Tätä se mun uneni tiesi sano Annukka kun Pendolinolla aikataulu petti...
Mutta eihän se olis ollut lähtö eikä mikään ilman pientä ekstrajännitystä. Pikkuisen siinä tosin meinasi lähtöaikaneurootikolle (allekirjoittaneelle) hiki tulla (ja tulikin), mutta niin vaan ehdittiin kaikki samaan laivaan. Ja olihan siinä läheltä-piti-lähdössä sekin hyvä puoli, ettei tarvinnut terminaalin pitkässä ja kuumassa jonossa tuskailla vaan ihan saatiin typötyhjää käytävää pitkin juosta laivaan.
Kyseessä siis kauan sitten varattu ja yhtä kauan odotettu sekalaisen blogiseurakuntamme parin päivän pyrähdys Tallinnaan, jonne suunnattiin perjantai-aamuna kuin ihmeen kaupalla ilmestyneen auringon ja lämmön saattelemana. Että ihan hirmusti kiitoksia keliyhteistyöstä sille, jolle kiitos kuuluu. Eipä parempaan saumaan olis voineet tämän kesän ensimmäiset kunnon kesäpäivät sattua.
En edes muista, kuinka monta kuukautta sitten ajatus Tallinnan matkasta ensimmäisen kerran heitettiin ilmaan, mutta samantien kun kaikilta oli saatu vahvistus sille, että mukana ollaan, porukan puuhanainen Pepi pisti tuulemaan sillä seurauksella, että laivamatkojen osalta reissu päästiin toteuttamaan yhteistyössä
Tallinkin kanssa. Siitä suuret kiitokset molemmille.
Meille oli ystävällisesti varattu paikat Tallink Starin buffet-aamiaiselta, josta löytyi kaikkea sitä mitä mieluiten valmiilla aamiaisella syön, ja sen lisäksi toki muutakin. Omalle lautaselleni kun päätyy vakiona pari pientä karjalanpiirakkaa tai tummaa täysjyväleipäpalaa, kananmuna, salaattia, tomaattia, jotain kevyttä leikkelettä, luonnonjugurttia ja marjoja tai hedelmiä. Ja jos aamupalalla pitää pärjätä tavallista pidempään, saatan napata parit lihapullat lämpimältä puolelta. Kakkuja tai muita makeita en kahvin kanssa kaipaa, mutta sitäkin puolta näytti olevan tarjolla. Eli varsin hyvä ja riittävän kattava tarjonta meikäläisen näkövinkkelistä. (Vaikkei sitä pekonia ollutkaan..). Pisteenä aamiaisen päälle mukavaa seuraa, jonka kanssa muutenkin lyhyt parituntinen vierähti hetkessä. En melkein uskonut, että maata oli näkyvissä jotakuinkin heti sen jälkeen kun oltiin lähdetty liikkeelle. Johtunee osin siitäkin, että aiemmin ei ole tullut näillä nopeilla laivoilla jostain syystä reissattua. Jatkossa tulee.
Mutta sitä en tunnusta, että aamun pikku kuohareilla olisi osuutta tavallista nopeammin kuluneeseen aikaan. Sen paremmin kuin siihenkään, että havahduin aamiaisen kuvaamisen vasta siinä vaiheessa, kun ei enää ollut mitään kuvattavaa. Kananmunankuoret ja ruttuiset servetit kun eivät sieltä esteettisimmästä päästä ole. Mutta sen vaan sanon (toivottavasti tämä ei nyt lipsahda laittoman alkoholimainonnan puolelle, eikä aiheuta välittömiä hinnankorotuksia), että pidin kyllä pienen kuohuviinipullon neljän euron hintaa varsin kohtuullisena.
