HYVÄ PAHA (BLOGI)MAINONTA

Blogimainonta tuntuu aina välillä kuumentavan herättävän tunteita.

Itse en ole aihetta juurikaan mietiskellyt, koska en sitä sanan varsinaisessa merkityksessä ole harrastanut, mutta kun se taas kerran jostain esiin putkahti, päätin minäkin pohtia, mitä mieltä olen.

Aloitin miettimällä, millainen blogimainonta on mielestäni hyvää ja millainen huonoa, ja tulin siihen tulokseen, että molemmissa pätevät ihan samat kriteerit kuin missä tahansa mainonnassa. 

Siihen, että ylipäätään kiinnostun mainoksesta niin paljon, että olen valmis lukemaan sen, tarvitaan tottakai omalla kohdallani ajankohtainen ja itseäni kiinnostava aihe. Muussa tapauksessa hyppään suoraan yli.

Jos teksti on sen lisäksi selkeää ja sisältää paitsi oleelliset tiedot tuotteesta tai palvelusta, myös aitoja omakohtaisia käyttökokemuksia (ilman mitään ylenpalttista hehkutusta), olen valmis harkitsemaan, ja todennäköisesti alan kuukkeloimaan lisää tietoa. Siinä kohtaa myös valmistajan (tai maahantuojan tai verkkokaupan tai mikä taho milloinkin on kyseessä) omilla verkkosivuilla on iso merkitys. Hyvät kuvat, selkeä ulkoasu ja kunnolliset tuote- ja hintatiedot puoltavat ostopäätöstä. Toki hinnan täytyy olla omasta mielestäni järkevä.

Usein päädyn myös lukemaan lisää käyttökokemuksia niistä blogeista, joihin google milloinkin johdattaa. Näin kävi esimerkiksi loppuvuodesta hankkimani kameran kanssa, jota voisi varmaan nimittää blogikameraksi mitä suurimmassa määrin. Mutta toisin kuin yleensä näiden "blogituotteiden" kohdalla, pidän sitä tässä tapauksessa pelkästään hyvänä asiana. Ilman blogikollegoiden apua tuskailisin varmaan vieläkin loputtomassa kameraviidakossa. Nyt olen muiden tuella tekemääni valintaan erittäin tyytyväinen. Kiitos siis vielä ainakin Soilelle, Idis&Interiöörille ja Anulle, jotka autoitte asiassa.

Vaikea kuvata luottokameraa ilman luottokameraa..

Entä millainen sitten on huono mainos, joka jää lukematta, vaikka aihe sinällään olisikin ajankohtainen tai kiinnostava?

Yhtään moittimatta mainostavaa tahoa, laitan tähän kuvan lehtimainoksesta, jonka kaltainen jää itseltäni auttamatta vaille huomiota ja päätyy armotta suoraan paperinkeräykseen. Siitä huolimatta liikkeessä asioin aina silloin tällöin

Tässä nyt vaan on yksinkertaisesti ihan liikaa kaikkea.

Ylläolevan lehdykän kaltainen "liika" koskee myös blogipostausta, jossa mainostetaan samaan aikaan montaa tuotetta, ja mahdollisesti kirjoitellaan väliin lisäksi muistakin asioista niin, että lukijalla (puhun koko ajan itsestäni) ei ole mitään mahdollisuutta pysyä kärryillä siitä, mikä oikeastaan liittyy mihinkin. Etenkin jos kuviakin on siinä määrin paljon, että eivät helpota asian hahmottamista. Tai jos bloggaajan käyttökokemukset kaikista postauksen tuotteista ovat pelkkää jenkkityylistä hehkutusta. Silloin en vaan valitettavasti lämpiä ja vaihdan aika pian toisaalle. 

Myöskään huonosti toteutettu "piilomainonta" ei omalla kohdallani toimi. Olen tässä suhteessa ehkä vähän turhankin kriittinen, mutta heti jos itselleni tulee sellainen tunne, että lukijaa/kuulijaa pidetään tyhmänä, en osta mitään. Sensijaan taitava piilomainonta toimii. Ero on hiuksenhieno, mutta merkittävä.

Taitavimman ei-myyntipuheeksi naamioidun myyntipuheen palkinnon olisin valmis myöntämään vasta 20-vuotiaalle lahjakkaalle kampaajalle, jonka käsittelyssä olin pari viikkoa sitten. Aivan mahtava pelisilmä, jonka ansiosta pulitin ylimääräisen satasen tuotteista, joita en edes tiennyt tarvitsevani (mutta joihin olen ollut erittäin tyytyväinen ja jotka vaikuttavat onnekseni myös varsin riittoisilta). Myyntipuhe (jollaiseksi sen toki tunnistin, mutten välittänyt siitä, koska tykkäsin persoonasta) oli niin oikea-aikainen ja taidokas, että todellakin toimi tällaisen vanhan jääränkin kohdalla. Kampaajalla kun varmin tapa välttää lisämyynti omalla kohdallani, on kysyä kassalla palvelusta maksaessani, että "Oliko sulla tuotteet kunnossa?". Aivan varmaa, että siinä vaiheessa vastaan, että "on", vaikka kotona oikeasti olisi vaan parin euron Erittäin Hieno Suomalainen, joka sekin vetelisi viimeisiään. Ei vaan enää siinä kohtaa huvita.

Myyjällä on siis todella iso merkitys. Jos myyjä on taitava, saatan ostaa jotain, mitä en ollut etukäteen ajatellut ostavani. Jos taas myyjän käytöksessä on jotain, mikä alkaa liiaksi ärsyttää, voin perua jo valmiiksi ennen liikkeeseen astumistani tekemäni ostopäätöksen. Vaihdan mieluummin liikettä tai olen kokonaan ilman kuin teen kauppaa törpön myyjän kanssa. Yleisin inhokkityyppini on imelä mielistelijä.

No entä olenko tehnyt muita ostopäätöksiä blogimainonnan perusteella kuin aiemmin mainitsemani kameran? 

