Päivät tuppaavat toistamaan enimmäkseen samaa kaavaa, ja vaikkei siinä sinällään mitään vikaa olekaan, niin kyllä se vaan kummasti piristää, kun välillä tapahtuu jotain kivaa tavallisuudesta poikkeavaa.
Lauantaina oli juurikin sellainen piristävä poikkeuspäivä, kun Satu, Kati ja minä saimme ystävältämme Tainalta kutsun Hämeenlinnaan Wetterhoffille, josta itselleni tulee ensimmäisenä mieleen arvostettu tekstiilialan oppilaitos, mutta myös jotain erityisen arvokasta ja perinteistä. Ja samalla häpeäkseni tunnustan, etten ole koskaan aiemmin Wetterhoffin talossa käynyt, vaikka Hämeenlinnassa muuten tuleekin aina silloin tällöin poikettua. On vaan jotenkin niin kiva ja nätti kaupunki, jossa sijaitsee myös itselleni varsin tutuksi tullut Tiilaaksoksikin nimitetty kauniiden golfkenttien keskittymä.
Sattui kohdalle niin mahtavan aurinkoinen päivä, että haalistui tuo tiiliseinän värikin kuvassa, jossa näkyy käynti taloon sisäpihan puolelta. Itse en olisi sinne hoksannut löytää, mutta rakennus on Tainalle ennestään tuttu, joten hiihtelin vanavedessä. Näkyvämpi sisäänkäynti on Wetterhoffinkadun puolella ihan liki linja-autoasemaa.
Aamulla oli ohjelmassa bloggaribrunssi, jossa oli tarjolla monenmoisia paikallisia suolaisia ja makeita herkkuja, joiden kuvaaminen vaan on meikäläiselle aina yhtä vaikeaa. Ihme homma, kun jotenkin voisi kuvitella, että ei sen helpompaa kohdetta ole kuin paikallaan pysyvä sämpylä tai munkki. On vissiin Instagramin ruokakuvat nostaneet kynnyksen niin korkealle, että ei enää mikä tahansa kelpaa. Mutta syödä sentään vielä osaan :).
Sibeliuskakkua, kun kerran Hämeenlinnassa ollaan.
Brunssin lomassa Fredrika Wetterhoff-säätiön toiminnajohtaja Hannele Yrjö-Koskinen ja samaisen säätiön hallituksen puheenjohtaja Hillevi Kaarlenkaski kertoilivat talon mielenkiintoisesta historiasta ja aikansa edelläkävijästä Fredrika Wetterhoffista, joka omisti elämänsä vähävaraisten tyttöjen kouluttamiseen. Fredrikan ajatuksena oli, että kaikkien naisten tulisi hankkia itselleen ammatti ja sitä kautta hyvä itsetunto. Ei varmaankaan kovin tyypillinen ajattelumalli 1800-luvulla, mutta niin vaan rohkea Fredrika perusti tyttöjen työkoulun Hämeenlinnaan vuonna 1885.
Itselläni on Wetterhoffin opistoon liittyvä mukava muisto 80-luvun puolivälistä (oli laskimella pakko tarkistaa, että onko siitäkin jo muka yli 30 vuotta aikaa..), kun suoritin penkkipuusepän opintojani, joista vanhassa blogissani joskus kirjoittelinkin.
Samalla luokalla kanssani opiskeli etiopialainen Mohamed Haileab, jonka nimi aika äkkiä vääntyi vanhan kansan opettajamme Johanneksen johdolla muotoon "Haileppi".
Myös Hailepin sisko tuli samaan aikaan veljensä kanssa Suomeen, ja nimenomaan opiskelemaan silloiseen Wetterhoffin opistoon tekstiilipuolelle. Hauskaa tässä on se, että samalla kun sisko oppi kutomaan kangaspuilla, tuleva puuseppäveljensä valmisti hänelle omat puut, jotka aikanaan matkasivat sisarusten kanssa samalla paluulennolla kotiin Etiopiaan. Ehkä tänäkin päivänä edesmenneiden Fredrika Wetterhoffin ja opettajamme Johannes Suonpään perinteet jatkuvat Afrikan mailla.
Wetterhoffin talosta tekstiilialan koulutus on siirtynyt toisaalle, mutta Fredrikan perintö elää, ja talossa on nykyään luovien alojen yrityskeskittymä. Monenlaisia taitavia taitajia saman historiallisen katon alla.
