Sivut

torstai 22. elokuuta 2019

POIS PIILOSTA


Nyt on koittanut viimeiset hetket kömpiä pois piilosta ja tarttua blogihärkää sarvista ennen kuin kirjoituskynnys kasvaa niin korkeaksi, etten enää koskaan pääse sen yli.

Mitään maatamullistavaa tai timanttista tekstiä ei ole luvassa, vaan ihan vaan viimeaikojen kuulumisia ja fiiliksiä kuvatulvan kera.



Minä 2- tai 3-vuotiaana keittiön pöydän alla kameraa piilossa. 
Kuvastaa hyvin tämänhetkistä olotilaa.



Kertoilin aiemmin, että tänä vuonna ilmoitin ensimmäistä kertaa 22 vuoteen tarvitsevani täysimittaisen neljän viikon kesäloman, koska tuntui, että vähempi ei enää vaan kertakaikkiaan riitä palautumiseen.

Ja hyvä päätös olikin, koska ensimmäinen loman jälkeinen maanantai ei edellisenä iltana ahdistanut yhtään, vaan olo oli jotenkin poikkeuksellisen rauhallinen.





Yksinyrittäjämies jatkoi töissään oman lomani pari ensimmäistä viikkoa, mutta tehtiin kuitenkin pari yhden yön viikonloppureissua, että tuntuisi kesä enemmän kesältä.

Naantali kuuluu meidän suosikkeihin, mutta niinkuin aina ennenkin, oli tälläkin kertaa lähes mahdotonta löytää majoitusta edes yhdeksi yöksi. Kaikki vähänkään kivat vähänkään lähellä olevat majapaikat olivat täynnä, ja muutaman huonon kokemuksen perusteella olin vannonut, että jos mitään muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ylikallis, tunkkaisten hotellihuoneiden osalta menneisyyteen jämähtänyt Naantalin kylpylä, vaihdetaan suunnitelmaa, koska sinne en kertakaikkiaan vaan enää halunnut.




Mutta niinhän siinä kävi tälläkin kertaa, että ainoat vapaat huoneet löytyivät kylpylähotellista. Osa niistä tosin näytti uudistuneen edukseen sitten viime kesän, mutta päädyttiin kuitenkin valitsemaan pieni huoneisto viereisestä erillisestä majoitusrakennukesta, vaikka hinta karhistikin. Todettiin kuitenkin, että käydään niin harvoin missään tai ylipäätään käytetään rahaa mihinkään ylimääräiseen, että sen kerran kun on tilaisuus lähteä, ei voi joka euroa laskea (ja parhaassa tapauksessa vielä kääntää euroja markoiksi niinkuin välillä edelleen teen..)

Olikin kyllä tosi kiva, kun sai olla omassa rauhassaan ilman hirveää hälinää kaikkien Muumimaailmaan matkalla olevien perheiden keskellä (ei pidä ymmärtää väärin, koska itsekin ollaan tuo vaihe omien poikien kanssa samanlaisella innolla aikanaan eletty).




Alkuillasta käppäiltiin merenrantaa pitkin Vanhaan kaupunkiin ja satamaan istuksimaan auringossa kylpevälle terassille yhdessä kaikkien muiden samalla agendalla liikkeellä olleiden ihmisten kanssa.
Aina yhtä hämmentävää nähdä niin paljon ihmisiä kerralla :), mutta tykkään ihan tosi paljon ihan vaan istua ja katsella ohikulkijoita miettimättä mitään sen kummempaa.

Myöhäisen illan vietin auringonlaskuun asti huoneiston parvekkeella miehen jo mentyä nukkumaan, tuijottelin merelle ja yritin ymmärtää, että nyt olen ihan oikeasti seuraavat neljä viikkoa lomalla.




Aamu samaiselta parvekkeelta katseltuna näytti tältä:




Alakuvan hanhiparvi ja sitä vastassa rannalla ollut samanmoinen piti ihan samanlaista ääntä kuin lauma haukkuvia pikkukoiria, jollaiseksi lintuja pelkän äänen perusteella luulinkin.




Käppäiltiin aamusella lenkki, käytiin uimassa ja saunassa, syötiin hyvät aamupalat ja lähdettiin Kultaranta Golfin kivalle kentälle pelaamaan helteinen kierros.

Seuraksi meille sattui vanha, hopeahiuksinen pariskunta (niinkuin meille aika usein tuntuu käyvän..), jonka rouva sanoi heti ykköstiillä, että "Tämä ei ole mikään excuse, mutta minulla on sitten Alzheimerin tauti ja halusin kertoa sen siltä varalta, että alan käyttäytyä törpösti".