Kyllä olen. Muistissa on ainakin ensikosketus Madaran luonnonkosmetiikkaan, joka on Bikken (ja 40% alennuksen) ansiota. Itselleni ennestään tuntemattomaan kivaan verkkokauppaan tutustuin muutama joulu sitten Jennin (ja niin ikään alennusprosentin) innoittamana. Pepi puolestaan sai vakuuttuneeksi Fiskarsin yrttitarhan erinomaisuudesta. (Ikävä kyllä, tarhan kasvivalo oli herkille silmilleni niin kirkas, että emme mahtuneet samaan keittiöön ja jouduin aika pian myymään sen pois. Nyt on harkinnassa samanlainen, mutta erilainen). Voi olla, että on jotain muutakin, mutta nämä ainakin muistan. Ja kunhan edelliset Madarat on käytetty loppuun, kokeilen Katjan vinkistä seuraavaa.

Kaikki blogimainonta ei siis omalla kohdallani ole mennyt hukkaan, vaan päinvastoin auttanut. Pidän sitä siis myös positiivisena asiana. Joskin blogit, jotka sisältävät enimmäkseen pelkkiä yhteistyöpostauksia, eivät jaksa pidemmän päälle kiinnostaa, koska kaikkein mieluiten kuitenkin luen aitoja kirjoituksia ihan todellisesta elämästä ja ihmisistä niitten takana. Jossain kohtaa mainokset saattavat myös kääntyä itseään vastaan. Lähinnä silloin, kun lukuisat tai kovin suuret bannerit alkavat haittaamaan sivujen latautumista. Se on harmi, koska muutama kiva blogi on sen takia jäänyt viimeaikoina vähemmälle huomiolle. Ei aina riitä koneen kapasiteteetti, eikä vissiin oma kärsivällisyyskään.

Lukuunottamatta viimekesäistä Tallinkin tuella toteuttamaamme Tallinnan blogireissua, josta saimme bloginäkyvyyttä vastaan hyötyä matkalippujen muodossa, en ole maksettua mainontaa harrastanut. Ei sillä, että olisi ihan ruuhkaksi asti yhteistyötarjouksia sadellutkaan :D.

Omia kokemuksiani sen sijaan olen jakanut ja aion jakaa vastakin, jos koen, että niistä voi olla iloa tai hyötyä muillekin. Luetuimpia tekstejäni ovat viimekeväiseen PH-dieettiini liittyvät kokemukset, joista varsinainen rahallinen hyöty on mennyt FitFarmille. En kuitenkaan koe, että se olisi itseltäni pois. Päinvastoin. Tekevät hyvää työtä. Muuten en olisi kokemuksistani kirjoittanutkaan. Ja itse iloitsen jokaisesta, joka on tekstieni innoittamana osallistunut ja saavuttanut itselleen yhtä hyvän olon kuin minä.

Ja jos joskus olenkin tuntenut pienenpienen kateuden pistoksen, kun olen nähnyt, kuinka joku on blogiyhteistyönä saanut vaikkapa arvokkaat kylppärikalusteet, olen samantien palauttanut itseni maan pinnalle ja muistuttanut itseäni siitä, että päästäkseen mukaan niin mittavaan yhteistyöhän, bloggaaja on tehnyt pitkäjänteistä, aikaa vaativaa, määrätietoista ja hyvää työtä todennäköisesti jo useiden vuosien ajan. Ja niin kauan kuin itse en ole riittävän hyvä tai valmis vastaavaan, on parempi keskittyä nostamaan työmäärälle hattua ja iloitsemaan omasta vapaudestaan.

Loppupeleissä koko blogimainonnan arvostelu on mielestäni aikalailla turhaa. Valta kun on tässä(kin) asiassa ihan kokonaan kuluttajalla eli lukijalla. Voi joko lukea tai jättää lukematta. Tai ostaa tai jättää ostamatta. Kateus ei kannata.

Että näin. Tulipahan taas pohdittua. (Oikeasti piti kirjoittaa meidän tyhmästä keittiöstä, mutta tämä tuli nyt väliin).

MIKÄ JA MITÄ?

Annulla oli blogissaan kiva kysymyslista, jonka nappasin mukaani. Sopivan simppeli näin perjantaille.

Mikä stressaa sinua?

Pääsiäisen alusviikolle aiemmista vakaista päätöksistäni huolimatta varaamani kirppispöytä, aina vaan aloittamista vaille valmis pikkuveskin remontti ja erään uusintaverikokeen tuloksen odottelu.

Ei ihan nappiin mennyt näitten herneeversojen kasvattelu..

Mitä teet tänään illalla?

Osallistun juhlatilaisuuteen, jossa perheen pienin vannoo sotilasvalan. 

Mikä on helppoa?

Mielikuvittelu.

Tähän mielikuvittelen kesän.

Mikä on vaikeaa?

Nukkuminen niin, etten heräile pitkin yötä.  

Mitä söit päivälliseksi?

Kasvismunakkaan. 

Mitä haluaisit tehdä lisää?

Viettää (palkallisia) vapaapäiviä, joita ei ole ohjelmoitu etukäteen.

Mikä saa sinut syttymään?

Joku innostava suunnitteluprojekti, johon tiedän pystyväni. Liian vaikeat projektit eivät innosta, vaan lannistavat.  

Mikä saa sinut itkemään?

Suvivirsi, tarhan/koulun kevät- tai joulujuhlat (jotka meidän perheen osalta ovat taaksejäänyttä elämää), häät, hautajaiset, elokuvan tai dokumentin surullinen loppu, elokuvan tai dokumentin onnellinen loppu, koskettava musiikkikappale tai sopivassa mielentilassa ihan mikä tahansa... Ja tänään ihan taatusti aiemmin mainitsemani valatilaisuus. 

Olen välillä toivoton itkupilli, joka herkistyy tosi helposti. (Pojilta taisi tulla porttikielto joulujuhliin jo tarha-aikoina, kun eivät kuulemma halunneet "vahtia, koska alat taas nyyhkimään...")

Mikä suututti sinut viimeksi?

