PIENI PALA AURINKOA LAUTASELLA

Juuri nyt haluaisin kirjoittaa ainakin ihanan kamalasta kehonkoostumusmittauksesta, paluusta punttisalille, petollisesta proteiinista, epäonnistumisen tunteesta (ei liity mihinkään edellisistä) ja tavaranraivauksen aikaansaamista positiivisista muutoksista. Noinniinkuin ens alkuun.

Töissä on kuitenkin takana niin intensiivinen tekstintuottojakso, että nyt ei luovuus kuki, eikä tekstiä synny.

Viikonloppunakin päätin tuulettaa pääparkaa pitämällä koneen kannet visusti kiinni ja puhelimen pois käden ulottuvilta ja keskittymällä ihan muihin asioihin. Niinkuin nyt vaikkapa ahmimaan perjantaina postista hakemani kirjan energisoivia kuvia ja raikkaita reseptejä.

Kokeiluun niistä päätyi samantien simppeli ja superraikas uunissa paahdettu verigreippi. Eipä olis tullut itselle moinen mieleenkään, mutta ihana ravitsemusterapeutti Tiina Hälvä onneksi osaa nämä hommat.

Vähän niinkuin aurinko? 

(Toisen puoliskon kerkisin syödä ennenkuin hoksasin ottaa kuvan)

Kyseessä on Jutan energisoiva dieettikirja, jonka kuviin olen ihan totaalisen ihastunut.

Uunigreipin resepti oli kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava:

1 verigreippi
1 tl vaniljajauhetta
ruoko- tai intiaanisokeria

Halkaise greippi, laita puolikkaat uunivuokaan ja ripottele pinnalle ohuelti vaniljajauhetta ja sokeria. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.

Kirjassa ohjetta suositeltiin aamupalalle, mutta itse olen aamuisin sen sortin haahuilija, että on parempi, etten koske uuniin, koska joutuisin jokatapauksessa viimeistään töihin asti päästyäni palaamaan ja tarkistamaan, muistinko ottaa sen pois päältä. Siispä tein tästä omanlaiseni viikonlopun päiväversion.

Greipin kaverina söin luonnonjugurttia, johon lorautin vaaleaa luomuhunajaa ja raastoin tummaa (70% kaakaota) suklaata päälle. Täydellistä etten sanois.

Myös kirjassa vinkattua itsetehtyä kosteuttavaa kasvonaamiota kerkisin kokeilla, koska siihen tarvittavia raaka-aineita löytyy aina vakiona kaapista.






Tarvitaan:

1/2 rkl kookosöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl oliiviöljyä

Ainekset sekoitetaan, levitetään seos kasvoille, annetaan vaikuttaa 15-20 minuuttia ja huuhdellaan lämpimällä vedellä.

Kookosöljyä taisin kauhoa lusikkaan vähän liikaa ja vesihauteessa sulatettuna sitä lorahti seokseen enemmän kuin tarpeen. Mutta ei se oo niin justiinsa. Riitti koko yläkroppaan ja vielä jalkapohjiinkin, joiden ajattelin myös olevan kosteutuksen tarpeessa. Niinkään hyvä idea ei tosin ollut vetää villasukkia heti naamion jälkeen jalkaan. Unohtui, että hunaja on jokseenkin tahmeaa, josta seurasi se, että sukat takertuivat kiinni jalkapohjiin :).

Aivan ihanan tuntuinen seos, joka tuntui tulevan talvi-iholle enemmän kuin tarpeeseen, koska juurikaan mitään poishuuhdottavaa ei jäänyt.

Varsinaisista ruokaohjeista kokeiluun päätyi Buffalomozzarellabroileri, koska oli siihenkin ainekset mozzarellaa lukuunottamatta valmiina. Ja siinä yksi syy, miksi niin tykkään näistä Tiinan resepteistä. Aika pienillä perusvarastoilla pärjää, koska samoja aineksia käytetään paljon, mutta silti Tiina on osannut loihtia niihin ihania makuja ja vaihtelua pienillä muunnoksilla.

