Otsikko pätee moneen.
Alunperin olin aikeissa aloitella tätä tekstiä jo syyskuussa, kun kirjoitin jääkaapin oveen listan kaikista niistä syyskauden kursseista, joille olin ilmoittautunut. Oli pakko laittaa päivämäärät, viikonpäivät ja kellonajatkin näkyville, että muistan missä pitää milloinkin olla ja mihin aikaan.
Vähän joka päivälle oli jotain. Niistä yhtenä viime vuonna aloittamani kalligrafia, joka koukuttaa edelleen.
Aina välillä joku kysyy, mihin tarvin tai aion käyttää kirjaimia, joita kurssilla harjoitellaan ja vastaus on, etten oikeastaan ole ajatellut koko asiaa. Mahdollisesti en koskaan mihinkään, mutta itse tekeminen on se, josta tykkään. Rauhallista, maadoittavaa puuhaa, joka vaatii sen verran paljon keskittymistä, että kaikki muu unohtuu. Ja jos joskus ei jostain syystä unohdu, vaan mieli vaeltaa muussa, teräkään ei tottele. Parhaimmillaan luokassa kuitenkin kuuluu vain terien rauhallinen rapina paperilla.
Toinen viime syksyltä tuttu juttu oli rakukeramiikka, jota tehtiin parina viikonloppuna. Ekana muotoiltiin, toisena lasitettiin ja poltettiin ulkona uunissa.
Tein tällä kertaa itselleni epätyypillisempiä esineitä, joista oikeastaan kaikki onnistui yli odotusten, vaikka rakupoltto onkin aika arvaamatonta, eikä sitä pysty juurikaan hallitsemaan. Siinä sen hienous piileekin ja on terveellistä tekemistä tämmöiselle, joka ei pysty sohvalle istumaan, ellei ensin tarkista, että matto on suorassa :). Ja töissäkin rakennuspiirustusten parissa kaiken on oltava millilleen, keramiikassa se on onneksi mahdotonta.
Noissa yläkuvan kahdessa maljakossa tavoittelin ulkomuotoa ja väritystä, joka vaikuttaisi siltä, että kappaleet olisi voinut poimia jostain kivikasasta tai muuten vaan luonnosta. Vähän rouheampaa kuin tekeleeni yleensä.
Muitakin omasta mielestä onnistuneita esineitä tuli tällä kertaa uunista ulos ja haaveilen siitä, että saisin näistä aikaiseksi kokonaan oman postauksen, mutta toteutumis-% vaikuttaa tähänastisen perusteella aika heikolta.
Uutena kokeiluna otin ohjelmaan viiden illan "Rentoa maalusta"-kurssin, jonka suhteen odotukset ei oman osaamiseni suhteen olleet korkealla, mutta ajattelin, että ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan, jos on tarvis. Ja samalla olisi vihdoin käyttöä noille joskus hetken päähänpistosta tai Instan akryylimaalausvideosta inspiroituneena haalimilleni väreille, jotka ihme kyllä tulivat vielä tuubeistaan ulos.
Tällä kurssilla opettaja antoi aiheet ja yleensä muutaman mallikuvan, joista valita. Alla on keskeneräinen työ, jonka aiheena oli Bokeh-efekti, mutta valmista mallia en ottanut käyttöön. Ehkä olisi kannattanut, koska innostuin tekemään aina vaan yhden valopallon lisää.
Saatan kokeilla ensi syksynä uudelleen, mutta äkkiseltään akryylivärit tuntui vaikeilta. Joskaan muutaman tunnin perusteella ei tietty kannattaisi sanoa juuta eikä jaata, vaan harjoitus se on, joka tekee mestarin, jos niikseen tulee.
Viimeisen parituntisen aiheena oli joulukuusi, mutta tein tämmöisen metsäversion.
Ehkä mahdollisella seuraavalla kerralla testaan vesivärejä, joilla ollaan kalligrafiassa kokeiltu kaikenlaista ja joiden yllätyksellisyydestä tykkään. Alla kuva joulukorttiprojektiin liittyvästä alkuvaiheesta, jossa olen roiskinut märän värin päälle vettä ja suolaa. Satunnaisten kuvioiden syntyä on kiva seurata.
"Joka päivä jotain" pätee myös siihen, että päätin kuukausi-pari sitten alkaa taas kerran perata kaikenlaista kaapeista edelleen löytyvää ylimääräistä ja kiikuttaa joka päivä jotain joko kierrätykseen tai suorastaan roskiin. Aika helposti saatiin kotona käymässä olleen kuopuksen kanssa aikaiseksi peräkärryllinen jälkimmäistä sorttia, kun sinne päätyi mm. hajonnut mankeli (yhyy, onneksi löysin Torista tilalle samanlaisen vanhan liiton Upon) ja vinttikomeroissa säilömäni pestyt tyynyt, peitot ja petauspatjat, joita ei täällä oteta missään vastaan. Löytöeläinkotiinkin tarjosin, mutta heillä on kuulemma ylitarjontaa sen sortin suurista tekstiileistä.
Kirjat on toinen hankala artikkeli, eikä oikein meinaa antaa luonto periksi repiä kansia roskiin ja heittää sivuja paperinkeräykseen, mikä nykyään tuntuu olevan niitä ainoita hävityskonsteja.
Siksi ilahduin, kun näin kirjaston eteisessä hyllyn, johon voi jättää kirjoja lahjoituksena. Vain kolme kerrallaan, mutta hiljaa hyvä tulee. Ja vielä kivempi oli, kun kävin kysymässä tiskiltä, kelpaisiko kirjaston omaan käyttöön täysin uudenveroiset kirjat ja ottivat ilomielin vastaan mm. kertaalleen luetut, siistit Harry Potterit ja muutamat muut kirjastokäytössä kuluneiksi käyvät suosikit. Tuli hyvä mieli.
