Sivut

maanantai 23. huhtikuuta 2018

VIIKONLOPPU PENSAASSA JA NOPEAA TORIKAUPPAA


Nyt on pakko sanoa, että olipahan onnistunut viikonloppu. Tuli vähän niinkuin huomaamatta hoideltua monta takaraivossa painanutta hommaa pois päiväjärjestyksestä. Suurimpana niistä Projekti Pensasaita.

Meidän tontti on vähän harmittavastikin pitkulaisen suorakaiteen mallinen ja sen molemmilla reunoilla on reilut 50 metriä vanhaa ja ränsistynyttä Siperianhernepensasaitaa, joka on harvinaisen ruma kaikkina muina vuodenaikoina paitsi kesällä, jolloin siitä tulee ihan nätti, tuuhea ja tarpeellinen näkösuoja.  Ei tarvi katsella rajanaapureita (sori tämä, mutta oikeasti ei ole siihen suuntaan mitään lämpimiä ajatuksia, vaikka ollaan parhaamme yritetty), ja toisaalta saadaan oleskella rauhassa  viereistä puistokäytävää kulkevien katseilta. 

Aita on korkea ja sen hankalasta leikkuusta tulee joka vuosi niitä ainoita aviokriisin paikkoja, koska ukkeli vihaa leikkaamista, ja minä taas en siihen yksinäni justiin sen korkeuden ja leveyden takia pysty. Yritin kyllä nytkin alkaa aitaa oksasaksilla oksa kerrallaan napsuttelemaan, mutta kesäksi töihin kotikonnuille palannut kiekkopoika puuttui peliin ja pelasti pulasta. Sanoi, että eihän tossa ole äiti mitään järkeä ja että hän kyllä hoitaa homman kunhan voi tehdä sen leikkurilla. No, sellainenhan meiltä löytyy. Ikivanha sähkökäyttöinen, kuormaliinalla kokoon kursittu, ja terätkin varmaan tylsät kuin mitkä, mutta koska käyttäjällä on nuorta voimaa ja sitkeyttä, käytössä olevan kaluston puutteet tuli sillä paikattua.



Mestari


Apurismurffi
(Lyötiin muutama heinäseiväs pystyyn ja vedettiin niiden väliin linjalanka leikkuuta helpottamaan) 


Ei ole tarkoitus tästä mitään pensasaiheista romaania kirjoittaa, mutta sellainen pieni sananen vielä naapurista, että olivat järkänneet meidän ainokaisen lomanpätkän aikana viime kesänä sellaisen yllärin, että olivat leikanneet meitä erottavan aidan omalta puoleltaan noin kolmasosan leveydeltä puolisen metriä matalammaksi. Ja nämä on justiin niitä asioita, jotka pistää ärsyttämään rauhallisempaakin tyyppiä (itseäni tarkoitan). Normaaliin naapurisuhteeseen kun ainakin omasta mielestäni kuuluisi vaikkapa ihan vaan kysäistä, että "Sopisko teille, että leikattaisiin tänä vuonna aita vähän matalammaksi?". Mutta ei sanaakaan. Otti sen verran kupoliin, että päätin, että olkoot meidän puolesta kaksikerrosmallia vaikka maailman tappiin. Ihan sama. Rumahan se oli kuin mikä, mutta noinniinkuin periaatteesta.

No, nyt oli sen verran aikaa ehtinyt kulua, että ajattelin, että vedetään se nyt keväällä tasaiseksi ennenkuin aitaan ehtii tulla silmuja. Viime hetket siis vissiin käsillä. Reilut viitisen tuntia poika siihen vapaapäivästään vapaaehtoisesti uhrasi, mistä olen ihan hitsin kiitollinen, koska muuten olisi jäänyt tekemättä ja loppukesästä leikkuukorkeus olisi kasvanut entisestään. Itselleni jäi tässä urakassa heinäseipäiden ja linjalankojen lisäksi ainoastaan risujen haravointi ja pensaan alusten perkaus, jossa meinasi olla polvet vähän kovilla, mutta voittajafiilis homman valmistuttua tapissa.



