Sivut

tiistai 22. elokuuta 2017

LOMALTAPALUUTOMAATIT


Paluu tämän ns. blogin pariin meinaa jostain syystä kangertaa pahemman kerran, enkä edes oikein tiedä miksi. Jotenkin tuntuu, että olen ihan tyystin erakoitunut, metsittynyt, sammaloitunut ja mitä lie, mutta ei anneta sen haitata. Eikähän se sinällään edes paljon poikkea normaalista.





Maailman pahuudesta en aio kirjoittaa mitään, koska se ahdistaa, joten siirryn suoraan niinkin akuuttiin aiheeseen kuin tomaatit - nuo jokaisen lomallelähtijän tärkeimmät matkatavarat.

Alkoi jo melkein ottaa päähän, kun tuli taas hankittua kaikenlaisia hyötykasveja, joiden paras ja ainoa satokausi sattui juuri samaan hetkeen, kun oltiin ukkelin kanssa lähdössä perinteiselle parin viikon lomanpätkälle Vuokattiin.

Ennenvanhaan se ei ollut mikään ongelma, kun reissattiin koko perheen voimin ja otettiin joka tapauksessa peräkärry koukkuun. Sinne oli helppo nostella kaikki tarpeellinen polkupyöristä golfbägeihin ja muihin milloinkin ajankohtaisiin vermeisiin. Silloin pakkasin usein kyytiin myös kesäkukat. Ei jäänyt kastelu ulkopuolisten riesaksi, ja saatiin samalla kaunistusta loma-asunnon terassille. 

Vaan nyt kun meitä oli matkassa vaan kaksi (yhyy), bägit heitettiin pötkölleen takapenkille, ja vaatteet,  kengät sun muut pariin Ikean kassiin takakonttiin. Sinällään näppärää, mutta vaikka kuinka yritin, joka suuntaan rönsyävää, puolikypsiä raakileita notkuvaa tomaattiamppelia en saanut nätisti mahtumaan kyytiin, ja jotenkin tuntui jopa meille turhan koomiselta valjastaa kokonaista peräkärryä yhden tomaatintaimen takia :). Paitsi että olisihan sinne sitten voinut pakata myös pottuämpärit, oliviipuun, kesäkukat ja kaiken, mikä irti lähtee, mutta näillä mentiin.  

Harmitti kuitenkin hukkaan menevä sato, koska tiesin, että kotona talkkarin virkaa hoitavaksi lupautunut kuopus ei tomaateista juurikaan perusta. Irrottelin siis kaikki raakileet ja puolikypsät "marjat", pakkasin ne mukaan ja asettelin ne perillä ystävältäni Annelta saamani vinkin pohjalta ruokapöydän aurinkoiselle kulmalle kypsymään.





Kävi muuten todella nopeasti tuo kypsyminen sisätiloissa. En vaan olisi itse älynnyt.

Leikkelin ja pussitin mukaan myös kaikki ruukuissa kasvattamani lehtikaalit ja Kekkilän yrttilaatikon basilikat. Kaalit käytin smoothieihin (koska mukana kulki myös blenderi), ja basilikoilla maustoin mm. pannulla pikaisesti kypsentämäni tomaatit.






Maistuivat jopa ukkelille grilliruokien lisukkeena. Asiaa tosin auttoi se, että ukkeli oli juurikin lukenut Hesarista artikkelin siitä, kuinka tomaattien erinomaiset terveysvaikutukset tulevat kypsennettäessä parhaiten esiin. Jess! Eiköhän tosta miehestäkin vielä saadaan ihan kehityskelpoinen kasvinsyöjä aikaiseksi. Edes lomalla.

Minttuja en sentään pakannut mukaan, vaan pilkoin ne pakkaseen valmiisiin annospusseihin talven vihersmoothieita varten. Osoittautui niin näppäräksi systeemiksi viime vuonna.





Minttuja ei kuulemma saisi päästää kukkimaan, mutta en ole siitä piitannut, koska nimenomaan tykkään noista kukkasista.





Kasvi vaan on niin leviävää sorttia, että vaikka kaikki leikkasin ennen lomaa liki kaljuiksi, parin viikon päästä kotiin palatessa oli odottamassa tämän verran lisää.






Vai olisiko sittenkin taika taitavassa talkkarissa, joka oli saanut meidän poissaollessa yrtit ja kesäkukat kukoistamaan ja oliivipuunkin selvästi kasvamaan. Samoin kuin vielä lähtiessä varsin vaatimattoman näköisen Arabian sulkahirssin, josta oli tullut tuuhea ja korkea. Kun kehuin poikaa ja ehdotin, että pitäisi varmaan vaihtaa kukkienhoitajaa, sain vastaukseksi, että oli kuulemma "niin hirvee ressi, että ei kiitos :)". Oli omien sanojensa mukaan yrittänyt parhaansa, mutta hermostunut, kun "nyt tohon heinäänkin kasvo jotain tommosia ihmeellisiä (sulkia)..."