Okeiiiiii. Vähän jännitti, mitä kierroksesta tulee, mutta rouva ei törppöillyt, vaan oli hyvinkin tilanneälyinen ja huumorintajuinen. Paitsi yhden kerran saattoi kyseessä olla tilanne, jonka kertomansa selitti. Sanoin jossain kohtaa, että "Tämä taitaa olla Pentin (oli rouvan miehen nimi) pallo", johon rouva vastasi kysymyksellä "Kenestä Pentistä puhut?". Muita erikoisia havaintoja en tehnyt, ja kierroksen jälkeen rouva tilasi itselleen muina naisina pitkän kylmän oluen ja pisti tupakaksi miehensä juodessa kupin kahvia.





Ekan lomaviikkoni puolivälissä oli odotettu Helsinki-tapaaminen kahden kivan ystäväni kanssa, joista toinen ikävä kyllä joutui perumaan tulonsa viimehetken sairastumisen vuoksi.

Myös tapaamispäivän keli oli meitä vastaan, koska vettä satoi ja tuuli niin rankasti, että Allas Sea Poolin terassilasien ulina teki korvissa kipeää.

Illaksi keli onneksi tyyntyi, ja seuraava aamu valkeni aurinkoisena. Ihana fiilis tuli siitä.





Käveltiin toivomuksestani katsastamaan paljon julkisuutta saanut Löyly, joka oli kyllä varsin mieluinen paikka näin puurakentamisen parissa muutenkin puuhaavalle. Pienempi vaan kuin mitä olin kuvitellut. Ja vaikea ottaa rauhassa kuvia, kun ihmisiä alkoi valua samoissa aikeissa paikalle muitakin, enkä halua syyllistyä salakuvailuun.







Heittäydyttiin muutenkin ihan turisteiksi ja luovittiin kymmenien, ellei satojen japanilaisten ja heidän räpsyvien kameroidensa välistä mm. Uspenskin katedraalille, jossa olen tainnut viimeksi käydä luokkaretkellä joskus kansakouluaikoina.




.



Kiva, mutta lyhyt Helsinkivisiitti, jonka jäljiltä jäi paitsi hyvä mieli, myös sellainen tunne, että edes kokonainen viikko kaupungissa ei riittäisi kaiken oleellisen näkemiseen.


Seuraavana viikonloppuna lähdettiin ukkelin kanssa lähilomalle Hämeenlinnan Aulangolle, joka kuuluu niinikään lemppareihin paitsi kenttänsä, myös kauniiden maisemiensa puolesta.





Yövyttiin Aulangon Scandicissa, jonka terassilla (yläkuvassa) odotettiin tilaamiamme salaattia ja hampurilaista tarkkaan ottaen kymmentä minuuttia vaille kaksi tuntia. Jonkun sortin ennätys vissiin.

Onni, ettei ollut sen kovempi nälkä, koska typötyhjällä vatsalla olisin jo pyörtyä kupsahtanut siinä ajassa. Mutta nyt ei voinut muuta kuin sääliä henkilökuntaa, joka kahteen tyttöön ja poikaan kimpoili taukoamatta baaritiskin, keittiön ja täpötäyden terassin väliä sen minkä kerkisi, mutta silti kaikki tuntuivat odottavan jotain. Ja lisää töitä ja odotusta teetti se, että osa porukasta palautteli vihdoin ja viimein pöytiin kannettuja ruokia, jotka olivat ehtineet matkalla kylmetä. Todisti jälleen kerran sen minkä jo tiesinkin, eli että meikäläisestä ei olisi vaativaan tarjoilijan ammattiin. Ahdistuin pelkästä tilanteen seuraamisesta.

Kun tarjoilija lopulta toi meidänkin ruuat kovasti pahoitellen pöytään (oli muuten paras ikinä syömäni salaatti) , kerrottiin, että myötätunto on kyllä ihan täysin heidän puolellaan, koska selvästi henkiölökuntaa oli aivan liian vähän. Pyysi antamaan palautetta hotellin johtajalle, joka yllättäen oli itse sillä hetkellä kesälomalla.




Sunnuntaina aamu valkeni täydellisen kauniina ja tyynenä. Käytiin ennen aamiaista käppäilemässä lenkki puistossa järven rannalla ja myöhemmin aamupäivällä kavuttiin näkötornille, jonne tosin itse en uskaltanut kiivetä.




