KOLMEN ASIAN HAASTE

Kristiina  haastoi miettimään näitä kolmen kohdan kysymyksiä, joihin oli itse vastaillut omassa blogissaan niin hyvin ja samaistuttavasti, että mietin, mahdanko saada aikaiseksi mitään omaa vai lyökö päässä ihan vaan tyhjää.

Päätin kuitenkin hetken mielijohteesta kirjoittaa mitä ensimmäisenä mieleen tulee näin perjantaina, joka on itselleni poikkeuksellinen postausajankohta.

Kolme asiaa, joiden tekemistä olen lykännyt

1. Ajan varaamista kampaajalle

Edellisestä kampaajakäynnistä olisi tullut kohta kuluneeksi kokonainen vuosi, mutta pistin töpinäksi ja varasin ajat tälle ja ensi viikolle (eilen tehtiin ihana intialainen päähieronta & merileväpuhdistushoito ja ensi viikolla on vuorossa savivaalennusraidat, joilla pärjään taas pitkään)

2. Yhtä työhön liittyvää yhteydenottoa, jonka koen haastavaksi nimenomaan sen takia, että olen pitkittänyt sitä ihan liian kauan. Asioilla kun on tapana pitkittyessään myös mutkistua ja tästä on syyttäminen ihan vaan omaa itseäni.

3. Piharakennuksen siivousta, jota taidan lykätä edelleen. Ei vaan lähde.

Kolme asiaa, joita kaipaan

1. Hyviä uutisia lääkäriltä 

Kävin tänä aamuna jälleen kerran kontrolliverikokeissa vajaa vuosi sitten todettujen mystisesti kohonneiden maksa-arvojeni vuoksi ja toivon hartaasti, että olisivat vihdoin ja viimein palanneet  normaaleiksi, eikä muissakaan kokeissa ilmenisi mitään huolestuttavaa. 

Muuten tämä kysymys oli tosi vaikea, koska en koe tällä hetkellä kaipaavani mitään muuta erityistä. 

Toki aurinko saisi mielellään näyttäytyä vähän useammin (tai edes joskus), eikä joku kiva yhteinen lomanpätkä ukkelin kanssakaan olisi ollenkaan hassumpi, mutta koska en voi kumpaankaan vaikuttaa, on parempi, etten keskity liiaksi haikailemaan niiden perään. 

Kolme asiaa, jotka olen pannut merkille

1. Koen pitkästä aikaa kauan kaipaamaani kirjoittamisen iloa.

Pää pursuaa aiheita, mutta koitan välttää yli-innostusta ja ottaa rauhallisesti asian kerrallaan. Ja jos yhtään alan liiaksi pyörittelemään tuoreita tai tulevia tekstejä päässäni nukkumaanmenoaikaan niinkuin toisinaan tahtomattani käy, pidän koneen kannet suosiolla kiinni niin kauan kuin on tarvis.

2. Lihaskuntoni ja hapenottokykyni on viime aikoina parantunut 

Molempien mieluisien, mutta sinällään yllättävien muutosten koen tapahtuneen ikäänkuin huomaamatta ilman minkään valtakunnan pakottamista, rehkimistä, suorittamista tai ylipäätään yhtään mitään sen kaltaista. Päinvastoin, koen keventäneeni tekemisiäni, mutta ilmeisesti liikuntatottumusten vaihtelu on tehnyt hyvää paitsi mielelle, myös kropalle.

3. Myös korkea leposykkeeni on rauhoittunut ja olen nukkunut paremmin kuin vuosiin tai peräti vuosikymmeniin

Tätäkään en osaa selittää oikein muulla kuin edellisen kohdan lajinvaihdoksilla, joihin on kuulunut itselleni poikkeuksellisen paljon sykettä nostavaa liikuntaa, joka lienee vaikuttanut  niin, että olen voinut iltaisin ja öisin tavallaan unohtaa sydämen olemassaolon kokonaan. Siis siinä mielessä, etten enää tarkkaile korkeaa leposykettä ja aiheuta huolestumisella sen nousua entisestään. 

