Meillä kaikilla on vahvuuksia. Osa ihmisistä vaan osaa hyödyntää omat vahvuutensa paremmin kuin toiset.
Siinä lauseenpätkä yhdestä niistä mielenkiintoisista aiheista, joiden äärellä tuli vietettyä tiivis viikonloppu neljän seinän sisällä "Löydä sisäinen motivaatiosi"-valmennuksessa. (Ihan omasta vapaasta tahdosta, innostuksesta ja omakustanteisesti. Ei siis ollut mikään työnantajan määrittelemä juttu).
Kuvilla ei sinällään ole tekstin kanssa suoraa yhteyttä, koska nämä olen ottanut reilut pari viikkoa sitten viikonloppuvisiitillä Ruissalossa. Mutta passaavat tähän mainiosti, koska edustavat itselleni seesteisyyttä ja mielenrauhaa.
Muutama päivä ennen valmennuksen alkua tehtiin ennakkoon "Luontaiset taipumukset"-analyysi, joka perustuu alunperin Jungin kehittämään ajattelytyyliteoriaan, josta sittemmin on kehitetty varsin tunnettu MBTI-malli (Myers Briggs Type Indicator). Mutta ei noista taustoista sen enempää.
Ehkä jännittävin ja odotetuin osuus valmennuksessa olikin se, kun kukin saatiin analyysiin perustuva oma henkilökohtainen raporttimme, joka meillä kaikilla kuudella, tosillemme ennestään tuntemattomalla osallistujalla oli erilainen. Mielenkiintoista. Ja vaikka aika pitkälle osasinkin ennakoida, mitä analyysin tulos omalla kohdallani sisältää, oli siellä osin yllätyksellistäkin tietoa, jonka paikkansapitävyyttä aloin ensin epäillä (eikähän näihin tietysti 100% orjallisesti pidäkään luottaa), mutta yön yli nukuttuani aloin tavallaan ymmärtää asioita siltä yllättävältäkin kantilta.
Jungin mukaan ei ole olemassa mitään oikeaa tai normaalia tapaa ajatella. On vaan joukko erilaisia tapoja asennoitua ja reagoida asioihin, ja niiden yhdistelmistä muodostuu erilaisia ajattelutyylejä (kaikenkaikkiaan 16). Mutta koska vaan hyvin harva ihminen tiedostaa oman tapansa ajatella, sitä herkästi kuvittelee, että juurikin se oma tapa on se ainut normaali ja oikea tapa (eikä mitään muuta voi ymmärtää).
Simppeli, mutta aika hyvä vertaus tälle meidän jokaisen persoonassa valmiina olevalle luontaiselle ajattelutyylille, josta on helpompi käyttää sanaa taipumus, on käsien ristiminen. Aika harva pystyy sanomaan, kumpi peukalo hällä jää päällimmäiseksi, vaikka se automaattisesti onkin aina se sama. Tai että kummin päin tulee laitettua kädet "puuhkaan". Yleensä sitä pitää kokeilla. Ja jos koittaakin laittaa kädet rinnalle toisinpäin, se tuntuu vähintään kummalliselta.
No entä mitä iloa siitä sitten on, että tiedostaa ne omat luontaiset taipumuksensa?
Sanoisin, että aika paljonkin. Vaikkapa nyt ihan siksi, että voi miettiä, kumpi tapa kehittää itseään on mieluisampi:
1. Omien luontaisten vahvuuksien tunnistaminen ja niiden kehittäminen
2. Omien luontaisten heikkouksien tiedostaminen ja niiden jatkuva korjaaminen
Parhaiten menestyneet ja onnellisimmat ihmiset löytää ykkösryhmästä ja heitä yhdistää innostuminen, energisyys ja korkea motivaatio omaa tekemistään kohtaan.
Suurin osa (2/3 ihmisistä) kuitenkin valitsee kakkosmallin eli omien heikkouksiensa tiedostamisen ja niiden jatkuvan korjaamiseen, josta seuraa se, että ihminen väsyy ja lopulta kadottaa itsetuntonsa. Ja voi olla, että tällä mallilla saatetaan tähdätä ennemminkin muiden hyväksyntään kuin omaan hyvinvointiin tai menestykseen. Sitä vaan kuvittelee elävänsä elämää omilla ehdoilla, mutta todellisuudessa elääkin muiden ihmisten määrittelemää elämää. (Tulee nyt vähän tällaista virallisen puoleista tekstiä, mutta en osaa nyt säätää lukemaani enemmän itseni näköiseksi).
1. Omien luontaisten vahvuuksien tunnistaminen ja niiden kehittäminen
2. Omien luontaisten heikkouksien tiedostaminen ja niiden jatkuva korjaaminen
Parhaiten menestyneet ja onnellisimmat ihmiset löytää ykkösryhmästä ja heitä yhdistää innostuminen, energisyys ja korkea motivaatio omaa tekemistään kohtaan.