Tyydyin kuvailemaan tasanteelta, joka jo sekin veti suonta korkeanpaikankammoisen jaloista.




Koska kuitenkin halusin tietää, miltä ihan ylhäältä katsottuna näyttää, annoin puhelimeni miehen matkaan ja pyysin ottamaan muutaman kuvan tornin huipulta.

No, ukkeli teki työtä käskettyä ja tässä tulos:


Unohdin kertoa, että puhelimessa on etukamera toisin kuin ukkelin omassa näppäinmallissa, 
jolla on tottunut ottamaan selfiet summamutikassa. 




Lisäksi oli pari selfietä, joissa kasvot olivat osuneet ruutuun, mutta oli joukossa näitä onnistuineitakin kuvia hulppeista Sibeliuksen sielunmaisemista









Ennen kotiinlähtöä ajeltiin vielä edellisen päivän peliseurana olleen italialaismiehen kehotuksesta kurkkaamaan lähiseudulla Vanajaveden rannalla sijaitseva Petäys Resort-niminen lomapaikka, joka olikin sijainniltaan todella, todella kaunis. Voin vaan kuvitella, miltä henkilökunnan kuvailema edellisillan auringonlasku tyynellä järvellä on näyttänyt.

Sinällään hassua, että tarvittiin italialainen kertomaan paikasta, joka on meitä suht lähellä, mutta josta ei tiedetty mitään.






Siinäpä ne parin ensimmäisen lomaviikon tavallisuudesta poikkeavat tekemiset ja menemiset sitten olikin. Muuten en tehnyt oikeastaan yhtään mitään. Enkä edes yrittänyt, vaan päätin, että nyt en stressaa siitä, vaikka lojuisin koko päivän terassin sohvalla evääni liikauttamatta. No, oikeasti en ihan tuohon pysty, mutta jotakuinkin noin päivät kuitenkin kului. Tai jotenkin muuten. En vaan muista enää miten.

Lopulta päästiin kuitenkin sille meidän yhteiselle varsinaiselle lomalle, jonka mahdollistamiseen tarvittiin tänä vuonna peräti 5 eri miestä, että saatiin raavittua kasaan tuuraajat miehelle pariksi arkiviikoksi ja kolmeksi lauantaiksi. Yhtenä apuun tulleista meidän oma kuopus, joka uhrasi omasta ensimmäisestä oikeasta kolmen viikon kesälomastaan viikon siihen, että me päästään reissuun. Sanoi, että "Kyllä mää voin ihan hyvin tuurata, kun tiedän, kuinka tärkeä se Vuokatin loma teille on". Ihana poika, joka samalla piti huolta kodista meidän poissaollessa.

Mutta nyt tässä käy kyllä niin, että Vuokatti on jätettävä sikseen ja palattava sinne myöhemmin. Ei riitä nyt äkkiseltään turnauskestävyys sen enempää kirjoittamiseen kuin kuvienkaan setvimiseen, koska pelkästään auringonlaskuja on sen tuhannen lähes samoilta jalansijoilta kuvattuna. Järki lähtee, kun niitten kanssa puljaa ja koittaa päättää, onko joku toinen kenties vähän nätimpi kuin joku muu..





Sillävälin arki täällä alkaa jo rullata vähän paremmin kuin aluksi. Vaikka mieli töihin palatessa oli rauhallinen ja ahdistukseton, tuntui, että ensimmäinen työviikko kesti ainakin kuukauden. Tai oikeastaan jo parin ensimmäisen tunnin jälkeen oli pakko tarkistaa, onko kelloni pysähtynyt..
Nyt siinä viisarit taas jo liikkuu.

Ihan ongelmitta ei kaikki kuitenkaan ole sujunut sen enempää lomalla kuin sen jälkeenkään, vaan olen saanut riesakseni varsin harmillisen vaivan, joka tekee nukkumisesta, pitkään istumisesta ja kaikesta ylöspäin kiipeämisestä kivuliasta (sikäli hankalaa, että työni on istumatyötä ja jokaiseen työpäivääni kuuluu sen lisäksi minimissään reilut 300 porrasta). Mutta ei siitäkään nyt sen enempää. Diagnoosi on saatu ja sen kanssa nyt sitten edetään ja eletään. Fiilistelen mieluummin näitä tänne lataamiani kuvia, joista tulee kivoja muistoja.

Iloista mieltä ja kuulumisiin!