Sivut

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

SUKHIMATOT SUJAHTIVAT MAKKARIIN


Pallompi matto, parempi mieli :)


Se on nyt tullut todistettua, kun kuukauden päivät ollaan makkarissa totuteltu vanhojen, pölisevien nukkamattojen tilalle Sukhimatoilta tilaamiini symppiksiin, pyöreisiin huopapalloversioihin. 

Toki monenmoisia mattoja olisi ollut tarjolla paljon lähempänäkin kuin Nepalissa, mutta olen näitä siitä asti ihaillut, kun ensimmäistä kertaa näin. Oliskohan ollut peräti jo pari-kolme vuotta sitten. Tuntuu olevan aika normi harkinta-aika meikäläiselle nykyään, kun haluan ensin olla ihan täysin varma siitä, ettei enää tule hankittua mitään lyhytkestoista tai huonolaatuista tai mitään, mille ei ole kotona valmiiksi harkittua paikkaa.

Yksistään pelkän kivan ulkonäön perusteella en kuitenkaan mattoja valinnut, vaan päätöstä vahvisti paitsi luonnonmateriaalin (100% puhdasta uutta villaa) käyttö ja aito käsityö, myös Sukhin eettiset arvot. Heillä työntekijöitä kohdellaan kaikinpuolin reilusti, ja tekijä myös saa työstään kunnollisen korvauksen.







Näiden muutaman viikon kokemuksella olen ilokseni huomannut, että enää ei tarvi tämän tästä tuskastua villakoiriin sängyn alla  (vaikka siis mies meillä on innokkaampi imuroija, mutta inhoan imurin ääntä melkeinpä vielä enemmän kuin naapurin kovaäänistä ruohonleikkuria..), eikä kärsiä tukkoisesta nenästä. 

Pallomatto ei pölise, eikä siitä irtoa muutenkaan mitään ylimääräistä. Sen sijaan näyttää ennemminkin hylkivän likaa, mikä tuntuu jotenkin nurinkuriselta, koska jotenkin voisin kuvitella, että villa on niin huokoista, että imaisee kaiken sisäänsä. 

Havainto perustuu tahattomaan testiin, jossa vahingossa läikytin matolle kukkien kasteluvettä, jonka seassa oli veden ruskeaksi värjäävää merileväuutetta, mutta ei jättänyt mitään jälkeä. Huh ja kiitos.







Ihan hitsin hankalaa yrittää ottaa kuvaa, johon olisin saanut molemmat matot näkyviin, mutta siellä ne nyt kuitenkin ovatten tasapuolisesti sängyn molemmin puolin suoraviivaisuutta pehmentämässä. Mutta ei tuomita keskeneräistä. Makkarin muutos etenee pala palalta. Tavoitteena se, että lopulta käytössä olisi pelkkiä luonnonmateriaaleja, joita olen tässä pikkuhiljaa hankkinutkin. Pellavaisten peittojen jatkona nyt nuo söpöt Sukhit.

Sen verran katsoin parhaaksi ukkelia varmuuden vuoksi varoitella, ettei törmää omalle puolelleen parasta mahdollista vauhtiaan. Meidän vanhat matot kun oli niin kovapohjaiset, että niissä oli pakko pitää liukuesteitä. Pallomatto voi oudokseltaan luistaa jalan alla, vaikkei missään nimessä liukas olekaan. 






Mattojen halkaisija on 80 cm, ja ihan pienesti harmittaa, että aloin vähän nuukailemaan maton koossa.  90 cm  olisi ollut ehkä vielä kivempi. 





Kaikki Sukhimatot tosiaan tehdään käsityönä, ja halutessaan maton voi suunnitella kokonaan itse ja tilata sen sitten yksilöllisesti räätälöitynä. Vähän kutkuttaisi sekin, mutta antaa nyt olla harkinnassa ens alkuun..

Tuli jotenkin ihan liikuttunut olo, kun Sukhimattojen ystävällinen yhteyshenkilö Milla kirjoitti yhdessä minulle lähettämässään viestissä, että "Mattopajan toiminnanjohtaja kertoi, että siellä kokoontuvat aina naiset kerran viikossa tietokoneen ääreen odottamaan, millainen lista tilauksia tulee". Jotenkin niin pystyin kuvittelemaan tekijät siihen näytön ääreen innostuneina odottamaan, että pääsevät hommiin, mutta samalla tuli valmiiksi sellainenkin olo, että mitä jos tilauksia ei riitäkään kaikille ja joku joutuu pettymään... Vooii.. 

Milla onneksi kertoi, että aina on jotain oheistyötä. Niinkuin nyt vaikkapa huopapallojen pyörittelyä valmiiksi. Siihen tekisi mieli itsekin osallistua. 



Meidän Shirisha-mattojen tekijä on Uma Shestra.
Kiitos Uma <3. 


Sellainen ongelma tästä nyt vähän tuli, että olen kulkenut matot kainalossa ympäri taloa, ja vaikkei meidän koti iso olekaan, niin olen keksinyt jo monta muutakin matoille sopivaa paikkaa. Seinällekin jo sommittelin, koska näyttäisi kivalta taulunakin, mutten sitten kumminkaan raskinut jättää kumpaakaan sängynpuoliskoa ilman. 

