HAVU- JA SAMMALPALLOILUA

Mieli tekisi sanoa pari valittua sanaa tästä jatkuvasta pimeästä, mutta en sano. Eipähän häikäise ainakaan.

Olen viimeaikoina pitänyt perjantait vapaata ja ihan tietoisesti päättänyt olla silloin tekemättä yhtään mitään järkevää, ja keskittyä mieluummin fiilispohjalta kaikenlaiseen jonninjoutavaan. Sikälimikäli saan jotain aikaiseksi. Jos en, niin sitten en. Menkööt kalsareilla vaikka koko päivä, jos niikseen tulee. 

Viime perjantaina innostuin ilokseni askartelemaan havupalloja 100% outdoor-blogin Katin taannoisen ohjeen innoittamana. 

Ensimmäisen pallon väkersin kylppärin lattialla, mutta tuli lähtöpassit, kun mies väitti, että menee viemärit tukkoon havunneulasista. No ei mennyt, mutta risti-istuva työasento kovalla lattialla oli sen verran epäergonominen, että oli pakko raivata jostain pöytätilaa. Ja koska arvasin, että keittiöön ei ole asiaa, tai alkaa pirttihirmu uhkailla imurilla, ulkoistin työpajan terassille, johon linnoittauduin iltaa viettämään. Tai siis ei se tainnut olla edes ilta, vaan iltapäivä, mutta säkkipimeää jokatapauksessa.

Homma vaan tyssäsi siihen, että havut loppuivat kesken, eikä huvittanut enää sysipimeässä lähteä uusia hakemaan, joten jatkoin seuraavana päivänä. En ollut varautunut siihen, että havuja kuluu p a l j o n. Ylimmässä kuvassa näkyvä kukkurallinen iso Ikean kulhollinen riitti vain noin puoleen palloon.

Katin alkuperäinen ohje löytyy täältä, mutta sen verran tässä valotan, että pallojen pohjana voi käyttää joko pyöreää Oasis-sientä tai vaikkapa pallon muotoon taivuteltua kanaverkkoa.

Vissiin oikeaoppinen sieni olisi sellainen ruskea kuivakukille tarkoitettu, mutta olivat sen verran arvokkaita, että itse ostin puolta halvempia vihreitä sieniä. Halkaisijaltaan 14 cm. Enkä kyllä huomannut pallojen mitenkään erityisesti murenevan matkalla.

Ennen havuja kannattaa palloon värkätä ripustuslenkki. Joko kierittämällä narua pallon ympäri tai painamalla pallon läpi rautalankaa niin, että tekee toisesta päästä lenkin ja "ankkuroi" toisen pään taivuttamalla ja työntämällä sen pallon vastakkaisella puolella sieneen tai verkkoon niin, ettei pääse luistamaan läpi (niinkuin itselleni kävi).

Sitten vaan pätkitään havut ja pistellään palloon noin sentin välein. Itse koitin tehdä noin 10 cm pätkiä, mutta jossain kohtaa alkoi mitta karata pidemmäksi. Vaan ei sen väliä. Ei ollut tarkoituskaan tehdä mitään säntillisiä muotoja, vaan enempi sellainen "luomupallo". Ja kivoja niistä tulikin. Kiitos Kati tästä inspiraatiosta! Oli kivaa pitkästä aikaa innostua askartelemaan jotain.

Siellä killuvat ulko-ovien pielissä.

Ja kun kerran vauhtiin pääsin, iski pakottava tarve kokeilla myös sammalpallojen tekemistä. Niiden ohjeeseen törmäsin etsiessäni paikkaa, josta voisin ostaa Oasis-sieniä, ja päädyin Ruusu ja Rautalanka-nimiseen verkkokauppaan.

Tässä linkki ohjevideoon, joka oli hauska ylläri, kun ennakko-odotusten vastaisesti ohjeistaja ei ollutkaan nuori naishenkilö, vaan Seppo :). Kiitos Seppo selkeistä ohjeista!

