ONNISTUNUT OLKIHIMMELI

Niinkuin yleensä kaikesta, innostuin myös himmelihommista jälkijunassa, mutta nyt kun ensimmäinen harjoituskappale on valmis, ei huvittaisi enää muuta tehdäkään kuin pujotella lankaa olkien läpi. Ihan hitsin kivaa puuhaa! Unohtuu kaikki maailman murheet ympäriltä.

Blogeissa on paljon hyviä ohjeita himmelin peruskuvioiden tekoon, mutta koska tuijottelen näyttöä töissä päivät pitkät, on välillä silmille ja mielelle tervetullutta vaihtelua, jos voi pitää ihan oikeaa kirjaa auki pöydällä.  

Päädyin siis lainaamaan kirjastosta Pirkko Kuuselan tuoreen Himmelikirjan, joka jo pelkän kansikuvan perusteella inspiroi. Ei sillä, etteikö hyllystä löytämäni Seinäjoen kalevalaisten naisten himmelikirja vuodelta 1982 olisi ollut myös varteenotettava vaihtoehto, mutta ehkä sitten kun olen vähän edistyneempi..

Jostain syystä halusin tehdä himmelin nimenomaan oljista. 

Aiemmin ainoana oikeana materiaalina pidettiin rukiin olkia, mutta koska ehti elonkorjuuaika livahtaa ohi ennenkuin ymmärsin innostua asiasta, päädyin tilaamaan oljet Hobby Point-nimisestä verkkokaupasta. Ihan vaan sen takia, että sieltä sai myös toiseen tarkoitukseen tarvitsemaani kukkateippiä, joka kulki näppärästi samassa paketissa. Ja toimituskin oli todella nopea. Torstaina tilasin ja perjantaina hain oljet lähi-Siwasta. (Ainut miinus oli aika kalliit toimituskulut, mutta koska meillä ei täällä ole askartelukauppaa lähimaillakaan, samoihin hintoihin olisi varmasti tullut se, että olisin ajellut tarvittavat sata kilometriä).

Homma on viisasta aloittaa pätkimällä oljet valmiiksi. (Kirjassa on jokaisen siellä esitetyn himmelimallin kohdalla selkeä lista siitä, kuinka monta minkäkin mittaista olkea tarvitaan.)

Ensin ajattelin, että ohitan ohjeen, jossa neuvottiin lajittelemaan eri mittaiset pätkät omiin rasioihinsa ja merkkaamaan pituudet niihin. mutta aika pian valkeni, että ohje ei todellakaan ollut turha, koska yksistään tähän valitsemaani malliin tarvittiin kymmentä eri pituutta, joista ainakin lyhimpiä olisi ollut vaikea silmämääräisesti erottaa toisistaan.

Kirjassa on selkokieliset perusohjeet ja lisäksi paljon erilaisia valmiita malleja, joista päädyin valitsemaan pohjaksi "Miran" sen kapean ja korkean muodon vuoksi. Joskin päätin jo etukäteen yksinkertaistaa mallia hieman ja tehdä siitä enemmän omannäköiseni simppelin suikulan.

"Mira" näkyy himmeästi tuossa kirjan sivulla.

Harmikseni hoksasin olkipaketin päällä olleen ohjeen olkien liottamisesta vedessä noin puolen tunnin ajan käsittelyn helpottamiseksi vasta sitten, kun olin jo pätkinyt kuivat korret sillä seurauksella, että aika moni niistä halkesi. Etenkin kun käytin leikkaamiseen noita kuvassa näkyviä Ikean vähän kepuleita saksia samaisessa ohjeessa suositeltujen ohuiden oksasaksien sijasta. Mutta ens kerralla sitten..

Hobby Pointista tilasin myös pitkiä patjaneuloja (9-17 cm) ja kuvassa pilkottavaa pehmeää luonnonvalkoista lankaa. On meinaan aikamoisen herkkää materiaalia nuo ohuet oljet, eivätkä kestä mitään "terävää" lankaa. Ja huomasin, että tuota pehmeääkin kannattaa kuljettaa vaan olkien suuntaisesti. Heti, jos vähänkään nykäisee "poikittain" korsi halkeaa. Mutta aika äkkiä sitä oppi riittävän varovaiseksi ja helläkätiseksi. Samoin kuin sen, minkälainen on liian tiukka solmu.

Pitkät neulat helpottivat hommaa huomattavasti, kun pystyi työntämään langan neulan avulla koko matkalta läpi. Kevyen perussilmäneulan ja lötkön langan kanssa olisi voinut kärsivällisyys loppua.

Valitsemani malli koostuu pelkistä erikokoisista perusneliöistä, joista parin ensimmäisen tekemiseen meni varmaan saman verran aikaa kuin koko loppuhimmelin. En meinannut ensin älytä Pirkon itsensä suosimaa ensisijaista ohjetta. Tai siis en älynnyt sitä loppupeleissä ollenkaan, mutta onneksi oli tarjolla toinenkin vaihtoehto, jonka koin helpommaksi. Itseasiassa se oli hyvinkin helppo ja hommasta tuli hetkessä rutiinia.

Aloitin neliöiden tekemisen ja kasaamisen ylhäältä alaspäin. Kävi aika kätevästi, kun ripustin tekeleen tilapäisesti keittiön verhotankoon. Siitä käsin oli helpompi työstää kuin pöydällä.

Osien kiinnittämiseen toisiinsa ei ollut sen kummempaa ohjeistusta, mutta solmin langanpätkillä niinkuin parhaaksi näin.

Keskeneräinen lankahässäkkä

Vaikka olen monen muun homman suhteen "ei se oo niin justiinsa"-asenteen kannalla, niin kaikenlaisten käsitöiden tekemisessä olen viimeisen päälle pedantti, ja jokainen liian kireälle solmittu solmu ja sen ansiosta vinoon kinnaamaan jäänyt olki harmitti, mutta päätin, että en pura, vaan hyväksyn. "Vahva kädentyön jälki nääs" sanoisi mies. (Jos ihan rehellinen olen, olisin myös toivonut, että oljet olisivat olleet kaikki keskenään samanpaksuisia, mutta siinäkin oli tyytyminen luonnonvoimiin. Muovipillien tasaisuutta ja olkien luonnonmukaisuutta ei mahda saada samassa paketissa).


Aikaa olkien pilkkomiseen meni vähän reilu tunti. Ja neliöiden tekemiseen ja osien kasaamiseen yhteensä varmaan vajaat pari tuntia, josta tosiaan suuri osa kului parin ensimmäisen neliön ihmettelyyn. Eli ei mitenkään erityisen aikaavievää hommaa. Itseasiassa vähän harmitti, että valmista tuli niin nopeasti. Joskin himmeli oli aika vähäkuvioinen.

Siinä se nyt roikkuu valmiina samaisessa verhotangossa. En malttanut odottaa, että siirrän oikealle paikalleen.