Matot tulivat paljon ennakoitua lyhyemmässä ajassa, ja pakko nyt laittaa tähän kuva todisteeksi siitä, että vaikka lähetyksillä on nykyään aika usein vaarana joutua hukkaan, niin toisinaan paketti löytää perille varsin vähäisilläkin tiedoilla :). 






Lopuksi lainaan pätkän tekstiä suoraan Sukhimattojen omilta sivuilta, koska sopii niin hyvin siihen, mitä itsekin ajattelen:

"Sukhi on nepalia ja tarkoittaa onnellista. Asiakkaat sanovat usein, että meidän mattomme tekevät heidät onnellisiksi. He ostavat meiltä, koska tietävät saavansa hienon käsintehdyn maton, joka tulee suoraan maton valmistaneelta työntekijältä".





Onnellista heinäkuuta itse kullekin. Lomalla tai ilman.
Itselläni on tuo jälkimmäinen vaihtoehto vielä reilun viikon verran meneillään.





***


Postaus on toteutettu yhteistyössä Sukhimattojen kanssa.
Toinen matoista saatu näkyvyyttä vastaan, toinen ostettu normaalihinnalla itse. 

  

tiistai 3. heinäkuuta 2018

RATKAISU LÖYTYI ROTTINGISTA


Nyt en enää muista, missä järjestyksessä asioita tapahtui, mutta joka tapauksessa kehittelin tässä taannoin itselleni pahemman luokan tuolimanian. 

Osittain "syytän" siitä ystäviäni Tainaa ja Soilea, joilla oli molemmilla jossain vaiheessa meneillään tuolien valintaan liittyviä pohdintoja, ja vaikka aina väitän, etten muka ota muilta vaikutteita, niin tässä tapauksessa ei pidä paikkaansa, vaan huomasin himoitsevani mm. tätä omasta mielestäni kaunista &Tradition In Between-tuolia (klik), josta en meinannut millään päästä yli. 

Eikähän siinä mitään, mutta kun hakusessa ei varsinaisesti ollut tuoli sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, vaan päiväpeiton yösäilytystä varten, niin alkoi monien satojen  eurojen hinta hirvittää,  kun taisi meidän vanha kunnon sohvakin aikanaan maksaa vähemmän... 

Mutta niin vaan ratkaisu löytyikin Parolan Rottingista, jonne ajelin kesän avajaislauantaina, vaikka meinasin menoni peruakin, kun alustavasti mukaan lupautuneet seuralaiset eivät lopulta päässeetkään tulemaan. 







Onneksi menin, koska siinä se "peittoteline" eli tarkemmin sanottuna West Coast-mallin rottinkituoli nyt nököttää jo vuosi sitten samaisesta liikkeestä ostamani, eteisestä makkariin siirtämäni lyhdyn kanssa. Ei vaan jotenkaan tähän aikaan vuodesta kynttilät inspiroi, joten lyhtyyn päätyi nyt tuollaiset vihreät palleroiset tuomaan vähän väriä.


Katselin ja kääntelin Parolan Rottingissa kyllä vaikka minkälaisia ja -kokoisia kauniita säilytyskorejakin, mutta järkeilin kuitenkin niin, että vaikka kori on oiva peittosäilytykseen, niin tuoli on kumminkin monikäyttöisempi, koska sen voi siirtää varaistuimeksi sinne missä tarvitaan. Ja siis voihan tietty korinkin, mutta istumismukavuus vähän kärsii :)





Innostuin lopulta rakentelemaan makkarin nurkkauksesta varsinaista Rottinki-corneria, kun kiikutin seinälle eteisestä myös ison Parolan tarjottimen, joka on perua samaiselta reissulta lyhdyn kanssa. Kaverikseen tarjotin sai pari pientä amppelia.

Alla vanha kuva, jossa rottinkien kaverina eteisessä kiikkuu toissajouluna askartelemani himmeli. Pahoittelut viittauksesta väärään vuodenaikaan..






Ja koska vapaapäivänä voi nykyään käyttää aikansa ihan miten tykkää, testailin nurkkaukseen erilaisia versioita, joista tässä edelleen tarjottimella varustettu, mutta ilman vihreitä palleroisia oleva kokoonpano. Alkoi tuntua siltä, että nyt on liikaa kaikkea, joten jotain piti poistaa. 





Onhan tuo nyt aika paljon kivempi kuitenkin kuin "ennen ennen"-versio, jossa nurkassa oli ns. "blogipöytäni", jonka ääressä en tainnut istua kuin kerran pari silloin, kun istumiselle vielä oli tilaa... 
Aika äkkiä pöytä ja silloinen tuoli jäivät vaate- ja muiden röykkiöiden alle. 