Olen myös tietoisesti rauhoittanut tekemisiäni niin, että ihan tosissani yritän keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Meillä naisilla kun on vähän tapana ylpeilläkin sillä, kuinka pystytään multitaskaamaan vaikka mitä juttuja samaan aikaan, mutta se ei pidemmän päälle voi olla hyväksi. Tai ainakin itse olen päättänyt, että oma mieli ansaitsisi olla välillä ihan rauhassa yhden asian äärellä kerrallaan. 

Kolme asiaa, jotka tekevät minut iloiseksi

1. Kaikki edellisen kohdan kolme asiaa

2. Se, ettei viikonloppuna ole mitään ennalta sovittua ohjelmaa

3. Se, että olen päässyt eroon itseäni häirinneestä tavasta, jossa saattoi olla kyse jopa riippuvuudesta

Tämä on yksi aiheista, joista haluaisin joskus myöhemmin kirjoittaa, mutta se on vaikeaa, joten vielä en ole niin pitkällä.

Kolme asiaa, joita suosittelen

1. Oman itsensä arvostamista

2. Pitkiä rauhallisia kävelylenkkejä kelissä kuin kelissä

Eilen, kun vedin taas kerran goretex-housut ja nastakengät jalkaan, pujottelin heijastinhenkselit sadetakin päälle ja laitoin mahdollisimman pitkään vettä pitävän pipon päähän, mietin pimeän illan vesisateessa lenkkiä kävellessäni, että jollain kieroutuneella tavalla näillä arkilenkeillä tuntuu sitä paremmalta olla liikkeellä, mitä kurjempi keli on. Mistään voittajafiiliksestä ei sinällään ole kyse, koska lähteminen ei koskaan tee itselleni tiukkaa, mutta jotenkin se vaan tuntuu hyvältä, kun sataa päin kasvoja ja loppulenkistä alkaa vähintäänkin sukat olla jo märkinä, mutta koko ajan tietää, että kotona voi riisua märät pois ja vaihtaa lämpimät kuivat vaatteet päälle. Ei näillä lenkeillä kunto kohoa, enkä sitä tavoittelekaan, mutta korvienväli puhdistuu raittiissa ilmassa ihan aina ja se on varmaan se suurin syy, miksi lähden ulos joka päivä, säästä viis.

Myös arvostamani psykologi Pirkko Lahti on sanonut, että mikään ei tee ihmisen mielenterveydelle yhtä hyvää kuin tylsä, pitkäkestoinen kävely. 

3. Omaa, itselle mieluisaa harrastusta tai harrastuksia

Yli kolme vuotta vanha kuva, joka on paitsi yksi harvoista omakuvistani, myös omalla tavallaan itselleni tärkeä. Ja kuvaa harrastusta, joka on jäänyt viime aikoina tosi vähiin, vaikka toivoisin taas viihtyväni myös kameran kanssa enemmän. 

Kaikki eivät elä parisuhteessa, mutta luulen, että yksi oman pitkän liittoni salaisuuksista on se, että meillä on miehen kanssa sekä yhteisiä että omia harrastuksia. Ja vaikkei tämä sinällään olekaan ainut tai pääasiallinen peruste tuolle kolmoskohdalle, niin voisin kuvitella, että jos vain toisella olisi omia harrastuksia, eikä niiden lisäksi yhtään yhteistä, ennen pitkää siitä voisi aiheutua jonkunlaista kitkaa. Tai peräti kateutta tai katkeruutta siitä, että toinen on "aina menossa". Ehkä, en tiedä, mutta kuvittelen, että itsestä saattaisi alkaa tuntua tuolta.

Ekstroverttimies harrastaa mieluiten joukkuelajeja ja itse introverttina taas tykkään eniten sellaisista, joissa voi tehdä omaa juttuaan omassa tahdissaan, mutta silti "kuulua porukkaan" saman mielenkiinnon jakavien ihmisten kanssa. Keramiikkakurssi tai ryhmäliikunnat kuuluu omalla kohdallani näihin.

Kolme asiaa, jotka haluan tehdä pian

1. Mennä kukkakauppaan ostamaan kimpun värikkäitä tulppaaneja 

Kaukaa vuosien takaa haettu kuva kimpusta, jonka sain ystävältäni 50-vuotissynttärinä

2. Kokeilla lisää uusia vegaanihaasteen reseptejä

Tofu-parsakaalipasta

Klikkasin itseni kolmen vuoden tauon jälkeen mukaan värikkääseen vegaanihaasteeseen, josta olen saanut taas uutta inspistä ja vaihtelua ruuanlaittoon, joka ei kuulu sen enempää omiin vahvuuksiini kuin isoimpiin mielenkiinnon kohteisiinikaan, vaikka haluaisinkin. 