Tein kokeeksi yhden isomman ja pari pienempää palloa, joista ensimmäiseen käytin samanlaista 14 cm vihreää Oasis-sientä kuin havuhommiinkin,  ja pienempiin edullisia styrox-palloja.

Ei tullut kuvaa työvaiheista, mutta Sepon vinkkivideolta löytyy.

Sammal kannattaa irrotella mahdollisimman yhtenäisenä ja ohuena kaistaleena. Huomasin, että parhaat "levyt" kasvavat pienehköjen kivien päällä. Kalliolla sammal kyllä näyttää ohuelta, mutta saattaa olla kasvanut koloihin paksusti, eikä ole enää helppoa työstettävää.

Mies osallistui hommaan mitään kyselemättä taivuttelemalla ohuesta rautalangasta hakasia, joilla esikiinnitin sammaleen palloihin sieltä sun täältä.

Lopuksi kieputin pallojen ympärille vihreää metallilankaa, jonka halusin jäävän mahdollisimman piiloon "luomu-lookin" aikaansaamiseksi.

Sepon ohjeessa käytettiin tarkoituksella näkyvämpää lankaa ja lisäksi led-valonauhaa, mutta itselleni sopii paremmin tuo luonnonmukaisempi versio. Ja voihan ne valot lisätä myöhemmin, jos huvittaa. Nyt ei vielä huvittanut.

 

Aika kivoja tuli.  Ja tekeminen oli terapeuttista.

Että ei muuta kuin palloilemisiin!

MUSTAA JA VALKOISTA

Nauran auringolle-blogin Matkatar innosti osallistumaan mustavalkokuvahaasteeseensa, jonka aiheena on tällä kertaa "Teksti". 

Ja kuinka ollakaan, sopivat kohteet löytyivät ihan nurkan takaa.

Sanotaan, että joskus täytyy mennä kauas, että näkee lähelle. Nyt kävi päinvastoin. Viimeisen kuvan aihe löytyi työpöydälläni auki olleesta kartasta.  Ja työpöytäni puolestaan löytyy kahdessa ensimmäisessä kuvassa esiintyvän vanhan tehdasrakennuksen seinien sisältä.

Ja vaikka haaste koukuttikin tähyilemään lisää tekstejä kameran linssin läpi, päätin, että tällä kertaa kolme on hyvä

Matkattaren haaste on kaikille avoin. Osallistukaa tekin! 

Tutustumaan pääsee allaolevasta linkistä.

TUSKAA TALVIRENKAISTA JA TORIMYYNNISTÄ. ILOA INSPIRAATIOPÄIVÄSTÄ.

Lauantai-iltapäivää lukuunottamatta mennyt viikonloppu kuului niihin, jotka olisin voinut suosiolla skipata ihan kokonaan.

Painajainen alkoi jokavuotisesta talvirengashelvetistä (pahoittelut karkeahkosta ilmaisusta, mutta vähempi ei nyt riitä), joka tuntuu aina meidän perheessä olevan minun syyni, koska olen niin hankala, etten halua/uskalla liukkailla talvikeleillä ajaa kesärenkailla.

Aivan sama, vaihtaako renkaat mies vai rengasliike, niin aina saan kuulla kunniani. Ihan kuin talventulo olisi meikäläisen vika.

No. Edellisessä autossa meillä oli vaan yhdet vanteet (ei kannata kysyä, miksi), joka tarkoitti sitä, että renkaita ei voinut itse vaihtaa, vaan piti aina rengasliikkeessä käydä pari kertaa vuodessa puljaamassa kesä- ja talvikumit vanteille ja pois. Mutta ikinä sitä ei voinut tehdä ajoissa, vaan aina vasta silloin, kun oli viimeinen pakko, joka taas johti siihen, että mies sai rengasliikkeestä pauhut, koska aina soitti siihen pahimpaan kiireeseen, ja minä sitten sain ne samat pauhut mieheltä tuplana takaisin, koska se olin minä, joka olin pakottanut ukkelin puhelimeen.