Kirjan reseptit on jaettu kolmeen osaan, jotka ovat Detox-, PH- tai Antiage-ruokavalioon, tai kaikkiin näistä yhdessä soveltuvia. Joskin kirjassa on paljon muutakin luettavaa kuin ruokaohjeita.

Itse PH-dieetin (edelleen häiritsee tuo dieetti-sana, koska siitä tulee aina mieleen laihdutuskuuri, josta tässä ei ole kysymys) läpikäyneenä vannon ihan täysillä näiden Tiinan reseptien nimeen. Ihan vaan siksi, että kyseessä on puhdasta, simppeliä, helppotekoista ruokaa, josta oikeasti tulee energiaa, eikä ruokailun jälkeen tee mieli ensimmäiseksi painua pötkölleen.

Mitään ihmeellistä ei näiden ruokien valmistukseen kokilta tai keittiövälineiltä vaadita, mutta niin paljon alkoi himottaa esimerkiksi nämä alakuvan energiset voimajuomat, että mehulingon hankinta menee nyt vakavasti harkintaan. Jos siis jollain on vinkata joku pieni, mutta tehokas malli, jonka ääni ei volyymiltään muistuta moottorisahaa, olen kiitollinen vinkeistä.

Jos jotain kritiikkiä pitäisi antaa, niin se on kirjan nimi.

Ymmärrän, että Jutta ja Jutan dieetit on tunnettu brändi, joka myy. Ja todellakin olen sitä mieltä, että Jutta tekee erittäin hyvää työtä, mutta olen myös ihminen, jonka mielestä kunnia pitää antaa kaikille, joille kunnia kuuluu. Olisin siis toivonut, että kirjan nimi olisi ollut Jutan JA Tiinan energisoiva dieettikirja. Kaikki reseptit kun kuitenkin ovat Tiinan laatimia. Ja vähän harmittaa sekin, että tuo kokonaisuuden kannalta kaikkein oleellisin sana "energisoiva" on printattu noin pienellä. Ainakin itselleni tulisi kaukaa kirjan nähtyäni mieleen, että kyse on Jutan superdieeteistä, joka tässä tapauksessa on yhtä kaukana kuin proteiini porkkanasta. (Huonompaa vertausta en tähän hätään keksinyt..)

Jahka saan palikat taas päässäni järjestykseen, kirjoittelen noista alussa mainitsemistani aiheista. Tai ehkä jostain ihan muusta. Sitä kun ei näköjään voi itsekään koskaan etukäteen tietää. Nyt tuli tämä pätkä tähän ihan siitä ilosta, että lautaselle ja lasiin löytyi taas jotain uutta, värikästä ja energistä. Kyseessä ei siis ole kirjan maksettu mainos. Ihan itte omani ostin.

ANANASPORA TESTISSÄ

Koekeittiöstä hyvää iltaa :). 

(Mihin tässä enää voi oikein luottaa, kun hädintuskin on näkkärin pölyt ehtineet laskeutua ja täällä ollaan taas..)

Testissä tänään ananaspora, jonka ostin paikallisesta nimeltämainitsemattomasta P-kirjaimella alkavasta suurehkon ketjun myymälästä. Vastaavia tosin myydään nettikaupoissa puolet edullisemmin, mutta arvelin, että kunhan hintaan on lisätty toimituskulut, ero kapenee niin pieneksi, ettei sillä ole käytännön merkitystä, kun mistään isosta hankinnasta ei kuitenkaan ollut kyse. Ja toisaalta halusin päästä testaamaan poraa heti, enkä viidestoista päivä. (Osuipas muuten kerrankin hokema nappiin.)

