JOTAIN JOULUISTA SENTÄÄN

Suunnilleen joka toinen päivä olen ollut sitä mieltä, etten halua laitella kotiin mitään ilmiselvän jouluista, mutta joka toinen päivä on taas tuntunut siltä, että ehkä sittenkin jotain kuitenkin.

Onneksi saa ihan itse päättää ja muuttaa mieltänsä niin usein kuin huvittaa. Se(kin) hyvä puoli tässä miesvaltaisessa perheessä on, että todennäköisesti kukaan ei huomaa puuttuuko tai muuttuuko jotain eli ei. Kaikkeen ollaan ihan yhtä tyytyväisiä. 

Alkukuusta alkoi huvittaa kranssin teko, joten keräilin materiaalit ja näpertelin. Puolijäinen poikkisahattu kuusenoksa pilkotti hangen alta lähipolun varrella ja loput ainekset napsin kotikatajista ja -tuijista. Jälkimmäisiä raskin leikellä mielin määrin, mutta katajien kohdalla aina nuukailen.

Valkoiset koristepallerot on muutama vuosi sitten posliinisavesta tekemiäni helmiä. 

Oliskohan ollut elokuun loppua, kun virittelin tuon "hehkulamppu"valosarjan terassille, jossa se on roikkunut näihin päiviin asti ja olin ajatellut, etten sitä sieltä enää pois otakaan. 

Olen ajastanut valot syttymään aamulla pariksi tunniksi ja seuraavan kerran iltapäivällä, kun alkaa hämärtää. Sammuvat sitten illalla samoihin aikoihin kuin mekin. 

En nyt sitten kuitenkaan siinäkään päätöksessä pysynyt. 

Alkoi terassin valmistumisesta (2006) asti katossa roikkunut suuri oksa näyttää jatkuvilla harmailla keleillä niin valjulta pelkillä palloilla koristeltuna, että pyörittelin oksaan sittenkin vanhan valosarjan ja poistin samalla  hehkulamput taustalta sekoittamasta.

Kiitin samalla itseäni siitä, että olen joskus kirjoittanut valosarjalaatikoiden päälle, missä tarkoituksessa olen aiemmin kyseisiä valoja käyttänyt. Ei tarvi arpoa, piisaako pituus, onko sitä liikaa vai jääkö liian lyhyeksi. 

Musta johto on ruma, muttei haittaa, koska valo voittaa.

Seuraavaksi valot sai pihan urhoollinen pikkukuusi, joka sinnitteli tulipalon jälkeen uuteen kasvuun.

Kuusessa tai valosarjoissa ei ole mitään ihmeellistä, mutta näiden kuvien ottamisesta tuli hyvä mieli. 

Kamera on pölyttynyt lipaston laatikossa ikuisuuksia ja olin jo ehtinyt pelätä, etten siitä enää koskaan kiinnostu, mutta nyt oltiin taas kavereita. Vaihtelin jopa linssiäkin välillä ja tykkään kovasti noista valonpisaroista. 

Mitään massiivisia joulusiivouksia en kannata, koska itsensä pystyy väsyttämään viisaamminkin, mutta muutaman mieltä ja silmää häirinneen asian hoidin kuitenkin pois päiväjärjestyksestä.

Maaliskuisesta keittiöremontin valmistumisesta on sen verran vähän aikaa, ettei kaappeihin ole kummoista epäjärjestystä tai muutenkaan siivottavaa ehtinyt kertyä. Joskin kiitos siitä kuuluu myös vuosi vai olisko peräti kaksi sitten suorittamalleni rankan käden karsintaoperaatiolle. 

Sitä vaan ihmettelen, miten on mahdollista, että haarukka-veitsi-lusikka- ym. lokerikot eivät pysy puhtaana, vaikka kaikki mitä niihin laitetaan, on suoraan pesusta tullutta. Jotain murusia niihin jostain tuntuu tarttuvan ja lopulta liiskaantuvan, mutta oli kuitenkin aika iisi operaatio näiden putsaus. Muuta ei keittiössä listalla juuri ollutkaan. Paitsi jääkaappi, jonka siivousta jahkailin ainakin kuukauden päivät ja lopulta siihen meni varmaan maks. puolisen tuntia. Hävettävän paljon kyllä oli pelkkää poisheitettävää. Jälleen kerran. 

Myös kylppärissä on pakollisten purkkien ja purnukoiden järjestys säilynyt niin hyvin, että ilahduttaa edelleen jokaikinen päivä. Erityisesti aamuisin, kun voi vaikka silmät kiinni ottaa laatikoista sen mitä tarvitsee. Kaikella on niin selkeä paikka. 