Laitetaan pienellä, ettei ahdista ihan niin paljon


"Ennen ennen"-vaihetta seurasi "ennen"-vaihe, jossa pöytä ja tuoli siirtyivät vinttiin ja nurkka oli tyhjää täynnä ja seinä masentava maalarinvalkoinen. Ei mahda erottua kuvassa, mutta sittemmin maalasin seinän kauniilla beigenharmaalla sävyllä, joka sopii vastapäiseen tapettiin (joka ei nyt näissä kuvissa näy, mutta toiste sitten).

Kuvissa vilahtaa myös toinen meidän makkarin uusista huopapallomatoista, mutta niistäkin myöhemmin.





Ja että tulisi katetta sille tuolin monikäyttöisyydelle, niin oikeasti West Coast passaa vallan mainiosti lasiterassille muun kaluston jatkoksi. 







Ja niin passaisi saman sarjan sohvakin, mutta nyt täytyy vaan laittaa jäitä hattuun ja odotella, että vanha sohva romahtaa tai ukkeli kyllästyy siihen. Kummastakaan ei toistaiseksi näy merkkejä, mutta ei sitä koskaan tiedä.

Oma tuolini on kuvauksissa jossain toisaalla käytetty mallikappale, josta sain vähän alennusta. Mutta tarjouksessa oli paljon muutakin kivaa, ja taitaa olla aina. 

Yhtään sen enempää mainostamatta voin kyllä suositella käyntiä Parolan Rottingissa, jos satutte liikkumaan Hämeenlinnan suunnalla ja aukiolot passaa. Jotenkin rauhoittavan ihana paikka ja aina ystävällinen palvelu. 


keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

KUMMALLISEN KIVA KESÄ


Ei ole kesät veljeksiä. Onneksi.

Siinä missä viime vuonna tähän aikaan ihan ryytyneenä odotin vain kahta asiaa, jatkuvan sateen taukoamista ja loman alkamista, en tänä vuonna ole vielä sen kummemmin ehtinyt edes miettiä koko lomaa, vaikka on ihan yhtä kaukana kuin aina ennenkin, eli vasta heinä-elokuun taitteessa. Joskin ensi viikolla tulee töihin poikkeuksellinen tauko, joka tuntuu kyllä kivalta.

Itseasiassa tähänastinen kesä on tuntunut kauniiden kelien ansiosta niin pitkältä, että viime viikolla mietin, että ei mahda enää kesäkukkaostoksille kannattaa lähteä, kun tuskin on enää myynnissäkään. Kai maar odotin näkeväni puutarhalla jo pallokrysanteemeja tai jotain muita ilonpilaajia (sori tästä, mutta ilmestyvät yleensä kauppoihin yhdessä koulureppujen kanssa siinä vaiheessa, kun meidän loma vasta alkaa). 

Töistä huolimatta on koko ajan ollut jotenkin lomafiilis, ja on tullut tehtyä sellaisia pieniä, normiarjesta poikkeavia juttuja, joiden eri tarvi olla edes kovin kummoisia lisätäkseen rentoa kesämieltä. Sellaiseen riittää vaikkapa se, että peruslounaan sijaan käppäileekin torille syömään jotain muuta. Ja siihen tarjoutui hyvä mahdollisuus, kun meillä oli täällä viime viikon lopulla kansainväliset suurmarkkinat, joiden yhtenä pääteemana oli maut maailmalta. Tarjolla oli vaikka mitä kengurunlihaburgereista lähtien, mutta päädyin italialaiselle kojulle, koska siellä oli kokkina ja myyjänä niin symppiksen oloinen vanhempi ukkeli heinähatussaan. Ja hatuista puheenollen, samaisilta markkinoilta löytyi yllättäen ratkaisu myös edellisen postaukseni lierihattuhaaveeseen



Ostin kaksi, joista toinen on valkoinen leveälierinen, enempi hienostunut, ja toinen tuo eturivissä keskellä oleva oljen värinen, josta irrottelin kylläkin koristeena olleet simpukat. Hintaa kahdella hatulla oli yhteensä neljäkymppiä, joten ei ihan paha. Kai? Nyt vaan pitäisi sitten osata käyttää.


Myös taannoinen Pärnun reissu oli ihan tosi kiva alkuvaikeuksista huolimatta. Ja niin uskomatonta kuin elämä välillä voi olla, niin pari viikkoa sitten perjantaina sain paitsi tilaisuuden osallistua Vanajanlinnassa pelattuun kutsukisaan (on muuan työperäinen perinne, joka kuuluu työkesän kohokohtiin), myös pelasin hyvin ja voitin niin hulppean palkinnon, etten melkein edes uskonut, että on totta. Ei pelkästään sen rahallisen arvon takia, vaan siksikin, että tuli tunne, että se on joku kohtalon järjestämä juttu. 




Vanajanlinnan ympäristö on tosi kaunis ja huolella hoidettu, vaikkei nyt tästä surkeasta kännykkäkuvata näykään. 