Jossain joskus sanottiin mielestäni viisaasti, että koska raivausprojekteilla on tapana aiheuttaa enemmän tilapäistä epäjärjestystä kuin järjestystä, on tärkeää, että kotona on joku siisti näkymä sellaisella paikalla, jonka näkee usein. Niihin meillä kuuluu mm. tämä eteisen lipasto, jonka päällä on vissiin pari vuotta jo olleet nuo silloin puulusikoista askartelemani käpymäiset lyhdyt, joista tykkään edelleen. Vaihtelen vaan niille kavereita ja välillä toimivat itsekseen maljakoina tai kynttilänjalkoina.
"Joka päivä jotain" on ollut teemana myös appiukon muistisairaudessa ja pimeiden päivien piristämisessä valosarjoilla.
Huvitti tämä näkymä, kun tulin viikko sitten maanantaina puoli viiden maissa töistä. Olin asentanut tuon vanhan valopuun rappujen pieleen sunnuntaina sillä ajatuksella, että on sitten mukavan valoisaa tulla kotiin :).
Aika vaatimattomaksi jäi teho, mutta piristi kuitenkin sen verran, että vaikka vielä vähän aikaa sitten ei kiinnostanut valosarjat yhtään, olen lisäillyt niitä vähän joka päivä jonnekin. Maltillisesti kylläkin, mutta ihan kivojahan ne on aikansa.
Terassin katossa sen valmistumisesta asti jo 18 vuotta roikkunuseen oksaan ripustelin alkuun kaikenlaista vuodenajoista riippuen. Keväällä valkovuokkoja pieniin maljakoihin, pääsiäisenä pääsiäiskoristeita jne., mutta nykyään se saa korkeintaan valot kerran vuodessa. Heijastelee hauskasti terassilaseista, mutta sehän ei nyt tästä pimeästä kännykkäkuvasta erotu juuri sen enempää kuin alakuvan marraskuinen superkuu.
Appiukko (91 v) liittyy otsikkoon sen verran, että parin kuukauden takaisesta puolisonsa kuolemasta lähtien alkava muistisairautensa on lähtenyt etenemään vauhdilla ja vähän joka päivä on edessä jotain yllättävää, joten ollaan tässä miehen kanssa vähän uuden edessä. Pitkällehän tässä on pötkittykin ja tiedetty, ettei voida loputtomiin näin helpolla päästä. Ja vaikkei missään nimessä naureta sairaudelle tai sairastuneille, niin kyllä sitä vaan on pakko välillä ottaa asiat huumorilla. Niin "hauskoja" juttuja ne muuttuneen mielen aikaansaannokset toisinaan on ja saman ikäkaliiperin kavereiden kanssa riittää jaettavaa vanhempien viimeaikaisista lausunnoista.
Justiin yksi kavereista kertoi, että äitinsä ei enää suostu menemään hammaslääkäriin, koska lääkäri oli kuulemma edelliskerralla kääntänyt hänen puseronsa väärinpäin siinä hoitoa tehdessään. Kotoa lähtiessä paita oli ollut ihan oikeinpäin päällä, mutta kotiin palatessa olikin saumat päällipuolella ja pesulappukin edessä. Ihme hiippari se semmoinen hammaslääkäri.
24. marraskuuta täällä oli vihdoin oikean talven näköinen talvi. Sitä kesti tasan yhden päivän, joka sattui olemaan sama, jolloin meillä oli miniän kanssa himmelipaja. En raskinut yhdessä sovittua ajankohtaa alkaa sen takia muuttamaan, että oli koko sen astisen talven ensimmäinen aurinkoinen ja luminen päivä, mutta kerkisin kuitenkin tunniksi järven rantaan pitkästä, pitkästä aikaa vähän kuvailemaan ennen kello kolmen auringonlaskua. Oli nättiä.
Kalligrafia ja keramiikkahommat on nyt joulutauolla ja huomenna on viimeinen maalauskurssikin, joten arki-iltoja vapautuu muuhun käyttöön (pienellä appiukkovarauksella), joista yksi tulee olemaan tuttujen blogien lukeminen. Olen kokenut parhaaksi, että silloin kun tiedän, etten ehdi muuta kuin häthätää käväistä, en avaa bloggeria ollenkaan. Haluan lukea kaikessa rauhassa ja jättää myös merkin käynnistäni. Muuten stressaannun asiasta, jonka ei pitäisi olla stressin aihe ollenkaan, vaan kaikkea muuta.
Luulen, että kaikkien "joka päivä jotain"- tekemisten ja ehkä näiden epätalvisten säätilojenkin ansiosta koko syystalvi on kulunut ihan älyttömän äkkiä. Nopeammin kuin kesäloman jälkeinen eka työviikko.
Vajaan parin viikon päästä alkaa jo valoisa aikakin lisääntymään, vaikka tuntuu, että pimeää on kestänyt vasta hetken. Enkä ylipäätään yleensä edes mieti koko pimeyttä. Paitsi illalla nukkumaan mennessäni.
Nukun aina tähän aikaan vuodesta niin paljon paremmin kuin kesällä. Mies aina ihmettelee, kun mutisen sitä että valo häiritsee unta ja sanoo vaan, että "Onhan sulla luomet. Laita ne kiinni ja ala nukkua". No niinpä :).
Kiitos ihanasta kirjoituksesta!
VastaaPoistaMinun vanhempani sairastivat molemmat (eri) muistisairauksia ennen kuolemaansa. Muistamattomuudessa oli paljon sellaista, mikä meni huumorilla melkein onnistumisten piikkiin. Toki oli niitä vähemmänkin hauskoja hetkiä. Synkkää olisi ollut, jollemme olisi yhdessä onnistuneet iloitsemaan kaikesta hassusta 💖
Kiitos itsellesi kommentista Susanna.