Laiva oli perillä 12.30, jolloin alkoi ankara vyöryminen sankan ihmismassan mukana ulos terminaaliin, josta reippaina tallusteltiin hyväksi havaittua oikoreittiä pitkin hotellille, joka tällä reissulla oli itselleni ennestään hyvinkin tuttu
Tallink City Hotel. Siellä tuli aikanaan perheen kanssa muutamankin kerran majoituttua. Ei ehkä Euroopan persoonallisin hotelli, mutta sijainniltaan varsin mainio. Ja tykkään kyllä hotellin väljistä aulatiloista ja suoralinjaisesta tyylistä. Joskin on rehellisyyden nimissä pakko sanoa, että väkisin tuli parin ensimmäisen käynnin jälkeen sellainen tunne, että etenkin kalusteissa on panostettu enemmän pintoihin kuin kestävyyteen. Sen verran nopeasti oli havaittavissa ero samassa paikassa avajaisvuonna ja vuosi tai pari sen jälkeen. Mutta ystävällinen palvelu peittoaa pikku pintaviat, ja sen suhteen kehitys on kulkenut vuosien varrella koko ajan parempaan päin.
Koska laiva oli perillä sen verran aikaisin, heitettiin matkalaukut narikkaan säilöön ja pidettiin pikku tuumaustauko. (Ja jos nyt näyttää siltä, että kaikkia tämän postauksen kuvia yhdistää lasillinen kuohuvaa, se on vain puhdasta sattumaa, eikä sillä ole juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa :)).
Tauon jälkeen jalkauduttiin Vanhaan kaupunkiin ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Ja niinhän siinä tottakai kävi, että kun yhdeksän hengen porukalla hotellin ovelta lähdettiin ja ensimmäisen kerran muutaman sadan metrin päässä otettiin lukua, niin jo oli kolme ensimmäistä kadonnut. Ja siinä kohtaa jäljellejääneen kuuden porukasta meistä neljä päätti palata takaisin etsimään kolmea ensin kadonnutta kenkäkaupasta (oli yhteinen johtopäätös siitä, että sinne varmaan menivät), ja loput kaksi jatkoivat matkaa määränpäänään joku kiva terassi. Mutta sehän nyt on selvää, ettei kolmesta kadonneesta näkynyt vilaustakaan kenkäkaupassa sen paremmin kuin missään muuallakaan, joten kaksi meistä neljästä päätyi kivaan pikku putiikkiin, joka kaltaiselleni puuhullulle oli varsinainen aarreaitta.
Ihan hirveästi himotti nuo puunapit, mutta jätin ostamatta, kun olisin kumminkin kasannut itselleni paineita sillä, että pitää kotona joku palttoo ommella, että tulee napeille käyttöä. Mutta kiva kauppa jokatapauksessa ja hauskaa oli se, että kaikkien esineiden kohdalla oli kerrottu, mistä puusta ne oli tehty.
Näitä kuvia olisi loputtomiin, mutta säästän teidät niiltä, koska puunapit ja erinäiset alustat eivät välttämättä ole kaikkien intohimo :). Ja oli vissiin kaikkea itsellekin lopulta liikaa, koska mitään ei tarttunut matkaan. Tosin eipä oikein koskaan silloin, kun pyörii kameran kanssa kaupoilla. Ei pysty keskittymään molempiin yhtäaikaa.
Mutta sillä välin kun meistä kaksi pyöri nappikaupassa, kahdesta muusta yksi teki hyvät kenkälöydöt kenkäkaupassa, josta alunperin lähdettiin siis etsimään kolmea kadonnutta..
Houkuttelevan näköiseen kattokahvilaan meinattiin matkalla hotellille poiketa, mutta koska se oli toiselta puolelta täynnä ja toiselta ei vastoin odotuksia näkynyt muuta kuin vielä korkeamman naapuritalon seinä, päädyttiin sensijaan poikkeamaan Amarillon terassilla haukkaamassa pientä suolapalaa ennen lähtöä kauneushoitolaan. Ei ehkä kaikkein mielikuvituksellisin ratkaisu, mutta siinä kohtaa paras. Etenkin kun aurinkoisella terassilla oli runsaasti tilaa.