Hieman hienommasta ajannäyttäjästä huolimatta kenttä ei ole enää ollenkaan prameileva niinkuin silloin, kun se vuosia sitten avattiin. 
Muistan kuinka ukkelin kanssa meinattiin kääntyä sadehousuissamme ovelta takaisin, kun sen tuli avaamaan lakeija silinterihatussaan ja pitkässä viitassaan. 
Mietittiin, että nyt tuli maalaismölleille lähtö, mutta niin vaan selvittiin.


Siinä hetkessä, kun meidän Pärnun matka alkoi autokorjaamolta, jossa kirjaimellisesti valui satoja euroja maahan, mietin, että ei sitten toteudu tänäkään kesänä haaveeni päästä Naantalin Kultarantaan ukkelin kanssa viikonloppua viettämään ja pelaamaan kenttää, jota mies on kiertänyt ja kehunut useamman kerran, mutta itse en ole koskaan käynyt. Tarkoitus on usein ollut mennä, mutta aina olen alkanut kauhistelemaan majoitushintoja. Vaan kuinka kävi nyt? Voitin Vanajanlinnan kutsukisassa palkinnoksi kahden hengen majoituksen ja peliliput Kultaranta Resortiin Naantaliin. En melkein älynnyt poistua estradilta, kun vaan kiittelin ja niiailin. 

Palkintomatka päätettiin käyttää heti, ettei vaan käy niin, että  koko loppukesän sataa rakeita (ei sada..) tai muuten vaan ei päästä menemään. Ja oli kyllä taas niin lunkia ja mukavaa. Paitsi että poltin käsivarteni ja olkapääni ekan pelikierroksen aikana ihan järkyttävään kuntoon, kun ei muka ollut yhtään kuuma leppeässä tuulenvireessä, eikä muka yhtään haitannut, että unohtui aurinkorasva kotiin. Siinäpähän sitten seuraavana yönä kärsin, kun iho oli ihan liekeissä ja kosketusarka.


Kuva satamasta on otettu aamulla joskus puoli yhdeksän aikaan, kun oltiin jo ehditty käydä aamuisella kävelylenkillä ja aamiaisella Kultarannassa. Eikähän muita kuvia koko Naantalista sitten tullutkaan otettua. Melko preinteistä itselleni aina, kun kamera on kyllä mukana, mutta sitä ei muka viitsi kaivaa esiin. Vaan ans olla, jos kamera puuttuu, niin jo vain tekee mieli kuvata ihan kaikkea.



Sunnuntaina käytiin pelaamassa Naantalin Aurinkogolfissa, josta nämä pari oleellista kuvaa. 


Hieman harjoittelun varaa tarkentamisessa, vaikka onhan tuo pöllikin kaunis.


Juhannusta lähdetään viettämään Vierumäelle, jonne pitänee ennusteen mukaan pakata matkaan kaikki mahdollinen sadehousuista pitkiin kalsareihin, mutta siinäpä ne kulkee kontissa, joten ei ongelmaa. Isompi murhe tulee, jos lähtee pelkissä kesähepenissä liikenteeseen.





Juhannusruusu oli kukkinut meidän Pärnun reissun aikana, eikä koko pensaassa ollut kuin yksi jotenkuten hengissä oleva kukka jäljellä. Mutta onhan nuo oksatkin ihan kauniita.





Samoin kielot ehtivät ruskistua ennenaikojaan. Päätyivät pöydälle pötkölleen, kun en keksinyt, millä olisin saanut nuo Ikean "koeputket" pysymään pystyssä. Aika hauskat heijastukset tuli ilta-auringossa.





Eilen pyöräilin melko lenkin, että sain kasaan seitsemän elävää kukkasta juhannustaikoja varten. Joskaan en nyt mitään uutta sulhoa välitä nähdä, kun vanha on ihan hyvä. Ellei jopa paras.





Tämän yhtään mitään järkevää asiaa sisältämättömän postauksen myötä toivotan kaikille mitä parhainta keskikesän juhlaa <3




tiistai 12. kesäkuuta 2018

BLOGIHAASTE "MINUN KESÄNI"


Sain Sadulta tämän kivan kevyen kesähaasteen, johon halusin tarttua, vaikka on tainnut tässä välissä jo  ehtiä kiertää koko blogistanian ympäri. 


Lippis vai lierihattu?

Wannabe-ladylike Annukka pukeutuisi ehdottomasti eleganttiin lierihattuun, ja tunnustan, että sellaista ennen meidän Pärnun reissua etsiskelinkin, mutta jäi liian viime tippaan, joten en ehtinyt löytänyt mieluisaa.



Heti kun löydän sen täydellisen hatun, alan yhtä cooliksi kuin 



Todellisuus on kuitenkin se, että päässäni on useimmiten jo parhaat päivänsä nähnyt valkoinen lippis, jota käytän aina pelatessani. Paitsi silloin kun on pipokeli.

Ja tästä päästäänkin jouhevasti seuraavaan kysymykseen, joka on 

Mato-onki vai golfmaila?

