PUISEVA VIIKKOKUVAKATSAUS JA LOMILLE LOMPS...

Loma on enää yhden työpäivän päässä, ja vaikka kauppoihin on jo perinteisesti ilmestynyt varmoja syksyn merkkejä koulureppujen ja pallokrysanteemien muodossa, olen päättänyt olla piittaamatta, koska paras kesä on pakosti vasta edessä. Sen sijaan päätin taas pitkästä aikaa kuvakatsastaa menneen viikon. 

Perjantaina livistin töistä etuajassa ja lähdin kentälle. Ihan hyvällä omallatunnolla tosin, koska olin saanut akuutit hommat hoidettua ja työpuhelin sähköposteineen kulki varmuuden vuoksi mukana. Ei kuulu etikettiin, mutta ei haittaakaan, kun oli tuttua peliseuraa. 

Sääennusteiden mukaan ei kaksista keliä ollut luvassa, mutta niin vaan taas meni ennusteet poskelleen ja sää oli mitä parhain. Parempi niin päin kuin että odottaa aurinkoa ja saa sadetta.

Yllätyin, kun huomasin, että parin väylän välinen metsäpolku oli jo täynnä mustikoita. Pakko oli tehdä pienimuotoinen rötös ja poimia muutama varpu mukaan maljakkoon. Ei mahda kuulua jokamiehen oikeuksiin.

Lauantaina paistoi heti aamusta aurinko ja voi vitsit, miten iso vaikutus sillä voi olla pieneen ihmiseen.  Kesämieli oli heti ihan tapissa ja kropassakin aurinkoenergiaa vaikka muille jakaa. Ei viime aikojen vetelyydestä tietoakaan.

Siivosin ensi töikseni keittiön, joka meillä on hyvinkin hallitseva tila. Jos se on sekaisin ja tasot täynnä tavaraa (niinkuin yleensä), ahdistaa. Mutta silloin kun se on siisti ja pinnat enimmäkseen tyhjiä, tuntuu, että korvienvälikin selkiytyy.

Laitoin myös pyykkikoneen laulamaan (kirjaimellisesti, koska Samsung luikauttaa aina ylipirteät jäätelöautotyyppiset alku- ja loppusävelmät) ja  hankkiuduin kertalaakista eroon mieltä painaneista pyykkivuorista. Ihan luksusta, kun edellinen satsi ehtii lämpimässä kesätuulessa kuivua siihen mennessä, kun seuraava on pesty. 

Vihannes- & mansikkakojulla poikkesin ostamassa laatikollisen kauniita ja makeita mansikoita pakkaseen. 

Polkan tahtiin.

Viiden kilon laatikko (josta tuli 16 puolen litran rasiaa täyteen) Polkia maksoi 35 euroa, joka taitaa olla enemmän kuin ennen, mutta en jaksa sellaisia miettiä. Itseni tuntien on parempi pakastaa samalla sekunnilla, kun siltä tuntuu, eikä jäädä odottelemaan mahdollista hintojen halpenemista. Tiedän jo etukäteen, että siinä käy niin, että lopulta jää koko pakastaminen väliin ja maksan talvella moninkertaisen hinnan kaupan valmiista pakkasmarjoista.

Lauantai-illalle saatiin kutsu poikain jääkiekkoharrastuksen kautta tutuksi tulleelta mukavalta pariskunnalta, ja lämmin kesäilta meni ihan siivillä kevyen ja maistuvan kesäruuan ja viinin merkeissä. 

Sunnuntaina lähdettiin ukkelin kanssa Salon Wiurilaan pelaamaan, kun halvalla päästiin (jotain hyötyä tästä ikääntymisestäkin, kun saa seniorialennusta :)) ja nautittiin liki helteisestä kelistä (joskin kerran jo meinasin sanoa, että on liian kuuma, mutta älysin pitää suuni kiinni).

Harmitti, kun ei ollut kunnon kameraa mukana, koska ennen kierrosta syömäni vegesalaatti oli niin nätti. Ja vaikka näyttikin kevyeltä, oli myös täyttävä linssien, papujen, pähkinöiden ja quinoan ansiosta. Riitti energiat hyvin, muttei ollut yhtään ähky. Voisi itsekin välillä jättää kanat ja kalat lisäämättä ja korvata muulla.