PoistaVoi olla, että tässä vielä hymy hyytyy, koska ollaan vasta alkuvaiheessa, mutta aina jos vaan voi (niinkuin aika helposti voi) ohjata puheet paikallaan junnaavista negatiivisuuteen taipuvista jutuista aiheisiin, jotka on appiukolle mieluisia ja jotka muistaa kuin eilisen päivän, niin päästään aina positiivisen kautta eteenpäin. Sen olen oppinut, että tärkeintä ei niinkään ole ne sanat (jotka todnäk unohtuu aika pian jokatapauksessa), vaan se tunne, joka muistisairaalle keskustelusta tulee. Turha siis alkaa vänkäämään mistään, se ei johda mihinkään. Itselleni se on helppoa, miehelle ei niinkään, koska on kyseessä hänen isänsä, mutta on pikkuhiljaa oppinut, että helpommalla pääsee, kun myötäilee, eikä kiistele.
Mieluummin siis hassua kuin synkkää aina kun on paikka, siinä olet täysin oikeassa <3.
Muistisairauksista on kokemusta täälläkin. Sekä oma isäni että anoppini sairastuivat tuohon sairauteen. Mutta ei siitä sen enempää.
VastaaPoistaSinulla riittää harrastuksia. Kalligrafiassa voin kuvitella miten hienoja taulujakin tulisi noista kirjoituksistasi. Koska uskon/tiedän että olet erittäin vaativainen itsesi suhteen, niin jälki oli todella upeaa. Ja ihan samoin kuin sinä kalligrafiassa, niin minä postcrossingissa koen itse tekemisen kaikkein mielenkiintoisimmaksi. Ja sainhan mahdollisuuden perustaa uuden bloginkin tämän harrastuksen puitteissa! Tietysti on kiva saada ja lähettää kortteja, mutta se oheistekeminen, kuten skannaaminen ym. on todella mieluista ja kivaa ajantäytettä tällaiselle eläkeläiselle jolla aikaa riittää.
Joulukorttiprojektissasi hienot värit! Meillä myös kesähuoneen ikkunoissa samanlaisia heijastuksia.
Kuvat eivät koskaan näytä näkymiä yhtä hienoina, tai eivät ainakaan minun kuvaaminani.
Onpa harmi etteivät puhtaan, hyvät petivaatteet kelpaa. Sekajätteeseenkö ne sitten on laitettava?
Himmelipaja: taatusti syntyi upeaa jälkeä. Koska näytät meille?!
Nukkumisesta sen verran, että minulle, huonolle nukkujalle, sanoi eräs tuttu kerran, että miten täysikuu voi vaikuttaa uneen. Sen kun vaan vetää verhot ikkunan eteen, niin ei kuuta edes näy!
Mukavaa joulunalusaikaa sinulle<3
Ei tosiaan omaltakaan puolelta muistiaiheesta sen enempää. Ei ole mukava sairaus ollenkaan, vaikka komiikkaa onkin sen puitteissa toisinaan tarjolla niin, että välillä on pokassa pitelemistä. Olisi monta esimerkkiä, mutta ehkä ei ole kohteliasta niitä tänne kirjoitella.
PoistaHarrastuksia tosiaan on tälle syksylle piisannut. Jumpat ja muut siihen päälle, mutta niiden aika on aamuisin, joten ei haittaa iltajuttuja.
Oikeilla kalligrafeilla (vai onkohan oikea sana kalligraafikko), jollainen meidän opettajakin on, tuntuu olevan ihan loputon mielikuvitus sen suhteen, mitä kaikkea lajin puitteissa voi tehdä. Ihan uskomattoman hienoja juttuja, joiden rinnalla nuo muutamat kirjaimet on vaan erittäin pieni pisara meressä, mutta silti aloittelijalle sen verran vaativaa, että menee kyllä niidenkin opetteluun tovi jos toinenkin.
Kunhan joulutauko tammikuussa loppuu, tarkoitus on kuulemma tehdä kasvikirja, johon jokaisen pitää keksiä joku kasvi, jota ei oikeasti ole olemassa. Ja siihen liittyvä kuvitus ja teksti, joka voi olla ihan täyttä puutaheinää millä kielellä tahansa. Kunhan kirjoitustyyli vaan on se mitä ollaan tänä syksynä harjoiteltu eli Copperplate. Saattaa olla, että joudun kääntymään tekoälyn puoleen, koska toistaiseksi en ole keksinyt mitään riittävän kiinnostavaa mielikuvituskasvia.
Postcrossing kuulostaa tosiaan just sellaiselta mielekkäältä tekemiseltä, jonka parissa on kiva puuhata aina kun siltä tuntuu. Ja jos ei tunnu, ei ole pakko. Se on just parasta.
Keramiikkaa en pysty kotona tekemään, mutta kirjaimia kyllä ja maalaustakin voin testailla. Tuo mallista maalaminen ei oikein ollut se mitä kurssilta odotin, enkähän heti kehdannut alkaa tekemään omiani. Niitä voin kokeilla kotonakin, maalauspohjat on sen verran halpoja ja noita värejähän piisaa.
Palaviin jätteisiin patjat, peitot ja tyynyt tosiaan päätyi. Täällä ei tekstiilien keräyspisteissä oteta vastaan noita isompia, mikä on ihan ymmärrettävää, kun on pienet tilat. Ja veikkaan, että keräykseen tarjottavien puhtaudessakin on usein parantamisen varaa, enkä kyllä itse ainakaan haluaisi kenenkään kyseenalaista patjaa käyttööni.
Himmelipajassa toimin tällä kertaa vaan ohjaajan roolissa ja siinäkin huonolla menestyksellä :D. Miniä valkkasi himmelikirjasta mallin, jossa olikin hallitsemieni peruskuvioiden sijasta 5- ja 10-kulmioita, joiden kasaamisessa loppui meikäläisellä äly, mutta onneksi poika rauhallisella tyylillään ratkaisi ongelman, vaikka isot kourat ja hennot oljet onkin aika haastava yhdistelmä :).
Mutta niinpä just. Verhot eteen, luomet kiinni ja pää tyynyyn, sillähän siitä selviää :).