Toinen näistä on ollut harrastukseni viimeiset 18 kesää, enkä enää pysty kuvittelemaan, mihin muuhun yhtä mieluisaan ulkoilmatekemiseen olisin käyttänyt kaikki ne vihreillä kentillä viettämäni tunnit. Mato-ongella olisin toki voinut istuksia, koska sekin on rauhoittavaa ja terapeuttista, mutta jos ei 18 vuoteen olisi tullut kalan kalaa, niin voipi olla, että olisin heittänyt vavan nurkkaan.







Golf on itselleni hyvin pitkälle samanlainen kuin tämä blogiyhteisö. Molempien ansiosta olen saanut elämääni uutta sisältöä, hienoja hetkiä, onnistumisen tunteita ja tilaisuuden tutustua toinen toistaan mielenkiintoisempiin ihmisiin, joita en todennäköisesti olisi koskaan muuten tavannut. 

Golf on myös laji, jossa uskallan sanoa olevani taitava (ja nyt heti varmaan tippuu joku kivi päähän tai jotain, kun menin kehumaan). Uskon, että on meille kaikille tärkeää tuntea olevansa jossain hyvä. Samoin kuin tuntea olevansa jonkun yhteisön tervetullut jäsen. Ei väliä lajilla tai aiheella. 

Pehmis vai jäätelöpallo?

Ei kiitos kumpaakaan. Jäätelö ja minä ei vaan jostain syystä sovita enää yhteen, mutta jos jotain kaupan jätskialtaasta valkkaisin, niin se olisi legendaarinen Eskimopuikko. Ehkä mansikka.

Herneet vai mansikat?

Mansikat.







Palju vai järvivesi?


Pelkästään tyynen järvenselän katselu tai laineiden kevyen liplatuksen kuuntelu on niin terapeuttista, että vastaan ilman muuta järvi, vaikka uimassa tuleekin enää käytyä kovin, kovin harvoin. Heinä-elokuun taitteen lomalla yleensä ensimmäisen kerran.

Paljumielikuva on jossain määrin limanuljaskainen, joten siitä en niin piittaa.








Grilliherkut vai kesäkeitto?

Jos koko kesä pitäisi elää pelkillä grilliherkuilla, valkkaisin varmaan kesäkeiton, mutta nyt sanon, että grilliherkut, joista suosikkeihini kuuluvat Parmankinkulla höystettyjen parsojen lisäksi eräässä radio-ohjelmassa kaikkien aikojen junteimmiksi nousukaseväiksi rankatut tuorejuustolla täytetyt, pekoniin käärityt herkkusienet. Nam. Myös uudet perunat ja niiden sekaan silputut kevätsipulin varret ja jälleen kerran pekonit kuuluvat perinteisiin. Ja jos ukkelilta kysytään, niin ykkösiä ovat Kivikylän Huiluntuhti ja Lidlin Urho.





Mökki vai teltta?

Mökki kaikilla mukavuuksilla kiitos :)

Varjo vai auringonpaiste?


Jos paistaa sillälailla sopivasti, niin paiste, mutta jos porottaa oikein kunnolla, siinä tapauksessa ehdottomasti varjo. En ole mitenkään erityisen kuumankestävää, enkä varsinkaan aurinkoa palvovaa sorttia. Järkikin on jo tullut siinä mielessä apuun jälkeen nuoruusaikojen.

Kesäsade vai kesätuuli?

Kesäsade. Sellainen lämmin ja lempeä, joka kestää vain hetken. Näistä nykykesien (myrsky)tuulista en tykkää yhtään.






Lavatanssit vai festarit?


Jos osaisin tanssia, niin lavatanssit. 


Roadtrip vai riippumatto?


Sopivassa suhteessa molempia.


Hiirenkorvat vai syreenintuoksu?

Kyllähän ne pitkän synkän kauden jälkeen keväällä puhkeavat hiirenkorvat ovat jotain, mikä jaksaa vuodesta toiseen sykähdyttää ja antaa toivoa. 

Syreenintuoksu on ihana, mutta lyhytaikainen ilo, joten jäävät nyt kakkoseksi.




Tämän kuvan omistan Oman elämänsä perhoselle Bikkelle <3



Kiitos tästä aivojenlepuutustuokiosta Satu. Uusia kuvia ei nyt tähän lähtöön ollut. Kamera on enempi huilaullut viime aikoina ja vähän näyttää siltä, että jatkaa samaan malliin.

Haastelemisiin!



keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

PULMAREIS(SU)



Eipä paljon osuvampaa sanaa löydy kuvaamaan meidän menneen viikonlopun tapahtumia kuin vironkielinen käännös sanalle häämatka (= pulmareis).

Meidänhän siis oli tarkoitus ukkelin kanssa lähteä juhlistamaan Hopeahääpäivää pidennetylle viikonloppureissulle Pärnuun. 

Järjestelyt olin hoitanut poikkeuksellisesti siltä pohjalta, että koska kyseessä on jokseenkin merkittävä merkkipaalu ja spesiaali tapaus, en tapojeni mukaan käännä jokaikistä kiveä ja nettisivua löytääkseni sen edullisimman vaihtoehdon, vaan nyt mennään mukavuus edellä. Sen verran harvoin kuitenkin missään käydään.