Maanantai-aamu 'valkenikin' sitten taas tälle kesälle tyypillisen tihkusateen merkeissä, mutta ei tuntunut missään, kun alla oli lämmin viikonloppu ja aamukammassakin enää neljä piikkiä lomaan.

Kansion kuningas toimiston ikkunalaudalla. 

Vain hetkeä ennen kuin täpötäysi mappi päätti luiskahtaa lattialle ja levitä alkutekijöihinsä. Grrr.

Maanantai-iltana en muistaakseni tehnyt töitten jälkeen mitään. Paitsi nukahdin sateen ropinaan terassin sohvalle. On paikka, jossa ei vaan kertakaikkiaan voi pysyä hereillä.

Tiistai-iltana kävin pitkästä aikaa pelaamassa viikkokisan, ja sattuikin kohdalle kesän paras kierros. Tuli hyvä mieli. Ja kiva palkintokin. 

Kentän laitamilla kukkii valtavan suuria Kurjenkelloja, ja kiva olisi ollut kuvailla niitä ihan rauhassa, 
mutta ei auttanut kuin jatkaa peliä. Myös kaikenlaisia kauniita heiniä aaltoilee väylien reunamilla. 
Kivoja katsella, mutta pistävät aivastuttamaan ja niiskuttamaan.

Keskiviikkona kaivoin varastosta esiin möhkälemäisen puukulhon, johon olen jo kauan mielessäni visioinut pienimuotoista japanilaista puutarhaa (kun on se iso puutarha vähän vaiheessa). Lähinnä sellaista, johon laittaisin hienoa valkoista hiekkaa, johon sitten pienellä puuharavalla vetelisin kauniita aaltomaisia kuvioita ja olisin ihan zen.

Kulho kuului aikanaan esittelemääni Living&Roomin mallistoon, ja on kosteudesta jo hieman mustunut esittelykappale. Ja omasta mielestäni myös siinä määrin kyseenalainen, että en ainuttakaan edes halunnut myydä. Ihan vaan siksi, että hinta oli omasta mielestäni posketon suhteessa tuotteeseen, joka omaan silmääni on jostain erittäin nopeasti kasvavasta trooppisesta puulajista lohkaistu kappale, josta on kolhittu kulho. Anteeksi nyt vaan tämä ikävä mielipide, jonka aikanaan rehellisesti kerroin myös L&R:n johdolle, mutta en voinut olla epäilemättä myöskään sitä, onko kappale oikeasti peräisin sertifioiduista metsistä niinkuin ilmoitettiin vaiko eikö.

No. Olen joka tapauksessa rehellisen hinnan esittelykappaleesta maksanut, joten ajattelin, että josko viimein saisin siitä värkättyä sen, mitä olen ajatellut. Mutta niinkuin usein käy, mitä pienempi projekti, sitä pyllympi lopputulos, kun mikään ei mene niinkuin on suunnitellut. Ja oikeasti olen aika huono kestämään sitä, että visioni eivät lopulta toteudu.

Ensinnäkään mistään ei tähän hätään löytynyt valkoista hiekkaa. Kaikki vaihtoehdot hiekkapuhallushiekasta akvaariohiekkaan tuli kyllä tutkittua, mutta ei. Siispä oli tyytyminen kalliiseen koristehiekkapurkkiin, jossa hiekkaa oli vaan nimeksi, ja loppu simpukankuoria, joista kyllä tykkään, jos ne on itse saanut kerätä, mutta jos ovat valmiina kaupan purkissa,  jättävät kylmäksi.

