Sivut

sunnuntai 12. helmikuuta 2023

HELMIKUUN K-KUVAHAASTE, 2. VIIKKO

Vuorossa on kuvahaasteen toinen viikko ja olen edelleen tosi innoissani tästä. 

Taustatekstien mitta vaan meinaa itselleni tyypillisesti venyä ja keittiö hajottaa sen verran keskittymistä, että jouduin vähän säätämään kuvauskohteita, mutta uskon, että haasteen keksinyt Kristiina ei soveltamisesta suutu.

Aiheina tällä kertaa:

6.2.   Kirjava
7.2.   Kudin (tämän korvasin toisella sanalla)
8.2.   Kamera
9.2.   Komea
10.2. Kahvi (tämäkin vaihtui) 
11.2. Kurkku 
12.2. Koristeellinen


KIRJAVA



Kuvassa on toinen Sisustusakatemian aikaisista Tikkurilan Symphony-värikarttani opuksista, joista tässä ykkösosassa on kirkkaampia värejä ja kakkosessa enemmän oman makuni mukaisia murrettuja sävyjä. 

Ei niin pientä projektia ettenkö kaiva väriviuhkaa esiin. Ja välillä kaivan ihan vaan terapiamielessä. Viuhkan aukominen ja värilastujen katselu jotenkin rentouttaa ja rauhoittaa. En osaa selittää sitä sen tarkemmin. Ja aina voin myös mielikuvitella mihin mitäkin väriä käyttäisin, jos käyttäisin. Toimii hyvänä keinona irrottautua tästä maailmasta.


KUTIMEN TILALLA KUUSIOKOLO



Koska kutominen ei ole jälkeen nuoruusvuosien kuulunut omiin mielenkiinnon kohteisiini, eikä sen sortin kuvattavaa näin ollen löytynyt, valitsin kutimien sijaan käteeni sattumalta osuneen työkalun. Kuvauksellisuus vähän kärsii, mutta ei välitetä siitä.

Kuusiokolo tuli tutuksi, kun työskentelin yhden lukioaikaisen kesälomani (-83) Itävallassa Linz-nimisen kaupungin Ikeassa, jossa päätehtäviini somistusosastolla kuului huonekalujen kasaaminen tällä varmasti kaikille tutulla ja varmaan aika monella myös inhokkeihin kuuluvalla työkalulla. 

Tärkeisiin tehtäviini kuului myös nuolien leikkely mustasta tarrapaperista :). Niitä käytettiin ohjaamaan kulkusuuntaa huoneesta toiseen.

Kuumottavin työpäiväni oli kuitenkin se, kun jouduin varsinaisen kerhotädin tuuraajaksi vetämään piirustuspajaa lapsille. Siinä oli lukioaikainen saksa ja kantti koetuksella, mutta niin vaan selvisin. Kai :). Lapset ei onneksi välittäneet siitä, onko kyseessä akkusatiivi vai datiivi ja onko jonkun sanan edessä der, die vai das, jotka opettajalle olivat lähinnä pyhä asia, muttei onneksi ollut kuulemassa. 

Tykkäsin kovasti kesätyöstäni Ikean ihmeellisessä maailmassa, jollaista ei Suomessa oltu vielä siihen maailman aikaan nähty, vaan vasta 13 vuotta myöhemmin.

Mutta siis tämähän ei nyt varsinaisesti liittynyt sen enempää kutimeen kuin kuusikokoloonkaan, joten ei muuta kuin eteenpäin.


KAMERA



Kaapissa on säilössä peräti kolme aiempaa kameraani.

Mustan Sonyn järkkärin osti kuopus itselleen rippilahjaksi saamillaan rahoilla ja myi sen sitten pari vuotta myöhemmin minulle vähän kalliimmalla :). Sillä kuvailin ensimmäiseen blogiini surkeita kuvia, koska en oppinut käyttämään kameraa yhtä hyvin kuin alkuperäinen omistajansa. Nyt ehkä osaisin, mutta ensin pitäisi löytää laturi, että voisin kokeilla herääkö akku henkiin.