Huomasin, että olen kokolailla tasan vuosi sitten ottanut kuvia kylppärin järjestyksestä tehdäkseni aiheesta kokonaan oman postauksensa, mutta on jäänyt pelkäksi aikomukseksi. Ehkä joskus sitten, mutta vannomatta paras niinkuin on tullut moneen kertaan todettua. 

Putsailin laatikot ja pesin samalla koko kylppärin.

Tilanjakajan päälle laittamani valosarja on vanhaa mallia ajalta ennen ledejä. Muuntaja tuntuu kuumenevan sen verran, etten  uskalla sitä jättää päälle silloin, kun ollaan itse poissa. Varmaan hätävarjelun liioittelua, koska sellaisia ne valosarjat ennen oli, mutta mieluummin olen liian varovainen kuin en ollenkaan. 

Olin vakaasti päättänyt, että yhtään uutta valosarjaa tai mitään muutakaan en osta, mutta sorruin kutienkin tuohon yhteen isoon lasipalloon. Ajattelin, että sopii kylppäriin perinteisesti penkillä maljakossa olevan männynoksan pariksi, mutta en nyt sitten oikein tiedä. Pallo on kyllä kaunis, vaikka pimeässä otettu kuva onkin huono. Ehkä tuo koristeellisuus ei vaan sittenkään ole oma juttuni, vaikka pallon just siksi ostinkin. Vastapainoksi kaikelle simppelille, johon mm. allaoleva lempihyllyni Lempi-hylly kuuluu.

Hylly on vintin portaikossa ja tykkään siitä ihan tosi paljon, koska siihen saa ihan parilla pienellä jutulla tehtyä erilaisia asetelmia, joista suosikkini on tuo yläkuvan syksynsävyinen kokoonpano, jonka taustalla oleva puu"taulu" on oikeasti pannunalunen. 

Oksaa ja tuikkua vaihtamalla siitä sai talvisemman version, joka on ihan ok sekin. Joskaan kynttilää ei oikeasti uskalla tuossa noin lähellä oksaa polttaa, enkä ole onnistunut löytämään yhtään luonnollisen väristä ledituikkua. Kaikki on olleet liian keltaisia.

Sensijaan parhaita pöytämallin led-kynttilöitä ei enää juuri erota aidoista ja niitä meillä onkin pitkin kotia ajastettuna syttymään neljän maissa iltapäivällä ja sammumaan kympiltä, kun mennään nukkumaan. On kiva tulla töistä kotiin kynttilänvaloon ja illalla taas toimivat hyvänä valomerkkinä. 

Ilmapallojäälyhtyjäkin askartelin, mutta niiden kauneus on katoavaista. Kirkkaista lyhdyistä tuli ensin nollakelillä tuollaisia mattakuvioisia ja parhaillaan keli on sen verran plussalla, että kohta niistä on jäljellä pelkät lätäköt.

Joulukorttiaskartelu jäi puolitiehen eli yhtään korttia ei valmistunut, mutta tuo yläkuvan aihio oli todella mielenkiintoinen ja inspiroiva tehtävä, joka toteutettiin vuoden viimeisellä kalligrafiatunnilla.

Kuviot on tehty kloriittiin kastetulla puulastalla ja tekstit kloriittiin kastetulla hiusterällä paperille, joka on ensin pohjustettu musteen ja mustan vesiliukoisen petsin yhdistelmällä. Tähtisumu on hammasharjalla roiskittua kloriittia.  

Arkista oli tarkoitus leikellä palasia ja liimata niitä haluamansa muotoisille paperista taitelluille korttipohjille, joihin sitten kaveriksi kauniilla käsialalla kirjoitettua tekstiä.  

Auringonvaloa on täällä nähty viimeksi Itsenäisyyspäivänä, jolloin kävin pitkästä aikaa tutun järven rannalla katsomassa, kun aurinko laskee. Oli todella kaunista, mutta niin kylmää, että jäätyi sormet, joten kuvasaldo jäi varsin pieneksi.

Illalla Itseänäisyyspäivän vastaanottoa katsellessani muistin oman tummansinisen paljettimekkoni, jonka ompelin 23 vuotta sitten, kun juhlittiin isolla porukalla pikkujouluja Milleniumin merkeissä Vanajanlinnassa. 

