Pääsiäinen tuli ja meni, mutta sen mukanaan tuoma tauko oli pääparalle enemmän kuin tarpeen.
Pidin poikkeuksellisesti jo kiirastorstain vapaata ja mielessä oli kaikenlaista, mitä meinasin muka tehdä. Muun muassa siivota, mutta tulin onneksi järkiini ja jätin sen homman odottamaan huonompia aikoja.
Jotain pääsiäissomisteitakin meinasin kaivella esille, mutta jäi lopulta näihin vihertävänkeltaisiin tulppaaneihin, joista tykkäsin kovasti.
Samoin kuin kevään ensimmäisistä orvokeista.
En vaan oikein koskaan ole käsittänyt noita muovisia valmisamppeleita. Siis että miten niissä roikkuvat kukat oikein pitäisi kastella ilman, että kaikki vesi lorottaa pohjareiästä läpi ja sieltä edelleen kastelukäden hihaa pitkin kainaloihin asti ennenkuin ymmärtää väistää.
Laiskuuttani en niitä nyt kuitenkaan siirrellyt ruukusta toiseen, vaan ajattelin, että kukkikoot siinä aikansa. Säästän isommat piharuukut mieluummin muille myöhempien aikojen kesäkukille.
Tässä haluaisin nähdä vaan kauniin sinisen taivaan, mutta ei voi mitään,
että nykyään mielikuva ilmaa halkovasta hiilijalanjäljestä himmentää tunnelmaa.
Päivä oli tosiaan niin nätti, että siivouksen sijaan päätinkin lähteä suolle. Ei noillä kahdella ihan hirveästi yhteistä ole, jos alkukirjainta ei lasketa, mutta vapaapäivä on vapaapäivä ja silloin saa onneksi tehdä mitä huvittaa.
Suo näyttää kuvissa kuivalta heinikolta, mutta on oikeasti tähän aikaan vuodesta nimensä veroinen, eikä pitkospuilta kannata paljon poiketa, jos ei varsin halua upoksiin.
Nautin näistä maisemista ihan hirveästi, ja Torronsuosta onkin tullut paikka, johon tulee poikettua aika useinkin rauhoittumaan, koska matkaa meiltä on vaan kymmenisen kilometriä.
Talvella täällä on ladut, mutta niin kivat kuin nekin on, ei just nyt tee mieli ajatella hankia.
Tein myös yhden pienen ex tempore-ostoksen ja samalla kun tilasin itselleni Gigantista kuulokkeet, tilasin myös klipsulla puhelimen kameraan kiinnitettävän makrolinssin, jonka käyttöä testailin kotipihalla konttaamalla.
Mielestäni aika hieno kuva tuli linssin avulla tästä pikkuruisesta rikkakukasta, jota ei maasta paljaalla silmällä juuri edes erota.
Ja hauskalta näyttävät nämä oikeasti kurttuiset pikkuruiset mitkälie marjatkin
Sinällään linssiostos ei kyllä edesauta pyrkimystäni ja haavettani palata enemmän ihan oikean kameran pariin.
Pitkäperjantaina (vai pitkänä perjantaina?) aukesi meidän lähigolfkenttä, jonne heti tietenkin lähdettiin ja kivaa oli. Tulee taas vähän vaihtelua pelkkään lenkkikävelyyn, kun pelatessa on kuitenkin sitä oheistoimintaakin siinä sivussa.
Ja oheisviinilasillinen kevään ekan kierroksen kunniaksi. Menkööt kuva sitten vaikka sen viimeaikoina puheena olleen keski-ikäisten naisten kyseenalaisen tunnusmerkin piikkiin.
Koska yksinyrittäjäukkelilla on työpäivä aina myös arkilauantaisin, niin myös pääsiäisenä, joten sen kummempaa pidennettyä viikonloppua meillä ei ollut käytössä mihinkään lähtemiseen, mutta päätettiin kuitenkin vähän edes poistua kotinurkista ja valittiin kohteeksi vanha tuttu rauhallinen Ruissalon kylpylä Turussa.
Vaikka sisämaassa aina asuneena tunnenkin oloni kotoisammaksi ja turvallisemmaksi järven rannalla, niin tykkään kyllä ihan hirveän paljon myös kallioisista merenrannoista käppyräisine mäntyineen. On maastona niin erilainen kuin omat lähinurkat, ja siksi aina yhtä ihana. Etenkin, jos meri on tyyni ja aurinko lämmittää.
