KUVAUSKAIPUUTA JA KOLMEN KUVAN HAASTE, H NIINKUIN HUHTIKUU

Etsin koneelta kuvia yhdestä tietystä aiheesta, joka kuitenkin oli hukkunut jonnekin tuhansien turhien kuvien syövereihin. En vaan kertakaikkiaan ole kaikista aikomuksistani huolimatta päässyt edes alkuun lannistavan loputtomalta tuntuvassa ylimääräisten kuvien poistamis- ja loppujen järjestämisurakassa. En sen enempää koneelle, puhelimeen kuin paperikuvina kaappiin säilöttyjenkään suhteen.

Siinä kansioita selaillessani eteen tuli kuitenkin myös sellaisia omasta mielestäni onnistuneita otoksia, joiden kohdalla pysähdyin ja aloin pitkästä aikaa potea kuvauskaipuuta. 

Tarkoitan sillä kaipuuta sellaiseen tunteeseen, jossa uppoutuu kuvaamiseen niin, että aika ja paikka tuntuu katoavan. Sitä vaan  jaksaa väsymättä vaihtaa kuvakulmaa ja viilata jotain pientä yksityiskohtaa niin moneen kertaan, että kuvaan lopulta tuntuu tallentuvan se, mitä silmä näkee. On parhaimmillaan maadoittavaa puuhaa, joka vaatii sopivan mielentilan, kiireetöntä aikaa, mielekkään kuvauskohteen ja kameran. Kännykällä en samaan tunnelmaan pääse.   

Kuvausinto vaan on ollut pitkään kadoksissa, kun tuntuu, että kaikki on jo niin moneen kertaan nähty. Mutta jahka kevät tästä vähän etenee, tekee taas mieli ottaa kamera käteen ja katsella miltä maailma näyttää linssin läpi.  

HALKO.

Toin koivuklapin kotiin muistoksi yhdeltä kivalta hiihtolomareissulta, jonka päättyessä iski haikeus. Takkaa meillä ei ikävä kyllä lomakohteen lailla kotona ole, mutta käytin halkoa pehmentämään kirkasta lasia ja asetelmaa, jota kukkien puolesta voisi mielestäni kuvailla sanoilla herkkä, hempeä tai hienostunut.

HAHTUVAT.

Kuvassa on yksi hiljattain uudistuneen Tallink City-hotellin kattovalaisimista. Tykkäsin tosi paljon tuosta rauhallisen tyylikkäästä voikukkateemasta, joka kulki vähän eri muodoissaan läpi hotellin huoneita myöden.  

HAURAS.

Ohutta jäätä, joka ritisee kivasti jalan alla, jos vaan raskii rikkoa kauniit kuviot.   

HARSOT ja HEIJASTUS.

Ylimärääisenä valotuksen puolesta epäonnistunut, mutta ehkä just siksi omalla tavallaan (omasta mielestäni) onnistunut kuva lempparikukistani ja niiden kuvajaisista makkarin seinällä. 

Kiitos jälleen Kristiina K, kun tulit keksineeksi tämän kivan kuvahaasteen. Sain tilaisuuden hyödyntää vanhoja varastoja, joiden kimppuun olen nyt vakaasti päättänyt käydä poistamalla vaikka vaan kymmenen kuvaa päivässä. Tyhjää parempi sekin. 

PROTEIINIANSA

Olen aloittanut kirjoittamaan tätä tammikuussa, mutta vissiin väsähtänyt tai kyllästynyt kesken kaiken, joten jatkan nyt, koska aihe on edelleen ajankohtainen.

***

Veikkaan, että jokainen meistä on törmännyt tietoon proteiinien tärkeydestä ja niiden lisääntyneestä tarpeesta erityisesti lihasvoimaharjoittelun yhteydessä. 

Samalla veikkaan, etten ole ainut, joka on langennut siihen luuloon, että proteiinia pitäisi syödä jotenkin ylenmäärin ja mitä enemmän sitä syö, sitä varmemmin lihasmassa kasvaa.

Pitää toki osittain paikkansa ja tosiurheilijoiden kohdalla varmasti hyvinkin pitkälle, mutta puhun nyt vaan omasta tavallisen, suht aktiivisesti liikkuvan, viimeistä vitosella alkavaa vuotta elävän naisen näkökulmastani. 

Taustana tälle on joitakin vuosia sitten läpikäymäni muutaman kuukauden mittainen ohjattu lihaskuntojakso, jonka aloitin, kun tuntui, ettei omatoiminen salitreenini johtanut yhtään mihinkään. Sivuan sitä tekstissä myöhemmin, mutta sitä ennen halusin ihan mielenkiinnosta tutkia omien ihan tavallisten syömisteni proteiinimääriä. Sellaisten, joita en ole siltä kannalta miettinyt yhtään, vaan ainoastaan syönyt niinkuin normaalisti syön. 

Testilaskelmat toteutin yhden ihan tavallisen tammikuisen sunnuntain aikana. 

Kuvien alla olevia laskelmia ei varmasti erkkikään jaksa lukea ja kirjailinkin niitä ylös lähinnä itseäni varten sitä mukaa, kun olin tutkinut ruoka-aineiden proteiinisisältöjä ja punninnut annokseni keittiövaa'alla. (Tämän tein siis siinä järjestyksessä, että ensin päätin mitä syön ja sitten punnitsin sen, enkä niinpäin, että olisin ensin punninnut ja valinnut syömiseni vasta sen mukaan).

  

Perusaamupala:

Pari palaa Kaurajemmari kaurasiemenleipää, yht. 40 g x 16 g/100 g = 6,4 g prot. 

+ Savuhovin liekitetty kalkkunafile, yht. 32 g x 20 g/100 g = 6,4 g prot. 

+ mantelimaitoon tehdyn vihersmoothien 1/2 avokado ~4 g :2 = 2 g prot. 

+ 1/2 banaani ~1,2 g :2 = 0,6 g prot. 

+ ruokalusikallinen riisiproteiinijauhetta 3 g x 89 g/100 g = 2,7 g prot. (jauhe ei ole säännöllisessä käytössä, vaan pelkkä helppo hätävara tilanteisiin, joissa tuntuu että vähän täyttävämpi smoothie on tarpeen)

= aamupalan kokonaisproteiinimäärä 18,2 g. 

(Jos täysjyväkeksit ei olisi ollut loppu, niistä olisi tullut gramma per keksi lisää). 

Lounas: mantelikalaa, basmatiriisiä ja parsakaalia

Yksi pakkauksen neljästä pakastekalapalasta 100 g x 17 g/100 g = 17 g prot.

+ basmatiriisi, alle puolikas valmiista 100 g pussista, ehkä noin 40 g x 8,4 g / 100 g = 3,4 g prot.

+ parsakaali, ehkä noin 150 g x 3,9 g / 100 g = noin 6 g prot.

+ yhteen annokseen osuvat mantelit noin 15 g x 24 g / 100 g = 3,6 g prot.

= lounaan kokonaisproteiinimäärä noin 30 g 

Välipalana pieni kourallinen pähkinöitä, 25 g x 24 g / 100 g = 6 g proteiinia

Söin myös palan taatelikakkua kahvin kanssa, mutta siitä tuskin irtoaa mitään tähän listattavaa. 

Ei näytä kaksiselta, mutta syön aika usein kaurapuuroa töitten jälkeen ja joskus jopa viikonloppuna siinä vaiheessa, kun ei tee mieli toista kertaa varsinaista ruokaa, mutta jotain on kuitenkin syötävä. Päälle laitan yleensä marjoja. Kuvan väristä voi päätellä, että tällä kertaa vuorossa oli mustikka.

Raejuustoa lisäsin joskus ennenmuinoin, mutta se on nyt pois pelistä johtuen vahvasta maitoproteiineihin kohdistuvasta epäilystä yhtenä kovien vatsakipujen aiheuttajana.

Hiutaleet on kuivana kevyitä ja niitä on tuossa kuvan määrässä noin 30 g (x 14 g / 100 g) eli 4,2 g prot.

Leipäpala 20 g x 16 g/100= 3,2 g ja lohi 12 g x 20,4 g/100 = noin 2,5 g prot.

Puuropäivällisen kokonaisproteiinimäärä hitusta vaille 10 g eli ei kovin kaksinen, mutta jotain kuitenkin.

Perusmallin iltapala (paitsi että kananmunaa syön nykyään harvakseltaan ja silloinkin mieluummin aamulla) 

Pari palaa Oululaisen jälkiuunileipää, proteiinia 1,5 g per siivu = 3 g

+ päällä kylmäsavulohta 23 g x 20,4 g / 100 g = 4,7 g prot.

+ mustikkasmoothiessa 1/2 banaani 1,2 g : 2 = 0,6 g prot.

+ keitetty kananmuna, proteiinia keskimäärin 7 g

= iltapalan kokonaisproteiinimäärä 15,3 g

Nämä kaikki kun ynnää yhteen, päivän proteiinisaldo on 79,5 g, joka tarkoittaa omalla kohdallani 1,37 grammaa per painokilo eli itseasiassa hyvinkin runsaasti, vaikka ihan muuta olisin veikannut. 

Liippaa jo läheltä lihasvoimaharjoittelun yhteydessä suositeltua 1,5 grammaa/ painokilo ja ylittää reippaasti tämmöiselle tavikselle yleisimmin suositellun gramman per painokilo. Eli itseasiassa näissä syömissäni eväissä olisi ihan kelpo määrä proteiinia noin 80-kiloisellekin.  

Ilman tätä kaiken ylöskirjaamista olisin äkkiseltään mieltänyt proteiininlähteiksi pelkästään kalapalan, kananmunan ja leivänpäälliset, mutta itseasiassa leivällä oli tässä kokonaisuudessa iso merkitys. Myös parsakaalin pienen määrän ja muutaman hassun pähkinän tuoma lisä yllätti positiivisesti.

Päivän muuhun ravintosisältöön en ota tässä nyt kantaa, koska tarkoitus oli tutkia pelkkää proteiinia. Enkähän muuten syömisiäni kyllä tutkailekaan. On kokolailla vakiintunutta puuhaa ja kuulun enemmän niihin ihmisiin, jotka syövät elääkseen, eikä ole niin justiinsa vaihtelun tai muunkaan kanssa. Kunhan saan ruuasta hyvää energiaa, enkä väsymystä.  

Mutta palaan nyt siihen muutaman vuoden takaiseen ohjattuun 4 kk:n lihaskuntokuuriini. Sen alussa teroitettiin pitämään erityistä huolta riittävästä proteiinin saannista ja koska mielikuvani silloinkin oli se, että omat normaalit syömiseni eivät siihen riitä, söin sitten "helppona" lisänä rasvatonta maitorahkaa niinkuin siihen aikaan oli tapana ja jopa suositus. Mustikkasoppaa vaan päälle, niin kyllä se kurkusta alas menee.

Mutta kuinkas sitten kävikään? 

Sensijaan että ohjatulla nousujohteisella treenaamisella olisin saanut palkaksi edes muutaman gramman lisää toivottua lihasmassaa, sainkin jokusen kilon silkkaa rasvaa. 

Tuntui epäreilulta ja pettymys oli melkoinen, mutta sittemmin olen viisastunut ja tullut siihen tulokseen, että maitotuotteiden proteiini ei omalla kohdallani vaan kertakaikkiaan imeydy niinkuin pitäisi, vaan muuttuu elimistössä ylimääräiseksi rasvaksi. Riippumatta siitä, sisältääkö itse tuote rasvaa vai ei.  

Eikähän tuohon ylimääräisen rasvan kertymiseen tarvi välttämättä olla lähteenä rahka tai muukaan maitoproteiini, vaan ihan mikä tahansa huonosti imeytyvä tai ylipäätään ylimääräinen. Elimistö käyttää hyväkseen vain sen minkä käyttää ja lopusta muodostuu rasvaa. Kaikilla. Eli tässäkin pätee vanha kunnon "kaikkea kohtuudella"-motto. Liika on liikaa, oli kyse mistä hyvänsä.

Se on nyt nähty ja olen lopettanut kokonaan stressaamisen siitä, syönkö riittävästi proteiinia vai en.  Yhden varsin kevyen päivän ruokailujen ylöskirjaaminen vei viimeisetkin huolenrippeet siltä saralta. 

Sitämukaa on ylimääräiset rasvakilot kaikonneet  ja lihasvoimakin on aivan hyvällä mallilla. Mitään erityisen näkyviä lihaksia en enää edes havittele, koska on ihan tarpeeksi haastetta nykytilanteen ylläpidossakin.  Tärkeä asia kuitenkin. Yksi niistä, joista haluan huolehtia ja joita erityisesti "ikääntyvien ihmisten" kohdalla korostetaan siinä missä proteiinien tärkeyttäkin.

Itse en vielä koe itseäni ikääntyväksi, mikä on sinällään ihan hölmö ajatus, koska kaikkihan me ikäännytään. Mutta kun ihan mielenkiinnosta googlailin, mitä tuolla ikääntymisellä oikeastaan tarkoitetaan ja onko se sama vai eri asia kuin vanheneminen, vastaukset olivat monenkirjavia, joten päätin, että päätän itse miten sitä tulkitsen.  Eli jatkan samaan malliin kuin ennenkin ajattelematta ikävuosiani sen kummemmin. Olisi itseasiassa ihan oman tekstinsä aihe. 

PIENIÄ JA ISOMPIA ASIOITA POIS PÄIVÄJÄRJESTYKSESTÄ

Aina alkuvuodesta suurinpiirtein synttäreiden aikoihin alkaa mieleen putkahdella asioita, jotka olisi hyvä hoidella pois päiväjärjestyksestä. Lähinnä kaikenlaisia terveydellisiä juttuja, joista haluan pitää säännöllisesti huolta. 

Jo se, että saa ajanvaraukset aikaiseksi, keventää alitajuntaa, vaikka varsinainen tapahtuma menisikin  viikkojen tai kuukausien päähän. 

Tähän mennessä voin vetää ajanvarauslistalta yli hammaslääkärin (jolta tosin tulee vuosittain ilmoitus automaattisesta ajanvarauksesta), silmälääkärin (jono vakiolääkärilleni on aina kuukausien mittainen, mutta tiedän ennakoida sen), ihotautilääkärin (joka jännittää eniten, koska edellisestä käynnistä on vuosia) ja gynekologin, jonka luona kerkisin jo käydäkin.

Myös kampaajalla kävin pitkästä, pitkästä aikaa. Sen suhteen olen ihan liian laiska ja tukka on turhan kauan ollut sen mukainen. 

Jo vuosia olen käynyt ekokampaajalla, enkä enää aio muuhun vaihtaakaan, mutta huomaan, että olen vähän huono kestämään luonnonmukaisten aineiden pitkiä vaikutusaikoja mitään tekemättä. Lehtien lukeminenkaan ei oikein innosta, kun pitää pujotella silmälasien sangat saven tai merilevän ja myssyn väliin. 

Kampaaja-Jaanan kanssa riittää onneksi rupateltavaa ja tällä kertaa aika meni kivasti, kun tehtiin valkosaven vaikutusajalla itselleni räätälöity tuoksu. Huomasin mahdollisuuden sellaiseen kampaamon hinnastossa ja tuntui kivalta ajatukselta.

Tuoksu tehtiin sekoittamalla pulloon 15 ml jojobaöljyä, jonka sekaan tiputettiin 14 tippaa itse valitsemiani eteerisiä öljyjä. Vielä jäi yhden tipan verran varaa (15 on Jaanan mukaan maksimimäärä, koska öljyt on tosi voimakkaita) ja lupasin käydä hakemassa sen jahka osaan päättää, valitsenko jasminin vai mustakuusen. Ehkä jasminin.

Tuoksusta tuli ihanan raikas ja sitruksinen. Ja itse tuoksun lisäksi siinä on parasta se, että kaikilla eteerisillä öljyillä on myös omanlaisensa hyväätekevä vaikutus. Omikseni valikoitui enimmäkseen raikastavia, stressiä poistavia ja tasapainottavia. 

Jaanan peltisessä aarrekaapissa riittää valinnanvaraa. Kaikkia ei sentään käyty läpi.

Jaana kertoili eri öljyjen ominaisuuksista ja kirjoittelin joitakin muistiin. Hauskaa oli mm. asuntoesittelyissä miellyttäväksi koettu mandariinin tuoksu. Kannattaa kokeilla, jos on asuntokauppaa tuloillaan :).

Erikoista öljyjä nuuhkiessa oli se, että jos öljyn vaikuttava ominaisuus ei jostain syystä ole itselle sopiva, se ei myöskään tuoksu omaan nenään hyvältä, vaan päinvastoin. En enää muista mikä öljy oli kyseessä, mutta se haisi mielestäni kammottavalle, eikä ihme, koska Jaana kertoi, että öljyllä olisi ollut verenpainetta laskeva vaikutus. Omassa tapauksessani olisi ollut huonompi homma, koska normaali verenpaineeni on jo muutenkin turhankin alhainen. Joku toinenkin öljy haisi omaan nenääni lähinnä kostealta perunakellarilta, jossa ei sinällään ole hajuna mitään vikaa, mutten sitä ihan ehdoin tahdoin pulloon halua. Silläkin olisi ollut omalla kohdallani ei-toivottu vaikutus, en vaan enää muista mikä. Kannatti siis luottaa omaan hajuaistiin.  

Mitäs sitten muuta? 

Välttelen viherkasvien mullanvaihtoa, koska sille ei ole sellaista paikkaa, jossa voisi sotkea rauhassa, mutta hiljattain oli Kotivinkissä niin näppärä vinkki, että päätin selättää mullanvaihtovastenmielisyyteni ja antaa kasviparoille uutta elinvoimaa.

Vaihto sujui näppärästi Ikean isossa kassissa, eikä tarvinnut siivoilla sotkuja muuten kuin kippaamalla kassin sisään varissut multa pihalle ja pyyhkiä pohja. 

Pari pientä pystyynkuollutta kasvia heitin pois ja ostin tilalle mm. tämän kalanruotokaktuksen, joka on itselleni hauska uusi tuttavuus. 

Anopinkieli on uskollinen ystäväni, jota ei tarvi kastella kuin joskus ja jouluna (oli kukkakauppiaan ohje). Hipoo jo vintin kattoa. 

Kalevalaisella jäsenkorjaajallakin tuli käytyä, kun reisilihakset oli taas kivettyneet niin, etten enää saanut niitä itse millään auki. On aina sama juttu näihin aikoihin vuodesta, kun ulkona ei voi kävellä normaalin rennosti. 

Jäsenkorjaaja aina motkottaa liian reisivetoisesta ja nopeasta kävelytyylistäni, mikä on varmasti ihan aiheellista, mutta laitan kyllä osan ongelmasta myös kenkien piikkiin. Omistan hyvät nastalenkkarit ja paritkin kitkapohjakengät, mutta kävelen niin paljon, ettei niistä kunnon lenkkareiden korvaajiksi ole. Ja varmasti on viikottaisten liikuntatuntien kymmenillä kyykkysarjoilla osuutensa asiaan, mutta nyt on taas lannekori suorassa ja lihakset pehmeinä käsittelyn jäljiltä. Ihme velho kyllä ja tietää aina mistä kiikastaa, vaikken itse kerro ennakkoon mitään.

Kesäajasta en aio sanoa sanaakaan. On niin loppuunkaluttu aihe, eikä siitä muuksi muutu. Niinkuin ei vissiin tämä talvikaan. Tuntuu, että on ollut pidempi kuin ikinä, mutta josko se enteilisi pitkää kaunista kesää. Parasta kuitenkin, että kaikki vihreys on vasta edessäpäin.