Kuvan juomat eivät liity renkaanvaihtotapaukseen, vaan lauantaina Helsingissä järjestettyyn Blogger's Inspiration Day-tapahtumaan, jossa olin mukana Soilen avecina.

Ajattelin, että nyt homma helpottuu, kun nykyisessä autossa on kesä- ja talvirenkaat valmiiksi vanteilla, ja mies voi näin ollen suorittaa renkaanvaihdon perinteiseen malliin ihan itse, ja säästytään molemmat jokavuotiselta "asiakaspalautteelta".

Mutta siitähän se vasta soppa syntyi. Auto ei ensinnäkään mahtunut talliin, vaikka tyhjensin sieltä polkupyörät, golfbägit ja kaiken mahdollisen pois tieltä. Tai siis kyllä auto mahtui, mutta ukkeli tunkkeinensa (joka sekin oli kuulemma ihan lelu) ei. Saati että olisi vielä jäänyt tilaa työskennellä. Siitä tuli meikäläiselle heti ensimmäinen miinusmerkintä. Toinen tuli siitä, kun talliin mahtumaton auto piti peruuttaa takaisin pihalle, jossa tuiskutti lunta ja oli jo pimeää (viimeinen niitti).

Katsoin siis parhaaksi lähteä "hoitelemaan asioita" muualle, mutta lupasin palata soitosta heti, jos öljykattilan ryytynyttä pumppua pyynnöstäni korjaamaan tulossa oleva putkimies ilmestyy paikalle. Hänen kun oli pitänyt tulla jo edellisenä päivänä, mutta ei näkynyt. (Kiireinen putkimies kyllä ehdotti jo alunperin puhelimessa, että voisi antaa ohjeet ukkelille, koska homma oli kuulemma varsin yksinkertainen, mutta valehtelin, että mies ei ole kotona, koska tiesin, että kun on hermo jo muutenkin pinnassa vaimon aiheuttaman talven takia, on parempi etten edes ehdota. Etenkin kun pannuhuone kuuluu meillä omaan vastuualueeseeni, halusin tai en).

Anna Codorníun pisteellä oli floristi tekemässä kauniita ruusuisia rintakoruja, mutta antiruusuihmisenä sain tuollaisen itselleni räätälöidyn enempi luomun rannekoristeen. Tuli ihan Helinä-keiju mieleen. Korusta siis.    

No, ei kuulunut soittoa sen enempää putkimieheltä kuin ukkeliltakaan, joten arvelin, että voisin reilun tunnin päästä palata kotiin, jossa tilanne olisi jo varmaan rauhoittunut, mutta taas tuli tehtyä väärä arvio.

Ukkeli pyöri pihalla hermostuneena puhelin kädessä, ja kesärenkaita oli pitkin kenttää. Kolme oli kuulemma lähtenyt ihan nätisti irti, mutta viimeisen renkaan viimeinen pultti pyöri ympyrää, eikä rengasta näin ollen saanut pois paikaltaan.

Oli kuulemma joku rengasvarkauksia estämään tarkoitettu lukkopultti, johon tarvitaan erikseen avain, jollaista tietenkään ei löytynyt ennenkuin mies oli runnonut pultin väkisin irti. 

En uskaltanut jäädä paikalle lisäkysymyksiä esittämään, vaan katsoin parhaaksi siirtyä sisätiloihin, jonne ukkelikin aikanaan palasi ihmeen lauhkeana. Oli vissiin kumminkin ihan tyytyväinen, että homma tuli tehtyä ja saa taas olla kevääseen asti rauhassa.


Tähän väliin on pakko pahoitella mahdollisimman huonosti kertomuksen kanssa yhteensopivia kuvia, mutta en kertakaikkiaan kestä nähdä täällä yhtään kesä-, enkä talvirengasta. Ja toisaalta saan tässä kehnohkoa aasinsiltaa pitkin tilaisuuden tallentaa lauantain tapahtumassa räpsimiäni kuvia, joiden ympärille en nyt lähde erikseen kirjoittelemaan mitään sen kummempaa. 