Siinä pätkä valmista puiston puoleista. Varmaan ikinä ei ole ollut noin tasainen.


Sain myös lopulta aikaiseksi laittaa itseäni jo pitkään häirinneet lasiterassin tuolit Toriin myyntiin. Ei enää ulkonäkö napannut niin kuin reilut 10 vuotta sitten, kun ne sinne ostettiin. Ja itse ne pari kesää sitten päätin pilata maalata valkoisella kalkkimaalilla, ja sen lisäksi, että projekti oli harvinaisen työläs, myös lopputulos oli kaukana siitä, mitä olin ajatellut. Punottujen tuolien ja kalkkimaalin yhtälö oli kerrassaan hanurista (en suosittele), mutta laiskuuttani sen valitsin, koska halusin säästyä pohjakäsittelyltä. No, yhtään en Torin ilmoituksessa valehdellut, kun siihen kirjoitin, että tuoleissa on rustiikkinen valkoinen pintakäsittely ja laitoin lähikuvankin, josta pinta mielestäni näkyy.

Tuolit menivät päivässä, ja niitä tultiin hakemaan aika kaukaa. Sen pystyi lukemaan kuskina vaimolleen toimineen miehen kasvoilta. Tiedän kyllä hyvin, miltä näyttää ja kuulostaa "Mut on pakotettu tähän, mutta teen sen silti, että sopu säilyy"- mies :). No, toivottavasti tuolit on kuitenkin käytössä ihan OK. Hinnalla niitä ei ainakaan oltu pilattu. Pelkät maalit maksoi enemmän.


Kuva Tori.fn tuolien myynti-lmoitukseni poistovahvistuksesta


Uudet tuolit oltiin käyty Jyskin tarjouksesta ostamassa jo aiemmin, mutta päätin, että kootaan vasta, kun vanhoista on päästy eroon. Sama koski terassin mattoja, joista en niinikään enää tykännyt (tai oikeastaan alunperinkään, mutta pakko oli jotkut hankkia nuoremman pojan valmistujaisjuhliin kolme kevättä sitten, koska terassi tarvittiin sisätilojen jatkeeksi). Ajattelin, että myyn nekin ensin pois ja sitten vasta hommaan yhden uuden tilalle. Sitä hetkeä ei tarvinnut kauaa odotella, koska perjantai-iltana myyntiin laittamani matot haettiin lauantai-aamuna. Jess. Tori on kyllä ihan mahtava myyntikanava. Eniten arvostan sitä, että itselle turha tullaan kotoa asti hakemaan. Ja ainakin omalla kohdallani kaikki tähänastiset ostajat ovat olleet paikalla sovitusti liki minuutin tarkkuudella. Arvostan.



Tämäkin kuva Torin ilmoituksen poistoilmoituksesta. Uudet tuolit, mutta vanhat matot. 


Tällä hetkellä tyhjälle lattialle on tuloillaan Ikean 2x3-metrinen juuttimatto, jota meinasin sunnuntaina ajella hakemaan, mutta sainkin ilokseni ulkoistettua noudon ukkelille, joka kertoi alkuviikosta olevansa joka tapauksessa menossa muilla asioilla Veholle Ikean naapuriin. On ollut toimiva systeemi aiemminkin. Mutta ostoslistan on parasta olla lyhyt ja selkeä. Ja hyllypaikat pitää olla valmiiksi merkattuina, koska mies ei halua kuluttaa kaupassa minuuttiakaan enempää kuin on pakko.

Kyllä siitä vielä hyvä tulee jahka matto saapuu. Sohvankin olisin tosin halunnut myydä, mutta ukkeli tykkää siitä, joten se saa nyt jäädä. On omaan nykymakuuni liian muodokas (siis se sohva), mutta itseasiassa ei näytä uusien kevyempien tuolien parina enää ihan niin hallitsevalta. Etenkin, jos lakataan käyttämästä sitä vanhojen tyynyjen hautausmaana.

