"Sattuma suosii valmistautunutta mieltä" on yksi niistä satunnaisista vaikutuksen tehneistä lauseista, joita olen tässä alkukesän mittaan aina silloin tällöin päässäni pyöritellyt.
On kuitenkin ihan liian pitkä juttu taustoitettavaksi lyhyesti, joten en edes yritä, vaan koitan sen sijaan kirjata tänne ylös vähän viimeaikaisia kuulumisia ja muita mielenliikkeitä ennen kuin vallan vieraannun koko ns. blogista.
Yhtenä teemana on ei enempää, eikä vähempää kuin unelmat.
Muiden aarre- tai unelmakartoista inspiroituneena olen välillä ajatellut, että olisi kiva itsekin joskus värkätä sellainen, mutta ajaudun yleensä umpikujaan jo ennen kuin olen päässyt alkuun.
Taipumuksenani kun on toisinaan lipsahtaa suorittamisen puolelle tämmöisissä täysin vapaaehtoisissakin jutuissa ja veikkaan, että päätyisin etsimään lehdistä karttaan leikattavaksi jotain ihan liian mahtipontista (tyyliin maailmanrauha), jonka arvelisin kelpaavan varteenottettavaksi unelmaksi.
Mutta isompi este on kuitenkin ollut se, etten ole keksinyt mistä unelmoisin ja mitä unelma edes tarkoittaa ja miten se eroaa toiveesta tai tavoitteesta.
Ratkaisu jälkimmäiseen löytyi, kun kerran lenkille lähtiessäni löin Spotifyihin vähän vitsillä hakusanoiksi "Unelmista totta", mutta päädyinkin "Valo minussa"-nimiseen podcastiin, jonka 3 ensimmäistä jaksoa oli pääotsikoitu täsmälleen hakemallani sanaparilla. Ja ilokseni jaksot yhteen pötköön kuunneltuani koin saaneeni pätevän vastauksen, joka sopii omaan ymmärrykseeni.
En muista tarkkaan miten podcastin Elina asian sanoitti, mutta merkittävin ero oli se, että unelman toteuduttua elämä ei ole enää ennallaan, vaan on tavalla tai toisella muuttunut. Kun taas toiveen (joka on yleensä jotain konkreettisempaa) tultua todeksi elämä jatkuu alkuinnostuksen jälkeen niin kuin ennenkin, mutta vaikkapa paremmalla autolla tai polkupyörällä ajaen, jos nyt noin simppeleitä esimerkkejä käyttää. Omalla kohdallani esimerkkinä voisi toimia keittiö, jonka muutos oli vuosien mittainen toive ja vihdoin tänä keväänä toteuduttuaan tuntui todella ihanalta ja tuntuu toki edelleen, mutta olen siihen jo sen verran tottunut, ettei enää joka päivä tule huokailtua ihastuksesta.
Toinen oleellisena osana unelmaan liittyvä ja omaan järkeeni käypä asia on Elinan mukaan se, että myös ihminen itse muuttuu unelmansa mukana tai matkalla sitä kohti. Niin että jättää taakseen sellaisia asioita (pelkoja, vanhoja tapoja, rajoittavia uskomuksia ja mitä nyt vaan), joiden kokee olevan ristiriidassa unelman tai sen minän kanssa, joka parhaimmillaan ja aidoimmillaan olisi. Siis jos voisi tehdä sellaisia asioita, joista saa iloa ja joiden kokee olevan yhteydessä omaan aitoon minäänsä. Se kun ei suinkaan aina ole kaikille mahdollista vaikkapa työelämässä, vaikka muuten jokainen meistä varmasti kokee tai ainakin vakuuttelee olevansa aito juuri sellaisena kuin on.
Olen toki vuosien varrella haaveillut milloin mistäkin. Mm. omasta pienestä yrityksestä itselleni mieluisalla alalla, mutta järki, realismi tai mitkä lie rajoittavat uskomukset on puuttuneet peliin kyseenalaistamalla oikeastaan vähän kaiken liittyen taloudellisiin mahdollisuuksiini, osaamiseni ja intohimoni riittävyyteen ja ylipäätään kaikkiin sen sortin unelman toteuttamisessa tarvittaviin osa-alueisiin.