Sony oli myös sen verran kömpelön kokoinen, että ostin ulkokäyttöön tuon Canonin hopeanvärisen pikkupokkarin, jonka lisävarusteisiin kuului telkkariin liitettävä teline. Sen avulla kuvat ja videot pystyi katsomaan ruudulta suuressa koossa. Tuntui ihan mahdottoman edistykselliseltä tekniikalta ja olo oli kuin elokuvissa.

Vaatimustaso kuitenkin kasvoi ja hopeista seurasi muutamalla säädöllä varustettu valkoinen Canon, joka on nykyisen Olympuksen minijärkkärini edeltäjä. On edelleen varsin näppärä peli, jonka voisin itseasiassa ottaa ulkoilukäyttöön. Kulkee kokonsa puolesta vaikka taskussa.


KOMEA



Komeus on katsojan silmässä ja varmasti katson tätä kuvaa äidin silmin toisin kuin kukaan muu, mutta mietinnässä ollut valinta oli siinä vaiheessa selvä, kun viriteltiin illan jääkiekko-ottelua vintin telkkariin ja ruutuun ilmestyi tutut kasvot  <3. 


KAHVIN TILALLA KAUHAT JA KAPUSTAT




Juon kahvini tylsästi mustana, joten ei vedä kuvausmielessä vertoja sydänvaahtokoristeisille Baristakahveille tai muille näyttäville nykyjuomille, joiden nimistä tai loputtoman tuntuisista valikoimista olen tyystin pihalla. 

Ja koska ei tullut mieleen mitään muutakaan kahviaiheista kuvattavaa, korvaan tämän kohdan kauhoilla ja kapustoilla, joita putkahteli kaappeja siivoillessani esiin aina vaan lisää ja lisää.

Sanoisin, että 8 paistinlastaa ja 5 kauhaa on hivenen ylimitoitettua suhteessa olemattomaan kokkailuintooni ja hellan levyjen määrään, mutta jostain näitä vaan on kertynyt ja kadonnut lähinnä kuivauskaapin uumeniin. 

Säästin osan, heitin osan roskiin ja sujautin osan uudenveroisista isoon teräksiseen lävikköön yhdessä muutaman muun keittiön käyttökelpoisen pientarvikkeen kanssa, jotka koitan käydä vaivihkaa viemässä lähikirpparin tuulikaapin "saa ottaa"-hyllyyn. 



KURKKU



Olen kohta puolet elämästäni juonut aamuisin tyhjään vatsaan lasillisen yön yli seissyttä vettä, johon puristan puolikkaan sitruunan. Mutta toisinaan saan tarmonpuuskia ja innostun tekemään ikuisen sitruunaveden tilalle viikon satsin kurkkujuomaa, johon puristan yhden ison tai 2 pientä luomukurkkua, 3 luomusitruunaa ja nipun minttua. Lisäksi litra vettä ja ruokalusikallinen hunajaa, jos tykkää vähän makeuttaa, mutta itse en sitä kaipaa.

Tuoremehupuristin on siinä määrin työläs pestävä (ei oikeasti ole, mutta välillä ei viitsi mitään), että teen samalla satsin muitakin mehuja, joista kuvassa kaupan sakean tyrnimehun vieressä on porkkana-inkivääri-appelsiiniversio. Määräänsä enempää ei kannata kerralla mehustella, koska eivät säily hyvänä kovin pitkään. 



KORISTEELLINEN


Käytin aikanaan ahkerasti näitä joltain Espanjan työ- tai lomareissulta ostamiani, omaan silmääni koristeellisia rannekoruja.  Tykkään niistä edelleen ja siksi säilön, vaikken niitä enää käytäkään. Renkaan kullanvärinen rihkama on osin vähän rumaksi tummunutta, enkä koe mustaa väriä enää  omakseni. Toisin kuin noiden korujen aikaan, kun ylläni oli usein joku musta yläosa ja beige alaosa tai päinvastoin.

Ei siis ole sen kummempaa syytä näiden säilytykselle kuin se, että niistä tulee mukavia muistoja mieleen. 