Suurin osa (2/3 ihmisistä) kuitenkin valitsee kakkosmallin eli omien heikkouksiensa tiedostamisen ja niiden jatkuvan korjaamiseen, josta seuraa se, että ihminen väsyy ja lopulta kadottaa itsetuntonsa. Ja voi olla, että tällä mallilla saatetaan tähdätä ennemminkin muiden hyväksyntään kuin omaan hyvinvointiin tai menestykseen. Sitä vaan kuvittelee elävänsä elämää omilla ehdoilla, mutta todellisuudessa elääkin muiden ihmisten määrittelemää elämää. (Tulee nyt vähän tällaista virallisen puoleista tekstiä, mutta en osaa nyt säätää lukemaani enemmän itseni näköiseksi).
Sitä, kuinka kyvykäs ihminen on, ei voi määritellä pelkkien luontaisten taipumusten perusteella, vaan toki siihen vaikuttaa myös elämän varrella hankitut taidot.
Kaikkein helpointa ja nopeinta oppiminen ja kyvykkyyden kehittäminen on kuitenkin asioissa, joihin liittyy jonkinlainen taipumus - luontainen vahvuus - ja vaikeinta taas sellaisissa asioissa, joissa taipumusta ei ole.
Voisin kirjoittaa tästä vaikka kuinka paljon, mutta jätän sen kuitenkin kyvykkäämmille.
Tulipahan vaan valmennuksen ansiosta hyvin selväksi se, miksi olen jo jonkun aikaa kokenut työni stressaavaksi ja alkanut epäillä omaa osaamistani.
Syy on näin jälkikäteen ajateltuna varsin yksinkertainen. Mutta tajuan sen vasta nyt, kun olen saanut ammattiapua oman luontaisen ajattelu- ja toimintatyylini ymmärtämiseen.
Se osa työstäni, joka viimeiset pari vuotta on ollut hallitsevana, on täysin ristiriidassa omien taipumusteni kanssa ja siksi johtanut paitsi turhautumiseen ja stressaantumiseen, myös työitsetunnon rapistumiseen. Ja toisaalta se ennen niin oleellinen osa työtäni, joka sopii luontaisille taipumuksilleni (analyysin mukaan auttamisenhalu ja halu ohjata ihmisiä "oikealle tielle"), on viime aikoina lakannut olemasta kokonaan. Mutta sitä olen vissiin koittanut kompensoida sillä, että yritän pelastaa kaikki ympärilläni olevat ihmiset syömästä huonoa ravintoa ja ohjata pitämään itsestään parempaa huolta :).
Omaa ja muiden kanssani samankaltaisten (valmentaja käytti termiä "Huolehtija") ajattelutyyliä analyysin mukaan kuvaavat, muista tyyleistä selvimmin erottuvat ominaisuudet ovat luotettavuus, tunnollisuus, huomaavaisuus, uskollisuus ja hyvä yksityiskohtien muistaminen (miehen mielestä joskus liiankin hyvä..).
En nyt näitä sen enempää ala spekuloimaan, koska ovat muitten kannalta epäkiinnostavia, mutta vahvuuksia analyysin mukaan ovat vastuullisuus, velvollisuuksien ja sovittujen asioiden hyvä muistaminen, asioiden loppuun saattaminen, perinteiden kunnioittaminen, hyvä organisointikyky, järjestelmällisyys, diplomaattisuus, ystävällisyys ja jo aiemmin mainittu halu huolehtia muista. Miinuspuolella hidas lämpiäminen uusille ideoille ja muutoksille. Ja stressireaktioina normaaliin nähden täysin päinvastainen käytös eli rauhattomuus, huolimattomuus ja jopa vihamielisyys (hmmmm, tätä en kyllä ihan herkästi tunnista, enkä tunnusta).
Mutta ettei asia olisi niin yksinkertainen, meillä kaikilla on myös erilaisia rooleja, mikä ei ole välttämättä ollenkaan huono asia, vaikka itse aina ajattelenkin, että kyllä se on parasta olla oma aito itsensä tilanteessa kuin tilanteessa. Juu ei ole. Tähän kirjassa oli aika kuvaava esimerkki siitä, kumpi on parempi: olla aidosti epäkohtelias vai epäaidosti kohtelias? Ja kyllähän se on muutenkin hyvä tiedostaa, minkälainen rooli mihinkin tilanteeseen sopii. Olematta silti "feikki".
On siis olemassa ainakin arkiminä (se kaikkein aidoin) ja työminä, ja ehkä myös "wanna be"-ihanneminä tai erilaisia itsekehiteltyjä (vaikkapa porukan hauskuuttaja) roolimalleja, joilla kenties saa kaipaamaansa hyväksyntää ja arvostusta.