Ei löytynyt myöskään mehikasveja mistään. Paitsi lopulta Prismasta kaksi, jotka kummatkin myytiin ruukkuineen päivineen. Eli taas tuli maksettua ylimääräistä jostain, mitä ei tarvi, mutta kun olin kerran päättänyt, että nyt se minipuutarha tehdään, niin nyt se tehdään. Kunnes jouduin toteamaan, että ei mennyt ihan nappiin seuraavakaan vaihe, joka oli suodatinkankaan asettelu istutusmullan ja koristehiekan väliin. Kokeilin nimittäin käyttää siihen Ikean halpaa harsomaista verhoa, jota olen tähän asti käyttänyt pakkasharsona perunoille. Leikkasin siitä palan ja asettelin nätisti kulhoon mullan pinnalle, jonka jälkeen varistelin hiekan siihen päälle todetakseni, että harsossa oleva reiät olivat juurikin inan suurempia kuin hiekanjyvät, joten tuloksena oli multaan sekoittunut hiekka ja sen päällä puhdas harso..

No ei kun takaisin kauppaan ja ostamaan karkeampaa ja samalla edellistä kalliimpaa koristehiekkaa, joka myös oli mielestäni ihan liian keinotekoisen näköistä, mutta kun ei ollut vaihtoehtoakaan, niin siihen oli tyytyminen. Harsokankaan vaihdoin varmuuden vuoksi sukkahousukerrokseen :). (Mikähän siinä onkin, että silloin, kun varsin haluaisi, että sukkahousuissa on reikä, ei vahingossakaan löydy kuin ehjiä, joista yhdet uhrasin tähän tekeleeseeni).

 Turha purkki poikineen jäi jäljelle, mutta josko sinne kirppispöytään sitten joskus..

Kun olin ripotellut lasimaisen hiekan kulhon pinnalle, olin lähinnä vaan ärsyyntynyt, kun ei näyttänyt ollenkaan siltä, miltä olin ajatellut. Ja mietin sitäkin, että olisinpa älynnyt ostaa kilon halpaa merisuolaa ja käyttää sitä, mutta myöhäistä, mikä myöhäistä. Sen sijaan poljin vielä kerran kauppaan ja ostin purkillisen valkoisia kiviä, joita olin alunperin päättänyt olla käyttämättä.

Mutta tämmöinen siitä lopulta tuli. Ei sinne päinkään, mitä meinasin, mutta jotain kuitenkin.

Kulho on yli puoli metriä halkaisijaltaan, joten pari mehikasvia näytti yksinään ihan liian orvoilta. Ja seurakseen kokeilemani pikkuruiset ilmakasvit suorastaan säälittävän pieniltä. Niinpä päädyin lisäämään asetelmaan kirkkaaseen Ballo-tuikkukuppiin yhden Tillandsian ja keskelle joskus vuosia sitten joiltain messuilta ostamani Taiga-lyhdyn ilman siihen kuuluvaa puista jalkaa. Näyttää kynttilältä, mutta on itseasiassa öljylyhty, joka sammuu heti, jos kaatuu. Eli turvallinen siis. 

 Näytti iltahämärissä itseasiassa lopulta ihan kivalta.

Kun kuopus tuli illalla töistä, pyysin katsomaan uutta "feng-shui"-asetelmaani, ja vaikka nämä meikäläisen puuhat tuskin nuoria miehiä oikeasti ihan hirveästi kiinnostaa, aina kumminkin kiltisti tulevat. Niin nytkin, ja pojan kysymys kuului "Onks toi valkoinen merisuolaa.."?  No niinpä. 

Jotenkin ihan epätodellinen olo siitä, että loma ihan oikeasti kohta alkaa. Ja on peräti kolmen viikon ja parin päivän mittainen, joka on itselleni ihan luksusta. 

Eipä muuta kuin kaikille kaikkea parasta viikonloppuun, arkeen, juhlaan, lomaan ja ihan muuten vaan <3

LOMAN TARPEESSA

Itseäni vetelämpää ihmistä saa tällä hetkellä hakemalla hakea.

