina on tullut tunne, että on pitkästä aikaa muutosten aika. Kirjassa sanottiin jotenkin niin, että "Ihmiset, jotka elävät feng shuin periaatteiden mukaisesti, siirtelevät usein tavaroitaan". Meillä kaikelle on tainnut jo kasvaa ne aiemmin mainitut juuret..

"Oman paratiisinsa voi luoda vähilläkin varoilla. Monet sisustamisesta lukevat ajattelevat: "Jos minulla olisi rahaa, tekisin....". Feng shuissa ei ole kyse varoista, joilla voi materialisoida toiveensa, vaan kuka tahansa voi aloittaa milloin tahansa millaisin edellytyksin tahansa. Tulos on hyvä, kunhan sydän on mukana".

Myöskään mitään oikeaa tai väärää ei ole olemassa, koska meillä kaikilla on oma näkemys asioista. Se mikä itsestä tuntuu hyvältä, voi toisesta tuntua ihan päinvastaiselta. Kannattaa siis luottaa ihan vaan omiin tuntemuksiinsa.

Mutta nyt tästä meinaa taas tulla ihan hirveän pitkä juttu, vaikken päässyt kunnolla edes alkuun.

Ajatuksena oli, että kirjoittaisin myöhemmin muutamia huonekohtaisia juttuja. Tai siis lähinnä feng shuin oppeihin perustuvia vinkkejä siitä, mitkä asiat eri huoneissa saattavat vaikuttaa negatiivisesti, ja millä taas saa luotua ympärilleen hyvää ja rauhallista energiaa.

Luulen, että ensimmäisenä pääsisi käsittelyyn makuuhuone, jossa meillä kotona on muutamakin asia ihan totaalisesti pielessä, ja haluaisin ihan oikeasti testata, voisinko minäkin suurimpia epäkohtia muuttamalla alkaa nukkumaan yöni paremmin. Edes joskus.

Kiinnostaisi vaan tietää, että kiinnostaako tämänkaltainen ketään? Muitakin kuin itseäni :)



tiistai 22. elokuuta 2017

LOMALTAPALUUTOMAATIT


Paluu tämän ns. blogin pariin meinaa jostain syystä kangertaa pahemman kerran, enkä edes oikein tiedä miksi. Jotenkin tuntuu, että olen ihan tyystin erakoitunut, metsittynyt, sammaloitunut ja mitä lie, mutta ei anneta sen haitata. Eikähän se sinällään edes paljon poikkea normaalista.





Maailman pahuudesta en aio kirjoittaa mitään, koska se ahdistaa, joten siirryn suoraan niinkin akuuttiin aiheeseen kuin tomaatit - nuo jokaisen lomallelähtijän tärkeimmät matkatavarat.

Alkoi jo melkein ottaa päähän, kun tuli taas hankittua kaikenlaisia hyötykasveja, joiden paras ja ainoa satokausi sattui juuri samaan hetkeen, kun oltiin ukkelin kanssa lähdössä perinteiselle parin viikon lomanpätkälle Vuokattiin.

Ennenvanhaan se ei ollut mikään ongelma, kun reissattiin koko perheen voimin ja otettiin joka tapauksessa peräkärry koukkuun. Sinne oli helppo nostella kaikki tarpeellinen polkupyöristä golfbägeihin ja muihin milloinkin ajankohtaisiin vermeisiin. Silloin pakkasin usein kyytiin myös kesäkukat. Ei jäänyt kastelu ulkopuolisten riesaksi, ja saatiin samalla kaunistusta loma-asunnon terassille. 

Vaan nyt kun meitä oli matkassa vaan kaksi (yhyy), bägit heitettiin pötkölleen takapenkille, ja vaatteet,  kengät sun muut pariin Ikean kassiin takakonttiin. Sinällään näppärää, mutta vaikka kuinka yritin, joka suuntaan rönsyävää, puolikypsiä raakileita notkuvaa tomaattiamppelia en saanut nätisti mahtumaan kyytiin, ja jotenkin tuntui jopa meille turhan koomiselta valjastaa kokonaista peräkärryä yhden tomaatintaimen takia :). Paitsi että olisihan sinne sitten voinut pakata myös pottuämpärit, oliviipuun, kesäkukat ja kaiken, mikä irti lähtee, mutta näillä mentiin.  

Harmitti kuitenkin hukkaan menevä sato, koska tiesin, että kotona talkkarin virkaa hoitavaksi lupautunut kuopus ei tomaateista juurikaan perusta. Irrottelin siis kaikki raakileet ja puolikypsät "marjat", pakkasin ne mukaan ja asettelin ne perillä ystävältäni Annelta saamani vinkin pohjalta ruokapöydän aurinkoiselle kulmalle kypsymään.





Kävi muuten todella nopeasti tuo kypsyminen sisätiloissa. En vaan olisi itse älynnyt.

Leikkelin ja pussitin mukaan myös kaikki ruukuissa kasvattamani lehtikaalit ja Kekkilän yrttilaatikon basilikat. Kaalit käytin smoothieihin (koska mukana kulki myös blenderi), ja basilikoilla maustoin mm. pannulla pikaisesti kypsentämäni tomaatit.






Maistuivat jopa ukkelille grilliruokien lisukkeena. Asiaa tosin auttoi se, että ukkeli oli juurikin lukenut Hesarista artikkelin siitä, kuinka tomaattien erinomaiset terveysvaikutukset tulevat kypsennettäessä parhaiten esiin. Jess! Eiköhän tosta miehestäkin vielä saadaan ihan kehityskelpoinen kasvinsyöjä aikaiseksi. Edes lomalla.