Varmaan joku oma saamattomuuteni jossain asiassa. Vissiin siinä pikkuveskin remontin aloittamisessa. Muille en yleensä juurikaan suutu. Jollekin yleiselle tyhmyydelle kylläkin.

Mitä söit viimeksi?

Broileria, pinaatti-fetapaistosta ja quinoaa. 

Mikä on mielestäsi hölmöä?

Useimmat paikallislehden tekstiviestipalstalle nimimerkillä lähetetyt "mielipiteet" ja valitukset. Myötähäpeän määrä on välillä valtaisa. 

Mikä on herkkua?

Uusin herkkuni on paahdettu täysjyväruisleipä, jonka päällä on avokadoa, ripaus merisuolaa, vuohenjuustoa ja hunajaa. Vakiosuosikkina raikkaat marjat, joista ykkösinä tällä hetkellä vadelmat ja tyrni. Eikä nuo kuvan itsetehdyt raakasuklaatkaan pöllömpiä mansikoiden kera olleet. 

Siinäpä ne. Vanhojen kuvien kera, kun ei ollut mahdollisuutta tähän hätään ottaa uusia.
Huvittaisi kuulla, mitä sinä vastaisit näihin samoihin kysymyksiin. 

Rattoisaa viikonloppua! 

TÄNÄÄN TUNTUU...

... tältä

Kuvien alkuperät löytyvät Pinterest-kansiostani

Auringolla on ihmeellinen voima.

Josko vaikka tänään saisin aikaiseksi viskata väsähtäneen pikkukuusen eteisen ovesta pihalle. Ja joulutähden irrotettua ikkunasta..

DETOX-VIIKKO PAKETISSA

Detox-viikko mennä viuhahti, ja nyt on aika pistää kokemukset pakettiin.

Pari ensimmäistä päivää kului aika samalla kaavalla kuin viimekeväisen PH-dieettini alku. Olo oli kummassakin jotenkin levoton ja hermostunut, kun syöminen ei ollutkaan omissa käsissä. Sitä ei muka osaa muuta ajatellakaan kuin sitä, mitä  seuraavaksi saa syödä, kuinka paljon ja koska. Ja paperille tulostetun ohjenivaskan kulmat kuluu ihan hiirenkorvalle, kun nippua pitää tämän tästä käydä pläräämässä ees taas, vaikka ihan hyvin jo tietää mitä siellä lukee.

Mutta sitten kun sitä toteaa, että ei tässä tosiaankaan nälkäkuolema uhkaa, ja syötävää saa tasaisin väliajoin niinkuin aina ennenkin, sitä rauhoittuu ja pystyy taas keskittymään kaikkeen muuhunkin. 

Ja kyllä se niin on, että kun koko ajan ei ole napostelun mahdollisuutta, ruokahetkiä osaa arvostaa ihan eri tavalla. Normioloissa voi mättää suurenkin annoksen hetkessä menemään, mutta kun annos onkin tavallista niukempi, sitä tulee syötyäkin hitaammin ja hartaammin. Eli niinkuin aina kuuluisi syödä, muttei malta. Ja vaikka vihannesmehu tai muutama pähkinä voi kuulostaa ankealta välipalalta, niin ai vitsit, mutta maistuvat hyviltä, kun ei muuta ole käden ulottuvilla.

PH:n jälkeen ei ollut mitään vaikeuksia kirjoittaa fiiliksistä, mutta nyt mietityttää, miten osaisin kertoa tästä Detox-kokemuksesta niin, että siitä syntyisi oikeanlainen, mahdollisimman puolueeton kuva. 

Vaikeaksi asian tekee se, että oma lähtötilanteeni tälle puhdistuskuurille oli "liian hyvä". Ja tällä tarkoitan ihan vaan sitä, että tällä kertaa lähdin mukaan vähän ex-tempore-testimielellä, vaikkei mikään näistä Tiina Hälvän kysymyksistä täsmännytkään omaan tämänhetkiseen (tai siis viikon takaiseen) olooni:

Onko sinulla viimeaikoina ollut tukkoinen olo? Oletko kokenut väsymystä tai uupumusta? Onko energisyytesi vähissä? Entä onko sinulla kenties tummat silmänaluset? Tai tunnetko turvotusta alavatsassa?

Jos näihin, tai vaikka osaankin tekee mieli vastata kyllä, silloin tämä luonnonmukainen Detox on oiva apu. Ja hommahan siis perustuu kaikessa yksinkertaisuudessaan siihen, että  syödään kevyttä, puhdasta ja ravintorikasta ruokaa, jonka tarkoitus on minimoida elimistön toksiini- eli myrkkykuormaa ja järjestää ruuansulatukselle lisäenergiaa niin, että keho pelittää parhaalla mahdollisella tavalla. Jos koko ajan syö omaan tarpeeseensa nähden liian suuria annoksia tai harrastaa napostelua, ruuansulatuselimistö on kohtuuttoman kovilla. Detoxissa sitä korjataan keskittymällä ruuan laatuun, ei määrään.

Koska omat kokemukseni PH-ruokavaliosta olivat (tai siis ovat, koska sen jälkeen en ole koskaan palannut entiseen, vaan syönyt hyvin pitkälle PH:n periaatteiden mukaan) niin loistavat, en voi olla vertaamatta sitä ja Detoxia keskenään. Ja se(kin) tekee puolueettoman mielipiteen muodostamisesta vähän hankalaa.

Alkuun ajattelin, etten tykkää tästä Detoxista oikein ollenkaan. Mutta mitä pidemmälle viikko eteni, sitä valmiimpi olin muuttamaan mielipiteeni ja nyt kun se on ohi, aloin jo miettimään, että pitäisikö sittenkin jatkaa vielä toinen mokoma samaan syssyyn, mutta se ei nyt muuhun elämään sovi, joten jää tämä kokeilu tällä kertaa viikon mittaiseksi. Ja veikkaan, että alun ajatukset johtuivat siitä, että lähdin tähän vähän "puolivaloilla", joka näkyi myös siinä, että motivaatio ei ollut niin tapissa kuin jos olisin valmistautunut tähän pidempään.