Kiitos samoin Kristiina, mukavaa joulunalusaikaa (kiva, ettet toivottanut "joulun odotusta") <3
Kalligrafia on niin hienoa ja mukavaa tehdä ja aina kun onnistuu niin saa todella hyvän mielen tunteen itselleen:) Sulla on kyllä tuo homma hanskassa, voit olla tyytyväinen tai oikeastaan ylpeä:)
VastaaPoistaRakukeramiikkakin näyttää oikein onnistuneelta ja miellyttää kovasti silmääni!
Anoppi aikoinaan aina valitteli milloin polveansa tai jotakin muuta vaivaansa. Sanoin että niin kauan saa olla tyytyväinen kun pää pelaa vaikka toki muutkin vaivat ovat kiusallisia. No, kyllä hänelläkin loppuaikoina oli vaikeuksia muistamisen ja muiden asioiden kanssa. Onneksi eivät ehtineet pitkään vaivata.
Nukkumisen kanssa olen huomannut saman asian. Nukkuminen on onnistunut hyvin syksystä lähtien. Kun kelloja siirrettiin niin ajattelin että nytpä herään aikaisin Onnin kanssa lenkille mutta tosiin kävi. Lähdemme nykyään tuntia myöhemmin kuin kesällä;) Eipä se haittaa kun ei ole kiire minnekään;)
Mulle meinaa välillä iskeä ahdistus, kun mietin mitä kaikkea en tässä elämässä millään kerkiä kalligrafian puitteissa edes nähdä, saati tehdä, mutta hyvä kun vähän edes noita kirjaimia.
Poista(Tuon ekan kuvan tunnilla kävi niin, että vaikka yritin keskittyä tekemiseen, murehdin silloin appiukon puolison hautajaisia ennakkoon niin paljon, että kirjainten harjoittelusta ei tullut mitään. Siihen(kin) opettajalla oli konsti ja kehotti mieluummin leikkimään niillä (kirjaimilla) ja muodostamaan niistä vaikka kukkasia sen sijaan, että yritän tehdä suoria rivejä. Helpotti heti ja oli paljon mukavampaakin. Aina ei suju, mutta niin kuin sanot ja omasta kokemuksesta tiedät, niin onnistumisen ilo on kyllä iso silloin kun sujuu. Onneksi useimmiten.
Varmaan tuon appiukon asian takia olen tullut vähän liikaakin semmoiseksi, että heti jos tuntuu, että mies ei muista mitään mistä ollaan vasta vähän aikaa sitten puhuttu tai peräti sovittu, alan huolestua. Taitaa kuitenkin onneksi useimmiten olla valikoivasta kuulosta kyse :).
Tähän mennen-tullen-pimeään aikaan tuntuu tosiaan nukuttavan paremmin. Myös aamulla :). Tänäänkin oli vähän nihkeää nousta, mutta kerran se vaan kirpaisee ja mukava oli kävellä töihin, kun oli poikkeuksellisesti kirkas taivas ja aurinkoakin näkyvissä.
Onnellisia Onnillisia lenkkihetkiä ja tilkkutouhuja Irma.
Kauniit pallot sinä akryylimaaleilla sait. Akryylimaali on minun juttuni, vaikka nyt on ollut taukoa, joku jumi tuli muuton jälkeen ja vain pari kertaa olen maalannut. Maalit onneksi säilyvät ja niitä ja kankaita on isot laatikolliset odottamassa. Olen sitä "koulukuntaa", että en halua kursseille, sotken vain maaleja abstraktisti. En osaa piirtää, joten mitä muutakaan :)
VastaaPoistaNuo rakukeramiikkatyöt ovat tosi kauniita ja muodoltaa tyylikkäitä.
Kiitos Cara, innostuin tosin pallottelemaan vähän liikaa ja alkoi jo ärsyttää koko teos :).
PoistaMuut kaksi tähänastista on olleet maisemia, jotka ei nekään tule päätymään mihinkään, mutta on ollut silti ihan hauskaa harjoitusta ja ryhmä on tosi kiva. Sillä on iso merkitys, kun uutena menee mukaan.
Harjoitustöissä on myös tullut käytettyä sellaisia värejä, jotka tuskin olisi päätyneet muuten tuubeja pidemmälle. Tykkään maanläheisistä väreistä ja mielessä itsellänkin oli nimenomaan abstraktit, luonnosta jotenkin ammentavat maalaukset, mutten halunnut alkaa sooloileemaan. Kotona on aikaa ja nykyään tilaakin kokeilla, jos sille päälle sattuu. Uskon, että joskus satunkin.
Rakuopettaja sanoi, että nuo mun tämänkertaiset työt on "Annukan rouheemmalta kaudelta" ja se pitää paikkansa. Kiva kokeilla välillä muutakin kuin pientä ja sievää valkoista.
Hei Annukka!
VastaaPoistaVoi miten upeat luontokuvat olet napannut, kerrassaan lumoavan kaunista.
Ihanat nuo valot mitkä olet ripustanut katokselle, kyllä ne pimeyttä iloitsevat kuin
myös koristekuusikin.
Olet sinä sitten taiteellinen ja taitava. Ihania kaikki. Kiva kun on mieluisia harrastuksia, niillä
todellakin saa pyyhittyä arjen menot.
Vai sellainen hammaslääkäri heh! No niinpä välillä ne on huumorilla vedettävä.
Tsempit teidän arkeenne. Minäkin hoidan 91v enoani, hän on onneksi erittäin hyvässä
kunnossa ja muisti pelaa. Muutamat kaatumiset on viimeaikoina, apuun silloin riennämme.
Kaikkea hyvää teidän perheen joulukuuhun!
Heippa Päivi ja kiitos viestistä.
PoistaKuvasarja oli vähän semmoinen "koko talvi tunnissa"-versio :). Heti sen jälkeen olikin taas keli vahvasti plussalla ja vihreä nurmikko tuli takaisin esiin. Mutta hyvä kun edes sen verran ehdin.