Se vaarahan tässä testissä tietenkin piilee, että kaikissa itseään kunnioittavissa keittiössä ananaspora kuuluu vakiovarusteisiin ja meikäläinen täällä yksinään uutuudenviehätyksessä kohkaa ja touhuaa. Mutta juna se on jälkijunakin, joten eteenpäin..

Kuvassa testikohteeksi joutuva ananas ja sen kimppuun hyökkäävä pora. 

Ennakkosuhtautumiseni leikkurin toimivuuteen oli toiveikas, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin yhtä epäileväinen kuin Ostoskanavan "Eikä tässä vielä kaikki"-turhakkeisiin. (On tosin niihinkin tullut joskus haksahdettua, mutta ei siitä Easy Stripperistä sen enempää. Hiomattahan se ruosteinen mattoteline jäi, kun stripperi otti ja ruostui ennenkuin ehdittiin aloittaa).

Mutta nyt siis hinnaltaan edullisiin ja tuoreisiin kauden hedelmiin kuuluvan ananaksen kimppuun.

Ensin leikataan pää pois. (Päätin suosiolla, etten yritä kuvata ja leikata yhtä aikaa, joten siksi vähän pysähtyneen oloinen kuvamateriaali).

Kas näin. (En muuten tiennyt hedelmätiskillä ananaksia penkoessani, mistä tietää, onko hedelmä raaka vai kypsä, kun kaikki näyttivät saman värisiltä. Mutta sattumalta törmäsin ystävääni, joka neuvoi kiskomaan lehtiä irti. Jos eivät lähde, ananas on raaka. Jos jäävät helposti käteen, ananas on kypsä. Niin vaan tuli silläkin reissulla opittua uutta).

Sen jälkeen painetaan poran putkilo ananaksen keskiosaan (vihreä viipalointirengas saa tässä vaiheessa hengailla tuossa mukana). 

Sitten painetaan ja samalla kierretään (mies otti kuvan, josta jouduin eliminoimaan ihmisen). Ei vaadi mitenkään erityisen paljon voimaa. Normaalihauiksilla pärjää.

Niin kauan painetaan ja kierretään, kun ananasta piisaa. 

Sen jälkeen tempaistaan kahvasta ja avot, ananaksen sisälmys nousee nätisti ylös ja jäljelle jää vain pelkät siistit kuoret (ja tappimainen keskiosa, jonka olen tässä jo leikannut pois näkyvistä).

Sen jälkeen painetaan vihreä viipaleleikkuri alas ja kas. Siinä niitä nyt on, meheviä ananaspaloja. Yhdellä painalluksella. 

Sitten vaan palat takaisin alkuperäiseen astiaan ja ylpeänä tarjoilukierrokselle (joka tosin ei herättänyt ihan siinä määrin suosiota kuin olin toivonut, vaikkakin nuorempi poika kohteliaasti kyllä söi muutaman palan, koska varmaan ajatteli, että muuten en häivy huoneestaan).

Olen ihan mykistyneen vaikuttunut siitä, kuinka yksinkertaisen toimiva peli on kyseessä. Oikeasti kuorimiseen ja pilkkomiseen käytetty aika oli varmaan pari minuuttia jos sitäkään. Että näinkö kauan sitä taas piti tuskailla niinkin yksinkertaisen asian kanssa kuin että tykkäisin kyllä syödä tuoretta ananasta, mutta kun se on muka niin työlästä kuoria. 

Pisteitä härvelille tulee täydet 10, ja plussaa iloisen vihreästä väristä. 

(Voi olla, että tästä tulee taas niin totaalinen innostuminen, että kohta meillä syödään soppakin ananaksen kuorista).

Vinkin tähän mainioon keittiöihmeeseen sain ihanalta miniältäni Elliltä, joka on itsekin kaikessa raikkaudessaan oikea tuoreiden hedelmien perikuva :).  

Nyt ei enää uskalla yhtään luvata, mitä seuraavaksi, mutta iloista viikonloppua nyt tähän hätään kumminkin! 

t. Ananasakäämä