3. Kävellä pitkästä aikaa perjantai-illan kunniaksi uimahalliin, istua hetken saunassa, käydä kylmäaltaassa, uida ihan vähän vaan, ottaa jumittaville hartioille ja liukaskelikävelyn kiristämille jalkapohjille vesihierontaa ja mennä lopuksi kylmäaltaan kautta höyrysaunaan. 

Tämän aion toteuttaa nyt samantien. Kunhan ensin varustaudun vesisateeseen.

Edit klo 20.11. Hallilla oli meneillään lasten uimakoulu, kilpauimareiden treenit ja vesijumppa, joten ei ihan toteutunut tämä aikomus, mutta kylmäaltaassa seisoskelu auttoi lihasjumeihin ja höyrysaunassa oli helppo hengittää, joten ihan hyvä käynti silti. Ja tiedänpähän jatkossa, milloin ei kannata mennä.

Kiitos Kristiina tästä perjantain pohdiskeluhetkestä, jonka päätteeksi heitän vapaaehtoisen haasteen eteenpäin erikseen seuraaville kolmelle:

Marika Kinttupolut

Thilda Thildan kuvasto

Satu Kukkapilli

Ja lisäksi kaikille, joista omien vastausten miettiminen tuntuisi mukavalta.

Omista vastauksistani ei nyt tullut sellaisia kuin olin ennalta ajatellut, vaan varsin yksipuolisia. Luulen, että alitajuisesti jännitän labrakokeiden tuloksia sen verran paljon, että terveysasiat pyörivät päällimmäisenä mielessä. 

Hyvää viikonloppua! 

VAATEKAAPIN VUORO (KARSINTAA, OSA 3)

Tässä kävikin nyt niin kätevästi, että olen näköjään aloittanut kirjoittamaan otsikon mukaista postausta viime vuoden helmikuussa, joten jatkan siitä (ja sitä edeltävistä ties kuinka monesta aiemmasta aloitusyrityksestä..)

21.2.2022 kirjoitin: 

"Olin jo ennakkoon ajatellut aloittavani tekstin sanoilla "Vaatekaappini on lähinnä vitsi", mutta aiempia raivausaiheisia postauksiani selaillessani tajusin, että se ei ole pelkästään vitsi, vaan ISO vitsi, eikä näy juuri muuksi viime vuosina muuttuneen.

Olen mm. vuonna 2017! kirjoittanut tekstin otsikolla "Kohti hyvän mielen vaatekaappia" (hehheh) ja kuvissa täyteen tungetut tangot näyttävät liki identtisiltä verrattuna siihen lähtötilanteeseen, josta tällä kertaa lähdin ties kuinka monennen kerran liikkeelle. Toki siinä välissä on tapahtunut tilapäistä parannusta,  mutta todellakin vain tilapäistä johtuen siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että vaatteita on  ollut ja on osin edelleenkin aivan liikaa tai vääränlaisia.

En edes linkkaa vanhoihin teksteihin, koska itsekään en uutta tekstiä lukiessani juuri koskaan käy kesken kaiken kurkkaamassa taaksepäin, mutta "raivausta"-tunnisteella löytyy kaikenlaista kamalaa, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. 

Kamerani kuvista näin, että edellisen kerran olen aloittanut sisävaatekaappini setvimisen reilu vuosi sitten, joten ladataan tähän nyt sitten heti kärkeen nämä häpeälliset kuvat, vaikka en toki haluaisi näitä katsella edes itse. "

Tämä on vain henkariosuus kaappini keskiosassa. Sivulla on lattiasta kattoon asti lankakoreja, joissa on sukkia, alusvaatteita, jumppavaatteita, T-paitoja ym.ym.  Ja toisella sivulla liinavaatteita, tyynyjä, torkkupeittoja jne.