Lomasta sinällään en osaa kirjoittaa oikein mitään, koska se vaan oli sellainen kuin se oli. Hyvä ja voimaannuttava. Heti siitä hetkestä alkaen, kun päästiin perille. Jotenkin sitä nykyään arvostaa kaikkein eniten kaikkea pysyvää, kotoisaa ja tuttua. Etenkin kun aikaa on käytössä vaan vähän. Ja meille loma Vuokatin tutuissa kauniissa maisemissa kaikkien meille tärkeiden puitteiden keskellä edustaa juurikin sitä, mistä ukkelin kanssa nautitaan. Jos aikaa olisi koko kesä tai vaikka edes kokonainen kuukausi, sitä varmasti haluaisi käyttää osan ajasta seikkailuun ja uusiin paikkoihin tutustumiseen, mutta nyt kun sitä on se tutut kaksi viikkoa, loma tuntuu paljon pidemmältä (hyvällä tavalla), kun sen voi vaan olla paikallaan. Tai siis paikallaan ei todellakaan oltu, mutta tarkoitan sitä, että ei varsin tarvi lähteä mihinkään. Autoakaan ei tarvittu muistaakseni kertaakaan, kun kaikki tarpeellinen on kävely- tai pyöräilypyrähdyksen päässä.




Joka päivä pelattiin. Parhaimpina pari kierrosta putkeen, mutta Katinkullan kenttä on enimmäkseen sen verran tasaista maastoa, että ei tuntunut edes yhdeksän tunnin käppäily pahalta. Päinvastoin.





Eipäs kun tarvittiinpas me autoa kerran, kun käytiin pelaamassa perinteinen kierros itseään Suomen kauneimmaksi mainostavalla Paltamon kentällä, jossa Suomen juhlavuosi oli huomioitu mielestäni kivasti viheriöiden siniristilipuin.




Ja kyllä kenttä kieltämättä kauniissa maisemissa Oulujärven rannalla kierteleekin, mutta jostain syystä en sitä itse kuitenkaan koko Suomen kauneimmaksi rankkaisi. Varmaan ihan vaan siksi, etten ole kertaakaan onnistunut selvittämään kyseistä kenttää kunnialla, vaan aina tulee jossain kohtaa sössittyä.




Jotenkin loma oli niin loma, ettei monista aikomuksista huolimatta tullut edes otettua kuvia. Paitsi ilta-aikaan järven rannasta, joka veti puoleensa kaikkine kauniine väreineen. Aurinkokin laski ensimmäisellä viikolla vasta vähän ennen keskiyötä, mutta jälkimmäisellä jo selvästi aiemmin.









Yhtenä päivänä ukkeli kertoi jättäneensä rannalle terveisiä kuvaajalle. Arvelen, että kyseessä oli tämä <3




Töitä on nyt paiskittu viikon päivät, eikä tunnu missään. Paluu oli jotenkin harvinaisen helppoa tänä vuonna. Sensijaan kotona olo vaatii totuttelua, kun vanhempi poika muutti talveksi uuteen kotikaupunkiinsa ja nuorempi isoveljeltään vapautuneeseen asuntoon. Vintissä on siis poikain sänkyjen tilalla enää pelkkää tyhjää ja muutenkin ihan liian siistiä. Snif. Mutta toki tässä ollaan hyvillä mielin ja onnellisia siitä, että molemmilla on asiat mallillaan. Täytyy vaan kehittää itselleen jotain uutta mielekästä tekemistä. Ja kuopus lohdutti sanomalla, että "Älä ny äiti ressaa. Asun kumminkin niin lähellä ja voit kyllä soittaa mulle aina, kun siltä tuntuu" . Voi noita poikia.

Lomaltapaluurahoja en ole vuosiin halunnut, vaan olen vaihtanut ne vapaaksi, joita en tosin aina ole ehkä muistanut pitää. Tai en ole ainakaan varma. Mutta sen sijaan tallin taakse tikkaille ennen reissuun lähtöä nostamani tyhjä amppeli palkitsi lomaltapaluutomaateilla.




Ei mikään vimpan päälle vihreä, mutta tomaatit maistuivat paremmalta kuin karkit. 


Nyt otan pyörän alleni ja pakenen naapurin kovaäänistä ruohonleikkuria johonkin. Oikeesti ihan hirveä meteli.

Kuulumisiin <3