Vähän kyllä mietin, että tuliko siitä kumminkin liian simppeli rimpsu, ja pyörittelin käsissäni luonnonvärisiä puuhelmiä, joita olisin ehkä voinut lisätä johonkin, mutta päätin, että tämä on nyt tässä. Parempi kun en ala jälkikäteen kikkailemaan. Olkia jäi kumminkin muutama sata jäljelle, joten suunnittelen helmihimmelin erikseen. Täytyy vaan vähän toppuutella itseään, ettei ole kohta yhtä himmeliä koko tölli. Ja vaikka lahjaksikin olisi kiva tehdä, niin parempi kun ei lupaa kysymättä tee. Harvinaisen harmillista saada lahjaksi olkikoriste, jos sattuu itse tykkäämään vaikkapa nyt kristallikruunuista tai kaikesta, mikä kiiltää.


Huvikseni kokeilin myös tähden tekemistä.

Melko hässäkältä näyttää, mutta ei ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin luulin. Kirjassa oli niin hyvät ohjeet.

Tarvitaan 90 samanmittaista pätkää, joista värkätään ensin pohjaksi "pallo  ja sen jälkeen jokaiseen pallon kolmioon sakarat. En edes yritä ohjeistaa sen paremmin, koska itseltäni ei kuvaaminen ja tekeminen yhtä aikaa onnistu. Toisin kuin Tavallista arkea-blogin Katilta, jonka DIY-kanavalla on ohjeet mm. pillikranssien ja -timanttien tekoon. Kannattaa kurkata, jos tekee mieli kokeilla. Ja tätä Pirkko Kuuselan kirjaa voin kyllä lämpimästi suositella.

Näin jälkikäteen sanoisin, että homma oli helppoa kuin himmelinteko :).

HAVU- JA SAMMALPALLOILUA

Mieli tekisi sanoa pari valittua sanaa tästä jatkuvasta pimeästä, mutta en sano. Eipähän häikäise ainakaan.

Olen viimeaikoina pitänyt perjantait vapaata ja ihan tietoisesti päättänyt olla silloin tekemättä yhtään mitään järkevää, ja keskittyä mieluummin fiilispohjalta kaikenlaiseen jonninjoutavaan. Sikälimikäli saan jotain aikaiseksi. Jos en, niin sitten en. Menkööt kalsareilla vaikka koko päivä, jos niikseen tulee. 

Viime perjantaina innostuin ilokseni askartelemaan havupalloja 100% outdoor-blogin Katin taannoisen ohjeen innoittamana. 

Ensimmäisen pallon väkersin kylppärin lattialla, mutta tuli lähtöpassit, kun mies väitti, että menee viemärit tukkoon havunneulasista. No ei mennyt, mutta risti-istuva työasento kovalla lattialla oli sen verran epäergonominen, että oli pakko raivata jostain pöytätilaa. Ja koska arvasin, että keittiöön ei ole asiaa, tai alkaa pirttihirmu uhkailla imurilla, ulkoistin työpajan terassille, johon linnoittauduin iltaa viettämään. Tai siis ei se tainnut olla edes ilta, vaan iltapäivä, mutta säkkipimeää jokatapauksessa.

Homma vaan tyssäsi siihen, että havut loppuivat kesken, eikä huvittanut enää sysipimeässä lähteä uusia hakemaan, joten jatkoin seuraavana päivänä. En ollut varautunut siihen, että havuja kuluu p a l j o n. Ylimmässä kuvassa näkyvä kukkurallinen iso Ikean kulhollinen riitti vain noin puoleen palloon.

Katin alkuperäinen ohje löytyy täältä, mutta sen verran tässä valotan, että pallojen pohjana voi käyttää joko pyöreää Oasis-sientä tai vaikkapa pallon muotoon taivuteltua kanaverkkoa.

Vissiin oikeaoppinen sieni olisi sellainen ruskea kuivakukille tarkoitettu, mutta olivat sen verran arvokkaita, että itse ostin puolta halvempia vihreitä sieniä. Halkaisijaltaan 14 cm. Enkä kyllä huomannut pallojen mitenkään erityisesti murenevan matkalla.

Ennen havuja kannattaa palloon värkätä ripustuslenkki. Joko kierittämällä narua pallon ympäri tai painamalla pallon läpi rautalankaa niin, että tekee toisesta päästä lenkin ja "ankkuroi" toisen pään taivuttamalla ja työntämällä sen pallon vastakkaisella puolella sieneen tai verkkoon niin, ettei pääse luistamaan läpi (niinkuin itselleni kävi).

Sitten vaan pätkitään havut ja pistellään palloon noin sentin välein. Itse koitin tehdä noin 10 cm pätkiä, mutta jossain kohtaa alkoi mitta karata pidemmäksi. Vaan ei sen väliä. Ei ollut tarkoituskaan tehdä mitään säntillisiä muotoja, vaan enempi sellainen "luomupallo". Ja kivoja niistä tulikin. Kiitos Kati tästä inspiraatiosta! Oli kivaa pitkästä aikaa innostua askartelemaan jotain.

Siellä killuvat ulko-ovien pielissä.

Ja kun kerran vauhtiin pääsin, iski pakottava tarve kokeilla myös sammalpallojen tekemistä. Niiden ohjeeseen törmäsin etsiessäni paikkaa, josta voisin ostaa Oasis-sieniä, ja päädyin Ruusu ja Rautalanka-nimiseen verkkokauppaan.

Tässä linkki ohjevideoon, joka oli hauska ylläri, kun ennakko-odotusten vastaisesti ohjeistaja ei ollutkaan nuori naishenkilö, vaan Seppo :). Kiitos Seppo selkeistä ohjeista!

Tein kokeeksi yhden isomman ja pari pienempää palloa, joista ensimmäiseen käytin samanlaista 14 cm vihreää Oasis-sientä kuin havuhommiinkin,  ja pienempiin edullisia styrox-palloja.

Ei tullut kuvaa työvaiheista, mutta Sepon vinkkivideolta löytyy.

Sammal kannattaa irrotella mahdollisimman yhtenäisenä ja ohuena kaistaleena. Huomasin, että parhaat "levyt" kasvavat pienehköjen kivien päällä. Kalliolla sammal kyllä näyttää ohuelta, mutta saattaa olla kasvanut koloihin paksusti, eikä ole enää helppoa työstettävää.

Mies osallistui hommaan mitään kyselemättä taivuttelemalla ohuesta rautalangasta hakasia, joilla esikiinnitin sammaleen palloihin sieltä sun täältä.

Lopuksi kieputin pallojen ympärille vihreää metallilankaa, jonka halusin jäävän mahdollisimman piiloon "luomu-lookin" aikaansaamiseksi.

Sepon ohjeessa käytettiin tarkoituksella näkyvämpää lankaa ja lisäksi led-valonauhaa, mutta itselleni sopii paremmin tuo luonnonmukaisempi versio. Ja voihan ne valot lisätä myöhemmin, jos huvittaa. Nyt ei vielä huvittanut.

 

Aika kivoja tuli.  Ja tekeminen oli terapeuttista.

Että ei muuta kuin palloilemisiin!

MUSTAA JA VALKOISTA

Nauran auringolle-blogin Matkatar innosti osallistumaan mustavalkokuvahaasteeseensa, jonka aiheena on tällä kertaa "Teksti". 

