MYÖTÄ- JA VASTATUULEEN

Mistä näitä myrskytuulia nykyään oikein tulee??

Katupöly lentää kuin hiekka Saharassa, ja aamulla täytyy laittaa kiviä taskuun, jos meinaa polkea töihin ilman, että päätyy pyörineen päivineen Poppasena taivaalle. En tykkää. 

Viime viikko sen sijaan sujui myötätuulessa, kun yksinyrittäjämiehelle järjestyi yllättäen tilaisuus pitää lomaa. Kiitos siitä tällä hetkellä työttömälle ystävälle, joka ilmoittautui vapaaehtoiseksi tuuraamaan ukkelia viikon päivät. On saman alan ammattilainen, joten saatiin kerrankin viettää kokonainen loma ilman, että piti koko ajan pelätä, milloin puhelin seuraavan kerran soi ja mitä ongelmia taas on tiedossa. Niitä "lomia" on ollut ihan riittävästi, mutta tällä kertaa ei kuulunut tuuraajasta koko viikkona mitään, koska oli hoitanut hommat mallikkaasti. Ei huolen häivää siis. Ihan superia.

Määränpääksi otettiin meille jo kakkoskodiksi muodostunut, kesät - talvet kiva Vuokatin Katinkulta, josta onnistuttiin vielä saamaan majoitus, vaikka täyttä olikin. Ei nimittäin oltu ainoita, joilla oli toiveena päästä hiihtämään edes kerran talven aikana.

Ajeltiin kuitenkin ensin viitisensataa kilometriä vähän toiseen suuntaan ja poikettiin Kalajoella katsastamassa siellä elokuusta asti asunutta ja kiekkoillutta vanhempaa poikaa. 

Kalajoen Hiekkasärkiltä on paljon lämpimiä muistoja. Asuntovaunuiltiin siellä usein kesäisin poikien ollessa pieniä. Joskin Särkät oli myös paikka, jossa 15 vuoden vaunuilun jälkeen päätin, että nyt riitti tätä lajia, enkä halua enää kertaakaan kasata ja purkaa leiriä, enkä enää ikinä pestä hampaitani aamulla kymmenien ventovieraiden kanssa samassa tilassa. Mutta se ei ollut Särkkien syy. Aika aikaansa kutakin.

 Näkymä hotellihuoneesta. 

Meillä on viime aikoina käynyt joku ihmeellinen tuuri majoitusten kanssa. Niin nytkin.

Varasin booking.com:in kautta edullisen (85 eur) standardihuoneen pienestä Hotelli Rantakallasta, joka on varmaan vanhimpia ja perinteisimpiä majoituspaikkoja alueella. Samoin kuin naapurinsa Lokkilinna, jossa Jyrki Sukula kävi taannoin laittamassa hotellin kuntoon.

Olin ajatellut, että meneehän tota yksi yö vaikka aidanseipäässä, mutta melkoisen iloinen ylläri oli, kun viidensadan kilometrin ajomatkan jälkeen Rantakallan ystävällinen vastaanottovirkailija sanoi, että saadaankin pienen perushuoneen sijasta tilava Timantti-huone hotellin uudisrakennuksesta. No sehän vaan passasi. Vaikkakin ukkeli tietty kerkisi tapojensa mukaan virkailijalle vakavalla naamalla ilmoittaa, että "Ei käy. Halutaan sitä, mitä on varattu".  Onneksi kumminkin ymmärsi nauraa riittävän nopeasti päälle, ettei respa kerinnyt muuttaa mieltään..

Huone oli todellakin tilava ja siisti, ja isolta lasitetulta terassilta oli tuon yllä olevan kuvan mukainen näköala suoraan meren rantaan.  Tykkään niin noista punaisista pikku mökeistä, jotka on rakennettu liki veden varaan. Sen lähemmäksi merta ei pääse.

 Aamukävelyllä pitkospuilla. Kohta sitten taas paljain jaloin.

Tästäkin lyhyestä vierailusta jäi ihan tosi lämmin tunne. Eniten tietysti siksi, että saatiin viettää hetki aikaa pojan kanssa, mutta myös tunnelma Kalajoen jäähallissa oli jotain ihan ennen kokematonta. Eräätkin hetket (alkaen vuodesta -81..) olen erinäisten jäähallien katsomoissa viettänyt, mutta missään en vielä ole törmännyt kotiyleisöön (jota pieneltä paikkakunnalta oli paikalla liki tuhat henkeä!), joka ei huutele vastustajalle, eikä tuomareille, vaan taukoamatta kannustaa ja tsemppaa omiaan, tapahtui kentällä mitä hyvänsä. Jäi ihan tosi hyvä fiilis siitä(kin) kokemuksesta. 