Minttuja en sentään pakannut mukaan, vaan pilkoin ne pakkaseen valmiisiin annospusseihin talven vihersmoothieita varten. Osoittautui niin näppäräksi systeemiksi viime vuonna.





Minttuja ei kuulemma saisi päästää kukkimaan, mutta en ole siitä piitannut, koska nimenomaan tykkään noista kukkasista.





Kasvi vaan on niin leviävää sorttia, että vaikka kaikki leikkasin ennen lomaa liki kaljuiksi, parin viikon päästä kotiin palatessa oli odottamassa tämän verran lisää.






Vai olisiko sittenkin taika taitavassa talkkarissa, joka oli saanut meidän poissaollessa yrtit ja kesäkukat kukoistamaan ja oliivipuunkin selvästi kasvamaan. Samoin kuin vielä lähtiessä varsin vaatimattoman näköisen Arabian sulkahirssin, josta oli tullut tuuhea ja korkea. Kun kehuin poikaa ja ehdotin, että pitäisi varmaan vaihtaa kukkienhoitajaa, sain vastaukseksi, että oli kuulemma "niin hirvee ressi, että ei kiitos :)". Oli omien sanojensa mukaan yrittänyt parhaansa, mutta hermostunut, kun "nyt tohon heinäänkin kasvo jotain tommosia ihmeellisiä (sulkia)..."





Lomasta sinällään en osaa kirjoittaa oikein mitään, koska se vaan oli sellainen kuin se oli. Hyvä ja voimaannuttava. Heti siitä hetkestä alkaen, kun päästiin perille. Jotenkin sitä nykyään arvostaa kaikkein eniten kaikkea pysyvää, kotoisaa ja tuttua. Etenkin kun aikaa on käytössä vaan vähän. Ja meille loma Vuokatin tutuissa kauniissa maisemissa kaikkien meille tärkeiden puitteiden keskellä edustaa juurikin sitä, mistä ukkelin kanssa nautitaan. Jos aikaa olisi koko kesä tai vaikka edes kokonainen kuukausi, sitä varmasti haluaisi käyttää osan ajasta seikkailuun ja uusiin paikkoihin tutustumiseen, mutta nyt kun sitä on se tutut kaksi viikkoa, loma tuntuu paljon pidemmältä (hyvällä tavalla), kun sen voi vaan olla paikallaan. Tai siis paikallaan ei todellakaan oltu, mutta tarkoitan sitä, että ei varsin tarvi lähteä mihinkään. Autoakaan ei tarvittu muistaakseni kertaakaan, kun kaikki tarpeellinen on kävely- tai pyöräilypyrähdyksen päässä.




Joka päivä pelattiin. Parhaimpina pari kierrosta putkeen, mutta Katinkullan kenttä on enimmäkseen sen verran tasaista maastoa, että ei tuntunut edes yhdeksän tunnin käppäily pahalta. Päinvastoin.





Eipäs kun tarvittiinpas me autoa kerran, kun käytiin pelaamassa perinteinen kierros itseään Suomen kauneimmaksi mainostavalla Paltamon kentällä, jossa Suomen juhlavuosi oli huomioitu mielestäni kivasti viheriöiden siniristilipuin.




Ja kyllä kenttä kieltämättä kauniissa maisemissa Oulujärven rannalla kierteleekin, mutta jostain syystä en sitä itse kuitenkaan koko Suomen kauneimmaksi rankkaisi. Varmaan ihan vaan siksi, etten ole kertaakaan onnistunut selvittämään kyseistä kenttää kunnialla, vaan aina tulee jossain kohtaa sössittyä.




Jotenkin loma oli niin loma, ettei monista aikomuksista huolimatta tullut edes otettua kuvia. Paitsi ilta-aikaan järven rannasta, joka veti puoleensa kaikkine kauniine väreineen. Aurinkokin laski ensimmäisellä viikolla vasta vähän ennen keskiyötä, mutta jälkimmäisellä jo selvästi aiemmin.









Yhtenä päivänä ukkeli kertoi jättäneensä rannalle terveisiä kuvaajalle. Arvelen, että kyseessä oli tämä <3




Töitä on nyt paiskittu viikon päivät, eikä tunnu missään. Paluu oli jotenkin harvinaisen helppoa tänä vuonna. Sensijaan kotona olo vaatii totuttelua, kun vanhempi poika muutti talveksi uuteen kotikaupunkiinsa ja nuorempi isoveljeltään vapautuneeseen asuntoon. Vintissä on siis poikain sänkyjen tilalla enää pelkkää tyhjää ja muutenkin ihan liian siistiä. Snif. Mutta toki tässä ollaan hyvillä mielin ja onnellisia siitä, että molemmilla on asiat mallillaan. Täytyy vaan kehittää itselleen jotain uutta mielekästä tekemistä. Ja kuopus lohdutti sanomalla, että "Älä ny äiti ressaa. Asun kumminkin niin lähellä ja voit kyllä soittaa mulle aina, kun siltä tuntuu" . Voi noita poikia.

Lomaltapaluurahoja en ole vuosiin halunnut, vaan olen vaihtanut ne vapaaksi, joita en tosin aina ole ehkä muistanut pitää. Tai en ole ainakaan varma. Mutta sen sijaan tallin taakse tikkaille ennen reissuun lähtöä nostamani tyhjä amppeli palkitsi lomaltapaluutomaateilla.




Ei mikään vimpan päälle vihreä, mutta tomaatit maistuivat paremmalta kuin karkit. 


Nyt otan pyörän alleni ja pakenen naapurin kovaäänistä ruohonleikkuria johonkin. Oikeesti ihan hirveä meteli.

Kuulumisiin <3