Mutta silti taisin tykätä PH:sta enemmän. Ehkä eniten siksi, että se oli ensimmäinen oma kokemukseni ylipäätään mistään ohjatusta "dieetistä" (edelleen häiritsee tuo dieetti-sana), jonka lopputulos myös ylitti kaikki odotukset. Mutta myös siksi, että PH:ssa syötiin enemmän kiinteää, lämmintä ruokaa. Ja oikeasti näitä ei varmaan edes pitäisi verrata keskenään, mutta en voi sitä nyt välttääkään.

Detoxissa on toki ihan kunnon aterioita myös. Mm. ihan älyttömän hyvää kasvissosekeittoa, jota taatusti teen jatkossakin täsmästi samalla reseptillä. Ja ihania paahdettuja uunijuureksia. Mutta listalla on myös paljon ihan "raakaa kamaa". Ei pelkkää edellisessä postauksessa mainitsemaani selleriä (joka muuten näyttää olevan melkoisen monipuolinen vihannes, vaikkei siitä omaa suosikkiani tullutkaan), vaan paljon muutakin. Ja ne eivät ehkä ole ne omin juttuni. Sensijaan mm. itselleni ennestään tuntematon tuorepuuro, joita moni on viimeaikoina hehkuttanut, oli kiva uusi tuttavuus, jota varmaan tulee syötyä jatkossakin. Illalla kun sekoittelee ainekset valmiiksi ja laittaa yöksi jääkaappiin tekeytymään, aamulla ei tarvi kuin nostaa kulho kaapista ja nautiskella.

Detox oli siis kovennettu (tai oikeasti varmaan pitäisi sanoa kevennetty) versio PH:sta, mutta esim. etukäteen "pelkäämäni" totaalinen lihattomuus Detoxissa ei ollutkaan minkään sortin ongelma. Viikko on niin lyhyt aika, etten oikeastaan edes ehtinyt huomata, että se meni ilman normaaliin ruokavaliooni kuuluvia  kanoja tai kaloja. Myöskään kahvittomuus ei tuottanut tuskaa sen enempää kuin sokerittomuuskaan, mutta suolaa kaipasin ensimmäisen päivän iltana niin paljon, että oli pakko muutama murunen ruususuolaa suoraan purkista syödä.  Heti helpotti, eikä suolanhimoa enää sen jälkeen ilmennyt.

Huolimatta kohtuuhyvästä lähtötilanteestani, huomaan olossani selviä positiivisia muutoksia. Kaikkein eniten lenkkeillessä tai uidessa. Tuntuu, että kummassakin pääsee jotenkin ihan liitämällä eteenpäin. Olo on niin kevyt, muttei yhtään heikko. Painokin putosi, mitä vähän pelkäsinkin, koska olen sitä saanut kovalla työllä hilattua vähän ylöspäin, mutta se lienee seuraus, jota ei voi välttää, vaikkei tässä laihdutuskuurista olekaan kyse.

Myös iho näyttää kuulaammalta ja tasaisemmalta. Ja vartalon iho on ihan huomattavan paljon pehmeämpi ja sileämpi. Paljolti varmaan joka-aamuisen kuivaharjauksen ansiosta. Sitä olen normaalisti harrastanut aika harvakseltaan, mutta nyt Detoxin aikana Tiinan suosituksesta päivittäin. Ei vie paljon aikaa, mutta tuloksen kyllä huomaa. Ja jotenkin se myös virkistää aamuja kummasti.

Kaikkein ihmeellisin ja samalla ihanin muutos oli kuitenkin se, että normaalisti reilusti yli 80:n huiteleva leposykkeeni (on ollut nuoresta asti noin korkea) laski 60:n pintaan. En melkein uskonut sitä, kun yhtäkkiä illalla sohvalla istuessani tajusin, että sydän on ihan rauhallinen. Ja se on omalla kohdallani todellakin outoa, mutta tervetullutta. Tiinalla olisi tähänkin ilmiöön varmasti heti vastaus, mutta en sitä vielä lähtenyt kyselemään. Arvelin johtuvan siitä, että Detoxin aikana verestä tulee hapekkaampaa ja sydänkin pääsee helpommalla, mutta jätän tämän nyt viisaammille. Olo on jokatapauksessa jotenkin kokonaisvaltaisen rauhallinen ja seesteinen, vaikka esim. töissä on ihan yhtä stressaava tilanne kuin ennenkin. Pystyn vaan jotenkin suhtatumaan siihenkin lunkimmin. Ihme homma. Sama ilmiö tosin tapahtui PH:nkin aikana.

Luvattuja sivuoireita ei tullut ensimmäisen päivän päänsärkyä lukuunottamatta ollenkaan. Paitsi että kolmantena yönä jalkoja vihloi todella jäätävästi nivusista nilkkoihin asti. Todella epämiellyttävä tunne, joka jatkui vielä seuraavana päivänä ja istuminen töissä oli ihan yhtä tuskaa. Ehdin jo vähän huolestua, että nytkö tässä joku veritulppa äkkäytyi molempiin kinttuihin yhtäaikaa, mutta ei sentään. Tiina kertoi sen olevan merkki siitä, että kuonat (mm. ureahappo ja vetyperoksidit, jotka kuulostavat kyllä aika ikäville molemmat) lähtevät liikkeelle. Ja vissiin lähtivät samantien riittävän pitkälle, koska särkyä ei sen koommin ilmennyt. Päinvastoin. Öistä on tullut lähtötilannetta rauhallisempia, kun ei tarvi koko ajan siirrellä levottomia jalkoja paikasta toiseen. Myös tämän tervetulleen ilmiön huomasin PH:nkin aikana.