Suksipussin teksti on hiihtäjät huomioiden kohtuullisen hyvä vitsi.

Vuokatissa meillä oli toiveena päästä hiihtämään ensimmäistä kertaa tänä talvena, ja matkalla jännättiin, piisaako siellä lunta, mutta mitä lähemmäs tultiin, sitä korkeammaksi kasvoi hanget, joten ei huolta sen suhteen. Puolisen metriä ainakin oli jäljellä, vaikka kevätaurinko jo lämmitti.

Vähän vaan takkuili alkuunlähtö, kun en meinannut saada omia suksiani irti suksipussista, jossa niitä oli säilötty viime hiihtolomasta lähtien. Oli sen verran hyvät pitovoiteet vissiin, että lähti kiskoessa kaistale pussinpohjaa mukaan. Että hyvät oli pidot ensimmäisillä lenkeillä juu. Mies tottakai oli ollut omien suksiensa suhteen viisaampi ja säilyttänyt niitä pohjat ylöspäin. Nooo, ens kerralla sitten.

Vähän oli hiihtohuumori koetuksella, mutta pidossa ei valittamista.

Talven ensimmäistä hiihtolenkkiä ja kevään ensimmäistä pyöräilyä tuntuu ainakin omalla kohdallani vuodesta toiseen yhdistävän se, että molemmat on ajatuksen tasolla yhtä juhlaa, mutta todellisuudessa ei tarvi montaakaan metriä puskea menemään (etenkään vastatuuleen), kun tulee jo kaduttua koko lähtöä. Mutta äkkiä siihen tottuu ja alkaa suorastaan kaivata sitä tuskaa, joka lenkki toisensa jälkeen helpottaa. Niin nytkin.

Kuvasta näkee, minkälainen ero on meikäläisen normi työ- ja lomapäivän aktiivisuudessa. Kuva kun on otettu ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä samaan aikaan, kun normaalisti olisin päässyt töistä istuttuani paikallani kokolailla 8 tuntia. Eikähän rannekkeen lukema edes pidä täysin paikkaansa, koska siitä puuttuu aamuinen uinti. Ihan vaan siksi, että ranneke ei kestä vettä. 

Ja jos joku nyt ajattelee, että pitääkö sitä lomalla niin kauheesti suorittaa ja mittailla, niin meidän tekemiset on kyllä molemmista varsin kaukana. Kunhan iloksemme uitiin, hiihdettiin, lenkkeiltiin ja pelailtiin tennistä, kun kerrankin oli tilaisuus. Ja ranneke on joulusta asti ollut kädessä yötä päivää, koska sattumoisin tykkään siitä. Vähän ärsyttääkin, kun aina joku ensimmäisenä kysyy "Paljonko hiihditte?" tai "Kumpi voitti?". Ei ole muuta vastausta ensimmäiseen kuin "Riittävästi" ja toiseen ei ole vastausta ollenkaan, koska ei kuulu tapoihin kilpailla keskenämme. Jos sille linjalle vaikkapa tenniksessä lähdettäisiin, en kerkiäisi muuta kuin katsoa, kun mies iskee syötön kenttään kerta toisensa jälkeen. Nyt sijoittelee kiltisti palloa niin, että pystyn myös palauttamaan sen.

Paljon ulkonaolon ja ekstraliikunnan ansiota oli sekin, että tuli nukuttua kuin tukki ja herättyä aamulla ennenkuulumattoman aikaisin ihan virkeänä. Jotain, mitä ei työaamuisin tapahdu ikinä. Alkuun se vähän harmittikin, että onko nyt ihan pakko lomalla olla jo seiskalta pystyssä, mutta jos kerran on virkeä, niin sitten on virkeä. Ja muutaman askeleen päässä olevassa kylpylässä on aamusauna- ja uintimahdollisuus aina seiskasta yhdeksään, joten käväistiin uimassa ja saunassa ennen aamupalaa, jonka parissa istuttiinkin sitten kaikessa rauhassa niin kauan kuin huvitti.

Aikaisemmin uimaan lähtenyt ukkeli oli jättänyt hankeen viestin. Melko huomaavaista <3 

(ja tarkkaavaista, koska näyttää vähän siltä, että oli ännä meinannut unohtua)

Kevättä ilmassa heti aamusta

Omaan silmääni käkkyrä mänty näyttää ihan joltain takatukkatyypiltä, joka pitelee käsissään isoa lumipalloa.

Kesällä palaillaan taas eri välineet matkassa.