Järki pitäisi siis siirtää kokonaan sivuun ja antaa ajatuksen lentää vapaasti sinne minne sitä huvittaa. Josta päästäänkin aiheeseen nimeltään eläke :).
Mies oli vähän järkyttynyt, kun aloin yhtenä päivänä tutkailla omaa tulevaa eläkeikääni. Oli kuulemma elänyt siinä uskossa, että on naimisissa nuoren vaimon kanssa (meillä tosin oli 30-vuotishääpäivä toukokuussa), eikä eläkkeelle haikailevan.
Selvisi, että alin mahdollinen eläkeikäni on tällä hetkellä 65 v 2 kk eli vajaan 7 vuoden päässä, mutta satun olemaan ensimmäistä vuosimallia, jolla eläkeikää ei ole lukkoonlyöty, vaan tilanne elää eliniän odotteen kasvaessa eli voipi olla että tuohon tulee vielä vähän lisää.
Ymmärrän, ettei eläkejutut ole suurimmalla osalla ensimmäisenä mielessä, mutta itselleni aihe on ajankohtainen, koska se liippaa läheltä sekä postauksen ensimmäistä lausetta että mahdollista unelmaani.
Jätän tämän nyt kuitenkin tähän ja jatkan aiheesta seuraavalla kerralla, jonka vuoro tulee toivottasti jonkun siedettävän ajan kuluessa, ettei taas jää juttu kesken niinkuin itselleni tuppaa käymään.
Muista kuulumisista sen verran, että puhelimen kuvia selailemalla näen, että jälkeen huhtikuun huippuhetkien (hui kuinka kaukaiselta kuulostaa) olen saanut olla mukana tekemässä remonttia pojan ostamassa asunnossa, kuntoillut, poiminut paljon kukkia, viettänyt siskonpojan yo-juhlia, järjestänyt appiukon 90-vuotissynttärikahvit, toiminut hälle lääkärikäynti- ja lääkevastaavana (homma, joka tuli pääsiäisen aikoihin tyystin puskista, mutta ollaan pärjäilty vitsikkään apen kanssa hyvin), pelaillut erinäisillä kentillä ja polttanut siinä sivussa käsivarteni varsin kivuliaasti, viettänyt viikon talviloman asiaankuuluvan kylmässä kelissä tuulitakkiretkeillen Hämeenlinnassa, Lohjalla, Mustiolla, Inkoossa, Barössä ja Fiskarsissa. Ja toki myös ihan vaan olla möllöttänyt ja ihmetellyt kesää.
Töihin olen parina viime päivänä tullut liikuntakeskuksen kesälukkariin ilmestyneiden aamunavausjumppien kautta. Eilen oli rauhallista liikkuvuustreeniä aurinkoisella, mutta vielä sopivan viileällä sillalla ja tänään hiittiä hikisellä sisäpihalla. Jälkimmäinen ei sopinut oikein yksiin syömäni runsaan aamupalan kanssa. Olin myös ainut, joka halusi varjoon, joten hivuttauduin roskakatosten suojiin, joka ei ollut ihan paras mahdollinen idylli, mutta aivan jees. Kivan erilainen aloitus päivälle kuitenkin. Ja iloinen yllätys oli myös se, että eilen löysin itselleni lähimarketista kivan kesämekon, vaikka menin alunperin ostamaan puhelimeen laturia. Siitäkin tuli iloinen mieli, koska mekko on pitkään ollut hakusessa, mutta kaikki henkarilla kauniilta näyttäneet koltut ovat yksi toisensa jälkeen muuttuneet päälläni teltoiksi ja sitä mukaa pettymyksiksi.
Puhelimessa olisi kuvia pilvin pimein, mutta niiden siirtäminen tänne on edelleen sen verran työlästä, että lataan tähän loppuun satunnaisen satsin sellaisena ja siinä koossa kuin sattuivat olemaan.