Oli sen verran merkittävä tapaus, että olen sitä kunnioittaakseni nähnyt isosti vaivaa haastavan kankaan kanssa ja vielä vuorittanutkin mekon niin huolellisesti, etten enää varmasti edes osaisi.

Kaivelin sen kellarin kaapista hääpukuni vierestä esiin ja ihan vitsillä päätin kokeilla, mihin asti vetskari menee kiinni.

Olin varautunut puoliväliin, mutta mekko solahtikin päälle yhtä hyvin kuin ennenkin. Tuli jotenkin ihan älyttömän juhlava olo ja melkein harmitti, ettei ollut Linnaan mitään asiaa.

Tepastelin siinä sitten mekko päällä telkkarin edessä ja pakotin ukkelin ihailemaan paljetteja, vaikka olisi  mielummin katsonut jääkiekkoa.

No joo, se oli semmoinen juttu se, mutta pienestä sitä voi tulla kuitenkin iloiseksi.

Nyt ilahdutan itseäni juomalla kahvia ja syömällä palan tekemääni taatelikakkua tarjottimelta, jolle katoin oikein kynttilän ja katajanoksan ihan siitä ilosta, että oli kiva kirjoitella.

Tänä vuonna jouluvapaata on tuplat pariin viime vuoteen verrattuna eli yhden sijasta kaksi arkipäivää viikonlopun jatkoksi. Itselleni kiva, mutta perheen yksinyrittäjille arkivapaiden palkka on pyöreä nolla, joten en itsekään haikaile sen enempiä lomia. Niitä on tässä viime aikoina riittänyt olosuhteiden pakosta muutenkin. 

Joulun tärkeimmän ja samalla ainoan saamani tehtävän olen jo hoitanut eli tilannut valmiiksi paistetun ja siivutetun kinkun läheisestä Maatilakauppa Makulihasta, joka on pelastanut itseni kinkunpaistopainajaiselta jo vuosia. Ei vaan onnistunut se homma meikäläiseltä koskaan, vaan perhe kitui nälissään, kun kinkku ei ottanut kypsyäkseen ja mies polki joka joulu lähi-Siwaan ostamaan uuden paistomittarin, kun epäiltiin siinä olevan vikaa. Ei ollut. 

Toinen ehdoton jouluntuoja on kuusi, joka on vielä hankkimatta ja joka meillä tuodaan sisälle aikaisintaan aatonaattona. 

Ja vielä kun käännetään ruokapöytä toisinpäin, lisätään pari jatkopalaa, pöytäliina ja jouluinen kukkakimppu, kaikki on niitä tärkeimpiä eli ihmisiä vaille valmista.  

Kuva on viime joululta, mutta kimppu tuskin tulee tänäkään vuonna tästä juuri muuksi muuttumaan.

Hyvää joulun aikaa <3. Se on äkkiä ohi. 

KOLMEN PÄIVÄN PIKAJOULU PAKETTIIN JA KATSE ETEENPÄIN

Jouluun näköjään pätee omalla kohdallani sama kuin moniin muihinkin ennalta tiedossa oleviin tapahtumiin (joita itselläni tosin on aina vaan vähemmän ja vähemmän, koska olen harmittavankin huono sitoutumaan aikatauluihin, vaikka kyseessä olisi kivoja vapaaehtoisia juttuja).

Mitä enemmän etukäteen tuntuu siltä, että nyt ei oikein jaksaisi, ja mitä vähemmän lataa mieleensä minkäänlaisia positiivisia ennakko-odotuksia, sitä varmemmin on aidosti mukavaa. Niin kävi nytkin. 

Jostain joskus luin, että kukkakuva postauksen alussa on epäkiinnostavin mahdollinen, 

mutta uhmaan sitä nyt kuitenkin. 

Aatonaattoa edeltävään päivään mennessä en ollut tehnyt joulun tai edes siihen liittyvän tunnelman luomisen eteen yhtikäs mitään, vaikka oikeasti olisin halunnut. Silloin innostuin kuitenkin vähän siivoilemaan peittääkseni samalla hermoiluani jäätävän tihkusateen liukastamista keleistä, joissa tiesin toisen pojista luistelevan pitkän matkan takaa pyhiksi kotiin.