En tiedä, mikä ihmeen aikaansaamattomuuskausi nyt on meneillään, kun tuntuu, etten jaksa kertakaikkiaan mitään, vaan koko niinsanottu kesä tuntuu valuvan käsistä. Ja vaikka ihan hyvin tiedostan, että kohta eletään jo heinäkuun puolta väliä, niin samalla koko ajan vaan odotan sitä ihan oikeaa kesää (ja erityisesti lomaa) alkavaksi. Siihen asti vissiin vaan menen automaattiohjauksella aamulla töihin ja iltapäivällä kotiin, ja loppu on sitten jotain ihme välivaihetta, jonka kulutan miettimällä, mitä kaikkea tekisin, jos tekisin ...  Eikähän kyse ole siitä, että varsin pitäisi tehdä yhtään mitään, vaan siitä, että haluaisin, mutten vaan saa tartuttua mihinkään. Paitsi golfmailoihin, joka ei tietysti ole huono juttu ollenkaan, kun tulee siinä sivussa kumminkin aina se reilun kymmenen kilometrin lenkki huomaamatta käppäiltyä.


Joka kesä olen myös toiveikas sen suhteen, että yhtäkkiä innostuisin laittelemaan pihaa, mutta eipä ole mitään sen suuntaisia merkkejä näkynyt.

Meidän takapiha on tuollainen pitkä puikula, ja kaikki muutenkin mallia kantti kertaa kantti. Korostuu entisestään, kun osa havuista ei selvinnyt tulipalosta ja jouduttiin kaivamaan ylös sekä tuosta muurikivialtaasta että kalusteiden takaa.

Tykkään yksinkertaisista muodoista, mutta silti olen sen tuhannen kertaa miettinyt, mitä pihalle tekisin, että siitä tulisi vähän "pehmeämpi". Perennapenkeistä en perusta, mutta tätä näkymää lasikuistilta taas yhtenä sateisena iltana tuijotellessani tuli mieleen, että tässähän voisi olla hyvä aihio haaveilemalleni japanilaistyyppiselle puutarhalle. Loppu onkin sitten enää toteutusta vaille valmista, hehhee. Mutta ainahan sitä voi haaveilla. Ja itseasiassa tallin takana olisi valmiina vinot pinot liuskekiviä, joista voisin askarrella kaarevan polun katkaisemaan hallitsevaa kantikasta nurmikkoa. Mutta ei aleta nyt kumminkaan hötkyilemään, ettei vaan tule liian äkkiä valmista.

Asiaa auttaisi jo se, että voisi edes yhden kerran viedä tuolien pehmusteet ja tyynyt paikalleen ilman, että tarvii koko ajan kytätä taivaalle, että ehtii pelastaa vesisateelta. Nyt ovat olleet käytännössä koko kesän sateensuojassa lasikuistilla, jossa niitä puolestaan siirrellään paikasta toiseen, ettei pääse kompastumaan.

Takapihan muurikivallas oli aikanaan ukkelin toive, koska olisi kuulemma aina halunnut asua 80-luvun kahitiilitalossa, jonka pihalla on sellainen. Piti äkkiä lyödä allastoive lukkoon, ettei vaan huomaa, että oikeasti asutaan vanhassa pienessä puutalossa, joka tosin on aika monet kerrat erinäisiä muutoksia kokenut.

Viime vuonna kasvattelin altaassa palaneitten havujen paikalla patiokurkkua ja kesäkurpitsoja, mutta nyt päätin kokeilla pensasmustikkaa, josta toivottavasti tulisi monivuotinen ilo.

Puutarhalla kyselin, että milloinkahan mustikka alkaa tuottaa satoa, jolla tarkoitin lähinnä sitä, että mihinkä aikaan tänä kesänä voin alkaa raivaamaan pakkaseen tilaa marjoille :), mutta vastaukseksi sain, että tänä vuonna ei vielä tapahdu mitään, eikä todennäköisesti ensi vuonnakaan, mutta sitä en kyllä usko, koska kyllä mustikka omaan silmääni näyttää ihan siltä, että se kukkii. Ja eikös noista kukista tuppaa tulemaan marjoja? Ellei tuuli vie, mikä on kyllä paljon mahdollista, koska on aika avoimella paikalla.

Ostin myös muutaman puolukantaimen, jotka istutin katajien juurelle. Ja näyttää satoa pukkaavaan sielläkin.

Olen näistä jotenkin tosi iloinen. Vähän niinkuin pieni pala metsää.