Bossin tuoksusta ei ainakaan heti tullut uutta suosikkiani, mutta lasipulloihin pakattu Keisarin Morsian-jäätee oli hyvää. 

Torstain talvirengas-episodin jälkeen aloin perjantaina vapaapäivän kunniaksi siivoamaan autotallia, jossa hermostuin yhteen talvirengaspinoon, joka ei mielestäni ole liikkunut viimeiseen pariin vuoteen mihinkään. Muut kolme pinoa tunnistin kuuluvan olemassaoleviin autoihin.

Ensin ajattelin ehdottaa ukkelille, että vie pinon johonkin. Ihan sama mihin. Mutta koska ennakoin, että ajoitus on sattuneesta syystä huono, ja hommalle ei todennäköisesti tapahdu mitään, päätin sittenkin laittaa renkaat Toriin myyntiin. Ajattelin, että säästyy paitsi poisviemisen vaiva, myös mahdollinen kierrätysmaksu. 

Kerkisin jo miettiä, että laitan ilmoituksen  "annetaan"-otsikon alle, mutta koska kyseessä oli ihan siistit vanteet ja niissä kelpo kitkarenkaat, ja koska näin kuitenkin vaivaa valokuvien kanssa, laitoin hinnaksi koko setille 40 euroa ja myyntitekstiksi virallisen diibadaaban lisäksi, että "...talossa ei enää ole renkaisiin sopivaa autoa ja vaimolla meni tilasyöppöihin hermot...". Ajattelin, että on riittävän uskottavaa, eikä kukaan epäile kyseessä olevan varastettu tavara, vaikka hinta oli mitä oli. Ja siis ilmoituksen tein ukkelin nimissä. Ajattelin, että on uskottavampi tuo vaimon hermojen menetys miehen kirjoittamana.

Mutta eihän se ilmoituksen tekeminen ihan niin helppoa ollutkaan, kun olisikin pitänyt osata valita oikea keskiön koko, pulttijako ja pulttien koko. Ja vaihtoehtoja oli vaikka kuinka paljon. Oli siis pakko ottaa riski ja pyytää mies apuun. Sanoi, että kirjoita siihen, että ovat "neloskoppaisen Golfin renkaat", niin siitä kuulemma kaikki tietää loput.. 

Tein työtä käskettyä, vaikka vähän epäilyttikin tuo tiedon tarkkuus ja se, että eikö ne vanteet muka mihinkään muuhun automalliin kelpaa ja kuinka monella ilmoituksen lukijalla sattuu olemaan juurikin se neloskoppa, mitä ikinä tarkoittaakin...

Vaikka en viininmaistelupisteitäkään kaukaa kiertänyt, köhköh, niin oma suosikkini oli kuitenkin tämä Vihreän Keijun osasto Sulo-vihersmoothieineen. 

No, ei varmaan viittä minuuttia kauempaa mennyt ilmoituksen näppäilyn jälkeen, kun ensimmäinen ostaja ilmoittautui ja kertoi lähtevänsä samantien 50 kilometrin päästä hakemaan renkaita.   Jess! Mutta siinä kohtaa itselleni tuli mieleen, että en ollut nähnyt missään vanteiden kiinnitykseen tarvittavia pultteja, eikähän sitä vissiin voi vanteita ilman pultteja myydä. Olkootkin, että hintaa renkailla oli kympin kipale.

Lähdin siltä istumalta talliin etsintähommiin ja löysinkin ylähyllyltä mustan kangaspussukan, jossa oli kuin olikin tarpeellinen määrä pultteja, jotka jätin pussissaan vannepinon päälle, että ymmärtää sitten ukkeli varmasti antaa ne ostajan matkaan, kun itse en ajatellut olla silloin kotona.

Ja mitä sitten tapahtui?  