Ja kuinka ollakaan, sopivat kohteet löytyivät ihan nurkan takaa.

Sanotaan, että joskus täytyy mennä kauas, että näkee lähelle. Nyt kävi päinvastoin. Viimeisen kuvan aihe löytyi työpöydälläni auki olleesta kartasta.  Ja työpöytäni puolestaan löytyy kahdessa ensimmäisessä kuvassa esiintyvän vanhan tehdasrakennuksen seinien sisältä.

Ja vaikka haaste koukuttikin tähyilemään lisää tekstejä kameran linssin läpi, päätin, että tällä kertaa kolme on hyvä

Matkattaren haaste on kaikille avoin. Osallistukaa tekin! 

Tutustumaan pääsee allaolevasta linkistä.

TUSKAA TALVIRENKAISTA JA TORIMYYNNISTÄ. ILOA INSPIRAATIOPÄIVÄSTÄ.

Lauantai-iltapäivää lukuunottamatta mennyt viikonloppu kuului niihin, jotka olisin voinut suosiolla skipata ihan kokonaan.

Painajainen alkoi jokavuotisesta talvirengashelvetistä (pahoittelut karkeahkosta ilmaisusta, mutta vähempi ei nyt riitä), joka tuntuu aina meidän perheessä olevan minun syyni, koska olen niin hankala, etten halua/uskalla liukkailla talvikeleillä ajaa kesärenkailla.

Aivan sama, vaihtaako renkaat mies vai rengasliike, niin aina saan kuulla kunniani. Ihan kuin talventulo olisi meikäläisen vika.

No. Edellisessä autossa meillä oli vaan yhdet vanteet (ei kannata kysyä, miksi), joka tarkoitti sitä, että renkaita ei voinut itse vaihtaa, vaan piti aina rengasliikkeessä käydä pari kertaa vuodessa puljaamassa kesä- ja talvikumit vanteille ja pois. Mutta ikinä sitä ei voinut tehdä ajoissa, vaan aina vasta silloin, kun oli viimeinen pakko, joka taas johti siihen, että mies sai rengasliikkeestä pauhut, koska aina soitti siihen pahimpaan kiireeseen, ja minä sitten sain ne samat pauhut mieheltä tuplana takaisin, koska se olin minä, joka olin pakottanut ukkelin puhelimeen.

Kuvan juomat eivät liity renkaanvaihtotapaukseen, vaan lauantaina Helsingissä järjestettyyn Blogger's Inspiration Day-tapahtumaan, jossa olin mukana Soilen avecina.

Ajattelin, että nyt homma helpottuu, kun nykyisessä autossa on kesä- ja talvirenkaat valmiiksi vanteilla, ja mies voi näin ollen suorittaa renkaanvaihdon perinteiseen malliin ihan itse, ja säästytään molemmat jokavuotiselta "asiakaspalautteelta".

Mutta siitähän se vasta soppa syntyi. Auto ei ensinnäkään mahtunut talliin, vaikka tyhjensin sieltä polkupyörät, golfbägit ja kaiken mahdollisen pois tieltä. Tai siis kyllä auto mahtui, mutta ukkeli tunkkeinensa (joka sekin oli kuulemma ihan lelu) ei. Saati että olisi vielä jäänyt tilaa työskennellä. Siitä tuli meikäläiselle heti ensimmäinen miinusmerkintä. Toinen tuli siitä, kun talliin mahtumaton auto piti peruuttaa takaisin pihalle, jossa tuiskutti lunta ja oli jo pimeää (viimeinen niitti).

Katsoin siis parhaaksi lähteä "hoitelemaan asioita" muualle, mutta lupasin palata soitosta heti, jos öljykattilan ryytynyttä pumppua pyynnöstäni korjaamaan tulossa oleva putkimies ilmestyy paikalle. Hänen kun oli pitänyt tulla jo edellisenä päivänä, mutta ei näkynyt. (Kiireinen putkimies kyllä ehdotti jo alunperin puhelimessa, että voisi antaa ohjeet ukkelille, koska homma oli kuulemma varsin yksinkertainen, mutta valehtelin, että mies ei ole kotona, koska tiesin, että kun on hermo jo muutenkin pinnassa vaimon aiheuttaman talven takia, on parempi etten edes ehdota. Etenkin kun pannuhuone kuuluu meillä omaan vastuualueeseeni, halusin tai en).

Anna Codorníun pisteellä oli floristi tekemässä kauniita ruusuisia rintakoruja, mutta antiruusuihmisenä sain tuollaisen itselleni räätälöidyn enempi luomun rannekoristeen. Tuli ihan Helinä-keiju mieleen. Korusta siis.    

No, ei kuulunut soittoa sen enempää putkimieheltä kuin ukkeliltakaan, joten arvelin, että voisin reilun tunnin päästä palata kotiin, jossa tilanne olisi jo varmaan rauhoittunut, mutta taas tuli tehtyä väärä arvio.

Ukkeli pyöri pihalla hermostuneena puhelin kädessä, ja kesärenkaita oli pitkin kenttää. Kolme oli kuulemma lähtenyt ihan nätisti irti, mutta viimeisen renkaan viimeinen pultti pyöri ympyrää, eikä rengasta näin ollen saanut pois paikaltaan.

Oli kuulemma joku rengasvarkauksia estämään tarkoitettu lukkopultti, johon tarvitaan erikseen avain, jollaista tietenkään ei löytynyt ennenkuin mies oli runnonut pultin väkisin irti. 

En uskaltanut jäädä paikalle lisäkysymyksiä esittämään, vaan katsoin parhaaksi siirtyä sisätiloihin, jonne ukkelikin aikanaan palasi ihmeen lauhkeana. Oli vissiin kumminkin ihan tyytyväinen, että homma tuli tehtyä ja saa taas olla kevääseen asti rauhassa.


Tähän väliin on pakko pahoitella mahdollisimman huonosti kertomuksen kanssa yhteensopivia kuvia, mutta en kertakaikkiaan kestä nähdä täällä yhtään kesä-, enkä talvirengasta. Ja toisaalta saan tässä kehnohkoa aasinsiltaa pitkin tilaisuuden tallentaa lauantain tapahtumassa räpsimiäni kuvia, joiden ympärille en nyt lähde erikseen kirjoittelemaan mitään sen kummempaa. 

Bossin tuoksusta ei ainakaan heti tullut uutta suosikkiani, mutta lasipulloihin pakattu Keisarin Morsian-jäätee oli hyvää. 

Torstain talvirengas-episodin jälkeen aloin perjantaina vapaapäivän kunniaksi siivoamaan autotallia, jossa hermostuin yhteen talvirengaspinoon, joka ei mielestäni ole liikkunut viimeiseen pariin vuoteen mihinkään. Muut kolme pinoa tunnistin kuuluvan olemassaoleviin autoihin.

Ensin ajattelin ehdottaa ukkelille, että vie pinon johonkin. Ihan sama mihin. Mutta koska ennakoin, että ajoitus on sattuneesta syystä huono, ja hommalle ei todennäköisesti tapahdu mitään, päätin sittenkin laittaa renkaat Toriin myyntiin. Ajattelin, että säästyy paitsi poisviemisen vaiva, myös mahdollinen kierrätysmaksu. 