Jos en paljon valehtele, bloggareita oli paikalla kolmisenkymmentä, joista en tuntenut aiemmin Tainan, Katin ja Satun lisäksi ketään. Kaikkia tuntui kuitenkin yhdistävän joko kokeilunhalu tai kiinnostus käsillä tekemiseen tai molemmat. Vähän pelästyinkin aluksi, että kääk, oliskohan tänne pitänyt ottaa rekvisiitaksi joku neuletyö mukaan, kun näytti monellakin puikot kilisevän siihen malliin. Vaan äkkiähän se olisi paljastunut, ettei meikäläisen puikoilta mitään sen kummempaa synny, joten omalla esittelyvuorollani tunnustin rehellisesti, että kaikki muu kiinnostaa paitsi neulominen :).
Esittelykierroksen jälkeen meille oli järjestetty monenmoisia mielenkiintoisia työpajoja, joista itselleni ehdoton ykkönen oli tilaisuus päästä koruverstaalle kokeilemaan sormuksen tekoa.
Ensin valittiin omaan sormeen sopiva koko.
Sitten alettiin käännellä hopeoitua lankaa tuollaisen "tukin" ympärille.
Vieressä ruususormuksen mallikappale, jollaista lähdettiin tavoittelemaan.
Ja tässä oma lopputulokseni myöhemmin kotona kuvattuna. Ei siitä alkuperäisen mallin näköistä ruusua tullut, mutta oman elämänsä kukkanen kuitenkin. Ja näytti itseasiassa kotona omaan silmääni jo ihan kauniilta, vaikka pajalla muistutti mielestäni enemmän lehmän läjää.
Koruseppä sai homman näyttämään helpolta, mutta oikeasti vääntely oli aika haastavaa ensikertalaiselle. Hinku jäi kyllä kokeilla lisää.
Muilla työpajoilla tyydyin vaan katselemaan muitten tekemisiä. Ja hauskaa oli huomata, kuinka omia kädentaitojaan, tai paremminkin niiden muka-puutetta mollanneesta Katista kuoriutui varsinainen Kerhotäti, joka sujuvasti askarteli niin origamikorvakorut kuin kerhokassinkin Ihana-lehden Kaarinan vinkeillä :).
Toivottavasti tästä paljastuksesta ei nyt tule huutia.
Muuten tuli vaan haahuiltua ja ihmeteltyä ja räpsittyä kuvia, joista harmikseni huomasin osan tärähtäneen niin pahasti, ettei niistä ollut mitään iloa, mutta tässä nyt vaan kuvapläjäys niistä, mitä jäi jäljelle.
Kengäntekijän työkaluja.
Sanna Niskanen Cobblerinasta valmistaa mittatilauskenkiä ja -laukkuja
Wetterhoffin myymälä oli uudistunut ja jaettu tavallaan kahteen osaan, joista toinen on keskittynyt lankapuoleen ja siihen liittyviin tarvikkeisiin, ja toinen puolisko tarjoilee varsin kattavan valikoiman kaikkea kivaa ja kaunista kotimaista tai kotimaassa suunniteltua.
Lankapuolesta en mitään ymmärrä ja siellä oli niin kova kuhinakin, että kuljeskelin enempi reunoja pitkin.
Myymälään pääsee näppärästi kadun puolelta, ja ovi kävikin tiuhaan tahtiin, mitä en yhtään ihmettele. Tässä vain pieni kuvakatsaus tarjontaan.
Sitruunaisen keittiösaippuan ostin kokeeksi. On kuulemma verraton tahranpoistaja.
Ja appelsiininkukan tuoksuista pyykkietikkaa ostin myös, kunhan olin ensin sata kertaa tuoksutellut kaikki vaihtoehdot läpi.
Jos satutten liikkumaan Hämeenlinnan suunnilla, eikä paikka ole ennestään tuttu, uskallan lämpimästi suositella käyntiä, jos yhtään onnistuin näillä kuvilla välittämään mielikuvaa tarjonnasta.
Kiitos kivasta päivästä järjestäjille, kutsujalle ja seuralle. Jäi hyvä mieli ja taatusti uniikki sormus muistoksi.
Wetterhoffilta suunnattiin vielä suurkirppikselle, jossa osa porukasta teki suurlöytöjä ja osa (minä) ei ostanut mitään, mutta tunsi itsensä kuitenkin vähän niinkuin ostajaksi, kun sai kunnian avustaa ostosten kantamisessa ja auton takakonttiin sullomisessa. Mutta löydöistään Taina ja Satu varmasti kirjoittelevat itse lisää.
Äsken tuli laitettua potut multiin (ämpäreihin) ja viskeltyä nurmikolle lannoitetta, joten nyt olisi tilauksessa yöllinen vesisade. Toivottavasti kenelläkään ei ole mitään sitä vastaan.