Kun ostaja oli ajellut (neloskoppaisella Golfillaan...) hakemaan renkaat ja todennäköisesti jo kerinnyt takaisin kotiinsa, ukkelille pälkähti päähän, että eihän se sittenkään ollut nelos-, vaan vitoskoppainen se volkkari, jonka renkaat olivat kyseessä... Eli pulttijako ei näin ollen ollutkaan se, mitä oli ilmoituksessa luvattu, vaan tuli tahattomasti huijattua, ja siitä seurasi hirmu omantunnon tuskat. Etenkin, kun selvisi sekin, että ne pultit, jotka kaivoin sieltä ylähyllyltä, olivatkin perheen varusmiehen talvirenkaiden vanteisiin kuuluvat, eivätkä ollenkaan niihin, joiden matkaan lähtivät. Eli nyt oli ostajalla paitsi väärät renkaat, myös väärät pultit ja meillä ukkelin kanssa tenkkapoo sen suhteen, että milläs nyt kiinnitetään viikonloppuna kesärenkailla lomille liukastelevan (Luojan kiitos, isot tiet olivat kuivia) sotapojan talvirenkaat, joihin ei kuulemma kesärenkaiden pultit sopineet, koska jommatkummat vanteet olivat jotain muuta materiaalia kuin toiset ja reiät siksi erikokoiset. Tai jotain...

Ei auttanut se, että muistin, että "No onhan meillä ne Torista tienatut neljäkymppiä". Ei kuulemma saa pultteja sillä rahalla..

Ja oikeasti tämän tarinan käänteet eivät edes lopu tähän, mutta nyt on jo pakko vaihtaa aihetta.

Sunnuntaina satoi vihdoin puhtaan valkoista pakkaslunta ja iltapäivällä oli kaunis sininen hetki.

Talvirenkaat olivat lopulta pieni harmi viikonlopun muiden todellisten harmien rinnalla, joiden ajattelusta koitan paeta kirjoittamalla tätä tekstiä.

Mutta huolenaiheiden sijasta palaan hetkeksi lauantain bloggaritapahtumaan, josta postauksen kuvat ovat peräisin.

Yksin en olisi kyseiseen häppeningiin rohjennut, tai edes halunnut lähteä, koska olisin tuntenut oloni totaalisen orvoksi, vaikka tiesinkin, että paikalla on tuttujakin. Mutta koska sain kutsun aveciksi juurikin Soilelta, joka on paitsi hyvä ystäväni, myös kokenut konkari, lähdin ilomielin mukaan. Ollaan molemmat sellaisia jalat maassa- tyyppejä, ja tiesin, että Soilen seurassa on paitsi ihanan "tavallista" ja mukavaa, myös turvallinen olo. Ja niin olikin. Pöllöiltiin vaan paikasta toiseen ja inspiroiduttiin vaihtamalla koko vuoden kuulumiset kerralla.

Kuvaaja Emma Tähkäpää. 

Mallit mallia 50+.
(Olen sopinut itseni kanssa, etten kommentoi omia kuviani negatiivisesti ja pidän siitä kiinni. Sensijaan halusin sanoa, että olen ihan ikionnellinen, kun tässä taannoin löysin tuon harmaan neulemekon. On mukavuudeltaan ihan koticollege-pöksyjen veroinen vaatekappale. Tennarit olisin laittanut kaveriksi, mutta en tohtinut lumihankeen niillä enää lähteä kahlaamaan, joten perus-Riekereillä mentiin. Comfort first..) 

Kiitos vielä tätäkin kautta piristävästä iltapäivästä Soile <3

Huomenna suuntaan töiden jälkeen Suomen Turkuun Rajalan digijärkkärijatkokurssille. Ja samalla noudan myymälästä launtai-iltapäivän innoittamana Rajalan verkkokaupasta tilaamani valovoimaisen, mutta erittäin edullisen objektiivin. Sekin oli Soilen ansiota, että vinkkasi tarjouksesta, joka päättyi sunnuntaina. Kivaa. Toivottavasti vaan älyän siellä kurssilla edes jotain. Objektiivia pääsin omassa kamerassani Olympuksen pisteellä testaamaan ja oli kyllä hyvä!