On kyllä tosi kiva, että on noita harrastusmahdollisuuksia, joista valita. Täällä sentään vielä on mahikset päästä mieluisilleen kursseille, isommissa kaupungeissa ei välttämättä mitään saumaa, kun tulijoita olisi tuhansia ja paikkoja on kourallinen. Tulevalle syksylle vähän mietin osallistumista puutyökurssille. Pääsisin verestämään vanhoja muistoja, kun puuseppäopinnoista tulee ensi vuonna kuluneeksi 40 vuotta. (kääk :)). Mutta nyt keskityn näihin.
Sulla sensijaan on ne virkkaus- ja muut käsityötaidot verissä. Ja kaikenlaiset tuunaukset. Mukavia puuhia kaikki ja siitä kivoja, että voi tehdä aina kun inspis iskee tai olla tekemättä, jos ei huvita. Kukaan ei pakota.
Mun oma isä (ihan just 90 v) on onneksi ihan särmässä kunnossa ja terävä kuin mikä, joten ei ole kuin yksi huolehdittavana kerrallaan. Kopkop. Toivotaan, että siellä enon tilanne jatkuu yhtä hyvänä.
Kaikkea hyvää teille myös <3
Kiva lukea kuulumisiasi pitkästä aikaa! ❤️
VastaaPoistaVoin hyvin kuvitella, että tuo kalligrafia tekee niin hyvää mielelle. On varmaan sellaista aika meditatiivista puuhaa. 🤭 Vähän sama kuin minulla ne palapelit, paitsi että luulen, että kalligrafiassa vaaditaan paljon enemmän keskittymistä.
Jännä miten paljon sinulla on tällaisia luovia harrastuksia. Vaatiikohan työsi (jonka olen ymmärtänyt olevan tarkkuutta vaativaa) vastapainokseen tämmöistä luovempaa? Keramiikkatyöt ovat upeita ja katsoin ensin, että siinä on kaksi kivimaljakkoa.
Blogijutuissa en osaa valitettavasti neuvoa. Yritin itse vaihtaa taannoin sähköpostiosoitetta, johon kommentti-ilmoitukset tulevat, ja sehän meinasi mennä komedian puolelle. 😅
Ei kun nythän tuo sinun blogilistasi näyttää olevan ihan oikein? Uusin ensin.
PoistaKiitos Satu <3. Vähän tuli taas tahatonta taukoa, vaikka eihän tosta elokuusta niin kovin kauaa ole :D. (Hymyilyttää aina, kun joku ilmoittaa erikseen pitävänsä sometaukoa ja sitten kahden päivän päästä pahoittelee, että venähti aiottua pidemmäksi ;)).
PoistaKalligrafia on just nimenomaan meditatiivista. Varmaan taika piilee siinä, että kirjaimia on pakko tehdä hyvin, hyvin hitaasti ja koko ajan keskittyä siihen mitä on tekemässä. Ja vaikka meitä tosiaan on siellä luokassa monta, jokainen keskittyy omaan hommaansa niin, ettei ole mitään "meluhaittaa" ja jos välillä onkin, senkin pystyy sulkemaan mielestään pois.
Nukunkin aina tosi hyvin kalligrafia-illan jälkeen ja mikä ihmeellisintä, kaikki mahdolliset lihassärytkin poistuu siellä. Se on ihan mystistä. Normiöinä siirtelen jalkoja paikasta toiseen, kun lihakset on taas päässeet niin kireiksi, etten saa niitä enää omin avuin auki, mutta näköjään kalligrafiasta on moneksi.
Ja mahtavaa, jos maljakot näytti kiviltä. Se oli just mun tavoite, joka ihme kyllä onnistui oikeastaan ihan nappiin. Samaa en voi sanoa viimeksi peruskeramiikassa tekemästäni vaasista, joka oli uunista tullessaan niin susiruman värinen, etten melkein pystynyt katsomaan sitä :D. Ensin ajattelin tiputtaa sen vahingossa palasiksi, mutta painaa niin juuttaan paljon, ettei varmaan olisi mennyt edes rikki, joten päätin yrittää pelastaa sen maalamaalla kalkkimaalilla päälle ja se ihme kyllä onnistui.
Ja totta. Töissä pitää olla tarkkana, että mitat on millilleen ja kulmat suorassa, joten kivan erilaista tekemistä on nämä näin syksyisin, kun pelikausi päättyy ja jää kaikki se aika käyttöön. Keväisin ei enää kurssit niin kiinnosta, kun elämä siirtyy taas ulos.
Mua niin sieppaa välillä tämä omintakeisesti toisinaan käyttäytyvä Bloggeri ja oma osaamattomuus tehdä asialle mitään. Tuo blogin sivulla näkyvä lista on onneksi oikein, mutta se lukulista, joka näkyy vain itselle, tarjoilee tällä hetkellä kärkeen 9 vuotta vanhoja tekstejä, enkä ole jaksanut kelata niin montaa sivua eteenpäin, että pääsisin käsiksi tähän hetkeen. Ehkä bloggeri on tulkinnut mun oman toiminnan niin, että 9 vuotta on mulle ihan sopiva lukutahti :D.
Pahoittelut, tuli nyt paljon tämmöistä minä-aiheista juttua.
Oli kiva kun kävit ja nyt on mullakin tosiaan paremmin aikaa käydä lueskelemassa. Olet tällä välin ehtinyt varmasti kirjoittaa jos vaikka mitä <3.
Tässä postauksessa on niin paljon inspiroivaa asiaa ja viisautta, että täytyy tulla uudelleen vielä paremmalla ajalla. Kalligrafia- ja keramiikkatyösi ovat upeita ja jäiset maisemat aivan ihania.
VastaaPoistaNyt näyttäisi Bloggerin lukulista ainakin minulla toimivan oikein. Pari päivää sitten näytti tosiaan ikivanhoja postauksia niin minulla kuin muillakin.
Ihanaa joulunalusaikaa!