Meikäläinen vaan teki virheen ja tilasi itselleen oman Muchos nachos-annoksen, jota edes kaksi kanssatoveria ei jaksanut kahteen pekkaan syödä kokonaan. Siinäpähän sitten ahneuttani kärsin turvonneesta mahasta ja ähkystä olosta.
Too muchos nachos..
Hotellilla ei keritty montaa minuuttia vanheta, kun kello lähenteli puolta viittä ja sovittua kauneushoitolakäyntiä
Vanilla Sky:ssä. Ja vaikka ikuisena kävelyn kannattajana laskeskelin, että kyllä me keritään jalkaisin, oli ihan hyvä, että muu porukka jyräsi meikäläisen kumoon ja kaahattiin tilataksilla Sadamarketiin, jonne saavuttiin jämptisti ajallaan. Ei yhtään ennen, eikä varsinkaan jälkeen, vaan juuri niinkuin suomalaiseen täsmällisyyteen kuuluu. Tällä kertaa tosin enempi säkällä.
Käynnin Sadamarketin toisessa kerroksessa sijaitsevaan
Vanilla Sky-kauneushoitolaan oli etukäteen järjestänyt Micu, jota en ollut aiemmin tavannut, mutta joka reissun aikana osoittautui sympaattiseksi ja todellakin tunneälyiseksi nuoreksi naiseksi, joka osasi esittää vaikka miljoona kysymystä peräjälkeen niin, että niihin teki kaikkiin oikeasti mieli vastata. (Olen oikeasti todella nopea ärsyyntymään, jos joku kyselee "turhia" tai "koko ajan" tai "liikaa", mutta Micu oli niin herttainen ja aidosti kiinnostunut myös vastauksista, ettei mennyt hermo kertaakaan. Jos mieheltä kysyttäisiin, niin varmasti vastaisi, että se on paljon se).
Meillä oli ennakkoon lista hoidoista, jotka Vanilla Sky meille tarjosi, ja niistä valikoimme kukin itsellemme mieluisimman. Tai toiseksi tai kolmanneksi mieluisimman, jos ykkösvaihtoehto oli jo kerinnyt mennä. Itse olin eniten kiinnostunut hiusten keratiinihoidosta, joka olisi todellakin tullut tarpeeseen. Kakkossuosikkina olisi ollut jalkahoito. Mutta koska molemmat oli jo varattu, päädyin virkistävään kasvohoitoon, joka paitsi kuulosti mukavalta, myös sopi meikäläiselle porukan vähämeikittiömimpänä mainiosti. (Tosin vaikka edellisen postauksen Liebster award-vastauksissani kuvailinkin omaa arkimeikkiäni sanalla "olematon", en oikesti kuvitellut sen olevan niin olematon, että kosmetologikin kysyi alkupuhdistusta aloittaessaan, onko minulla meikkiä vai ei :D).
Vanilla Sky:n henkilökunta otti meidät iloisen ystävällisesti vastaan, mutta koska oltiin niin täsmästi ajallaan, en ehtinyt muuta kuin nostaa käteni, kun ensimmäisenä kysyttiin, kenelle tuli kasvohoito ja meikki, ja sitten meikäläinen jo johdatettiin kosmetologin kanssa hoitohuoneeseen suljetun oven taakse. Olin siis autuaan tietämätön siitä, mitä oven toisella puolella tapahtui. Jos ei rauhallisen huoneen linnunlaulutaustamusiikin yli kantautuneita naurunremakoita ja puheensorinaa laskettu :).
Näitä en nähnyt.
Kosmetologi Marina (toivottavasti nimi menee nyt oikein) vaikutti heti varsin herttaiselta, vaikka yhteistä kieltä meillä ei ollut, koska oma venäjänkielen taitoni ei riittänyt ja hän ei osannut kuin muutaman sanan suomea tai englantia. Kommunikointi siis rajoittui hänen kysymyksiinsä "tumma?", "vaalea"? "kipeä?" ja omiin "kyllä" tai "ei"-vastauksiini. Mutta niillä pärjäsi.