Täällä siis kaikki okei. Toivottavasti sielläkin.


tiistai 10. huhtikuuta 2018

MIELIKUVITELTUA ELÄMÄÄ


Olen tässä hiljattain lukenut kolme kivaa blogitekstiä, jotka kaikki inspiroivat mielikuvitustani niin, etten enää aina itsekään muista, mikä on totta ja mikä kuvittelemaani tarua.

Ensin Heli kirjoitti kivan ja ajatuksia herättävän tekstin otsikolla "Ihanne vastaan todellisuus". Sen jälkeen luin Tarun satukirjasta, millaista Tarun elämä olisi, jos sen voisi itse itselleen kirjoittaa.   Ja samaisen sadun innoittamana myös Helmi Nainen mielikuvitteli itselleen ihanne-elämän, josta löysin paljon samankaltaisuuksia niihin juttuihin, joita olen omassa pikku päässäni pyöritellyt.


***

Tässä omassa sadussani asuisimme kodissa, joka tulvisi valoa isoista ikkunoista avariin huoneisiin, joissa viihtyisivät niin ihmiset kuin viherkasvitkin.

Näkymät ikkunoista ulos avautuisivat rauhallisiin luontomaisemiin suurelle tontillemme, jonka reunamilla kasvaisi ikioma kangasmetsäkaistaleemme mäntyineen, mustikka- ja puolukkamättäineen, kanervineen ja jäkälineen. Mutta koska tonttimme olisi tosiaan iso, siellä olisi luontevasti tilaa myös koivikolle, luonnonkukkaniitylle ja japanilaiselle puutarhalle.



Kuva täältä


Meillä olisi myös ukkelin ikuisuushaave pihasauna, jonka terassille paistaisi kesäisin ilta-aurinko. Sen säteissä voisi kaikessa rauhassa istua vilvoittelemassa piilossa sivummalla asuvien, mutta mukavien naapureiden katseilta.



Kuva täältä


Tilaa olisi myös omille inspiroiville, avarille ja valoisille työ- ja harrastustiloilleni, joista löytyisivät asianmukaiset työkalut, tarvikkeet ja materiaalit niin puusepäntöihin kuin keramiikan valmistukseen ja piirtämiseenkin. Kaikki sievässä järjestyksessä ja omilla paikoillaan niin, että mitään ei tarvitsisi etsiä, eikä varsinkaan lähteä kaupasta hakemaan siinä vaiheessa, kun inspiraatio iskee. Tiloissa olisi myös valokuvausstudioni monenmoisine rekvisiittoineen. Ja ikoma pikku galleria, jonka seinille voisin ripustella makro- ja luontokuviani, joiden ottamisessa olisin taitava.



Työ- ja harrastustilani saattaisivat näyttää jotakuinkin tältä.
Kuva tallennettu täältä


Liikuntaharrastuksiini olisin palauttanut joogan, koska piharakennuksissamme olisi tilaa myös joogastudiolle. Samoin kuin puutarhassamme kesäisin. Ja vaikka joogaisin enimmäkseen joko yksin tai yhdessä ukkelin kanssa, järjestäisin kotonamme myös ilmaisia, ohjattuja joogahetkiä kaikille halukkaille.

Ammatiltani olisin sekä arkkitehti että huonekalusuunnittelija. Oma kotimme piharakennuksineen olisi peräisin omasta kynästäni, mutta yhdessä perheen kesken suunniteltu. Samoin kuin monet kotimme yksinkertaisen kauniit ja toimivat kalusteet, jotka olisin itse puusepänverstaallani kestävistä ja kauniista kotimaisista puulajeistamme valmistanut.




Kuvitteellisen työtilani kuva täältä  
Varmaankin muuttovaiheessa vasta, koska yhtään piirustusta tai välineitä ei ole levällään pöydällä.
Tuolitkin tilapäiset ja viherkasvit vielä tuomatta paikoilleen.