Kiitos kivasta viestistä Sara ja ihan mahtavaa, jos olikin vaan joku Bloggerin tilapäinen oikku, joka korjaantuu yhtä mystisesti kuin tulikin. Tänään itsellänikin näkyy keulilla sinun tuorein postaus ja pari muuta, mutta neljännestä eteenpäin onkin sitten yhden ja saman, aikanaan erittäin aktiivisen blogin 9-5 vuotta vanhoja tekstejä niin pitkä rimpsu, etten päässyt pitkälläkään kelauksella loppuun asti. Mutta pieniä harmeja nämä kuitenkin vaan on, joten en mieti sen enempää.
PoistaSinulla oli tuoreimmassa kalenterin luukussa sellainen maisemakuva, jonka maalaamista teki heti mieli kokeilla, mutta jätin odottelemaan parempia aikoja :).
Ja kiitos, ihanaa joulunalusaikaa sinulle myös!
No hiivatti, niin näkyy minullakin vanhoja postauksia, kun riittävän alas rullaa! :) Mutta varmaan tämäkin pulma menee ohi, kuten muutkin Bloggerin bugit. Tosin on jatkuviakin ärsyttäviä ongelmia: blogini sivupalkin blogilistassa on nyt kaksi blogia, joiden uudet päivitykset eivät näy.
PoistaJoistakin joulukalenterin "tekoälymaisemista" tuli aika kivoja. Yritin niihin saada sellaista Itä- ja Pohjois-Suomen tunnelmaa. :)
Tekoäly on kyllä pelottavan älykäs ja näköjään myös taitava maalari.
PoistaTöissäni käytän kyseistä nykyään vallan, kun pitää kääntää pitkiä tekstejä englannista saksaksi tai ranskaksi. Pääsen laiskuuttani niin paljon helpommalla ja jälkikin on parempaa. Muuten koitan olla liiaksi kääntymättä sen puoleen, etten tyhmene entisestään :D.
Sinulla on kivoja harrastuksia. Kauniita kirjaimia osaat tehdä. Galligrafia on mielenkiintoista ja ennen kaunokirjoitusta opetettiin koulussa. Kivaa, että nykyisin oppilaat ovat pyytäneet kaunokirjoitusta takaisin kouluopetukseen. Ollaan samiksia pitkälti. Minulle rakusavi on myös tuttu. Harrastin kansalaisopistossa vuosia savitöitä ja ikoninmaalausta. Molemmat olivat rakkaita harrastuksia, mutta jäivät kun sain työn Lieksasta. Ajoin 57 km/suunta päivittäin töihin, ja aika meni siihen. Nyt vanhuuseläkkeellä olisi aikaa, mutta on koko ajan kiire tehdä mitä mieli tekee. (enkulin käsityöt)
VastaaPoistaMun mielestä on ihan hirveää, että kaunokirjoituksen opetus lopetettiin. Ja kohta varmaan lopetetaan koko käsinkirjoitus, kun kaikki tehdään vaan tietokoneella. Miten sitä kohta enää osataan lukeakaan muuta kuin koneella tehtyä tekstiä :(.
PoistaMun 90-luvulla syntyneillä pojilla on pari vuotta ikäeroa, mutta tuo kirjoituksen muutos tapahtui heidän välissään. Niin että vanhempi vielä opetteli kaunoa, mutta nuoremman aikana tuli jotkut ihme tyyppikirjaimet, jotka oli ikäänkuin tekstausta, mutta kirjaimia sidottiin toisiinsa vähän kuin kaunossa. Oli tosi haastavaa toimia läksyissä apuna, kun en osannut itsekään niitä kirjoittaa. Onneksi niistä on sentään luovuttu. Ja viisaita oppilaita, kun toivovat kaunoa takaisin.
Mutta vau! Ikoninmaalaus se vasta tarkkuutta ja taitoa vaativaa tekemistä on. Hieno harrastus, jollaista ei mahda täällä meilläpäin tarjota kukaan. On ehkä enemmän Itä-Suomen alaa, en tosin tiedä.
Ja heh. Mun mies aina sanoo, että "eläkeläisillä on lähtöjä enemmän kuin ambulanssilla" :D. Tarkoittaa justiin tuota, että kaikkea on kiire tehdä, kun vihdoin on aikaa. Sitä odotellessa :).
Olipa kiva kuulla, että jollakin toisellakin on mankeli. Minulla on myös vanha Upo (vanhat kestää), mutta antaa sileät lakanat.Hienoja kuvia ja töitä olet tehnyt, arvostan ,koska ei mitään käden taitoja ole tänne jaettu.
VastaaPoista-arjaviola
Mulla on muuten (koti)hommat vähän niin ja näin, mutta mankelista en hevin luovu :). Ja vanha kunnon Upo on paras ja kestävin! Oli onni löytää samanlainen Torista tilalle, kun omaan tuli joku sähkövika.
PoistaLakanoiden pitää mun mielestä olla sileät, mutta silittämään en niitä ala, koska en tykkää silittämisestä muutenkaan. Sain siitä lapsena yliannostuksen, kun silitin 6-henkisen perheen lakanat. Onneksi nykyajan vaatteet on semmoisia, ettei tarvi juurikaan silittää.
Kiitos kehuista, tekemällä oppii ja ihan varmasti on käsissä taitoa sielläkin, kun on joku mieluinen laji. Kutominen (neulominen) taitaa olla yleisin, mutta siitä en innostu.
Ai miten tuo rakukurssi kuulostaa kivalta. Minua vähän edelleen harmittaa, että myöhästyin sen 20 sekuntia ilmoittautumisesta enkä päässyt millekään kurssille. Ensi syksynä valjastan miehenkin ilmoittautumaan yhtä aikaa, jos toisen kone on nopeampi. =)
VastaaPoistaAivan älyttömän hienot nuo "kivi"maljakot! Ajattelin heti ne nähdessäni, että olet tavoitellut tuollaista kivimäistä ilmettä ja sehän onnistui täydellisesti. WAU!