Olin myös ottanut kuvia muutamista vaatekeräykseen viemistäni hutiostoista ihan vaan muistutuksena itselleni siitä, että jo ostohetkellä laimeiden "No ehkä tää on ihan ok" tai "Onhan tää vähän epämiellyttävä päällä, mutta kyllä tätä varmaan tulee käytettyä" -tunteiden perusteella kannattaa mieluummin jättää vaate kauppaan kuin kotiuttaa se paremman puutteessa. (Sen läksyn olen tässä välissä jo oppinut)

Noita huteja on tullut eniten silloin, kun olen lähtenyt liian tarkat speksit mielessä etsimään jotain tietynlaista vaatetta johonkin tiettyyn tilaisuuteen ja pettynyt, kun olen joutunut toteamaan, ettei sellaista vaatetta ole olemassakaan. Tai että oli kyllä vuosi-pari-kolme sitten, mutta on jo mennyt pois muodista ja sitämukaa myynnistä. Itse kun kuljen aina jälkijunassa ja ottaa aikansa sisäistää muutokset, joissa vaikkapa punttien leveys yhtäkkiä vaihtuu kapeasta leveään tai kengänkärjet pyöreistä kapeisiin. Siinä vaiheessa kun vasta ajattelen, että no ehkä sellaiset on ihan okei, juna meni jo. 

Yläkuvassa ihan kiva raitajakku yhdeltä luottomerkiltäni, mutta sittenkin vähän liian kippana kooltaan. 

Paita puolestaan ikävää materiaalia (ehkä polyesteria), joten jäi kokonaan käyttämättä. Myös kaula-aukko on itselleni vääränlainen, mutta muistan, että silti ostin paidan, kun myyjä oli jotenkin niin vahva hahmo, etten kehdannut poistua liikkeestä tyhjin käsin. (Tästä on jo useita vuosia aikaa).

Ihana laadukas materiaali ja kiva harmaanvihertävä väri, mutta malliltaan omituinen mekon ja takin sekoitus, jonka ostin paikallisen vaateliikkeen (jota ei ole ollut enää ainakaan kymmeneen vuoteen) muotinäytöksestä, johon mies pakotti ottamaan antamaansa rahaa mukaan ja sanoi, että tyhjin käsin ei ole tällä kertaa tulemista niinkuin yleensä. 

Ja ihan aidosti tykkäsin tuosta ja käytinkin valkoisten kapeiden caprien ja sandaalien kanssa muutaman kerran, mutta niille käyttökerroille tuli turhan kova hinta, joten sai lähteä pois silmistä ja sitämukaa pois mielestä. 

Pinkissä sähköinen materiaali, ei kiva. Harmaa taas turhan pitkä.

Typerä laukku, joka oli myös hätäostos, kun olin lähdössä yo-juhliin ja tajusin, etten omista ainuttakaan pikkulaukkua. Tässä kaupungissa ei ole kummoiset laukkuvalikoimat ja pakko oli paremman puutteessa jotain ostaa, vaikka olikin kivikova ja kankea. Halpa oli kyllä, mutta huono, joten sai lähteä keräykseen sekin.

Pirteä punainen ale-ostos (ALE = aina omalla kohdallani tuhoontuomittua), kivat hihat, mutta vääränmallinen kaula-aukko. Heippa vaan sillekin.

Kiva, semisporttinen malli, mutta itselleni väärä väri (ale-ostos arvatenkin). Annoin ystävälle, mutta vähän veikkaan, ettei ole hänelläkään päätynyt käyttöön, vaikka kohteliaasti ottikin vastaan.

Kiva väri, kaunis kangas, mutta liian iso koko (koska sopivaa ei ollut) ja jälleen tuo itselleni epäsopiva kaula-aukko. Ostettu iloisissa tunnelmissa kivan porukan yhteisellä reissulla, mutta keräykseen käyttämättömänä lähtenyt huti siis tämäkin.

Näitä kahta raidallista käytin ahkerasti ja tykkäsin molemmista, mutta vissiin kyllästyin tai sitten alkoivat tuntua väärän kokoisilta, en muista.

Tässä ei todellakaan ollut kuin murto-osa kaikesta mitä kaapista keräykseen lähti, mutta varmaan nuo oli itselle niitä eniten tuskaa aiheuttaneita, koska olen nimenomaan niistä ottanut kuvat. 