Kasvohoito oli miellyttävä ja pieni pötköttely kävi myös päivälevosta, joten varsin tyytyväinen olin "kohtalooni". Enemmän jännitti lisäksi tilaamani meikki, jota odotellessa oli hyvä kuvailla vaikka omia jalkojaan.
Marina teki meikin todella huolella, vaikka vasta-auringon valo ei todellakaan helpottanut hommaa. Eikä se, että istuin varsin matalalla tuolilla, josta johtuen Marina-parka aina välillä piteli selkäänsä. Mutta hyvä tuli, eikä ollenkaan liian vahva vaikka muut varmaan toivoivatkin näkeväni kerrankin kunnon Pandansilmät :). Ihan tyytyväinen siis olin, että tilasin illaksi päivä- enkä iltameikin, koska se oli omaan normaaliin lookkiini verrattuna ihan riittävä iltaversio.
Tässä vielä koko sakki yhteiskuvassa hoitojen jälkeen. Takarivissä vasemmalla Vanilla Sky:n edustaja, joka ymmärrykseni mukaan on omistajapariskunnan rouva. Toivottavasti ei mene pahasti pieleen. Mutta siitä olen varma, että vieressään hymyilevät Pepi ja Sanna, ja alarivissä vasemmalta lukien poseeraavat Bikke, Taina, minä, Netta, Mervi, Mirah ja Micu.
Ja sikäli mikäli oikein ymmärsin, kaikki olivat varsin tyytyväisiä hoitoihinsa, jotka vaihtelivat manikyyristä ja pedikyyristä vartalohoitoihin tai kampaamokäyntiin. Micun jo ennestään terveen näköiset hiukset saivat mielestäni lisää kaunista kiiltoa keratiinihoidossa, ja Mervi, joka oli niin kansalaisrohkea, että leikkautti hiuksensa, oli myös tyytyväinen lopputulokseen.
Kiva kokemus ja ystävällinen henkilökunta, joka kohteli meitä todella hyvin. Voisin hyvin kuvitella poikkeavani toistekin.
Tässä vielä koko hymyilevä henkilökunta. Omistaja muita päätä pidempänä.
Että kiitos vaan vielä koko Vanilla Sky:n henkilökunnalle. Samoin kuin Miculle järjestelyistä. Ja ei muuta kuin eteenpäin, tai paremminkin taaksepäin, kohti Vanhaa kaupunkia ja
Peppersack-ravintolaa, josta Pepi oli varannut meille pöydän jo kuukausia etukäteen. Ja hyvä olikin, että oli varannut, koska mennessä typötyhjältä vaikuttanut paikka oli alle tunnissa kuin nuijalla täyteen lyöty. Ryhmiä saapui bussilastillisten kokoisissa nipuissa yksi toisensa jälkeen. Ihmetellä täytyy, miten henkilökunta kaikista selvisi, mutta yhtään kireitä ilmeitä tai muuta hermostuneisuutta ei tarjoilijoiden keskuudessa ollut havaittavissa.
Linnanneidolla oli aikaa poseerata
Ravintola tarjosi meille alkudrinkit ja alkupalat, jotka olivat niin täyttäviä, että olisin pärjännyt pelkästään niillä, mutta en halunnut alkaa säätämään vaan tilasin kiltisti myös pääruuan. Alkupalathan me jo kerittiinkin melkein syödä ennenkuin tarjoilija toi niitä varten lautaset. Kertonee jotain siitä, että hyvin maistuivat..
Raikas alkudrinkki
Kuka puuttuu?
Lihaisia alkupaloja ja älyttömän hyvää tummaa leipää. Kuvan lainasin Netalta, koska omani olivat niin pimeitä ja tärähtäneitä, ettei erottanut, onko kuvassa lihaa vai kalaa vai ei kumpaakaan.