Myös tämä jo aiemmin omiin tauluihini tallentamani kuva täältä.


Minulla olisi myös oma viihtyisä liiketila kivalla paikalla kaupungissa. Siellä myytäisiin hyvää mieltä tuottavia, kauniita käyttöesineitä, joita tultaisiin ostamaan kauempaakin ihan vaan siksi, että nuori, iloinen ja osaava henkilökuntani olisi hoitanut työnsä niin hyvin, että heidän hyvä maineensa olisi levinnyt some-kanavissa ympäri Suomenmaan ja vähän sen rajojen ylikin. Itse en pyörisi liikkeessä häiriöksi asti, vaan luottaisin tiimiini täysin, ja olisin ainoastaan tukena ja turvana ja huolehtimassa käytännön asioista. Mitään voittoa en tavoittelisi, vaan riittäisi, että voisin maksaa työntekijöilleni kunnollista palkkaa, järjestää hyväntekeväisyystempauksia ja pitää toimitilat ja työkalut nykyaikaisina, viihtyisinä ja asianmukaisina. Itselleni riittäisi hyvä mieli, koska oman palkkani tienaisin yrittäjänä suunnittelutöilläni, jotka olisivat niinikään kysyttyjä erityisesti ihmislähtöisyytensä, toiminnallisuutensa ja elämäntilanteiden mukaan muunneltavuutensa ansiosta.




Kotimme ovet olisivat aina avoinna kaikille naapureille, ystäville ja yllätysvieraille, ja osaisin tuota pikaa loihtia arjesta juhlaa, kattaa pöydät kauniisti ja lastata ne täyteen herkullista, mutta samalla terveellistä ja tuoretta tarjottavaa, jonka raaka-aineet olisivat pitkälti peräisin oman pihamme yrttitarhasta ja hyötypuutarhasta. Loput lähiruokaa luomutiloilta. Luonnollisesti olisin myös innokas sienestäjä ja marjastaja, ja varastomme olisivat talvisin aina täynnä keräämiäni metsän antimia kauniisiin lasipurkkeihin ja siisteihin riveihin säilöttyinä.



Tämä kaunis kattaus löytyi täältä


Ukkeli saisi tehdä nykyistä mieluisaa työtään, mutta niin, että ei tarvitsisi kuunnella jokaista rasahdusta ja pelätä, milloin kallis työkalu leviää käsiin tai vaatii jotain mittavaa, tuhansien eurojen remonttia, vaan aina olisi käytössä ajanmukainen kalusto. Samoin kuin luotettava tuuraaja, joka olisi aina valmis tulemaan töihin, kun ukkeli haluaisi joskus pitää vähän lomaa. Päästäisiin pitkästä aikaa matkustamaankin, jos tekisi mieli.

Myös pojat mahdollisine perheineen eläisivät tahoillaan omaa unelmaelämäänsä, mutta välimme olisivat aina ja ikuisesti yhtä avoimet ja lämpimät kuin nytkin, ja kaikille olisi aina kodissamme paikka, johon tulla niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Vaikka asumaan.

Mieleltäni olisin seesteisen rauhallinen, enkä murehtisi turhaan tulevista. Olisin myös aina hyväntuulinen ja sopivan energinen, koska nukkuisin yöni hyvin ja heräisin aamuisin virkeänä uuteen päivään.




Sen pituinen se.

Millaista olisi sinun satuelämäsi?

maanantai 2. huhtikuuta 2018

MITÄ MINULLE KUULUU?


Ystäväni Emma Harkituista herkuista lähetti kivan haasteen kyselemällä mitä minulle kuuluu.

Miten voit?

Kiitos kysymästä. Ihan hyvin.

Palailtiin justiin pääsiäisen vietosta Vierumäeltä, ja olo on helpottunut, kun selvittiin lumimyräkästä kunnialla. Miehellä tosin ei ollut siitä epäilystäkään, koska oli kuskina, mutta itse olen vähän säikky, jos en erota tietä pellosta.