SYKSYISIÄ KYSYMYKSIÄ, VASTAUKSIA & KUVIA (=SWEATER WEATHER TAG)

Sattui kerrankin vapaapäivälle niin kaunis keli, että päätin pitkästä aikaa tarttua kameraan ja hyödyntää valoisat hetket kiikuttamalla rekvisiittaa vuoroin aurinkoiseen olkkariin, vuoroin takapihan nurmikolle Satulinnan Tuijalta saamieni syksyisten kysymysten innoittamana.

Alkuperäinen haaste kulkee nimellä "Sweater Weather Tag", jonka kysymykset ovat kevyitä ja helppoja, mutta omat vastaukseni enimmäkseen tahattomasti törppöjä, joten toivottavasti saan aiheisiin liittyvillä kuvilla vähän anteeksi. Myös sen, että saattaa välillä livetä vähän aiheen viereenkin. Mutta vain vähän tällä kertaa.

Tästä kuitenkin lähtee:


Mikä on lempituoksukynttiläsi?

Ei mikään :). Itseasiassa inhoan tuoksukynttilöitä. Etenkin vaniljan hajuisia.

Myönnän kyllä kerran tehneeni ison ja kalliin virheen ja ostaneeni PartyLite:n edustajalta joulupiparkakkujen ja omenan tuoksuisia tuikkuja, vai mitä votiiveja olivatkaan, kun jotenkin vissiin menin päästäni sekaisin siellä kotikutsuilla. 

Tuikuille tuli kuitenkin äkkilähtö, koska nuorempi poika sai niistä samantien migreenin, mikä ei ollut ollenkaan kiva juttu.

Tajusin tässä taannoin, että olen myynyt ihan kaikki tuikkulyhtyni kirpparilla, joten piti ostaa pari uutta tilalle. Tai siis vanhaa. Maksoivat euron. Värivalinta tosin on itselleni epätyypillinen, mutta tykkään. Sopivat paikkaansa.

Harmittaa, kun en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa aikomiani postauksia koskien raivausprojektini "jälkeen"-vaiheita (karmivaa "ennen"-materiaalia kyllä muistikortilta löytyy). Tuli vaan mieleen tuosta yläkuvasta, jonka näkymä on aika erilainen kuin ennen. Tässä sisäeteisen nurkassa kun aiemmin oli Ikean Malm-lipasto, jonka päällinen oli kukkuroillaan kaikenlaista, ja joka lopulta päätti ottaa ja romahtaa laatikoihin ladatun tavaran painosta.  Nyt on aika paljon rauhallisempi meininki.

Kahvi, tee vai kaakao?

Pärjäisin varmasti ihan hyvin ilman mitään näistä, mutta aamuisin tulee kupillinen mustaa kahvia juotua. Ja töissäkin tavan vuoksi keitettyä, mutta useimmiten kahvi ehtii jäähtyä, ja ainakin puoli mukillista päätyy lopulta viemäriin.

Vihreää teetä saatan innostua kausittain juomaan, mutta yleensä kyllästyn siihenkin aika äkkiä, vaikka kuinka vaihtelisin makuja. 

Kaakaota en juo koskaan. Enkä sitä oikein edes juomaksi miellä. Liian täyttä tavaraa meikäläiselle.

Luomukahvia kirppiskupissa.

Mikä on lempijouluruokasi? 

Jos tällä tarkoitetaan ihan perinteisiä jouluruokia, vastaan, että ehdottomasti, ja vain ja ainoastaan, kinkku. Mieluiten valmiiksi paistettu, koska en kestä sitä tuskallista useiden tuntien stressiä, joka uuninluukun läpi tuijottelusta ja kinkkumittarin kyttäämisestä aiheutuu. Etenkin jos kaikilla jo mahat murisee, ja valmista ei vaan tule.