Selvää on, että kahdessa viikossa saa aikaan parempia tuloksia kuin viikossa, mutta näköjään viikkokin jo voi muuttaa paljon. Laitan siis ohjeet talteen ja kaivan esiin, jos/kun joskus tulee sellainen tunne, että niitä tarvitsen. Ehkä syksyllä seuraavan kerran. Kesäisin kun tulee yleensä elettyä enempi "pellossa", joten voi olla, että grillimakkarakauden jälkeen tekee mieli puhdistaa kroppa uudelleen. Mutta muuten jatkan hyväksi havaitulla linjalla , keskityn puhtaista tuoreista raaka-aineista itsetehtyyn kasvispainotteiseen ruokaan ja pidän proteiinin määrän järkevänä. Pysyy mieli iloisena ja olo kevyenä. Joskin voi olla, että noilla eväillä ei havittelemiani hauiksia synny :).

Jos olo tuntuu vaikkapa nyt parhaat päivänsä nähneeltä laskiaispullalta tai jos kärsii ylipäätään mistään Tiinan mainitsemasta tuntemuksesta, tästä ohjatusta Detox-jaksosta on varmasti apua energisempään ja kevyempään oloon. Tai jos haluaa päästä "uuden elämän" alkuun, mutta tuntuu, ettei omin avuin onnistu. Sen rankempaa varmasti, mitä suurempi kontrasti on nykyiseen, mutta sitä paremmin huomaa taatusti myös positiiviset vaikutukset. Motivaatiota ja sitoutumista tottakai vaatii niinkuin mikä tahansa muukin homma. Ja koska Detox on niukkaenerginen, parasta olisi varmasti ajoittaa se johonkin rauhalliseen ajankohtaan. Rehkimiseen ei energia piisaa, eikä ole tarkoituskaan.

Itse olen näitten muutosten suhteen vähän sellainen "Raaka peli Ranualla"-tyyppi. Jos koen, että kaipaan muutosta jossain asiassa, toteutan sen mieluummin "kertarysäyksellä". Sen se aina ensin vaatii, että ärsyynnyn omaan itseeni riittävästi. Sen jälkeen sitoudun ja pysyn päätöksessä. Hyssyttely ei omalla kohdallani toimi, kun taas toisille sopii parhaiten se, että edetään pehmeästi yksi pikku muutos kerrallaan. Ja niinhän se on kaikessa muussakin, että se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä sovi toiselle ollenkaan. Koskee varmasti myös tätä Detoxia.  

Se hyvä puoli tässä kaikessa on, että ihan itse voi päättää, syökö itselleen hyvän vai pahan olon. Itse olen niin tykästynyt tähän hyvään oloon, etten siitä hevin luovu, vaikka välillä lipsahtaakin huonoille teille.
Mielestäni Tiinan 80/20 periaate on hyvä. Jos 80-prosenttisesti syö terveellisesti, voi 20-prosenttisesti hyvällä omallatunnolla syödä ihan mitä lystää. (No ei näitä prosentteja hullukaan oikeasti laske, mutta ajatuksena sellainen, jota kannatan). Mutta komppaan Tiinaa siinä(kin), että fanaattiseksi ei kannata ruveta, vaikka söisi terveellisestikin. Ruoka on kuitenkin vain ruokaa, eikä koko elämä. 

Että semmoinen kokemus tällä kertaa. Nyt toivottelen kaikille auringonpaistetta ja Hyvää Ystävänpäivää!

PS. Tämä(kään) teksti ei ole sen paremmin mainos kuin suositus suuntaan tai toiseen, vaan ihan oma kokemukseni, josta toivon olevan iloa muillekin.

#TULPPAANITORSTAI

Kiitos tulppaanitorstai-haasteesta Tainalle Mansikkatilan maille.

Ajattelin, että enköhän tästä sentään selviä, mutta niin vaan ehti viime viikonloppuna ostettu kaunis vaaleankeltainen kerrottu kimppu heittää veivinsä ennen kuin kerkisin kuvata, joten nyt piti kaivella muistikortin perukoilta vanhoja otoksia. Tässä niistä muutama. 

Vähän hämärissä tunnelmissa lähtee liikenteeseen, mutta kuvaa aika hyvin kuluvan helmikuun valon määrää. Voi sääkeli sentään, miten harmaata on aina vaan.

Ikean tulppaaninmallinen jalkavalaisin on kököttänyt samalla paikallaan olohuoneen nurkassa jo vuosia. En kyllästy. Ja näyttää aika hauskalta tuolla aitojen tulppaanien taustalla. 

Pitkään tuli valittua aina pelkästään valkoisia kukkia, mutta nyt olen alkanut olla aika hämilläni kaikkien värivalikoimien keskellä, enkä enää tiedä itsekään vissiin, kuka olen ja mistä tykkään, kun entinen nounou vaaleanpunainen on alkanut kiehtoa.

Nämä valkoisen ja vaaleanpunaisen välimallit ovat vissiin totuttelukappaleita kohti kokohempeää kautta :)

Ei hassumpia.

Kaikkien aikojen väripläjäys oli kuitenkin tämä viime helmikuussa ystävältäni saamani synttärikimppu. Itse en varmaan ikinä olisi valinnut, mutta tykkäsin siitä niin paljon, etten raskinut jättää kotiin, vaan pakkasin mukaan hiihtolomareissuun. Saman tein kaikille muillekin kimpuille, koska olivat jotenkin erityisen merkityksellisiä pyöreiden kymppien tultua täyteen. Loma-asunnolla vaan iski tenkkapoo, että mihinkäs ne kaikki ajattelin laittaa, kun kaapista löytyi yksi pienenpieni vaasi. Onneksi on kattilat ja ämpärit keksitty :)

Olkoonkin, että näitten tulppaanien päät näyttävät jääneen pois kuvasta niinkuin kuvaajalle joskus saattaa käydä ihmistenkin kohdalla, niin tästä tykkään erityisesti. Kuva on otettu viime vuoden maaliskuussa. Ja jos aurinko paistaa meidän keittiöön siltä suunnalta, mistä se tässä kuvassa paistaa, se tarkoittaa sitä, että kyseessä on ilta-aurinko. Oujee! Ei siis enää kauaa tätä rämpimistä, kun ollaan jo näin pitkällä.

Toivottavasti tämä kelpaa Taina :). Vaikka vähän rimaa hipoen nyt menikin.