Pääruuat olivat omaan makuuni hieman (tai oikeastaan aika paljonkin) liian tuhteja ja koitin tilata mahdollisimman kevyen version, joka käsitti yrttivoilla valeltua uuniperunaa ja wokattuja naudanlihanpaloja. Kaikkea en jaksanut syödä, eikä puhettakaan, että olisin kyennyt tilaamaan jälkiruokaa, joten tyydyin kuvailemaan huonolla menestyksellä muiden annoksia.
Creme brulee mansikkakastikkeella taisi olla aika suosittu
Suklaa-appelsiinitahnaa ja mansikkasorbettia oli annos, jonka olisin itsekin tilannut, jos olisin.
Näytti hyvältä, ja kuulemma sitä olikin, mutta sisälsi pähkinää, joka tuli allergiselle yllätyksenä, koska siitä ei ollut mitään mainintaa. Tarjoilija ystävällisesti kertoi sen siinä vaiheessa, kun oli tavallaan jo liian "myöhäistä", mutta onneksi selvittiin ilman mitään isompaa. Tämä kuitenkin vinkiksi ihan vaan sen takia, että kannattaa varmistaa etukäteen annosten sisältö, jos kärsii allergioista.
Itse otin perinteisen kahvin...
Koska muu kuvaaminen ei oikein onnistunut, kokeilin kuvata kattovalaisinta, joka oli mielestäni hieno.
Samoin kuin vessan valaisin.
Illan ohjelmanumeroihin kuului myös pienimuotoinen tappelu, jota Pepi tässä kuvailee tarjoilijan pitäessä yleisön selkänsä takana turvassa.
Naisistahan se tämäkin nujakka sai alkunsa ja tuoppien äärelle päättyi, joten melko perus-äijämeininkiä siis.
Peppersack on siis ryhmien keskuudessa ilmeisen suosittu ja lauantai-ilta varmaan se kaikkein halutuin ajankohta, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä, mikäli mielii pöydän ravintolasta isommalle porukalle saada.
Ruoka oli tosiaan omaan makuuni liian tukevaa, mutta paikka sinällään oli kiva ja henkilökunta ystävällistä ja ripeää, mutta sopivan lunkia porukkaa.
Muutama tunti pöydän ääressä vierähti leppoisissa merkeissä ja sen jälkeen jalkauduttiin pihalle jälleen ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Osa jäi valloittamaan yökerhoa ja estradeja ja me loput käppäiltiin hotellille, jossa osa jatkoi suoraan nukkumaan ja Bikke, minä ja Mervi jäätiin vielä vähän hengailemaan aulabaariin. Ja pitihän se tottakai tälläytyä tuohon tauluun. Bikken tosin piti ensin olla mies, mutta koska ei ylettynyt, vaihdettiin paikkoja ja nyt ollaan niin nättinä että.
Kaulus kiristää..
Eipä mekään jaksettu kauaa hereillä hillua, joten katsottiin parhaaksi painella pehkuihin.
Hyvin nukutti, kun huone oli viileä, sänky mukava, tyyny sopivan littana ja huonekaverikaan ei kuorsannut :)
Aamulla heräiltiin kaikki omaa tahtiamme ja tavattiin joko aamupalalla tai sen jälkeen. Osa porukasta lähti omille teillensä ja osa Rocca Al Maren ostoskeskukseen kurkkaamaan sisustusliikkeet. Paikka oli suorastaan autio, mutta ehkä johtui siitä, että ulkona paistoi aurinko, joka houkutteli pysyttelemään pois neljän seinän sisältä. Eikähän mekään siellä kauaa vanhettu, vaan käytiin ostamassa ruokakaupasta eväät ja paineltiin takaisin keskustaan piknikille. Tässä kuitenkin muodon vuoksi muutama satunnainen otos Rocca Al Maresta, josta jäi melko steriili fiilis.
Nätti, mutta tyhjä kahvila.
Eipä ruuhkaa täälläkään.
Eikä täällä.