Sen sijaan tämän kesävaatteita sisältäneen laatikon, jonka muistan kyllä avanneeni tuolloin lappuun kirjoittamanani ajankohtana, suljin samantien varmaankin raivaus-uupumuksen vuoksi, koska siellä se nökötti ylähyllyllä vielä seuraavanakin vuonna. Ei tarvinnut kuin pari ensimmäistä siististi pystyviikattua vaatetta ottaa käteen, kun totesin, että lähtee sellaisenaan keräykseen. En jaksa enempää. Ja hölmön hommaa purkaa ja pakata uudelleen, kun voi päästä helpommalla ja on vastaanottopäässäkin valmis lajiteltavaksi.  

Samalla lähti myös nämä täysin uudenveroiset muhkeat kylpypyyhkeet, jotka aikanaan ostin kun ajattelin, että ovat kivat saunapyyhkeet jouluna. Olivat käytössä tasan kerran, koska niistä ei tullut perheen miesväen suosikkeja liian suuren kokonsa vuoksi (joka itselleni oli värin lisäksi toinen valintaperusteista).   

Aikamoista hommaa, jonka lopputulos kuitenkin palkitsi.

Tältä näytti kaapissani helmikuussa 2022 ja näyttää hyvin pitkälti nytkin, koska värikkäämpi kesäkausi ehti tässä välissä tulla ja mennä. 

Osa näistäkin (mm. tuo käyttämätön pehmeä harmaa neuletakki vasemmalla ja niinikään käyttämätön, sittenkin kokoa liian suuri seeprakuvioinen paita) on päätyneet keräykseen ja tilalle on tullut pari mukavaa mekkoa ja päälläni parhaillaankin oleva, hintansa väärtiksi osoittautunut ihanan lämmin beige angoraneuleliivi, josta on tullut suosikkivaatteeni näinä viileiden huonelämpötilojen aikoina. 

Mutta niin kuin näkyy, kaappini väriskaala ja perussisältö on varsin yksipuolinen etenkin tähän aikaan vuodesta, eikähän tummansininen tai harmaa ole itselleni parhaiten sopivia värejä ollenkaan. Niistä etenkin sininen on kuitenkin työkäytössä asiallinen ja jonkunlainen turvavärini, jota itseäni taitavammat ja viitseliäämmät osaisivat piristää huiveja tai koruja vaihtelemalla. Niidenkin suhteen olen itse varsin maltillinen tai oikeastaan laiska johtuen pitkälti siitä, että olen suurimman osan päivästä yksin riippumatta siitä, olenko töissä toimistolla vai kotona. Ja siellä missä olen ihmisten ilmoilla eli salilla, jumpissa tai uimahallissa, korujen riisumisesta on vaan riesaa. Mutta tuntuu sitten sitäkin juhlallisemmalta asustautua toisin sen harvan kerran, kun on jotain juhlaa tai muuta menoa tiedossa. 

Aiempien pahvilaatikoiden tilalle ostin tuollaisia läpinäkyviä laatikoita, joihin olen pystyviikannut kausisäilytykseen jämäkämmät vaatteet ja pinonnut ohuemmat ja "vetelämmät". Niitä on pari lisää viereisessä vetolankakorikaapissa, jossa on niiden lisäksi iso laatikko kesä- ja juhla(heh)kenkien kausisäilytystä varten.

Pärjäisin ihan varmasti vähemmälläkin, mutta ainakaan just nyt en jaksa jatkaa projektia enempää, enkä halua karsia mitään ihan vaan karsimisen vuoksi. Vaikken käyttäisikään kaikkia tämänhetkisiä vaatteitani, epäilen, että minimiin kutistettu  valikoima alkaisi tuntua liian rajoittavalta. Mieluummin siis valinnanvaraa, josta voin valita ne itselleni mieluisimmat (eli aina samat :)).

Mekkohankinnoistani tykkään tosi paljon ja olen niitä myös ahkerasti käyttänyt. Olen vaan niin surkea asukuvaaja, että niistä ei nyt tule kuvaa. Ehkä joskus myöhemmin. 

Semmoista sotkua tällä kertaa, mutta onneksi lopulta myös siivoa. Kuvat kylppäristä päätin ottaa uusiksi, kun sattuu sopivasti valoa kohdalle. Edellisistä tuli ikävän pimeitä, eikä se tee oikeutta hyvälle järjestykselle, josta olen edelleen joka aamu onnellinen. 