Detox-viikko on huomista päivää vaille pulkassa. Kirjoittelen fiiliksistä varmaan heti viikonloppuna. Huominen menee työmatkalla autossa kököttäessä. Pitänee pakata omat pöperöt matkaan.

Heissulivei!

D NIINKUIN DETOX JA F NIINKUIN ...?

Päätin hetken mielijohteesta kokeilla viikon mittaista Detox-kuuria, jota toki voi(si) jatkaa vielä toisenkin viikon tai varmaan pidempäänkin, mutta tähän saumaan viikko on nyt hyvä.

Tarkoituksena Detoxilla on siivota elimistöä myrkyistä ja sitä kautta tuoda lisää energiaa ja hyvää oloa. 

Siinä mielessä ajoitus ei ehkä ole omalla kohdallani kaikkein otollisin, koska tuntuu, että olo on nyt muutenkin ihan reipas, eikä takana ole mitään joulun kaltaista mättöjaksoa, josta siirtyisin suoraan vihreiden vihannesten pariin. Tammikuu on myös perinteisesti tipaton, joten viimeisestä viinilasillisestakin on aikaa. (Tähän muuten liittyy yksi itseäni ärsyttävien yleistysten aiheista. Joku muita parempi ihminen kun aina ehtii vihjata, että jos pitää tipatonta, kyseessä on ongelma.. Grrr.)

Seuraava ohjattu Detox-jakso olisi alkanut tulevana maanantaina (8.2.), mutta koska ohjeet saatiin jo torstaina, päätin aikaistaa aloitusta parilla päivällä. Ajattelin, että on mukavampaa perehtyä hommaan viikonloppuna. Ehtii maanantai-aamuun mennessä jo tottua uusiin eväisiin. Ja jotenkin jakson päättäminen perjantaina sunnuntain sijasta tuntuu ajatuksena kivemmalta.

Yläkuvassa ostoskassin sisältöä. Kauppalappu unohtui työpöydälle, joten ostin ne mitä muistin ulkoa ja hain loput myöhemmin. Tuli heti lisäenergiaa pelkistä keväisen vihreistä väreistä.

Tuttujen vihreiden (joista yhtenä henkilökohtainen inhokkini varsiselleri..) joukossa oli tämä itselleni ennestään tuntematon vekkuli, josta itselleni tuli sattuneesta syystä mieleen kahvakuula. (Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että en enakkoon tiennyt miltä fenkoli näyttää, joten piti ensin kuukkeloida kuva, että tiesin, mitä kaupasta etsin.) 

Kotona kassia purkaessani pidin pikku vihannesvisan miehelle ja toiselle pojista. Purjo oli tuttu ja persiljakin melkein, mutta varsiselleri ei.  Fenkolista puhumattakaan.

Miehen arvion mukaan kyseessä oli "tillisipuli". Ei huono nimi, jos tuota ulkonäköä katsoo. Poikaa avitin sanomalla, että nimi alkaa f:llä ja päättyy i:hin ja sain vastaukseksi "fretiisi" :D.  

Tillisipuli eli fretiisi..

Neliviikkoisen PH-dieetin läpikäyneenä itselläni on täysi luotto siihen, että tälläkin kertaa annosten pieni koko hämää ja todellisuudessa energia riittää niillä hyvin, koska ravintosisällöt on tarkkaan mietitty. Mutta jotenkin tällä kertaa erityisesti aamiainen jännitti, koska se on itselleni se päivän tärkein ateria ja muistuttaa jossain määrin runsaudessaan hotelliaamiaista. 

Nyt päivä lähti käyntiin yksistään tällä vihreällä juomalla.

Ei mikään kaksinen makuelämys, mutta niin vaan riitti virtaa ihan siinä missä normiaamupalankin voimalla. Joskin lehdenlukurutiini, joka erityisesti kiireettöminä viikonloppuaamuina on nautinto, ei tuntunut ihan samalta. Mutta mitäpä näitä kokeilemaankaan, jos kaiken pitäisi olla aina samanlaista. Hyvin jaksoi vihreän voimajuoman avulla tehdä tunnin lenkin, eikä ollut nälkä vielä tuntiin sen jälkeenkään.

Ohjeen mukaisen välipalan siirsin iltapäivään ja söin sen sijaan lounaan. Tai siis osan siitä. Annos oli niin suuri, ettei ollut mitään mahdollisuuksia mättää sitä kerralla. Jemmasin siis alkuiltaan loput.

Jos oli lounassalaattiin yhtenä osana kuuluneen fenkolin ulkomuoto ennestään tuntematon, niin taisi olla makukin, joka oli itseasiassa aika jännä ja raikas. Tuli ihan mieleen lakritsi. 

Välipalaa

Viime keväänä kokeilemastani PH-dieetistä Detox eroaa siinä, että ruokavalioon ei kuulu lainkaan kofeiinia (PH:ssa pieni kuppi kahvia oli sallittu, mutta itse jätin sen kokonaan pois), sokeria (PH:ssa käytettiin mm. pieniä määriä hunajaa makeutuksena), eikä lihaa (PH:n resepteissä oli kanaa/kalaa).

Vähillä proteiineilla ja paljolla kasvisravinnolla siis mennään tämä viikko. Ja se tietää sitä, että salille ei ole asiaa (jota en suoraan sanottuna juuri nyt pistä edes pahakseni).  Kevyttä ja rauhallista liikuntaa (joogaa, pilatesta, kävelyä, uintia) saa ja on suositeltavaakin harrastaa. 

Ans kattoo nyt kuinka käy. En tiedä miksi tämä jännittää enemmän kuin PH:n aloitus, vaikka kyseessä on vaan viikko neljän sijasta. Ehkä eniten proteiinin vähyyden vuoksi. Kahvi tai sokeri tuskin koituu ongelmaksi. Mutta voipi olla että alkaa vihreä tee jakson aikana tympiä siinä määrin, että sitä ei vähään aikaan tee mieli. 

Että tämmöinen "ihmiskoe" tällä kertaa. Loppuraporttia seuraa viikon päästä. Nyt alan pilkkoa selleriä. Nam :).

Hyvää viikonloppua!