Kuvalla ei ole mitään tekemistä joulukinkun kanssa, mutta en vaan voi lakata kiittämästä viime vuoden keväällä kokemaani "ruokaherätystä", jonka jälkeen en ole ollut entiselläni. Monessakaan mielessä. Entinen minäni kun oli aivopessyt itsensä kuvittelemaan, että ruuanlaitto on paitsi pelkkää pakkopullaa, myös työlästä ja aikaavievää. Ja sitä se kyllä olikin, koska oma mielikuvitukseni riitti suunnilleen jauhelihaan ja kalapuikkoihin. Mutta nyt nautin siitä, että pystyn valmistamaan maistuvia puhtaita ruokia hetkessä. Niinkuin nyt vaikkapa tuon kuvan lehtikaali-halloumipaistoksen, joka on paitsi hyvää, omaan silmääni myös kaunista. Melkein kuin ravintola-annos. Mutta tästä aiheesta olen jauhanut varmaan jo kyllästymiseen asti.

Muutatko meikkirutiinejasi vuodenajan vaihtuessa? 

En. Minimillä (ripsiväri + kevyt sutaisu mineraalimeikkivoidetta) mennään kesät-talvet. Ja viime kesänä pitkän harkinnan jälkeen ottamieni kulmien kestopigmentointien ansiosta pärjään vielä entistäkin vähemmällä. Sopii ulkoilmaharrastuksiin tämä meikittömyys paremmin.

Toisinaan kyllä mietin, että olisi kiva joskus päästä ammattilaisen meikattavaksi ja katsoa, miltä sitä sen jälkeen näyttäisi. Että tuntisiko sitä omaa peilikuvaansa ollenkaan, vai vallanko ihastuisi siihen, eikä raskisi pestä pois.

Paras syksyinen kynsilakka?

Olen jo aikoja sitten tullut siihen tulokseen, että muistan/viitsin niin harvoin lakata kynsiä, että jos omistan useamman kuin yhden lakan kerrallaan, se kaikkein neutraalein tulee ehkä käytettyä, ja kaikki muut ehtivät todennäköisesti kovettua purkkeihinsa. Yhden lakan taktiikalla siis mennään vuoden ympäri. Paitsi että nyt niitä on poikkeuksellisesti kaksi, kun unohdin ottaa lakan kesälomalle mukaan ja piti sieltä ostaa uusi.

Geelilakkauksista jouduin luopumaan sen takia, että kynteni kasvavat niin nopeasti, että jouduin huollattamaan/lyhennyttämään niitä kolmen viikon välein, joka oli paitsi vähän rasittavaa, myös kallista. 

Sävyissä ON eroja ;). Vakiolakka vasemmalla ja lomalakka oikealla.

Syksyn lempihajuvetesi?

Hajuvesien suhteen pätee sama käytäntö kuin lakkojenkin. Käytän yhden tuoksun ensin loppuun ja sitten vasta ostan uuden. Muuten haihtuvat taivaan tuuliin.

Tästä nykyisestä tuoksustani tykkään tosi paljon. Siitä tulee aina hyvä fiilis. Sellainen kepeä.
Myskit ja mausteet jätän muille.

Tummat huulet vai kunnon kissarajaukset? 

En yritä leikkiä vitsikästä, vaan tunnustan ihan rehellisesti miettineeni, että miltäköhän kunnon kissarajaukset huulissa mahtavat näyttää, mutta tällä taidetaan kuitenkin tarkoittaa silmien rajauksia, joten valitsen ne. Tummia huulia en tuntisi omikseni.

Nilkkurit vai UGGit?

Vanhat kunnon Riekerin nilkkurit. 

Mikä on eniten käytetty villapaitasi?

En omista yhtään varsinaista villapaitaa, enkä sellaista varmaan käyttäisikään, mutta sen sijaan ehdoton lempparini on kuvan ihanan lämmin, pehmeällä vuorilla varustettu harmaamelerattu neuletakki.

Ujostuttaa..

Hatut vai kaulahuivit?

Onko lippis hattu? Jos on, niin sellainen on kesällä päässä liki päivittäin. Kuuluu käytännöllisiin pelivarusteisiin. Ja kun vähänkään keli kylmenee, kaivan pipon kaapista. En tykkää yhtään, jos korvia tai päätä palelee.