Siivoilusta tuli heti vähän parempi fiilis ja päätin sittenkin kävellä ostamaan kuusen, joka sekin oli vähän harkinnassa jättää tänä vuonna väliin. Ajattelin, että valkkaan sellaisen pienen, jonka voi laittaa olkkarin pöydälle (testasin mittaa seisomalla itse pöydän päällä), mutta kaikkein pienimmissä oli myös kaikkein vähiten oksia, joten päädyin välimalliin. Liian iso pöydälle ja vähän liian pieni lattialle, mutta kuusi mikä kuusi. Muuten oikein kaunis kuitenkin ja tuoksuikin poikkeuksellisesti ihan kuuselle. Nykyään sekään ei ole enää saletti.

Astetta jouluisempi kimppu ja pellavainen liina ruokapöydälle ja se on siinä.

Nuorempi poika päätti siirtää omaa tuloaan aattoon, koska torstaiaamun vesisade muuttui hetkessä ihan hervottomaksi lumipyryksi ja sitä mukaa korkeiksi kinoksiksi, joiden perässä aurauskalustolla ei ollut mitään mahdollisuuksia pysyä.

Tarvoin itse siinä umpihangessa kukkakauppaan. Muutama kilometri tuntui nälkäisenä ja liian lämpimissä vaatteissa lähinnä maailmanympärysmatkalta.

Tässä on satanut vasta jonkun aikaa, mutta silti vaikea uskoa, 

että aamulla taivaalta tuli vettä ja vihreä nurmikko pilkotti näkyvissä.

Olin kiitollinen, ettei oltu tien päällä matkalla vaikkapa Lappiin. Oli taatusti stressavaa matkantekoa kaikilla, jotka olivat. Sen verran hurjalta uutisten kelikatsauksissa näytti.

Huurteisten puiden latvuksissa pilkottaa sydän.

Jokivarren postikorttimaisema.

Jouluaaton Hesarin pääkirjoituksessa kuvattiin osuvasti sitä, millaista joulu pahimmillaan voi olla, jos siihen liittyy jouluraivoa. "Se on sitä, että joulun muotoja yritetään täyttää niin tiukasti, että kaikkien hermot kiristyvät ja ilmapiiri synkkenee. Pahimmillaan edessä voi avautua jouluhelvetti, jossa kaikilla on paha mieli, mutta joulu yritetään suorittaa läpi lasten tai sukulaisten takia"

Meni ihan kylmät väreet tuosta, koska muistissa on omallakin kohdallani muutamia vastaavan kaltaisia kokemuksia. Ei kuitenkaan niin pahoja kuin psykologi ja tietokirjailija Pekka Saurin (jonka kanssani samaa ikäkaliiperia olevat muistavat ehkä parhaiten Yöradiosta) muisto siitä, kuinka joulu luhistui hänen lapsuudenkodissaan yleensä aina ratkaisevalla hetkellä. "Nyt se perkeleen joulurauhan julistuskin ehti mennä" kuvaili Sauri isänsä huutoa, kun perhe ei ollut ehtinyt kello kahdeksitoista television ääreen.

Huhhuh.

Joulun pikakattaus syntyy helpoksi havaitulla ja meidän näköisellä koristelulla, johon kuuluu muutama pihalta haettu havun oksa, kynttilät ja hentoinen valosarja. Tänä vuonna myös muutama tuollainen puukoriste, joita olin ajatellut kuuseen, mutta päätyivätkin pöydälle.

Kinkun(siivut) olin tilannut läheiseltä maatilakaupalta jo aiemmin, mutta muut ruuat hankittiin pojan kanssa yhden pysähdyksen taktiikalla.

Tarkoittaa sitä, että käytiin ruokakaupassa tasan kerran ja päätettiin, että sitä syödään, mitä sillä reissulla ostoskoriin päätyy ja siinä se. Mitään ostoslistaa meillä ei ollut, koska päässäni ei ollut valmiina mitään suunnitelmaa ja listan väkisin keksiminen on itselleni ihan liian työlästä. Ainoastaan kaksi muistettavaa asiaa oli, sinappi ja ketsuppi (joka ei sinällään liity jouluun, mutta oli loppu), joista tärkeämpi eli sinappi muistettiin, mutta ketsuppi jäi kauppaan.

Lautaset ja lasit on eri kuin arkena, mutta olen todennut, että miesvaltaisessa pöydässä on turha kikkailla kangasserveteillä tai muulla ylimääräisellä. 

Ruokaa oli just sopivasti, koska hävikkiä ei jäänyt yhtään, eikä myöskään tullut ähky. 

Mies toi leipomolta muutaman joulutortun ja itse ostin sokerikuorrutetta & omia suosikkejani ranskalaisia pastilleja siltä varalta, että innostun koristelemaan kaupan valmispipareita, mutta en näköjään innostunut tai oikeastaan edes muistanut koko asiaa. 