Talvinen kuusi on myös tosi hieno. Sinulla on selvästi taiteellistä silmää ja lahjoja. Itsekin joskus jumitun katsomaan noita videoita, joissa joku tekee maaleilla tai keramiikkaa ja mietin aina, että olisi kiva kokeilla. Vielä en ole maalejakaan ostanut, mutta se sellainen valutustekniikka, jossa maalia hölvätään iso määrä kankaalle (joka lienee päällystetty ensin jollain?) ja kallistellen valutellaan, vaikuttaa mielenkiintoiselta. Samoin tekniikka, jossa hyvin märkään maaliin kasteltu lanka pujotellaan kankaalle kiemuroihin ja vetämällä saadaan aikaan kukkia yms.
Joskus vielä.
Voi näitä omaisia! Sympatiat ovat teidän puolella appiukon suhteen. Itsellä myös vähän vastaavia kokemuksia ja onhan se niille parasta vain naurahtaa, koska se auttaa jaksamaan. Voimia appiukolle ja teille siinä sivussa.
Kauniita auringonlaskukuvia taas! Kiva lukea kuulumisia. Älä ota stressiä! Täällä ollaan taas seuraavalla kerralla.
SULOISTA JOULUNAIKAA!!
Kiitos ihanan pitkästä viestistä Vivi.
PoistaOlen satavarma, että tykkäisit rakun teosta. Se polttoprosessi on sen verran primitiivinen ja ekalla kerralla vähän pelottavakin, mutta just siksi niin hieno. Ja nyt kun vähän jo tietää, millä keinoin saa esineisiin syntymään vähemmän ja millä enemmän säröjä, niin pystyy pikkasen suunnittelemaan sitä omaa tekemistään, mutta silti lopputulos on yllätys. Tällä kertaa positiivinen oikeastaan kaikkien esineiden kohdalla, viime vuonna kävi päinvastoin.
Se huono puoli siinä rakussa vaan on, että sen jälkeen "tavallisen keramiikan" tekeminen ei tuntunutkaan enää yhtä hienolta kuin alunperin, vaikka kivaa sekin on.
Viime vuonna unohdin itsekin laittaa kalenteriin hälytyksen ilmoittautumispäivän aamuksi ja jäin ilman keramiikkapaikkaa. Tuli melkein paniikki, kun ajattelin, että mikään ei sitä voi korvata, mutta kokeilin sitten tuota kalligrafiaa, jota jatkoin tänä vuonna, mutta ehkä ensi vuonna koitan taas keritä keramiikkapuolelle. Ja ehkä vihdoin toteuttaa sielläkin aikeeni tehdä välillä jotain isompaa ja pitkäjänteisempää, eikä iänikuisia kippoja ja kulhoja, joita on kaappien perukoilla jo riittämiin :).
Mulla on nuo akryylivärit niitä onnettomia pikkutuubeja, jotka vältti kyllä tässä vaiheessa, kun kurssilla tehtiin niitä töitä mitä tehtiin, mutta ai että kun erehdyin vikan illan jälkeen katsomaan youtubesta kaikkia niitä maalausvideoita, niin tuntuu, että tästähän on lähdettävä hetimiten johonkin taidetarvikeliikkeeseen ostamaan kunnon maaleja.
Ja just se pouring-tekniikka, missä kaadetaan ja kallistellaan värejä, näyttää tosi kiinnostavalta, mutta en ehkä sen tyyppisistä tauluista kuitenkaan niin perusta ja sääli olisi heittää vaan hukkaan. Mutta muuten semmoinen abstrakti tyyli kiinnostaa enemmän kuin tuo todellisuutta tavoitteleva ja sitä ajattelin kotona kyllä testailla. Ehkä myös vesiväreillä.
Ja kiitos sympatiasta. Sääliksi käy appiukkoa, kun joutui luopumaan pitkäaikaisesta elämänkumppanistaan. Ei ihme, että vaikuttaa mieleen perussairauden lisäksi. Pärjäilee silti kotonaan ihan hyvin, eikä kuulemma aio sieltä mihinkään lähteä. Sitä täytyy kunnioittaa niin kauan kuin mahdollista.
Ihana kun käyt uskollisesti, en siis ota stressiä.
Ja mitä parhainta joulunaikaa teille <3. Jos oikein olen ymmärtänyt, saatat olla jouluihminen isolla J:llä :).
Onpa sulla ollut ihania upeita luovia juttuja koko syksyn!
VastaaPoistaLempeää joulua!
Pahoittelut Marika, en käynyt täällä joulun tienoilla lainkaan, joten näin viestin vasta nyt.
PoistaSyksy on mulla luovien juttujen aikaa, keväällä ei enää kiinnosta :).
Hyvää alkanutta vuotta!
Beautiful post
VastaaPoistaThank you.
PoistaPlease read my post
VastaaPoistaJos vaikka akryylivärit vaikuttivat hankalilta, niin totean, että pokeh ja kuusi kuvat on hienoja. Jatkaisin kokeilua :D
VastaaPoistaMinusta kaikista harrastuksista ei tarvitse olla erityistä "mihin käytän tätä" -ajatusta. Ehkä kalligrafian harrastus näkyy sen muotokielen ja keskittymisen vahvistumisen kautta jossain aivan eri tilanteessa, mitä ei ole aiemmin tullut ajatelleeksi. Se kai erilaisten harrastusten kokeilemisessa onkin idea, laajentaa itseään ja näkökulmiaan.
Joka päivä jotain -ideasi on erinomainen. Mietin itse elokuussa, että minulle tekisi hyvää pitää jokainen päivä näyttövapaa tunti tai tunteja (ei puhelinta, tietokonetta, telkkaria yms.) ja käyttää se aika johonkin mikä todella tekee minulle hyvää. Tein tuolloin listan asioista, joihin ajan käyttäisin. Jotkin vievät vain 3 minuuttia aikaa ja toiset enemmän kuin tunnin. Idea otti ensin hitaita askelia, mutta nyt menee jo paljon paremmin.