Kerkisin jo miettiä, että laitan ilmoituksen  "annetaan"-otsikon alle, mutta koska kyseessä oli ihan siistit vanteet ja niissä kelpo kitkarenkaat, ja koska näin kuitenkin vaivaa valokuvien kanssa, laitoin hinnaksi koko setille 40 euroa ja myyntitekstiksi virallisen diibadaaban lisäksi, että "...talossa ei enää ole renkaisiin sopivaa autoa ja vaimolla meni tilasyöppöihin hermot...". Ajattelin, että on riittävän uskottavaa, eikä kukaan epäile kyseessä olevan varastettu tavara, vaikka hinta oli mitä oli. Ja siis ilmoituksen tein ukkelin nimissä. Ajattelin, että on uskottavampi tuo vaimon hermojen menetys miehen kirjoittamana.

Mutta eihän se ilmoituksen tekeminen ihan niin helppoa ollutkaan, kun olisikin pitänyt osata valita oikea keskiön koko, pulttijako ja pulttien koko. Ja vaihtoehtoja oli vaikka kuinka paljon. Oli siis pakko ottaa riski ja pyytää mies apuun. Sanoi, että kirjoita siihen, että ovat "neloskoppaisen Golfin renkaat", niin siitä kuulemma kaikki tietää loput.. 

Tein työtä käskettyä, vaikka vähän epäilyttikin tuo tiedon tarkkuus ja se, että eikö ne vanteet muka mihinkään muuhun automalliin kelpaa ja kuinka monella ilmoituksen lukijalla sattuu olemaan juurikin se neloskoppa, mitä ikinä tarkoittaakin...

Vaikka en viininmaistelupisteitäkään kaukaa kiertänyt, köhköh, niin oma suosikkini oli kuitenkin tämä Vihreän Keijun osasto Sulo-vihersmoothieineen. 

No, ei varmaan viittä minuuttia kauempaa mennyt ilmoituksen näppäilyn jälkeen, kun ensimmäinen ostaja ilmoittautui ja kertoi lähtevänsä samantien 50 kilometrin päästä hakemaan renkaita.   Jess! Mutta siinä kohtaa itselleni tuli mieleen, että en ollut nähnyt missään vanteiden kiinnitykseen tarvittavia pultteja, eikähän sitä vissiin voi vanteita ilman pultteja myydä. Olkootkin, että hintaa renkailla oli kympin kipale.

Lähdin siltä istumalta talliin etsintähommiin ja löysinkin ylähyllyltä mustan kangaspussukan, jossa oli kuin olikin tarpeellinen määrä pultteja, jotka jätin pussissaan vannepinon päälle, että ymmärtää sitten ukkeli varmasti antaa ne ostajan matkaan, kun itse en ajatellut olla silloin kotona.

Ja mitä sitten tapahtui?  

Kun ostaja oli ajellut (neloskoppaisella Golfillaan...) hakemaan renkaat ja todennäköisesti jo kerinnyt takaisin kotiinsa, ukkelille pälkähti päähän, että eihän se sittenkään ollut nelos-, vaan vitoskoppainen se volkkari, jonka renkaat olivat kyseessä... Eli pulttijako ei näin ollen ollutkaan se, mitä oli ilmoituksessa luvattu, vaan tuli tahattomasti huijattua, ja siitä seurasi hirmu omantunnon tuskat. Etenkin, kun selvisi sekin, että ne pultit, jotka kaivoin sieltä ylähyllyltä, olivatkin perheen varusmiehen talvirenkaiden vanteisiin kuuluvat, eivätkä ollenkaan niihin, joiden matkaan lähtivät. Eli nyt oli ostajalla paitsi väärät renkaat, myös väärät pultit ja meillä ukkelin kanssa tenkkapoo sen suhteen, että milläs nyt kiinnitetään viikonloppuna kesärenkailla lomille liukastelevan (Luojan kiitos, isot tiet olivat kuivia) sotapojan talvirenkaat, joihin ei kuulemma kesärenkaiden pultit sopineet, koska jommatkummat vanteet olivat jotain muuta materiaalia kuin toiset ja reiät siksi erikokoiset. Tai jotain...

Ei auttanut se, että muistin, että "No onhan meillä ne Torista tienatut neljäkymppiä". Ei kuulemma saa pultteja sillä rahalla..

Ja oikeasti tämän tarinan käänteet eivät edes lopu tähän, mutta nyt on jo pakko vaihtaa aihetta.

Sunnuntaina satoi vihdoin puhtaan valkoista pakkaslunta ja iltapäivällä oli kaunis sininen hetki.

Talvirenkaat olivat lopulta pieni harmi viikonlopun muiden todellisten harmien rinnalla, joiden ajattelusta koitan paeta kirjoittamalla tätä tekstiä.

Mutta huolenaiheiden sijasta palaan hetkeksi lauantain bloggaritapahtumaan, josta postauksen kuvat ovat peräisin.

Yksin en olisi kyseiseen häppeningiin rohjennut, tai edes halunnut lähteä, koska olisin tuntenut oloni totaalisen orvoksi, vaikka tiesinkin, että paikalla on tuttujakin. Mutta koska sain kutsun aveciksi juurikin Soilelta, joka on paitsi hyvä ystäväni, myös kokenut konkari, lähdin ilomielin mukaan. Ollaan molemmat sellaisia jalat maassa- tyyppejä, ja tiesin, että Soilen seurassa on paitsi ihanan "tavallista" ja mukavaa, myös turvallinen olo. Ja niin olikin. Pöllöiltiin vaan paikasta toiseen ja inspiroiduttiin vaihtamalla koko vuoden kuulumiset kerralla.

Kuvaaja Emma Tähkäpää. 

Mallit mallia 50+.
(Olen sopinut itseni kanssa, etten kommentoi omia kuviani negatiivisesti ja pidän siitä kiinni. Sensijaan halusin sanoa, että olen ihan ikionnellinen, kun tässä taannoin löysin tuon harmaan neulemekon. On mukavuudeltaan ihan koticollege-pöksyjen veroinen vaatekappale. Tennarit olisin laittanut kaveriksi, mutta en tohtinut lumihankeen niillä enää lähteä kahlaamaan, joten perus-Riekereillä mentiin. Comfort first..) 

Kiitos vielä tätäkin kautta piristävästä iltapäivästä Soile <3

Huomenna suuntaan töiden jälkeen Suomen Turkuun Rajalan digijärkkärijatkokurssille. Ja samalla noudan myymälästä launtai-iltapäivän innoittamana Rajalan verkkokaupasta tilaamani valovoimaisen, mutta erittäin edullisen objektiivin. Sekin oli Soilen ansiota, että vinkkasi tarjouksesta, joka päättyi sunnuntaina. Kivaa. Toivottavasti vaan älyän siellä kurssilla edes jotain. Objektiivia pääsin omassa kamerassani Olympuksen pisteellä testaamaan ja oli kyllä hyvä!

SYKSYISIÄ KYSYMYKSIÄ, VASTAUKSIA & KUVIA (=SWEATER WEATHER TAG)

Sattui kerrankin vapaapäivälle niin kaunis keli, että päätin pitkästä aikaa tarttua kameraan ja hyödyntää valoisat hetket kiikuttamalla rekvisiittaa vuoroin aurinkoiseen olkkariin, vuoroin takapihan nurmikolle Satulinnan Tuijalta saamieni syksyisten kysymysten innoittamana.

Alkuperäinen haaste kulkee nimellä "Sweater Weather Tag", jonka kysymykset ovat kevyitä ja helppoja, mutta omat vastaukseni enimmäkseen tahattomasti törppöjä, joten toivottavasti saan aiheisiin liittyvillä kuvilla vähän anteeksi. Myös sen, että saattaa välillä livetä vähän aiheen viereenkin. Mutta vain vähän tällä kertaa.

Tästä kuitenkin lähtee:


Mikä on lempituoksukynttiläsi?

Ei mikään :). Itseasiassa inhoan tuoksukynttilöitä. Etenkin vaniljan hajuisia.

Myönnän kyllä kerran tehneeni ison ja kalliin virheen ja ostaneeni PartyLite:n edustajalta joulupiparkakkujen ja omenan tuoksuisia tuikkuja, vai mitä votiiveja olivatkaan, kun jotenkin vissiin menin päästäni sekaisin siellä kotikutsuilla. 

Tuikuille tuli kuitenkin äkkilähtö, koska nuorempi poika sai niistä samantien migreenin, mikä ei ollut ollenkaan kiva juttu.

Tajusin tässä taannoin, että olen myynyt ihan kaikki tuikkulyhtyni kirpparilla, joten piti ostaa pari uutta tilalle. Tai siis vanhaa. Maksoivat euron. Värivalinta tosin on itselleni epätyypillinen, mutta tykkään. Sopivat paikkaansa.

Harmittaa, kun en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa aikomiani postauksia koskien raivausprojektini "jälkeen"-vaiheita (karmivaa "ennen"-materiaalia kyllä muistikortilta löytyy). Tuli vaan mieleen tuosta yläkuvasta, jonka näkymä on aika erilainen kuin ennen. Tässä sisäeteisen nurkassa kun aiemmin oli Ikean Malm-lipasto, jonka päällinen oli kukkuroillaan kaikenlaista, ja joka lopulta päätti ottaa ja romahtaa laatikoihin ladatun tavaran painosta.  Nyt on aika paljon rauhallisempi meininki.

Kahvi, tee vai kaakao?

Pärjäisin varmasti ihan hyvin ilman mitään näistä, mutta aamuisin tulee kupillinen mustaa kahvia juotua. Ja töissäkin tavan vuoksi keitettyä, mutta useimmiten kahvi ehtii jäähtyä, ja ainakin puoli mukillista päätyy lopulta viemäriin.

Vihreää teetä saatan innostua kausittain juomaan, mutta yleensä kyllästyn siihenkin aika äkkiä, vaikka kuinka vaihtelisin makuja. 

Kaakaota en juo koskaan. Enkä sitä oikein edes juomaksi miellä. Liian täyttä tavaraa meikäläiselle.

Luomukahvia kirppiskupissa.

Mikä on lempijouluruokasi? 

Jos tällä tarkoitetaan ihan perinteisiä jouluruokia, vastaan, että ehdottomasti, ja vain ja ainoastaan, kinkku. Mieluiten valmiiksi paistettu, koska en kestä sitä tuskallista useiden tuntien stressiä, joka uuninluukun läpi tuijottelusta ja kinkkumittarin kyttäämisestä aiheutuu. Etenkin jos kaikilla jo mahat murisee, ja valmista ei vaan tule.

Kuvalla ei ole mitään tekemistä joulukinkun kanssa, mutta en vaan voi lakata kiittämästä viime vuoden keväällä kokemaani "ruokaherätystä", jonka jälkeen en ole ollut entiselläni. Monessakaan mielessä. Entinen minäni kun oli aivopessyt itsensä kuvittelemaan, että ruuanlaitto on paitsi pelkkää pakkopullaa, myös työlästä ja aikaavievää. Ja sitä se kyllä olikin, koska oma mielikuvitukseni riitti suunnilleen jauhelihaan ja kalapuikkoihin. Mutta nyt nautin siitä, että pystyn valmistamaan maistuvia puhtaita ruokia hetkessä. Niinkuin nyt vaikkapa tuon kuvan lehtikaali-halloumipaistoksen, joka on paitsi hyvää, omaan silmääni myös kaunista. Melkein kuin ravintola-annos. Mutta tästä aiheesta olen jauhanut varmaan jo kyllästymiseen asti.

Muutatko meikkirutiinejasi vuodenajan vaihtuessa? 

En. Minimillä (ripsiväri + kevyt sutaisu mineraalimeikkivoidetta) mennään kesät-talvet. Ja viime kesänä pitkän harkinnan jälkeen ottamieni kulmien kestopigmentointien ansiosta pärjään vielä entistäkin vähemmällä. Sopii ulkoilmaharrastuksiin tämä meikittömyys paremmin.

Toisinaan kyllä mietin, että olisi kiva joskus päästä ammattilaisen meikattavaksi ja katsoa, miltä sitä sen jälkeen näyttäisi. Että tuntisiko sitä omaa peilikuvaansa ollenkaan, vai vallanko ihastuisi siihen, eikä raskisi pestä pois.

Paras syksyinen kynsilakka?

Olen jo aikoja sitten tullut siihen tulokseen, että muistan/viitsin niin harvoin lakata kynsiä, että jos omistan useamman kuin yhden lakan kerrallaan, se kaikkein neutraalein tulee ehkä käytettyä, ja kaikki muut ehtivät todennäköisesti kovettua purkkeihinsa. Yhden lakan taktiikalla siis mennään vuoden ympäri. Paitsi että nyt niitä on poikkeuksellisesti kaksi, kun unohdin ottaa lakan kesälomalle mukaan ja piti sieltä ostaa uusi.

Geelilakkauksista jouduin luopumaan sen takia, että kynteni kasvavat niin nopeasti, että jouduin huollattamaan/lyhennyttämään niitä kolmen viikon välein, joka oli paitsi vähän rasittavaa, myös kallista. 

Sävyissä ON eroja ;). Vakiolakka vasemmalla ja lomalakka oikealla.

Syksyn lempihajuvetesi?

Hajuvesien suhteen pätee sama käytäntö kuin lakkojenkin. Käytän yhden tuoksun ensin loppuun ja sitten vasta ostan uuden. Muuten haihtuvat taivaan tuuliin.

Tästä nykyisestä tuoksustani tykkään tosi paljon. Siitä tulee aina hyvä fiilis. Sellainen kepeä.
Myskit ja mausteet jätän muille.

Tummat huulet vai kunnon kissarajaukset? 

En yritä leikkiä vitsikästä, vaan tunnustan ihan rehellisesti miettineeni, että miltäköhän kunnon kissarajaukset huulissa mahtavat näyttää, mutta tällä taidetaan kuitenkin tarkoittaa silmien rajauksia, joten valitsen ne. Tummia huulia en tuntisi omikseni.

Nilkkurit vai UGGit?

Vanhat kunnon Riekerin nilkkurit. 

Mikä on eniten käytetty villapaitasi?

En omista yhtään varsinaista villapaitaa, enkä sellaista varmaan käyttäisikään, mutta sen sijaan ehdoton lempparini on kuvan ihanan lämmin, pehmeällä vuorilla varustettu harmaamelerattu neuletakki.

Ujostuttaa..

Hatut vai kaulahuivit?

Onko lippis hattu? Jos on, niin sellainen on kesällä päässä liki päivittäin. Kuuluu käytännöllisiin pelivarusteisiin. Ja kun vähänkään keli kylmenee, kaivan pipon kaapista. En tykkää yhtään, jos korvia tai päätä palelee.

Huiveja vaihtelen kelin mukaan, mutta ihan vaan asusteina en osaa niitä käyttää, vaikka haluaisinkin.

Pillifarkut vai legginsit? 

Lempparipöksyni taitavat olla jotain noiden kahden väliltä. Denimin väriset ja pillifarkun malliset, mutta liki yhtä joustavat kuin leggingsit. Perusfarkkuja en pysty käyttämään. Ahdistun niissä.

Perusminä perushousuissa ja peruskengissä peruspipo päässä. 

(Pyysin, että ukkeli ottaa kuvan, jolle ei ollut mitään muita vaatimuksia kuin että housut ja kengät näkyvät. 

Ja näkyväthän ne ainakin melkein.)

Futispelit vai lehtikasaan hyppiminen?

Jos joku muu haravoi, voin mieluusti tulla hyppimään.

Paras tv-ohjelma tänä syksynä? 

Uusi sarja "Ota rahat ja juokse", jonka loppuratkaisua aina jännitän enemmän kuin olisin uskonut. 

Myös tämän syksyn "Vain elämää" on ollut positiivinen yllätys. Olin jo päättänyt, etten ala katsomaan sitä ollenkaan, mutta onneksi aloin. Olen muuttanut käsitykseni yhtä lukuunottamatta kaikista tänä vuonna ohjelmassa mukana olevista artisteista. Positiiviseen suuntaan siis.

Ja toki pitää myös Haluta Miljonääriksi kotisohvalla kilpaa ukkelin kanssa vastailemalla. On ollut hauska huomata, kuinka erilaisiin kysymyksiin me tiedetään vastaukset. Mies on hyvä historiassa ja politiikassa ja minä päättelytehtävissä (joka siis tarkoittaa, etten läheskään aina oikeasti tiedä, mutta päättelemällä päädyn usein oikeaan vaihtoehtoon).

Millainen syyssää tämänhetkisessä asuinpaikassasi vallitsee? 

Kehno. Sekalainen. Harmaa. Hyytävä. Ohut lumikerros katolla, mutta ei vielä maassa. 

Mikä on parasta syksyssä?

Tähän vissiin kuuluisi vastata se perinteinen villasukat jalassa viltin alla fiilistely, joka on toisinaan ihan jees sekin, mutta itse vastaan, että parasta on happirikkaat, kuulaat ulkoilu- ja pelikelit. Ja sitten kun vaihtuvat jatkuvaan pimeyteen ja märkyyteen, on mukava taas palata punttisalin ja uimahallin lämpöön. Ja sytytellä tunnelmavaloja kotona. Josta pääsenkin aasinsiltaa pitkin terassille ja Kekkilän viljelylaatikkoon, josta nyhdin tässä taannoin viimeisetkin yrttien rippeet ja laitoin tilalle kesäkukkaruukusta pelastamani muratin ja vähän jotain syksyisempää kaveriksi.

Päätin myös kokeilla, miltä seassa näyttäisi kaapista kaivelemani perusvalosarja.

Ajattelin, että tulee kiva, mutta oikeasti kokonaisuus oli vähän kuin joku levoton joulusirkus. En tykännyt.

Ei näytä tuossa yläkuvassa ihan niin pahalta, koska kuva on otettu suht valoisaan aikaan, mutta pimeällä kokonaisuus  oli tosi levottoman näköinen, joten päätin vaihtaa tilalle vähän  rauhallisemmat valot.

Nyt on harvakseltaan hehkuja ja tykkään. Vääristyy vaan aika pahasti tuo seinän väri kuvassa, mutta ei välitetä siitä.

Kiitos kysymyksistä ja kuvausinspiraatiosta Tuija. 

Haasteen saa poimia mukaansa ken tahtoo ja tuntee omakseen. 

En sitä nyt erikseen kenellekään lähetä. 

Sen sijaan toivottelen jo näin etuajassa Rauhallista tulevaa Pyhäinpäiväviikonloppua. 

HELPPOA JA TERVEELLISTÄ RAAKASUKLAATA

Innostuin pitkästä aikaa tekemään raakasuklaata, ja tuli mieleen jakaa tämä helppoakin helpompi ohje täällä.

Tällä ei voi muuta kuin onnistua. Paitsi silloin, jos epäonnistuu :). Eli jos tulee ripsautettua liikaa omintakeisia mausteita massaan niinkuin itse tein edellisellä kerralla. Mutta se ei ollut reseptin vika.

Perusresepti on näin simppeli:

2 dl luomukaakaovoita
1,5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl hunajaa
pieniä mintunlehtiä ja tuoreita tai kuivattuja marjoja koristeluun

Sulata kaakaovoi hiljalleen vesihauteessa (laita voi vaikka johonkin pienempään astiaan, ja se vastaavasti isompaan astiaan, jossa on lämmintä vettä, mutta varo, ettei vettä livahda voin sekaan).

Lisää kaakaojauhe sulatettuun voihin ja sekoita. Makeuta hunajalla ja tarkista maku (itse laitoin vähän enemmän hunajaa kuin ohjeessa).

Kaada suklaa muotteihin ja koristele marjoilla ja pienillä mintunlehdillä. Laita pakastimeen hetkeksi jähmettymään.

En hoksannut ottaa kuvia valmistuksesta, jossa ei kyllä oikeastaan sen kummempia vaiheita edes ole. Ja kaakaovoikin ehti loppua, mutta siltä varalta, että ei ole tuttu tuote, kerron, että on pakattu tuollaiseen samanlaiseen pussiin kuin yläkuvan kaakaojauhe. Ei siis löydy kylmäkaapista. Ja täällä meilläpäin en ole muistaakseni nähnyt myöskään perusmarketeissa, vaan ostin voin luontaistuotekaupasta. Kaakaojauhetta sensijaan löytyy ihan marketin hyllystä.

Kaakaojauheen kuvaus näkyy tuossa pussin kyljessä, mutta tässä vielä tietoa kaakaovoista:

"Kaakaovoi on kokonaisista kaakaopavuista uutettua öljyä, jonka maku on mieto ja pehmeä. Kaakaovoi valmistetaan käyttämällä kylmäpuristusmenetelmää, jolloin luonnolliset ravintoaineet säilyvät parhaiten".

Edellisillä kerroilla olen käyttänyt muotteina pieniä paperimuotteja, mutta niihin sulan suklaamassan tähtääminen on osoittaitunut aika työlääksi, joten päätin ostaa marketista tuollaisen silikonimuotin, joka olikin kyllä tosi kätevä. Vaikka kaikki massa ei heti osuisi noihin koloihin, sen voi näppärästi lastalla tai "nuolijalla" pyyhkäistä muotin pintaa pitkin niin, että valuu siitä kuoppiinsa. Eikä haittaa, vaikka sitä vähän tuohon pintaan jää niinkuin itselleni kuvasta päätellen on käynyt. Muotti on helppo käytön jälkeen pestä.

Massan sekaan olisi voinut laittaa vaikkapa hienonnettuja mintunlehtiä, kuivattuja marjoja tai pähkinää, mutta omat sydänmuottini olivat niin pieniä, että niihin ei olisi mitään ylimääräistä oikein mahtunut, joten käytin pelkkää perusmassaa, johon lisäsin vähän merisuolaa ja chiliä. Aika kiva yhdistelmä.

Perusreseptistä tuli sopivasti tuo 15 sydämen muotti täyteen. Ja ehkä lusikallinen ylimääräistä, jonka laitoin suoraan lusikassa jääkaappiin maistiaisiksi.

Raakasuklaan kiva puoli on se, että se on nimestään huolimatta terveellistä, joten sitä voi syödä hyvällä omallatunnolla. Joskin on niin tuhtia tavaraa, että itselleni ainakin tuollainen yksi pikku sydän kerrallaan on juurikin hyvä.

Tottumattomalle maku voi olla ensimmäisellä kerralla vähän "outo". Etenkin, jos on tottunut syömään ihan perusmaitosuklaata. Itse tykkään pelkästään tosi tummasta suklaasta, mutta silti en ollut varma, tykkäsinkö raakaversiosta ensimmäisellä maistamalla vai en, mutta maku jotenkin pehmenee ja muuttuu miedommaksi hetken pakastimessa oltuaan. Ja nyt siitä on tullut sellainen, jota välillä suorastaan kaipaa. Eikä vähiten siksi, että on terveellistä.

Sen sanon, että tämä resepti, josta kiitos kuuluu ihanalle Tiina Hälvälle, on omasta mielestäni sata kertaa helpompi kuin kaupassa myytävien kalliiden valmispakettien seoksista suklaan valmistaminen. Ja se, mistä myös tykkään enemmän tässä Tiinan ohjeessa, on se, että siinä käytetään kaakavoita valmispakkauksissa käytettävän kookosöljyn sijasta. Kookoksessa kun on niin voimakas maku, joka itseäni ainakaan ei miellytä.

Mitään hirmuisen suuria määriä ei oman näkemykseni mukaan kannata kerralla tehdä, koska ei loputtomiin hyvänä ainakaan jääkaapissa säily. Itse olen laittanut suklaat muotteineen päivineen pakkaseen. Muotista kun on helppo napsauttaa tuollainen nätti sydän lautaselle "lämpiämään", kun tekee mieli pientä, mutta terveellistä jälkkäriä. Jääkaapissa säilytettäessä on hyvä laittaa suklaat johonkin tiiviiseen rasiaan, etteivät nappaa makua muusta jääkaapin sisällöstä.

Kannattaa kokeilla <3

TUNNUSTUS BLOGILLENI JA HYVÄ KIERTÄMÄÄN

Sain yllättävän, mutta sitäkin enemmän mieltä lämmittävän tunnustuksen Oikeasti aikuinen- ja Villejä Lupiineja-blogeista. Kiitos tuhannesti! Olen otettu.






Tunnustuksen/haasteen säännöt kuuluvat näin:


1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen

2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi


Kääk! En osaa kirjoittaa mitään lyhyesti, mutta yritän parhaani.

Oma alkuni, joka sisältää "ei kannata tehdä niin kuin minä tein"-vinkkejä aloitteleville bloggaajille

Kirjoitin ensimmäisen blogitekstini marraskuussa 2012 vanhaan blogiini, josta oli tarkoitus tulla enimmäkseen päiväkirja aiemmin samana syksynä aloittamieni Sisustusalan ammattitutkintoon tähtäävien opintojeni ympärille.

Kaunis ajatus oli, että voisin myöhemmin käyttää siellä esittelemiäni suunnitteluprojekteja ja muutos- ja remonttikohteita referensseinäni, mutta aika pian ymmärsin, että se oli lähinnä iso vitsi. Ei sillä, että projektit olisivat menneet metsään, vaan siksi, että niistä julkaisemani kuvat olivat paitsi pieniä ja pimeitä, myös laadultaan kertakaikkisen surkeita. Ja tekstitkin lähtivät heti alkuun rönsyilemään siinä määrin, että kokonaisuudesta oli referenssit kaukana. Siispä päätin huhtikuussa 2014 sulkea blogin ja aloittaa uuden puhtaalta pöydältä, mutta samoin tavoittein, jotka sittemmin vesittyivät pitkälti samoista syistä..

Uusi alku oli tärkeä myös siksi, että olin alkanut potea huonoa omaatuntoa vanhalle blogilleni hetken mielijohteesta keksimästäni nimestä, jonka poimin suoraan yöpöydälläni auki olleesta kirjasta. Silloin se tuntui suorastaan kuningasajatukselta, ja olen kirjoittanut ensimmäisen blogitekstini loppuun näin:

"Blogini nimi kuvastaa sitä, mitä haluaisin olla. Kaaoksen kesyttäjä. Vau! Tähän aikaan vuodesta on tosin paikallaan olla myös kaamoksen kesyttäjä. Siinä olen mielestäni aika hyvä."

Tajusin ajattelemattomuuteni vasta siinä vaiheessa, kun hakutuloksista näin, että blogiini päädyttiin usein silloin, kun oikeasti etsittiin tietoa ammattijärjestäjä Anne Te Velde-Luoman samannimisestä kirjasta. Enkä todellakaan halunnut johtaa ketään harhaan. Enkä varsinkaan millään muotoa käyttää nimeä edes vahingossa väärin. (Oikeasti ihmettelen, että blogin nimi ei jo ollut Annella itsellään käytössä). 

No muuttuiko uuden blogin myötä mikään muu kuin nimi (joka kaikessa mielikuvituksettomuudessaan tulee erittäin, erittäin sivutoimisen toiminimeni "Sisustuspalvelu KOTONASI."-nimestä) ?

Vastaus on, että ei siinä määrin kuin olin ajatellut. Ei siis tullut referenssisivustoa tästäkään, vaan hyvin pian aloin taas rönsyilemään ja kirjoittamaan kaikenlaisia tekstejä tulipalon ja taivaan väliltä. Enkä edelleenkään osaa kirjoittaa mitään lyhyesti, vaikka kuinka yritän. 

Sensijaan kuvaamisessa koen kyllä noista "vanhoista" ajoista kehittyneeni. En niin paljon kuin haluaisin, mutta aika paljon kuitenkin. (Pahoittelut postauksen kuvatoistosta, mutta halusin valita tänne muutaman oman suosikkini).