Aattona oli ihan superkaunis kävelykeli. Siltakaan ei näytä niin rumalta kuin tavallisesti.

Kuusi sai koristeekseen vain kynttilät ja muutaman vihreän pallon.

Mies on jo pitkään puhunut, että haluaisi teettää DVD:n meidän häävideosta, jonka edesmenneen äitinsä puoliso kuvasi jättikokoisella, olkapäällä kannateltavalla kameralla VHS-kasetille vuonna -93. Ei olla uskallettu katsoa videota vielä kertaakaan, koska epäiltiin, että nauha voi pätkäistä samantien poikki, kun samaiselle kasetille oli aiemmin äänitetty anopin suosikkiohjelman Kauniiden ja rohkeiden jaksoja useaan otteeseen toinen toistensa päälle.

Jouluna päätettiin kuitenkin viritellä vanhat videot telkkariin, mutta ei käynytkään ihan tosta noin vaan, koska tekniikka on tässä välissä muutamaan otteeseen ehtinyt muuttua (ihme homma). Löydettiin kuitenkin tarvittava välikappale läheisestä liikkeestä ja saatiin reality-joululeffa toimimaan. Olikin melkoisen tunteita herättävää katseltavaa ja välillä piti pyyhkiä kyyneleitä ja välillä nauraa, kun videolla vilahteli pojillekin tuttuja hahmoja, jotka näyttivät edelleen osin ihan omilta itseltään, mutta 90-luvun alun asusteineen samalla ihan sen ajan elokuvista tutuilta aikansa kuvilta. 

Löydettiin myös muutama muu nostalginen video, jonka olemassaoloa kumpikaan ei muistanut, mutta joissa pojat olivat pieniä ja kotikin kovin erilainen. Ihanat löydöt kerrassaan, vaikka kuvan laatu toki on mitä on ja kuulemma entisestään heikkenee DVD:lle kopioitaessa. (Oli myös hyvä, ettei mies lähtenyt levyä omatoimisesti teettämään, koska työn alle olisi päätynyt väärä kasetti, joka sisälsi mm. formuloita vuodelta -94 :). Olisi siinä ollut tekijällä ihmettelemistä.)

Muuten oltiin kotona nelistään, mutta poikettiin lapsuudenkodissa kuitenkin. Isälle vein lahjaksi yhden noista tekemistäni puulusikkahommeleista, koska tiesin isän siitä tykkäävän. On itse taitava puuseppä ja arvostaa kaikkea käsityötä, joten on helppo lahjottava.

Olkihimmelin tein isälle muutama joulu sitten ja siellä se kiikkuu kesät talvet edelleen. 

Toinen pojista toivoi uutta korkeareunaista paistinpannua, mutta muuten tuli molemmilta sen verran jämpti lahjojenostokielto, että katsoin parhaaksi noudattaa sitä. En ihan, mutta melkein. Antamisen ilo on ehkä itsekästä, mutta molemmat saajat kyllä ihan aidosti ilahtui myös niistä parista lahjasta, jotka aattona kävin ostamassa.

Itse sain pojilta aivan antajiensa näköiset yllättävät lahjat. Toiselta kauniin ja toiselta käytännöllisen. Molemmat rakkaudella valittuja ja kovin mieluisia.

Joulupäivän aurinko ei täällä näytäytynyt, mutta luminen harmaus kuvasti ehkä paremmin sitä tunnetta, joka tuli siitä, että molempien poikien piti jo silloin lähteä ajelemaan takaisin nykyisiin koteihinsa.

Tapaninpäivänä kannoin kuusen kuistille, jossa se nyt aamun ja iltapäivän pimeisiin tunteihin ajastettuna valaisee. 

Hetken vielä nautin näistä heijasteista keittiöstä käsin, mutta itseni tuntien tiedän, että kohta jo kyllästyn ja käärin valosarjat takaisin kaappeihin odottamaan seuraavaa talvea.

Kuvan oksa on roikkunut katossa koko sen 16 vuotta, jonka lasiterassi on ollut olemassa. Alkuaikoina ripustelin siihen keväisin muutamia simppeleitä pääsiäiskoristeita tai toukokuisia valkovuokkoja pieniin maljakoihin, mutta sittemmin se on ollut omaa laiskuuttani ihan oksana vaan ja muuttunut vähän näkymättömäksikin, koska kuuluu niin olennaisesti kalustoon. 