IHANA KAMALA KEHONKOOSTUMUSMITTAUS

Poikettiin miehen kanssa viime keväänä kehonkoostumusmittauksessa, kun sellaiseen tarjoutui oiva tilaisuus paikallisen urheiluliikkeen järjestämässä tapahtumapäivässä, jossa mittauksia tehtiin vaivaisen vitosen korvausta vastaan. 

Oikeasti kyseessä oli oma salajuoneni, jonka tarkoituksena oli huijata mies mittariin, koska olin alkanut huolestua vyötärölleen kertyneestä rasvasta, joka oli mielestäni mallia "kivettynyt" eli vaarallinen ennemmin kuin löllö eli harmiton. Mutta niin vaan osui juoni omaan nilkkaan. 

Mies meni laitteeseen ensin (koska halusin välttää sen, että kyllästyy odottamaan vuoroaan) ja sai asiantuntijalta kehut lihasmassastaan, joka oli rutkasti plussan puolella. Rasvaa oli muutama kilo liikaa suhteessa pituuteen, mutta vaarallinen viskeraalinen rasva oli minimilukemissa. 

Itse nousin laitteeseen vähän niinkuin "muodon vuoksi", mutta kuinkas sitten kävikään??

Olen 162 cm pitkä ja painoin silloin 59,5 kg, joka toki oli normaalipaino (ja omasta mielestäni alhainen sellainen), mutta mikä olikaan tuomio? Rasvaa 30,5% (normirajat 18-28%) ja lihasmassa miinuksella. Suosituksena 5,2 kg rasvaa pois ja 2,1 kg lihaksia tilalle. Hääähhh ?? Olin ihan varma, että vempele on mäskänä ja vähintäänkin vaatetus vääristelee tuloksia, kun ei sitä voinut siellä kaupan perällä ihan ilkosilleenkaan riisuutua. Mutta ei auttanut kuin niellä karvas totuus. Helppoa se ei ollut, koska olin a i n a syönyt terveellisesti, a i n a pitänyt kunnostani huolta ja viimeisessä tätä tapausta edeltäneessä mittauksessa rasvaprosenttikin oli 19,5. Nousua siis 11%.

En tiedä miksi olen tämän harvinaisen peiliselfien ottanut, mutta siinä nyt kuitenkin on 50-vuotias rasvapommi lähdössä lenkille. Näytänkö mielestäni siltä? Siis siltä rasvapommilta? En. 

Näen kuvassa meikittömän reippaan itseni. Sellaisena kuin useimmiten olen. Iästä viis.

Totuus kuitenkin oli se, että edellisestä mittauksesta oli 8 vuotta aikaa (olin silloin 42 v) ja elin edelleen siinä harhakuvassa, että kaikki tekemiseni on niinkuin aina ennenkin. Mutta todellinen fakta oli se, että viimeiseen neljään vuoteen en ollut tehnyt lihaskuntoni eteen juuri m i t ä ä n. Tarkoitan siis ihan todellista lihaskuntoharjoittelua, jota ennen harrastin säännöllisesti kunnes vuoden 2011 kesällä sain riesakseni oikean olkapään adhesiivisen kapsuliitin eli tuttavallisemmin "jäätyneen olkapään" (frozen shoulder), josta erinäisten vaiheiden jälkeen kehkeytyi lopulta 2,5 vuotta kestänyt kroonistunut kokovartalokipuhelvetti (pahoittelut kielenkäytöstä), joka oli niin kamalaa aikaa, etten halua siihen enää palata. Ja onneksi ihminen on niin fiksusti rakennettu, että hirveinkin kipu unohtuu, kun/jos se lopulta joskus lakkaa ja aikaa kuluu riittävän kauan.

2,5 vuotta elämästä meni siis käytännössä ihan sumussa. Kaikki oli pelkkää selviämistä ja sinnittelyä päivästä toiseen. Ei puhettakaan, että olisin jaksanut juurikaan miettiä, mitä laitoin suuhuni, jos ylipäätään jaksoin laittaa yhtään mitään.  Ja sitten kun käden (joka oli tietenkin oikea, koska oikeakätinen olen) liikerata ajan kuluessa ja lopulta kalevalaisen jäsenkorjaajan viimeistelyn avulla palautui normaaliksi, kaikki suojalihakset olkapään ympäriltä samoin kuin koko kropasta olivat tipotiessään. Vaikka käsi normiarjessa toimikin, ei sen kanssa ollut paluuta punttisalille sen enempää kuin ikisuosikkini bodypumpin pariin. Yritin kyllä (liian aikaisin), mutta turhauduin kun kaikesta vähänkään jumppapalloa painavamman liikuttelusta aiheutui vaan lisää kipua. Ei auttaneet fysioterapeutin tekemät ohjelmat, eikä kannustus, koska olin niin ärsyyntynyt tilanteeseen. Ja jotenkin ajattelin, että päivittäiset lenkit (joille kesäaikaan golfkentällä tulee mittaa helposti 12 km ja muuna aikana vuodesta vähän vähemmän), uinti, vesijumppa ja hiihtely on riittävä määrä liikuntaa. Ja toki onkin omaa mielenterveyttä ja kestävyyskuntoa ajatellen, mutta niin se vaan ikävä kyllä on, että lihaskudos surkastuu, jos sitä ei harjoita. Ja vaikka vihaankin kaikkia ikään liittyviä yleistyksiä, niin fakta kuitenkin on se, että iän mukana lihasmassa tuppaa luontaisesti vähenemään ja rasvamassa lisääntymään, jos ei tee töitä sen eteen, että niin ei käy. Siihen ei pelkkä lenkkeily riitä. Etenkin jos enimmän osan muusta ajasta istuu persiillään. Ei väliä, missä. Töissä niinkuin minä vai kotona vai kenties bussissa tai junassa tai lentokoneessa. Ihan sama.