Kuvien käsittelyä haluaisin myös oppia, mutta en ole tehnyt mitään asian eteen. Paitsi asentanut ilmaisen PhotoScape-ohjelman, jolla muutan kuvakoot ja suoristelen vinksallaan olevat kuvat, jos on tarpeen. Juuri muuta en osaa. Ja haluan myös ajatella samoin kuin tuntemani taitava valokuvaaja, joka on sitä mieltä, että "Kuva syntyy kuvaamalla, eikä käsittelemällä". Mutta silti pieni säätö olisi joskus eduksi. Ilman, että alkuperäistä vääristellään.

Välttääksesi samat alkumokat, jotka itse tein, suosittelen seuraavaa:

- mieti blogisi nimi todella huolella, jotta se tuntuu varmasti omalta ja sellaiselta, että sen lausuu mielellään ääneen (kannattaa myös varautua pettymään muutamankin ensimmäisenä mieleen tulleen parhaan nimen kohdalla, koska todennäköisesti joku muu on jo keksinyt saman)

- pyri heti alusta asti panostamaan kuvien laatuun 

- huomioi myös kuvien riittävän suuri koko, koska pienten kuvien tihrustaminen on ainakin itselleni vaikeaa (joskin ylisuuriakin on hankala katsella etenkin puhelimella blogia lukiessa)

- kuvakokoa (eli pikseleitä, joka on eri asia kuin se, kuinka suurena kuva näkyy ruudulla) on hyvä pienentää alkuperäisestä tai tulee Bloggerin (jos siis olet valinnut sen blogialustaksesi) kuvatila hyvin pian täyteen. Niin kävi itselleni heti alkumetreillä, kun latasin monen megan kuvat blogiin sellaisenaan, kunnes onnekseni sain vinkin viisaammalta ja kokeneemmalta tutulta bloggaajalta, ja ymmärsin alkaa pienentämään kuvat vähemmän tilaa vieviksi ja leveydeltään omaan blogiini (750 pikseliä) sopiviksi. Siihen tuo ilmainen PhotoScape esimerkiksi on ihan hyvä.

Ja tässä vielä muutama muu asia, joita itse blogin lukijana arvostan:

- ole aito oma itsesi

- kirjoita vain sellaisista aiheista, joista aidosti haluat, ja vain silloin, kun siltä tuntuu, koska väkisin väännetty teksti paistaa aina läpi, eikä ilahduta sen enempää kirjoittajaa kuin lukijaakaan (myös liian "hysteerinen" postaustahti voi alkaa ennen pitkää ahdistaa)

- panosta mahdollisimman hyvään oikeinkirjoitukseen, koska se tekee tekstiesi lukemisesta sujuvaa ja miellyttävää, eikä vie huomiota pois itse aiheesta (ja tämä ei sitten tarkoita sitä, ettenkö hyväksyisi myös muunlaista tekstiä ja ymmärtäisi lukihäiriöitä ja ihan kaikkea, mutta tuo "mahdollisimman hyvä" tarkoittaa jokaisen omia lähtökohtia)

Ja siinä vaiheessa, kun olet päässyt sisälle blogimaailmaan, vinkkini numero yksi on sama, joka pätee ihan kaikkeen elämässä muutenkin:

"Kohtele kaikkia ihmisiä myös täällä niin kuin haluaisit heidän kohtelevan itseäsi." 

Itse ajattelen, että se tarkoittaa ystävällisyyttä, oikeudenmukaisuutta, kannustusta ja vastavuoroisuutta, joista viimeisin ilmenee ihan vaikkapa vaan niin, että jos itse toivot saavasi kommentteja, käy jättämässä niitä ahkerasti myös itse. Ja vastaa aina kaikkiin saamiisi kommentteihin mahdollisimman pian, jotta kommentin jättäjälle välittyy tunne siitä, että hänen viestinsä oli sinulle tärkeä. (Itse olen juuri tehnyt sen päätöksen, että paria poikkeusta lukuunottamatta en enää kirjoita kommentteja blogeihin, joissa niihin ei reagoida, koska koen, että niillä ei ole saajalleen mitään merkitystä. Olkoonkin, että blogi ja sen kirjoittaja olisivat itselleni muuten tärkeitä.)

Ja vielä haluaisin sanoa sen, että jos haluat "lukijoita", saat heitä todennäköisesti esimerkiksi järjestämällä kaikille avoimia arpajaisia, mutta jos haluat ihan aitoja lukijoita, kannattaa luottaa omaan itseesi ja aitoon vastavuoroisuuteen. He, jotka oikeasti haluavat, päätyvät kyllä luoksesi, jos blogisi sisältö on kiinostavaa. Lukijoiden suuri määrä kun ei oman näkemykseni mukaan korvaa "laatua" eli tässä tapauksessa juurikin sitä aitoa kiinnostusta. Eri asia tietysti, jos tavoitteesi on kaupallisen blogin perustaminen, jollaista harkitseville en valitettavasti osaa antaa minkäänlaisia vinkkejä. Itselläni kun ei  sellaisesta ole kokemusta.

Ja kenelle sitten haluan antaa tämän tunnustuksen eteenpäin? 

Siitäkin huolimatta, että tiedän jo etukäteen, että monikaan heistä ei kiiltävistä pokaaleista perusta.

Vaan koska ajatus on tärkein, haluan laittaa hyvän kiertämään kymmenelle kanssani kaikkein pisimpään yhteistä blogimatkaa taittaneelle, itselleni tärkeäksi tulleelle blogiystävälle, joista osa edelleen postailee säännöllisesti, osa enää silloin tällöin, mutta kuitenkin edes joskus. Harmikseni kun moni vanha tuttu tuntuu kadonneen blogimaailmasta kokonaan ja siirtyneen "nopeampien kanavien" pariin.

Tässä tunnustuksen ja samalla haasteen saajat:

Soile kaikkien aikojen ensimmäisestä seuraamastani blogista Sisustus ja Sepustus

Sielunkumppanini ja luova, syvällisiä pohdiskeleva, mutta samalla hassu monilahjakkuus Markku-Martta-Maketsu Lemon Gay-blogista

Ensimmäinen ihan oikeassa elämässäni tapaamani bloggari Pepi Huushollista

Elämänviisas Lady of the Mess- Arja

Monenlaisia ajattelunaiheita ja pohdittavaa vuosien varrella jakanut Heli Kotoisaa Arkea- blogista 

Ihana huuhaa-intuitioystäväni VALO-blogin Taru

Elämänmakuista ja mielenkiintoista saaristolaiselämää valottava Pilvi Villa Idurista

Mystinen kissanainen ja oman elämänsä puutarhuri Cheri Autuaasta Olosta

Omia ennalta-arvaamattomia polkujaan tallaava Kukkapillin  seikkailija-Satu

ja

Nuori ja energinen PikkuMyy Jossu Maailman parhaasta paikasta

Olkaatten hyvät! Olette minulle tärkeitä. Niinkuin jokaikinen kanssakulkijani täällä. Ilman teitä elämäni olisi paljon köyhempää. Ja se on totta, eikä mitään pokaalihelinää.