Tarkoitus oli aloittaa matka torstai-iltana Silja Europan De Luxe-hytissä Helsingistä Tallinnaan, mutta toisin kävi. 

Matka meni ihan mukavasti ensimmäiset 50 kilometriä Karkkilan ABC:lle asti, jossa pysähdyttiin pyynnöstäni tankkaamaan, ettei Viron puolella tarvi. 

Katsottiin, että aikaa lähtöselvitykseen on ihan mukavasti, joten ilman kiirettä saadaan mennä. Vaan samantien, kun menin sanomaan ääneen, että "Vitsit, mutta olen odottanut tätä, vaikka vähän samalla huolestuttaa, kun on niin levollinen ja hyvä fiilis (joka ikävä kyllä yleensä tietää sitä, että jotain epämieluisaa tapahtuu)", auto alkoi nykiä.

Sydän heitti samantien muutaman ylimääräisen voltin ja ajateltiin molemmat yhteen ääneen, että ei voi olla totta! Ei tänään.

Koitettiin jatkaa matkaa, mutta auto nyki vaan koko ajan enemmän ja enemmän samalla kun mies sanoi, että "Arvaa mitä? Tankkasin bensaa..(diesel-autoon, joka on meillä ties kuinka mones peräkkäin)"  En oikein edes tiedä, mitä ajattelin. Ensin tottakai kävi mielessä ihan hirmu epätoivo, ja mietin, että miten voi olla, että kaikista maailman päivistä justiin tänään käy ensimmäistä kertaa ikinä moinen moka, joka tuntui ihan uskomattomalta. Mutta toisaalta olin helpottunut siitä, että nykimiselle löytyi syy. 

Tökkivä ajo tuntui pelottavalta ja samalla kun hivenen hysteerisesti anoin, että mies pysäyttäisi johonkin tien varteen ennenkuin kone leikkaa kokonaan kiinni, soitin varmaan vähän paniikinomaisen puhelun Falckin tiepalveluun. Keskustelu tuntui kuitenkin etenevän niin piinaavan hitaasti (luulen, että luurin toisessa päässä olevan rooliin kuuluu esiintyä korostetun rauhallisesti), että ukkelin hermo ei kestänyt, vaan päätti jatkaa eteenpäin. Siitä sitten nyittiin Vihdin kirkonkylän VPK:n kautta kysymään tietä lähimmälle korjaamolle, jonne asti päästiin juuri ja juuri ennenkuin auto teki stopin. Viimeinen ylämäki huoltohalliin hoidettiin työntämällä mies- ja naisvoimin.






Korjaaja otti meidät vastaan ihan tyynen rauhallisesti, vaikka jonossa oli hommaa ihan riittämiin muutenkin. Iso kiitos siitä hänelle.

Muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin valuttaa koko tankin sisältö (liekö 60 litraa) kapeaa letkua pitkin kanistereihin. 

Voin sanoa, että sitä verkkaista polttoaineen tippumista ja kellon viisareiden samanaikaista vinhaa pyörimistä seuratessa mieleen hiipi pienoinen masennus, koska mitään mahdollisuuksia ehtiä laivaan ei enää ollut. Eikä varmaa tietoa siitäkään, oliko 15 kilometrin ajo ehtinyt tehdä isompaa hallaa moottorille. Jos, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi hinausauton tilaaminen.

Soitin kuitenkin Tallinkille ja selitin tilanteen kysellen samalla varmuuden vuoksi paikkaa aamulaivaan, joka järjestyikin. Olin ihan varma, että alkuperäisestä arvokkaammasta varauksesta ei enää mitään hyvitystä niin myöhäisellä muutoksella saa, mutta virkailija kysyikin ystävällisesti, että "Kuis te halua käyttää erotuksen? Laitanko teille laivarahaa meno- eli tulomatkalle?" Eli ei onkelmaa..   



 Tiptip... 
Ensimmäinen kanisteri aluillaan ja kaksi vielä odottaa.


Onni onnettomuudessa oli se, että tankissa oli pohjalla sen verran paljon dieseliä, ettei siihen sekoittunut bensa ehtinyt tehdä isompaa vahinkoa. 

Helpotus oli melkoinen, kun uuden tankkauksen jälkeen moottori hyrähti ihan normisti käyntiin ja päästiin jatkamaan matkaa. Piti vaan päättää, minne.

Kotiin ei huvittanut palata, koska oltiin sentään jo Vihdissä asti ;), joten päädyttiin varaamaan hotellihuone Helsingistä, vaikka hinta hirvittikin. 

"Edullisin" oli yllättäen Sokos Hotelli Presidentti ihan keskustassa. (Jos unohdetaan 36 euron parkkimaksu, jonka jälkeen ei niin edullinen enää ollutkaan). 

Vastaanotossa oli ihan hirmu ihana virkailija, jolle kerroin, että itse asiassa meidän ei pitäisi olla täällä laisinkaan, vaan 25-vuotishäämatkalla laivassa. Ja että nyt tarvittaisiin kepeää ja rauhallista huonetta, koska psyyke ei nyt kestä mitään levotonta.