Huiveja vaihtelen kelin mukaan, mutta ihan vaan asusteina en osaa niitä käyttää, vaikka haluaisinkin.

Pillifarkut vai legginsit? 

Lempparipöksyni taitavat olla jotain noiden kahden väliltä. Denimin väriset ja pillifarkun malliset, mutta liki yhtä joustavat kuin leggingsit. Perusfarkkuja en pysty käyttämään. Ahdistun niissä.

Perusminä perushousuissa ja peruskengissä peruspipo päässä. 

(Pyysin, että ukkeli ottaa kuvan, jolle ei ollut mitään muita vaatimuksia kuin että housut ja kengät näkyvät. 

Ja näkyväthän ne ainakin melkein.)

Futispelit vai lehtikasaan hyppiminen?

Jos joku muu haravoi, voin mieluusti tulla hyppimään.

Paras tv-ohjelma tänä syksynä? 

Uusi sarja "Ota rahat ja juokse", jonka loppuratkaisua aina jännitän enemmän kuin olisin uskonut. 

Myös tämän syksyn "Vain elämää" on ollut positiivinen yllätys. Olin jo päättänyt, etten ala katsomaan sitä ollenkaan, mutta onneksi aloin. Olen muuttanut käsitykseni yhtä lukuunottamatta kaikista tänä vuonna ohjelmassa mukana olevista artisteista. Positiiviseen suuntaan siis.

Ja toki pitää myös Haluta Miljonääriksi kotisohvalla kilpaa ukkelin kanssa vastailemalla. On ollut hauska huomata, kuinka erilaisiin kysymyksiin me tiedetään vastaukset. Mies on hyvä historiassa ja politiikassa ja minä päättelytehtävissä (joka siis tarkoittaa, etten läheskään aina oikeasti tiedä, mutta päättelemällä päädyn usein oikeaan vaihtoehtoon).

Millainen syyssää tämänhetkisessä asuinpaikassasi vallitsee? 

Kehno. Sekalainen. Harmaa. Hyytävä. Ohut lumikerros katolla, mutta ei vielä maassa. 

Mikä on parasta syksyssä?

Tähän vissiin kuuluisi vastata se perinteinen villasukat jalassa viltin alla fiilistely, joka on toisinaan ihan jees sekin, mutta itse vastaan, että parasta on happirikkaat, kuulaat ulkoilu- ja pelikelit. Ja sitten kun vaihtuvat jatkuvaan pimeyteen ja märkyyteen, on mukava taas palata punttisalin ja uimahallin lämpöön. Ja sytytellä tunnelmavaloja kotona. Josta pääsenkin aasinsiltaa pitkin terassille ja Kekkilän viljelylaatikkoon, josta nyhdin tässä taannoin viimeisetkin yrttien rippeet ja laitoin tilalle kesäkukkaruukusta pelastamani muratin ja vähän jotain syksyisempää kaveriksi.

Päätin myös kokeilla, miltä seassa näyttäisi kaapista kaivelemani perusvalosarja.

Ajattelin, että tulee kiva, mutta oikeasti kokonaisuus oli vähän kuin joku levoton joulusirkus. En tykännyt.

Ei näytä tuossa yläkuvassa ihan niin pahalta, koska kuva on otettu suht valoisaan aikaan, mutta pimeällä kokonaisuus  oli tosi levottoman näköinen, joten päätin vaihtaa tilalle vähän  rauhallisemmat valot.

Nyt on harvakseltaan hehkuja ja tykkään. Vääristyy vaan aika pahasti tuo seinän väri kuvassa, mutta ei välitetä siitä.

Kiitos kysymyksistä ja kuvausinspiraatiosta Tuija. 

Haasteen saa poimia mukaansa ken tahtoo ja tuntee omakseen. 

En sitä nyt erikseen kenellekään lähetä. 

Sen sijaan toivottelen jo näin etuajassa Rauhallista tulevaa Pyhäinpäiväviikonloppua.