Se oli semmoinen kuvaviikko se. Tulevasta ei vielä tietoa, mutta toiveena on pysyä kyydissä edelleen. 




25 kommenttia:

  1. Tämä kiva, tykkään. Haaste siis, ja sinun kertomasi.
    "Viuhkan aukominen ja värilastujen katselu jotenkin rentouttaa ja rauhoittaa", tätä jos mitä kutsutaan VÄRITERAPIAksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula, kiva kun tykkäät :).
      Ja jep, väriterapia todellakin toimii. Paitsi silloin, kun ei meinaa muka löytyä sopivaa, vaikka vaihtoehtoja on melkein 2500 :).

      Poista
  2. Wau, mitä kuvia! Tuollaisen viuhkan haluaisin minäkin. Ja nuo värit näyttävät niin hienoilta tuossa kuvassa. Kudin, tai kuusiokoloavain, väliäkös sillä :) No, komeahan tuo jääkiekkoilija on, myös muiden kuin äidin silmillä katsottuna. Meiltä kotoa löytyy tällä hetkellä "vain" kuusi paistinlastaa ja ne tosiaan pakkaavat joskus loppumaan kun kaikki ovat tiskikoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina, mutta kyllä tämä haaste taisi lähteä vähän sivuraiteille sen alkuperäisestä tarkoituksesta. On silti kiva toteuttaa, kun aika ei riitä erikseen kirjoittamiseen, niin tulee nyt yhdistettynä kuviin.

      Väriviuhkat on kyllä superihanat. Saatiin (tai siis ei oikeastaan voi kai sanoa, että saatiin, koska koulutus oli aika hintava) heti ensimmäisenä opiskelupäivänä.

      En tiedä miksi, mutta mulla on tapana tiskata kaikki muoviset aina käsin, vaikka ei kai ne koneessa sula tai sen kummemmin lentele.

      Kiitos myös jääkiekkoilijan puolesta ja palataan taas <3

      Poista
  3. Hauskoja nuo sinun vaihtosana kuvasi. No teillä taisi olla enemmän kapustoja ja lastoja kuin meillä, vaikka täällä asuu tuo kokkimies :)
    No sokea kyllä pitäisi olla, jos ei tuota miestä komeana näkisi...hyvät geenit hänellä <3
    Ihanaa sunnuntaita Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevä kokki pärjää selvästi vähemmilläkin varusteilla :).

      Ja kiitos Outi <3.
      Kun pojat oli ihan pieniä, mies sanoi, että "Toivottavasti tulee isän ulkonäkö ja äidin järki, koska jos käy päinvastoin, voi olla vähän takkuisempaa" :D.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Mehut on kyllä niin best. Tuntuu aamut ihan luksukselta silloin, kun niitä on kaapissa valmiina. Liian harvoin vaan tulee tehtyä.

      Poista
  5. Oli kyllä taas hyvin keksityt kuvat! Mulle ei ole tullut mieleenkään, että haasteita voisi soveltaakin.

    No onhan tuo mies nyt komea, vaikka pimeässä katsoisi. :-D Hyvät on geenit tosiaan, ja olen näkevinäni hänessä sinun näköäsi (vaikka et ole kuviasi hirveästi postaillutkaan).

    Ja kiitos kurkkumehumuistutuksesta ja erityisesti siitä, että kurkkumehun mukaan voisi sekoittaakin jotain, ettei tarttisi yrittää saada alas sitä karmeaa paljasta kurkkumehua. Tämä otetaan asialistalle pikimmin, ettei tartte vetää noita Movicol-pusseja joka päivä (intialainen ruokavalio saa vatsani juntturaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noudatan yleensä kaikkia sääntöjä niin kirjaimellisesti, että vähän tiukkaa teki kyllä soveltaminen jopa tässä :). (Ukkeli on sääntöjen soveltamisen mestari ja minä kärsin jo ihan vaikkapa siitä, että ajaa tyhjälle parkkipaikalle kielletystä ajosuunnasta silloin kun ei ole ketään mailla halmeilla :)).