Sen verran paljon tuli energiaa huomaamattaan kulutettua, ettei tarttuneet takkamakkarat kylkiin. Edelleen pyörii housut jalassa, joten täytynee jatkaa tankkaamista niin kauan, että taas tasaantuu. Positiivinen ongelma kai kuitenkin.

Muita oikeasti positiivisia havaintoja loman jäljiltä on se, että keuhkoissa tuntuu olevan jotenkin paljon enemmän tilaa hengittää (katupölyä..), kun ovat pitkästä aikaa päässeet oikein kunnolla töihin. Eikä kolota alaselkää, eikä särje jalkoja niinkuin lähtiessä. Kyllä se vaan niin totta on, että istuminen tappaa monellakin tapaa.

Kotona odottikin sitten ihan toisenlaiset maisemat kaikissa ruskean eri sävyissä. Positiivista se, että kaikki liukkaus on tiessään ja voi vetää pitkästä aikaa lenkkarit jalkaan, eikä tarvi enää lohmia talvikengillä menemään. 

Ja sulanut maisema sai jotenkin katsomaan ympärilleenkin uusin silmin. Tuli huomattua keittiön ikkunan läpi sellainenkin, että kappas vaan, kun joulukuusi näköjään vielä nättinä nököttää kuistilla. Ihan niillä sijoilla, mihin sen heti joulun jälkeen nostin, eli keskellä kulkuväylää. Mutta hyvässä kunnossa näyttää kuitenkin olevan.. Kekkilän yrttilaatikon talviset kanervat sensijaan ei paljon maisemaa kaunista, joten niistä täytynee hankkiutua eroon heti, kun multa sulaa.

Siellä sitä on kaikkea kävyistä kuuseen ja sammalpalloihin. Ahistaa. Vaan ei enää kauaa.

Pahoittelen talviallergisille kuvamateriaalilla mahdollisesti aiheuttamiani oireita. Nyt ei vaan voinut välttää, mutta lupaan, ettei toistu enää tänä keväänä, vaikka säätiedotteen mukaan onkin odotettavissa lunta tupaan.

Keväisiin kuulumisiin!

PS. Ei mennyt ihan nappiin ensimmäiset betoniruukkukokeilut. Ei nimittäin irtoa sen paremmin sisä- kuin ulkomuotitkaan, vaikka ohjeiden mukaan voitelin. En kuitenkaan lannistu, koska betoni ei ollut mitään oikeaa betonia, vaan käytin kokeeksi pussin pohjan erikoistasoitetta, joka on tarkoitettu lattialämmityksen kanssa käytettäväksi. Juu ei toiminut. 

VIIKKOKUVAKATSAUS

Ajattelin pitkästä aikaa palata jonninjoutavan viikkokatsaukseni pariin, mutta ennen sitä haluan kiittää tuhannesti kaikkia edellistä postaustani kommentoineita. Ketjusta muodostui oikea kaikkien aikojen viestimaratoni, joka todellakin yllätti. Kiitos siitä! 

Kulunut viikko oli sikäli poikkeuksellinen, että aikaa meni muuhunkin kuin jahkailuun ja haaveiluun. Jotenkin ihan hirmu hyvä olo, kun tuli pitkästä aikaa tehtyäkin jotain. Sellaisia pieniä takaraivossa painaneita juttuja.

Ja vaikka päätin, etten enää selittele mitään, niin pakko nyt kuitenkin muka erikseen ilmoittaa, että kuvien ei ole nyt tarkoituskaan olla hyviä, koska en pysty tekemään ja kuvaamaan samaan aikaan. Panostan jälkimmäiseen joskus toiste.

***

Sen jälkeen kun puolitoista vuotta sitten päätin karsia kaikki koti- ja sisustusaiheisten lehtien tilaukseni, joiden paljous aiheutti enemmän ahdistusta kuin iloa, olen alkanut taas aika ajoin poikkeilla kirjastossa. Ja jotenkin siinä on pitkän tauon jälkeen joku erityinen viehätys.  

Perjantain käynnillä mukaani tarttui pari keskenään täysin erilaista viherkasvikirjaa. Alkaa nimittäin viherkasvi-innostus täälläkin nostaa päätään ensimmäistä kertaa jälkeen 80-90-lukujen, eikä huvita enää vääntää vitsiä omasta kehnosta viherpeukalostani, vaan olen päättänyt tehdä asialle jotain.

Monissa blogeissakin esitelty Susanna Vennon ja Riikka Kantinkosken Green Home Book on visuaalisesti todella kaunis, mutta teksti kaltaiselleni ikänäköiselle niin pienellä fontilla kirjoitettu (joskin taitavasti aseteltu sekin), että selailin enimmäkseen kauniita kuvia. 

Toinen lainaamani opus on sensijaan painettu jo parikymmentä vuotta sitten, ja kirjan ulkoasu sen mukainen, mutta aihe viherkasvien sisäilmaa parantavasta vaikutuksesta on kiinnostava.  

Sitä en kuitenkaan olisi uskonut, että kuivakalta vaikuttava teksti NASA:n tekemistä sisäilmatutkimuksista on niin koukuttavaa. Alunperin kun oli lähdetty tutkimaan sitä, miten umpinaisessa tilassa pystytään parhaiten puhdistamaan sisäilmaa, jonka laatu tulee avaruuslennoilla olemaan ongelma. 

Testiä varten rakennettiin mahdollisimman hyvin eristetty umpio mahdollisimman ikävistä rakennusmateriaaleista ja testattiin sisäilman vaikutuksia ihmisiin. Sanomattakin selvää, että kaikki tilassa vierailleet saivat kaikenlaisia ikäviä oireita. Ne kuitenkin lievittyivät merkittävästi, kun umpiossa alettiin kasvattaa viherkasveja. 

Sitä kirja ei kerro, sujautettiinko sukkulaan kaarisulkasaniaisia tai viirivehkoja astronauttien kaveriksi, mutta mm. näillä kahdella kasvilla on NASAn tutkimusten mukaan erityisen hyviä ilmaa puhdistavia vaikutuksia. Ja jotenkin innostuin aiheesta niin, että päätinkin alkaa valita kasveja kotiin noista ilmanpuhdistuslähtökohdista, enkä niinkään pelkän ulkomuodon perusteella. Voi tosin olla, että tämä lento loppuu lyhyeen.

Lauantaina rohkaistuin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni vaihtamaan vähäisille olemassaoleville viherkasveilleni mullat, kun olin ensin kuusi kertaa katsonut ohjeet Biolanin sivuilta. Ja hyvä oli, että katsoin, koska muuten olisin järkeillyt homman niin, että vaihdan varmuuden vuoksi samantien mahdollisimman isoihin ruukkuihin, että on sitten varmasti kasvunvaraa. Mutta nyt toimin täsmälleen ohjeiden mukaan ja valitsin halkaisijaltaan ainoastaan sentin-pari aiempia suuremmat ruukut. Ja mullankin esikastelin ensin ämpärissä niinkuin neuvottiin, ettei kovetu paakuksi, jos ensin kuivana lisää ja sitten hulluna kastelee. Tätä(kään) en olisi ikinä älynnyt itse.

Arvasin, että sanomistahan siitä tulee, kun valjastin ruokapöydän mullanvaihtoon, mutta kuvan liina ei sentään ole meidän juhlapöytäliina :).  

Tai siis oikeasti oli kyllä jossain kesän pihajuhlissa, mutta sittemmin on toiminut yleissuojana aina kun sohlaan.

Aloe Vera päätti hajota palasiksi, joten sitä en edes yrittänyt pönkätä takaisin multaan, vaan säästin muutaman pätkän ja laitoin maljakkoon. 

Näyttävät ihan hauskoilta niinkin. Heitän pois sitten, kun eivät enää näytä. 

Sunnuntaina oli kaunis, aurinkoinen päivä, mutta kulutin siitä suurimman osan siivoamalla piharakennuksen varastotilaa, jonne olen jo kauan haaveillut nikkaroivani tulipalossa tuhoutuneen höyläpenkin tilalle itselleni jonkunlaisen yleispätevän askartelupöydän, jonka ääressä voisin värkätä mitä huvittaa. Mutta ennenkuin ehdin aloittaa tämä(kin) aloittamista vaille valmiina olevan projektini, helppoakin helpompi ratkaisu löytyi yllättäen sieltä, mistä niin moni muukin yllätys nykyään, eli Lidlistä. Siellä oli myynnissä kolmesta metrin mittaisesta ja 60 cm syvästä taittopöydästä koostuva kokonaisuus hintaan 49,90 euroa.

Ja kas, nyt meikäläisellä on kolme metriä tilaa tehdä ihan mitä vaan. Rakennuksessa on lämmitys, joten pöydän ääressä tarkenee tehdä kaikkea, mitä sisälläkin. Vaikka ommella, jos huvittaa (ei enää nykyään yleensä huvita). Eikä tarvi korjata kaikkea heti pois. Olen iloinen. Paitsi että eihän tuo kevytpöytäratkaisu mikään järin kestävä ole. 30 kiloa per pöytälevy saa maksimissaan ladata painoa, joten ei mitään hirmu moukarointia kestä.

Maanantai-iltana maalasin kolmanteen kertaan ukkelin läppäripöydän, joka alunperin oli Ikean kirkkaanpunainen Malm-aputaso, jonka jo vuosia sitten maalasin vääränlaisella maalilla valkoiseksi, ja josta väri sittemmin rullautui hiirikäden kohdalta ikävästi mytyiksi. Ei mikään varsinainen olohuoneen nurkan kaunistus siis. Mutta koska en ole onnistunut löytämään muodoltaan yhtä simppeliä ja mitoiltaan yhtä täsmästi paikkaansa sopivaa uutta pöytää, päätin vielä kertaalleen poistaa kannesta vanhat maalit ja maalata uudelleen. Ei vaan pari kerrosta riittänyt. Eikä kolmekaan. Jos ei väri nytkään pysy, saa mokoma pahvikasa lähteä.  Ellen sitten teetä siihen lasikantta.

Tiistaina hain postista tilaamani ilmakasvit. Huvitti, kun olin mielessäni varautunut kantamaan kotiin jonkun jättisuuren paketin, mutta se olikin ihan minikokoinen, ja meinasi jo iskeä epätoivo, kun paketin sisällä olleen paperikäärön sisältä paljastui aina vaan seuraava ja seuraava käärö, ja ajattelin jo, että lähetys sisältää sittenkin pelkkää ilmaa, eikä kasveja lainkaan.

Mutta sieltähän ne söpöläiset paljastuivat:

En nyt justiin muista, mitä Tillandsioita nuo keittiön pöydälle tiimalasien kaveriksi päätyneet pikku käkkyrät ovat, mutta on ne vaan aika vekkuleita. Eivät tosiaan tarvi multaa, vaan ottavat ravinteet ilmasta. Ja riittää, kun kerran viikossa upottaa vartiksi veteen, tai vaihtoehtoisesti sumuttelee parin päivän välein. Itse ajattelin tehdä lauantaista kasvien kylpypäivän. Kuivatellaan sitten yhdessä sohvalla ja katsotaan lauantaitanssit :).

Tilasin pari muutakin Tillandsiaa. Vähän isompia kuin nämä, mutta minejä nekin. Että jos jotakuta nämä kiinnostaa, niin ainakin Huone ett Rum-verkkokaupasta löytyy. Sieltä tilasin omani, kun täältä meiltä ei kaupoista löydy.


Keskiviikkona oli Kansainvälinen naistenpäivä, jota en taaskaan olisi omatoimisesti muistanut, Ja jos ihan rehellinen olen, niin valehtelisin, jos väittäisin, että aina kyseisenä päivänä muistan ihan tosissani syventyä ajattelemaan päivän alkuperäistä tarkoitusta ja sitä, että kaikkialla maailmassa ei naisten asiat todellakaan ole ollenkaan niin hyvin kuin täällä meidän turvallisessa Koti-Suomessa. Sitä vaan tulee elettyä tätä omaa helppoa naisen elämäänsä.

Paitsi että ei se sittenkään ihan niin helppoa ole sikäli mikäli tähän oman ukkelini syntymän aikoihin ilmestyneeseen mainokseen on luottamista.

Torstaina tympäännyin kaikkiin talon verhoihin, joita en ole vaihtanut vuosikausiin. Alkoivat yhtäkkiä vaikuttaa kovin pliisuilta, mitä ovat kyllä olleet koko ajan, mutta se on juurikin se syy, miksi olen ne alunperin valinnut.

Tutkailin valikoimia netistä, ja Jotexin sivuilla jumitin katsomaan näitä Bladen-verhoja, jotka jo näin meidän olkkarissa, mutta pitänee nyt kumminkin vähän toppuutella tätä viherkasvi-innostusta. Enkä tietenkään halua, että NASAn vinkeillä kasvattamani aidot kasvit joutuvat kilpailemaan verhokuosin kanssa...

Myös surkuhupaisa betoniruukkujen valmistusprojektini nytkähti vihdoin oleellisesti askeleen eteenpäin, kun sain kaikkien näiden vuosien jälkeen viimein hankittua säkillisen kuivabetonia, joka nyt odottaa tallissa valkoiseksi maalatun pöydän poistumista paikalta. Ennen sitä ei parane alkaa pöllyttämään, mutta nyt on jo ihan sellainen vahva kutina, että kohta pyörähtää ruukkutehtailu käyntiin. Kun on nyt se pitkä työpöytäkin.

Iloista viikonloppua!