Liina on pysynyt sen verran puhtaana, että saa vielä jatkaa pöydällä, johon jätin myös muutaman kynttilän työaamujen tunnelmaa nostattamaan. 

Kupissa on maidotonta luumurahkaa, jota muistin tehdä vasta tapanina. (Jos jotakuta sattuu simppeli resepti kiinnostamaan, niin suht isoon kulholliseen tarvitaan 1 purkki Alpron mautamatonta "Greek style plain, high in protein" soijarahkaa, purkki soija- tai kauravispiä vaahdoksi vatkattuna ja purkki luumumarmeladia. Kaikki sekaisin ja siinä se).

Nyt tuntuu siltä, että kaikkinensa vain kolme päivää kestänyt joulu on nyt loppuunkäsitelty ja on taas aika keskittyä muuhun. 

En koe mitään uudenvuodenlupauspakkoa, mutta olen kovasti koittanut miettiä, mitä tulevalta vuodelta toivoisin. Tai siis lähinnä mitä mahdollisesti uutta kivaa tai kehittävää keksisin, mutta ei ole tullut vielä ainakaan mitään mieleen. Tuntuu, että omassa elämässä kaikki on tällä hetkellä sopivasti tasapainossa ja mallillaan (paitsi että nyt kun sanon tämän ääneen, tapahtuu todennäköisesti jotain, mikä romuttaa kaiken).

Kauniita loppuvuoden päiviä ja kuulumisiin taas, kun siltä tuntuu.

SYKSYISIÄ KYSYMYKSIÄ, VASTAUKSIA & KUVIA (=SWEATER WEATHER TAG)

Sattui kerrankin vapaapäivälle niin kaunis keli, että päätin pitkästä aikaa tarttua kameraan ja hyödyntää valoisat hetket kiikuttamalla rekvisiittaa vuoroin aurinkoiseen olkkariin, vuoroin takapihan nurmikolle Satulinnan Tuijalta saamieni syksyisten kysymysten innoittamana.

Alkuperäinen haaste kulkee nimellä "Sweater Weather Tag", jonka kysymykset ovat kevyitä ja helppoja, mutta omat vastaukseni enimmäkseen tahattomasti törppöjä, joten toivottavasti saan aiheisiin liittyvillä kuvilla vähän anteeksi. Myös sen, että saattaa välillä livetä vähän aiheen viereenkin. Mutta vain vähän tällä kertaa.

Tästä kuitenkin lähtee:


Mikä on lempituoksukynttiläsi?

Ei mikään :). Itseasiassa inhoan tuoksukynttilöitä. Etenkin vaniljan hajuisia.

Myönnän kyllä kerran tehneeni ison ja kalliin virheen ja ostaneeni PartyLite:n edustajalta joulupiparkakkujen ja omenan tuoksuisia tuikkuja, vai mitä votiiveja olivatkaan, kun jotenkin vissiin menin päästäni sekaisin siellä kotikutsuilla. 

Tuikuille tuli kuitenkin äkkilähtö, koska nuorempi poika sai niistä samantien migreenin, mikä ei ollut ollenkaan kiva juttu.

Tajusin tässä taannoin, että olen myynyt ihan kaikki tuikkulyhtyni kirpparilla, joten piti ostaa pari uutta tilalle. Tai siis vanhaa. Maksoivat euron. Värivalinta tosin on itselleni epätyypillinen, mutta tykkään. Sopivat paikkaansa.

Harmittaa, kun en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa aikomiani postauksia koskien raivausprojektini "jälkeen"-vaiheita (karmivaa "ennen"-materiaalia kyllä muistikortilta löytyy). Tuli vaan mieleen tuosta yläkuvasta, jonka näkymä on aika erilainen kuin ennen. Tässä sisäeteisen nurkassa kun aiemmin oli Ikean Malm-lipasto, jonka päällinen oli kukkuroillaan kaikenlaista, ja joka lopulta päätti ottaa ja romahtaa laatikoihin ladatun tavaran painosta.  Nyt on aika paljon rauhallisempi meininki.

Kahvi, tee vai kaakao?

Pärjäisin varmasti ihan hyvin ilman mitään näistä, mutta aamuisin tulee kupillinen mustaa kahvia juotua. Ja töissäkin tavan vuoksi keitettyä, mutta useimmiten kahvi ehtii jäähtyä, ja ainakin puoli mukillista päätyy lopulta viemäriin.

Vihreää teetä saatan innostua kausittain juomaan, mutta yleensä kyllästyn siihenkin aika äkkiä, vaikka kuinka vaihtelisin makuja. 