Myös potut laitoin vakipaikalleen. Viime vuonna tosin kasvoi pelkät varret, mutta nyt näyttää lupaavammalta. (Noista varta vasten perunan kasvatteluun tarkoitetuista Potatopot-ämpäreistä saa sisäosan nostettua pois ja zuumailtua satoa ilman, että pitää nostaa varsia ylös).

Kesäkukkia tuli tänä vuonna hankittua tasan kaksi. Ihan vaan sillä, ettei tarvi enempiä alkaa pelastamaan pakkaselta ja raekuuroilta kantamalla vuoroin sisään ja takaisin ulos. Mutta ihan kauniiksi ovat kumminkin kasvaneet, kun istutin alkuperäiset amppelitaimet isoihin ruukkuihin. Pelkkää laiskuuttani, koska inhoan amppeleiden jatkuvaa kastelua. Ja sitä, kuinka vesi lorisee niistä pohjassa olevista rei'istä samantien maahan. Valivali...

Diana

Siniviuhka

Etupiha on meillä vaan nimellinen kaistale talon ja kadun välissä, mutta sinne on vuosien varrella ilokseni leijaillut kaikenlaisia siemeniä, joista kasvaa sekalainen sortimentti kukkia ja rikkaruohoja ilman että olen istuttanut mitään. Tai siis olen kyllä, mutta mikään niistä ei ole jäänyt henkiin, joten parempi antaa tilaa kaikelle, joka sillä kivikovalla savipläntillä luonnostaan kasvaa. Sitäpaitsi tykkään, kun näyttää tuollaiselta luomulta.

Kekkilän yrttilaatikossa päätin kasvattaa tänä vuonna vaan sellaista, mitä varmasti myös käytän. Mies kun ei edelleenkään vihreistä perusta, vaan ruskea kastike taitaa olla suosikkilistansa värikkäimmästä päästä. Mieluiten sellainen oikein vanha kunnon pannuunpalanut versio, jota kuulemma saa eräästä lounasruokalasta päivittäisen työmatkansa varrella. Terkkuja vaan kokille.

Tänä vuonna satsasin suosikkiini minttuun, mutta kasvaa Kekkilässä myös vähän basilikaa, ruohosipulia, timjamia ja valkosipuliruohoa. Lisäksi omissa ruukuissaan lehtikaalia ja rucolaa. Ja amppelitomaatti, joka on niin iso, että ratkeilee omasta painostaan.

Jaa niin. Löysin myös omasta mielestäni kauniin valkoisen ruukkusarjan, joista kahteen pienimpään istutin laventelin ja oliviipuun. Tuli omaan silmääni vähän sellainen välimerellinen fiilis, jota haluaisin jatkaa isuttamalla tuohon suurimpaankin ruukkuun jotain samaan tunnelmaan sopivaa, mutten ole keksinyt mitä. Saa mieluusti ehdottaa.

 

Ihanhan tässä tuli tätä kirjoittaessa sellainen tunne, että on sitä sitten kuitenkin edes jotain tullut tehtyä, vaikken olekaan itse huomannut. Ja muutenkin olo koheni, kun sain aikaiseksi pitkästä, pitkästä aikaa kirjoittaa, vaikka sisältö nyt jäikin köyhäksi. On niitä asioita, joita olen kaivannut, mutten vaan ole jaksanut.

Luulen, että osasyy väsymykseeni on se, että olen tässä viime ajat toiminut etätyömaavalvojana ja neuvonantajana eteläkorealaiselle asiakkaalleni, jota en halua jättää pulaan, vaan auttaa silloin, kun apua tarvitaan. Tarkoittaa eri kellonaikaa eläville sitä, että asiakkaan työpäivä raksalla alkaa silloin, kun omani täällä päässä päättyy. Tai siis tässä tapauksessa ei pääty, koska olen valmiuksissa aina kun viesti kilahtaa puhelimeen. Mutta periaatteeni on, että asiakasta ei jätetä, joten on yksi näitä elämän valintakysymyksiä, joka vähän vaatii, mutta poikkeuksetta myös palkitsee.

Iloista lomaa kaikille, joilla sellainen on. Ja muille muuten vaan mukavaa oloa. Pari viikkoa vielä enää ja silloin koittaa hetken vapaus täälläkin.