En kuvittele olevani mikään inspiraation lähde tai varsinkaan esimerkki tällä raivauksen saralla, mutta jos joku vähänkin näistä jutuistani innostuu, niin tulee kyllä tosi hyvä mieli siitä, koska ainakin itselleni nämä suursiivot on olleet suorassa suhteessa omaan korvienväliin. Tuntuu, että pääkoppakin puhdistuu ja ajatuksille on enemmän tilaa. Ja ihan todistettavasti viherkasvitkin alkoi viihtyä paremmin, kun ympäriltä lähti kaikenlaista pölynkerääjää. 

Olkoonkin, että ylimäärä on ollut enimmäkseen kaappien kätköissä, ilma on nykyään paitsi kuvaannollisesti, myös ihan kirjaimellisestikin puhtaampaa hengittää.  Puhumattakaan siitä kuinka paljon elämä helpottuu, kun ei tarvi siirrellä tavaroita paikasta toiseen, vaan voi käyttää aikansa johonkin itselle mieluisampaan.

PIKAINEN PALUU 2022 TAMMIKUUHUN JA TOIVEITA KULUVALLE KUULLE

Olen monena vuonna haaveillut tekeväni jonkun lyhyen ja ytimekkään (hehheh) vuosikoosteen, mutta haaveeksi on jäänyt. 

Koska kuitenkin olisi kiva saada tärkeimpiä tapahtumia muistiin, ajattelin kokeilla homman paloittelua niin, että kurkkaan kuukausi kerrallaan mitä tapahtui vuotta aiemmin ja samalla ehkä mietin, mitä mahdollisesti haluaisin tehdä tai tavoitella tai ihan vaan ajatella tekeväni samoihin aikoihin tänä vuonna. Noin niinkuin suurinpiirtein. Ei tarkoita, että pitäisi oikeasti olla mitään sen kummempia toiveita tai tavoitteita tai varsinkaan mitään lukkoon lyötyjä aikatauluja, mutta kiva, jos jotain luontaisesti ilmenee. 

Yhtään ei tämä paloitteluhommakaan tosin helpottunut, kun huomasin, että kamerassa ei ole viime vuoden tammikuulta ainuttakaan kuvaa. 

Mahdollinen selitys löytyy näistä hämäristä kännykkäkuvista, joissa ei ole todellakaan mitään kaunista katseltavaa, mutta joiden pääteema eli raivausprojektin jatkuminen vuodenvaihteen yli lienee vaatinut sen verran panoksia, ettei niitä ole riittänyt kameran esiin kaivamiseen.

1.1.2022

Keittiön, kylppärin ja olohuoneen jokainen kaappi ja laatikko tuli ennen vuodenvaihdetta käytyä hyvällä menestyksellä karsinta- ja järjestelymielellä läpi ja vuorossa on ikuinen murheenkryyni oma sisävaatekaappini sekä niinikään makkarissa sijaitseva liinavaatekaappi. 

Vaikkei ehkä äkkiseltään siltä näytä, tässä on tapahtunut jo huomattavaa edistystä lähtötilanteeseen nähden.

2.1.2022

Kuvan sievät puserot oli harkinnan alla, mutta saivat jäädä, koska tykkään niistä, vaikka käyttökerrat on jääneetkin varsin vähiin. (Tuossa sinisessä on liikaa tavaraa kauluksissa, mutten ole saanut aikaiseksi koittaa irrotella osaa koristeista).

Kengille sen sijaan tuli lähtöpassit. Kaikki uusia tai täysin uuden veroisia, mutta ostettu aikoina, jolloin en vielä tehnyt valintoja viisaasti jalkojen mukavuus edellä.

Kuvakaappaus tammikuisesta Instastooristani.

Värväsin ukkelin ja kotona polvileikkauksesta toipuvan toisen pojan setvimään kellarikoppia, jossa oli kasapäin miesväen urheilu- ja rönttävarusteita menneiltä ja osin nykyisiltäkin vuosilta. En saanut lupaa  "sekaantua" hommaan, vaan jouduin siedättämään itseäni sillä tiedolla, että lajittelukärsivällisyyttä ei kellarista löydy, vaan kaikki ylimääräinen eli todnäk suurin osa päätyy jätesäkkeihin ja sitä kautta roskiin. 