Totuus ei siis suinkaan enää ollut sama kuin ennen, vaan se, että vaikka käsi oli palautunut kutakuinkin normaaliksi jo puolitoista vuotta sitten, käytin sitä itselleni edelleen tekosyynä sille, että hylkäsin lihaskuntoharjoittelun "koska en pystynyt tekemään mitään". Ja vaikka olinkin palannut terveellisen ruokavalion pariin, annoskoko oli selvästi pielessä.

Karvaasta totuudesta huolimatta, päätin kuitenkin kääntää ärsyttävän mittaustuloksen voitoksi ja suhtautua siihen niin, että se todisti selvästi sen, mikä merkitys on sillä, miten syö ja mitä itsensä hyväksi tekee tai jättää tekemättä.

Oikeasti en ymmärrä näitä kuvia, muttei sen väliä. Veikkaan että olen iloinnut tuosta pirtsakan värisestä alennusmyyntilöytötakistani niin paljon, että se on pitänyt oikein peilin kautta ikuistaa.

No onko sen nyt sitten niin väliä, jos sitä rasvaa on vähän liikaa? Etenkään, jos se ei näy päällepäin?
Ulkonäkömielessä ei niin mitään väliä, mutta terveysmielessä kyllä. Ja se on ainut asia, joka itselleni merkitsee.

No entäs eikös se nyt ole vähintäänkin turhamaista, että pitää vielä viisikymppisenä reuhtoa salilla ja kasvattaa lihaksia?
Ei. Joskin toki muitakin paikkoja ja keinoja on kuin punttisali, mutta se ei nyt tässä ole jutun pointti. Lihaskunto on ihmisellä parhaimmillaan kolmekymppisenä ja alkaa sen jälkeen heiketä. Nopeimmin 50-60 vuoden iässä ja itse sattumoisin kuulun tähän "raihnaistuvaan" ikäryhmään. Vaan onneksi kehonkoostumusmittaus auttoi tajuamaan, että en enää ole se sama hyväkuntoinen itseni, joka olin vielä reilu nelikymppisenä. En tosin automaattisesti silloinkaan, vaan pitkälti oman tekemiseni tuloksena, mutta nyt ymmärsin sen, että enää en voi tuudittautua vanhaan, vaan on elettävä tässä hetkessä ja alettava taas pitämään itsestään parempaa huolta.

Kyse ei siis todellakaan ole kiloista, eikä senteistä, eikä siitä, mitä peilistä näkyy, vaan siitä, että arvostan elämää niin paljon, että otan tosissani sen, mitä terveysriskeistä sanotaan.

Oma  äitini kuoli vain 32-vuotiaana melkein heti syntymäni jälkeen, joten elämä ei todellakaan ole minulle itsestäänselvyys, vaan arvokas lahja, jonka saamisesta tunsin joskus ihan hirveää syyllisyyttä, koska ajattelin, että isäni olisi ansainnut saada pitää rakkaan vaimonsa mieluummin. Mutta tästä ajatuksesta olen onneksi viisaan isäni ansiosta päässyt eroon, koska syyllinen äidin surulliseen menetykseen oli luusyöpä, eikä minun syntymäni.

Niin tyhmä en siis ole, että kuvittelisin, että kaikki elämän langat ovat omissa käsissäni, mutta niistä, jotka on, aion myös pitää kiinni.

Jos olisin halunnut olla itselleni ilkeä, tai jos olisin halunnut, että tähän tarinaan eksyy googlen kautta lukijoita, olisin kirjoittanut otsikoksi "Laiha läski". Tästä viimeaikoina niin paljon joka tuutista toitotetusta aiheesta kun periaatteessa on kysymys. Linkkejä on taas vaikka kuinka paljon, joista tässä yksi melko satunnaisesti valittu, mutta mielestäni aika kuvaava (klik)

Vaan koska haluan suhtautua itseeni mieluummin arvostavasti ja lempeästi, en sitä tehnyt. Sen sijaan olen tehnyt paljon muuta sitten viime maaliskuisen mittauksen. Niistä ylitse muiden on huhtikuulle ajoittunut PH-dieetti, jonka mukanaan tuomaa hyvää oloa en vaan kertakaikkiaan voi lakata hehkuttamasta. (Olen kirjoittanut aiheesta täällä, täällä ja täällä). Ja vaikka päämääränä olikin kehon puhdistuminen, siinä sivussa painoni putosi reilut 5 kg eli kehonkoostumusmittauksessa suositeltu rasvamassan vähentäminen tapahtui ikäänkuin itsekseen yhden vaivaisen kuukauden aikana. Pelkästään hyvää, puhdasta ravintoa syömällä ja juomalla. En lakkaa ihmettelemästä sitä varmaan ikinä.

Marraskuun alussa aloitin 4 kk ohjatun lihaskuntoremontin, josta on nyt 3 kk takana ja yksi edessä. Sen jälkeen olen omillani. Matkalle on mahtunut niin onnistumista, innostumista kuin lannistumistakin, mutta niistä toisella kertaa. Ehkä.

Ja jos/kun joku nyt ajattelee, että elämäni on pelkkää kontrollointia ja kituuttamista ilman mitään nautintoja, niin voin vakuttaa, että metsään menee :). Satun vaan olemaan ihminen, jolle liikunta tai terveellinen ruoka ei ole pakkopullaa, mutta laskiaispulla on. Ihan oikeasti. Ja siksi niin toivoisin, että sanonta "olet hyvä juuri sellaisena kuin olet" ulotettaisiin koskemaan myös minua ja muita kaltaisiani. Ikävä kyllä sen sijaan saan usein kuulla olevani "niuho" tai "varmaan taas jollain ihme kuurilla", jos en vaan kertakaikkiaan halua syödä leivoksia, joista itselleni tulee ihan oikeasti paha olo.

Ja jos tähän loppuun koittaisi jonkun viisaan tiivistyksen kehittää, niin se olisi varmaan se, että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Sisäinen kauneus ei välttämättä näy päälle sen paremmin kuin sisäinen kauheuskaan ja ylipainoinen voi olla terveempi kuin hoikka. Siinä se. Nyt tuli taas niin pitkästi tekstiä, ettei näitä varmaan jaksa erkkikään lukea. Hyvä jos hädintuskin itse :)