Ihmisen käytöksestä on siis aikas vaikea vetää johtopäätöksiä luontaisista taipumuksista, koska jäävät helposti roolien alle.
Omaa ja muiden kanssani samankaltaisten (valmentaja käytti termiä "Huolehtija") ajattelutyyliä analyysin mukaan kuvaavat, muista tyyleistä selvimmin erottuvat ominaisuudet ovat luotettavuus, tunnollisuus, huomaavaisuus, uskollisuus ja hyvä yksityiskohtien muistaminen (miehen mielestä joskus liiankin hyvä..).
En nyt näitä sen enempää ala spekuloimaan, koska ovat muitten kannalta epäkiinnostavia, mutta vahvuuksia analyysin mukaan ovat vastuullisuus, velvollisuuksien ja sovittujen asioiden hyvä muistaminen, asioiden loppuun saattaminen, perinteiden kunnioittaminen, hyvä organisointikyky, järjestelmällisyys, diplomaattisuus, ystävällisyys ja jo aiemmin mainittu halu huolehtia muista. Miinuspuolella hidas lämpiäminen uusille ideoille ja muutoksille. Ja stressireaktioina normaaliin nähden täysin päinvastainen käytös eli rauhattomuus, huolimattomuus ja jopa vihamielisyys (hmmmm, tätä en kyllä ihan herkästi tunnista, enkä tunnusta).
Mutta ettei asia olisi niin yksinkertainen, meillä kaikilla on myös erilaisia rooleja, mikä ei ole välttämättä ollenkaan huono asia, vaikka itse aina ajattelenkin, että kyllä se on parasta olla oma aito itsensä tilanteessa kuin tilanteessa. Juu ei ole. Tähän kirjassa oli aika kuvaava esimerkki siitä, kumpi on parempi: olla aidosti epäkohtelias vai epäaidosti kohtelias? Ja kyllähän se on muutenkin hyvä tiedostaa, minkälainen rooli mihinkin tilanteeseen sopii. Olematta silti "feikki".
On siis olemassa ainakin arkiminä (se kaikkein aidoin) ja työminä, ja ehkä myös "wanna be"-ihanneminä tai erilaisia itsekehiteltyjä (vaikkapa porukan hauskuuttaja) roolimalleja, joilla kenties saa kaipaamaansa hyväksyntää ja arvostusta.
Ihmisen käytöksestä on siis aikas vaikea vetää johtopäätöksiä luontaisista taipumuksista, koska jäävät helposti roolien alle.
Ihan älyttömän mielenkiintoinen, mutta niin laaja aihe, että en edes yritä kirjoittaa tästä enempää.
Valmennuksessa tehtiin myös oma "Passion test", joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan haastava.
Alunperin listalle piti kirjoittaa kymmenen asiaa, jotka tekevät omasta elämästä ja työstä ihanteellista. Ja sen jälkeen niistä karsittiin testaajan esittämien kysymysten avulla puolet pois.
Omalle listalleni jäi käteen nämä viisi asiaa jatkona lauseelle "Kun elämäni on ihanteellista, minä...."
1. ... olen terve
2. ... saan toteuttaa itseäni
3. ... olen energinen
4. ... olen innostunut
5. ... nukun yöni hyvin
Omalle listalleni jäi käteen nämä viisi asiaa jatkona lauseelle "Kun elämäni on ihanteellista, minä...."
1. ... olen terve
2. ... saan toteuttaa itseäni
3. ... olen energinen
4. ... olen innostunut
5. ... nukun yöni hyvin
Ja taas on jälkikäteen helppo ajatella, että höh. Olisinhan voinut nuo viisi asiaa kirjoittaa paperille ilman mitään testejäkin, mutta ihan niin helpolla siitä ei selvinnyt. Matkan varrella joutui testin tarkan kaavan mukaan tilanteisiin, joissa oli pakko karsia kahdesta tasavahvasta vaihtoehdosta se, joka kuitenkin loppupeleissä tuntuu paremmalta. Mutta olen tyytyväinen. Näyttää ihan ihanne-elämältäni, jota koen menneen viikonlopun jälkeen olevani taas yhden ison askeleen lähempänä.
Siinä salainen raporttini ja ihan hitsin mielenkiintoinen Kari Helinin kirja, josta lainasin aika paljon tekstiä. Samoin kuin Jari Saarenpään blogiteksteistä. Lisätietoa löytyy Luontaiset taipumukset-sivustolta.
Olo alkaa olla siinä määrin seestynyt, että päätän nämä julkiset työperäiset pohdiskeluni tähän ja jatkan tykönäni.
Tähän loppuun kirjoitan kumminkin lauseen, joka tuli valmennuksessa useampaan otteeseen esille ja joka tarkemmin ajateltuna on ihan ajattelemisen arvoinen.
"Jos emme ajattele, mitä ajattelemme - ajattelemme aina samalla tavalla"
(The same old thinking, the same old results")