Kaakaota en juo koskaan. Enkä sitä oikein edes juomaksi miellä. Liian täyttä tavaraa meikäläiselle.

Luomukahvia kirppiskupissa.

Mikä on lempijouluruokasi? 

Jos tällä tarkoitetaan ihan perinteisiä jouluruokia, vastaan, että ehdottomasti, ja vain ja ainoastaan, kinkku. Mieluiten valmiiksi paistettu, koska en kestä sitä tuskallista useiden tuntien stressiä, joka uuninluukun läpi tuijottelusta ja kinkkumittarin kyttäämisestä aiheutuu. Etenkin jos kaikilla jo mahat murisee, ja valmista ei vaan tule.

Kuvalla ei ole mitään tekemistä joulukinkun kanssa, mutta en vaan voi lakata kiittämästä viime vuoden keväällä kokemaani "ruokaherätystä", jonka jälkeen en ole ollut entiselläni. Monessakaan mielessä. Entinen minäni kun oli aivopessyt itsensä kuvittelemaan, että ruuanlaitto on paitsi pelkkää pakkopullaa, myös työlästä ja aikaavievää. Ja sitä se kyllä olikin, koska oma mielikuvitukseni riitti suunnilleen jauhelihaan ja kalapuikkoihin. Mutta nyt nautin siitä, että pystyn valmistamaan maistuvia puhtaita ruokia hetkessä. Niinkuin nyt vaikkapa tuon kuvan lehtikaali-halloumipaistoksen, joka on paitsi hyvää, omaan silmääni myös kaunista. Melkein kuin ravintola-annos. Mutta tästä aiheesta olen jauhanut varmaan jo kyllästymiseen asti.

Muutatko meikkirutiinejasi vuodenajan vaihtuessa? 

En. Minimillä (ripsiväri + kevyt sutaisu mineraalimeikkivoidetta) mennään kesät-talvet. Ja viime kesänä pitkän harkinnan jälkeen ottamieni kulmien kestopigmentointien ansiosta pärjään vielä entistäkin vähemmällä. Sopii ulkoilmaharrastuksiin tämä meikittömyys paremmin.

Toisinaan kyllä mietin, että olisi kiva joskus päästä ammattilaisen meikattavaksi ja katsoa, miltä sitä sen jälkeen näyttäisi. Että tuntisiko sitä omaa peilikuvaansa ollenkaan, vai vallanko ihastuisi siihen, eikä raskisi pestä pois.

Paras syksyinen kynsilakka?

Olen jo aikoja sitten tullut siihen tulokseen, että muistan/viitsin niin harvoin lakata kynsiä, että jos omistan useamman kuin yhden lakan kerrallaan, se kaikkein neutraalein tulee ehkä käytettyä, ja kaikki muut ehtivät todennäköisesti kovettua purkkeihinsa. Yhden lakan taktiikalla siis mennään vuoden ympäri. Paitsi että nyt niitä on poikkeuksellisesti kaksi, kun unohdin ottaa lakan kesälomalle mukaan ja piti sieltä ostaa uusi.

Geelilakkauksista jouduin luopumaan sen takia, että kynteni kasvavat niin nopeasti, että jouduin huollattamaan/lyhennyttämään niitä kolmen viikon välein, joka oli paitsi vähän rasittavaa, myös kallista. 

Sävyissä ON eroja ;). Vakiolakka vasemmalla ja lomalakka oikealla.

Syksyn lempihajuvetesi?

Hajuvesien suhteen pätee sama käytäntö kuin lakkojenkin. Käytän yhden tuoksun ensin loppuun ja sitten vasta ostan uuden. Muuten haihtuvat taivaan tuuliin.

Tästä nykyisestä tuoksustani tykkään tosi paljon. Siitä tulee aina hyvä fiilis. Sellainen kepeä.
Myskit ja mausteet jätän muille.

Tummat huulet vai kunnon kissarajaukset? 

En yritä leikkiä vitsikästä, vaan tunnustan ihan rehellisesti miettineeni, että miltäköhän kunnon kissarajaukset huulissa mahtavat näyttää, mutta tällä taidetaan kuitenkin tarkoittaa silmien rajauksia, joten valitsen ne. Tummia huulia en tuntisi omikseni.

Nilkkurit vai UGGit?

Vanhat kunnon Riekerin nilkkurit. 

Mikä on eniten käytetty villapaitasi?