Kellarin ns. kodinhoitonurkkaus eli käytännössä pätkä pöytätasoa, joka on huomattava parannus aikaan, jolloin sitä ei ollut, vaan suunnilleen viikkasin kaiken polven päällä. 

Pesukoneen vaihto päältä aukeavasta nykyiseen mahdollisti pienen, mutta oleellisen muutoksen, joka ei sinällään kuulu millään lailla tähän tammikuun koosteeseen, mutta tila on vissiin juuri putsattu pyykeistä, koska siitä oli kuva.

Raivaushommia lukuunottamatta tammikuu näyttää kuluneen ihan tavalliseen tahtiin.  Paitsi että kännykän kätköistä löytyi muutama kuvakaappaus WhatsApp-viesteistä, joita käytettiin todistusaineistona autoriita-asiassa, joka oli varsin pitkä ja haastava keissi, mutta päättyi lopulta oikeuden eli tässä tapauksessa meidän voitoksi ja ns. paskan myyneen (anteeksi tästä) autoliikkeen maksettavaksi. Omin avuin ei välttämättä oltaisi samaan lopputulokseen päästy, mutta ratkaiseva apu löytyi autoriita.fi-sivuston ja auton Kasko-vakuutukseen sisältyvän oikeusturvavakuutuksen kautta. Voin suositella yhdistelmää, jos ikinä milloinkaan joudutte vastaavaan tilanteeseen (toivottavasti ette).

Nimesi = treeniliikkeet. Tietää Annukalle enemmän hommia kuin vaikkapa Anulle.

Salilla näytän käyneen niinkuin ennenkin ja töitä tein osittain toimistolla, osittain kotona, jossa tälläkin hetkellä istun alakuvan pöydän ääressä. 

Raivatusta vaatekaapista näytti kamerassa olevan muutama kuva helmikuulta, joten niiltä osin raportointi jää odottamaan kuukauden vaihtumista.

Valtteri-myrskyn jäljiltä 30.1.2022. Saatiin osamme lumesta mekin.

Kuluvalle tammikuulle asetin itselleni tavoitteeksi mennä vihdoin ja viimein kampaajalle. Viimeisestä käynnistä tulee helmikuussa kuluneeksi vuosi! ja se on jopa itselleni vähän liikaa. Olen vaan jotenkin pantannut käyntiä, joka Ekokampaamossa kestää aika paljon kauemmin kuin tavallisessa johtuen luonnonaineiden pidemmistä vaikutusajoista. On paitsi ajallisesti haastava järjestää, myös aika arvokasta, joten sikälikin olen ehkä lykännyt menoa, mutta joku roti se on tukassakin oltava.

Keramiikkakurssi jatkuu parin viikon päästä ja siellä tavoitteena on  kokeilla jotain sellaista tekniikkaa tai savea, jota en ole aiemmin testannut. 

Liikuntakäyntejä ajattelin poikkeuksellisesti merkkailla kalenteriin etukäteen, että pystyisin arvioimaan, millaisen kausikortin hankinta kannattaa. Vanhassa on enää pari käyntiä jäljellä ja sillä ei pitkälle pötki.

1.1.2023 oli todistettavasti aurinkoinen päivä. 

Ja edellisten päivien vesisateiden jäljiltä varsin lumeton ja liukas. 

Yleisemmäksi tavoitteeksi itselleni haluaisin asettaa sen, että laskisin vähän omaa rimaani ja pyrkisin pois joistakin hölmöistä itse itselleni asettamistani rajoitteista. Esimerkiksi siitä, että kaiken mitä tänne kirjoitan tai minkälaisia kuvia julkaisen, pitäisi tapahtua täsmälleen samassa järjestyksessä kuin elämässä muutenkin. Ja vieläpä mieluiten reaaliajassa. Se kun ei vaan kertakaikkiaan onnistu, vaan päinvastoin rajoittaa omia tekemisiä ihan turhaan. Jää moni teksti kokonaan kirjoittamatta ja kuva julkaisematta siinä pelossa, että menee totuudentorvella kuukaudet väärään järjestykseen.