Sisustuskauppoja oli kaksi. Muster ja Home4you, joissa molemmissa poikettiin, mutta kumpikaan ei tehnyt erityistä vaikutusta. Liian paljon kaikkea. Ja enimmäkseen liian runsasta meikäläisen makuun, mutta tässä kuitenkin muutama satunnainen kuva siltä varalta, että joku muu kiinnostuu. En enää ollut varma, kummasta kaupasta mikäkin kuva on.
Näihin ruukkuihin tykästyin, mutta olivat vähän turhan heviä tavaraa kuljetusta ajatellen.
Samaa keramiikkaa nämäkin.
Oikeanpuoleisin oli kiva.
Tästä jo jotain voisin löytääkin.
Nämä olivat eniten omaan makuuni, mutta kamalan kalliita. Pentikiltä saa vastaavia halvemmalla.
Eli ei muuta kuin kaupan kautta puistoon ja kengät nurkkaan niinkuin kesällä kuuluu.
Joogivettäkin juotiin.
Mitäs me puistokemistit
Mitään sen kummempaa ohjelmaa ei lauantaipäivään mahtunut, eikä kaivattukaan. Paitsi että kukkia piti tottakai käydä kukkatorilla ihailemassa ja Mervin kanssa yhdet kimput kotiutettiinkin. Hyvin kesti ainakin omani rapiat 8 tuntia paketissa.
Paluumatka taittui leppoisasti Super Starin Comfort-luokassa, joka oli nimensä veroisesti varsin mukava. Ja ennenkaikkea rauhallinen.
Comfort-luokan hintaan kuuluu pientä suolaista ja makeaa naposteltavaa, kahvia, teetä ja virvoitusjuomia. Lisämaksusta näytti olevan tarjolla ainakin katkarapuleipiä, panninia, salaattia ja varmaan muutakin. Ja juomia tottakai.
Väsymätön Sanna huolehti siitä, että matka päättyy niinkuin se on alkanutkin eli lasillisella kuohuvaa. Varsinainen Duracell-pupu koko nainen :). Alan jo pikkuhiljaa uskoa punaviinin terveysvaikutuksiin, koska muuta selitystä en sille keksi, että joku on koko ajan virtaa täynnä ja jaksaa vielä muina naisina vetää perässään ratikan kautta bussiin 35 kilon tuliaismatkalaukun....
Omat ostokseni mahtuivat yhtä tilattua lasikantista laulukirjaa ja kukkapuskaa lukuunottamatta pieneen paperikassiin.
Sanoisin että selvästi plussan puolelle jäi tämä reissu. Sen verran sopuisaa sakkia ollaan, että pari päivää vierähti siivillä. Mutta selvää on sekin, että kun yhdeksän aikuista oman tiensä kulkijaa lyödään yhteen, ei ajoittaiselta pintakireydeltä ja väsymykseltäkään voi välttyä. Itse ainakin tiedostan olevani välillä varsin mälsää matkaseuraa, koska aina en jaksa täysillä innostua ja välillä olen myös kärsimätön odottaja. Mutta toivottavasti kumpikaan ei ole hallitsevin piirteeni. Sen näkee sitten, kun seuraavaa reissua suunnitellaan. Että käykö kutsu vai jäänkö rannalle :).
Omasta mielestäni tämän matkan kivoihin puoliin kuului ehdottomasti myös kaikki se kuukausia kestänyt ennakkotohina miljoonine viesteineen. Samoin kuin reissun jälkeinen tunnelmien kertaaminen, joka ei varmaan ihan äkkiä lopu. Lyhyt reissu, mutta pitkä ilo siis.
Mutta nyt on pakko päättää tämä Kiljusen herrasväen Tallinan turnee tähän (vaikka vielä jäi paaaljon kuvia ja asiaakin), koska muuten iskee jännetupentulehdus. Ja silmätkin on jo ajat sitten kuivuneet päähän ja menneet vinoon kaikesta oman tekstin tuijottelusta. Että ei muuta kuin hirmu hyvää Juhannusta kaikille! Meikäläinen lähtee nyt kastelemaan perunoita.