Mukavaa ja antoisaa jatkoa sinulle!
Kiitos kannustuksesta Birgitta, mutta ehkä mun maalauskurssit oli tässä (mikä on ääneen lausuttuna tai kirjoitettuna yleensä varmin merkki sille, että tänä syksynä löydän itseni taas rennosti maalailemassa :D). Kotona saatan tosin jatkaa kokeiluja. Mutta ainoastaan fiilispohjalta niinkuin nykyään kaikkea muutakin.
PoistaJa niin totta, että miksi sitä aina pitäisi tehdä kaikkea jotain tiettyä tarkoitusta varten? Ei miksikään. Niinkuin sanoit, hyöty (en keksi nyt parempaa sanaa, vaikka oikeasti en tarkoita mitään hyödyllistä) voi tulla esiin jossain ihan ihme tilanteessa joskus myöhemmin.
Aika moni tosiaan on kysynyt, mihin aion käyttää niitä vaivalla opettelemiani kirjaimia (joita olen tähän mennessä oppinut varmaan noin sadasosapromillen verran kaikista) ja vastaus on ollut, että ei aavistustakaan tai että en ehkä mihinkään. Vähän joulukortteja koitin värkätä, mutta lähettämättähän ne perinteisesti jäi. Silti se tekeminen oli mukavan maadoittavaa niiltä osin, kun tuli onnistumisen tunteita.
Ja huomaan, että käsinkirjoittamisesta on tullut sujuvampaa ja kauniimpaa. Sitä kun nykyään tulee tarvittua niin olemattoman vähän, kun kaikki kirjoittaminenkin tapahtuu koneella. On alkanut jo tuntua siltä, että käsi ei enää tottele niinkuin ennen ja siksi on kiva, että siinä on tapahtunut kehitystä, joka oikeastaan on paluuta vanhaan.
Jos olen töissä, näyttövapaus ei onnistu, mutta vapaapäivinä en konetta avaa ja puhelinkin saattaa olla jossain muualla kuin minä itse, mutta joka ilta kyllä töllään sen tunnin-pari telkkaria. La Promesasta on menossa ties kuinka mones sadas jakso ja välillä kyllästyttää jo ihan huolella, mutta silti vaan istun siihen sohvanmutkaan.
Olisi kiva nähdä listaa ajankäyttösuunnitelmistasi (ehkä olet niistä blogiin kirjoittanutkin, olen vaan ollut niin pitkään poissa täältä, että olen pihalla kaikesta). Hyvä idea joka tapauksessa!
Kiitos samoin, sopivan puuhakasta ja rentoa alkanutta vuotta Birgitta!
Pahoittelut Suvi, näin viestin vasta nyt, mutta kiitos ja oikein Hyvää alkanutta vuotta!
VastaaPoistaOlipa kiva lukea pitkästä aikaa sinun kuulumisia! Ihania harrastuksia hyvällä otteella. Minäkin vuosi sitten riemuitsin, että ’tänä vuonna’ voin mennä pienen tauon jälkeen taas keramiikkaan ja löysinkin mieleisen paikan - koska siitä ekan kurssin opesta en tykännyt - ja sitten syksyllä, kun olisi pitänyt ilmoittautua, käsi oli kroonisesti niin kipeä, etten voinut tehdä mitään. Eli nyt on kaksi talvea mennyt harakoille sen suhteen. No, ehkä joskus!
VastaaPoistaMuistisairaus on pahinta läheisille! Ja pakkohan sille on myös nauraa. Omat vanhempani sairastui molemmat viimeisinä vuosinaan ja se oli tyrmäävän karmeaa. Rakas ihminen elää, mutta haipuu pois ja muuttuu oudoksi. Joskus nauratti, joskus raivostuin (ja kaduin heti) ja yleensä olin hyvin huolissani.
Lämpimiä halauksia täältä siihen kaikkeen!
Ja valoisaa tätä vuotta! Kivoja seikkailuja ja pirteitä ajatuksia ja muista nauttia kaikesta ihanasta! 🍀🥰
No höh. Olipa harmillista, että käsi pilasi keramiikkakurssin ja eniten tietysti koko muun elämän, koska kädettömänä ihminen on aika, noh, kädetön.
PoistaItse myöhästyin viime vuonna varmaan muutamalla minuutilla keramiikan kurssi-ilmoittautumisesta ja jäin siksi ilman paikkaa. Kalligrafia oli vähän niinkuin korvike sille, mutta olen jo kerinnyt tykästyä siihenkin, joten jätin tänä vuonna keramiikan suosiolla väliin, kun osuivat päällekkäisille päiville. Tulevana syksynä taidan kuitenkin vaihtaa takaisin saven pariin. Täytyy vaan laittaa kesäkuulle hälytys samalle sekunnille, kun ilmoittautuminen alkaa. Täällä sentään on hyvät mahkut päästä mukaan, toisin kuin isommissa kaupungeissa, joissa on tuhansia halukkaita ja vaan muutama paikka.
Muistisairaan mieli tuntuu vaihtelevan sekunneissa todellisuudesta toiseen. Hyviäkin hetkiä onneksi on, mutta tällä hetkellä ehkä pahinta on se, että appiukko väittää jonkun käyvän asunnossaan yöllä. Vaikkei ole totta, on sitä hänelle ja viimeksi, kun mies koitti selittää, ettei ole mahdollista, sai kuulla, että ei tarvi enää ikinä olla yhteyksissä, kun kerran pidät häntä hulluna. Se otti miehelle koville, kun sai kuulla, että isä hylkää poikansa, mutta vakuuttelin, että on jo seuraavana päivänä sen unohtanut ja niin kävi myös. Onneksi. Nyt häntä seurailee joku salkkumies...
Kiitos Thilda ja kaikkea samaa toivotan sulle <3. Ja terveyttä erityisesti tottakai.