Mitä toivot tällä hetkellä?

Että keksisin, miten saisin keittiössä toteutettua haluamani pintaremontin/muutoksen niin, että se ei maksaisi juuri mitään, eikä olisi millään lailla työläs, mutta lopputulos olisi mieluinen. Mission impossible luulen ma. Etenkin, kun en vielä ole keksinyt, mitä tarkkaan ottaen muutokselta edes haluan.

Mitä olet syönyt tänään?

Hotelliaamiaisen ja pari palaa eilisillalta jäänyttä pizzaa, joka oli muuten ehkä parhaita tilaamiani ikinä. Täytteiksi valitsin kylmäsavuporoa, latva-artisokkaa, kirsikkatomaatteja, punasipulia ja rucolaa. Nam. Ei ollut yhtään suolaista, eikä rasvaista. Toisin kuin ukkelin toivepizza, jossa oli salamia, broileria, pekonia ja aurajuustoa. Kuulemma ihanteellinen rasva-suolatasapaino.






Mikä on suosikkihedelmäsi?

Anteeksi tämä, mutta ei mikään.

Kaikki hedelmät tuppaavat olemaan omaan makuuni liian makeita. Ja liian työläitä, koska en tykkää kuorimisesta. Mutta kumpikaan edellämainituista ei tarkoita, ettenkö silti söisi hedelmiäkin. Satun vaan olemaan  vannoutunut marjaihminen, joka tykkää enemmän kirpeistä ja happamista mauista.




Oman pihan puolukoita viime elokuulta.


Mitä ajattelit tehdä huomenna?

Töitä. Kaikki muu on plussaa, mutta yleensä se ensimmäinen pidemmän vapaan jälkeinen työpäivä verottaa sen verran, ettei mitään huomattavaa energiapiikkiä ainakaan ole todennäköisesti tiedossa. Saa toki tulla, jos on tullakseen.

Kenen kanssa nukuit?

Ukkelin niinkuin aina.

Mitä luet tällä hetkellä?

En edes yritä vastata tähän mitään kultturellia tai muuten sivistynyttä, koska huijaisin. Oikeasti en edes muista, milloin olen viimeksi lukenut jonkun muun kirjan kuin jonkun lukuisista selfhelppi-oppaista. Nytkin on pöydällä odottamassa Huonekasvien henkiinjäämisopas hortonomisesti heikkotaitoisille, mutta en ole päässyt vielä alkuun. Ja kasvit voivat ainakin toistaiseksi oikeinkin hyvin, joten ei vielä akuuttia hätää.





Viimeksi katsottu elokuva?

En muista tätäkään, mutta Antti Tuurin Pohjanmaa on parhaillaan meneillään olkkarissa ja aion kohtapuoliin liittyä ukkelin seuraan.

Kuka soitti sinulle viimeksi?

Pikkuvelipuoli.

Kolme viimeksi tullutta tekstiviestiä?

Olisin niin toivonut, että kukaan ei olisi ehtinyt väliin ja olisin voinut tähän kirjoittaa miehen viime perjantaina lähettämän viestin "Voi tulla kotiin. Siivottu on ja viini valmiina. Vain rouva puuttuu". Liitteenä kuva hankeen kannetusta olkkarin apupöydästä, jonka päällä pönöttää viinipullo.






Todellisuudessa kolme viimeisintä ovat paikallisen vaateliikkeen mainos alennuksista välillä 29.3.-2.4., postin saapumisilmoitus tilaamastani Hakolan Lempi-hyllystä ja ukkelin autoa ajaessaan kirjoittama "Ju. Ajan pihaan si".

Mitä lukee viimeksi lähettämässäsi tekstiviestissä?