      Ja kiitos <3. Tätä poikaa sanotaan ihan isänsä kopioksi, mutta olet oikeassa siinä, että on myös meikäläisen piirteitä. Meitä vaan on ukkelin kanssa sanottu ihan toistemme näköisiksi, mikä kuulostaa hullulta, mutta jos alkaa irrottelemaan kasvoista osia, niin kyllä meidän pottunenät ja korvat mm. muistuttaa toisiaan :)

      Voin vaan kuvitella, mitä intialainen ruoka tekis äkkiseltään omalle vatsalleni, jos menee sinullakin juntturaan. Toivottavasti kurkku auttaa. Tai varsiselleri (muistelen, että sellerin positiivinen vaikutus ruuansulatukseen oli itseasiassa sinulta alunperin kuulemani tieto).

      Poista
  6. Kivat haastekuvat ja tarinat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Kävin kurkkaamssa omiasi ja huvitti kurkulle keksimäsi teksti, joka oli niin totta kuin olla voi :).

      Poista
  7. Kivat kuvat ja stoorit! Huikeeta, että oot asunut Linzissä. Mullakin on sieltä yksi tarina.. oltiin aikanaan kylässä siellä opiskelevan ystävän luona. Oltiin ostettu jo Suomesta junaliput, joilla oli tarkoitus matkata Linzistä Saksan Kölniin. Sielläpä sitten olikin Linzissä joku rautatietyöntekijöiden lakkojutska just siinä kohdassa, kun meidän piti lähteä ja homma meni aikamoiseksi sekoiluksi. Jännitti ihan hitosti koko matkan, päästäänkö ikinä oikeaan määränpäähän, kun muutokset reiteissä ja junissa oli "vähän" sekavasti ilmoitettu. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja päästiin Saksaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja onpa tosiaan hauska sattuma. Muuten oltais voitu vaikka törmätä Linzissä, mutta mun kesätöistä on 40 vuotta aikaa (kääk) eli suurinpiirtein sun koko ikä, joten ei ihan mene junamatkailut ja kuusiokolokausi yksiin :).

      Sinällään en muista koko Linzin kaupungista mitään. Ihme homma, kun on noinkin lyhyt aika vierailusta. Mutta Ikeasta jäi mieleen mm. se, että siellä roikkui katosta hirvivaarasta varoittavia liikennemerkkejä ja kun koitin paikallisille selittää, että niitä (ja kuvan eläimiä) on meillä ihan oikeasti teiden varsilla, kukaan ei tuntunut uskovan.

      Poista
    2. Joo, vajaa parikymmentä vuotta taitaa olla väliä näillä meidän Linzin visiiteillä.
      Huikeet noi hirvivaara-kyltit :D
      Ja sitä piti vielä sanomani, että tuo "Komea" on kyllä tosi komea eikä vain äidin silmissä :)

      Poista
    3. ❤️

      T. Annukka

      Poista
  8. Paljosta on paha valita - viittaan värikarttaa ;) Ei vaan, tosi hyvä työkalu, ei muuten tiedosta, että niitä sävyjä on niin paljon yhdestä väristä. Väreillä on suuri psykologinen merkitys! Itse kallistun myös niihin murretumpiin mieluummin...
    Kudin olis ollut haaste mullekin. Kuuskoloavaimet oli loisto harhautus.
    Toi sun poikasi kuva on aivan huh huh komea. Sekin loisto harhautus :) tällaiselle ikääntyneelle...
    Niin viattomalta kuin kurkku kuulostaakin on muuten hirveän närästävä tällaiselle vatsavaivaiselle - keliakia ja refluksi.
    Hei nyt noi korut käyttöön, kun kerran tykkäät ja tuovat hyviä muistoja! Käymme tällä hetkellä dioja läpi ja totesin ääneen, että ennen pidin aina koruja ja nyt en juuri koskaan muuta kuin yhtä sormusta nimettömässä vaikka niitäkin olisi kaksi (siis sormuksia, sormia enemmän - nimettömiä kylläkin kaksi) - höh. Mitäs jos kunnostauduttaisiin tässä asiassa?
    Ja vielä: Hyvää ystävänpäivää ja tulevaa syntymäpäivää <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta pitkästä kommentista Celia <3.