Presidentissä on sisustettu kerrokset teemoittain, joista meille valikoitui kesäinen juhannus. On vaan niin kepuli kamera kännykässä, että sillä ei tämän parempia kuvia saa.

Toisen sängyn viereisellä seinällä oli jättimäisen hyttysen kuvalla varustettu ryijy. Sinällään hauska yksityiskohta.

Ei paljon muuta ehditty kuin potkaista kengät jalasta, kun oveen koputettiin ja samainen ihana vastaanottovirkailija (Susanna nimeltään) toi meille jäissä pullon skumppaa ja suklaata, että reissu jatkuisi vähän paremmissa merkeissä. Itkuhan siinä tuli, kun oli mielestäni niin ihana ele.






Valehtelisin, jos väittäisin, että aamulla ei enää yhtään harmittanut, koska laskin edelleen mielessäni niitä maahan valutettuja euroja (90), korjaamolaskua (250), hotellihuoneen hintaa (167) ja parkkimaksua (36), mutta sitten muistin yhden viisaan isäni vakiomotoista: "Niin kauan kuin ihmisille ei käy kuinkaan, kaikki on hyvin". Ja se oli piste sille episodille. Ja sitäpaitsi sekä auton korjaaja että paikalla samaan aikaan olleet pari miespuolista asiakasta kaikki vakuuttivat, että "Tällaista sattuu kuule harva se päivä", joka vähän helpotti. 

Pahoittelut kliseisiä jalkakuvia kammoaville (siksi vain pienessä koossa), mutta oli ihan pakko ottaa muistoksi siitä hetkestä, kun vihdoin laivalle asti päästiin. Oli niin ihanan lämmintä ja tyyntä ja mielikin jo enemmän siinä hetkessä kuin mennessä.






Tallinnasta Pärnuun on 130 km matkaa, jonka kuviteltiin hyvinkin parissa tunnissa taittuvan, mutta ennen kuin oltiin ulos laivasta ja kaupungista, aikaa oli kulunut kolme varttia. Mutta mikäpä kiire siinä enää, kun alkuperäinen aikataulu oli joka tapauksessa menetetty. 






Majoituksen olin varannut netissä paljon hyviä arvosteluja saaneesta Hedon Spa & Hotel:lista, joka on rakennettu satoja vuosia vanhan mutakylpylän yhteyteen aivan Pärnun valkohiekkaisen rannan läheisyyteen.

Jälleen varsin kehnossa kännykkäkuvassa näkyy kunnostettu mutakylpylä, jonka takana pilkottaa hieman hotellin kokonaan uusi, meren puolella oleva osa, jossa meidänkin huone sijaitsi.

Jos ikinä milloinkaan matkustatte Pärnuun varsinkin pariskuntana tai muuten vaan aikuisporukalla, voin todella lämpimästi suositella Hedonia. Aivan ihanan siisti ja rauhallinen paikka, loistosijainti ja ystävällinen henkilökunta. 





Merinäköalalla varustettu huone oli ihanan rauhallisin värein harmonisesti ja omaan makuuni sopivan yksinkertaisesti sisustettu.










Jos huoneen varaa hotellista suoraan niinkuin itse tein (koska hinta oli edullisempi kuin esim. Booking.comissa), hintaan kuuluu tervetuliaisina pullo kuohuviiniä. Jäi tosin nauttimatta, mutta otin mukaan muistoksi.

Ja jälleen kerran meitä oli muistettu kauniilla eleellä. Kortin kera paikallisia käsintehtyjä suklaakonvehteja.. <3











Huoneen hintaan kuului "normaalin" spa-osaston käyttö. Pyyhkeet oli sitä varten valmiiksi pakattu merihenkisiin kasseihin, jotka  sai heittää olalle, kun ensin oli pukeutunut niin ikään huoneesta löytyviin kylpytakkeihin ja -tossuihin. 

Normi-span lisäksi Hedonissa on myös "Silent spa", johon tietysti ukkelin kanssa vahingossa ensin tölväistiin. Ja jos aikaa olisi ollut yhtään enemmän, olisin halunnut mennä sinne ihan oikeasti ja varata jonkun ihanan rentouttavan hoidon. Niin todellakin nimensä mukaisen rauhoittavalta paikka vaikutti pelkästään vastaanoton perusteella.

Myös hotellin aamiainen oli ihan super. Paljon, paljon parannettu versio perus-suomalaisen hotellin aamupalasta, joka sekin tosin on itselleni varsin riittävä.

Tarjolla oli vaikka mitä skumpasta puuroon ja kaikkea siltä väliltä, jos ei enemmänkin. Ja kaikki kauniisti katettuna.  Skumppaa tosin en nähnyt kenenkään muun heti aamusta kilistelevän kuin samaan aikaan paikalle sattuneen suomalaisen "tyttö"porukan.  Samaan olisin saattanut eri olosuhteissa tosin langeta itsekin, mutta oltiin ukkelin kanssa lähdössä pelaamaan, joten ei sopinut kuvioon. Eikä kyllä muutenkaan houkuta hönö pitkin helteistä päivää. Sellainen olo kun itselleni kuoharista tulee.



Olisin halunnut kuvata ruokia, mutta tämä oli ainut osuus aamiaiskattauksesta,
 jonka ympärillä ei ollut ihmisiä 


Golfkentältä ei tullut otettua yhtään kuvaa, eikä siitä muutenkaan sen enempää, mutta pakko kertoa, että kun käytiin ilmoittautumassa caddiemasterille (nuori kaunis tyttö, jonka myöhemmin kuultiin olevan Viron naisten judokamestari), hän heläytti suht hyvällä suomen kielellä, että "Teille tulee uksi meidan jasen mukaan. Han on sellainen oikein kiva mies. Sellainen normaali Herra" :D . Alkoi niin huvittaa tuo "normaali herra", joka ei kyllä lopulta pitänyt paikkaansa, koska meidän peliseura oli paljon enemmän. 73-vuotias gentlemanni, joka tiesi kaikesta kaiken. Saatiin neljän tunnin pelikierroksen aikana niin mielenkiintoinen ja kattava Viro-katsaus, ettei vastaavaa olisi varmaan ikinä kuultu vartavasten maksetun opaskierroksen aikana.



Mies kiinnitti huomiota liikennemerkkeihin, joissa naisilla oli "uuma".


Pärnu on kaunis kesäkaupunki valkohiekkaisine rantoineen, vehreine puistoineen, kauniine rakennuksineen ja viihtyisine kahviloineen ja ravintoloineen. 

Korostui tällä reissulla, kun keli oli koko ajan niin hieno. Ensimmäisellä kerralla, josta on varmaan jo 10-15 vuotta aikaa, ei mennyt kelien suhteen yhtä nappiin, vaan satoi koko ajan ihan kaatamalla ja alkoi jo pieni hotellihuone käydä ahtaaksi neljälle hengelle, kun yritettiin kuivata märkiä vaatteita levittelemällä niitä ympäriinsä. Mutta se oli silloin se ja nyt oli nyt.

Vaikka etäisyyttä Suomenlahden tältä puolen on vaan vähän, Pärnu on ihan eri maailmasta. Tai no, sitähän vielä lähempänä oleva Tallinnakin on.

Erityisesti lauantai-iltana oli ihana vaan käppäillä puistossa ja kaupungin kujilla ja pysähtyä kadun varteen syömään ja katselemaan ohikulkijoita ensimmäiseen mukavalta näyttävään ravintolaan. Liikkeellä oli paljon perheitä ja pariskuntia, joita oli ilo katsella, kun kaikki olivat pukeutuneet niin kesäisen nätisti.  Satunnaiset suomalaisseurueet erotti jo kaukaa sekä volyymin että vaatetuksen perusteella, ikävä kyllä. Jotenkin olin ajatellut/toivonut, että moinen on mennyttä aikaa.



Ukkelilla häränliha-pekoniburger ja itselläni pinaattirisotto + lohi maustevoilla.
Hyvää ja halpaa. 


Kameraa ei tullut kaivettua esiin kuin yhden ovikatsauksen verran. 










Antikvariaatilla oli niin hauska nimi, että pakko oli napata kyltistä kuva.





Sunnuntai-aamu valkeni yhtä aurinkoisena ja lämpinä kuin muutkin siihen astiset, mutta oli lähdettävä ajelemaan kotiinpäin.





Laivamatkat molempiin suuntiin tehtiin Tallinkin Megastarilla, joka on varsin siisti ja näppärä alus. Ja takaisin tullessa olin varannut autolle "tallipaikan", joka tarkoittaa paikkaa suoraan tax freen ovien takana. Ideana se, että ostokset pystyy kantamaan kätevästi suoraan autoon.

Meidän ostoksissa (ripsiväri, huulipuna ja xylitol-purkkaa...) ei tosin ollut kantamista, mutta muuten tallipaikka osoittautui tosi käteväksi, koska sieltä pääsi ajamaan laivasta ulos ensimmäisten joukossa. Ei tarvinnut iän kaiken istua autossa ja odottaa käynnistyslupaa. Tullaan hyödyntämään samaa jatkossakin mennen tullen, koska hintaa oli vaan kymppi, jonka senkin saa takaisin, jos osteskelee riittävästi.

Paluumatkalla meillä oli myös liput Comfort loungeen, joka sekin oli varsin kiva juttu. Hintaa taisi niilläkin olla kympin verran, mutta samaan hintaan sai hyödyntää tarjolla olleet lehdet, kahvit, limut ja snacks-tyyppiset pikkupurtavat, joten maksoivat itsensä jo siinä takaisin.

Jos unohdetaan eurot, niin pitkästi plussan puolelle jäi tämä pulmareissu, jolla oli todellakin hyvää tekevä vaikutus. Olen ollut koko viikon jotenkin ihan eri ihminen, vaikka yhden tutun sanojen mukaan "Ilma on kuin morsian, yhtä kylmä ja epävakaa :)"