Tylsäksi käy, mutta tämä on kysymys, johon saamani vastauksen kirjoitinkin jo tuohon edelliseen viimeiseksi. "Käyn käppäileen pienen lenkin. Tuutko mukaan?". (Aamuvirkku ukkeli oli lähtenyt jo seiskalta hotellista kahville läheiselle huoltsikalle ja laitoin viestin, kun itse heräsin reilua tuntia myöhemmin).

Mille nauroit viimeksi?

Pitää olla tosi hyvä juttu, että nauran ääneen. Mikään valmisvitsi harvemmin puree, mutta tilannekomiikka ja tosielämän tapahtumat kyllä. Nyt vaan en justiin muista, mikä viimeksi. (Vähän alkaa jo itseäkin huolettaa, kuinka tylsän  totiselta oikeasti kuulostan).

Viimeisin ostos?

Uudet collegepökät mallia "standard fit" eli justiin sopivat tällaiselle perusjantterille. Meinasi jo iskeä epätoivo, kun kaikki sovittamani olivat liian suikuloita ja moinen malli ei vaan vannoutuneelle lökäpöksylle käy.

Mitä pelkäät?

Aina ja ikuisesti sitä, että jotain pahaa tapahtuu, kun joku perheenjäsenistä on huonolla kelillä liikenteessä (eli lähes joka päivä).

Sen(kin) takia helpotus oli suuri, että Himoksella kiekkokauden päättäjäisiä viettämässä ollut vanhempi poika ajeli kotiin jo eilen aurinkoisella ja kuivalla kelillä, eikä tänään lumimyrskyssä ja ruuhkassa. 

Minne haluaisit matkustaa juuri nyt?

60-luvulle.

Jostain syystä kyseinen vuosikymmen kiehtoo erityisen paljon. Ehkä siksi, että olen 60-luvulla syntynyt, ehkä ei. 

Joskus olen myös miettinyt, että jos pitäisi valita jonkun tietyn vuosikymmenen pukeutumistyyli, se löytyisi nimenomaan noilta ajoilta. Tyylikkään yksinkertainen mekko ja matalat pitkävartiset saappaat olisivat sellaisia, joissa viihdyn ja jotka kokisin omikseni. Ja jotka tiedän omalle kropalleni parhaiten sopivan. Sikälimikäli ei yhtään tarvitsisi miettiä iän ja mekon helman pituuden suhdetta toisiinsa. Mutta haluaisinkin palata sinne 60-luvulle sen ikäisenä, että ei tarvi. 

Tässä kohtaa upppouduin etsimään kuvia edellämainituista ja lumouduin niin, että teksti jäi junnaamaan paikallaan, enkä lopulta osannut päättää, minkä kuvan tänne valitsisin. Ajattelin, että sitähän voisi joskus tehdä jonkun ihan oman postauksen aiheesta. Meikäläinen kun normaalisti on mahdollisimman kaukana muodista, mutta mielikuvitus vielä pelaa ja olisi kiva vähän haaveilla, millainen olisin, jos aika olisi toinen. Ehkä saatan kehitellä siitä ihan oman haasteeni.

Kiitos näistä kysymyksistä Emma <3. Kivan kevyttä ajanvietettä.



Edesmenneiden ilmakasvien pääsiäis-look vuoden takaa


Ukkeli parhaillaan olkkarista huhuilee ensiviikon säätietoja, joissa luvataan peräti plus kymppiä, mikä on sinällään iloinen ja odotettu asia, mutta toisaalta ahdistaa, koska torstaina olen menossa isoon ja asialliseen, ja samalla jäätävän jännittävään asiakastapaamisen, johon itselläni ei ole laittaa päälle mitään keväistä, vaan ainut vähänkään järkevä takkini on villakangasta, joka on viileästä kaukana. Enkähän siis tietenkään aio takki päällä neuvotteluissa istua, mutta sisääntulokin on tässä tapauksessa tärkeä. Aina sama juttu. Olen joka kerralla itseni ja garderobini kanssa samassa pulassa. 60-luvulla kaikki olisi varmasti ollut toisin.