En omista yhtään varsinaista villapaitaa, enkä sellaista varmaan käyttäisikään, mutta sen sijaan ehdoton lempparini on kuvan ihanan lämmin, pehmeällä vuorilla varustettu harmaamelerattu neuletakki.

Ujostuttaa..

Hatut vai kaulahuivit?

Onko lippis hattu? Jos on, niin sellainen on kesällä päässä liki päivittäin. Kuuluu käytännöllisiin pelivarusteisiin. Ja kun vähänkään keli kylmenee, kaivan pipon kaapista. En tykkää yhtään, jos korvia tai päätä palelee.

Huiveja vaihtelen kelin mukaan, mutta ihan vaan asusteina en osaa niitä käyttää, vaikka haluaisinkin.

Pillifarkut vai legginsit? 

Lempparipöksyni taitavat olla jotain noiden kahden väliltä. Denimin väriset ja pillifarkun malliset, mutta liki yhtä joustavat kuin leggingsit. Perusfarkkuja en pysty käyttämään. Ahdistun niissä.

Perusminä perushousuissa ja peruskengissä peruspipo päässä. 

(Pyysin, että ukkeli ottaa kuvan, jolle ei ollut mitään muita vaatimuksia kuin että housut ja kengät näkyvät. 

Ja näkyväthän ne ainakin melkein.)

Futispelit vai lehtikasaan hyppiminen?

Jos joku muu haravoi, voin mieluusti tulla hyppimään.

Paras tv-ohjelma tänä syksynä? 

Uusi sarja "Ota rahat ja juokse", jonka loppuratkaisua aina jännitän enemmän kuin olisin uskonut. 

Myös tämän syksyn "Vain elämää" on ollut positiivinen yllätys. Olin jo päättänyt, etten ala katsomaan sitä ollenkaan, mutta onneksi aloin. Olen muuttanut käsitykseni yhtä lukuunottamatta kaikista tänä vuonna ohjelmassa mukana olevista artisteista. Positiiviseen suuntaan siis.

Ja toki pitää myös Haluta Miljonääriksi kotisohvalla kilpaa ukkelin kanssa vastailemalla. On ollut hauska huomata, kuinka erilaisiin kysymyksiin me tiedetään vastaukset. Mies on hyvä historiassa ja politiikassa ja minä päättelytehtävissä (joka siis tarkoittaa, etten läheskään aina oikeasti tiedä, mutta päättelemällä päädyn usein oikeaan vaihtoehtoon).

Millainen syyssää tämänhetkisessä asuinpaikassasi vallitsee? 

Kehno. Sekalainen. Harmaa. Hyytävä. Ohut lumikerros katolla, mutta ei vielä maassa. 

Mikä on parasta syksyssä?

Tähän vissiin kuuluisi vastata se perinteinen villasukat jalassa viltin alla fiilistely, joka on toisinaan ihan jees sekin, mutta itse vastaan, että parasta on happirikkaat, kuulaat ulkoilu- ja pelikelit. Ja sitten kun vaihtuvat jatkuvaan pimeyteen ja märkyyteen, on mukava taas palata punttisalin ja uimahallin lämpöön. Ja sytytellä tunnelmavaloja kotona. Josta pääsenkin aasinsiltaa pitkin terassille ja Kekkilän viljelylaatikkoon, josta nyhdin tässä taannoin viimeisetkin yrttien rippeet ja laitoin tilalle kesäkukkaruukusta pelastamani muratin ja vähän jotain syksyisempää kaveriksi.

Päätin myös kokeilla, miltä seassa näyttäisi kaapista kaivelemani perusvalosarja.

Ajattelin, että tulee kiva, mutta oikeasti kokonaisuus oli vähän kuin joku levoton joulusirkus. En tykännyt.

Ei näytä tuossa yläkuvassa ihan niin pahalta, koska kuva on otettu suht valoisaan aikaan, mutta pimeällä kokonaisuus  oli tosi levottoman näköinen, joten päätin vaihtaa tilalle vähän  rauhallisemmat valot.

Nyt on harvakseltaan hehkuja ja tykkään. Vääristyy vaan aika pahasti tuo seinän väri kuvassa, mutta ei välitetä siitä.

Kiitos kysymyksistä ja kuvausinspiraatiosta Tuija. 

Haasteen saa poimia mukaansa ken tahtoo ja tuntee omakseen. 

En sitä nyt erikseen kenellekään lähetä. 

Sen sijaan toivottelen jo näin etuajassa Rauhallista tulevaa Pyhäinpäiväviikonloppua.