      Värikartat on tosi kivoja ja tekee valinnat helpoiksi (tai siis vähän vähemmän vaikeiksi :)), kun löytyvät kotoa valmiina. Joskin aika usein tulee pyöriteltyä niitä muutamaa hyväksi havaittua luottosävyä, kun ei noita seiniä tai muita maalattavia kuitenkaan määräänsä enempää ole.

      Mutta voihan kurkku sentään. Olen aina ajatellut, että on lähinnä pelkkää vettä ja siksi harmiton tapaus, mutta uskon kyllä kun sanot. Ja täytynee uskoa samaa myös monesta muusta aiemmin itselleni sopineesta harmittomaksi luulemastani ruoka-aineesta, kun viimeaikoina on alkanut olla ihan järkyttävän kovia vatsakipuja, jotka sattumoisin alkaa aina iltaisin ja vie koko yön. Nukkua ei tarvi :(. Viime yönä valvoin aamukuuteen ja puoli kasilta piti nousta ylös. On mennyt vähän sumussa tämä päivä ja tarkoitus oli siivoilla keittiön tasoilta ja muilta kaikki pois tieltä, kun huomenna alkaa purkuhommat. Toivottavasti ensi yö menee paremmin. (Tähystys on tuloillaan kk:n päästä).

      Ja totta. Itsekin käytin ennen koruja, mutta nykyään olen kai liian laiska niidenkin suhteen. Korvikset on (nekin aina samat), mutta siinä se. Ja kuitenkin muilla aina ihailen kivoja koruja. Koitan siis kunnostautua, koska noin nätisti kehotit.

      Ja kiitos ensinnäkin kun sanoit niin kivasti komeudesta <3 ja toisekseen Hyvää ystävänvuotta, kun päivä ehti jo mennä ja kiitos etukäteen myös huomisen toivotuksista. Muistan miksi muistat, mutta silti siitä taas hämmästyin ja otan onnittelut ilolla vastaan <3

      Poista
  9. Muistoja (mukavia) esiin tuovien esineiden säilyttämiseen on ainakin fantastiljoona (luku opittu Aku Ankasta) syytä. Toki silloin esineen tulee olla helposti nähtävillä, siis melkeinpä käytännössä esillä.

    Nostin juuri esille yhden vanhan valokuvan, joka ei varsinaisesti tuo esiin muistoja, mutta synnyttää muistelun ketjuja. Hyvä niinkin 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut Susanna.

      Toivottelen täältä remonttisotkun keskeltä mukavaa maanantai-iltaa ja pahoittelen, että on jäänyt vastaamatta 🫶.

      T. Annukka

      Poista
  10. Ai miten kauniit noi mehupullot on!
    (Tästä tuli mieleeni, että meilläkin lienee jossain sellainen mehun puristin... pitäisi ehkä kokeilla taas kertaalleen. Minustakin karmea siivottava.)
    Ja ihanasti keittiövälineitä. Näitä takuulla jotenkin siunaantuu itsekseen lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian harvoin tulee noita mehuja tehdä. Mutta aina kun tulee, aamut tuntuu suorastaan luksukselta ja on itsellä sellainen olo, että olis vähän niinkuin itseään parempi ihminen, kun on ollut viitseliäs 😁.

      Istun tällä hetkellä pitkän remppapäivän jäljiltä pienessä sohvannurkassa ja ympärillä on lattialla suunnilleen koko keittiön sisältö 🙈. Kaiken näkeminen kerralla kannustaa karsimaan.

      Poista
    2. T. Annukka siis

      Poista
  11. Hienot kuvat ja luovat kuvatekstit, taitava sinä! Mun blogissa on sulle haaste, ei toki stressiä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru <3 ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta. Aika on mennyt niin tyystin keittiörempan parissa, etten ole ehtinyt tai oikeastaan jaksanutkaan muuta.

      Käyn ilman muuta kurkkaamassa haasteen ja toivottelen samalla mitä parhainta viikonloppua :)

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi