KOKO KESÄ KERRALLA

Olen aloittanut 9.7. kirjoittelemaan "uutta" postausta näillä sanoilla:

Kuvittelin, että tähän alkuun kirjoitan, kuinka tässä onnistuneesti testailen uutta Bloggeria, mutta enpäs kirjoita, koska palasin kipin kapin takaisin vanhaan, kun totesin, etten ensisilmäyksellä edes hoksaa, mistä saan lisättyä uuden tekstin (löysin kyllä, mutta silti). En vaan nyt jaksa mitään omasta mielestäni turhanpäiväisiä muutoksia. 

Noilta osin ei mikään ole muuttunut, vaan vanhalla mennään edelleen, vaikka Blogger sinnikkäästi muuta yrittää. 

Olin kirjoittanut myös näin:

Muutenkin olo on ollut viimeisen viikon ajan  yhtä innostunut kuin kuvan puupökkelöllä. Lieneekö paikalleen jämähtäneen matalapaineen vaikutusta (eilen satoi vaihteeksi myös rakeita...) vai alkaako jo turnauskestävyys olla koetuksella, kun lomaan tuntuu aina vaan olevan pitkä aika. En tiedä, mutta joku tässä nyt mättää.

Tämän suhteen tilanne on onneksi piirun verran parempi, koska olen tässä välissä saanut olla lomalla ja reilun kolmen ensimmäisen työviikon jälkeen olen vielä suhtkoht kuosissa.

Vaan ruikutus sikseen ja pieni katsaus kesäkuuhun, jonka ajalta on sentään joitain kuvia jäänyt talteen, vaikken niitäkään muistanut ottaneeni.

Tuntuu, että koko kuukausi oli jatkuvaa hellettä, mutta todistettavasti sekaan sattui joku tihkusateinenkin päivä. Lämmin tosin, koska tuntui ihan siltä kuin olisin jossain tropiikissa, enkä Saaren kansanpuistossa Tammelassa niinkuin oikeasti olin. Tykkään aika usein ajella sinne silloin, kun kotinurkat kyllästyttää, kaipaan rauhaa, eikä huvita paahtaa mitään varsinaista kuntolenkkiä.

Näkymä Tammelan Kaukolanharjulta on säilynyt pitkälti samanlaisena kuin 

Albert Edelfeltin maalauksessa 130 vuoden takaa. Toki puusto on vähän runsaampaa nykyään.

Myös Torronsuolla tuli poikkeiltua suopursujen ja tupasvillojen aikaan, muttei enää sen jälkeen, koska tänä kesänä olen potenut jotain ultimaattista käärmekammoa, enkä pysty oikein keskittymään muuhun kuin mahdollisten luikertelijoiden tarkkailuun. Lienee sitä perua, että viime vuonna törmäsin Torronsuon pitkospuilla erikoiseen oranssinruskeaan kyyhyn. Hrrr. En osannut siellä sellaista kohtaamista odottaa, mutta sittemmin tuli tietoon, että suo on kovastikin käärmeiden suosiossa.

Edit: Kävin sittenkin suolla hiljattain ja säikähdin tätäkin alakuvan minikokoista menijää, joka oli kavereineen tai perheineen liikenteessä. 

Miehen kanssa tehtiin myös sellainen päätös, että koska loma on vasta kesän lopulla, koitetaan järkätä vähän loman tuntua jo ennen sitä ja tehdään viikonloppuisin vuorokauden mittaisia visiittejä meille mieluisiin paikkoihin. Kriteerinä korkeintaan tunnin - puolentoista ajomatka, koska liikkeelle päästään vasta lauantaina, kun mies pääsee töistänsä.

Oli kyllä hyvä päätös. Ei tarvi kummoista katkosta ja maiseman vaihdosta siihen, että kesä tuntuu enemmän eletyltä kesältä, josta jää mieleen muutakin kuin oma takapiha.

Turun Ruissalosta aloitettiin, eikä tehty siellä mitään sen kummempaa. Golfkentälle ei mahtunut, eikä ollut niin väliksikään. Oltiin vaan ja hengailtiin kauniissa merenrantamaisemissa, vuokrattiin Jopot ja kruisailtiin leppoisasti lähimaastossa.

Tuolloin elettiin kesäkuun puoltaväliä, enkä nyt enää muista, mitä rajoituksia kokoontumisten suhteen silloin oli, mutta koska oltiin itse pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla, läheisen Ruissalon leirintäalueen rannoilla parveileva ihmismäärä kyllä yllätti. Tuntui ihan, että oltaisiin pölähdetty keskelle Ruisrockia (en tosin ole koskaan käynyt), kun koko Turku tuntui jalkautuneen paikalle nauttimaan kauniista kesäpäivästä. Onneksi ei oltu telttaretkellä, vaan majoituttiin hiljattain uudelleen poikkeusolosulun jälkeen avatussa kylpylähotellissa, jossa oli tavallistakin rauhallisempaa. (Kyseisen hotellin vakiovieraiden keski-ikä huitelee arvioni mukaan jossain 70-80 tienoilla, joten mitään rymysakkia siellä ei ole sattunut koskaan kohdalle).

En ottanut edes kameraa mukaan, koska ei ollut sellaista tunnetta, että tekisi mieli tuhlata yhtään aikaa kuvailuun.  

Heinolassa

Ruissaloviikonlopun jälkeen olikin jo juhannus, joka meidän piti viettää Vierumäellä jo vuotta aiemmin varaamassamme kivassa huoneistossa, mutta sittemmin homma meni Vierumäen konkurssin myötä mönkään (tästä kirjoittelinkin jo aiemmin) ja haavehuoneisto  vaihtui opistotason majoitukseen. Ei haluttu kuitenkaan takapakin takia jättää koko juhannusta väliin, koska luvassa oli poikkeuksellisen kivaa keliä ja mukavaa tuttua peliseuraa.

Jäätiin kuitenkin matkalla aaton vastaiseksi yöksi Heinolaan Hotelli Kumpeli Spa:han, jossa kuviteltiin nukkuvamme hyvät yöunet, joiden jälkeen sitten ajeltaisiin aamulla pelipaikoille Vierumäelle. No ei nukuttu (tai siis minä en nukkunut), koska huone oli kuuma kuin pätsi, mutta minkäs niille kesäkuun helteille mahtoi.

Hotelli oli muutenkin tuulahdus kultaiselta 90-luvulta. Ainakin tuli heti ovella mielleyhtymä kotikaupungin edesmenneeseen Cumulukseen, jonka naistentansseissa riitti sutinaa, kun kaikenlaista myyntimiestä sun muuta jamppaa parveili paikalla.

Kumpeli sijaitsi kuitenkin tosi kauniilla paikalla, ravintolassa oli iso kiva terassi järvelle päin, hyvää ruokaa ja varmaankin aika uusi tavallisuudesta poikkeava pieni ja siisti aikuisille tarkoitettu kylpyläosasto, josta oli todella kauniit näkymät ulos. Ja hyvin tilaa, koska oltiin ukkelin kanssa kaksin :). Samoin kuin aamiaisella isossa salissa, jossa ei ollut meidän lisäksemme ketään muuta. Ehkä aikaisesta kellonajasta johtuen, mutta tuntuihan se aika koomiselta suorastaan, että mihinkään ei saanut silti itse koskea, vaan piti kaksin isossa tyhjässä salissa odottaa, että joku tulee ojentamaan meille kaiken kädestä käteen lusikoista lähtien.

Kahvin santsikupin odottelussa vähän kärsivällisyys petti, mutta samantien kun ukkeli tarttui pannun kahvasta kiinni (Kumpelissa ei ollut automaattia), heilahti keittiön heiluriovi ja hirmu moitteethan sieltä salin puolelle kiirehtineeltä kokilta tuli. Mutta niin vaan terveinä selvittiin...

Meillä on miehen töiden takia vapaat kortilla ja todella harvoin mahdollisuuksia lähteä päivää pidemmäksi minnekään, mutta sen kerran kun johonkin päästään, mennään mukavuus edellä, eikä lasketa liiaksi euroja. Käydään kumminkin molemmat kokopäivätöissä, eikä rahaa enää näin kaksin asuvilla kulu oikein mihinkään. Siispä valehtelisin, jos väittäisin, etteikö yhtään kirvellyt viettää juhannusta alkuperäissuunnitelman vastaisesti Sporttihotelli Ilkan pienehkössä pelkistetyssä huoneessa, josta ei ollut viidennen kerroksen ikkunaa kummempaa yhteyttä ulos.  Siellä (ulkona) kun ei jaksettu enää iltamyöhällä päämäärättömästi pyöriä, koska ei oikein ollut mitään sen kummempaa tekemistä enää siihen aikaan poikkeusolojen takia peruttujen perinteisten  juhannuskokkojen sun muiden puuttumisesta johtuen. Kumpikaan ei maininnut mitään ääneen, mutta molemmat kyllä mietittiin, kuinka Ilkan kapeiden sänkyjen sijasta parhaillaan istuskeltaisiin ilta-auringon paisteessa kivan huoneiston tilavalla parvekkeella viinilasillisilla ja seurattaisiin "maaliin" tulevia pelaajia.

Sen sijaan mentiin jo kympiltä nukkumaan ja herättiin aamulla seiskan pintaan pyörälenkille ennen aamiaista, joka kuului vielä muovikääreisiin yksittäispakattujen tuotteiden aikaan. Ja voi jestas, mutta sitä muovia kertyikin, kun pelkästään perinteisessä juhannuksen tennisturnauksessa oli kuulemma 460 osallistujaa ja sitä mukaa aamiaisen syöjää.

En kuitenkaan halua mollata Ilkkaa, joka on oikein mainio ja edullinen valinta lepopaikaksi urheiluntäyteisen päivän päätteeksi.

Myös Aulangolla vietetiin yksi kuumaakin kuumempi viikonloppu. Asteita oli päivällä 33 ja meinasin läkähtyä golfkentälle jo kolmannen väylän ylämäessä, koska en ole erityisen kuumankestävää sorttia. Enkä lakkaa ihmettelemästä naisia, jotka reilun neljän tunnin hellekierroksen jälkeen näyttävät ihan siltä, että ovat vasta tulleet kampaajalta, kun itse olen sellainen hikitukka.
Mies aina lohduttaa, että "sulla on vaan hyvä aineenvaihdunta", mutta mieluusti näyttäisin vähän vähemmän hikiseltä ja enemmän naiselliselta.

Yöllä ei myöskään tässä hotellissa ollut luvassa helpotusta kuumuuteen, koska avonaisesta parvekkeenovesta ei tullut henkäystäkään. Se ei tosin aina ja kaikkialla hyvin nukkuvaa miestä haitannut, vaan ukkeli nukahti nojatuoliin jo ennen yhdeksää. Ymmärrän, koska oli kuitenkin lähtenyt aamulla viideltä töihin ja heti kotiin tultuaan paahdettiin Hämeenlinnaan ja kentälle.

Itse sitten vaan suosiolla istuskelin parvekkeella ja katselin kaunista maisemaa pitkälle yöhön asti. Mikäs siinä lämpimässä kesäyössä ollessa ja keskiyön aurinkoa ihaillessa.

Aulangolla piti toki käydä taas kerran katsastamassa kauniita maisemia näköalatasenteelta, jossa mies halusi välttämättä vetää aamujoogan olemattomalle yleisölle.

Heinäkuun alkupuoliskolla käytiin vielä viettämässä yksi peliviikonloppu Kultarannassa Naantalissa. Sääennuste ei ollut kaksinen, mutta todellisuus tällä kertaa ennakoitua paljon parempi.

Käytiin testaamassa kentän kulmalla sijaitsevan Heineken Housen pizzat, joita tullaan kuulemma syömään kauempaakin, enkä yhtään ihmettele. Oli kyllä todella hyvää. Samoin kuin palvelu, joka sujui koko ajan rauhallisen näköisesti, mutta samalla nopeasti ilman pienintäkään kiireen vaikutelmaa.

Mentiin Heinekenin terassille suoraan saunasta tukat märkinä ja tuulitakit päällä, ja huvitti, kun ruokailun jälkeen takaisin majapaikkaan kävellessä muuan vanhempi vastaan tullut pariskunta kysyi ollaanko oltu purjehtimassa? Mietin, että mistä moisen keksivät, mutta kun näin itseni peilistä, en ihmetellyt yhtään, koska terassilla tuulessa saunan jäljiltä kuivunut hentoinen hiuslaatuni näytti ihan siltä, että olisin ollut pahemmassakin myräkässä :).  Mies tosin arveli, että kysymys perustui päällämme olleisiin takkeihin, jotka poikkesivat muun terassiväen sivistyneemmistä asuista.

Kultarannasta varattiin iso lasitetulla terassilla varustettu sviitti sillä ajatuksella, että jos koko ajan sataa, ei harmita olla sisällä.

Huoneisto oli ihan kiva, mutta sen verran terveesti hinnoiteltu, että pientä säätöä kyllä suosittelisin sen varustelutasoon tai vaihtoehtoisesti päivitystä esittelytekstiin.

Ei sillä, että oltaisiin menty Kultarantaan asti telkkaria katsomaan, mutta jotenkin tämä "Huoneistossa on koneellinen ilmanvaihto ja Taulu-TV" tuntui vähän liioittelulta.

Mutta nyt tästä meinaa tulla tylsääkin tylsempi hotelliarvostelupostaus (ja tulikin jo), joten koitan tiivistää loppukesää kohti.

Jäin lomalle heinäkuun puolivälissä tilanteessa, jossa olin niin stressaantunut, etten ole koskaan ollut. Oireilin jo fyysisestikin ja tunsin olevani kuin jänis ajovaloissa.

Kuva Instagramin stooreistani 17.7. 

Koitin heti alkuun järjestää edes vähän jotain normaalista poikkeavaa päiväohjelmaa, mutta todellisuudessa ensimmäinen viikko oli kaukana lomasta ja aloin stressamaan jo sitäkin, että tässä sitä nyt valuu ensimmäiset päivät ihan hukkaan, enkä ole yhtään sen levänneempi tai helpottuneempi kuin viikkoa aiemmin. Mutta tiesin kyllä, että on omalla kohdallani ihan normaalia tuo alkupaniikki, josta en yhtään tykkää, mutta jonka tarvitsen siihen, että siihen mennessä kun päästään miehen kanssa yhdessä ihan oikealle parin viikon lomanpätkälle meidän kesäparatiisiin Vuokattiin, koen olevani ikäänkuin valmis. Kävi vaan niin vielä siinä Vuokattiin lähdön loppumetreillä, että purin siinä stresseissäni yhden poskihampaistanikin halki. Se ehdittiin kuitenkin onneksi korjata, ettei tullut sen pitkäkestoisempaa ylimääräistä harmia siitä.

En osaa oikein sanoin kuvailla, kuinka tärkeä paikka Vuokatti meille on. Siellä on kotiovelta käsin saavutettavissa kaikki, mitä ikinä keksin kaivata ja paljon muutakin.

Vaaramaisemat, Nuasjärvi, kauniit kangasmetsät, hyvin hoidetut golfkentät ja harjoitusalueet, monet muut mieluisat aktiviteetit, vuosien varrella tutuksi tullutta samanhenkistä mukavaa seuraa, kylpylä savusaunoineen ja aamu-uinteineen, ravintolat, kesäterassi, oman loma-asunnon rauha ja ihan vaan kaikki <3.

Tämänvuotiseen pariviikkoiseen mahtui monenmoista keliä, mutta vaikka välillä oli harmaata, kylmää ja sateistakin, ei haitannut yhtään, koska tiedettiin, että kestää vaan päiviä, eikä koko kahta viikkoa niinkuin viime vuonna.

Ikuiseksi arvoitukseksi jäi, mikä tähän kuvaan osui taivaalle leijailemaan

Tänä kesänä oli erityinen merkitys myös sillä, että vanhempi poika ja tyttöystävänsä pyysivät ja saivat molemmat kesätöistään viikon lomaa päästäkseen mukaan Vuokattiin. Tuntui kivalta, että halusivat tulla ja saatiin olla yhdessä, koska poika oli lähdössä (tätä kirjoittaessani on jo lähtenyt) kesän lopulla Ranskaan, jossa jääkiekkoilee tulevan talven. Hieno tilaisuus, jota omassa mielessäni on varjostanut maan vakava virustilanne ja arvaatte varmaan, että kesän mittaan olen ehtinyt murehtia vaikka kuinka montaa "mitä jos..."-vaihtoehtoa, jotka toivottavasti osoittautuvat turhiksi ja kaikki meneekin hyvin.

Paltamossa poikettiin perinteisesti sössimässä yksi kierros. Kenttä kun oli jälleen kerran paremmassa kunnossa kuin pelaajat.

Ehkä näistä kuvista hieman välittyy niitä tunnelmia, joista olen kerännyt voimaa tulevan syksyn varalle.

Niinkuin usein tuppaa käymään, unirytmi muuttuu lomalla. Niin tälläkin kertaa, mutta itselläni muutos on aina päinvastainen siihen nähden, mitä sillä yleensä tarkoitetaan.

Siinä missä arkiaamuina olen väsynyt, kun kello puoli kahdeksalta soi, Vuokatissa herään virkeänä viimeistään ennen seitsemää. Niin ihana tunne, kun silmät on heti aamusta kunnolla auki ja voi ennen aamupalaa polkaista kuntouintialtaalle aamu-uinnille ja saunaan, jossa yleensä on korkeintaan pari henkeä samaan aikaan.

Samanmoisen rytmin soisin voivani siirtää myös loman jälkeiseen elämään, mutta en ole vielä koskaan onnistunut, koska loman levollisista unista tulee kuin taikaiskusta katkonaisia heti, kun paluu arkeen koittaa.

Kotimatkalla jäätiin vielä yhdeksi yöksi Tahkolle ja lyhennettiin sillä keinoin seuraavan päivän ajomatkaa parilla tunnilla.

Lomaa olisi itselläni ollut Vuokatin jälkeen vielä kokonainen viikko, mutta palasin kuitenkin töihin jo torstaina ennakoimaan, mitä maanantaina tuleman pitää. Oli sellainen olo, että siitä on itselleni enemmän hyötyä kuin mitääntekemättömyydestä kotona. Ja olikin. Olo oli ihan levollinen, kun seuraavana maanantaina poistin lomaviestin ja olin virallisesti takaisin työpöydän ääressä.

Pyykinpesuista sun muista pakollisista tylsistä jutuista päätin olla piittaamatta niin kauan kuin kauniita kelejä töiden jälkeen piisaa. Ja niitähän on riittänyt.

Elokuun lopulla kentällä tarkeni kesämekossa, eikä vieläkään ole tarvinnut kaivaa talvikamppeita kaapista, vaikka syksyn tuntua ja kosteutta ilmassa jo onkin.

Jotenkin on tarve mainita sellainen asia, että vaikka pelaankin golfia, en ole "hurahtanut", enkä "fanaattinen" niinkuin lajin harrastajista yleisesti ottaen tunnutaan ajattelevan. Ja osa toki sellaisia onkin ja myös saa olla. Lajin hienoimpiin puoliin kun mielestäni kuuluu se, että siinä on niin paljon erilaisia osa-alueita, joista jokainen voi valita itselleen sen kaikkein mieluisimman. Ukkeli esimerkiksi on intohimoinen harjoittelija, mitä itse taas en ole, vaan nautin ihan vaan kauniista ympäristöstä, samettisesta vihreydestä, vastaleikatun ruohon tuoksusta, aamukasteesta, ilta-auringosta ja ennenkaikkea siitä, että vaikka niskassa olisi korona tai kaikki muut maailman murheet, niitä ei kierroksen aikana edes pysty ajattelemaan, koska peli vaatii keskittymistä. Ja se on asia, jonka merkitys on erityisesti tänä kesänä korostunut. Tavallisella kävelylenkillä kun pystyy omilla ajatuksillaan ahdistamaan itsensä vaikka minkälaiseen mielentilaan, jos sille päälle sattuu.

Vaan nyt lopetan tämän tekstimaratonin, jonka kirjoittamiseen olen saanut tuhraantumaan reilut kaksi kuukautta ilman, että mitään sen kummempaa on tapahtunut. Tai oikeastaan en edes pelkkään kirjoittamiseen, vaan aiemman tekstin karsimiseen. Kehnolla menestyksellä tosin, koska tästä nyt vaan väkisinkin tuli näin pitkä.

Lopuksi kuitenkin vielä yksi asia, josta olen erityisen onnellinen ja helpottunut, ja se on se, että elämä Ranskassa on lähtenyt sujumaan kivasti.

Kähvelsin kuvan pojan nykyisistä kotimaisemista Insta-stooreistaan. 

 Kaikkea hyvää alkavaan syksyyn <3

"OUTOJA KYSYMYKSIÄ"- HAASTE

Näin jo jonkun aikaa sitten Tiian blogissa sen verran kivan haasteen, että päätin kähveltää kysymykset, vaikken niissä otsikon mukaista outoutta hoksannutkaan.

Samalla sain tilaisuuden tallentaa tänne osan kameran muistiin säilömistäni auringonlaskukuvista pariviikkoisen Vuokatin lomamme ajalta. Eivät liity tekstiin millään lailla, mutta haitanneeko tuo.

1. Jos sinulla olisi teemataulu, mikä se olisi?

Teemataulusta tulee ensimmäisenä mieleen joku "Ei onni etsien tule, vaan eläen"-tyyppinen tekstitaulu, mutta omassa taulussani olisi vain joku itseäni puhutteleva kuva. Vaikkapa tämä lähimetsästä alkusyksyn iltana kännykällä nappaamani pikainen otos,

2.  Jos saisit luoda ihan uuden lakipykälän, jota pitäisi säntillisesti noudattaa, mikä se olisi?

Kaikenlainen kiusaaminen kielletty.

3. Mitä ikävöit eniten lapsuudessa?

Lapsuudessani en vielä osannut ikävöidä mitään, tai ainakaan en muista, mutta tällä hetkellä ikävöin lapsuudestani eniten poisnukkuneita rakkaita ja serkkujeni luona Etelä-Pohjanmaalla viettämiäni huolettomia kesälomapäiviä.

Siellä sai juosta pihan vesilätäköissä niin että rapa roiskui, saunoa vihreän Sunlight-saippuan ja koivuvihdan tuoksuisessa rämässä pihasaunassa, kävellä puujaloilla, pelata pihapelejä, pomppia korkeuksiin paapan järeästä lankusta tekemällä hyppylaudalla, tehdä sadepäivinä majan porstuan yhteydessä olevaan komeroon, hyppiä navetan ylisiltä heinäkasaan, käydä Hatusen kauppa-autolla ja ylipäätään viettää huoletonta lapsen elämää ilman jatkuvaa puurtamista. 

4. Jos saisit yhden supervoiman, mikä se olisi?

Parantaisin kaikki syöpäsairaudet. 

5. Mikä on spontaanein asia mitä olet ikinä tehnyt?

Jaa-a. En ikävä kyllä ole vähäisessäkään määrin heittäytyjätyyppiä, vaan tarvitsen aina harkinta-aikaa, että voin puntaroida päätöstä kaikilta mahdollisilta kanteilta. Ja siinä missä itse vielä käyn prosessia päässäni läpi, joku toinen heittäytyy samantien ja oma tilaisuuteni meni jo, kun jäin liian pitkäksi aikaa pohtimaan.

Siispä vastaan tähän, että spontaanein tekemäni asia tähän asti on ollut lähteminen matkaoppaaksi maailmalle päivän harkinta-ajalla. Siitä on tällä hetkellä 29 vuotta aikaa, joka kertoo aika hyvin siitä, kuinka aktiivinen heittäytyjä olen. 

6. Mitä elokuvaa voisit katsoa aina uudelleen ja uudelleen?

En mitään.

7. Mikä on tärkein asia jonka omistat?

Vapaus. 

8. Mikä on erikoisin ruokayhdistelmä jota rakastat?

Jos mahdollista, olen tässä suhteessa vielä tylsempi kuin heittäytymisessä, enkä osaa nimetä mitään nykymittapuulla erityisen erikoista ruokayhdistelmää. Saati sellaista, jota rakastaisin. On itselleni liian voimakas sana ruokaan yhdistettynä.

9. Mikä on unelmatyösi?

Kunpa olisin sen aikanani keksinyt ja ollut riittävän viisas lähteäkseni sitä tavoittelemaan. Mutta rehellinen vastaus on, että en edelleenkään tiedä. Yhtenä päivänä haluaisin olla kukkakauppias, toisena arkkitehti ja kolmantena ihan vaan puuhastella fiilispohjalta kaikkea kivaa, josta kuitenkin maksettaisiin palkkaa..

10.  Jos sinun olisi pakko olla jossain reality TV-ohjelmassa, niin mikähän se olisi?

Kaappaus keittiössä, koska Kari Kape Aihinen on niin ihana :).

11. Mikä on ollut vuoden kohokohta tähän mennessä?

Kuinkahan tylsältä mahdan kuulostaa, kun en osaa edes tähän vastata. Mitään erityistä kohokohtaa kun ei tule äkkiseltään mieleen. Paitsi että kyllä se on aina yhtä sydäntä lämmittävää, kun 8 tunnin ajomatkan jälkeen alkaa Vuokatin vaarat siintää näköpiirissä ja päästään pariksi viikoksi meille niin tärkeään paikkaan irti kaikesta. 

Tällä hetkellä tuntuu ihan superilta myös se, että kolmisen kuukautta kestänyt jännetulehduksen aiheuttama kipu lonkassa ja koko jalassa alkaa hellittää fysioterapeutin ohjeistamien harjoitteiden ansiosta.

12. Jos voittaisit tänään 10 000 euroa, mihin käyttäisit sen?

Kellarin kylppäriremonttiin oman mielenrauhani takaamiseksi. On alkanut huolettaa, että siellä ei ole kaikki ihan kunnossa ja ennenpitkää on edessä pakkoremontti. Huoh.

13. Jos sinun pitäisi valita näiden kahden väliltä: Voitat joko itse 10 000 euroa tai paras ystäväsi voittaa 100 000 euroa. Kumman valitset?

Tämä on helppo. Valitsen ilman muuta jälkimmäisen. Ja valitsisin siinäkin tapauksessa, että paras ystäväni olisi joku muu kuin oma ukkelini.

14. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?

Rauhallinen, johdonmukainen, "ihmislukutaitoinen"

15. Upein maailmankolkka jossa olet käynyt?

En osaa laittaa paikkoja upeusjärjestykseen, mutta yksi mieliinpainuvimmista on Pandoistaan tunnettu (en tosin nähnyt yhtäkään) Chengdun kaupunki Lounais-Kiinassa Tiibetin rajalla. Oli yksi Kiinaan suuntautuneen työmatkani kohteista ja täytyy sanoa, että oli kyllä aika orpo olo, kun missään ei nähnyt ainuttakaan kirjainta, saati sanaa, josta olisi ymmärtänyt yhtään mitään. Sen enempää kuin paikallisten puheestakaan. Ensimmäinen kerta, kun tunsin olevani ihan täysi ummikko ja se ei ollut kiva tunne se, mutta toki henkilöt, joita sinne menin tapaamaan puhuivat englantia.

Toinen kaupunki, joka tekee aina vaan vaikutuksen, on Moskova. 

16. Mikä tekee sinut todella onnelliseksi?

Itsestäänselvien perheen ja kivan kodin lisäksi loppupeleissä aika yksinkertaiset asiat kuten  happirikkaassa kuulaassa kelissä luonnossa liikkuminen, kauniit maisemat ja ylipäätään vapaus ja mahdollisuus tehdä asioita, joista nautin.

Viimekertaisella visiitillä suosikkikohteeni Torronsuo koki kolauksen, kun pitkospuilla luikerteli vastaan pieni kyy. Hrrrr. Oli vielä varsin erikoisn oranssinruskean värinen ja kotona googletin, voiko ylipäätään olla mahdollista, mutta kyllä voi. Kyy voi kuulemma olla vaikka porkkanan värinen. Piiloutuu vissiin paremmin syksyiseen suomaisemaan.. 

17. Kenen julkkiksen näköinen olet?

Tähän olisi toki kiva nimetä joku kaunotar tai älykkö, mutta tuli kuitenkin mieleen meidän hääpäivän ilta, tai paremminkin kai hääyö 26 vuotta sitten, kun mies nukahti heti kotiintullessamme vesisänkyyn huomaamatta sen ohuen petauspatjan alle aseteltuja käpyjä ja itse menin kylppäriin harjaamaan auki useammalla lakkapullollisella kiinnitettyä nutturaani. (Oli muuten iso virhe, koska kampaus olisi taatusti kestänyt viikon häämatkan ihan nättinä).

Kun olin saanut kaikki kukat ja pinnit ja muut irrotettua ja harjattua hiukset pää alaspäin niin, että ne sieltä noustessa pysyivät edelleen lakan ansiosta pystyssä, mies virkosi ja minut nähdessään sanoi, että "Näytät ihan Hanoi Rocksin solistilta". Eli vastaus kysymykseen on näin ollen Mike Monroe :D. 

18. Unelmien matkakohde?

Tällä hetkellä unelmoin ruskamatkasta Lappiin. Haluaisin niin palavasti päästä näkemään kaikki ne värit kauniin karuissa maisemissa. Oikeasti olen ihan epätoivoinen, kun miehellä ei ole mitään mahdollisuuksia lähteä ja käyn itseni kanssa kamppailua siitä, pitäisikö vaan ottaa ja lähteä yksin. Lomapäiviä sitä varten on varastossa ja yksinlähteminen on viemässä voiton, mutta voi olla, että perillä kaduttaa. Aika äkkiä kuitenkin pitäisi päättää, koska ruska on kohtsillään käsillä ja ohikin.

Matkasta minnekään kauemmas en unelmoi, mutta Japani on maa, joka kiehtoo ja johon ehkä jonain päivänä voisin kuvitella matkustavani.

19. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

Varmaan aikalailla samoissa puuhissa ja maisemissa kuin nykyäänkin. Toivottavasti edelleen terveenä ja hyväkuntoisena.

20. Elämäsi kolme ikimuistoisinta hetkeä?

Omat häät ja poikien syntymät.

***

Kesäloma tuntuu jo niin kaukaiselta asialta, että siitä en enää kirjoita mitään. Paitsi sen, että paleltiin Vuokatissa koko kaksiviikkoinen ensimmäistä päivää lukuunottamatta ihan huolella. Oli pakko käydä ostamassa pipo ja toppakintaat, että tarkeni pelata. Niitä kun en ollut hoksannut pakata mukaan. Enkä toppatakkia, joka sekin olisi ollut tarpeen, mutta omat kokoni oli kaupoista myyty yllättävän kysynnän vuoksi loppuun.

Muuten ei kuulu mitään tavallista kummempaa. Paitsi että olen aloittanut jonkunlaiseksi ihmeeksi luokiteltavan vaatekaapin raivausoperaation (kiitos innoituksesta Marika), josta saatan kirjoitella joskus erikseen.

Myös keramiikkakurssi palailee tänään kesätauolta. Sen suhteen kärsin inspiraation puutteesta, kun en aikomuksistani huolimatta ole taaskaan etukäteen suunnitellut, mitä aion siellä tehdä. Mutta menen tottakai ja katsotaan sitten, syntyykö kulhoja kummempaa.

 Toivon meille kaikille kauniita, kuulaita ja värikkäitä syyspäiviä!

(Paitsi jos joku tykkää enemmän näistä harmaista ja sateisista)

POIS PIILOSTA

Nyt on koittanut viimeiset hetket kömpiä pois piilosta ja tarttua blogihärkää sarvista ennen kuin kirjoituskynnys kasvaa niin korkeaksi, etten enää koskaan pääse sen yli.

Mitään maatamullistavaa tai timanttista tekstiä ei ole luvassa, vaan ihan vaan viimeaikojen kuulumisia ja fiiliksiä kuvatulvan kera.

Minä 2- tai 3-vuotiaana keittiön pöydän alla kameraa piilossa. 
Kuvastaa hyvin tämänhetkistä olotilaa.

Kertoilin aiemmin, että tänä vuonna ilmoitin ensimmäistä kertaa 22 vuoteen tarvitsevani täysimittaisen neljän viikon kesäloman, koska tuntui, että vähempi ei enää vaan kertakaikkiaan riitä palautumiseen.

Ja hyvä päätös olikin, koska ensimmäinen loman jälkeinen maanantai ei edellisenä iltana ahdistanut yhtään, vaan olo oli jotenkin poikkeuksellisen rauhallinen.

Yksinyrittäjämies jatkoi töissään oman lomani pari ensimmäistä viikkoa, mutta tehtiin kuitenkin pari yhden yön viikonloppureissua, että tuntuisi kesä enemmän kesältä.

Naantali kuuluu meidän suosikkeihin, mutta niinkuin aina ennenkin, oli tälläkin kertaa lähes mahdotonta löytää majoitusta edes yhdeksi yöksi. Kaikki vähänkään kivat vähänkään lähellä olevat majapaikat olivat täynnä, ja muutaman huonon kokemuksen perusteella olin vannonut, että jos mitään muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ylikallis, tunkkaisten hotellihuoneiden osalta menneisyyteen jämähtänyt Naantalin kylpylä, vaihdetaan suunnitelmaa, koska sinne en kertakaikkiaan vaan enää halunnut.

Mutta niinhän siinä kävi tälläkin kertaa, että ainoat vapaat huoneet löytyivät kylpylähotellista. Osa niistä tosin näytti uudistuneen edukseen sitten viime kesän, mutta päädyttiin kuitenkin valitsemaan pieni huoneisto viereisestä erillisestä majoitusrakennukesta, vaikka hinta karhistikin. Todettiin kuitenkin, että käydään niin harvoin missään tai ylipäätään käytetään rahaa mihinkään ylimääräiseen, että sen kerran kun on tilaisuus lähteä, ei voi joka euroa laskea (ja parhaassa tapauksessa vielä kääntää euroja markoiksi niinkuin välillä edelleen teen..)

Olikin kyllä tosi kiva, kun sai olla omassa rauhassaan ilman hirveää hälinää kaikkien Muumimaailmaan matkalla olevien perheiden keskellä (ei pidä ymmärtää väärin, koska itsekin ollaan tuo vaihe omien poikien kanssa samanlaisella innolla aikanaan eletty).

Alkuillasta käppäiltiin merenrantaa pitkin Vanhaan kaupunkiin ja satamaan istuksimaan auringossa kylpevälle terassille yhdessä kaikkien muiden samalla agendalla liikkeellä olleiden ihmisten kanssa.
Aina yhtä hämmentävää nähdä niin paljon ihmisiä kerralla :), mutta tykkään ihan tosi paljon ihan vaan istua ja katsella ohikulkijoita miettimättä mitään sen kummempaa.

Myöhäisen illan vietin auringonlaskuun asti huoneiston parvekkeella miehen jo mentyä nukkumaan, tuijottelin merelle ja yritin ymmärtää, että nyt olen ihan oikeasti seuraavat neljä viikkoa lomalla.

Aamu samaiselta parvekkeelta katseltuna näytti tältä:

Alakuvan hanhiparvi ja sitä vastassa rannalla ollut samanmoinen piti ihan samanlaista ääntä kuin lauma haukkuvia pikkukoiria, jollaiseksi lintuja pelkän äänen perusteella luulinkin.

Käppäiltiin aamusella lenkki, käytiin uimassa ja saunassa, syötiin hyvät aamupalat ja lähdettiin Kultaranta Golfin kivalle kentälle pelaamaan helteinen kierros.

Seuraksi meille sattui vanha, hopeahiuksinen pariskunta (niinkuin meille aika usein tuntuu käyvän..), jonka rouva sanoi heti ykköstiillä, että "Tämä ei ole mikään excuse, mutta minulla on sitten Alzheimerin tauti ja halusin kertoa sen siltä varalta, että alan käyttäytyä törpösti".

Okeiiiiii. Vähän jännitti, mitä kierroksesta tulee, mutta rouva ei törppöillyt, vaan oli hyvinkin tilanneälyinen ja huumorintajuinen. Paitsi yhden kerran saattoi kyseessä olla tilanne, jonka kertomansa selitti. Sanoin jossain kohtaa, että "Tämä taitaa olla Pentin (oli rouvan miehen nimi) pallo", johon rouva vastasi kysymyksellä "Kenestä Pentistä puhut?". Muita erikoisia havaintoja en tehnyt, ja kierroksen jälkeen rouva tilasi itselleen muina naisina pitkän kylmän oluen ja pisti tupakaksi miehensä juodessa kupin kahvia.

Ekan lomaviikkoni puolivälissä oli odotettu Helsinki-tapaaminen kahden kivan ystäväni kanssa, joista toinen ikävä kyllä joutui perumaan tulonsa viimehetken sairastumisen vuoksi.

Myös tapaamispäivän keli oli meitä vastaan, koska vettä satoi ja tuuli niin rankasti, että Allas Sea Poolin terassilasien ulina teki korvissa kipeää.

Illaksi keli onneksi tyyntyi, ja seuraava aamu valkeni aurinkoisena. Ihana fiilis tuli siitä.

Käveltiin toivomuksestani katsastamaan paljon julkisuutta saanut Löyly, joka oli kyllä varsin mieluinen paikka näin puurakentamisen parissa muutenkin puuhaavalle. Pienempi vaan kuin mitä olin kuvitellut. Ja vaikea ottaa rauhassa kuvia, kun ihmisiä alkoi valua samoissa aikeissa paikalle muitakin, enkä halua syyllistyä salakuvailuun.

Heittäydyttiin muutenkin ihan turisteiksi ja luovittiin kymmenien, ellei satojen japanilaisten ja heidän räpsyvien kameroidensa välistä mm. Uspenskin katedraalille, jossa olen tainnut viimeksi käydä luokkaretkellä joskus kansakouluaikoina.

.

Kiva, mutta lyhyt Helsinkivisiitti, jonka jäljiltä jäi paitsi hyvä mieli, myös sellainen tunne, että edes kokonainen viikko kaupungissa ei riittäisi kaiken oleellisen näkemiseen.


Seuraavana viikonloppuna lähdettiin ukkelin kanssa lähilomalle Hämeenlinnan Aulangolle, joka kuuluu niinikään lemppareihin paitsi kenttänsä, myös kauniiden maisemiensa puolesta.

Yövyttiin Aulangon Scandicissa, jonka terassilla (yläkuvassa) odotettiin tilaamiamme salaattia ja hampurilaista tarkkaan ottaen kymmentä minuuttia vaille kaksi tuntia. Jonkun sortin ennätys vissiin.

Onni, ettei ollut sen kovempi nälkä, koska typötyhjällä vatsalla olisin jo pyörtyä kupsahtanut siinä ajassa. Mutta nyt ei voinut muuta kuin sääliä henkilökuntaa, joka kahteen tyttöön ja poikaan kimpoili taukoamatta baaritiskin, keittiön ja täpötäyden terassin väliä sen minkä kerkisi, mutta silti kaikki tuntuivat odottavan jotain. Ja lisää töitä ja odotusta teetti se, että osa porukasta palautteli vihdoin ja viimein pöytiin kannettuja ruokia, jotka olivat ehtineet matkalla kylmetä. Todisti jälleen kerran sen minkä jo tiesinkin, eli että meikäläisestä ei olisi vaativaan tarjoilijan ammattiin. Ahdistuin pelkästä tilanteen seuraamisesta.

Kun tarjoilija lopulta toi meidänkin ruuat kovasti pahoitellen pöytään (oli muuten paras ikinä syömäni salaatti) , kerrottiin, että myötätunto on kyllä ihan täysin heidän puolellaan, koska selvästi henkiölökuntaa oli aivan liian vähän. Pyysi antamaan palautetta hotellin johtajalle, joka yllättäen oli itse sillä hetkellä kesälomalla.

Sunnuntaina aamu valkeni täydellisen kauniina ja tyynenä. Käytiin ennen aamiaista käppäilemässä lenkki puistossa järven rannalla ja myöhemmin aamupäivällä kavuttiin näkötornille, jonne tosin itse en uskaltanut kiivetä.

Tyydyin kuvailemaan tasanteelta, joka jo sekin veti suonta korkeanpaikankammoisen jaloista.

Koska kuitenkin halusin tietää, miltä ihan ylhäältä katsottuna näyttää, annoin puhelimeni miehen matkaan ja pyysin ottamaan muutaman kuvan tornin huipulta.

No, ukkeli teki työtä käskettyä ja tässä tulos:

Unohdin kertoa, että puhelimessa on etukamera toisin kuin ukkelin omassa näppäinmallissa, 

jolla on tottunut ottamaan selfiet summamutikassa. 

Lisäksi oli pari selfietä, joissa kasvot olivat osuneet ruutuun, mutta oli joukossa näitä onnistuineitakin kuvia hulppeista Sibeliuksen sielunmaisemista

Ennen kotiinlähtöä ajeltiin vielä edellisen päivän peliseurana olleen italialaismiehen kehotuksesta kurkkaamaan lähiseudulla Vanajaveden rannalla sijaitseva Petäys Resort-niminen lomapaikka, joka olikin sijainniltaan todella, todella kaunis. Voin vaan kuvitella, miltä henkilökunnan kuvailema edellisillan auringonlasku tyynellä järvellä on näyttänyt.

Sinällään hassua, että tarvittiin italialainen kertomaan paikasta, joka on meitä suht lähellä, mutta josta ei tiedetty mitään.

Siinäpä ne parin ensimmäisen lomaviikon tavallisuudesta poikkeavat tekemiset ja menemiset sitten olikin. Muuten en tehnyt oikeastaan yhtään mitään. Enkä edes yrittänyt, vaan päätin, että nyt en stressaa siitä, vaikka lojuisin koko päivän terassin sohvalla evääni liikauttamatta. No, oikeasti en ihan tuohon pysty, mutta jotakuinkin noin päivät kuitenkin kului. Tai jotenkin muuten. En vaan muista enää miten.

Lopulta päästiin kuitenkin sille meidän yhteiselle varsinaiselle lomalle, jonka mahdollistamiseen tarvittiin tänä vuonna peräti 5 eri miestä, että saatiin raavittua kasaan tuuraajat miehelle pariksi arkiviikoksi ja kolmeksi lauantaiksi. Yhtenä apuun tulleista meidän oma kuopus, joka uhrasi omasta ensimmäisestä oikeasta kolmen viikon kesälomastaan viikon siihen, että me päästään reissuun. Sanoi, että "Kyllä mää voin ihan hyvin tuurata, kun tiedän, kuinka tärkeä se Vuokatin loma teille on". Ihana poika, joka samalla piti huolta kodista meidän poissaollessa.

Mutta nyt tässä käy kyllä niin, että Vuokatti on jätettävä sikseen ja palattava sinne myöhemmin. Ei riitä nyt äkkiseltään turnauskestävyys sen enempää kirjoittamiseen kuin kuvienkaan setvimiseen, koska pelkästään auringonlaskuja on sen tuhannen lähes samoilta jalansijoilta kuvattuna. Järki lähtee, kun niitten kanssa puljaa ja koittaa päättää, onko joku toinen kenties vähän nätimpi kuin joku muu..

Sillävälin arki täällä alkaa jo rullata vähän paremmin kuin aluksi. Vaikka mieli töihin palatessa oli rauhallinen ja ahdistukseton, tuntui, että ensimmäinen työviikko kesti ainakin kuukauden. Tai oikeastaan jo parin ensimmäisen tunnin jälkeen oli pakko tarkistaa, onko kelloni pysähtynyt..
Nyt siinä viisarit taas jo liikkuu.

Ihan ongelmitta ei kaikki kuitenkaan ole sujunut sen enempää lomalla kuin sen jälkeenkään, vaan olen saanut riesakseni varsin harmillisen vaivan, joka tekee nukkumisesta, pitkään istumisesta ja kaikesta ylöspäin kiipeämisestä kivuliasta (sikäli hankalaa, että työni on istumatyötä ja jokaiseen työpäivääni kuuluu sen lisäksi minimissään reilut 300 porrasta). Mutta ei siitäkään nyt sen enempää. Diagnoosi on saatu ja sen kanssa nyt sitten edetään ja eletään. Fiilistelen mieluummin näitä tänne lataamiani kuvia, joista tulee kivoja muistoja.

Iloista mieltä ja kuulumisiin!