Mietin, miten joutsen on mahtanut tiensä tuonne kaislojen keskelle raivata, ja jos on laskeutunut suoraan lennosta, niin onko mahtaneet kovat kaislat pistellä mahanalusta.
Vuokrattiin tälläkin kertaa kylpylästä polkupyörät, joilla pääsee mukavasti kiertelemään ympäristöä kätevämmin kuin kävellen.
Poljettiin muun muassa muutama kilometri takaisin tulosuuntaan, jossa olin aiemmin automatkan varrella nähnyt ihan valtavan sinivuokkomeren, jota halusin lähteä kuvaamaan.
Ukkelillehan aina kaikki käy ja polki kiltisti mukana, mutta ei sitten kuitenkaan löydetty juuri sitä kohtaa, jota ajoin takaa, joten ei tullut kuviakaan. Paitsi tämä yksi aiemmin mainitulla makrolinssillä otettu.
Koko pääsiäisen aikana en stressannut syömisistä, enkä laskenut proteiineja ja niitä ja näitä, vaan söin ihan justiin niin vähän ja harvoin kuin huvitti.
Paitsi että lauantai-iltana olisin kyllä halunnut syödä vähän enemmän kuin pari postimerkin kokoista siikapalaa. Oma valintani se tosin oli, mutta harmitti jälkeenpäin, että uskoin tarjoilijaa, joka vakuutti, että annos on ihan "kunnollisen kokoinen". No ei ollut. Kunnollisen hintainen kylläkin, koska liki noiden parin pienen kalanpalan hinnalla olisi syönyt buffet-päivällisen, jossa oli tarjolla vaikka mitä, mutta joka jätettiin välistä, koska arveltiin, ettei kuitenkaan jakseta syödä "koko rahalla".
Kateeksi kävi ukkelin hampurilaisannos.
Sikakallista siikaa (kurkunpaloihin vertaamalla saa ehkä käsityksen koosta)
Kylpylän iltaohjelmassa oli tanssit ylimmän kerroksen Kapteenin salissa, jonka näkymiä tarjoilija kovasti kehui, eikä suotta.
Ilta-aurinko peilaa ikkunan kautta kuvaajan ja muuta taustaa niin, ettei valitettavasti tullut maisema niin terävänä kuvaan kuin olisin toivonut, mutta ihan hitsin kaunis ja rauhallinen se tosiaan oli.
Duo Peliveljet (oli kyllä erittäin osuva nimi kaksikolle :D) naputteli mukavaa musiikkia ja vähän harmittelin, ettei olla miehen kanssa tanssi-ihmisiä, koska olisi mukava harrastus varmasti sekin. Tähän kyllä ukkeli korjasi, että mikäs ongelma siinä tanssissa muka on, sen kun vaan pompottelee menemään. Sepä se. On niin nähty, että siinä ukkelin poukkoilussa ei kyllä voi parhaalla tahdollakaan pystyä ennakoimaan, mihin suuntaan seuraavaksi kimpoaa.
Illemmalla yritin vielä ottaa kuvaa merelle päin rakosillaan olevasta tuuletusikkunasta, josta juuri ja juuri sain ujutettua kädet ulos.
Kännykkäkuva on kovin rakeinen, mutta merellä lipuvan Ruotsinlaivan ja terassin valoista saa kuitenkin käsityksen tunnelmasta.
Sunnuntaina palattiin kotiin, jossa ollaan nyt vietetty mieluisalla tavalla normaalista poikkeavaa viikkoa, kun seuranamme on paitsi kotikonnuille kesäksi töihin palannut vanhempi poika, myös reiluksi viikoksi kylään saatu ihana tyttöystävänsä.
Meidän koti ei ole iso ja tilaa on rajallisesti, mutta hyvin ollaan kaikki sopeuduttu yhteiseloon ja olo on kaikinpuolin luontevaa. Vähän sitä jännitin, mutta onneksi turhaan.
Eipä tässä nyt tällä(kään) kertaa mitään sen kummempaa asiaa ollut. Ja pää on tällä hetkellä sillälailla hyvällä tavalla tyhjäkin, etten sieltä sen ihmeempiä edes yritä kaivella. Joskus toiste sitten taas.
Ihanaa kevätviikonloppua!